Tuulivoiman maksaa kuluttaja

Anonyymi

Tänään oli uutisissa, että sähkönhinta pompsahti, kun on pakkasta, eikä tuulimyllyt pyöri. Puolangalle suunnitelluista tuulivoimaloista maksavat kalleimmin paikalliset asukkaat ja ne rahat menevät miljoonien tuottoina ulkomaisille yhtiöille. Ennustivat vielä talven todennäköisesti jatkuessa sähkönhinnan pompsahtavan useaan kertaan pakkasten toistuessa.

702

19612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuulivoimaa ehdottomasti puolangallekkin kun tuo tuloja

      • Anonyymi

        Toisi se tuulivoima tuloja sen kiinteistöveron muodossa kyllä jonkun määrän pian hetkeksi Puolangan kuntaan. Toki nyt ollaan jo lähtiessä viisi vuotta myöhässä. Kunnalla on myös omat sähkölaskunsa ja niiden yli kymmenkertaistuminen söisi osansa tästä tulosta. Tuulivoiman tuotot menevät ulkomaille, niin kauan kuin paikallisen kuluttajan maksu- ja sietokyky riittää. Muut yksityistalouden sähköenergiatuotantomuodot tulee yleistymään ja tuulimyllyt jää heti alkuunsa ympäristökatastrofi maamerkeiksi ja kunnan tai maanomistajan kuluksi toimettomana . Voi tähän varautumattoman yksitalouden tai kunnan kohtaloa. Kulut on tällöin niin suuria ja ulkomailta ohjattuja, että selviämisen mahdollisuudet on vaikeat. Parin vuoden päästä voimme torilla käydä läpi miten kävi ja mihin rahat meni tai tuli. Nyt jo toteutumaton tuulivoima on vaatinut Puolangan kunnan varoja monen koulukkaan kouluvuoden ja vuosittaisten harrastuskulujen verran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma ennustukseni on, että bioenergia on Puolangan pelastus, jos tuulivoimasta vältyttäisi. Toimiva maatalouselinkeino tulee siirtymään enempi omavaraiseen bioenergiatuotantoon nykyisen politiikan seurauksena. Voi olla tulevaisuuden onni ja autuus asua maitotilan naapurissa ja saada sieltä ostettua hiiliystävällinen sähköenergia omaan yksityistalouteen. Puolangalla tähän on olemassa mahdollisuus, kaupungeissa ei. Kunnan pitäisi tämä hoksata strategiassaan ja välttää tuulivoima.

        Kaasut ja tuulet ehdottamasi käyttöön Puolangalla

        Tuolta löytyy hyvää faktatietoa tuulivoimasta maanomistajille ja muillekin asian lähelle joutuville. Kannattaa oikeasti lukea ja jakaa eteenpäin jopa tuulivoiman kannattajienkin.
        https://www.mhy.fi/pyha-kala/uutiset/tuulivoimalapuistot-mhy-pyha-kalan-alueella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma ennustukseni on, että bioenergia on Puolangan pelastus, jos tuulivoimasta vältyttäisi. Toimiva maatalouselinkeino tulee siirtymään enempi omavaraiseen bioenergiatuotantoon nykyisen politiikan seurauksena. Voi olla tulevaisuuden onni ja autuus asua maitotilan naapurissa ja saada sieltä ostettua hiiliystävällinen sähköenergia omaan yksityistalouteen. Puolangalla tähän on olemassa mahdollisuus, kaupungeissa ei. Kunnan pitäisi tämä hoksata strategiassaan ja välttää tuulivoima.

        Komppaan, ounastelen samaa kehitystä paitsi että kuntia kiinnostaa kiinteistöverot ei niinkään käyttäjien kustannukset joutomailtakin kuitenkin saisi vihermassaa muun lisäksi kaasun tuotantoon

    • Anonyymi

      Eiköhän se kuluttaja maksa , tehtiinpä sitä sähköä ihan millätavalla vaan ? Tuulivoimasta hyötyisi koko kunta ja lisäksi myös maanomistajat , jolloin kuntaan tulisi sitäkautta myös lisätuloja !

      • Anonyymi

        Suuri puhallus, voitot kuoritaan pois ja romut jää metsiin maanomistajien maksettavaksi, Tuulifirmat kstoaa kun pieru Saharaan kun myllyt tulevat käyttöikänsä päähän, Tuuliyhtiö voi myydä myllyt kenelle vaan ja milloin vain tämä ehto on aina sopimuksissa.

        Tuo on kyllä täyttä mielikuvituksen tuotetta.

        Onko sinulla ennustuspallo josta näet 30 vuoden päähän? Tutustuppa vähän tuulivoiman maanvuokraus sopimuksiin.

        Tuulivoiman vastustajilla ilmeisesti on se ristallipallo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri puhallus, voitot kuoritaan pois ja romut jää metsiin maanomistajien maksettavaksi, Tuulifirmat kstoaa kun pieru Saharaan kun myllyt tulevat käyttöikänsä päähän, Tuuliyhtiö voi myydä myllyt kenelle vaan ja milloin vain tämä ehto on aina sopimuksissa.

        Voi kun olisikin mielikuvituksen tuotetta, mutta kun tämä on vaan karua faktaa. Voitot valuu ulkomaille. Kaikissa sopimuksissa, maanvuokrasopimukset mukaan lukien on salassapitovelvollisuus ja oikeus siirtää kolmannelle osapuolelle, jota ei mitkään velvoitteet tai sopimukset enää koske. Perehtykää oikeasti, siis aikuisten oikeasti, millä talkoohinnalla muuhun Suomeen verrattuna tänne tuulimyllyjä puuhaavat. Halvalla, jos vaan saavat niitä tänne huijattua ja rakennettua, niin myyvät järkiään kolmannelle osapuolelle. Tästä löytyy esimerkkejä poikkeuksetta. Tämä asia oli itselleni viimeinen ja lopullinen pettymys yhteiskunnallisen vastuuni kantamisesta tuulivoiman suhteen. Valmis olen isänmaallisen kotimaisen vastuun kantamiseen, mutta en ulkomaiseen huijaukseen. Toivon kovasti, että Puolanka ja sen veroja maksavat asukkaat säästyisivät tältä huijaukselta. Reilu viisi vuotta sitten olisi voinut olla marginaalisesti kannattavaa olla tuulimyllyasia äärellä, mutta nyt mukaan lähteville se on suureksi tappioksi.

        Ei kannattaisi täällä kommentoida , jos ei ole perillä asiasta . Sopimuksen mukaan jälkitöihin varataan alusta-alkaen tuotosta osa ja eihän ne meidän elinaikana lopeta jauhamasta sähköä , on se 90v. senverran pitkä aika . Minä ainakin toivon , että kaikki suunnitellut tuulipuistot toteutuisi ja myös Vaalan puolelle Otermaan myös !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoiman vastustajilla ilmeisesti on se ristallipallo.

        Täällä kommentoivat persaukiset ja maattomat, muka luonnonsuojelun nimissä! Niitä harmittaa jo etukäteen, kun yksityisetkin maanomistajat saavat vuokratuloja, jos maita sijaitsee tuulivoiman vaikutusalueella! Jos sattuu omistamaan kitukasvuista maata, josta ei juuri puukauppatuloja tule, saa kuitenkin kohtuullisen korvauksen vuokratuloina tuulivoimalta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä täyttä mielikuvituksen tuotetta.

        Tyypillinen tuulivoimayhtiön trollin perustelematon kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kommentoivat persaukiset ja maattomat, muka luonnonsuojelun nimissä! Niitä harmittaa jo etukäteen, kun yksityisetkin maanomistajat saavat vuokratuloja, jos maita sijaitsee tuulivoiman vaikutusalueella! Jos sattuu omistamaan kitukasvuista maata, josta ei juuri puukauppatuloja tule, saa kuitenkin kohtuullisen korvauksen vuokratuloina tuulivoimalta!

        Mikä on se persaukisen ja maattoman raja. Paljoko pitää olla Puolangalla mammonaa ja maata, etten joutuisi tuohon luokkaan tipahtamaan. Vastaa toki jos olet tolkku ja näin ihmisiä kategorioit.

        Onko väliä onko rahalla ostettua verot maksettua maata vai perintömaata, jos haluaa ei persaukisten ja maata omistavien eliittiin Puolangalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannattaisi täällä kommentoida , jos ei ole perillä asiasta . Sopimuksen mukaan jälkitöihin varataan alusta-alkaen tuotosta osa ja eihän ne meidän elinaikana lopeta jauhamasta sähköä , on se 90v. senverran pitkä aika . Minä ainakin toivon , että kaikki suunnitellut tuulipuistot toteutuisi ja myös Vaalan puolelle Otermaan myös !

        ....90 vuotta.? ..jotennii eppäilyttää , sanosin...ja sitäpaitsi: on laskettu että tuommoisen myllyn tuottama sähkö maksaa kaikki kulut mukaanlukien lähemmäs euron / KWH ...
        avustuksilla ja subventioilla hyvä hallituksemme ja vihreä sisäministerimme ovat saaneet aikaan illuusion edullisuudesta joka valitettavasti alkaa haipumaan kuin se kuuluisa "päästö" Saharaan ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kommentoivat persaukiset ja maattomat, muka luonnonsuojelun nimissä! Niitä harmittaa jo etukäteen, kun yksityisetkin maanomistajat saavat vuokratuloja, jos maita sijaitsee tuulivoiman vaikutusalueella! Jos sattuu omistamaan kitukasvuista maata, josta ei juuri puukauppatuloja tule, saa kuitenkin kohtuullisen korvauksen vuokratuloina tuulivoimalta!

        Höpöä. Esim. minä kieltäydyin vuokraamasta metsäpalaani tuulivoimalle. En itse asu lähelläkään, mutta moni näyttää asuvan. Heille tuulivoima-alue kodin viereen olisi katastrofi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä. Esim. minä kieltäydyin vuokraamasta metsäpalaani tuulivoimalle. En itse asu lähelläkään, mutta moni näyttää asuvan. Heille tuulivoima-alue kodin viereen olisi katastrofi.

        Van on se niin kivan näköisiä nuo tuulimyllyt. Kohta pyörivät omalla maalla ja vuokratulo on taattu.

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee ydinvoimaa jotta raskas teollisuus pysyy maassa. Pienydinvoimalat suurille sähkönkäyttäjille.

      • Anonyymi

        Tämä ydinvoima sekä kierto-, aurinko ja bioenergia on tulevaisuutta, tuulivoima ei valitettavasti hiilinieluja syövänä ja hiilikuormittavana muutoinkin sitä ole. Ympäristön ja luontolajiston tuhoajia ovat lämmitettävät sähköntuotantopropelit.

        Juuri niin. Näin saamme sähköä ympäri vuoden.

    • Anonyymi

      Perustan tuuliyhtiön, rupean myymään myllyihin tuulta velotan sähköntuoton mukaan.

      • Anonyymi

        Olet nero jos olet keksinyt ympäristöystävällisen tavan tuottaa jatkuvaa tuulta tuulivoimaloille. Patentoi keksintösi ja olet seuraava Bill Gates tulovirraltaan. Etenkin maa-alueilla tämä tuulen vaihtelevuus on suuri haaste. Meren rannikolla maa-alueen ja meriveden lämpötilan ero takaa jatkuvamman tuulen, kuin täällä syvemmällä mantereella. Meren rannikolla tähän perustuen on mahdollisuus saada tuulivoimaloista kuntien jopa toteutuvaa kiinteistöverotuottoa. Toki edellisen lausuman nero voi mullistaa maailman energiapolitiikan toteutuman, suuresti rikastua ja saada Nobel palkinnon.

    • Anonyymi

      Kuka se sitten maksaa muuten tuotetun sähkön ??? Ootko sä tyhmä vai mikä.

      • Anonyymi

        Tietenkin pöljä kansa, minä vaan rikastun tuulenvoimalla. Kova tuuli rikkaampi oon minä, eikä tarte pitkää matematiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin pöljä kansa, minä vaan rikastun tuulenvoimalla. Kova tuuli rikkaampi oon minä, eikä tarte pitkää matematiikkaa.

        Kaikenlaisen sähkön maksaa kuluttaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaisen sähkön maksaa kuluttaja.

        Tuulivoimasähköllä siirretään Suomen veronmaksajien rahat Saksan bruttokansantuotoksi, mikä todella arveluttavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimasähköllä siirretään Suomen veronmaksajien rahat Saksan bruttokansantuotoksi, mikä todella arveluttavaa.

        Tuulivoima sähkö tuloo suomalaisille töpselistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimasähköllä siirretään Suomen veronmaksajien rahat Saksan bruttokansantuotoksi, mikä todella arveluttavaa.

        Kunpa ne suomalaisilta tuulivoimaan ryöstetyt rahat jäisivät Saksaan, vaan kun niistä yli puolet jatkaa sieltä Kiinaan ja Venäjälle, jotka vastaavat suurimmasta osasta tuulivoimakomponenttien valmistuksesta ja niihin tarvittavien materiaalien tuottamisesta.
        Vielä arveluttavampaa..

        Jokaiselle maatilalle biovoimalaitos Puolangalla olisi oikeaa ja kattavaa kotimaista vihreää energiaa. Tuulivoima on äärimmäisen korruptoitunutta tulonsiirtoa Suomesta pois luontoarvojen ja kansanterveyden kustannuksella.

        Tuulivoima tosiaan mitätöi Suomen itsenäisyyden ja omavaraisuuden. Päättäjät antavat päätöksillään maamme Saksasalaisten haltuun ja turvaavat sitä kautta tulonsiirron Suomen veronmaksajilta Kiinaan ja Venäjälle. Tämä on pahempi uhka kuin talvisota Suomelle. Maatuulivoiman toteuttamiselle vähintään kymmenen vuoden aikalisä. Voimavarat olemassa olevien vesivoimaloiden päivittämiseen nykyaikaiseksi ja sitä kautta Suomi on bioenergian kanssa itsenäinen ja omavarainen. Vihreään hömpötykseen viisivuotinen kriisitauko, muuten maailman loppu lähenee äkkiä.

        Pysyhän asiassa, tuulivoima on välttämätöntä päästäksemme fossiilisista ja Venäjästä!

        Pysyhän asiassa. Tuulivoima ei pelasta mitään. Hyötysuhde max 25 prosenttia. Komponentit tulee Kiinasta ja materiaalit niihin Kiina hankkii Venäjältä. Ei ole hullumpaa tapaa lahjoittaa itsenäisyys ja omavaraisuus kuin tuulivoima. Sattumaenergia koituu Suomen kohtaloksi, jos sitä lisätään yhtään. Tuulivoima aiheuttaa kansantaloudellisesti mahdottoman energiahintojen nousun ja heilahtelun, jota ohjaa arveluttavat Venäjään ja Kiinaan kytköksissä olevat ulkomaiset yhtiöt. Kotimaisessa omistuksessa olevaa tuulivoimaa voi olla pieni määrä. Enempäänsä ei sähkönsiirto voi siirtää sattumaenergiaa ja energiaa kuluttavaa tuulivoimatuotantoa.

        Ei auta itku markkinoilla, eikä Putinin asialla oleminen, tuulivoima tulee lisääntymään Suomessa monikymmen kertaiseksi!

        Yksinkertainen yhtälö. Se on Puolangalla joko kepun politiikassa mukanaolon jatkumo tai tuulivoima. Jos kepu ajaa järjetöntä tuulivoimaa perehtymättä ja sitä toteutetaan on se kepun tuho. Harmillisesti tappioiden ja jälkien siivous on sitten muiden puolueiden harteilla. Valitettavasti kepun osalta valtakunnantason kannatuksen heikkous heijastuu myös kunta- ja kaupunkitasojen asioiden hoidon laadusta ja perehtymättömyydestä.

        Ei auta itku markkinoilla, tuulivoima lisääntyy Suomessa moninkertaiseksi nykyisestä, hyvä niin!

        Voi olla järkevää lisätä tuulivoimaa Suomessa, mutta ei kyllä Puolangalla. Voi kun kuntapäättäjät perehtyisivät asiaan. Eivät edes sitä ymmärrä, että ennen 2030 vuotta ei ole sähkönsiirron osalta mahdollista kytkeä verkkoon yhtään tuulivoimalaa Puolangalla. Muoniossa on viisi tuulivoimalaa ja enempää ei tule luontomatkailun ja luontoarvojen säilyttämiseksi. Turhia ovat olleet nuo viisikin tuulivoimalaa ja ne puretaan pois, jos sen joku maksaa. Toki niistä jää siltikin ikuinen luontohaitta. Onhan tämä tuulivoima ennennäkemätön järjetön markkina Suomen konkreettisen isänmaan lahjoittamisesta ulkomaiseen ohjaukseen.

        Ei kai Puolanka ole erityistapaus Suomessa.

        Ei ole Suomessa erityisempää, kuin Puolanka. Laittakaahan tuulivoiman peräänkuuluttajat voittaneiden kuntien tai voittoja saaneiden maanomistajien tietoja realistisesti ja rehellisesti. Täyttä huuhaata koko touhu ja siihen langenneet kunnat ja maanomistajat vaikenevat huijatuksi tulleen häpeässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Puolanka ole erityistapaus Suomessa.

        Poromiehillehän tämä tämä tuulivoima on mahdollisuus yli triplata petokorvaukset niin kauan kuin Lapista riittää vasoja Kainuuseen ostettavaksi. Pedot, etenkin susi osaa hyödyntää tuulivoiman melun aiheuttaman saaliseläimen avuttomuuden. Voi kun valtion päättäjät ymmärtäisivät paljonko tuulivoima tulee maksamaan. Se on viiden vuoden päästä kaikkien vihaama toteutuma ja valitettavasti kallis kaikille.. Harmillista on Ukrainan sota, mutta samoin Suomen maankamaran lahjoitus ulkomaisille oligarkeille.

        Valtio nopeuttaa lupien myöntämistä tuulivoimalle, hyvä niin!

        Valtion taitaa olla kuuleminen Natoa ja sen tutkatarpeita halusivat tuulivoimakorruptoituneet pienemmät päättäjät mitä vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunpa ne suomalaisilta tuulivoimaan ryöstetyt rahat jäisivät Saksaan, vaan kun niistä yli puolet jatkaa sieltä Kiinaan ja Venäjälle, jotka vastaavat suurimmasta osasta tuulivoimakomponenttien valmistuksesta ja niihin tarvittavien materiaalien tuottamisesta.
        Vielä arveluttavampaa..

        Hyvä kuula parisataa euroa sijoitin saksan tuulivoimaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin pöljä kansa, minä vaan rikastun tuulenvoimalla. Kova tuuli rikkaampi oon minä, eikä tarte pitkää matematiikkaa.

        saattaa siihen rikastumiseen mennä sen verran aikaa että ehtii siinä pitemmänkin matematiikan lukaista... toivottavasti tarttuu oppi ennen seuraavaa kommenttia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyhän asiassa, tuulivoima on välttämätöntä päästäksemme fossiilisista ja Venäjästä!

        ...halavatunko lailla siinä Venäjästä päästään , sieltä ja Kiinasta tulevat raaka-aineet mm. siipiin ja koneistoihin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kuula parisataa euroa sijoitin saksan tuulivoimaan..

        ...no se parisataa on sitten mennyt kuin kuula...tai sanotaanko luoti...ja jälestäppä se...

    • Anonyymi

      Tuulimyllyt on putiinin stategiaa, kohta on Suomen kapeimmalta kohdalta rakennettu myllyverkosto pohjanlalhteen ydinvoimalaitokseen saakka.

      Tutkat ei pelaa myllyjen katveessa, siitä on hyvä päästellä sotakoneen, ruottalaisetkin yllättyy, että mistä nuo migit tulivat.....

      Ja taas kepulaiset on auttamassa pulteria, hyväntahtoiset idiootit...

      • Anonyymi

        Eipä liioitella, ei päästellä ilmoille täyttä p.. kaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä liioitella, ei päästellä ilmoille täyttä p.. kaa.

        Perustelu ajatuksesta täydestä P:stä olisi kehittävää. muutoin mielipide luokitellaan tuulivoimaan kytköksissä olevaksi korruptoituneeksi trolliksi. Trollit eivät asioita ole vielä perustellut, kuten ei Puolangan kepulaisetkaan. Tietämättömyys ja korruptio tulee näin hyvin esille ja kansan tietoon.

      • Anonyymi

        Kokartiukot ovat kokomuksen ja kepun asialla. Suomi myydään usan ja euroopan pörssi ukkojen riistettäväksi. Loppuu se puolankalaisten kerjuukunnan avustukset.

    • Anonyymi

      Poromiesten kantahan kääntyy hetkessä, kun valtio alkaa maksamaan korvauksia myllyistä, tämähän on koko ajan ollut suunnitelma, ja taas käsi valtion taskussa.

      • Anonyymi

        Ei maha valtio maksaa mitään velvoitteita tai korvauksia tuulivoimasta. Ympäristöministeriö ei päätä enää maakuntatason tuulivoima-asioista, vaan maakuntavaltuusto. Vastuut, kulut ja korvaukset tulee maakunnan ja kuntien hoidettavaksi ja kansa köyhtyy. Isot päättäjät on osannut pestä kätensä asiasta. Onneksi pääministeri ei puhu nyt mitään vihreästä siirtymästä.

        Tämä on juuri sitä vaihtoehtoista informaatiota, mistä foliohatut on tunnettuja.

        Kainuun kunnat kuten Puolanka tiedostavat olevansa pienuudessaan köyhiä. Päätöksenteko on täysin päinvastaista, eli lähinnä käytettävissä olevilla varoilla pröystäilevää. Puolangan kunnanhallituksen jäsenet on äänestäneet Puolangan olevan todella rikas laittaessaan järjettömiä tuulivoimakaavoja vireille. Nämä päättäjät ovat ilmaisseet asiaa kannattaessaan Puolangan kunnalla olevan loputtomat rahalliset varannot lähteä kunnan taistelemaan oikeusteitse Suomen ja EU:n johtavia lakitoimistoja vastaan järjettömässä vimmassaan yrittää tuhota Kainuu. Veronmaksajien kannattaisi olla ajan tasalla asioista. Nykypäätöksillä jo huipussaan olevat Puolangan hallintokulut tulevat entisestään vähintään triplaantumaan.

        Tuulivoimasta kunta saa rahoa!

    • Anonyymi

      Kysymys aloittajalle ? Kuka maksaa muuten hankitun sähkön ???? Ei tiiä.

      • Anonyymi

        hyvä kysymys, titänekköhäntuo mistään mittään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä kysymys, titänekköhäntuo mistään mittään

        Kuluttajahan se aina sähköstä maksaa ja niin pitää ollakin. Se on taas eri asia, mitä sähkölasku pitää sisällään ja mihin se perustuu. On kotimaista mahdollisuutta omavaraiseen sähköntuotantoon. Ei ole mitään järkeä maksaa moninkertaisia sähkölaskuja, jotka perustuu ulkomaisten yritysten huijaukseen ja kuntapäättäjien tyhmyyteen.
        Tuulivoimayhtiöillä ei ole muuta tavoitetta, kun saada kuntia huijatuksi kaavoittamaan tuulivoimaa. Kun kuntapäättäjät, eli valtuusto viimekädessä, perehtymättä asioihin hyväksyy tuulivoimakaavan, niin tuulivoimayhtiö saa markkinatavaraa haltuunsa. Enin osa tuulivoimahankkeista myydään kaavoituksen toteutuman myötä eteenpäin vielä entistä arveluttavammille toimijoille. Esimerkkiä asioihin perehtyen ja sitä kautta niistä tietoa hankkien voi hakea niinkin läheltä Puolankaa, kuin Hyrynsalmelta oikeiden toteutumien suhteen. Päättäjät, trollit, korruptoituneet ja puolustelijat eivät tuulivoimaa perustele ja huijaus jää kuntaveronmaksajien harteille. Harmillista ja kaupunkeja harvemmin asuttua seutua tuhoavaa järjetöntä ja kallista päätöksentekoa. Tuokaahan muka tietäjät tietonne esille perusteluineen ja faktoineen kuntaveronmaksajien ja äänestäjien tietoon.

        Tänään tuli todellista tietoa paljon Pelastetaan Suomen luonto ry:n Tuulivoima uhka luonnolle ja omaisuudellesi seminaarissa. Toivottavasti edes joku Puolangan päättäjä oli seuraamassa tai koppeentuisi katsomaan jälkikäteen. On Puolangan päättäjillä ankarat juridiset vastuut pelkästään jo vireille laittamistaan tuulivoimakaavoista.
        https://e-concerthouse.videosync.fi/tuulivoima/embed-video

    • Anonyymi

      Sopimukset on voimassa 30 v , jos ei toisin sovita. Mikä on se raha, mikä jää kuntaan se kuluessa ?. Ketä ne myllyt haittaa, paitsi jos korvien välissä tuulee ?

      • Anonyymi

        Jos korvienvälissä pelkästään tuulee voi puhua 30 v sopimuksista. Asiaan perehtymällä löytää todellista tietoa, eli ne on ylisukupolvisia pituudeltaan. Kunnalle jää purkukulut, kun perilliset eivät ota vastaan perintönä tuulivoimalateollisuusalueita, eli lankeavat kunnalle. Kunta jää muutenkin miinukselle, kun kiinteistöverototeutuma on täysi huijaus. Maanvuokratuloista verot valuvat eteläsuomeen ja ulkomaille tuulivoimalle maata vuokranneen asuin tai yrityksen sijainnin mukaan. Puolangalla on mahdollisuus saada ensimmäinen tuulivoiman kiinteistöveroeuro aikaisintaan 2030. Kymmenen vuotta ensin kunta velkaantuu hallintolain vastaisesti vireille laittamiensa tuulivoimakaavojen kuluista. Helpointa ja halvinta olisi päättäjien löytää virheensä ja lopettaa pikaisesti väärin vireille laitetut kaavoitushankkeet. Ketä ei tuulivoimala haittaa, niin ottaa sitten tuulivoimalan omalle pihallensa omana kulunaan, ei kunnan eli veronmaksajien kuluna.

        Levitätkö valeuutista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levitätkö valeuutista?

        Kainuun sanomat ja Kainuun liitto levittää perätöntä ja vääristettyä tietoa, tolokut ei.

      • Anonyymi

        Toivotaan ja uskotaan, että tuulimyllyt haittaa Naton tutkia ja hävittäjiä siinä määrin, että Suomen Natoon pääsemisen ehtona Kainuuseen ei tule tuulivoimaloita.

        Tuulimyllyt ei ole esteenä Natoon liittymiselle. 0

        Katohan, hyvin onneksi osaa Naton pääsihteeri suomen kielen. Muulla taholla kun tähän kysymykseen kun ei riitä valtuudet ja tieto vastaamaan.

        Olkaa huoletta tuulimyllyjä nousee Kainuuseen tasaiseen tahtiin!

        Kerrankin asiallinen kommentti. Tuulimyllyjä nousee Kainuuseen tasaiseen tahtiin. Nämä nousevat tuulimyllyt ovat toki itsesuojeluvaistoisten ihmisten omalle tontille omaan sähköntuotantoon hankkimia tuulivoimaloita. Tämä on onneksi Kainuun tuleva toteutuma ja omavaraisuutemme pelastus. Ulkomaalaisia Kiinalle ja Venäjälle tuottoja takaavia isompia kiinteistöveroa tuottamattomia tuulivoimaloita kunnat pysty kustantamaan.

        Lukekaanhan kunnanhallituksen päätöksiä tuulivoiman osalta kunnanhallituksen asiakirjoista, löytyy kunnan nettisivujen kautta. Jos ei ole näitä lukenut läpi asioihin on ulkopuolinen ottamaan kantaa. On aika karua luettavaa, miten kunnanhallitus muu Puolangan kenenkään tietämättä mille maailman maalle. Käyttäkää vähän vaivaa ja availkaa kunnanhallituksen päätöksien liitteitä, jokainen oman elämisen edellytykseksi. Äänestystulos yleensä aina 3-2 Puolangan asukkaiden, yritysten ja loma-asukkaiden elinmahdollisuuksien myymiseksi.

        Onko tuulivoiman vastustajat Putiinin asiamiehiä? Vastaus ovat, he yrittävät pitää kiinni kynsin ja hampain Venäjän energiasta!

        Suomen sähköstä on 5 % Venäjältä, sillä ei ole mitään merkitystä ja sen voi hetkessä korvata mm. Loviisan kapasiteettiä nostamalla.

        Miten kaasu ja öljy, muutakin energiaa kuin sähkö?

        Ryhdy lukemaan ja sivistämään itseäsi niin ei tartte täällä kysellä typeriä.

        Asiaan liittyvää täältä Kokkolan seudulta noin kymmenen minuuttia, https://youtu.be/_DJOIU1BIls
        Huomioitavaa Kokkolan suhteen, että joitakin vuosia takaperin Kokkola laajeni alueellisesti huomattavasti maaseutuvoittoisemmaksi kuntaliitosten myötä. Kokkola ainakin oli josain vaiheessa kuntaliitosten myötä esimerkiksi Suomen suurin maidontuottaja.
        Samojen verrattavien asioiden kanssa olette Kainuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryhdy lukemaan ja sivistämään itseäsi niin ei tartte täällä kysellä typeriä.

        Olen lukenut senvrran, että tuulivoima on välttämätön Puolangalla ja koko Suomessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut senvrran, että tuulivoima on välttämätön Puolangalla ja koko Suomessa!

        Laita lähdeteokset näkyville mistä luit "sen verran, että tuulivoima on välttämätön Puolangalla ja koko Suomessa". Otetaan sitten lähemmin kantaa sinun kepupropagandaan, joka hyvin Vladimir Vladimirovits Putinin omaista!

        Tuulivoima on Puolangalle täysin järjen köyhyyttä ja kunnan tuho. Hankalaa asiassa on, että Puolangan päättäjät on niin korruptoitunut tuulivoimayhtiöiden höynäyttämänä, että järjen käyttö tulee heille henkilökohtaisesti liian kalliiksi, vaikka tuulivoimattomuus olisi kunnan ja kuntalaisten pelastus. Puolangan sivukylille on rakennettu päätöksentekijöille uusia taloja tuulivoimayhtiöiden hoksattua, että Kainuu on viimeinen miljardikusetuksen mahdillisuutensa Suomessa. Asia on näin valitettavasti ja muun väittäjät perustelkoon tietämyksensä.

        Miten jaksat jankuttaa samaa virttä, kerroppas jos osaat.

        Mistä sellainen tieto, että tuulivoima kunnan tuho?

        Tuulivoiman puolustajat, trollit ja korruptoituneet kuntapäättäjät vastaavat edelleen yhdellä lauseella perustelematta. Onneksi seasta löytyy yhden lauseen kysymyskin. Ranua on tuulivoiman osalta varma voittaja, Kuhmo toinen vielä varmempi taloutensa pönkittäjä Ranuasta poikkeavista tekijöistä lisäarvoa saaden. Tuulivoimaa vireille laittavan kunnan tuhon tekijöitä koitan tuoda mahdollisimman kansantajuisesti esille asialliseen kysymykseen perustuen. Yksi suuri tuhon tie on tuulivoiman kiinteistöverotulon ylimarkkinointi. Kiinteistöverototeutuma on 40%-max60% luvatusta. Tämä koskee aikalailla kaikkia kuntia. Tämä on täyttä toteutumien perusteella löydettävää faktaa. Toinen on suunnitelman, eli kaavan vireillepanon ja ensimmäisen kiinteistöverototeutuman välinen realistinen lyhyin mahdollinen aikajänne. Tämä on Puolangalla vähintään kymmenen vuotta. Tämä perustuu sähköverkkoon ja lupaprosessiin. Kulut juoksee asioista tämänkin ajan. Olen toki perehtynyt siihen, että Puolangan nukkehallitus saa kumileimasimellaan asioihin perehtymättä turvattua Pormestarin palkan laittaessaan yhden tuulivoimakaavan vireille joka kuukausi. Tämä on aika lyhytjänteinen kunnan toimintastrategia. Tuulivoimaa markkinoidaan kiinteistöverotuloilla, mutta kunnan kannalta isompi potti tulee maanvuokratulojen ansioverotulosta. Tämän tulon toteutuma toki edellyttää, että tuulivoimalle maita vuokraavat ovat kuntalaisia, ei monikansallisia sijoitusyhtiöitä tai ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia. Kolmas kunnan kulujen kannalta, sekä päättäjien vastuiden osalta on tuulivoimayhtiöiden ympäristöluvan välttäminen kaikin keinoin. Ilman ympäristölupaa kaikki vastuut jää kunnalle ja juridinen vastuu asioista päättäneille. Kaikkien haittavaikutusten kulut lankeavat kunnalle illman ympäristölupaa. Otan mahdollisen esimerkin. Arvostan poroelinkeinoa suuresti alkuperäiselinkeinona ja sen säilyttämisenä omavaraisuuteenkin liittyen. Poroelinkeinon harjoittajilla tulee hyvin nopeasti tuulivoiman myötä täydellinen vasakato. Lisäksi susi oppii saalistamaan tuulivoima-alueella, koska melu sekoittaa saaliseläimen, eli poron luontaiset vaistot. Ilman ympäristölupaa poroelinkeinon Kainuussa turvaa tuulivoimaan langenneet kunnat velvoitettuna ostamaan poronvasat Lapista eli lähimmillään tuulivoimavapaalta Ranualta. Kaikki melumittauskulut ja ihmisten tuulivoimasta kärsimät terveyshaitattakulut lankeavat väärin toteutetun tuulivoiman myötä kunnalle, eli tässäkin pääpointtina ympäristöluvattomuus. Kunta on näissä tuulivoimahankkeissa kaavoitusvastaava, eli kunnan pitäisi perehtyä kattavasti hankealueen vuokrasopimuksiin ja niiden kattavuuteen vastuineen. Tämä ei toteudu alkuunkaan. Kunta etenkin Puolanka laittaa kaavoitusta vireille nukkehallituksena vuokrasopimuksettomille maille. Vuokrasopimusasia on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Metsästyksen tiimoilta tiedän, että etenkin Vaalassa ovat tehneet sähköntuotannon tuloon perustuvia ja maanomistajan purkuvastuun sisältäviä maanvuokrasopimuksia. Puolangan kunnan tekemistä sopimuksista emme saa tietoa, koska tuulivoimayhtiöt laittaa sopimuksiin aina salassapitovelvollisuuden. Arvostan Puolangan kunnanhallituksen jäseniä, jotka aina tiukassa äänestyksessä jättävät asioihin perehtyneenä eriävän mielipiteen suuresti. Huijauksilla on aina kiire toteutuksen suhteen. Järkevät kuntalaisten edun mukaiset asiat kestävät asioiden vaatiman päätös ja käsittelyaikajänteen ja muodostuvat sitä myötä kuntaveronmaksajien eduksi. Tuulivoimassa tämä ei toteudu miltään osin, vaan on kunnan tuhon tie ulkomaisten huijatessa ja tuhotessa Kainuun luontoarvot ulkomaille meneväksi rahavirraksi Kainuun veronmaksajien jäädessä maksajiksi ja elämänsä menettäneiksi.

        Perehtymisen arvoisia asioita. Äänimaailma on tuttu töihini liittyen. Kesämökillä on aggregaatti, joka Kainuussa tärkeä sähkökatkojen varalta. Aggregaatin teho on 2 kw ja melutaso 90 db. Tuulivoimalan ilmoitettu melutaso sen juurelle on 108 db. Jos laskee melutasoa tuulivoimalan tehon mukaan, niin tämä 108 db on huomattavasti alakanttiin. Kuulosuojaimien käyttöraja on 80-85 db. On aivan turhaa kuvitelmaa, että tuulivoimapuistojen myötä Kainuussa olisi yhtäkään metsoa soitimella kuulosuojaimet päässään. Ihmiset toki voi nukkua kuulosuojaimet päässä, mutta matalataajuista maanjäristykseenkin verrattavaa tärinää eli maaperän värähtelyn vaikutusta sängyssä ei kuulosuojaimet poista. Viiden kilometrin etäisyys tuulivoimaloista rakennuksiin olisi minimiehkäisykeino kunnan kulujen mahdottomuuden välttämiseksi. Vesistöalueilla ja muilla lumipeitteisillä aukeilla alueilla tämä 5 kilometriäkään ei riitä. Tämä äänimaailman osalta, muuhun alan perehtymään oman oikeusturvani ja elinmahdollisuuteni säilyttämiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoiman puolustajat, trollit ja korruptoituneet kuntapäättäjät vastaavat edelleen yhdellä lauseella perustelematta. Onneksi seasta löytyy yhden lauseen kysymyskin. Ranua on tuulivoiman osalta varma voittaja, Kuhmo toinen vielä varmempi taloutensa pönkittäjä Ranuasta poikkeavista tekijöistä lisäarvoa saaden. Tuulivoimaa vireille laittavan kunnan tuhon tekijöitä koitan tuoda mahdollisimman kansantajuisesti esille asialliseen kysymykseen perustuen. Yksi suuri tuhon tie on tuulivoiman kiinteistöverotulon ylimarkkinointi. Kiinteistöverototeutuma on 40%-max60% luvatusta. Tämä koskee aikalailla kaikkia kuntia. Tämä on täyttä toteutumien perusteella löydettävää faktaa. Toinen on suunnitelman, eli kaavan vireillepanon ja ensimmäisen kiinteistöverototeutuman välinen realistinen lyhyin mahdollinen aikajänne. Tämä on Puolangalla vähintään kymmenen vuotta. Tämä perustuu sähköverkkoon ja lupaprosessiin. Kulut juoksee asioista tämänkin ajan. Olen toki perehtynyt siihen, että Puolangan nukkehallitus saa kumileimasimellaan asioihin perehtymättä turvattua Pormestarin palkan laittaessaan yhden tuulivoimakaavan vireille joka kuukausi. Tämä on aika lyhytjänteinen kunnan toimintastrategia. Tuulivoimaa markkinoidaan kiinteistöverotuloilla, mutta kunnan kannalta isompi potti tulee maanvuokratulojen ansioverotulosta. Tämän tulon toteutuma toki edellyttää, että tuulivoimalle maita vuokraavat ovat kuntalaisia, ei monikansallisia sijoitusyhtiöitä tai ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia. Kolmas kunnan kulujen kannalta, sekä päättäjien vastuiden osalta on tuulivoimayhtiöiden ympäristöluvan välttäminen kaikin keinoin. Ilman ympäristölupaa kaikki vastuut jää kunnalle ja juridinen vastuu asioista päättäneille. Kaikkien haittavaikutusten kulut lankeavat kunnalle illman ympäristölupaa. Otan mahdollisen esimerkin. Arvostan poroelinkeinoa suuresti alkuperäiselinkeinona ja sen säilyttämisenä omavaraisuuteenkin liittyen. Poroelinkeinon harjoittajilla tulee hyvin nopeasti tuulivoiman myötä täydellinen vasakato. Lisäksi susi oppii saalistamaan tuulivoima-alueella, koska melu sekoittaa saaliseläimen, eli poron luontaiset vaistot. Ilman ympäristölupaa poroelinkeinon Kainuussa turvaa tuulivoimaan langenneet kunnat velvoitettuna ostamaan poronvasat Lapista eli lähimmillään tuulivoimavapaalta Ranualta. Kaikki melumittauskulut ja ihmisten tuulivoimasta kärsimät terveyshaitattakulut lankeavat väärin toteutetun tuulivoiman myötä kunnalle, eli tässäkin pääpointtina ympäristöluvattomuus. Kunta on näissä tuulivoimahankkeissa kaavoitusvastaava, eli kunnan pitäisi perehtyä kattavasti hankealueen vuokrasopimuksiin ja niiden kattavuuteen vastuineen. Tämä ei toteudu alkuunkaan. Kunta etenkin Puolanka laittaa kaavoitusta vireille nukkehallituksena vuokrasopimuksettomille maille. Vuokrasopimusasia on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Metsästyksen tiimoilta tiedän, että etenkin Vaalassa ovat tehneet sähköntuotannon tuloon perustuvia ja maanomistajan purkuvastuun sisältäviä maanvuokrasopimuksia. Puolangan kunnan tekemistä sopimuksista emme saa tietoa, koska tuulivoimayhtiöt laittaa sopimuksiin aina salassapitovelvollisuuden. Arvostan Puolangan kunnanhallituksen jäseniä, jotka aina tiukassa äänestyksessä jättävät asioihin perehtyneenä eriävän mielipiteen suuresti. Huijauksilla on aina kiire toteutuksen suhteen. Järkevät kuntalaisten edun mukaiset asiat kestävät asioiden vaatiman päätös ja käsittelyaikajänteen ja muodostuvat sitä myötä kuntaveronmaksajien eduksi. Tuulivoimassa tämä ei toteudu miltään osin, vaan on kunnan tuhon tie ulkomaisten huijatessa ja tuhotessa Kainuun luontoarvot ulkomaille meneväksi rahavirraksi Kainuun veronmaksajien jäädessä maksajiksi ja elämänsä menettäneiksi.

        Sinulla pitää muuttaa Ranualle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut senvrran, että tuulivoima on välttämätön Puolangalla ja koko Suomessa!

        "....on lukenut sen verran "..että vielä , vielä pitäisi joku opus hakea kirjastosta ...

    • Anonyymi

      Joka ikisen asian maksaa lppukädessä kotitaloudet.

    • Anonyymi

      Näin on, ilmaista tavaraa tai tuotetta ei ole olemassakaan ja loppukäyttäjä sen aina maksaa, muodossa tai toisessa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei ne tuulivoiman vastustajat ole tässä päivässä. 0

      • Anonyymi

        osaakohan typerät kitupiikit lukea näitä?

    • Anonyymi

      Kuka muu sen maksaa, jos ei kuluttaja ?

      • Anonyymi

        Kuka on väittänyt, että muut maksaa kuin kuluttajat?

      • Anonyymi

        Kyllä veronmaksajat maksaa tuotteita avustusten kautta vaikka eivät tuotetta käyttäisi. En tarkoita pelkästään tuulivoimaa.

    • Anonyymi

      Kerroppa kaikille, kuka maksaa toisin tuotetun sähkön ???

    • Anonyymi

      Ei sinne kuusikon keskelle näy mitään,, niin että 8 km päässä näkyisi voimalatkaan hepokönkäältä. Kyllähän sinä maksat myös sen ei luontoystävällisen sähkön tuotannon, taliaivo

      • Anonyymi

        Taliaivot omaavilla ne tuulivoimalat ei näy 8 km etäisyydeltä. Normaali ihminen näkee vaaralla olevan 300 metriä korkean tuulivoimalan 80 kilometrin päästä. Niin sanottua luontoystävällistä huijaussähköä ei ole kenenkään velvollisuus ulkomaalaisten tuloksi, kuten Venäjän ja Kiinan, maksaa.

        Ei näy Hyrynsalmen voimalat, matkaa ei ole lähellekään 80 kilometria

        Ole kiitollinen, että asut Utajärvellä. Askanmäkeen ja Joukokylään taliaivoton näkee Hyrynsalmen voimalat. Toki näillä etäisyyksillä niistä ei ole terveyshaittoja.

      • Anonyymi

        Virolaisia tuulivoimahuoltomiehiä lainatakseni asiaan perehtyneenä lainaan heidän kommenttia. Voi kun Suomen veronmaksajat tietäisivät kuinka paskoja vehkeitä ne ovat. Kansalaisille näyttää hienolta, jos puolet saadaan pyörimään jotenkin. Näistä pyörivistä vajaa puolet voi tuottaa sähköä. Se miksi tuulivoimalat on kertakäyttötavaraa perustuu siihen, että kiinteistöveroon perustuvien komponenttien osalta hankitaan halvinta paskaa kiinteistöveron välttämiseksi. Voi olla osa myllyistä lumegeneraattoreilla ihan vaan ulkomaisten toimijoiden mahdollisuudeksi markkinoida tuulivoimaloiden määrää osuutena Saksan hiilivoimasähköntuotannostaan. Suomelle on merkitystä hyvin pienestä määrästä jo toteutusta tuulivoimasta perustuen eri tekijöihin. Tuulivoiman tehokkuuden optimoinnilla ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on saada ulkomaisten yhtiöiden saada niitä huijatuksi mahdollisimman paljon johonkin päin Suomea oman kokonaistuotantonsa lumeeksi.

        Oliko tämä kenties MV-lehden juttu, taso samaa luokkaa!

    • Anonyymi

      Pörssisähkö on nyt tuulivoiman myötä ja sen optimituotantoaikana jälleen lähes huipun kallista. Tuulivoimalat sekoittaa ilmaston äärimmäisen pahasti jättöpyörteillään ja samalla lailla sähkömarkkinat. Odotan edelleen uutista, että tuulivoiman ja sen lisäämisen myötä Suomen sähkönhinta on saatu tasoitettua ja omavaraisuus ja huoltovarmuus turvattua. Jos kenelläkään on tämmöistä tuulivoiman puolesta puhuvaa oikeaa dokumentaatiota, niin kiinnostaa kovasti asiantuntemukseni avartamiseksi.

    • Anonyymi

      toivottavasti ei tuuli myllyjä tule kauas kylältä,koska olisi mukava käydä niitä katsomassa ja kunnella kuunnella niiden suhinaa?

      • Anonyymi

        Juurikin näin Puolangan taajamaan tuulivoimaa. Vesitornissa olisi alkutorni valmiina. Kunnantalon pihalle myös ehdottomasti. Toki taajamalaistenkin kannattaa käydä tutustumassa tuulivoimateollisuusalueeseen onko se mukavaa katsottavaa ja kuunneltavaa jatkuvana pakoon pääsemättömänä.

        Juu eihän tämä tuulivoima-asia ole tolokummin toteutettavissa missään muualla kuin siellä syntymämaillani Puolangalla. Tosiaan 5 tuulivoimalaa, kylälle, yksi kirkkomaalle, yksi kunnantalolle, yksi vesitornille, yksi koululle ja yksi Honkavaaraan. 5 tuulivoimalaa Suolijärvelle Pormestarin navetan ympärille. Näiden kymmenen tuulivoimalan vaikutuksia seurataan viisi vuotta. Jos nämä osoittautuvat kuntalaisten ja eläinten terveyttä ja toimintaa edistäväksi kuten mainostetaan ja Puolangasta tulee Kauniaisten kaltainen veroparatiisikaupunki kuten mainostetaan, niin seuraavan viiden vuoden päästä rakennetaan kunnan laitamille vähintään 50 tuulivoimalaa lisää. Älkää tehkö siellä tästä tämän vaikeampaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin Puolangan taajamaan tuulivoimaa. Vesitornissa olisi alkutorni valmiina. Kunnantalon pihalle myös ehdottomasti. Toki taajamalaistenkin kannattaa käydä tutustumassa tuulivoimateollisuusalueeseen onko se mukavaa katsottavaa ja kuunneltavaa jatkuvana pakoon pääsemättömänä.

        paljakan rinteisiin kannattaisi rakentaa myllyjä,jotta kuntakin saisi edes vähän takaisin rahoja,joita se on sijoittanut sinne?vastustajista on yksi metsänomistaja,jota jurppii ,ettei myllyjä rakenneta hänen mailleen.muut valittajat on täysiä persaukeisia paska housuja.

    • Anonyymi

      Tänäänhän tuo viimein sanottiin uutisissa aika suoraan, että kunnan ja maanomistajien on suurempi mahdollisuus saada tuloja kotimaisesta korsusta, kuin Kiinalaisten, Venäläisten ja Saksalaisten tuulivoimaloista. Korsun ja tuulivoimalan maisema-, terveyshaitat ja purkukulut muodostuvat myös kunnalle huomattavasti halvemmaksi.

      • Anonyymi

        muuta muualle höpöttämään joutavia

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muuta muualle höpöttämään joutavia

        Suunnitelmissa on ollut paluumuutto Puolangalle lasten aikuistumisen myötä. Tuli aikalisä tämän suhteen, eli jos tulee tuulivoimaa Puolangalle suunnitelmat muuttuu. Paljon kuulostaa sieltä olevan yrityksiä ja ihmisiä suunnittelemassa muuttoa pois tuulivoimahuijauksien myötä. Näyttää olevan myös yleinen mielipide suosia sieltä muualle muuttamista. Jääkö Puolangalle vaan muutama työtön, suojatyön kunnalta saaneet ja vanhukset, harmillista perintömaisemien ulkomaistamista ja tuhoamista.

        Ei ole kuulunut muutto halukkuudesta, meleko lailla tunnen suurimman osan Puolangan asukkaista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut se kummempaa faktaa, kuin tälläkin palstalla. Jonkun mielikuvituksen tuotetta.

        Trollit ja korruptoituneet kuntahenkilöt edelleenkin yrittävät kiistää tosiasiat mielikuvituksen tuotteena perustelematta. Kehitystä on heilläkin kuitenkin tapahtunut. Nyt oli jopa kahden lauseen vastaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollit ja korruptoituneet kuntahenkilöt edelleenkin yrittävät kiistää tosiasiat mielikuvituksen tuotteena perustelematta. Kehitystä on heilläkin kuitenkin tapahtunut. Nyt oli jopa kahden lauseen vastaus.

        Mistä meinaa vastustajat sähkön ottaa ellei tuulivoimasta. Venäjältä ei tule vattiakaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin töpselistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä meinaa vastustajat sähkön ottaa ellei tuulivoimasta. Venäjältä ei tule vattiakaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin töpselistä!

        Entistä suurempi osa tulee ottamaan sähkön tulevaisuuden pelastajasta ja hittituotteesta, eli häkäpönttöagrikaatista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kuulunut muutto halukkuudesta, meleko lailla tunnen suurimman osan Puolangan asukkaista!

        taidat olla kepun vaalipäällikkö kun tunnet niin tarkoin puolankalaiset. Vakoilu on valttia Puolangalla . Jos et ole kepulainen, niin joudut kyllä kiusatuksi ja muuttamaan pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taidat olla kepun vaalipäällikkö kun tunnet niin tarkoin puolankalaiset. Vakoilu on valttia Puolangalla . Jos et ole kepulainen, niin joudut kyllä kiusatuksi ja muuttamaan pois.

        Puolangan kunnan tuulivoimatouhuilun seurauksena mahtaa olla kepulaisilla tulevaisuudessa kovimmat poismuuttopaineet. Kepulaisten korruptoitunutta ja lahjontaan perustuvaa on tuulivoimasuunnitelmat Puolangalla. Tämän viestiketjun on lukenut 4000 ihmistä. Mitään perustelua tai perusteltua kommenttia ei ole tuulivoiman järkevyydestä etenkään Puolangalle.

        Päinvastoin, kepulaisia muuttaa lisää vauraaseen Puolankaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä meinaa vastustajat sähkön ottaa ellei tuulivoimasta. Venäjältä ei tule vattiakaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin töpselistä!

        Ydinvoimaa vaan rakenteille. Tuulivoima on ongelmaenergiaa. Suuri osa maalla asuvista vihaa tuulivoimaa.

    • Anonyymi

      Tuulivoima-asia on täysin Ukrainan sotaan verrattava. Tuulivoiman haitoista on todellista ja toteutunutta dokumentaatiota vähintään sama määrä kuin Venäjän järjettömyyksistä Ukrainan sodassa. Yhteistä on, että tuulivoimayhtiöt ja Venäjä kiistää perustelematta kaikki haitat ja vääryydet. Suomi on oikeasti vaikeasti korruptoitunut, mutta Nato taitaa asiaa oikaista.

      • Anonyymi

        Ei kannata levitellä silkkaa p..... kaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata levitellä silkkaa p..... kaa!

        Tosiasioista vaikenevat ovat suurimpia tämän toteuttajia: Lainaus edellisestä; Ei kannata levitellä silkkaa p..... kaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasioista vaikenevat ovat suurimpia tämän toteuttajia: Lainaus edellisestä; Ei kannata levitellä silkkaa p..... kaa!

        Otan kantaa valtakunnallisen sähköverkon ulkopuolelta kultamailta. Miettikää mihin te siellä Kainuussa oikeasti tarvitsette sähköverkon sähköä. Elämä on helppo toteuttaa aurinkopaneelien ja agrekaatin avulla. Tällöin ei ole riippuvainen kunnan, valtakunnan tai ulkomaiden sähköntuotantoon liittyvistä asioista. Sähkönkulutuksen vähentäminen tekee kotimaisuusasteen osalta tuulivoiman tarpeettomaksi. Huijaus on toki se, kun tuulivoimasähköä tuotetaan Suomesta ulkomaille ja heidän voitoksi, sekä ihmeellisen mitäänsanomattoman vihreysaatteen esiintuomiseksi. Asialla ei ole egolokisesti kestävän elämän kanssa yhtään mitään tekemistä. Tuho on tuo tuulivoima.

        Kainuu on jo ilman tuulivoimaa sähköntuotannon suhteen yliomavarainen, eli tuulivoima ei tule aluetta palvelemaan.

        Kyllä päreistäkin valoa lähtee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan kantaa valtakunnallisen sähköverkon ulkopuolelta kultamailta. Miettikää mihin te siellä Kainuussa oikeasti tarvitsette sähköverkon sähköä. Elämä on helppo toteuttaa aurinkopaneelien ja agrekaatin avulla. Tällöin ei ole riippuvainen kunnan, valtakunnan tai ulkomaiden sähköntuotantoon liittyvistä asioista. Sähkönkulutuksen vähentäminen tekee kotimaisuusasteen osalta tuulivoiman tarpeettomaksi. Huijaus on toki se, kun tuulivoimasähköä tuotetaan Suomesta ulkomaille ja heidän voitoksi, sekä ihmeellisen mitäänsanomattoman vihreysaatteen esiintuomiseksi. Asialla ei ole egolokisesti kestävän elämän kanssa yhtään mitään tekemistä. Tuho on tuo tuulivoima.

        Ei ole kovin egoligista, jos joka taloudessa savuaa agrekaatti.

    • Anonyymi

      Bensa on kallista. Tuuli voimaa vaan. Naurettavia väitteitä, ihmiset muka muuttaa pois tuulivoiman takia. Kannattais varata aika mielenterveys toimistoon.

      • Anonyymi

        Suomessa on jo 500 perhekuntaa tuulivoimapakolaisina joutunut muuttamaan, kun asuinympäristö on muodostunut tuulivoiman myötä mahdottomaksi perustuslain turvaamaan terveelliseen asumiseen. Puolangalla on Suomen hulluimmat tuulivoimasuunnitelmat kaavoittaessaan ilman mitään suojaetäisyyksiä kiinteistöihin. 500 poismuuttavaa perhekuntaa on Puolangalta paljon pois. Tämäkin on todellista ja toteutunutta totta.

        Kaikki varmaan ilahtuu jos muuttaisit vaikka sinne Ranualle. Muut nauttii kunnan hyvistä palveluista, kasvavien verotulojen myötä!

        Kopioin tämän lisää tuulivoimaa Puolangalle keskustelusta. Vaala on myös potentiaalinen muuttovaihtoehto.
        KS uutisoi tänään. HaO kumonnut 27.5.2022 tuulivoimakaavan Puolangan rajalla. Vaalan puolella. Muutoksenhaku kannattaa!

        Äänestä

        Kommentoi

        Anonyymi
        27.05.2022 19:53
        UUSI

        Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Vaalaan suunnitellun Turkkiselän tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Vaalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kesällä 2020.

        Hallinto-oikeuden mukaan osayleiskaavaa laadittaessa ei ollut otettu huomioon maakuntakaavan tuulivoimaloiden rakentamista koskevaa yleistä suunnittelumääräystä. Määräyksen mukaan maakuntakaavan tuulivoima-alueiden ulkopuolisille alueille voi toteuttaa vain merkitykseltään ei-seudullisia tuulipuistoja.

        Turkkiselän osayleiskaavassa tuulivoimapuiston alue on merkittävästi suurempi kuin vaihemaakuntakaavassa osoitetut alueet. Suunnitelluista tuulivoimaloista puolet eli 21 sijaitsee vaihemaakuntakaavan aluevarausten ulkopuolella.

        Ratkaisun mukaan poikkeamat aluevarauksista ovat niin merkittäviä, että kyseessä katsotaan olevan merkitykseltään seudullinen tuulivoima-alue.

        Hallinto-oikeuden mukaan osayleiskaavan mukaisesta rakentamisesta saattaisi aiheutua merkittäviä haittoja kaava-alueella pesivälle linnustolle ja laajemminkin merkittäviä seudullisia vaikutuksia pesimälinnustoon.

        Myös maakuntakaavoituksen yhteydessä arvioitujen tuulivoima-alueiden maisemallisten yhteisvaikutusten katsotaan kasvaneen. Hallinto-oikeus katsoi niin ikään kaava-alueen sijainnin Paltamon ja Puolangan kuntien rajalla olevan omiaan lisäämään osayleiskaavan seudullisia vaikutuksia.

        Kunnanvaltuuston päätöksestä tehtiin kaikkiaan neljä valitusta, joista yhden hallinto-oikeus jätti tutkimatta valitusoikeuden puuttumisen vuoksi.

        Nyt kun Puolangan kunnanhallitus on laittanut Ukonkankaankin hankkeen vireille, kuten nukkehallituksena kaikki muutkin hankkeet. Vireillepanosta kun saa turvattua Pormestarin palkan kuukausi per hanke. Itse en ole näihin niinkään perehtynyt, mutta perustan asiaan perehtyneiltä kuulemaani. Osallistukaa ja perehtykää mahdollisimman paljon. Älkää noteeratko tuulivoimayhtiöiden mainospuheita, vaan hankkikaa tieto omaan oikeusturvaanne aivan muualta, ei edes kunnalta jäävinä asioihin ja äänensä aina hankekohtaisesti Pormestarin palkalla myyneenä järjettömillä sitoumuksilla, jotka ovat osin laittomia yhteiskuntarakenteen kannalta. Hankkeita mainostetaan paikallisia työllistävinä ja paikkakunnalle rahaa tuovina, mikä ei pidä paikkaansa. Ulkomaiset työntekijät hyväksytään yleisesti alansa muka ainoina ammattiosaajina. Tämä on kieroutta. Entisten itäplokin maiden työntekijöitä käytetään näissä hankkeissa ainoastaan kustannussyistä ja keskieurooppalaisen voiton maksimoimiseksi. Puolalaisten tekemänä tuulivoimalan verotukselliset rakennusosuudet saadaan minimoitua ja tällä turvataan kunnalle maksettavan kiinteistövero-osuuden puolittuminen. Näihin vastuuttomiin entisistä itäplokin maista tuleviin työntekijöihin liittyy myös huomattava kodinturvallisuusriski. Jos tuulivoimaa tulee lähialueelle, niin tyhjennä mökkisi kaikesta tavarasta ja asenna valvontakamerat. Samoin vakituiset asukkaat hankkikaa varmatoiminen ja ärhäkkä vartiokoira. Nämä entisen itäplokin maiden työntekijät vievät aina tavaraa täyden kuorman kotiin mennessään tienestinä, koska palkka työstä on heillekin muutoin kannattamaton. Kunta tulee olemaan tosi isojen ja hankaloiden vastuiden kanssa näiden ympäristöluvattomien hankkeiden kanssa, koska kaikki haittavaikutuskulut jää kunnan vastuulle ja maksettavaksi. YVA menettely on tarkoitettu optimaaliseen paikkaan toteutettavan hankkeen ratkaisumalliksi. YVA menettelyä tuulivoimayhtiöt käyttävät nyt röyhkeästi edukseen ja kuntien tuhoksi. Kaikki YVA:aan liittyvä ohitetaan merkityksettömänä, että prosessi etenee ja kuntakaan ei näihin osaa tai halua tyhmistä valtuutensa myyneistä sitoumuksista johtuen vastaa. Perehtykää oikeasti elinmahdollisuuksienne ja lomapaikkojenne virkistysmahdollisuuden turvaamiseksi asioihin. Onneksi oikean löydettävän tiedon määrä lisääntyy nyt exponentiaalisen nopeasti ja tämä on syy, miksi ulkomaisilla tuulivoimayhtiöillä on nyt todella kiire saada tavallisen ihmisen ymmärtämättömissä olevat voittonsa turvattua edes johonkin toteutetulla tuulivoimalla.

        Työllistämine (paikallinen) on kusetusta. Vain umpitolloille tai täydellisen tietämättömille.

        Puhuttelin Hyryllä tällä hetkellä majoituksessa olevia Liettualaisia asentajia. Ovat saksalaisfirman töissä. Sanoivat, että tekevät täällä pohjoisessa pariviikkoa, sitten etelä-eurooppaan, josta taas takaisin kotiloman jälkeen. Työtä kuulemma riittää, kun tuulivoimahullutus vie kunnanpäättäjiä, kuin pässiä narussa. Nauroivat Liettuan pojat.

        Hyrynsalmelaiset luulijat taas kertoivat minulle, että "saksalaisia asentajia täällä on".

        Näin se fakta vaihtuu lennossa fiktioksi, kun paikallinen kielitaidoton kepuparlamentti asiaa ruotii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki varmaan ilahtuu jos muuttaisit vaikka sinne Ranualle. Muut nauttii kunnan hyvistä palveluista, kasvavien verotulojen myötä!

        Ei nauti. Tuulivoima on per sees tä.

    • Anonyymi

      Vakuutusalasta tietävänä kommentoin ja viittaan myös aloitukseen. Tuulivoiman maksaa kuluttaja myös jatkuvasti nousevina vakuutusmaksuina. Ei ole ainoa syy edellä kerro, vaan tuulivoimasta aiheutuu paljon varkauksien lisäksi liikennevahinkoja, vastuuvahinkovakuutus vahinkoja, ympäristövahinkoja ja monenlaista muuta. Tämän myötä vakuutusmaksut nousevat kilpaa sähkönhinnan nousun kanssa.

      • Anonyymi

        Heh. Talojen palovakuutuksetkin varmaan nousee. Kymmenien kilometrien päässä olevat tuulimyllyt varmaan aiheuttaa tulipaloja.

      • Anonyymi

        Mitenkähän ovat tuulivoima- ja vakuutusyhtiöt varautunut tykkylumeen. Monella 2000 luvun aikuisellakin on muistissa Puokion telemaston katkeaminen tykyn seurauksena. Jos tuulivoimala ajatellaan kirahvin korkuiseksi, niin Puokion telemasto oli sammakkoa leukaan. Puolangan tuulivoimalat tulevat tarvitsemaan vaihtoehtoisen tai tuplatun siirtolinjan tuulimyllyjen sulana pitämiseen. Toinen paljon käytetty vaihtoehto on toki konttigeneraattori. Polttoainekuskit tietävät, että nuppikuorma fossiilista viikossa ei riitä sulatukseen. Tuulivoiman mainostettu vihreä energia vaatii niin paljon polttoöljyä, että 10 tuulivoimalan keskimääräinen vuosittainen polttoainekulu rakennusvaihe ja purkuvaihe huomioiden vastaa koko Puolangan kymmenen vuoden polttoainekulua. Tämä on laskettavissa oleva asia, mutta pitää muistaa ottaa kaikki tuulivoiman vaatima kaivostoiminta ja laiva ym. rahtiliikenne huomioon. Tuulivoimayhtiöt ei tätä polttoainemenekkiä miljoonine tai miljardeine litroineen jostain syystä muista kiinteistöveromiljoonien lailla mainostaa.

        Menikö spekulaation puolelle?

    • Anonyymi

      So­lar­wind ei halua tehdä Hai­luo­don tuu­li­puis­tos­ta yva-sel­vi­tys­tä, koska silloin va­li­tus­oi­keus olisi kai­kil­la – "Sil­loin kaa­vas­ta voisi va­lit­taa vaikka hel­sin­ki­läi­nen"

      • Anonyymi

        Ei olla Hailuodossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olla Hailuodossa.

        Sama pätee YVA-menettelyihin Puolangalla. Ilman ympäristölupaa, YVA-menettelyllä on valitusoikeus kaikilla ja kaikki vastuu kunnalla. Kunta ei tätä vaan meinaa ymmärtää kuinka kalliiksi tämä tuulivoimahuijaus YVA-menettelyllä kunnalle koituu. Tuulivoiman kiinteistöverotulot ei riitä puoleenkaan tuulivoimavastuukulujen kattamisessa.

        Lain mukaan kunnan tehtävä on toimia kuntalaisia varten ja heidän asiat ja edellytykset huomioiden. Puolangan kunnalla on nyt valittavana tämänkin viestiketjun Puolangan asukaslukuun verrattuna kaksinkertaisen seuraajamäärän silmissä lainmukainen vaihtoehto tai jääräpäisesti vaan toimia huijaavien tuulivoimayhtiöiden bisnesalustana. Puolangalla ja muissakin kunnissa on huonoja esimerkkejä jo riittävästi kunnan yritystoimintaan sekaantumisesta. Kiuasgeissikin on marginaalinen tappio tuulivoimaan verrattuna.

        Kunnan pitää huolehtia, että pitäjään rakennetaan riittävästi tuulivoimaa!

        Tätä kuntakohtaista tuulivoiman määrää ei ole laissa määritelty. Toiveikkaan ja toimivan tulevaisuuden kunnat ovat kieltäytyneet tuulivoimasta kaikkien vastuiden ja lakipykälien mukaisesti kuntalaistensa eduksi ja heidät huomioiden.

    • Anonyymi

      Voisko niihin tuulimyllyn lapoihin laittaa MITÄPÄ SE HYVEJÄÄ tekstin ,niin johan olisi turisti rysä!

      • Anonyymi

        Kommeita ne on myllyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommeita ne on myllyt.

        Niitähän voi katsella youtubesta. Kainuun luontoon ne ei kuulu sitä tuhoamaan. Youtubesta näkee myös kuin kommeasti ne palaa tai muutoin hajoaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitähän voi katsella youtubesta. Kainuun luontoon ne ei kuulu sitä tuhoamaan. Youtubesta näkee myös kuin kommeasti ne palaa tai muutoin hajoaa.

        Myllyt sopeutuvat upeasti Puolangan luontoon!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllyt sopeutuvat upeasti Puolangan luontoon!!

        Kunnantalon pihalle ja vesitornin tilalle sopeutuvat. Yhtään ei pohjoissuomen hallinto-oikeus hyväksy Puolangan taajaman ulkopuolelle Suomen ja EU-n viimeisiä kansallismaisemia tuhoamaan. Hallinto-oikeuden Turkkiselän monen kymmenen voimalan tuuliteollisuuspuiston kumoaminen maisemaan sopimattomana pitäisi olla toteutuneena asiana esimerkki asiasta ja tuulivoiman Kainuuseen soveltumattomuudesta, sekä kuulumattomuudesta. Joka toisin väittää, niin hakee valitusluvan korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja todistaa siellä asian toisin.

        Saahan niitä satuja kertoilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saahan niitä satuja kertoilla!

        Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

        Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin kunnat, joissa asukkaita on noin 670 000.

        Pohjois-Suomen hallinto-oikeus sijaitsee Oulussa.

        Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia ja hallintoriita-asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saahan niitä satuja kertoilla!

        Tuulivoimayhtiöiden satutuokioita ovat heidän markkinointi- ja yleisötilaisuudet. Hallinto-oikeus oikaisee nämä tuulivoimayhtiöiden sadut reaalielämään päätöksillään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimayhtiöiden satutuokioita ovat heidän markkinointi- ja yleisötilaisuudet. Hallinto-oikeus oikaisee nämä tuulivoimayhtiöiden sadut reaalielämään päätöksillään.

        Puolankaa lähin konkreettinen löydettävissä oleva faktoihin perustuva tuulivoimayhtiöiden katteettomien lupausten esimerkki löytyy Hyrynsalmelta. Vuonna 2018 on Hyrynsalmen kiinteistöverotulot nousseet vähän reilu 300 tuhatta euroa verrattuna vuoteen 2017. Tässä on mukana kaikki kiinteistöt. Otetaan tästä ylioptimaalisesti 300 tuhatta tuulivoiman kiinteistöverotuloksi. Kyseisten toteutuneiden tuulivoimaloiden hanketoimijat ovat luvanneet 70000 euron kiinteistöverotulon yhtä tuulivoimalaa kohden. Kun tuo 300000 euroa jaetaan 70000 eurolla, niin toteutumaksi saadaan, että Hyrynsalmella täytyy olla neljä tuulivoimalaa. Jokainen voi käydä laskemassa vastaako luvattu toteutumaa, eli montako tuulivoimalaa Hyrynsalmella on. 2018 vuoden jälkeen on Hyrynsalmen kokonaiskiinteistöverotulo pysynyt aikalailla samana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllyt sopeutuvat upeasti Puolangan luontoon!!

        Päivän naurut 🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Koittakaahan Puolangan kepulit vaan katkerasti niellä monessa esiin tullut totuus. Tuulivoimaa ei voida toteuttaa sellaisille alueille, missä niistä ei koituisi kunnalle huomattavaa kulurakennetta. Valtio ei ota maillensa tuulivoimaa, kun ehdottoman minimin ja välttelee sitäkin. Puolangan kepulit ei ole tähänkään ajatustaan käyttäneet, että Valtio ei välttelee huijausta, vaan Puolangan kunnan virkahenkilöt toivottaa huijauksen tervetulleeksi oikein mairittelevilla Puolankaa kohtaa osoitetun kiinnostuksen puheenvuoroilla. Älköön Puolanka antako valtion alistaa maksumiehiksi, säilyttääkseen oma etunsa.

    • Anonyymi

      Aika paljon tämä aiheuttanut seurantaa ja kommentointia. Jos seuraajamäärää nelinkertaistuu, niin aletaan olemaan Valtakunnan kiinnostavimpien aihealueiden äärellä.

    • Anonyymi

      Kopion suoraa Paltamon tuulivoimabuumi keskusteluun jonkun laittaman asiaa sisältävän.
      Olen seurannut ja osallistunut Paltamon tuulivoimabuumin hankkeisiin täältä kaukaa perintömökin elinkelpoisen ympäristön säilyttääksemme. Huolestuttavaa on Paltamolaisten usko tuulivoimayhtiöihin. Tuli esille, että osaa maanomistajista tuulivoimayhtiöt ovat saaneet huijattua vuokraamaan maansa päällekkäin kahdelle tuulivoimayhtiölle. Tämmöisessä asiassa on ainoa mahdollisuus kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen ja koittaa sitä kautta purkaa kaikki sopimukset. Maanvuokrasopimuksien suhteen on niin paljon huomioon otettavia asioita, että lähes kenenkään on niitä vaikea kaikilta osin sisäistää. Muutamia otan esille. Tuulivoimayhtiöt pyrkivät vuokrasopimuksissa pienellä tekstillä jättämään tuulivoimalan purkuvastuun kuluineen maanomistajalle. Tuulivoimayhtiö ottaa vuokratun maan koko rekisterinumeron lainhuudot ja vakuudet haltuunsa ja käyttöönsä. Tässä saattaa mennä tuulivoimayhtiön eduksi myös talouskeskusten vakuudet, jos ovat samalla rekisterinumerolla, kuin tuulivoimalle vuokrattu maa-ala.
      Tuulivoiman myötä alue muuttuu maa- ja metsätalousalueesta teollisuusalueeksi. Maanomistajan alueella kulkevat ja rakennettavat tiet muuttuvat tämän myötä verotettavaksi. Vakuutusyhtiöt suhtautuvat tuulivoima-alueisiin teollisuusalueina, ei metsä- tai maatalousmaana. Vakuutuksia on vaikea saada tai ne ovat tosi kalliita. Tuulivoimalle tehtyjen maanvuokrasopimusten myötä maa-alaan kohdistuvat kulut ja rasitteet muodostuvat niin isoiksi, että kenenkään normaalia työtä tekevän ei kannata ottaa tämmöisiä maita perintönä vastaan. Tämä on onneksi mahdollista yksilön toimeentulon mahdollistamiseksi. Maat menevät perintöä hyväksymättömänä Valtiolle, joka pääsääntöisesti ohjaa ne sille kunnalle, missä ne sijaitsee rasitteeksi. Perehtykää oikeasti asioihin. Hankkikaa tietoa pääsääntöisesti muualta, kun tuulivoimayhtiöltä. Älkää laittako nimeä mihinkään paperiin tai aikaisintaan kymmenenteen hyvin perehdyttyyn tarjoukseen. Tuulivoimaa yritetään nyt Paltamoon huijauksella ja kiireellä. Jos tuulivoimatoimijat toimisivat rehellisesti ja tuulivoima olisi järkevää, niin asioilla ei olisi mitään kiirettä, vaan rehellistä ja toimivaa yritystoimintaa odotusaika vaan tukisi. Kertokaa viestiä eteenpäin, jos tiedätte maita jo tuulivoimalle vuokranneita tai sitä suunnittelevia ihmisiä. Asia on vakava etenkin tulevien sukupolvien kannalta.

      • Anonyymi

        Avartava kommentti. Itse en ole metsä- tai maatalouspuolen asiantuntija, eli tämä vuokrasopimus ja vakuutuspuoli on tältä osin vahvuusalueen ulkopuolella, mutta tieto avartaa. Itsellä on kuusi koivua ja vaimon kukkapurkkiviljelmät. Enempi kokemusta on yrityselämän ja sitä kautta vähän kuntatalouden ja sen päätöksenteon ja vastuunkannon osalta.
        Joku on peräänkuuluttanut useaan kertaan tuulivoiman kannattajilta lausetta pidempää kommenttia tuulivoiman positiivisista edes puolittaisista toteutumista. Näitä ei vain tule esille. Vähän tietämättömänä alasta voisi ajatella, että jos asiat ovat toteutuneet luvatun mukaisesti, niin tässä maailmantilanteessa olisi media uutisoinut maatiloista, joiden ahdinkoa tuulivoimatulot olisivat pelastaneet. Näitä en itse löydä toteutuneena maanomistajien, enkä kuntien osalta. Luvattuina haaveina ja unelmina näitä on uutisoitu paljon. Yritystoimintasuunnitelmien ja yritysopastuksen tiimoilta olen perehtynyt tuulivoimaan uskoakseni enempi enin osaan kuntien elinkeinoasiamiehiä verrattuna. Tuulivoimassa ei ole koko tuulivoimala kiinteistöveroarvoon ja vastuuseen laskettavaa, vaan tietyt osat siitä. Kiinteistövero-osuuteen vaikuttavat osat ja työn tuulivoimayhtiöt hankkivat halpamaista. Kotimaisten toimijoiden kannattaa perehtyä asiaan ja tarjota palveluitaan, sekä osaamistaan kiinteistöveron laskemiseen vaikuttamattomiin osuuksiin hankkeesta. Näistä voi saada jopa elinkeinoelämän edellytykset täyttävän korvauksen vielä. Harmillista täsää on, että kunnat eivät tätä tuulivoiman eri osakomponenttien kiinteistöverovelvollisuutta tai velvoittamattomuutta ymmärrä, tiedä tai halua edes ajatella. Lisäksi aika uutena asiana tuulivoimateollisuuspuolella on alettu siirtyä leasing komponentteihin. Yrityspuoleen vähänkin perehtynyt tietää, mikä on leasingin ja omistuksen ero verotuksessa. Kainuun elinkeinoasiamiehet ja kuntapäättäjät eivät valitettavasti ja harmillisesti veronmaksajia ajatellen tiedä näistä rehellisesti sanottuna yhtään mitään. Laittakaahan vastapainoksi muidenkin pyynnöstä onnistuneita esimerkkejä tuulivoimayhtiöiden lupausten täyttymyksistä.

        Kajaanissa edes vähintäänkin näyteltyä halua ymmärtää asioita ja osalistaa veronmaksajia, eli ihmisiä. Toki viitasammakko, liito-orava, susi ym. ovat tuulivoiman suhteen elämisen mahdollisuuden ja elinympäristönsä säilyttäviä lajeja toisin, kun ihminen.

      • Anonyymi

        Höpö höpö!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö!!

        Kommentoihan ja perustele korruptoitunut ja lahjusrahoja saanut kepulainen höpö höpö kantasi totuudella ja toteutumalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö!!

        Onneksi aihe kiinnostaa kansalaisia yli Puolangan rajojen ja seuraajamäärä on tuplat Puolangan asukaslukuun verrattuna. Olkaahan kansalaiset vaan kriittisenä ja valppaana tämän tuulivoiman tiimoilta. Perehtykää asiaan monipuolisesti ja eri tietolähteistä.

        Yli puolet yhen höpöttäjän pitkiä kyhäelmiä!

        Tämmöiset yhen lauseen perustelemattomat kommentit ovat yhdeltä höpöttäjältä. Muutoin keskustelu on laajaan osallistujajoukon aikaansaamaa, aiheellista ja arvostettavaa.

        Tämä "aiheellista ja arvostettavaa" olisi hyvää käsikirjoitusta pessimisti musikaaliin!

        Yhen lauseen jurnurttaja on paikallinen kepukka. Kepukoiden ongelma on omilla aivoilla ajattelevat kirjoitustaitoiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä "aiheellista ja arvostettavaa" olisi hyvää käsikirjoitusta pessimisti musikaaliin!

        Seuraavaa voisi myös toteuttaa pessimistimusikaalissa, Suomussalmen kesäteatteriin tulee seuraavana suvena varmimmin.
        Jos tuulivoimaa toteutetaan Kainuuseen yhtään nykyistä enempää on tulevaisuus seuraava:
        Yksilö tai perhekunta vakituisesti tai lomalla altistuen alle 5 km tuulivoimasta.
        Kiinteistö kannattaa yrittää välittömästi vielä myydä.
        Jos ei kiinteistöä saa myytyä, niin varautua uuden ostamiseen, vaikka esimerkiksi Ranualta. Ranualla on ennennäkemätön muuttovoittobuumi tuulivoimasta kieltäytymisen myötä. Myös Utsjoki ja Kuhmo ovat vaihtoehtoja.
        Jos joutuu jäämään tuulivoimalle altistumiseen, niin kannattaa varautua työkyvyttömäksi tulemiseen ja muutoinkin suppeaan elämään. Vaihtoehtoina ovat syöpä, hulluksi tuleminen tai itsensä lopettaminen. Ilmailualalla on todettu tietynlaista syöpää huomattavasti muuta kansaa enempi. Tämä johtuu samasta äänimaailmasta, mille tuulivoima altistaa. Terveyshaitat, työkyvyttömyys tai työikäisen ihmisen poistuminen ovat kunnille kuluja tai vähintään tulovähenemää aiheuttavia.
        Tuulivoima kuormittaa jo näillä suunnitelmilla ja niihin vaikuttamisen kuormittavuudella vielä työhön pystyviä perhekuntia ennenkokemattoman paljon, eli jo nyt äärirajoille.
        Tuulivoimaan langenneet kunnat tulevat kaatumaan mahdottomuuteen, jota puolittain toteutuva tuulivoiman kiinteistövero ei kykene korvaamaan puoliksikaan. Kunta on näissä tuulivoimahankkeissa kaavoitusvastaava ja rakennuslupien myöntäjä, eli vastuunkantaja täysin. Ely keskus ja tuulivoimatoimijat palkkaavat nyt yhden henkilön lisää per kuntien vireille panema tuulivoimahanke. Kunnilla ei ole mitään suunnitelmaa tai mahdollisuutta rekrytoida yhtä kaavoitusvastaavaa lisää per vireille pantu tuulivoimahanke. Tältäkin osin kunnissa tulee mahdoton vastaan ja ainoakin kaavoitusvastaava muuttaa Ranualle ylikuormittuessaan. Kunnat eivät ymmärrä vastuutaan tämmöisissä ilman ympäristölupaa toteutumaan yritetyissä hankkeissa.
        Kainuun soten pitäisi budjetoida jo ensimmäiselle toimintavuodelleen vähintään viisi miljoonaa pelkästään tuulivoiman melumittauksiin ja terveyshaittojen tutkimiseen. Tämä on soten lakisääteinen tehtävä. Sote toki saa laskuttaa kuntia minkä alueilla se näitä kalliita lakisääteisiä toimia joutuu toteuttamaan. Tässä lyhyt oppimäärä tuulivoimaa toteuttavan Kainuun ja tuulivoimakuntien tulevaisuudesta.

        Tosi hyvä kassamangntteeti kunhan tämä höpöstelijä saadaan käsikirjoitettua

        Asia on juuri näin. Katso kepujen päättäjiä niin tiedät missä mennään. Suuri osa 70-vuotiaita. Yksi ylikin ja työkokemus pelkästään metsurina Puolangalla. Kaksi homekorvaa kunnanelätteinä. Kepugalleria suoraan kopio entisen Neuvostoliiton politbyroosta.

        On sen verran asiaa, jos ei tämä ole somessa, fasebook ym, niin lisätkäähän linkki tai kopioikaa joku sometaitaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juuri näin. Katso kepujen päättäjiä niin tiedät missä mennään. Suuri osa 70-vuotiaita. Yksi ylikin ja työkokemus pelkästään metsurina Puolangalla. Kaksi homekorvaa kunnanelätteinä. Kepugalleria suoraan kopio entisen Neuvostoliiton politbyroosta.

        Eläkkeellä olevana pöllintekienä voisin ruveta käsikirjoittamaan näetä kepufoidituitia että nauroa saamma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläkkeellä olevana pöllintekienä voisin ruveta käsikirjoittamaan näetä kepufoidituitia että nauroa saamma!

        Ps. Korjaan äidinkielen taitoni, mutta kansa tykkää!!

    • Anonyymi

      Tähänastinen tuulivoiman kiinteistöverotuotto on Suomessa 15 miljoonaa. Karkea laskelma, paljonko tämän 15 miljoonan saaminen on tehnyt Suomen kansantalouteen lovea.
      Valtion suora tuki tuulivoimalle 15 miljoonaa, ennen 2019.
      Valtion tuet tuulivoimahankkeiden suunnitteluun 2019 jälkeen 15 miljoonaa.
      Terveyshaitta ja riitaisuuskulut 15 miljoonaa
      Kiinteistöjen arvojen aleneman myötä menetetyt verotulot 15 miljoonaa.
      Kuntien kulut tuulivoimakaavoittajina 15 miljoonaa.
      Luvut voivat olla kiinteistöverototeutumaa lukuun ottamatta paljon suurempiakin.
      Eli 15 miljoonan tuulivoimakiinteistöverotuotto on vaatinut Suomen kansantaloudesta 75 miljoonaa. Jokainen voi taloutensa kohdalla miettiä, että mihin perustuen sähkölasku moninkertaistuu.
      Tuosta Suomen kansantaloudesta menetetystä 75 miljoonasta on vähintään 70 miljoonaa mennyt enempi tai vähempi arveluttaville ulkomaille.

      • Anonyymi

        Meni arvio 15 miljoonan valtion tuista tuulivoimalle pahasti alakanttiin. Valtion tuki tuulivoimalle on ollut 2011-2020 1,4 miljardia euroa, eli yli 1,3 miljardia suoraa tukea ulkomaille.

        Kuinka paljon valtio maksaa tukia eri aloille? Verotulot tulevat eri veromuodoissa kunnille.
        Samoin tuulivoimassa. Kunnat eivät maksa tukia, mutta vrot eri muodoissaan tulee kunnille.
        Mietppä sitä.

      • Anonyymi

        Niin on. Vuonna 2021 kiinteistöverotulot oliva yli 17 M€ kunnille. Viimeisin tieto.

      • Anonyymi

        Mistä rakennuksista varsinkin pienille kunnille tulee paremmat kinnteistöverot voimalaitoksia lukuun ottamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä rakennuksista varsinkin pienille kunnille tulee paremmat kinnteistöverot voimalaitoksia lukuun ottamatta?

        Kopioitu Paltamon tuulivoimabuumi keskustelusta. Sama tulee vastaan Puolangalla.
        Paljonko jää Paltamossa kiinteistöveroja ja muita tuloja saamatta, jos tuulivoimaa toteutetaan. Mökkirakentaminen loppuu ja osa nykyisistäkin purkaa piipun pois. Tuulivoiman myötä Paltamon väkimäärä ja kyläkuva tulisi olemaan kesällä ja talvella samanlainen. Täysin kuoleva ja hiljenevä kunta, joka voi pari vuosikymmentä työllistää muutaman henkilön tuulivoiman kiinteistöverolla. Jäljelle jää vain ympäristötuho ja muistelut entisestä ja ulkomaille menneistä rahoista.

        Sama paxxan höpättäjä Paltamon ja Puolangan sivuilla.

    • Anonyymi

      Jos kotikuntaan toteutetaan tuulivoimaa, niin se lankeaa kuntalaisen maksettavaksi moninkertaistuvan sähkönhinnan lisäksi jatkuvasti nousevana tuloveroprosenttina. Seuraava kopioitu Paltamon tuulivoimabuumi keskustelusta.
      Katsokaahan mielenkiinnosta ja asian oikeellisuuden löytämiseksi Suomen tuulivoimaisimpien kuntien, esim. Simo ja Kalajoki viimevuosien tuloveroprosenttikehitystä. Sitä mukaa, kun tuulivoimalat lisääntyvät, niin nämä kunnat joutuvat nostamaan tuloveroprosenttia. Ympäristöluvattomat tuulivoimalat tulevat kunnille niin kalliiksi, että niistä saatu kiinteistöverotulo ei riitä kuin alle kymmeneen prosenttiin tuulivoimaloista kunnille lankeavien kulujen hoitamisessa. Laittakaahan vastapainoksi esimerkkiä kunnasta, joka on laskenut tuloveroprosenttia toteutuneen tuulivoiman myötä.

      • Anonyymi

        Hyrynsalmella on vielä pystytty pitämään perinteinen 21,75% tuulivoimatoteutumasta huolimatta. Aika näyttää kuinka kauan kunnan rahkeet riittävät ilman tuloveroprosentin nostamista.

      • Anonyymi

        Sitä samaa jankutusta joka paikassa . Itse kirjoittelet vuoroin Paltamon ja Puolangan sivuille ja sitten annat ymmärtää ikäänkuin joku muu niihin kirjoittaa. Kopioit sitten jutun aina toiseen foorumiin.

        Suomussalmi ja Hyrynsalmi joutunevat korottamaan lähitulevaisuudessa. Syömävelkaa on.

        Voisiko olettaa, että tosiasioiden esiintuomisen tuulivoimakytköksiset eli tuulivoimayhtiöiden lahjomat tulkitsevat jankutuksena ja lahjomisentai muun edunsaamisen jatkumon riskinä.

        Talousarviostahan sen näkee mihin rahat kohdennetaan. Onko tuulivoimalle oma tilikohta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko olettaa, että tosiasioiden esiintuomisen tuulivoimakytköksiset eli tuulivoimayhtiöiden lahjomat tulkitsevat jankutuksena ja lahjomisentai muun edunsaamisen jatkumon riskinä.

        Kerro kuka on saanut lahjuksia kun tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomussalmi ja Hyrynsalmi joutunevat korottamaan lähitulevaisuudessa. Syömävelkaa on.

        Syömävelasta voi selvitä jopa ilman tuloverokorotusta tai lievällä korotuksella. Tuulivoiman ulkomaille vaatima rahavirta on loputtomampi. Syömävelka on enempi käytetty kuntalaisten tarpeisiin, tuulivoiman kulut menevät ulkomaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä samaa jankutusta joka paikassa . Itse kirjoittelet vuoroin Paltamon ja Puolangan sivuille ja sitten annat ymmärtää ikäänkuin joku muu niihin kirjoittaa. Kopioit sitten jutun aina toiseen foorumiin.

        Helsingin Sanomat on ymmärtänyt mediavastuunsa jaa viime aikoina uutisoinut tuulivoimasta ja tuulivoimahankkeista aiempaa realistisemmin. Mielenkiintoista seurata, että kauanko viepi aikaa, että pienemmät mediat ymmärtää saman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomat on ymmärtänyt mediavastuunsa jaa viime aikoina uutisoinut tuulivoimasta ja tuulivoimahankkeista aiempaa realistisemmin. Mielenkiintoista seurata, että kauanko viepi aikaa, että pienemmät mediat ymmärtää saman.

        Puolankalehdykän päätoimittelijalla pulma. Vuosikymmeniä imenyt kepujen kul..ia ja kun keput heivataan ensvaaleissa syrjään, kenen mokkatikkari sitten suuhun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syömävelasta voi selvitä jopa ilman tuloverokorotusta tai lievällä korotuksella. Tuulivoiman ulkomaille vaatima rahavirta on loputtomampi. Syömävelka on enempi käytetty kuntalaisten tarpeisiin, tuulivoiman kulut menevät ulkomaille.

        Voi pyhä sylvi. Käy kunnassa selvittämässä mikä on tilanne. Onneksi edellinen pääsi virkaan, niin hän saa olla rauhassa.

        Voi pyhä yksinkertaisuus Kummassa kunnassa selvitetään. Hyryllä vai Sumilla. Niistä oli kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syömävelasta voi selvitä jopa ilman tuloverokorotusta tai lievällä korotuksella. Tuulivoiman ulkomaille vaatima rahavirta on loputtomampi. Syömävelka on enempi käytetty kuntalaisten tarpeisiin, tuulivoiman kulut menevät ulkomaille.

        Kyllä se kirjanpidosta näkyy yksityiskohtaisesti mihin rahat menee. Onko siellä momentti" syömävelka"? Kunnanhan pitäisi ohjata rahaa ulkomaille jos se kasvattaisi kunnan velanottotarvetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se kirjanpidosta näkyy yksityiskohtaisesti mihin rahat menee. Onko siellä momentti" syömävelka"? Kunnanhan pitäisi ohjata rahaa ulkomaille jos se kasvattaisi kunnan velanottotarvetta.

        Räksyttajällä itsellään on varmaan syömävelkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räksyttajällä itsellään on varmaan syömävelkaa.

        Oli syömävelkaa kunnalla tai yksityisellä, niin se on tiedossa ja selätettävissä. Tuulivoima aiheuttaa ennakoimattomia kuluja sekä yksityiselle, että kunnille. Energiakulu kasvaa kaikilla 10-30%. Kunnille lankeaa ennalta arvioimattomissa oleva määrä tuulivoimasta vastuu- ja terveyshaittakuluja. Yksityiselle tuulivoima on äärimmäinen terveydellinen ja henkinen rasite, niistä henkilölle ja kunnalle aiheutuvine kuluineen. Tuulivoimaan langenneet kunnat ovat joutuneet nostamaan tuloveroprosenttia enimmäkseen tuulivoimahistoriansa aikana 0,5-2%. En löydä kuntaa, joka olisi laskenut tuloveroprosenttia tuulivoiman ansiosta.

        Mitkä kunnat nostaneet veroprosentteja tuulivoiman takia. Kopio Paltamon puolelta Simon ja Kalajoen korotukset.

        Kalajoki tempaa tuulesta jo yli miljoonan euron verokertymän – Ylivieskan kiinteistöverotuksen tuulituotto vielä vähäinen, mutta kasvussa.
        Tämä Kalajoki lehdessä.
        Kerro kuntien nimiä, niin voidaan tarkistaa.

        Esimerkiksi Kalajoki on joutunut nostamaan. 2016 ollut 20% ja tuulivoiman myötä 2022 on 21%. Samoin Simo joutunut nostamaan tuloveroprosenttia.

        Ja vain puheissa hyvin menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalajoki tempaa tuulesta jo yli miljoonan euron verokertymän – Ylivieskan kiinteistöverotuksen tuulituotto vielä vähäinen, mutta kasvussa.
        Tämä Kalajoki lehdessä.
        Kerro kuntien nimiä, niin voidaan tarkistaa.

        Ylivieskassa on valtakunnan korkeimpia tuloveroprosentteja tuulivoimakulujen kattamiseksi. Kalajoella tuulivoiman kokonaiskiinteistöverotuotto laskee sitä mukaa, kun tuulivoimalat lisääntyy. Nämä on löydettävissä olevia tosiasioita. Lehdethän voi uutisoida kaikenlaista päättäjien röhlömeitä peitelläkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Kalajoki on joutunut nostamaan. 2016 ollut 20% ja tuulivoiman myötä 2022 on 21%. Samoin Simo joutunut nostamaan tuloveroprosenttia.

        Koko ajan oot puhunut tuloveroprosentin nostosta. Yhtiö maksaa kiinteistöverot. Taitaa useammassa kunnassa olla tapissa tuo vero. On hullua pitää prosettia alle maksimin. Eli maksimi tuotto kunnille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylivieskassa on valtakunnan korkeimpia tuloveroprosentteja tuulivoimakulujen kattamiseksi. Kalajoella tuulivoiman kokonaiskiinteistöverotuotto laskee sitä mukaa, kun tuulivoimalat lisääntyy. Nämä on löydettävissä olevia tosiasioita. Lehdethän voi uutisoida kaikenlaista päättäjien röhlömeitä peitelläkseen.

        Kai jossakin näkyy mistä korotustarve johtuu? Kaikki korotukset mielestäsi johtuu tuulivoimasta. Kuntahan ei voi yrityksiä tukea. Verotusarvo laskee 2,5% vuodessa, eli kovin hitaasti. Kiinteistöverotulot 17,,,35 k€/v/mylly.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Kalajoki on joutunut nostamaan. 2016 ollut 20% ja tuulivoiman myötä 2022 on 21%. Samoin Simo joutunut nostamaan tuloveroprosenttia.

        Soitin Kalajoen talousjohtajalle. Veronkorotus on johtunut varautumisesta hallinnon uudistukseen. Nyt kiinteistöverotulot ovat n 1,8 M€ ja vuonna 2024 n. 3,5 ?M€.
        Sanoi, että on täyttä pötypuhetta tuollainen väite. Soita numeroon 044 4691 378.
        Sieltä saat tiedon tuulivoimakuluista.
        Samoin voit soittaa Simon kuntaan.
        Lopeta se valheiden kertominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai jossakin näkyy mistä korotustarve johtuu? Kaikki korotukset mielestäsi johtuu tuulivoimasta. Kuntahan ei voi yrityksiä tukea. Verotusarvo laskee 2,5% vuodessa, eli kovin hitaasti. Kiinteistöverotulot 17,,,35 k€/v/mylly.

        Kalajoella laski kovin nopeasti. 2020 oli 1,8 milj ja 2021 1,6 milj.

    • Anonyymi

      Henk.koht toivon että tuulivoimaa tulee myös Puolangalle. Se on nykyajan sähköntuotantoa. Metsästäjäpellet voi muuttaa vaikka lappiin.

      • Anonyymi

        Onkohan kunta ja metsähallitus myös ajamassa metsästäjätulot pois Puolangalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kunta ja metsähallitus myös ajamassa metsästäjätulot pois Puolangalta.

        Tuulimyllyt ei vaikuta millään tavalla metsästykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulimyllyt ei vaikuta millään tavalla metsästykseen.

        Kummasti ovat Kalajokiset ja Ylivieskalaiset vaihtaneet tyhjänkävelyn siellä metsästykseen Puolangalla. Vaikuttaahan se tuulivoima varmasti metsästykseen. En edelleenkään löydä kuvia tuulivoimalan juurelle kaadetusta hirvestä tai tuulivoimalan torninnokkaan ammutusta latvametsosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulimyllyt ei vaikuta millään tavalla metsästykseen.

        Minä en löydä järjestettyjä ja ohjattuja metsästysmatkoja tuuliteollisuusalueille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulimyllyt ei vaikuta millään tavalla metsästykseen.

        https://www.kphaukkuvatlintukoirat.fi/wp-content/uploads/2014/06/Tuulivoima_ja_riistatalous.pdf
        Löytyy riistakeskuksen julkaisemaa tietoa tuulivoiman vaikutuksesta metsästykseen ja riistaeläimistöön. Kannattaa lukea, sisältää muutakin tietoa tuulivoimasta muutaman vuoden takaa.

        Olipa yleissivistävää, vaikkakin vuosien takaista asiaa. Tuossa riistakeskuksen julkaisussa mainittiin suunnitteilla olevana Kajaanin Piiparinmäki max korkeus 230m, joka on osin toteutunut. Nyt suunnitellaan 300-350m korkeita. Piiparinmäessä Kajaani joutuu kulunaan aloittamaan melumittaukset vielä tälle vuodelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulimyllyt ei vaikuta millään tavalla metsästykseen.

        Näin kommentoi ainoastaan kepulainen metsästäjä, jonka pääsaalistavoite on metsästyskavereiden äänet ja sen vuoksi kulkee mukana.

      • Anonyymi

        Metsästäjilläkö pelkästään tämä tuulivoima maksatetaan, jos lähimmät harrastusmahdollisuudet löytyvät Lapista. Toki Ranua on jo Lappia, mutta polttoaine maksaa ja kuluttaa ilmastoa.

        Minä metsästän Puolangalla oli tuulimyllyjä tai ei. Myllyt ei vaikuta saaliin määrään millään tavalla.

        Tuo on kyllä täyttä huuhaata, että tuulimyllyt ei vaikuta saaliin määrään. Tuulivoiman aiheuttama hyönteiskatokin jo aiheuttaa riistalajien loppumisen. Toki meillä on aikaa tolokusti ja hyvillä mielin metsästellä ainakin 2030 vuoteen ja vielä siitä muutama vuosi eteenpäin, ennen kuin ensimmäinenkään tuulivoimala tuhoaa Puolangan luontoa. Joka väittää, että tuulivoima ei vaikuta saaliin määrään, niin edelleen odotan fotosoppaamatonta hirvenkaatokuvaa tuulivoimalan juurelta tai latvametsoa ammuttuna tuulivoimalan tornin nokkaan.

        Ei mehtoja ammuta voimalan nokasta, vaan puunoksalta, oli myllyjä tai ei. Elä höpätä joutavia!

        Nykyisin on metsolla hakomismäntyjä. Joku kehtaa väittää, että tuulivoima ei vaikuttaisi metsästykseen negatiivisesti, sekä riistan, muun eläimistön ja eliöstön rajuun vähenemiseen. Tätä esitettyä tolokunta mielipidettä vasten täytyisi metson pystyä hakomaan tuhotun puun sijaan tuulivoimalassa ja sen voi tuulivoimalan nokkaan ampua, jos ne ei vaikuta metsästykseen. Asia on vaan näin sano MV mitä muuta vaan, olevinaan tietäväinen. Tuulivoiman aiheuttama hyönteiskato on kaiken luontotuhon alku.

        Ei ole mitään tieteellistä näyttöä mitä väität, no MV lehdessä voisi sellaista ollakin!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ensimäiset sähköautot kulki muutaman sata kilometriä. Nyt paras 1000 km. Niin se kehitys kehittyy.

      • Anonyymi

        Miten niin odottaa purkuvastuunkantajaa? Heti ensimmäiset, jotka tarkistin oli myyty edelleen ja ostaja oli ne kunnostanut ja otttanut uudelleen käyttöön. Myös uudistetut näkyvät listalla. Osa on myös purettu, se on totta. Kaikkia en tietenkään tarkistanut. Tiedätkö oikeasti yhtään tapausta, jossa purkukustannukset olisivat jääneet maanomistajalle?

    • Anonyymi

      Karjatalousmaatilalla pitää olla toiminnalleen ympäristölupa. Maanviljelijä vastaa toimintansa ympäristöluvanmukaisesta toteuttamisesta kuluineen. Kun tuulivoimaa toteutetaan ilman ympäristölupaa jää vastuut ja kulut toiminnasta kunnan, eli veronmaksajien hoidettavaksi.

      • Anonyymi

        Elä valehtele!!

      • Anonyymi

        Tämä on tosiasia, jota kepukaan ei voi perustella totuudettomaksi ja yrittää ohittaa asian perustelematta älä valehtele kommentilla. Tyypillistä kepulointia ja korruption toteutumaa.

        Valtakunnan uutisissakin tiedotetaan, että tulevana talvena tulee olemaan sähkönjakelu jaksottaista. Tällöin jokainen voi miettiä kynttilän valossa ja sähkölaskua maksaessaan, mitä tuulivoima sattumaenergiana aiheuttaa.

        Suomen pelastaisi, jos maatiloilla olisi haketoimiset häkäpönttöagrekaatit. Takuuhinta sähkön syöttämisestä valtakunnanverkkoon euron kilowattitunti. Tämä olisi sata kertaa varmempi ja saman sata kertaa halvempi, kuin tuulivoima. Sama takuuhinta myös biokaasulla valtakunnan verkkoon syötetystä sähköstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtakunnan uutisissakin tiedotetaan, että tulevana talvena tulee olemaan sähkönjakelu jaksottaista. Tällöin jokainen voi miettiä kynttilän valossa ja sähkölaskua maksaessaan, mitä tuulivoima sattumaenergiana aiheuttaa.

        Ei ole vielä tarpeeksi vielä tuulivoimaa, mutta sitä rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla lisää. Puolankakin tulee siitä saamaan hyvän siivun. Metsähallitus vuokraa mielellään maita tuuliyhtiöille, tuotot moninkertaiset puunkasvatukseen verrattuna!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä tarpeeksi vielä tuulivoimaa, mutta sitä rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla lisää. Puolankakin tulee siitä saamaan hyvän siivun. Metsähallitus vuokraa mielellään maita tuuliyhtiöille, tuotot moninkertaiset puunkasvatukseen verrattuna!

        Kiinteistöverotuotoilla kunnat on maksettu tuulivoimabisneksen puolelle
        Täytyy vain toivoa ettei kuntia "kuseteta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinteistöverotuotoilla kunnat on maksettu tuulivoimabisneksen puolelle
        Täytyy vain toivoa ettei kuntia "kuseteta".

        Toivominen ei riitä, kun niitä on jo kusetettu ja oikeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivominen ei riitä, kun niitä on jo kusetettu ja oikeasti.

        Katsojia yli 5500. Varmasti yli 5000 ymmärtää Puolangalle suunnitellun tuulivoiman järjettömyyden ja sen tuoman tuhon. Mitä pidemmälle kepu hankkeita vie, sen synkempi ja kalliimpi on Puolangan tulevaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsojia yli 5500. Varmasti yli 5000 ymmärtää Puolangalle suunnitellun tuulivoiman järjettömyyden ja sen tuoman tuhon. Mitä pidemmälle kepu hankkeita vie, sen synkempi ja kalliimpi on Puolangan tulevaisuus.

        Suomeen rakennettu tänä vuonna 146 uutta tuulivoimalaa. Vaalaan rakennettu 130MW uutta tuulivoimaa. Puolanka tulee rytinällä perässä, upeaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomeen rakennettu tänä vuonna 146 uutta tuulivoimalaa. Vaalaan rakennettu 130MW uutta tuulivoimaa. Puolanka tulee rytinällä perässä, upeaa!

        Vaala on ymmärtänyt tuulivoiman haitat. Vaala ei hyväksy Puolangalta suunniteltuja sähkönsiirtolinjoja. Turkkiselän hanke Vaalassa kaatui hallinto-oikeuteen. Vaala uskoi aluksi tuulivoimayhtiöiden katteettomia lupauksia ja haaveili jopa 0 tuloverosta. Ovat huomanneet, että tuulivoima vaan aiheuttaa tuloverokorotuspainetta.

    • Anonyymi

      Metsähallitus julkisti tuulimittauskilpailun. Sen voitti Afry Oy ja hintaa n. 750 000 eur (alv 0%). Mittausten lopullinen maksaja on Puolangan kunta.

      • Anonyymi

        Siitä se Puolangan kepun haluama kunnan konkurssi alkaa. Tämmöset tuulimittaus ym. kulut tuulivoimasta lankeaa kunnan maksettavaksi hetimiten. Ensimmäinen tuulivoimakiinteistövero tuloeuro tulee aikaisintaan 2032.

        Se riippuu siitä koska mylly valmistuu.

      • Anonyymi

        Kunnan pitäisi keskittyä sille kuuluviin toimintoihin, eikä lähteä globaalien tuulivoimayhtiöiden huijattavaksi.

    • Anonyymi

      OSA 1

      Winda Energy Oy suunnittelee Ukonkankaalle tuulivoimapuistoa. Lausunnot on julkistettu. Otan muutaman tökeröimmän kusetusesimerkin.

      *Kommentti: Lausuntojen sisällön, oikeudellisen painoarvon sekä oikeudellisen todistusvoiman ja lopuksi toteutuneen lupakäytännön valossa on nähtävissä (jopa selvää) että po. hankkeen luvat menee nurin hallintotuomioistuimissa.

      1. Fingrid OyJ:n lausunto
      Ukonkankaan tuulivoima-alue esitetyssä laajuudessa vaatii 400 kV liityntävoimajohdon (110 kV ei riitä).
      *Kommentti: Kusetus liki 4-kertainen ja tökeryydessään järjetön.

      2. Digita Oy:n lausunto
      Digita toteaa, että tuulipuistot voivat aiheuttaa merkittävää haittaa antenni- tv:n vastaanottoon ennen kaikkea radio- ja tv–lähetysasemaan nähden puiston takana olevissa asuin- ja lomarakennuksissa. Vastaanotto-ongelmat voivat syntyä jo yhdenkin tuulivoimalan tapauksessa. Pahimmillaan tuulivoimala voi estää tv-signaalin etenemisen kokonaan.

      3. Elisa OyJ
      Elisan teleliikenteelle aiheutuvat haitat. Kyseisen hankkeen vaikutusalueelle ei jatkossa voida rakentaa radiolinkkijärjestelmiä.

      4. Kainuun liitto
      YVA-ohjelman mukaan hankkeen sähkönsiirtoon on olemassa kolme eri vaihtoehtoa. Eli 0-vaihtoehto mahdollinen. Ei rakenneta ollenkaan.

      5. Metsäkeskus
      Esitys: Ohjelmassa ei ole arvioitu tiestön rakentamisen/kunnostamisen tarve- ja liikennemääriä, maa-ainesten murskauksen ja kuljettamisen vaikutuksia ja päästöjä vaikka ne pyritäänkin hankkimaan
      suunnittelualueelta. Niiden vaikutus tulisi arvioida.
      3.5.5 Sähkönsiirto ja verkkoliityntä
      Vaatimus: Ohjelmassa ei ole arvioitu sähkönsiirron tarvitsemaa pinta-alaa ja vaikutuksia. Ne tulee selvittää.
      Esitys: Alemman sähkönsiirtoverkon sijaintia tulee tarkastella maanomistussuhteiden mukaisesti siten että haitat kohdistuvat mahdollisuuksien mukaan hyödyn saajille, esim. Metsähallitus.
      3.5.7 Toiminnan päättämisen vaikutukset
      Vaatimus: Toiminnan päätyttyä ja maankäytön palautuessa metsätalouden käyttöön alueet tulee metsälain mukaisesti metsittää.
      Perustelut: Ohjelmassa on syytä huomioida, että metsälakia (1093/1996) sovelletaan maa- ja metsätalouteen ja virkistyskäyttöön osoitetuilla alueilla. Metsälaki velvoittaa noudattamaan luonnonsuojelulain (1096/1996), vesilain (587/2011), ympäristönsuojelulain (527/2014) ja muinaismuistolain (295/1963) säädöksiä. Suomen metsäkeskus valvoo metsälainsäädännön
      noudattamista.

      6. Ely-keskus
      Sähkönsiirtoreittien läheisyyteen sijoittuu uhanalaisten, erityisesti suojeltavien lintulajien pesiä. Vaikutukset tulee arvioida huolella ja raportointi tulee esittää erillisessä, salassa pidettävässä selvityksessä. Yhteisvaikutusten arvioinnissa tulee ottaa huomioon Vaalan Turkkiselkä, Takiankangas ja Haarasuonkangas, Utajärven Pontema sekä Utajärven Pahkavaaran tuulivoimahanke ja näiden YVAmenettelystä olemassa oleva aineisto siltä osin kuin niistä on sellainen olemassa. Myös hankkeiden
      sähkönsiirto on otettava yhteisvaikutusten arvioinnissa huomioon. Näiden hankkeiden tiedossa olevat ja suunnitellut sähkönsiirtoreitit tulisikin lisätä arviointia varten kuvaan 3-7.
      Maakuntakaavakartassa tuulivoimahanke tulisi esittää siten, että karttaa pelkästään katsoessa ymmärtää, ettei hanke ole maakuntakaavassa.

      7. Pohjois-Pohjanmaan liitto
      Ukonkankaan tuulivoimahanke sijoittuu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan vaikutusalueelle,
      lähimmillään noin 6 kilometrin päähän. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa tuulivoimahankkeen
      vaikutusalueelle on osoitettu Sarvisuo-Jerusaleminsuon Natura-alue Vaalassa ja kolme tuulivoimaloiden
      aluetta (tv-1, 368, tv-1, 373 ja tv-1, 403).
      Pohjois-Pohjanmaalla on toiminnassa ja vireillä runsaasti tuulivoimahankkeita. Lähimmäksi Ukonkankaan
      tuulivoimahanketta sijoittuvat maakunnan rajan tuntumassa sijaitsevat vireillä olevat Vaalan
      Haarasuonkankaan tuulivoima-alue noin 6,5 km lounaaseen ja Vaalan Turkkiselän tuulivoima-alue noin
      10,5 km lounaaseen. Pahkavaaran luvitettu tuulivoima-alue Utajärvellä sijaitsee noin 9,5 km päässä ja

    • Anonyymi

      OSA 2

      8. Pohjois-Suomen AVI

      Ohjelmassa esitettyjen taustojen ja arvioitavien kokonaisuuksien lisäksi vastuualue eittää seuraavia asioita
      huomioitavaksi.
      Muiden vastaavien hankkeiden ja hankesuunnitelmien yhteisvaikutusten osalta on syytä kiinnittää erityistä
      huomiota asuinrakennuksiin tai loma-asuntoihin tai näiden keskittymiin, jotka jäävät eri voimala-alueiden
      väliin siten, että mahdolliset voimalaitokset ympäröivät asutusta ja vaikutuksia voisi ilmetä eri suunnilta.
      Yhteisvaikutukset on huomioitu luvussa 6.18. Myös epävarmuustekijät on syytä huomioida
      yhteisvaikutuksiin liittyen. Esimerkiksi alueen puuston käsittely ja poisto.
      Eri vaikutusten, kuten ääni sekä välkevaikutusten yhtäaikainen ilmeneminen samalla alueella voivat
      korostaa ihmisten kokemia yksittäisen tekijän kielteisiä vaikutuksia. Eri hankkeiden yhteisvaikutukset ja
      mahdolliset yhtä aikaa samalla alueella ilmenevät vaikutukset on syytä esittää havainnollisesti
      karttapohjilla, joihin häiriintyvät kohteet on merkitty.
      Luvun 6.16 mukaan vajaan kahden kilometrin säteellä hankealueen eri puolilla sijaitsee loma-asutusta sekä
      vakituista asutusta itä-länsi-etelä suunnilla. On syytä huomioida loma-asuntojen käyttö virkistykseen ja
      lepoon. Usein loma-asuntojen vaipan ääneneristävyys voi olla alhaisempi kuin vakituiseen asuinkäyttöön
      tarkoitetuissa pientaloloissa. Arvioinnissa olisi syytä ottaa huomioon Suomessa arvioituja pientalojen
      ääneneristävyyslukuja ympäristömelua vastaan (taajuuksilla 5 – 5000 Hz). Luvut antaisivat yleisesti
      paremmin suuntaa mahdollisista vaikutuksista, jos häiriintyvät kohteet sijoittuisivat lähelle tuulivoimaaluetta. Erityisesti silloin, kun häiriintyvät kohteet sijoittuvat tuulivoimamelun (asetus 1107/2015)
      ulkomelutason ohjearvojen lähialueille.

      9. Suomen erillisverkot -konserni

      Olemme vastanneet Ukonkankaan tuulivoimahankkeeseen edellisen kerran 4.3.2022. Nyt käsittelyssä
      oleva lausuntopyyntö Puolangan Ukonkankaan tuulivoimahanke, Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
      18.5.2022 sivulla 11 ei näytä ottaneen huomioon ilmoittamiamme häiritseviä tuulivoimaloita. Lähetämme tämän viestin liitteenä uudestaan listan alueelle suunnitelluista tuulivoimaloista, joilla on häiritsevä vaikutus
      toimintaamme.
      Ukonkankaan tuulivoimahankkeesta teki lausuntopyynnön Winda Energy Oy helmikuussa 2022
      (Erillisverkkojen käsittelynumero INC60274 ja vastauksemme diaarinumero 121/00.01.02/2022/3/YLUOTT) ja siihen vastattiin seuraavasti 4.3.2022:
      ”Winda Energyn Puolangan Ukonkankaan tuulivoimapuiston rakentamissuunnitelmilla on merkittäviä
      haittavaikutuksia Suomen Erillisverkot Oy:n Verkko-operaattoripalvelut liiketoiminnalle. Toimitettujen
      sijaintitietojen mukaan haittavaikutuksia aiheuttavat voimalat WTG3, WTG7, WTG11, WTG14, WTG15,
      WTG17, WTG18, WTG20, WTG21, WTG22, WTG23, WTG25, WTG27, WTG28, WTG29, WTG30 ja
      WTG31. Näiden voimaloiden osalta emme puolla tuulivoiman rakentamista Ukonkankaalle.

      10. Telia Finland OyJ
      Telia Finland Oyj
      Telia Finland Oyj:llä (Telia) ei ole hankkeesta huomautettavaa, mutta jatkossa hankkeen vaikutusalueelle
      ei voida rakentaa radiolinkkijärjestelmiä.

      11. Traficom
      Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös tuulivoimaloiden vaikutukset
      radiojärjestelmiin. Tuulivoimaloiden on monissa tapauksissa todettu vaikuttaneen TV-vastaanoton
      laatuun maanpäällisissä TV-lähetysverkoissa. Tuulivoimaloilla on vaikutuksia myös matkaviestinverkkojen
      kentänvoimakkuuteen ja signaaliin laatuun. Tutkajärjestelmä vaatii toimiakseen riittävää etäisyyttä
      tuulivoimaloihin. Radiolinkin toiminta taas edellyttää täysin esteetöntä aluetta lähettimen ja
      vastaanottimen välillä.
      Sähköisen viestinnän palvelut ovat riippuvaisia radiojärjestelmistä.Siksi on tärkeää varmistaa, että TVja matkaviestinpalvelut sekä tutkat ja radiolinkit toimivat myös jatkossa riittävän häiriöttömästi. Pienilläkin
      muutoksilla tuulivoimaloiden sijoittelussa voi olla ratkaiseva merkitys alueen radiojärjestelmien toimintaan.
      Jo olemassa olevia TV- ja radiolähetysasemia ja raskaita, 200-300 metrin korkuisia mastoja ei voida
      siirtää. Siksi eri osapuolten tulisi tehdä yhteistyötä jo tuulivoimaloiden suunnitteluvaiheessa ja pyrkiä
      valitsemaan tuulivoimaloiden sijainti niin, ettei häiriöitä radiojärjestelmille aiheudu tai että ne ovat
      poistettavissa.
      On suositeltavaa, että tuulivoimahankkeesta vastaavat ovat yhteydessä kaikkiin tiedossa oleviin
      radiojärjestelmien omistajiin lähialueilla. Riittävänä koordinointietäisyytenä on pidetty noin 30 kilometriä.
      Radiopaikannusjärjestelmien ja radiolinkkien käyttäjiä sekä teleoperaattoreita tulisi aina informoida
      tuulivoimahankkeesta.

      12. Törmämäen kyläyhdistys ry.
      Huolella perustelu ja kattava vastaus haitoista ja konkreettisista uhista.

      13...
      Lukuisia muitakin muistutuksia ja mielipiteitä, joissa perusteltuja haittaa ja vahinkoa aiheuttavia perusteita.

      • Anonyymi

        Eli Puolangan valtapuolueena esiintyvä rosvous- ja huijaripuolue pyrkii tuhoamaan kotikuntamme. Siksi huijaripuolue on pudotettava alas. Me emme lahjoita omia kiinteistöjä, vapaa-ajan kiinteistöjä emmekä metsätiloja huijaripuolueen ajamalle sairaalle ja mielipuoliselle ideologialle. Paikallinen huijaripuolue on sairastunut putin-tautiin. Muuan osaamaton maanviljelijä Suolijärveltä jo rosvosi meiltä 120 000 euroa. Me käynnistämme oranssin vallankumouksen paikalliselle huijari- ja rosvopuolueelle. Me emme pelkää. Me emme peräänny. Me taistelemme.

    • Anonyymi

      Winda Energy Oy on perustettu 30.11.2020. Eli kyseessä tyhjä pöytälaatikkoyhtiö?

      • Anonyymi

        Eli pöytälaatikkoyhtiö mainostaa olevansa "suomalainen". Pelkkä luvanhakija. Luvat saatuaan myy yhtiön ulkomaiselle toimijalle. Tässä kusetus, jota maalaistollot ei ymmärrä maaseutukylissä. Business as usually.

      • Anonyymi

        Ilmatar on samanlainen mielipidehuijaava pöytälaatikkoyhtiö kokonaisuutenaan. Perusti vielä Paltamoon tytäryhtiön paikallisten huijaukseksi.

    • Anonyymi

      Tuulivoima on pahin ympäristöntuhoaja energiatuotantomuodoista. Kannattaa katsoa Tuntematon suo dokumentti ja sen pohjalta miettiä, mitä maailmanlaajuisesti vaikuttaa, jos Kainuun soita yhtään tuhotaan tuulivoiman alle. Onneksi Eu ja muut globaalimmatkin järjestöt tulee tähän maailman ilmastontuhoamiseen puuttumaan.

      • Anonyymi

        Joko se taas tuo ratkutus alkoi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko se taas tuo ratkutus alkoi?

        Tosiasioiden esiintuominen ja huijauksen estäminen ei täytä ratkutuksen kriteereitä. Varmasti tulee jatkumaan yhteiskunnan, ihmisten elinympäristön ja luonnon pelastamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasioiden esiintuominen ja huijauksen estäminen ei täytä ratkutuksen kriteereitä. Varmasti tulee jatkumaan yhteiskunnan, ihmisten elinympäristön ja luonnon pelastamiseksi.

        Puolanka lehdessä oli asiallinen ja asiatäyteinen kirjoitus tuulivoimasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolanka lehdessä oli asiallinen ja asiatäyteinen kirjoitus tuulivoimasta.

        Keskipohjanmaa uutisoi tuulivoimalaan kohdistuneesta ampumisesta. Tutkinta varmasti osoittaa ajan myötä, että onko ollut tahallinen vai tahaton. Tämän pohjalta näyttää todennäköiseltä, että tuuliteollisuusalueilla metsästystä tullaan rajoittamaan. Oli MV lehtenä tai henkilönä mitä mieltä vaan, niin tuulivoiman myötä metsästys lähes loppuu Kainuusta. Metsähallitus ei sano paljonko tuulivoima vähentää lupamyyntiä. Perustelevat, että eivät ole asiaa tutkineet ja silti vaan jatkavat tuulivoimahankkeitaan. No tällaisia asioita ei haluta tutkia, koska tosiasiat ja verovarojen tuhlaus tulisi esille.

        Metsähallituksella on tieteeseen ja faktoihin perustuvaa tietoa moninkertainen määrä, kuin täällä vilkkaaseen mielikuvitukseen perustuvia väittämiä!

        Laitahan metsähallituksen tieto luettavaksi tai linkkiä. Vaikea varmasti laittaa, kun sitä ei vaan yksinkertaisesti ole, eikä tule. Todistahan toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsähallituksella on tieteeseen ja faktoihin perustuvaa tietoa moninkertainen määrä, kuin täällä vilkkaaseen mielikuvitukseen perustuvia väittämiä!

        Kun lukee tämän keskusteluketjun läpi, niin edelleenkään tuulivoiman puolustajilla ei ole kuin yhden tai kahden lauseen mielipide tai mielikuvitus vastauksia ilman todellisempaa perustelua. Kuvastaa suuresti tuulivoima-alan korruptiota ja vääristymää.

    • Anonyymi

      Asia onneksi kiinnostaa. Lukijoita aikalailla sama määrä jo nyt, mitä Puolangalla asukkaita parraena aikoina. Paluumuuttajia olisi nyt ennennäkemätön määrä, mutta moni on muuttosuunnitelmat jättänyt tuulivoimauhan myötä. Verotuloja jää nyt paljon saamatta, kun odotellaan kymmenen vuoden päästä mahdollisesti nousevaa ensimmäistä ja jopa ainutta tuulivoimalaa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö höpö. Mistä niitä verotuloja tulee jos ei oo työpaikkoja. Sos-kuluja vaan jatkossa.

      • Anonyymi

        Tässä on malliesmerkki siitä kuinka vilkas mielikuvitus voi tuottaa tuollaisen väittämän!

    • Anonyymi

      Aloitukseenkin liittyvää mielikuvituksen poissulkevaa löytyvää faktaa.
      Suomessakin on tulossa sähkön säännöstelyä talvella 2022-2023 ja energian hinnat ovat nousseet erittäin korkealle tasolle jo kesällä 2022. Talven sähkölaskut tulevat olevaan valtavan suuria monelle kotitaloudelle ja yritykselle. Katsotaan miten tähän tilanteeseen on päädytty.

      Historiaa:

      1) Ensin tehdään iso laki uudistus, kuten sähkömarkkinoiden vapautus vuonna 1995, jossa vapaiden sähkömarkkinoiden tarkoitus on pitää sähkön hinta kurissa niin, että markkinoille rakennetaan ihan itsestään yksityisten energiayhtiöiden toimesta kilpailukykyistä sähköntuotantoa riittävästi niin, että kuluttajien maksama sähkön hinta on halpa.

      2) Sitten valtio sählää nuo vapaat sähkömarkkinat täysin sekaisin esim. 3 miljardin tuulitariffilla, joka on vain osa satunnaista sähköä tuottavan alan valtavaa tukemista näillä ”vapailla” sähkömarkkinoilla, jotka nykyään ovat vapaat vain tälle yhdelle tuotantomuodolle, kun muut tavat ovat verotuksen jne avulla tehty niin kalliiksi tuottaa sähköä, että sähkön hinta pörssissä on tolkuttoman suuri varsinkin tyynellä säällä, joka heijastuu kuluttajien maksamiin keskihintoihin erittäin raa’alla tavalla. Samoin säätösähkön ympärivuotisen ylläpidon aiheuttamat kustannukset ovat sitä suuremmat, mitä enemmän on satunnaista energiantuotantoa verkossa.

      On myös ollut risupakettia, biovoiman tukiaisia, jotka on maksettu myös venäläiselle tuontihakkeelle, turpeen käytön kieltoa, hiililaki, joka ohjaa sen tuotannon purkua, vaikka ollaan osa EU:n päästökauppajärjestelmää, jossa toimitaan päästöjen suhteen päästökaupassa kuin yhteinen suuri joukkue, jossa nyt yksi pelaaja -Suomi – sooloilee omalla tavallaan.

      3) Ja nyt siten 2022 puhutaan sähkön hintakatoista ja siitä, että sähkömarkkinat pitäisi ottaa valtion haltuun, kun ne on saatu tuhottua ja energiaköyhyys uhkaa niin, että sossu alkaa makselemaan monien sähkölaskuja.
      4) Suomessa on lopetettu yli 2000 MW hiilivoimaa (Inkoo (1000 MW), Tahkoluoto (235 MW), Mussalo (313 MW), Kymijärvi (200 MW) ja Kristiinankaupunki (242 MW)) ja 2024 Hana- ja Salmisaari on ajettu alas, jolloin valtakunnasta puuttuu yli 400 MW sähköä silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Ja vähän enemmänkin, koska Helsinki siirtyy hajautettuun sähkölämmitykseen ja mahdollisesti lopettaa fossiilisella maakaasulla toimivan Vuosaaren voimalan, jolloin Suomen sähköverkosta katoaa liki 600 MW lisää sähköntuotantokapasiteettia. Tilalle Fingrid on ilmoittanut investoivansa miljardin lisää tuulivoimasta johtuviin verkkoinvestointeihin ja tuolla kahden miljardin päälle tulevalla lisämiljardilla kuvitellaan saatavan sähköä Ruotsista, joka itse kärsii sähköpulasta ja on ilmoittanut rajoittavansa sähkön jakeluaan talvella 2022-2023.
      Järjenköyhyys, härski aluepolitiikka ja sairaalloinen vihreä ideologia, joka vaivaa useassa puolueessa sekä Fingridissä, joka on alkanut tekemään energiapolitiikkaa sekä maksattamaan tuulivoiman aiheuttamat lisäkustannukset varmaa sähköä tuottavissa energiayhtiöillä eli tuhoaa ne siinä samalla, on johtanut tähän energiakatastrofiin, jonka huipennukset ovat vasta edessä, kun tyynessä, ankarassa talven 2022- 2023 pakkassäässä 4000 MW tuulivoimaa seisoo kuin se yksi häissä eikä siitä paljon MWh:ja irtoa. Sähköpörssin alun perin piti siis pitää sähkön hinnat kurissa kysynnän ja tarjonnan kautta. Sitten hallitukset ovat sählänneet monin eri tavoin sen asian. Siksi uusiutuva energia ei pörssissä ole halpaa kuin satunnaisesti, koska enää ei ole sähkön tuotannossa kilpailua, joka pitäisi pörssihinnat alhaalla, vaan on verotuksella, päästökaupalla, uusiutuvien tukiaisilla, hiililailla, ydinvoimalailla yms. suljettu pois vapaa kilpailu ja panostetaan vain yhteen tuotantomuotoon, eli satunnaista sähköä tuottavaan tuulivoimaan. Sikäli sähköpörssi on vapaan kilpailun irvikuva, jonka vihreä ideologia on tuhonnut. Toisaalta on niinkin, että kaikki energian tuottajat pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kun ei ole kilpailua, kovan hinnan kautta sitä windfall voittoa on nyt jaossa etenkin vesi- ja ydinvoimalle, mutta myös tuulivoimalle, kun hinta sattuu olemaan korkealla tasolla tuulisella säällä, kuten talvella 2022-2023 tulee olemaan. Kansa sitten tuon hulluuden tuntee nahoissaan.

      • Anonyymi

        Oikeaa ja ymmärrettävää faktaa Suomen vääristyneestä energiapolitiikasta, jota nyt yritetään huijata Kainuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeaa ja ymmärrettävää faktaa Suomen vääristyneestä energiapolitiikasta, jota nyt yritetään huijata Kainuuseen.

        Loputonta rahansiirtoa, jos Kainuu lähtee satojen miljardien tappioita tekevää Uniperiä tuulivoimalla tukemaan. Ei Kainuun kokonais bruttotulokaan riitä kuin promillen murto-osaan, vaikka kaikki lahjoitettaisi Saksaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loputonta rahansiirtoa, jos Kainuu lähtee satojen miljardien tappioita tekevää Uniperiä tuulivoimalla tukemaan. Ei Kainuun kokonais bruttotulokaan riitä kuin promillen murto-osaan, vaikka kaikki lahjoitettaisi Saksaan.

        Kyllä näin on. Etenkin Saksalaiset tuulivoimayhtiöt ovat Uniperin kaltaisessa kassakriisissä. Suomesta, eli Suomen veronmaksajilta, haetaan nyt tulonsiirtoa tuulivoiman myötä pelastukseksi. Suomen valtion tuulivoimapolitiikka ajaa samaa asiaa. Valtio haluaa Suomen kansan Fortumin rinnalle sopimiaan järjettömyyksiä maksamaan. Tämä koitetaan tehdä kansan ymmärtämättä ja asiasta uutisoimatta. Yli 6000 seuraajaa on onneksi tämän asian äärellä.

        Eiköhän nuo päätökset tehty tuulivoimasta ennen Forttumin ongelmia.

        Kyllä Puolangan kunta on tehnyt enimmän osan tuulivoimapäätöksistään Fortumin ja tuulivoimayhtiöiden jo rypiessä tappioineen veronmaksajien kukkaroa hamuillen. Fortumin ongelmathan vaan kiihottivat Puolangan kepulaisten järjetöntä tuulivoimahekumaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin on. Etenkin Saksalaiset tuulivoimayhtiöt ovat Uniperin kaltaisessa kassakriisissä. Suomesta, eli Suomen veronmaksajilta, haetaan nyt tulonsiirtoa tuulivoiman myötä pelastukseksi. Suomen valtion tuulivoimapolitiikka ajaa samaa asiaa. Valtio haluaa Suomen kansan Fortumin rinnalle sopimiaan järjettömyyksiä maksamaan. Tämä koitetaan tehdä kansan ymmärtämättä ja asiasta uutisoimatta. Yli 6000 seuraajaa on onneksi tämän asian äärellä.

        Jos tuulivoima olisi järkevä energiantuotantomuoto, niin Fortum ottaisi kompensaationa Saksalaisten tuulivoimayhtiöiden osakkeita. Fortum ei voi ottaa enää Uniperin lisäksi toista vastaavaa velkataakkaa, vaan haaveilee miljardien sijoituksista Ruotsalaiseen vesivoimaan pelastautuakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Puolangan kunta on tehnyt enimmän osan tuulivoimapäätöksistään Fortumin ja tuulivoimayhtiöiden jo rypiessä tappioineen veronmaksajien kukkaroa hamuillen. Fortumin ongelmathan vaan kiihottivat Puolangan kepulaisten järjetöntä tuulivoimahekumaa.

        Ai. Forttumiko oli perusteena päähöksille?
        On sulla kyky yrittää kaikki sotkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai. Forttumiko oli perusteena päähöksille?
        On sulla kyky yrittää kaikki sotkea.

        Esitän jälleen kysymyksen omasta mielestään kaikkitietäville tuulivoiman kannattajille. Seuraava on kopio Fingridin lausunnosta erään tuuliteollisuusalueen YVA:aan. Tuulivoima-alue esitetyssä laajuudessa vaatii 400 kV liityntävoimajohdon (110 kV ei riitä).
        Mikään tuulivoimayhtiö ei suunnitelmissaan puhu 400 kV liityntäjohdosta, vaan ainoastaan 110 kV. Yli 250 MW tuuliteollisuusalue vaatii 400 kV liityntäjohdon. Mikä suoranainen tuulivoimayhtiöiden kusetus, haaste ja erilaisuus on 110 kV linjan rakentamisessa verrattuna 400 kV linjaan. Vinkkinä laitan, että on muukin ero, kuin 400 kV linjan vaatima moninkertainen linjakäytävän puuvapaa pinta-ala. Tutkimalla Suomen sähköverkkokarttoja tämän suurimman haasteen 400 kV linjojen osalta voi löytää ja verkkoalan osaajat sen kyllä tietää.

        Forttumin tukeminenko oli kunnan päätöksen perusteena? Et vastannut siihen.

        Mielenkiintoinen asia tuo sähkönsiirto. Eläköityneenä "tolppa-apinana" asia kiinnostaa ja luulisin tietäväni tai arvaavani jotain oikein. Havainnollistavin sähkönsiirto ja kantaverkkokarttahan löytyy https://www.fingrid.fi/kantaverkko/sahkonsiirto/paasiirtolinjat/
        Tästä kartasta voi hyvin yksinkertaisesti havainnoida jo alkuun sen, että keskisuomen pohjoispuolelle ei ole järkeä tai jopa mahdollista paljon toteuttaa tuulivoimaa.
        Toinen hyvin havainnoitava asia on, että pääsiirtolinjat 400 kV kulkevat aika kaukaa Puolangalta.
        Tuossa Fingridin 2030 suunnitelmissa ei ole 400 kV linjavaihtoehtoa Puolangan kautta tai Puolangalle. Sitä ei ole, eikä tule olemaan sen takia, että 400 kV linja ei voi olla ns. pistolinja, vaan sen on oltava kytkettynä lenkkinä molemmista päistä kantaverkkoon. Pistolinja 400 kV ymmärtääkseni kansankielellä räjähtäisi.
        Tuo kusetus voisi perustua seuraavaan ja edelliseen. Jos vaaditaan 400 kV linja, niin se ei voi päättyä tuulivoimaloille, vaan sen on jatkuttava lenkkiin liitettävä kantaverkkoon. Jo tähän perustuen johtokäytäville menetetty metsäpinta-ala vähintään tuplaantuisi suunnitellusta. 110 kV linjan puusto vapaa leveys on 30 metriä, kun taas 400 kV linjalla se on oltava 42 metriä. Tämä kun otetaan edellisten lisäksi huomioon, niin johtokäytävän vaatima pinta-ala on yli kolminkertainen 400 kV linjalla verrattuna 110 kV linjaan. Tästä uskoisin kusettamisessa olevan kyse. Tämäkin on varmasti Puolangan kepupäättäjille täyttä utopiaa, mutta koitetaan tuoda jokainen osaamissektoriltamme asiaa esille.

        HaO kumosi jo Vaalan Turkkiselän suunnitelman, joka täynään löysiä lupauksia, vailla konkretiaa. Samoin kaatuu Puokion ja Törmämäen hullutushankkeet. Pikku-Paljakka pelkästään matkailun vuoksi menee nurin.

        Yhdellä silmäyksellä voi todeta, että 400kV:n vaatimus linjalle tarkoittaa että hanke käytännössä mahdoton toteuttaa. Kaikkinensa tällaiseen kusetukseen tulee kepulaiset kupsahtamaan seuraavissa vaaleissa. Ei äänestäjät enää typeriä ole, jos kepulaiset jätetään huomioonottamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen asia tuo sähkönsiirto. Eläköityneenä "tolppa-apinana" asia kiinnostaa ja luulisin tietäväni tai arvaavani jotain oikein. Havainnollistavin sähkönsiirto ja kantaverkkokarttahan löytyy https://www.fingrid.fi/kantaverkko/sahkonsiirto/paasiirtolinjat/
        Tästä kartasta voi hyvin yksinkertaisesti havainnoida jo alkuun sen, että keskisuomen pohjoispuolelle ei ole järkeä tai jopa mahdollista paljon toteuttaa tuulivoimaa.
        Toinen hyvin havainnoitava asia on, että pääsiirtolinjat 400 kV kulkevat aika kaukaa Puolangalta.
        Tuossa Fingridin 2030 suunnitelmissa ei ole 400 kV linjavaihtoehtoa Puolangan kautta tai Puolangalle. Sitä ei ole, eikä tule olemaan sen takia, että 400 kV linja ei voi olla ns. pistolinja, vaan sen on oltava kytkettynä lenkkinä molemmista päistä kantaverkkoon. Pistolinja 400 kV ymmärtääkseni kansankielellä räjähtäisi.
        Tuo kusetus voisi perustua seuraavaan ja edelliseen. Jos vaaditaan 400 kV linja, niin se ei voi päättyä tuulivoimaloille, vaan sen on jatkuttava lenkkiin liitettävä kantaverkkoon. Jo tähän perustuen johtokäytäville menetetty metsäpinta-ala vähintään tuplaantuisi suunnitellusta. 110 kV linjan puusto vapaa leveys on 30 metriä, kun taas 400 kV linjalla se on oltava 42 metriä. Tämä kun otetaan edellisten lisäksi huomioon, niin johtokäytävän vaatima pinta-ala on yli kolminkertainen 400 kV linjalla verrattuna 110 kV linjaan. Tästä uskoisin kusettamisessa olevan kyse. Tämäkin on varmasti Puolangan kepupäättäjille täyttä utopiaa, mutta koitetaan tuoda jokainen osaamissektoriltamme asiaa esille.

        Kuinka tuulipuistoja rakennetaan 400kV:n ulokpulelle? Ei ne nykyisetkään pääty 400 kV:n linjaan. Tuo nyt ei taida pitää aivan paikkaansa.

        Ydinasia aivan oikein tiedetty. Toki eri kilovolttimäärien linjoilla on lisäksi muita esimerkiksi lupateknisiä eroavaisuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka tuulipuistoja rakennetaan 400kV:n ulokpulelle? Ei ne nykyisetkään pääty 400 kV:n linjaan. Tuo nyt ei taida pitää aivan paikkaansa.

        Perehdyhän asiaan. Fingrid on kuulkaa tuulivoiman kannattajat Suomen sähkönsiirrosta vastaava kantaverkkoyhtiö, tuon tämän esille, että sivistyisitte ja oppisitte tosiasioita. Itse uskon Fingridin lausuntoihin 500% enempi, kuin Puolangan kepupäättäjiin. Toki kepupäättäjäthän ei lausu mitään, vaan sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuulivoimahuijarit eteen tuo.

    • Anonyymi

      Kantaverkon kytkinlaitokset Kainuussa
      -Vuolijoki 400kV
      -Nuojua, Seitenoikea 220kV
      -Leppikoski, Tihisenniemi, Ontojoki 110kV

      • Anonyymi

        Kantaverkkoon trhdään 400V:n kykinasema johon voidaan liittää yli 250 MW:n tehoja. Eihän se tarkoita kantaverkon laajentamista. Se pysyy tietenkin ennallaan.
        Maanomistajien nykyisin saamat korvauset ovat parempia kuin metsän tuotto.

        On sulla arvoton metsänpohja, jos 200 euroa hehtaarin pakkolunastushinta on parempi kuin metsäntuotto. Omituinen on kepulilaskuoppi. No toki se on samaa laskuoppia, kuin Fortumilla.

    • Anonyymi

      Tuulta jää myllyjen jälkeen vieläpä myytäväksi. Loput käyttämättä jääneet tuulet myyvään lähikunnille. Ostin viimeviikolla osakeita myötätuulesta jota myyvään eteenpäin.

      • Anonyymi

        Onkohan aivan juuri perustettu pöytälaatikkoyhtiö tuo myötätuuli, vai muistatko sijoituksesi väärin. Lähimpänä löytyy hyötytuuli, jonka omistajapohja ja voittojen hyöty on hyvin eteläsuomipainotteinen.
        SUOMEN HYÖTYTUULI OY:N OSAKKAAT:
        Helen Oy (Oy Mankala Ab) – www.helen.fi

        Alva-yhtiöt Oy – www.alva.fi

        Lahti Energia Oy – www.lahtienergia.fi

        Lappeenrannan Energia Oy – www.lappeenrannanenergia.fi

        Pori Energia Oy – www.porienergia.fi

        Tampereen Sähkölaitos – www.tampereensahkolaitos.fi

        Turku Energia Oy – www.turkuenergia.fi

        Vantaan Energia Oy – www.vantaanenergia.fi

    • Anonyymi

      Kannattaa tutustua Paltamon adressiin, 52 tuulivoimalaa liikaa aivan vaikka yleissivistykseksi. Allekirjoitukset lisääntyvät huimaa vauhtia ja merkillepantavaa on kuinka globaalisti ja laajasti tuulivoima aiheuttaa järjettömyydellään vastustusta.

    • Anonyymi

      Tuulivoiman kannattajille kysymys. Mitä pitää sisällään kirjainyhdistelmä DNSH.

      • Anonyymi

        Juuri näinhän se menee. Tuulivoiman kannattajat ei perehdy, perustele, eikä vastaa.
        Tämän pitäisi olla faktaa KO kirjainyhdistelmästä.
        Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden rahoituksen ehtona on, että niissä noudatetaan ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta (Do No Significant Harm, DNSH). Hankkeet eivät saa heikentää esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää, kiertotalouteen siirtymistä tai biologisen monimuotoisuuden suojelua. Hankekohtaisella DNSH-arvioinnilla varmistetaan, että tämä vaatimus toteutuu.

        Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma on Suomen kansallinen suunnitelma Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksen hyödyntämiseksi. Suunnitelma on myös osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.

        Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun ohjelmasta rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille.

        Kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan käyttää Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi soveltaen myös muihin hankkeisiin, joilta edellytetään DNSH-arviointeja.

        Kehitettyjen arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

    • Anonyymi

      Seuraava kysymys tuulivoiman kannattajille. Tuulivoimayhtiöt mainostavat, että tuulivoima on edullisin sähköntuotantomuoto. Sitä mukaa kun tuulivoima lisääntyy, niin sähkön hinta viisin- tai jopa kymmenkertaistuu. Uniperiin menneet miljardit taisi olla pieni raha siihen tulonsiirtoon verrattuna, mikä rahamäärä tuloutetaan Saksaan tuulivoimasta. Eli miten perustelette tuulivoiman järkevyyden ja edullisuuden nykyisillä sähkönhinnoilla. Koittakaahan tuulivoiman kannattajat koppeentua vastaamaan. Muutoin perustuu tuulivoima aivan täysin korruptioon.

      • Anonyymi

        Ei ole kenestäkään tuulivoiman puolesta perustelemaan. Järjetöntä ja järjetön tulonsiirto ulkomaille on tuulivoima, sekä omavaraisuuden hukkaaminen verovaroilla.

        Korruptoitunutta on tuulivoimapäätöksien teko, kun ei vaan saa tuulivoiman puolesta puhujilta asioihin perusteluita.

    • Anonyymi

      Puolangan kepuimbesillit luulevat löytäneen ikiliikkujan piirustukset.

      Tuulivoima tuottaa vain jos tuulee. Tyvenellä on sähkön käyttö joko lopetettava eli valot ja lämmöt poikki taikka sitten korvaavalla tuotannolla esimerkiksi kivihiilivoimalalla tuotettava tyvene aika. Pakkasella on yleisimmin tyvene ilma. On ne kepulit tyhmiä, varsinkin Puolangalla.

    • Anonyymi

      Jokainen uutisia seuraava ymmärtää, että energia on nyt maailmapoliittisesti jopa ydinasetta kovempi ase voimasuhteiden asettelussa. Tuulivoima on ja tulee olemaan Suomelle todella hankala rasite. EU jo nyt hakee myös sisäistä voimasuhdejärjestystä energiapolitiikassa, vaikka tästä ei vielä uutisoida, etenkään vielä sinä aikana, kun itä nähdään yhteisenä energiavihollisena. Joskus tulee myös tämän jälkeinen aika, mihin seuraavat pari esimerkkiä Suomen myymisestä ulkomaille vaikuttavat.
      Ilmatar yhtiön omistaa ranskalainen Omnes Capital (70%) sekä kotimainen Ilmatar Windpower Oyj (30%). Omnes Capital on kasvattamassa omistustaan 85 prosenttiin 200 miljoonan euron pääomasijoitusjärjestelyjen kautta.
      Prokon kuuluu Saksan johtaviin yrityksiin tuulivoimaloiden suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon alalla. Vuoden 2013 alusta lähtien Prokon on myös myynyt Saksassa sähköä suoraan kuluttajille. Hampurin lähellä Itzehoessa sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi yrityksellä on tuulivoimasuunnittelutoimistot Potsdamissa, Mainzissa, Vaasassa sekä Gdanskissa (Puola). Prokonin omistaa Saksalainen osuuskunta ja sen tarkoitus on taata omistajilleen mahdollisimman halpa sähkö. Millä ja miten tuulivoiman kannattajat perustelee ulkomaisen energiatuotannon Suomessa. Laittakaahan tuulivoiman kannattajat esimerkkiä kotimaisesta Kainuuseen tuulivoimaa suunnittelevasta yhtiöstä.

      • Anonyymi

        Aina on toivottu Suomeen ulkomaisia sijoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina on toivottu Suomeen ulkomaisia sijoituksia.

        Itse en kyllä toivo tämmöisiä ulkomaille kotimaan luovutuksia. Kaavoituksen jälkeen tuulivoimayhtiöt myyvät hankkeen entistä arveluttavamman maan omistukseen. Tuulivoimaloiden valmistumisen jälkeen hanke myydään edelleen arveluttavammalle taholle. Suomessa purkua odottaa jo lähes sata tuulivoimalaa, joiden omistus on esimerkiksi Caymansaarilla, eivätkä ota mitään purkuvastuuta. Nämäkin ovat valitettavasti todellisuutta, eikä kepulimielikuvitusta.

        Sams tilanne on periaatteessa kaikilla ulkomaisilla sijoituksilla.
        Ei tilanne parane toinen toiselle paitoja pesemällä.

    • Anonyymi

      Fortumin, eli valtio-omisteisen, yhtiön pystyssä pitämiseen laitetaan nyt kymmeniä miljardeja verovaroja. Loiste, paikallisempi Kainuulainen yhtiö, tekee nyt niin kovaa tulosta, että eivät kehtaa sanoakaan.
      Valtio ohjeistaa tuulivoimahankkeita Fortumin tilanteen osoittamalla ymmärtämättömyydellään.
      Loiste lähtee rajallisesti tuulivoimaan mukaan, vaikka varmasti olisi parhaat mahdollisuudet monelta osin toteuttaa vaikka kaikki Kainuun tuulivoimahankkeet. Loisteella on järki kuitenkin käytössä, eivätkä tuhlaa liikaa tuulivoiman riskeihin.
      Jäljelle jää tuulivoimaa Kainuuseen suunnittelemaan ja toteuttamaan vielä Fortumiakin ulkomaisemmat ja epävarmemmat yhtiöt. Ei mitään järkeä yhdelläkään tuulivoimalla keski-Suomen yläpuolella, jos alapuolellakaan.

    • Anonyymi

      Utajärvi taisi ymmärtää tuulivoiman järjettömyyden ja mahdottomuuden siirtyessään aurinkovoimahankkeisiin.

      • Anonyymi

        Ymmärsikö Utajärviset nyt myös kotimaisuusasteen ja huoltovarmuuden merkityksen kunnalle ja kuntalaisille.

    • Anonyymi

      Tuulivoima on järkevää lisääntyvillä kotitaloustuulivoimaloilla, ei miljardeja ulkomaille vievillä 350 metriä korkeilla terveyshaitta luontotuholaisilla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Välittäkäähän kepulit Lintilälle ja käskekää hänen opettaa myös bileministerille.

