Kirkko manipuloi

Manipulointi (tai manipulaatio) tarkoittaa ihmisten mielten ohjaamista haluttuun suuntaan. Kyse ei ole normaaliin arkielämään kuuluvasta suostuttelusta, vaan paljon vahvemmasta pyrkimyksestä ohjailla toisten ihmisten elämää, usein vastoin näiden todellista etua. Valitettavasti ilmiö on hyvin tavallinen uskonnollisissa yhteisöissä.

Uskonnollisissa yhteisöissä elää usein vahva käsitys, että oma tapa uskoa on ainoa oikea ja muidenkin olisi syytä uskoa juuri samoin. Yhteisön jäsenet ajattelevat, että ulkopuolisten ihmisten elämä on vailla päämäärää ja johtaa kadotukseen. Sellaisen ilmapiirin vallitessa kiusaus levittää omaa uskoa keinoja kaihtamatta voi käydä liian suureksi

Uskon levittäminen tarkoittaa juuri toisiin ihmisiin vaikuttamista. Käännyttäjä voi olla (ja luultavasti useimmiten onkin) vilpitön uskossaan ja arvella, että se mitä hän on tekemässä, on toiselle vain hyväksi. Mutta pyrkiessään käännyttämään toisen omaan uskoonsa esimerkiksi mustamaalaamalla yhteiskuntaa ja vaikenemalla oman yhteisönsä epäkohdista hän syyllistyy yhtä kaikki manipulointiin. Ystävällisillä eleillä on ennalta suunniteltu tarkoitus: houkutella yhteisöön uusi jäsen.

PS. Onneksi en ole uskis ...
13770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niinpä.

Äänestä

...olen samaa mieltä näin rippikoulun opettajana. Tekstisi ei ole omimmalla paikallaan tällä palstalla. Juuri sen kaltainen varovaisuus, jota kuvasit, on rippikoulussa tarpeen ja sitä olen pyrkinyt noudattamaan. Yhteiskuntaa on turha mustamaalata, enemmänkin sen epäkohtiin tulee pyrkiä vaikuttamaan. En koskaan ole opettanut, että vain meidän (=luterilainen) uskomme olisi ainoa oikea. Puhumattakaan siitä, että luterilaisen käsityksen mukaan ulkopuoliset menisivät kadotukseen. Ei todellakaan. Meillä ihmisillä ei ole mitään oikeutta sanoa toisen ihmisen taivaaseen pääsystä tai kodotukseen joutumisesta yhtään mitään, se on puhtaasti Jumalan asia. Siinä olet oikeassa, että manipulointi ja indoktrinaatio ovat yleisiä uskontojen piirissä. Luulen kuitenkin, että kokonaisuutena käsitystäsi (ainakin lutarilaisen valtavirran kohdalla) ohjaavat enemmän sterotypiat ja ennakkoluulot kuin tieto ja kokemus. Siitä tosiasiasta, että uskonolliset ääripäät ovat usein näkyvimpiä ei pitäisi tehdä suuria yleistyksiä. Maailma ei ole mustavalkoinen...

Äänestä
  • ...opeta, että ainoastaan uskomalla Jeesukseen pääsee taivaaseen? Vai opetetaanko rippileireillä nykyisin, että kaikki voivat päästä taivaaseen uskostaan riippumatta?

    Äänestä

  • kristinusko kirjoitti:

    ...opeta, että ainoastaan uskomalla Jeesukseen pääsee taivaaseen? Vai opetetaanko rippileireillä nykyisin, että kaikki voivat päästä taivaaseen uskostaan riippumatta?

    "Taivas" (=paratiisi) on satua. Taivas-käsitteellä on merkitystä vain (kristin)uskiksille.

    Minulle ei ole olemassa "taivasta". Elämäni on ainutkertainen. Kun kuolen, lakkaan olemasta, ja olen iloinen siitä. Ajatuskin "ikuisesta" elämästä puistattaa.

    DOG

    Äänestä

  • kristinusko kirjoitti:

    ...opeta, että ainoastaan uskomalla Jeesukseen pääsee taivaaseen? Vai opetetaanko rippileireillä nykyisin, että kaikki voivat päästä taivaaseen uskostaan riippumatta?

    Kirkon perusopetus pelastuksesta ei ole muuttunut. Usko Jeesukseen pelastaa ihmisen. Mutta kasvatuksen kentällä erityisesti tulee välttää ihmisten jakamista hyviin/huonoihin tai pelastettuihin/kadotettuihin. Korostan siis sitä, että uskon perusteella ihmisiä ei saa luokitella.

    Mitä tulee uskon luonteeseen, niin ei mikä tahansa totena pitäminen tai mihin tahansa luottaminen pelasta. Usko Jeesukseen on kuitenkin ennen kaikkea hänen omaa työtään ja vaikutustaan. Usko syntyy silmiltämme salassa eikä kukaan voi sanoa toisen sydämen tilasta paljoakaan. Ei myöskään silloin, kun toinen ihminen edustaa toista uskontoa tai uskonnottomuuden pyrkimystä. Vanhastaan on puhuttu uskon mysteeristä ja salaisuudesta, myös siitä, kuinka usko on lahja. Tämän muistaminen auttaa meitä näkemään kaikki ihmiset yhtä arvokkaina ja tasavertaisina.

    Äänestä

  • Jarmo Kokkonen kirjoitti:

    ""Usko Jeesukseen pelastaa ihmisen.""

    Pelastuvien ihmisten määrä on murto-osa näin maailmanlaajuisesti. Tämä todistaa jumalan pahuuden.

    Pelastukseni on se, etten usko uskisten todistamattomiin höpötyksiin. Ihanaa olla ateisti.

    Äänestä

  • Mirka... ... kirjoitti:

    ... olla tyhmä (ateisti)..?

    Äänestä

  • tekevät myyräntyötä RAAMATUN sanalle.Opettaja, sinä?Itsekkään ett usko Raamattuun ja sen ehdottumuuteen!Sitten vielä opetat.Jeesus sanoo kaltaisistasi:Voi teitä! Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset!Te teeskentelijät!Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä.ITSE TE ETTE MENE SISÄLLE ETTEKÄ PÄÄSTÄ NIITÄKÄÄN, JOTKA MENISIVÄT jne. Evankeliumi Matteuksen mukaan 23:13>>>>.
    -Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
    Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän...jne. Matteus 13:14

    Äänestä

  • DOG kirjoitti:

    "Taivas" (=paratiisi) on satua. Taivas-käsitteellä on merkitystä vain (kristin)uskiksille.

    Minulle ei ole olemassa "taivasta". Elämäni on ainutkertainen. Kun kuolen, lakkaan olemasta, ja olen iloinen siitä. Ajatuskin "ikuisesta" elämästä puistattaa.

    DOG

    että on noin?

    Äänestä

  • Jarmo Kokkonen kirjoitti:

    Kirkon perusopetus pelastuksesta ei ole muuttunut. Usko Jeesukseen pelastaa ihmisen. Mutta kasvatuksen kentällä erityisesti tulee välttää ihmisten jakamista hyviin/huonoihin tai pelastettuihin/kadotettuihin. Korostan siis sitä, että uskon perusteella ihmisiä ei saa luokitella.

    Mitä tulee uskon luonteeseen, niin ei mikä tahansa totena pitäminen tai mihin tahansa luottaminen pelasta. Usko Jeesukseen on kuitenkin ennen kaikkea hänen omaa työtään ja vaikutustaan. Usko syntyy silmiltämme salassa eikä kukaan voi sanoa toisen sydämen tilasta paljoakaan. Ei myöskään silloin, kun toinen ihminen edustaa toista uskontoa tai uskonnottomuuden pyrkimystä. Vanhastaan on puhuttu uskon mysteeristä ja salaisuudesta, myös siitä, kuinka usko on lahja. Tämän muistaminen auttaa meitä näkemään kaikki ihmiset yhtä arvokkaina ja tasavertaisina.

    opetus ovat kaksi eri asiaa.Jumalan sana RAAMATTU, on puhdasta ja väärentämätöntä, samaa ei voi sanoa ev. lut. kirkon opetuksesta vai mitä?
    Miten muuten olisi mahdollista että samassa puulaakissa (ev. lut) on pappeja jota julistvat UUDESTISYNTYMISTÄ(Jeesuksen oma sana Johanneksen evankeliumi 3:3 "Jeesus vastasi hänelle:"Totisesti, totisesti:jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Pappeja jotka varoittavat kadotuksesta ja opettavat Raamatun mukaisesti uudestisyntymisen tarpeellisuudesta. Samalla aikaa saa olla virassa pappeja jotka opettavat Raamatun ja kirkon tunnustuskirjojen vastaisesti että kaikki pääsevät taivaaseen.Koiviston, uskovan papin savustivat ulos kirkosta mutta papin joka kieltää helvetin (josta muuten Jeesus itse puhuu enemmän Uudessatestamentissa kuin taivaasta), hän saa olla edelleen papin virassa ja opettaa väärin!!!!

    Äänestä

  • Mirka... ... kirjoitti:

    ""Usko Jeesukseen pelastaa ihmisen.""

    Pelastuvien ihmisten määrä on murto-osa näin maailmanlaajuisesti. Tämä todistaa jumalan pahuuden.

    Pelastukseni on se, etten usko uskisten todistamattomiin höpötyksiin. Ihanaa olla ateisti.

    Lue Raamattua, tiedät enemmän ja luulet vähemmän.
    USKO TULEE KUULEMISESTA JA JEESUKSEN KRISTUKSEN SANAN KAUTTA. HALLELUJAA, HALLELUJAA (voidaan kääntää esim. ylistys Jumalalle, aamen).

    Äänestä

Sanompa vainen, että eipä nämä asiat väittelemällä selviä.Jeesus sanoo,että jokainen joka tulee Hänen(Jeesuksen) tykö, Hän ei heitä pois.Lukekaa Jumalan Sanaa Raamattua sieltä löytyy Totuus, Iankaikkinen sellainen... kyllä uskovaisilla onollut tarmoa myös vääränlaiseen käännyttämiseen...hätä ihmisistä on suuri.Mutta silti evankeliumissa on voima..sen tekee Jumalan Pyhä Henki, synnyttäen meissä uskon. Niin on Jumala maailmaa(sinua-minua)rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään(sinä-minä),joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä(sinulla-minulla)olisi iankaikkinen elämä. Kyllä uskontokuntia on monenlaisia, meitä uskovia on monenlaisia, mutta Jumala on luvannut lähettää Pyhän Hengen meidän sydämiimme ja täyttää sen hänen rakkaudellaan,niin että tekisimme niitä Hänen tekojaan.En usko, että ketään pystytään manipuloimaan uskoon.Mutta jokainen joutuu kerran vastuuseen siitä että on kuullut Jeesuksen sovitustyöstä,mutta hyljännyt ja pitänyt halpana Jeesuksen veren meidän syntiemme tähden. Taivas on, Helvetti on totta. Siitä ainakin itselläni on hätä muista ja rukouksiin suljen sinutkin Mirka ja sinut joka tämän luit! Luepa Raamatusta Johanneksen evankelimia,Jeesus avatkoon sydämesi ymmärtämään Tien Taivaaseen!
ps.Kiitos Jumalalle,että olen uskossa!

Äänestä

niin että mitä itse teet kun kirjottelet tuommosia viestejä???
"älkää vaan alkako uskoa riparille menevät nuoret"-tyylistä tekstiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mirka... ... kirjoitti:

Manipulointi (tai manipulaatio) tarkoittaa ihmisten mielten ohjaamista haluttuun suuntaan. Kyse ei ole normaaliin arkielämään kuuluvasta suostuttelusta, vaan paljon vahvemmasta pyrkimyksestä ohjailla toisten ihmisten elämää, usein vastoin näiden todellista etua. Valitettavasti ilmiö on hyvin tavallinen uskonnollisissa yhteisöissä.

Uskonnollisissa yhteisöissä elää usein vahva käsitys, että oma tapa uskoa on ainoa oikea ja muidenkin olisi syytä uskoa juuri samoin. Yhteisön jäsenet ajattelevat, että ulkopuolisten ihmisten elämä on vailla päämäärää ja johtaa kadotukseen. Sellaisen ilmapiirin vallitessa kiusaus levittää omaa uskoa keinoja kaihtamatta voi käydä liian suureksi

Uskon levittäminen tarkoittaa juuri toisiin ihmisiin vaikuttamista. Käännyttäjä voi olla (ja luultavasti useimmiten onkin) vilpitön uskossaan ja arvella, että se mitä hän on tekemässä, on toiselle vain hyväksi. Mutta pyrkiessään käännyttämään toisen omaan uskoonsa esimerkiksi mustamaalaamalla yhteiskuntaa ja vaikenemalla oman yhteisönsä epäkohdista hän syyllistyy yhtä kaikki manipulointiin. Ystävällisillä eleillä on ennalta suunniteltu tarkoitus: houkutella yhteisöön uusi jäsen.

PS. Onneksi en ole uskis ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu