Ei muuta kuin avustuksilla eteenpäin !

Anonyymi

On se sitten pirun kumma juttu kun noiden niinsanottujen yritysten pitää aina saada yhteiskunnalta avustuksia, eikös yrittäjyys perustu siihen , että itsekunkin pitää omin neuvoin ja varojensa mukaan kehittää yritystään.
Kun ensin avustusten turvin saadaan yritys joten kuten pyörimään niin sitten lehtien sivuilla rehvastellaan miten meidän yritys investoi ja voi hyvin, no niin kai tuolla tyylillä. Minä en ole ikänäni saanut mitään almuja yhteiskunnalta jaa sainpas kerran , anteeksi kun meinasi unohtua KESKISUOMALAINEN OY:LTÄ kahvipaketin ja oikein PRESIDENTTI KAHVIA.
Mutta nyt ajattelin että jos sitä meikäläinenkin alkas keinottelemaan alla olevalla tyylillä.
Saisinkohan minä kuinka suuren avustuksen kun olen ajatellut rakentaa(kunnalla rakennuttaa) 1000 neliön hallin ja sitten hankkia hallin nurkkaa jonkunlaisen sorvin ja alkaa sorvailemaan puuhevosen persereikiä ja vielä sivutuotteena heinäseipään kalikoita tuonne johonkin iironkäkkärään köyhiinmaihin.
Kunnalta varmaan saisi ilmaista suunnitteluapua ja ÄLY keskukselta jos sais edes 1 200 000 € ja leader ryhmältä vaivaiset 500 000 € . Eikö näillä nyt pääsis jo merkkihenkilöna lehtien palstoille ensialkuun ja minulla on jo valmiina suunnitelmat laajentaa ( yhteiskunnan varoilla tietenkin ) myös tuonne metallipuolelle kun senkin alan hallitsen.Niin ja lumilapio ja harjakin pitäis vielä saada hallin ovenpieleen , että siihenkin olis se rahoitus jostain saatava.

1

712

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuinkahan mahtaa olla saisikohan tuolta ELY-keskukselta tai LEADER - ryhmältä tuota mania kun pitäs kait Jouluksi ostaa vähän leipää , maitoa , voita ja vaikka hampparin käyrää suolaseksi.
      Tällaisia ajattelee tässä väkäleuka eläkeläinen joka nauttii muutaman satasen eläkettä per........le Suomihan on keinottelijain luvattu maa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe