Päiväkodeista...

Lueskelin tässä ihmisten mielipiteitä ja myöskin hoitajiin kohdistuvia syytöksiä 2-vuotiaan pikkupojan kuoleman tapauksesta Espoossa. Tuntuu naurettavalta että jotkut syyttävät päiväkodin henkilökuntaa tai yleensäkin jotakin yhtä ihmistä tapahtumasta. Vaikka tapahtuma on mielestäni sydäntäsärkevän surullinen se on usean kamalan sattuman ja riskitekijän summa eikä syyttävää sormea voi osoittaa keneenkään yksityiseen ihmiseen, kaikista vähiten hoitajiin! Itse olen työskennellyt useamman kuukauden ajan päiväkodissa, ryhmässä jossa nuorin lapsi oli 9kk ja vanhimmat 3-vuotta. Kyseisessä ryhmässä lapsia oli yhteensä 12. Voin kertoa että melkein jokaiselle hoitajalle lapsen hyvä oli yhteinen tavoite. Riskitekijät turvallisuuden kannalta johtuivat yleisestä henkilökunnan vähyydestä. Kukaan ei voi tarkkailla sataan suuntaan joka hetki.Myös muita poikkeuksia löytyi. Joskus oli sijaishoitajia jotka oikean henkilökunnan sairastelun ajaksi tulivat tienaamaan palkkansa kahvinjuonnilla. Minut, 20-vuotiaan ja vähän aikaa alalle työskennelleen tämä kyseinen henkilö jätti huolehtimaan kuudesta alle 3-vuotiaasta muiden hoitajien pukiessa ja syöttäessä lapsia. Tässä muutama esimerkki siitä miksi jotain voi tapahtua. Mutta on myös otettava huomioon kuinka pieni määrä kuolemantapauksia päiväkodeissa tapahtuu suhteessa lapsimääriin ja hoitajien vähyyteen(päättäjät huomio!!). Elämä ei ole oikeudenmukaista...Voimia pojan omaisille!!!
101052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta ihmetystä herättää se, että miten 2 vuotias lapsi on ollut valvomatta hänen tekemisiään päiväkodin pihalla? Sen ikäinen tarvii jatkuvaa valvontaa! Ne ovat nopeita ja eivät osaa varoa mitään! Lehdesssä oli että toinen lapsi oli tullut sanomaan, että se poika ei vastaa!!

Mutta kyllä vikaa on myös päättäjissä! Jatkuvat säästämiset vääristä paikoista johtaa tälläisiin tapauksiin väistämättä! Aina säästetään sieltä, mistä ei kertakaikkiaan pysty! Miksei he säästä omista palkoistaan, sieltä on varaa pihistää!!!

Äänestä
  • Syylsitäminen ei ketään auta mutta ainahan kaikkea voi selitellä ja silotella. En vain millään pysty sitä hyväksymään ja ymmärtämämään kuinka 2 vuotias voi olla hukassa.On ihan täysin turhaa sitä asiaa rueta silottelemaan ja selittelemään henkilökunnan alimiehityksellä sun muuta ja sillä että ryhmässä on lapsia paljon ettei niitä kaikkia aina ehdi pitämään silmällä kuka minnekkin karkailee.

    Kaikkea ei kannata rueta selittelemään sillä selityksiä kyllä aina löytyy joka lähtöön ja syyttelykin on ihan turhaa!! se ei auta ketään eikä mitään, tapahtunut mikä tapahtunut.

    MUTTA!
    jotain voisi kyllä tehdä että päiväkodissa olisi todella turvallista.....
    -lapsi koot pieniksi, pienten ryhmässä 8 lasta ja 3 hoitajaa olisi sopiva!
    -Tai sitten 12 lasta ja 4 hoitajaa!
    -Isojen ryhmissä 23 lapsen sijaan 15 lasta ja 3 hoitajaa tai sitten 20 lasta ja 4 hoitajaa.

    t.lto

    Äänestä

Totta on on,että voi sattua vahinko ,vaikka vieressä seisois vahtimassa.Mutta tässä hirvittävässä 2 vuotiaan menehtymisessä on varmaan tyypillinen kuvio.Yksinkertasesti tenavat saavat touhuta omiaan.Hoitajat keskustelevat ja viettävät aikaa ehkä toisaalla.Meillä parin vuoden takaa kokemus joka kyllä seisautti veret hetkeksi.Ryhmä 4 vuotiaita kävi juoksentelemassa päiväkotialueen ulkopuolella pariin otteeseen.Aidassa oli aukko ,eikä poistumisia edes huomattu.Oma poika oli porukassa ja ONNEKSI kertoi kotona.Otin asian puheeksi henkilökunnan kaa.Myönsivät kerran tapahtuneen...Päiväkoti on keskellä kaupunkia isojen teiden ympäröimänä.En ensin meinannu es uskoo ku poju alko puhuu.kuullosti niin oudolta,että pääsee menemään ja tulemaan ,ettei valvota...jotenkin meidän kokemukset päiväkotielämästä kaikenkaikkiaan on sellaset,että en usko tulevan sitä päivää että ,turvautuisin päiväkotiin hoitomuotona.Venytettäs penniä ja hoidettas ite.

Äänestä
  • Hain just lapseni päiväkodista. Kotona huomasin lapsen naamassa, lähellä silmää jälkiä, lapsi sanoi niiden tulleen tappelussa.
    Eikö tätien olisi pitänyt kertoa vammoista minulle ?

    Vammatolivat hakiessani lakin peittämät, siksi en huomannut niitä päiväkodissa.

    Äänestä

  • mitään ? kirjoitti:

    Hain just lapseni päiväkodista. Kotona huomasin lapsen naamassa, lähellä silmää jälkiä, lapsi sanoi niiden tulleen tappelussa.
    Eikö tätien olisi pitänyt kertoa vammoista minulle ?

    Vammatolivat hakiessani lakin peittämät, siksi en huomannut niitä päiväkodissa.

    Niin siis, puhuit hoitajan kanssa miten lapsen päivä oli mennyt, mutta tämä ei maininnut tappelua?

    Äänestä

  • mitään ? kirjoitti:

    Hain just lapseni päiväkodista. Kotona huomasin lapsen naamassa, lähellä silmää jälkiä, lapsi sanoi niiden tulleen tappelussa.
    Eikö tätien olisi pitänyt kertoa vammoista minulle ?

    Vammatolivat hakiessani lakin peittämät, siksi en huomannut niitä päiväkodissa.

    päivänä. Unohtaminen on inhimillistä.

    Äänestä

  • pitää kysyä kirjoitti:

    Niin siis, puhuit hoitajan kanssa miten lapsen päivä oli mennyt, mutta tämä ei maininnut tappelua?

    Täti ei puhunut tappelusta mitään. Eräs äiti eilen mainitsi kylän raitilla heidän lapsensa ja minun lapseni tapelleen päiväkodissa, lakitkin oli päästä revitty ym.
    Olisin kyllä halunnut asian kuulla päiväkodin tädiltä.

    Äänestä

Totuushan on, että helkilökunnan määrä lapsimäärään nähden on ihan liian pieni. Itse olen ollut monta vuotta päiväkodissa töissä ja kyllä välistä tuntuu, että se 7 lasta on liian paljon yhdelle ihmiselle, kun siinä 7 lapsen porukassa on erityistä huomiota tarvitsevia lapsia, joille ei ole diagnoosia suostuttu tekemään eikä sitä kautta ole saatu avustajaa tai kahdenpaikkalaisuutta.

Lapset ovat ehtiväisia ja menevät joka paikkaan. Ulkona saa tosissaan katsoa lasten perään, eikä siltikään pysty kaikkia lapsia samalla silmäyksellä näkemään. Pitäähän tarhan pihassakin ola tilaa juosta ja mennä, liian pieni piha (jolloin kaikki lapset näkisi koko ajan samalla kertaa) ei ole hyväksi. Ja jos tulee kaatumisia tms. lasta tarvitsee mennä lohduttamaan juuri siihen paikkaan, jossa lapsi on kaatunut, ja katsoa ja puhaltaa 'pipiä', kuinka silloin näet ne muut lapset jos olet heidän kanssaan yksin pihalla (ulkoilun aikana myös tarhan sisätiloissa on hommia joihin se toinen aikuinen tarvitaan)?

Eikä päiväkodissakaan työtekijät tee ympäripyöreitä päiviä, jotta kokoajan olisi lain sallima henkilökuntamäärä olemassa. Valitettavsti lakia on pakko rikkoa, kun aamuoro lähtee kotiin työpäivän päätyttyä; ei niitä seitsemää lasta silloin haeta pois kun aamuvuoro lähtee vaan kyllä he ovat hoidossa loppuun asti, eli tällöin ryhmässä on 7 lasta enemmän kuin laki sen määräisi.

Ja nykypäivän säästösyistä sijaisia ei aina saada vaikka tarvettakin olisi. Ja silloin tällöin sijaisiksi saadaan kouluttamattomia ihmisia, kun ei muita ole saatavilla. Itse olen joutunut ylitöihin jäämään juuri siksi, etten ole kouluttamatonta (ja osaamatonta) sijaista uskaltanut lasten kanssa jättää.

Eikä ne kaikki tarhan pihatkaan ole lapsiturvallisia. Kaikkien vanhimmat ja rikkoutuneemmat pihat pyritään korjaamaan jos vain jostakin rahaa löytyy, mutta paiväkodin ikä vaikuttaa siihen tullaanko pihan kunto edes katsomaan. Henkilökunnnan valitukset kaikuvat kuuroille korille, kun päättäjät toteavat, että on paljon vanhempia tarhoja jotka tarvitsevat korjausta. Siinä sitten yrität varjella lapsia turhan suurilta kolhuilta kun kiipeilytelineet heiluu (olemme joutuneet jopa kieltämään muutaman välineen käytön lapsilta kokonaan kun ne eivät ole enää turvallisia, mutta onko oikein että tarhan pihelelut ovat vain koristeita , eikä lapsilla ole leikkivälineiä?) tms. kun lähiön nuoret pitävät tarhan pihaa illan ryyppäyspaikkana ja terrorin kohteena. Kauhulla odottelen kun ilmat lämpenevät, että pian saa taas joka aamu käydä tarhan pihan läpi kissojen ja koirien kanssa ja keräta lasinsirut ym. pois (tosin niitähän piilotellaan myös hiekan sekaan ja muualle niin ettei niitä kaikkia edes huomaa).

Loppuen lopuksi me tarhan henkilökunta emme voi paljoakaan asioihin vaikuttaa. Parhaamme kuitenkin yritämme!!!

Äänestä
  • Puhut ihan totta ja asiaa!! ihan näin on tämä asian laita myös meidänkin päiväkodissa!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Sen verran sanon tähän asiaan, että ei kateeksi käy muksujen hoitajia. Ajatelkaapa itsenne heidän osaansa: kuinka moni meistä jaksaisi noin kahdenkymmenenkin eri muksun esim. kiukkuamisia.. päivästä toiseen ja kun ne ei oo omiakaan, että niitä voisi kunnolla komentaa ja vaikka niitä komentaisi niin ne ei välttämättä usko sillä ovat oppineet saamaan omilta vanhemmiltaan kaiken marinallaan. Monilla meistä vanhemmista olisi asenne kasvatuksessa parantamisen varaa...mutta jostain syystä monista vanhemmista on helpompi antaa muksuilleen periksi kuin kuunnella kiukkuamista sillä vanhemmat tuntevat itsensä väsyneeksi. Joten lastemme hoitajien täytyy kestää lasten metkut...kiukut. (En syyllistä vanhempia mutta puhun mitä olen nähnyt)
Mitä noihin onnettomuuksiin tulee mitä on sattunut ...on mielestäni syynä hoitajien vähyys...pienellä työvoimalla tehdään joten väsymystä syntyy ja näin ei kaikkea ehkä tule huomioitua. Tai sitten asiat huomioidaan (vaarallinen teline) ja siitä tiedotetaan eteenpäin mutta kukaan ei kerkiä oman työnsä alta enää viemään asiaa loppuun asti. Lisäksi lapset kerkiävät jostain ihme syystä joka paikkaan... ne kerkiävät sellaisiin paikkoihin mihin ei pitäisi kun hetkeksi aikuinen kääntää selkänsä ja jostain syystä sellaiset paikat kiinnostavat lapsia kovasti.
Itse olen erittäin tyytyväinen oman lapseni hoitajiin...vaikka omanikin on kahdesti karannut omille teilleen..onneksi ei kovin kauas eikä vaarallisiin paikkoihin.
Nuorimmainen lapseni meni alle vuoden ikäisenä hoitoon ensin yksityiselle hoitajalle ja sieltä siirtyi päiväkotiin. Itse olisin halunnut hoitaa hänet kolme vuotiaaksi kuten vanhemman lapseni hoisin, mutta perheeni rahatilanne ja työni takaisin saanti edellyttivät töihin palaamista heti äitiysloman jälkeen. Joten olen ollut erittäin tyytyväinen, että lapseni ovat saaneet parhaan mahdollisen hoidon ja turvan.
Onnettomuuksia sattuu vaikka missä...kotona..liikenteessä...ihan missä vain. Ikinä ei tiedä milloin hyvästelee rakkaimpansa viimeisen kerran... erotessaan heistä. Joten olisi tärkeää ilmaista ja kertoa että kuinka paljon heitä rakastaa. Elämä on elämää ja ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi on edessä.
Minun piti kirjoittaa vain pari lausetta mutta tästä tuli nyt vähän pitempi.
Kevät terveisiä kaikille ja hymyä naamaan vaikka räntää sataisikin..!!    

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttönen kirjoitti:

Lueskelin tässä ihmisten mielipiteitä ja myöskin hoitajiin kohdistuvia syytöksiä 2-vuotiaan pikkupojan kuoleman tapauksesta Espoossa. Tuntuu naurettavalta että jotkut syyttävät päiväkodin henkilökuntaa tai yleensäkin jotakin yhtä ihmistä tapahtumasta. Vaikka tapahtuma on mielestäni sydäntäsärkevän surullinen se on usean kamalan sattuman ja riskitekijän summa eikä syyttävää sormea voi osoittaa keneenkään yksityiseen ihmiseen, kaikista vähiten hoitajiin! Itse olen työskennellyt useamman kuukauden ajan päiväkodissa, ryhmässä jossa nuorin lapsi oli 9kk ja vanhimmat 3-vuotta. Kyseisessä ryhmässä lapsia oli yhteensä 12. Voin kertoa että melkein jokaiselle hoitajalle lapsen hyvä oli yhteinen tavoite. Riskitekijät turvallisuuden kannalta johtuivat yleisestä henkilökunnan vähyydestä. Kukaan ei voi tarkkailla sataan suuntaan joka hetki.Myös muita poikkeuksia löytyi. Joskus oli sijaishoitajia jotka oikean henkilökunnan sairastelun ajaksi tulivat tienaamaan palkkansa kahvinjuonnilla. Minut, 20-vuotiaan ja vähän aikaa alalle työskennelleen tämä kyseinen henkilö jätti huolehtimaan kuudesta alle 3-vuotiaasta muiden hoitajien pukiessa ja syöttäessä lapsia. Tässä muutama esimerkki siitä miksi jotain voi tapahtua. Mutta on myös otettava huomioon kuinka pieni määrä kuolemantapauksia päiväkodeissa tapahtuu suhteessa lapsimääriin ja hoitajien vähyyteen(päättäjät huomio!!). Elämä ei ole oikeudenmukaista...Voimia pojan omaisille!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu