Parasta oli presidenttiparin haastattelu, taas kerran.
Ihanaa, että meillä on noin viisas presidenttipari,
joka ottaa huomioon valltsevan koronatilanteen.
Esimerkillistä !!
Miten vietit 104. itsenäisyyspäivän
14
116
Vastaukset
Tietysti harmittelin,
kun kerrankin presidentin linnassa olisi nähnyt
todellisia itsenäisyyden vaikuttajia.
Kerrankin presidentin vastaanotolle olisi kutsuttau
hyvä tekijöitä, ei vain jotain bilettäjiä hilemekoissaan.- Anonyymi
Minusta miellyttävä itsenäisyyspäivän ilta.
Paitsi että meillä on harkitseva presidentti, niin positiivista on hänen puolisonsa, jolla on hyviä ajatuksia ja mielipiteitä.
Bengitseäni viehättää, kun heitä haastatellaan,
niin he ikään kuin keskustelevat siinä myös keskenään.
Kertoo suuresta molemminpuolisesta kunnioituksesta.- Anonyymi
Jennin empatia hivelee jopa vegaanin mieltä!Ei ole mikään porsastelija!
- Anonyymi
Kai nyt tolla tasolla täytyy kyetä sanomaan saman mitä kuka hyvänsä fiksu ihminen.
Osuva ohjelma itsenäisyyspäivässä oli pieni ohjelma,
joka taustoitti Veteraanin iltahuuto-kappaletta
ja sen kerrottiin sen säveltäjästä ja sanoittajasta.
Kalervo Hämäläisestä.
Useinkaan ei tule ajatelleeksi, että myös Lapin äidin kehtolaulu
on Kalervo Hämäläisen kynästä lähtöisin,
jonka Mirjam Helin se aikoinaan nosti kaiken kansan suosikiksi.Lipun tietysti nostin itsenäisyyspäivän kunniaksi,
ja kynttiläpolun tein pihalle,
kun en haudoille kehdannut pakkasen takia lähteä.
Vaikka eiköhän veteraanit olleet talvisodassa
paljon suuremmissa pakkasissa puolustamassa
tätä armasta isänmaata.
Eivätkä valittaneet.- Anonyymi
Ok päivä jos ei äärioikeisto & natsit olisi marssineet.
Mitä tekemistä niillä on Suomen itsenäisyyspäivän kanssa ?
Ne haluavat hajottaa Suomen ja EU:n ja arvostavat vieraita valtioita
mm. Putinin Venäjää ja ent. n zi-Saksaa.- Anonyymi
"Sana kansallinen kuulostaa tutulta Saksan-kielelläkin.
Se tarkoitti samaa kuin se tarkoittaa nytkin.
Oman kansan asiaa.
Siksi minua saa kutsua natsiksi, jos joku niin haluaa tehdä.
Olen 72v. Joten ihan uusi en enää ole."
-
Mitä Venäjään tulee...minä kannatan NATO:ia
H. Anonyymi kirjoitti:
"Sana kansallinen kuulostaa tutulta Saksan-kielelläkin.
Se tarkoitti samaa kuin se tarkoittaa nytkin.
Oman kansan asiaa.
Siksi minua saa kutsua natsiksi, jos joku niin haluaa tehdä.
Olen 72v. Joten ihan uusi en enää ole."
-
Mitä Venäjään tulee...minä kannatan NATO:ia
H.Arghh...
Siis Minä, minä, minä.
Minun kommenttini tämä.
H.Eipä täällä ole näkynyt kuin palelevia supisuomalaisia oikeita immeisiä.
Soihtukulkueessa sankarihaudoillle vaeltaa yleensä
partiolaiset ja kylän miehet lapsineen.- Anonyymi
Mitä ne Venäjän ystävät tekee suomalaisten sankarihaudoilla ?
- Anonyymi
Miten tuota yksin asuva,yksinäinen vietäisi? Saalla lailla kuin kaikki mmuutkin viikon päivät tai kuukaudet tai vuodet. Nukun herään syön ulkoilen yksin.Ei sen kumemmin.Korona aika viellä 2v.ollut melkein. Joten en virikeisin mennyt.esim. tuoman markinat.Lefat ymm.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921368
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä320614Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584
