Huoli teinipojasta

Anonyymi

Alan vakavasti harkitsemaan vaihtoehtoa, että pojan olisi parempi jossakin muualla.

Olemme juuri kyllä aloittaneet perheterapian joka on erikoistunut tälläsiin ongelmatapauksiin. Mdf terapia.
Poika on 14 v, ei käy juuri enää koulua, on alkanut käyttää päihteitä.
Juuri tänään viimeksi puhuin puhelimessa lasun kanssa. Sovittiin, että terapia on nyt etusijalla ja lasu jää taka-alalle. Ei ole pitkä aika, kun koulu joutui tekee lasun poissaolojen takia. Ja sitä ennen oltiin jo käyty lastensuojelussa puhumassa näistä ongelmista.

Mutta, nyt taas. Poika lähti kavereitten kanssa ulos, lupasi tulla ajoissa kotiin.
Aloin soittelee hälle ennen kymmentä, mutta puhelin oli kiinni.
Myöhemmin sain kuulla yhden kaverin äidiltä, että ovat poliisin kanssa tekemisissä.
Eikä mennyt kauaa kun olin juuri lähdössä hakemaan poikaa, kun poliisit tulivat pihaan.
Poika taas juonut jotakin alkoholia, oli myynyt jollekin tytölle vettä viinana, ja siitä oli tullut jotakin riitaa.

Mutta olen huolissani myös siitä, kun sitten tässä kotona, hän uhos, että tekisi mieli puukottaa ihmisiä kun suututtaa niin paljon, että oikeasti, tässä on muitakin lapsia kotona ja olen yksin heidän kanssaan, kun mieheni on jokatoisen viikon toisella puolen Suomea. Miten pärjään tässä yksin, jos yksi lapsista käyttäytyy näin. Haluan, että kodissamme on rauha ja kaikilla turvallista olla.
Onko kohta enää ainoa vaihtoehto laittaa tää nuori laitokseen?
Hänellä on adhd joka vielä lisää tätä käytöstä, pelkään että kohta oikeasti tekee jollekin jotain.
Tämän pojan biologinen isä, joka lopulta tappoi itsensä, käytti päihteitä ja hänellä oli myös adhd, joka aiheutti impulsiivisuutta. Ei enää kestänyt itseään ja ampui itsensä, ennenkuin poikansa ehti syntyä.

Nyt tuntuu, että tää nuori on kulkemassa samaa tuhon tietä kuin isänsäkin, ja todella toivon että ymmärtäisi pysähtyä, ennenkuin on liian myöhäistä.
Olemme rakastaneet, laittaneet rajoja, yrittäneet ymmärtää, mitä hän käy läpi. Mutta riittääkö se enää?

0

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        179
        1762
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        109
        923
      3. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        110
        783
      4. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        755
      5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        209
        674
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        133
        638
      7. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        52
        601
      8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        20
        590
      9. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        51
        572
      10. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        556
      Aihe