Oma ruokamme vaarantuu

Anonyymi

Ja tälläkin hetkellä moni maatila on maksuvaikeuksissa.

Silti keskusteluketjuissa vieläkin jotkut jankkaavat, että liikaa maksetaan maataloustukia.

Jotenkin vetää hiljaiseksi nuo, joille kelpaa, että omasta maasta ei tuoteta ruokaa.
Aivan kahelia sakkia nämä maaseudun viholliset. Itse en ole maaseudulla koskaan asunut eikä sukuakaan ole maaseudulla, mutta jotain järki sanoo sentään oman maan ruoan puolesta.

38

73

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpönhöpö mitään liikaa makseta. Maksetaan LIIAN VÄHÄN.

      • Anonyymi

        Aika erota kirkosta jos aikoo välttyä seuraavan vuoden kirkollisveroilta.

        erota voi esimerkiksi
        eroakirkosta. fi-palvelun kautta, joka laatii valmiin eroilmoituksen ja välittää eroilmoitukset Digi- ja väestötietovirastolle (DVV).

    • Anonyymi

      Jos maatila on ajautunut maksuvaikeuksiin eikä tila kannata, niin kyllä voi kysyä mitä maatilayrittäjä on tehnyt väärin. Ei voi automaattisesti lähteä siitä, että veronmaksajat kuittaavat tappiot. Eihän näin tehdä muidenkaan yrittäjien auttamiseksi, jos nämä ovat ajautuneet taloudellisiin vaikeuksiin.

      Ei, kyllä vastuu on maatilayrittäjällä itsellään ryhtyä tarvittaviin toimiin. Karsia kuluja, tehostaa toimintaa, jne, jos tuottamien tuotteiden hintaa ei voi nostaa riittävästi. Näin joutuu tekemään muutkin yrittäjät.
      Ja jos ei kykene saamaan tilaansa mitenkään kannattavaksi, niin vaihtoehtoja ei ole. Kannattaa miettiä koko yrittäjyyden mielekkyyttä ja vaihtaa vaikka alaa ja myydä tila jollekin, joka saa sen kannattamaan. Vielä siinä vaiheessa, kun se on ’kunnossa’ rappiotilan, kun pakolliset korjaukset, kunnossapidot yms huollot on jäänyt tekemättä, arvo on heikko.

      Ei se, ettei suostu kuittaamaan automaattisesti maatilayrittäjän tappioita, tarkoita mitään vihaa tms. Ei, vaan se on ihan normaalia.

    • Anonyymi

      Puolet tiloista voi kaatua eikä tunnut ruokahuollossa mitenkään.
      Mitä pikemmin sen parempi. Luovaa tuhoa ja rakennemuutosta sanoi Sipilä.

      • Anonyymi

        Ei onneksi koske pohjanmaata. Siellä on asiat kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onneksi koske pohjanmaata. Siellä on asiat kunnossa.

        Siellähän nimenomaan sikalat vinkuu kilpaa karjun ja isännän kesken, mutta ei auta. Maitotiloja ja lihatuotantoa ei Suomessa juuri enää 2030 ole, ja hyvä niin. Raskaita kiviriippoja veronmaksajille Nurmosta Puolankaan.

        höpön höpö.

        Kulmalan maatila!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpön höpö.

        Kulmalan maatila!

        622 000€ maataloustukea. Silloin on asiat kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onneksi koske pohjanmaata. Siellä on asiat kunnossa.

        Tuo on oikea asenne!

        Tukia pitää laskea, että ketkä homman osaa ja ketkä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on oikea asenne!

        Tukia pitää laskea, että ketkä homman osaa ja ketkä ei.

        Näin se menee, alle puolen miljoonan maataloustukia ei kande toimeen edes ryhtyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellähän nimenomaan sikalat vinkuu kilpaa karjun ja isännän kesken, mutta ei auta. Maitotiloja ja lihatuotantoa ei Suomessa juuri enää 2030 ole, ja hyvä niin. Raskaita kiviriippoja veronmaksajille Nurmosta Puolankaan.

        On mieltä tietävää ettei kaikenlaiset urputtajat ymmärrä talouden monimutkaisia kiemuroita. Tyhmiä on joka oksalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On mieltä tietävää ettei kaikenlaiset urputtajat ymmärrä talouden monimutkaisia kiemuroita. Tyhmiä on joka oksalla.

        Kunhan ei Leppä ei anna teillä eläteille pätkääkään 'riisitukee ressiin', muuten saatte puhua sontaa niin paljon kuin diabetesperse kestää.

      • Näin todellakin on. Kun tarkastelee LUKE:n tilastoa "Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä taloudellisen koon mukaan" voi päätellä, että jopa 25.000 maatilaa 42.000 maatilasta voitaisiin lakkauttaa huoltovarmuuden siitä hievahtamattakaan.

        Näin nämä taloudeltaan heiveröisimmät maatilat jakautuvat eri kokoluokkiin:
        - koko alle 4.000€ vuodessa 4.529 maatilaa (keskimäärin 2.000€/ tila)
        - koko alle 8.000€ vuodessa 7.164 maatilaa (keskimäärin 4.000€/tila)
        - koko alle 15.000€ vuodessa 7.607 maatilaa (keskimäärin 7.500€/tila)
        - koko alle 25.000€ vuodessa 5.747 maatilaa (keskimäärin 12.500€/tila)

        Tämä aika vahvasti todistaa väitteen, että 25.047 vähäisimmällä maatilalla ei ole merkitystä maamme ruokohuollon kannalta.

      • Anonyymi
        jopa_vain kirjoitti:

        Näin todellakin on. Kun tarkastelee LUKE:n tilastoa "Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä taloudellisen koon mukaan" voi päätellä, että jopa 25.000 maatilaa 42.000 maatilasta voitaisiin lakkauttaa huoltovarmuuden siitä hievahtamattakaan.

        Näin nämä taloudeltaan heiveröisimmät maatilat jakautuvat eri kokoluokkiin:
        - koko alle 4.000€ vuodessa 4.529 maatilaa (keskimäärin 2.000€/ tila)
        - koko alle 8.000€ vuodessa 7.164 maatilaa (keskimäärin 4.000€/tila)
        - koko alle 15.000€ vuodessa 7.607 maatilaa (keskimäärin 7.500€/tila)
        - koko alle 25.000€ vuodessa 5.747 maatilaa (keskimäärin 12.500€/tila)

        Tämä aika vahvasti todistaa väitteen, että 25.047 vähäisimmällä maatilalla ei ole merkitystä maamme ruokohuollon kannalta.

        Laitoit oikein neljään kertaan....

        Tuo tilasto ei todista yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Törsän huonoa taloudenpitoa pitäisi siis lissöö tukea? Jätä pummipaska ne 'Pattajan' tai 'Reetan' matkat tekemättä, niin metsätulot riittää sikalan ylläpitoon.

      • Anonyymi

        Jos sikala itsessään ei kannata, niin se pitää lopettaa. Ei suurta järkeä ole jatkuvasti tukea sikalaa toisen toimialan tuloilla. Siinähän voi käydä hassusti kummallekin…

    • Anonyymi

      20/80 pätee maatiloihinkin.

      Alle 20% tiloista tuottaa reilusti yli 80% maataloustuotannon arvosta.

      • Anonyymi

        Päteehän se ihmisiinkin, vain viidesosaa tarvitaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päteehän se ihmisiinkin, vain viidesosaa tarvitaan....

        Kuulitko tarvittavien joukkoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulitko tarvittavien joukkoon?

        Kyllä vain kuulun.

    • Anonyymi

      Kumma jos ei hampulla saa kannattamaan.

    • Anonyymi

      Ei pidä olla kateellinen,jos maatalous yrittäjät eivät saisi eu-tukia,niin he eivät saisi työstään mitään kunnollista palkkaa. Suomi ei maksa oikein mitään maidosta,viljata, eikä mistään mitään .niska limassa saa painaa ihan Simona.

      • Anonyymi

        Olen ollut entinen maatalousyrittäjä. Suomessa välikädet on esitettävä hinnalla millä hyvänsä. Huonompaa tuotetta kehiin nytctuottajat, niin tekevät muutkin yrittäjät ja hinta pysyy samana. Laatuun ei kannata satsata enää esim.maidontuotannossa,. Laatutyön eteen on tehtävä töitä liikaa, ostaa kaikenlaisia hygieniatuotteita ja erotella hiukan heikompi maito viemäriin.

      • Anonyymi

        Metsistä tuhansia euroja vuoressa saavat tarttee verovaroista palkkaa. Kuulka pojat kuulka, mitä tää meirän Niskavuoren Juhani puhuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsistä tuhansia euroja vuoressa saavat tarttee verovaroista palkkaa. Kuulka pojat kuulka, mitä tää meirän Niskavuoren Juhani puhuu.

        Metsätulot eivät liity maatalouteen mitenkään. Se on kommareille niin kovin vaikea käsittää.

    • Anonyymi

      Närpiö grönsaker 1,9 miljoonaa maataloustukea ja tulos 125 000€ plussalla!

      Näitä lisää.

      • Anonyymi

        Ennen vastustettiin tukia, nyt niitä ihannoidaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen vastustettiin tukia, nyt niitä ihannoidaan.

        Valion tuet 1,7 miljuunaa.....kyllä kelpaa, maito on suomen parasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valion tuet 1,7 miljuunaa.....kyllä kelpaa, maito on suomen parasta!

        Rahat takas rosmo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahat takas rosmo.

        Sä et saa multa senttiäkään. Uhoa vielä niin vien sun loputkin rahat, taskusta!

    • Anonyymi

      Nostakaa sitä ruuan hintaa maajussit mitä siitä valittamaan. Teillä on mtk eikö se tee mitään...

      • Anonyymi

        Nooh, se mtk on helsinkiläinen....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooh, se mtk on helsinkiläinen....

        Niinpä! MTK selittää että maataloustuilla pidetään "koko Suomi asuttuna" ja pitää omaa päämajaansa Helsingin ydinkeskustassa paraatipaikalla.

        Kyllä Helsinki pysyy asuttuna ilman MTK:ta, joten aivan vapaasti voisi lähteä johonkin Kihniöön tai Paltamoon elämään kuten opettaa.

        Samoin muuten Maaseudun tulevaisuuden toimitus on Helsingin ydinkeskussa, Maaseudun sivistysliiton pääkonttori, Keskustan puoluetoimisto jne. Kaikki hajautuksen puolesta puhuvat ovat sitä mieltä että hajasijoitus on muille hyvä idea, mutta ei kuitenkaan sovi itselle.

        Täsmälleen sama huomio minullakin.

      • Anonyymi

        Kannatetaan. Ehkä sitten syötäisiin muutakin kuin törsän kuraa. Ei Suomessa toki mitään 'kaurabuumia' olisi ilman idioottien kittaamaa kauramaitoa. Kerran veronmaksajilta maataloustukien muodossa varastetulla rahalla tuotettua kauramaitoa join: maistui kuin oksennukselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä! MTK selittää että maataloustuilla pidetään "koko Suomi asuttuna" ja pitää omaa päämajaansa Helsingin ydinkeskustassa paraatipaikalla.

        Kyllä Helsinki pysyy asuttuna ilman MTK:ta, joten aivan vapaasti voisi lähteä johonkin Kihniöön tai Paltamoon elämään kuten opettaa.

        Samoin muuten Maaseudun tulevaisuuden toimitus on Helsingin ydinkeskussa, Maaseudun sivistysliiton pääkonttori, Keskustan puoluetoimisto jne. Kaikki hajautuksen puolesta puhuvat ovat sitä mieltä että hajasijoitus on muille hyvä idea, mutta ei kuitenkaan sovi itselle.

        Ei ne keppanat stadia vihaa. Ne vihaa sitä ettei stadin seudullakaan ole enää iso liuta orjia raatamassa kartanoiden pelloilla. Olisihan se mukava leikkiä isäntää, mutta kuin on pelkkä kansan taskuilla käyvä tukijussi pummipaska rosvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne keppanat stadia vihaa. Ne vihaa sitä ettei stadin seudullakaan ole enää iso liuta orjia raatamassa kartanoiden pelloilla. Olisihan se mukava leikkiä isäntää, mutta kuin on pelkkä kansan taskuilla käyvä tukijussi pummipaska rosvo.

        oioi kun vääntää......joitko liikaa kiljua?

    • Anonyymi

      Rahan syytäminen on väärä keino varmistaa ruokahuolto

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      167
      4623
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      154
      2206
    4. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      7
      2180
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1348
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1204
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1111
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1023
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      953
    Aihe