Anaalirauhaset

Koirallani kerrran, 19.10. tänä vuonna. Sai kutinakohtauksia ja nuoli peräpäätään.

Ne tyhjennettiin ja lasku oli 86,10 euroa. Toimenpide kesti muutaman minuutin.

Voisiko sen tehdä itse ja kuka opastaisi. Olen lukenut Ellin sivuilta että itse ei pitäisi kun voi rauhanen rikkoontua, toisaalta tiedän että jotkut tekevät sen itse.

Saattaa olla että sama on edessä taas, en ole varma.
Nyt ainakin koiran trimmaaja sanoi sen tekevänsä mutta aina pesu päälle. Heidän hintansa on 50 euroa.

On jotenkin järjetöntä että tuota ei voida omistajille joiden koirilla se toistuu, tekemään sen itse.
Lähinnä missä kohtaa tarkalleen ja kuinka suuri se puristusvoima pitää olla jotta rauhanen tyhjenee.
Tässäkin kaai lienee Ellien saamat rahat takana, en muuta keksi.
Kun käyn vaikka 10 kertaa maksamassa tuon em. summan, maksaa se minulle yli 800 euroa josta Ellin työ kyseisen asian parissa 30-40 minuuttia.
Järjetöntä.

5

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et kai pusutellut ko. aikana kuten monella koiranomistajalla on tapana nukkumakaveria.

    • Anonyymi

      Netistä löytyy ohjeita, mutta oma vaaransa siinä on jos itse alkaa rauhasia puristelemaan. Sinuna pyytäisin, että ell sinulle näyttää kuinka se oikeaoppisesti tehdään ja mitä tulee havainnoida esim. mahdollinen tulehdus on aina eläinlääkärikeikka.

      • Joo tämä neuvo paras. Vaikka EHKÄ osaisinkin sen tehdä mutta haluan olla varma että ei synny vahinkoa.
        Nyt se ei juokse mutta nuolee peräpäätään. Suihkutin sen ja laitoin edellisellä kerralla määrättyä vaahtoa. Se rauhoittaa sen niin että ei nuole niin paljon.

        Meillä oli jo aika ensi viikon torstaille elli:lle, koira on menossa hammaskiven poistoon. Siinä rauhoitetaan ja eiköhän tämäkin siinä samalla mene. Soitan kuitenkin lekurille tiistaina ettei mene liian pitkälle ja informoin tästä.

        Tänään tuli mieleen että voisko koiralle laitettu hormooni-implantti olla syynä tähän? Se on voimassa puoli vuotta mutta on nyt täysitehoinen. Sen vaikutusaika päättyy maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt kun se ei enää ole niin superuros niin huomaan että sen kuopimeset esim ulostamisen jälkeen eivät ole niin voimakkaita kun oli ennen.
        Eiväthän muutkaan koirat ole varmoja onko se uros vai narttu. Välitila.

        Voi kuitenkin olla että tällä ei ole mitään tekemistä tämänkertaisen rauhashomman kanssa.
        Soitin sinne missä implantti laitettin mutta he sanoivat että eivät ole koskaan kuulleetkaan.

        Nyt kuitenkin nukkuu rauhallisesti ja uskon että tiistaihin ainakin pärjätään. Ja onhan tuossa vieressä Viikissä pieneläinklinikka jonne voi mennä koska vaan jos tarvis on.


    • Voi itse. Netistä löytyy ohjeita, mutta kuten jo neuvottiin, pyydä lekuria näyttämään.
      Lekurit yleensä tyhjää sisäkautta. Itse kannattaa kokeilla ensin, jos onnisttuu ulkokautta, joka on siis helpompi.
      En usko implantin aiheuttavan, toisilla vaan on häikkää anaalien kanssa, syystä tai toisesta.
      Kova on hinta teillä ollut o-O. Kannattaa opetella itse, jos vaan mahdollista.
      Minulla on yksi koira, jolla sillointällöin on täytynyt tyhjätä. Minulla on niin halpa paikka, että en viitsi itse . Varsinkin kun tuolla yksilöllä on vähän hankalasti löydettävissä jotenkin ja ulkokautta ei onnistu.

      • Huomenna menemme lekkuriin noiden hampaiden kanssa ja otan tämän puheeksi. Nyt vaan kävi niin että tiistaina ollessamme päivälenkillä se sai yhden noista tavallisista "juoksukohtauksistaan". Kun on aukea paikka se rupeaa juoksemaan remminsä säteen verran (remmi 3 m) minun ympäri ja minä vaan paikallani seisten pyöräytän remmiä pääni yli. Juoksee niin paljon kun pienillä jaloillaan pääsee. Voi juosta toistakymmentä kierrosta. Tämä on sellainen sen pentujuttu, on tehnyt sitä aina.
        Lisäksi samalla lenkillä tavattiin tuttu koira jonka kanssa se paini hetken.
        Illalla katselin että sehän ei enää nuole eikä ole yhtään rauhaton. Keskiviikon eli tämän päivän se on ollut aivan normaali. Kerran olen nähnyt sen nuolevan aamulla.
        Luulen että ainakin osa rauhasista tyheni tiis
        taipäivän tiimellyksessä.

        Joka tapauksessa pyydän elliä tarkistamaan ja että näyttäisi minulle missä tällä ne rauhaset ovat. En tiedä käykö se tällä reissulla siksi että sen täytyy rauhottaa koira niitä hampaita varten.

        Mutta tällä hetkellä kaikki hyvin ja kiitos vastauksista. Jotenkin aina auttaa se kun muut kertovat omista jutuistaan ja neuvovat minkä osaavat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe