Ennen Suomea hallitsI Luciferin ja Kainin salaiset liitot ja heihin kuuluvat. Nyt Suomea hallitsee Jaredin ja Akiisin, Kimnorin pojan salaisiin liittoihin kuuluvat. Kummatkin liitot on tehty vallan ja hyödyn saamiseksi ihmisiin eli noihinin salaisiin liittoihin kuuluville lipuu yksinoikeudella Suomen kansan mammonat.
Valitsin näköjään väärän puolen yrittäessäni puolustaa oikeutta ja totuutta.
Valitsin näköjään väärän puolen yrittäessäni puolustaa oikeutta ja totuutta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Turhaan sinä Anneli yrität taistella Jaredin ja Akiisin salaisiin liittoihin ja heihin liittyneitä vastaan. He ovat voimakkaampia kuin Suomen valtio.
Suomen valtio antaa Jaredin ja Akiisin, Kimnorin pojan salaisille murhamiesten liitoille, täyden tukensa.
Mikä osuus kaikessa on Saulin, tuon 171-senttisen käkkäräpääpublikaanin osuus kaikessa? Hänhän ylensi Juntican, tuon nollapäägerbiilin, vaikka hänet olisi pitänyt jättää yksin autiomaahan.
Quo Vadis, alea acta est, haissssssssttt...!!!
3 Nefin 6 luvun 23 jakeessa puhutaan Herran profeetoista jotka tuomarit ottivat kiinni ja salaa surmasivat. Yksi näistä profeetoista eli Suomessa 1941-2000-luvulla nimellä Toivo K.
3 Nefin kirjan 6 luku 27 jakeessa puhutaan tuomareiden sukulaisista ja ystävistä ja lainoppineista jotka tekivät keskenänsä liiton vapauttaaksensa murhaan syylliset.
Yksi noista lainoppineista oli tuo Sauli N.
Mitä kauhistuttavampia tekoja, demoniyhteyksiä, salaisia liittoja , lapsimurhia, murhatekoja, orjuuttamista ym kauheuksia, sitä korkeampi tai parempi asema valtionhallinnossa.