1.12.2021 Rappiokaupunki Kouvolan hallitus kokoontui Tampereen Tornihotellissa ja päivän ensimmäinen epistola oli hotellin aamupala, missä taksikuskin kalju toimi majakkana. Suomen liki kovapalkkaisin kaupungin tirikka Toikka peesasi vastapäätä. Miksiköhän ei omasta valtavasta kiinteistömassasta löytynyt vapaata tilaa kokoustamiselle? Jokainenhan varmaan kaupunginhallituksen jäsenistä pystyy itse rahoittamaan aamupalansa. Se on kuitenkin sivuseikka, sillä mitä säästöpäätöksiä vai edelleen veroäyrikorotuksista olikaan puhe , kun piti lähteä Kouvolasta Tampereelle livohkaan ja veronmaksajien rahoilla. Kouvola on Suomen rumin rappiokaupunki ja väki vähenee 1000 per vuosi. Siitä ei kaupungin tirikan palkan suuruus ainakaan perustetta löydä ja lisäksi tämä holtiton yhteisten varojen käyttö. Vai oliko käynnin tavoita havainnoiminen, että tällainen kaupunki Kouvolakin voisi olla mikäli olisi oikein johdettu, eikä olisi jämähtänyt 70 luvulle.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561