Mikä on kun ei taidot riitä

Anonyymi

Lopelle ei ole hakeutunut lastensuojeluun yhtään ammattipätevää sosiaalityöntekijää reiluun pariin vuoteen. Päätellen siitä, että lastensuojelussa on tänä aikana ollut johtavan sosiaalityöntekijän lisäksi vain lähihoitaja-sosionomin pätevyydellä toimivia sosiaalityöntekijöitä eli oletetusti vain tilapäisesti sijaiskelpoisuuden saaneita "sosiaalityöntekijöitä". Tunkua ja pysyvyyttä ei ole ollut myöskään vanhustenpalveluiden puolella.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian työelämätoimikunta suosittelee, että tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivista henkilöistä käytettäisiin nimikettä sosiaalityön opiskelija.

Tilapäisesti sijaiskelpoisuuden saanut sosiaalityön opiskelija voi työskennellä tehtävässä yhtäjaksoisesti enintään vuoden ajan, työpaikka on aina laitettava hakuun vuoden määräaikaisuuden jälkeen.
Työn on tapahduttava laillistetun sosiaalityöntekijän valvonnassa ja ohjauksessa. Lastensuojelutyössä sijaisten toimivaltaa on rajattu kiireellisten sijoitusten kohdalla, kun lainsäädäntö edellyttää.
Ammattihenkilölain (12 §) mukaan vain laillistettu sosiaalityöntekijä voi tehdä päätöksiä kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta tai siihen liittyvistä toimenpiteistä. Tilapäisesti sijaiskelpoisuuden saneet voivat valmistella kiireellistä sijoitusta, mutta päätöstä he eivät voi siitä tehdä, vaan se on johtavan viranhaltijan tehtävä.
Tiettyjen tehtävien pätevyysvaatimuksista säädetään muun muassa sosiaalihuoltolaissa, lastensuojelulaissa sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Ne on otettava huomioon tehtävienjaossa. Esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnit ja hoidon ja huolenpidon turvaavat sosiaalipalvelupäätökset ovat sosiaalihuoltolain mukaan virkasuhteessa olevien sosiaalityöntekijöiden vastuulla.

Työnantajalla on aina velvollisuus järjestää riittävä valvonta sekä ohjaus ja tilapäisenä ammattihenkilönä toimivalla on aina oikeus riittävään ohjaukseen. Asiakkaalla on aina oikeus palveluun, jossa tilapäisenä ammattihenkilönä toimivan työntekijän ohjaus ja valvonta on järjestetty niin, että asiakasturvallisuus on varmistettu.
Vaatimuksena on, että ohjaajan on oltava kyseiseen ammattiin laillistettu sosiaalihuollon ammattihenkilö. Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivan ohjaajana on siis oltava laillistettu sosiaalityöntekijä.

Työnantajan on aina varmistettava, että tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävässä toimivalla ammattihenkilölain vaatimat opinnot ja niihin liittyvä käytännön harjoittelu hyväksytysti suoritettu. Työnantajan tehtävä on myös huolehtia siitä, ettei laissa säädettyä tilapäisen työskentelyn yhden vuoden määräaikaa ylitetä ketjuttamalla sijaisuuksia tai muulla vastaavalla tavalla. Lopella lastensuojelussa selvästi sopimuksia ketjutetaan, koska sama, edellaan korkeintaan tilapäisen sijaiskelpoisuuden saanut, sosiaalityöntekijä aloittanee kohta kolmannen vuoden kunnan pitkän ja lavean leivän ääressä.

Kuten todettu, Lopelle ei ole muutamaan vuoteen hakeutunut yhtään ammattipätevää sosiaalityöntekijää lastensuojeluun. Mikä tarkoittaa sitä, että ainoalla pätevällä, Valviran JulkiTerhikin mukaan eläkeköitymisiässä olevalla, sosiaalityöntekijällä on iltalypsyn paikka. Mutta ennen kaikkea herää kysymys, ovatko kaikki asiakkaat saaneet lainmukaiset päätökset ja palvelut?

15

2934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elän kryptoilla

      • Anonyymi

        Forces!


    • Anonyymi

      Kuka tahansa tampula saa kolmessa vuodessa tollaiset opinnot maaliin kun hyvinvointialueeseen siirtyviä vakipaikkoja on auki. Jäsenkirja hoitaa.

    • Anonyymi

      Lopen lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun tiimiin kuuluvat tässä haettavan sosiaalityöntekijän lisäksi johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun sosiaalityöntekijä, kaksi sosiaaliohjaaja, kaksi perhetyöntekijää ja lapsiperheiden kotipalvelun lähihoitaja. Haemme joukkoomme sosiaalityöntekijää, jolla on aikaisempaa kokemusta lapsiperheiden sosiaalityöstä. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on vastata erityistä tukea tarvitsevien lasten suunnitelmallisesta sosiaalityöstä ja palveluista sosiaalihuoltolain mukaisesti. Tehtäviin kuuluvat myös palvelutarpeen arvioinnit työnjaon mukaisesti. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, hyvää organisointikykyä ja dokumentointitaitoja. Tarjoamme tiimin vahvan tuen ja työnohjauksen. Käytössämme on Systeeminen työmalli. Lopen lapsiperheiden palvelut ovat osa Riihimäen seudun perhekeskusta.

      Pätevyysvaatimuksena tähän virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7 §, 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja jolla on riittävää kokemusta sosiaalityöntekijän vastaavanlaisista tehtävistä.

      Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnassa tehdyn työn vaativuuden arvioinnin mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3679,32 €/kk. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 3 mom. mukainen rikosrekisteriote.
      Hakemukset tulee toimittaa 19.12.2021 klo 16:00 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemuksen liitteiksi pyydetään kelpoisuuden osoittavat sekä tehtävän kannalta keskeiset työtodistukset.


      On sentään luovuttu kuvitelmista, että joku sosiaalityöntekijän kelpoisuuden saavuttanut hakisi Lopelle.

    • Anonyymi

      kyllä se elämä opettaa.

    • Anonyymi

      Liikaa asiakkaita Lopella, ei riittä 1 virkailija tuohon hommaan. Niin se vaan on, kunnassa voidaan todella huonosti, ulos päin näytetään kaiken olevan hyvin, totuus toisenlainen.

    • Anonyymi

      Ei näytä valitut sosiaalialan korkeakoulutetut pysyvän Lopen kunnan kapean leivän syrjässä kiinni. Jostain se kertoo. Hieman kyseenalaista palkata näitä kokoomuksen kaveripiiriläisiä luottamusta vaativaan asiakastyöhön, jälki voi olla rumaa.

      • Anonyymi

        Mielenkiinnosta kysyn, että kuka sinne nyt on valittu?


    • Anonyymi

      Lopen sosiaali puoli oli kuralla jo koko 2010 luvun. Siellä tehtiin aivan järkyttäviä virkavirheitä ihan sosiaali johtajasta lähtien. Eihän niistä kärsi kukaan muu kuin lapset. Sosiaali puolelta paistoi läpi epärehellisyys asiakkaita kohtaan. Valehdeltiin, oltiin puolueellisia toista osapuolta kohtaan, kirjoitettiin valheellisia tärkeitä asiakirjoja. Vastuuseen on vaikea saada työntekijöitä.

    • Anonyymi

      Itse asioin toimistossa jossa oli sosiaali johtajana Kaisa Lepola. Erittäin ammattitaidotonta työtä teki. Valehteli, lähetti valheellisia, tärkeitä papereita oikeuteen. Erittäin epäpätevä virkaan, mihin tahansa!

      • Anonyymi

        Jos on Kaisulin työuraa maakunnassa seurannut, aina on savuavat rauniot jääneet taakse työpaikan vaihtuessa. Nykyinen virka kiitokseksi eduskuntavaaliehdokkuudesta ja Sannan äänestämisestä.


    • Anonyymi

      lopen nukkuvat sisiaalityöntekijät herätäån jumalan sanalla, lopen hakaniemellä myytävä peruna ei riitä, koska on liukkaat jalkakäytävät

    • Anonyymi

      Pitäkää huoli niistä pennuistanne ja älkää täällä ulisko. Kunnon ihmiset ei edes joudu näiden sosiaalitätien palveluiden pariin, vaan ainoastaan maksaa niiden palkan, että kaikkien epäonnistuneiden vanhempien virheet saadaan korjattua. Piuhat ja netti poikki samalla kertaa, niin ei tarvii täällä haukkua työtään tekeviä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Persun ulinaa.


      • Anonyymi

        Määrittele kunnon ihminen. Klassisessa merkityksessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5420
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1422
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      105
      931
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      831
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      812
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      803
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      43
      789
    8. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      787
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      774
    10. Kuinka monesti olet itkenyt?

      Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i
      Sinkut
      132
      773
    Aihe