Yle kysely koronapassi

Työpaikoille saa kansanedustajilta vankkaa kannatusta.

Persut vastustavat koronapassia.

https://yle.fi/uutiset/3-12213578?origin=rss
2574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

PS-puolue joka vastustaa eniten rokotuksia.

Äänestä

Vastustamalla koronatoimia halutaan sulkea suomi, hölmöä.

Äänestä

Vastustamalla koronapassia, pidetään Suomi toiminnassa. Kiuru maksaa ansionmenetykset, mikäli työssäkäynti halutaan estää. Työvoimapulasta kärsivät alat tulevat kärsimään sen takia entistä enemmän. On nuo poliitikot idiootteja, kun alkavat puremaan ruokkivaa kättä... 🙄🗯️

Äänestä
  • Mitä oikein selität? Turha se pienen vähemmistön sikailun ja epäisänmaallisen, kansakunnan tahdon vastaiseksi toimimisen takia on hallitusta syyttää.

    Hallitus non järjestänyt, että rokotukset ja passi ovat ilmaisia, joten rokotevastaiset hörhöt saavat syyttää itseänsä kaikista rajoituksista ja ongelmistaan.

    Mutta puupäillehän on ihan turhaa kertoa totuus, mölisevät ja räksyttävät vain hallituksen vihassa ryvetessään. Toivottavasti kaikki kuolevat covidiin , niin populisti persujenkin kannatuskin romahtaa muutamaan prosenttiin.

    Äänestä

  • Te idiotti, arvostelette ravintolanaukioloaikoja koska ei teidän työstä kyse, mutta kun osuu omallekohdalle niin parkuminenalkaa. Vittu vätykset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te idiotti, arvostelette ravintolanaukioloaikoja koska ei teidän työstä kyse, mutta kun osuu omallekohdalle niin parkuminenalkaa. Vittu vätykset.

    05:42
    Oletko 70 ja ravintola-alalla?
    Sitähän voi olla monella tapaa.
    Oletko ottanut rokotukset? Hyväksytkö sen, että työnantaja edellyttää jatkossa ja saa tiedot?
    Beng
    Odotan, että taas tulee lauma juristeja nassuttamaan ja vesittämään...

    Äänestä

Kansalaiset olisi tyytyväisiä kun yhteiskunta toimisi lähes normaalisti, terveyshoitohenkilökunnan työrasitus helpottuisi, muutenkin rajoituksia ei juuri olisi kun rokotusaste olisi lähes täydellinen.

Äänestä

Marin kohun aiheuttajat saivat täystyrmäyksen oikeusoppineilta yle aamussa, myös aiemmat kohut olivat perusteettomia.
Ainoa mistä moite, samoin kuin nuorilla oli kotiintulo aika esim, klo 11 kiltisti kotiin.

Äänestä

En avaa koskaan liitteitä.Niistä on varoitettu tälläkin!Joten en voi otaa kantaa monen muun lailla asiasta.Kun aloituksesi ei avannut keskutelun sisältöä.

Äänestä
  • Yle on henkisesti masennusta aiheuttava läskipersejaarittelijoiden
    Yritin äsken katsoa jälkipörssiä pskasakki jauhoi jotain koronasta ja syntyvyydestä lässyä
    Vaikka odotetaan tuleeko joulupunkin ralli siitä ei sanaakaan
    Oli pakko käydä oksennus heittämässä ja nyt mustakahvi keittämässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yle on henkisesti masennusta aiheuttava läskipersejaarittelijoiden
    Yritin äsken katsoa jälkipörssiä pskasakki jauhoi jotain koronasta ja syntyvyydestä lässyä
    Vaikka odotetaan tuleeko joulupunkin ralli siitä ei sanaakaan
    Oli pakko käydä oksennus heittämässä ja nyt mustakahvi keittämässä

    Jätä YLE väliin, Seiska lehti kertoo kaiken minkä haluat.

    Äänestä

  • ''En avaa koskaan liitteitä.''

    Tietty varovaisuus on aina paikallaan mutta järjen käyttöä ei ole kielletty.

    Äänestä

Kun persut kieltäytyy rokotuksista ja koronapassista, teidä sujetaan yhteiskunnan ulkopuolelle iankaikkisesti Amen.

Äänestä
  • mitä tällainen paskanjauhanta ajaa
    saatko mielenrauhaa tms

    1Äänestä

Hörhön vaihtoehdot
"Jätä YLE väliin, Seiska lehti kertoo kaiken minkä haluat."

jos olisin rääväsuupelle Stubb pistäisin
ivttu mitä pashaa

hörhö ei hyödy ylestä eikä seiskasta mutta lätty lätisee

Äänestä

Suomen talous seuraa Saksaa ainakin aamupäivisin vähemmän Englantia
Iltapäivisin USA:ta

Saksan hallitussopimus allekirjoitettiin ja kulkee nimellä
Mehr Fortschritt wagen
Rohkeasti edistykseen

ja ajatuksella
Bundnis fur Freiheit, Gerechtigkeit und Nachhaltigkeit
Vapauden ja oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen liitto

Saa nähdä miten onnistuu

Tuottokäyrä hiukan jyrkkeni heti bondeissa joten alku näyttää hyvältä

Suomen pörssi etenee kohti joulupunkinrallia vai eteneekö, tänään
menee loistavasti mutta jatkuuko tästä eteenpäin

Äänestä

Kokoomus on tässäkin asiassa paras ja järkevin puolue ja kannattaa koronapassin käyttöä työpaikoilla.

Äänestä

Ylen kyselyt,kuka niihin uskoo?

Äänestä

Voiko asiakas edellyttää esim. kotihoidon henkilöltä koronapassia ennen kuin tämä tulee kynnyksen yli?
Beng

Äänestä

Matuhoito maksaa perusvuodeosastolla n. 660 e/vrk ja teho-hoidossa n. 3000 e/vrk

tietty sama kantasuomalaisella
mutta niitä ei voi lähettää konkoon eikä af kanistaniin

kai sulla on varaa? Kela-Gold-korttilaisiin ja marjanpoimijoihin

Äänestä
  • Paljonko sinun mt-hoitosi on maksanut yhteiskunnalle ?

    Äänestä

Persut tulee päivä päivältä halvemmaksi, kun ne vähenee ja Ano Turtiainen murskaa niitten puolueen ja itsensä.

Äänestä
  • ????

    Oletko sinä tilannut Hobby Hallista sellaisen itsehoitopaketin, jossa on ohjeet ja tarvikkeet kotona tehtävään omaehtoiseen aivopesuun?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ????

    Oletko sinä tilannut Hobby Hallista sellaisen itsehoitopaketin, jossa on ohjeet ja tarvikkeet kotona tehtävään omaehtoiseen aivopesuun?

    Jos joku olisi aivopesun tarpeessa kannattaisi liittyä persuihin, mutta toivon ettei kukaan
    niin pahaan mielenhäiriöön ikinä joudu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Työpaikoille saa kansanedustajilta vankkaa kannatusta.

Persut vastustavat koronapassia.

https://yle.fi/uutiset/3-12213578?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu