Oomikron-muunnoksen potilas yhdeksi nimetty mies matkasi Hongkongista Etelä-Afrikkaan 23. lokakuut

Anonyymi

Koronaviruksen omikron-muunnos eli B.1.1.529-variantti havaittiin ensimmäisen kerran Hongkongissa Etelä-Afrikasta palanneella matkustajalla, kertoo ruotsalainen päivälehti Expressen.

Sittemmin omikron-muunnoksen ”potilas yhdeksi” nimetty mies matkasi Hongkongista Etelä-Afrikkaan 23. lokakuuta. Hän viipyi maassa 20 päivää, ja palasi takaisin Hongkongiin 11. marraskuuta. Mies ei matkustaessaan ollut tietoinen siitä, että oli altistunut koronalle.

Hongkongiin saavuttuaan 36-vuotias asetettiin erityishallintoalueen tiukkojen koronasäädösten velvoittamaan karanteeniin Chek Lap Kokissa sijaitsevaan lentokenttähotelliin. Vain kaksi päivää myöhemmin miehellä todettiin positiivinen koronavirustartunta.

14. marraskuuta mies kiidätettiin sairaalaan kehossa havaitun tavanomaista korkeamman virusmäärän vuoksi. Koronavirustaudin aiheuttajaksi todettiin uusi variantti, omikron-muunnos.

Koska kyseessä oli ensimmäinen tilastoitu tautitapaus, mies kirjattiin omikron-muunnoksen ”potilas yhdeksi”.

Myöhemmin samana päivänä myös 62-vuotiaalla kanadalaisnaisella todettiin muunnoksen aiheuttama koronavirustauti. Naisen huone sijaitsi 36-vuotiaan miehen huonetta vastapäätä. Asiantuntijat epäilevät, että virus olisi voinut levitä hotellissa ilmateitse.

Omikron-muunnoksen on arvioitu olevan erittäin tartuttava. Ennen muunnoksen ilmenemistä Etelä-Afrikassa kirjattiin verrattain vähän tautitapauksia, vain noin 200 päivässä. Viimeisen viikon aikana tapausten määrä on lisääntynyt dramaattisesti. Torstaina tartunnan sai maassa yhteensä 2 465 henkilöä ja lauantaina 3 220 henkilöä.

1

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Positiivisten tartuntojen osuus oli lauantaina peräti 9,2 prosenttia kaikista testatuista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      148
      11347
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8082
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5854
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      159
      4529
    5. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4312
    6. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      83
      4169
    7. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3457
    8. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3220
    9. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      9
      2444
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1711
    Aihe