    • Anonyymi

      Tuulivoimayhtiöillä ei ole vastuuta, saati vastuuvakuutuksia. Tästä on konkreettinen, jokaisen uutisia seuranneen todistettavissa oleva, todiste Kalajoen metsäpalo. Tuulivoimayhtiöllä ei ollut vastuuta, eikä vakuutuksia. Valtio joutui antamaan pelastuslaitokselle jokaisen veronmaksajan rahaa kahvikupillisen edestä, ettei jokilaaksojen pelastuslaitos mennyt toimintakyvyttömäksi kansalaisten turvaamisessa, eli yritysmaailman termein konkurssiin. Miettikääpä tätä yhtenä esimerkkinä, mihin riskeihin kepu Puolangan asukkaita, mökkiläisiä, maanomistajia ja maisemaa on ajamassa. Ei ole kepuleillakaan vastuuvakuutusta toiminnassaan. Olisko se Hömäkkä yksi kuntalaisten konkreettisesti hahmoteltavissa oleva paikallistason esimerkki tästä.

      • Anonyymi

        Ei noilla tuulivoimayhtiöillä ole oikeasti kyllä purku ja maisemointivakuuttakaan. Jos on vastuuta tai vakuutta, niin tuulivoiman kannattajat varmasti laittavat tietoa toteutumaan perustuvasta hyvin ja täysin hoidetusta esimerkkitapauksesta. Epäilen, kun eivät perustele muutakaan pienempääkään asiaa.

    • Anonyymi

      Tuulivoima tulee enimmäkseen myös tuuliteollisuusalueen tiekunnan osakkaille kalliiksi. Tuulivoimayhtiöt kyllä lupaavat vaikka mitä. Todellisuus on, että vuokralainen ei ole tiekunnan osakas, mutta aiheuttaa maa- tai metsätaloustien verolle joutumisen. Otetaan esimerkki. Kotimainen toimija vuokraa maanomistajalta kiinteistön ja vuokranantaja olettaa vuokraajan toiminnan olevan tiemaksuyksiköiden mukaista. Vuokraaja aloittaa teollisen toiminnan. Vuokranantaja on vastuussa tiekunnalle vuokralaisen toiminnasta. Vuokranantajan oikeusturvana on oikein ja järkevästi tehty vuokrasopimus. Tuulivoimayhtiöiden maanvuokrasopimuksissa ei ole mitään mainintaa tienkäyttöoikeuksista. Kotimainen normaali yrittäjä ei voi tehdä tämmöistä vastuutonta sopimusta. Tieosakaskuntien kannattaa olla kyllä tarkkana tuulivoimalle vuokrattujen osuuksien suhteen. Tiekokouksessa kannattaa tehdä linjausta asiasta, ettei normaali mökkiläisen tiemaksu jopa monisatakertaistu tuulivoiman myötä.

    • Anonyymi

      Ei mahda keskustalaistenkaan mielikuvitus riittää siihen kuinka kieroa on valtion sähköenergiapolitiikka. Oikeaa tietoahan kepulaisilla ei todistettavasti ole mistään mitä päättävät. Fortumin Oulujärven vesistön voimalat pitävät nyt tulvaluukkuja täysin auki, eli ohijuoksuttavat täydellä kapasiteetillä. Normaalisti tähän vuodenaikaan pidetään tulvaluukut kiinni ja kerätään vesivarantoa talven sähköntarpeen turvaamiseksi. Fortumia yritetään nyt pelastaa ohijuoksutuskorvauksilla, joista ei tarvitse maksaa sähkönmyynnin johdannaiskorvauksia. Aivan turhaa puhua sähköpulasta tai toki ei turhaa, kun vesivarannot on ohijuoksutettu mereen talvea vasten. On tämä uskomattoman järjetöntä touhua. Toivottavasti Sauli puuttuu asiaan.
      Kepulaiset varmasti kommentoivat, että tämäkin on mielikuvituksen tuotetta. Kriittisemmin suhtautuvan kannattaa tutustua Oulujärven vesistön Fortumin tuotantomääriin ja vedenpinnan korkeuksiin, verraten näitä aikaisempiin vuosiin. Voi huijausten huijaus, että saadaan tuulivoimalle pienintäkään hetkellistä mahdollisuutta. Tuulivoimaa ei pelkästään maksa kuluttaja, vaan tuulivoima ryöstää kuluttajan. Järkyttävää ja käykäähän itse kukin katsomassa ennennäkemättömän komeita ohijuoksutuskuohuja Fortumin voimaloilla.

      • Anonyymi

        Lue KInuun Sanomista miksi ohijuoksutusta tehdään. Voimalaitoksella yksi generaattori huollossa. Ohijuoksutuksella turvataan alempana olevien laitosten vesimäärä. Taas sulla pökiöllä mielikuvitus pääsi laukalle, vaikka niinhän se on ollut koko ajan.

        Samanlaista huoltamista ja uutisoimista, kun Venäjän kaasuputkessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue KInuun Sanomista miksi ohijuoksutusta tehdään. Voimalaitoksella yksi generaattori huollossa. Ohijuoksutuksella turvataan alempana olevien laitosten vesimäärä. Taas sulla pökiöllä mielikuvitus pääsi laukalle, vaikka niinhän se on ollut koko ajan.

        Kepujen "luotettavia" tietotoimistoja ovat a) puolanka-lehdykka ja b) nälkämaan-sanomat. Molemmissa toimittelijat revitty työttömyyskortistosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue KInuun Sanomista miksi ohijuoksutusta tehdään. Voimalaitoksella yksi generaattori huollossa. Ohijuoksutuksella turvataan alempana olevien laitosten vesimäärä. Taas sulla pökiöllä mielikuvitus pääsi laukalle, vaikka niinhän se on ollut koko ajan.

        Ymmärtäähän kouluja käymätönkin, että ei yhden turbiini huollon takia tarvii pitää tulvaluukkuja täysin auki ja vielä saati viikkoja tai kuukausia. Talvella se viimeistään tulee kriittisyytenä esille, miksi altaat juoksutettiin talvea vasten liian tyhjiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtäähän kouluja käymätönkin, että ei yhden turbiini huollon takia tarvii pitää tulvaluukkuja täysin auki ja vielä saati viikkoja tai kuukausia. Talvella se viimeistään tulee kriittisyytenä esille, miksi altaat juoksutettiin talvea vasten liian tyhjiksi.

        Etpä tunnu ymmärtävän. Alapuolella olevat latokset tuottavat energiaa täydellä teholla. Jos ohijuoksutusta ei ole, kahden turbiinin läpi virtaava vesimäärä pudottaa kaikkien tehoa. Taitaa ollaa joka puolella vettä väjän kun tuo yläkerran isäntä ei sitä ole sallinut.

        Kepujen "luotettavia" tietotoimistoja ovat a) puolanka-lehdykka ja b) nälkämaan-sanomat. Kalevan lukeminen välillä voisi sivistää.
        https://www.kaleva.fi/oulujoessa-ohijuoksutuksia-ja-oulujarven-vedenkork/4901660

        Fortumin antamat vaalituet ja päättäjien omistusosuudet taitavat myös ohjailla uutisointia ja päätöksentekoa aika voimakkaasti. Aiheesta on kyllä tietoa löydettävissä. Sama pätee myös tuulivoimakorruptiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ihmetellyt tuonnekin. Toimittajan luuloja.
        Sivussahan ne asiantuntijat on.

        Toimittajien luuloiksi kuviteltuja asioitahan voi punnituttaa oikeusasteissa, jos uskoo itse olevan oikeassa ja toimittajan tai julkaisijan väärässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittajien luuloiksi kuviteltuja asioitahan voi punnituttaa oikeusasteissa, jos uskoo itse olevan oikeassa ja toimittajan tai julkaisijan väärässä.

        Et sattunut katsomaan alueuutisia tv:stä viime viikolla. Siinä oli selvitys ohijuoksutuksista. No tämmöiset sulla menee varmaan ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittajien luuloiksi kuviteltuja asioitahan voi punnituttaa oikeusasteissa, jos uskoo itse olevan oikeassa ja toimittajan tai julkaisijan väärässä.

        https://yle.fi/uutiset/3-12616496
        Katsele ja kuuntele tuota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittajien luuloiksi kuviteltuja asioitahan voi punnituttaa oikeusasteissa, jos uskoo itse olevan oikeassa ja toimittajan tai julkaisijan väärässä.

        Taas ukko iski kirveensä kiveen.

      • Anonyymi

        Joko sulle on selvinnyt ohijuoksutuksen syy?
        Oliko siinä saksalaiset takana? Kerro kun en ole sitä niin tarkkaan seurannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko sulle on selvinnyt ohijuoksutuksen syy?
        Oliko siinä saksalaiset takana? Kerro kun en ole sitä niin tarkkaan seurannut.

        Taitaa olla Puolalaiset ohijuoksutusten takana. Vaalassa pyörii nyt ennennäkemätön parvi Puolalaisia. Olkaahan Vaalalaiset ja mökkiläiset tarkkana omaisuutenne suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla Puolalaiset ohijuoksutusten takana. Vaalassa pyörii nyt ennennäkemätön parvi Puolalaisia. Olkaahan Vaalalaiset ja mökkiläiset tarkkana omaisuutenne suhteen.

        Oisko generaattorit puolalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla Puolalaiset ohijuoksutusten takana. Vaalassa pyörii nyt ennennäkemätön parvi Puolalaisia. Olkaahan Vaalalaiset ja mökkiläiset tarkkana omaisuutenne suhteen.

        Miksikähän ei uutisoida Puolan, Latvian, Liettuan tai Viron energiakriisistä tai talousongelmista. No nämä maathan nyt rikastuu ennennäkemättömästi Suomen ja Saksan energiapolitiikan ja politiikan seurauksena. Jokainen voi tätä hahmottaa esimerkiksi vastaantulevasta liikenteestä. Kohta joka toinen vastaantuleva auto on jostakin edellä mainitusta maasta, mihin meidän rahat virtaa Saksan lisäksi. Suomen omavaraisuus karkaa aina vaan kauemmaksi ja arveluttavampiin maihin.

        Miten tämä liittyy puolalaisen Vaalassa olemiseen?

        Eiköhän se puolalainen ole Vaalasta hakemassa bruttokansantuottoonsa nousua ja iltatöinä haalii materiaalia omaan tarpeeseen ja myyntiin.

        No niimpä varmasti. Sitän vsrten ovat tulleet. Hyvä kun huomasit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksikähän ei uutisoida Puolan, Latvian, Liettuan tai Viron energiakriisistä tai talousongelmista. No nämä maathan nyt rikastuu ennennäkemättömästi Suomen ja Saksan energiapolitiikan ja politiikan seurauksena. Jokainen voi tätä hahmottaa esimerkiksi vastaantulevasta liikenteestä. Kohta joka toinen vastaantuleva auto on jostakin edellä mainitusta maasta, mihin meidän rahat virtaa Saksan lisäksi. Suomen omavaraisuus karkaa aina vaan kauemmaksi ja arveluttavampiin maihin.

        Me suomalaiset veronmaksajat maksamme näiden ulkomaisten tienkäyttö- ja liikennekulut. He ajavat halvalla polttoaineella ilman ajoneuvoveromaksua tai muutakaan veronmaksua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me suomalaiset veronmaksajat maksamme näiden ulkomaisten tienkäyttö- ja liikennekulut. He ajavat halvalla polttoaineella ilman ajoneuvoveromaksua tai muutakaan veronmaksua.

        Asia on juurikin näin. Miten Puolangan tuulivoimakiimakepulit tai muut harvat tuulivoiman kannattajat perustelevat tuulivoiman vihreyden seuraaviltakaan osin.
        Puolalainen ja sen naapurimaista tuleva työvoima asentaa ja huoltaa tuulivoimatyömaat.
        Nämä ajelevat ilman katalysaattoreita tai urealaitteistoa. Jos ovat ostaneet uuden auton, niin ensimmäisenä saavat lähes puolet hankintahinnasta kuoletettua myymällä katalysaattorin tai ureavehkeet Suomeen tai Saksaan. He ajavat täyslyijybensalla ja sekoitevelvoitteettomalla polttoöljyllä. Tätä kaikki tuulivoimaa kannattavat päättäjät pitävät Suomalaisena ilmastotekona. Samaan aikaan esimerkiksi kunnalle, valtiolle tai VR:lle urakoita laskeva ja tarjousta suunnitteleva suomalinen yrittäjä joutuu uusimaan kalustoaan viimeisimpien euronormien mukaiseksi varmistaakseen edes tarjouskilpailuun mukaan pääsemisen. Kommentoikaahan ja miettikää onko mitään järkeä. Oletko tasavertaisessa asemassa Suomessa työskentelevän Puolalaisen tai sen naapurimaalaisen kanssa. Tähän kun lisätään muu työllistämiseen liittyvä veron ja byrokratian maksu, niin mielestäni ainoastaan lottomiljonääri voi kilpailla kotimaisella ilmastoystävällisellä verot maksavalla työvoimalla tätä ulkomaista talous- ja ilmastouhkaa vastaan. Toki pitää olla lotostakin isoin päävoitto.

        Riisuu ne noissa maissa myös airbagit ja absit pois heti uudesta autosta. Nämäkin myydään esimerkiksi suomalaisille alkuperäisosa autotarvikekauppiaille. Toki ei käy kiistäminen, sillä nämähän jos jotkut ovat nimenomaan alkuperäisvaraosia. Ei noissa entisissä itäplokin maissa näitä mihinkään katsastukseen tarvii. Ei näissä maissa tarvitse myöskään mistään raskaan kaluston jarrujen ajosta murehtia tienpäälle tohtimisen tai yrittämisen edellytyksenä. Jokainen voi tätä omalla kohdalla todentaa vastaantulevien isojen liikennöintiyritysten ulkomaisissa rekistereissä olevan kaluston lisääntymisenä. Odotetaanhan päivää, kun tuttu postiauto on vaihtunut ulkomaisiin rekisteritunnuksiin. Sotealue, joka tämän ensimmäisenä hoksaa ottaa käyttöön, niin tarjoaa palvelut entisen itäplokin rekisterissä olevilla ambulansseilla ja paloautoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juurikin näin. Miten Puolangan tuulivoimakiimakepulit tai muut harvat tuulivoiman kannattajat perustelevat tuulivoiman vihreyden seuraaviltakaan osin.
        Puolalainen ja sen naapurimaista tuleva työvoima asentaa ja huoltaa tuulivoimatyömaat.
        Nämä ajelevat ilman katalysaattoreita tai urealaitteistoa. Jos ovat ostaneet uuden auton, niin ensimmäisenä saavat lähes puolet hankintahinnasta kuoletettua myymällä katalysaattorin tai ureavehkeet Suomeen tai Saksaan. He ajavat täyslyijybensalla ja sekoitevelvoitteettomalla polttoöljyllä. Tätä kaikki tuulivoimaa kannattavat päättäjät pitävät Suomalaisena ilmastotekona. Samaan aikaan esimerkiksi kunnalle, valtiolle tai VR:lle urakoita laskeva ja tarjousta suunnitteleva suomalinen yrittäjä joutuu uusimaan kalustoaan viimeisimpien euronormien mukaiseksi varmistaakseen edes tarjouskilpailuun mukaan pääsemisen. Kommentoikaahan ja miettikää onko mitään järkeä. Oletko tasavertaisessa asemassa Suomessa työskentelevän Puolalaisen tai sen naapurimaalaisen kanssa. Tähän kun lisätään muu työllistämiseen liittyvä veron ja byrokratian maksu, niin mielestäni ainoastaan lottomiljonääri voi kilpailla kotimaisella ilmastoystävällisellä verot maksavalla työvoimalla tätä ulkomaista talous- ja ilmastouhkaa vastaan. Toki pitää olla lotostakin isoin päävoitto.

        Sehän on noin kuukauden päästä jälleen Leipivaaran nousussa kyseisten maiden paikallaan seisova yhdistelmäajoneuvonäyttely, mikä jatkuu vaihtuvilla uutuuksilla kevätsulille asti. Puolangan kunta ja Suomen valtio ovat näyttelyn pääsponsoreita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juurikin näin. Miten Puolangan tuulivoimakiimakepulit tai muut harvat tuulivoiman kannattajat perustelevat tuulivoiman vihreyden seuraaviltakaan osin.
        Puolalainen ja sen naapurimaista tuleva työvoima asentaa ja huoltaa tuulivoimatyömaat.
        Nämä ajelevat ilman katalysaattoreita tai urealaitteistoa. Jos ovat ostaneet uuden auton, niin ensimmäisenä saavat lähes puolet hankintahinnasta kuoletettua myymällä katalysaattorin tai ureavehkeet Suomeen tai Saksaan. He ajavat täyslyijybensalla ja sekoitevelvoitteettomalla polttoöljyllä. Tätä kaikki tuulivoimaa kannattavat päättäjät pitävät Suomalaisena ilmastotekona. Samaan aikaan esimerkiksi kunnalle, valtiolle tai VR:lle urakoita laskeva ja tarjousta suunnitteleva suomalinen yrittäjä joutuu uusimaan kalustoaan viimeisimpien euronormien mukaiseksi varmistaakseen edes tarjouskilpailuun mukaan pääsemisen. Kommentoikaahan ja miettikää onko mitään järkeä. Oletko tasavertaisessa asemassa Suomessa työskentelevän Puolalaisen tai sen naapurimaalaisen kanssa. Tähän kun lisätään muu työllistämiseen liittyvä veron ja byrokratian maksu, niin mielestäni ainoastaan lottomiljonääri voi kilpailla kotimaisella ilmastoystävällisellä verot maksavalla työvoimalla tätä ulkomaista talous- ja ilmastouhkaa vastaan. Toki pitää olla lotostakin isoin päävoitto.

        Kun suomalainen yrittäjä valmistautuu tuulivoimatyömaalla urakoimiseen, hän tarkistelee, että tarvittavat noin kymmenen ammattipätevyyttä on voimassa. Esimerkiksi sähkötutva, työturva, tieturvaa vähintään yksi, 5 kuljetuspätevyyttä. Tikkakorttia ei noilla tuulivoimatyömailla tarvitse, kun saa vetää kaikki aukoksi mistään ympäristöarvoista välittämättä.
        Kun itäplokkilainen valmistautuu samalle työmaalle lähtemiseen, niin hän valmistautuu parilla laatikkolla verovapaata tupakkia, parilla laatikkolla verovapaata viinaa, pari tynnyriä sekoitevapaata halpaa polttoainetta ja omat eväät viikoksi. Toki vielä pari jauhojässäkkää bilemisterille ja hänen kavereilleen. Mistään pätevyyskorteista hänen ei tarvitse huolehtia. Jos joku kysyy jotain pätevyyttä, niin sen saa alle vuorokauteen semmoisen kuin tarkastaja haluaa. Hän ja päättäjämme ovat ylpeitä Suomalaisesta vihreästä energiasta, sen tuottavuudesta ja ilmaston säästämisestä.

        Loppuviikkoa kohti suomalainen yrittäjä miettii, vain rasvaiset kädet kotiatuomisina, että miten saa ja kerkeää viikonloppuna huollettua kaluston, maksettua alvit, tellit, laskut, yelit, verot ja lasten vellit.
        Itäplokkilainen lähtee työmaalta kotiin vihreän energian ja ilmastonmuutoksen torjunnan hymy kasvoillaan. Tupakit, viinat ja jauhot on viikon aikana vaihtunut tuuman nippuun satasia. Autosta vapautunut tila on saatu täytettyä maakunnasta löydetyllä tavaralla kotiin vaimon iloksi tai myytäväksi. Työnantajan bulvaani antaa vielä mukaan toisen tuuman seteleitä viikon työstä. Ainut kotona mietittävä huoli ja homma on touhuta seuraava tulokuorma autoon.

    • Anonyymi

      Seurailkaahan Puolangan kunnan tiedottamista tuulivoimalle vireille laittamiensa kaavoitusten etenemisestä. Kunnan kaavoitussivuja on viimeksi päivitetty 22.06.2022. Tämän jälkeen on tapahtunut paljon, mutta kunta ei halua tai pysty kantamaan haluamaansa ja sille kuuluvaa tiedotusvastuuta.

    • Anonyymi

      Jos omistatte paikan esimerkiksi järvenrantaa, mihin olette haaveilleet rakentaa mökin tai myydä siitä mökkitontin, niin laittakaahan rakennuslupa tai poikkeuslupa vireille pikimmiten. Kaavoitetulle tuuliteollisuusalueelle tai sen läheisyyteen niitä ei enää voi myöntää.

    • Anonyymi

      Tuli seuraava teksti vastaan.
      Jos Fortum olisi ostanut 7 miljardilla halvinta kaljaa, niin jokainen kansalainen olisi saanut 46 lavaa. Fortum olisi panteista saanut enemmän takaisin, kuin tästä Uniper sekoilusta.
      Sama pätee myös tuulivoimaan. Jos lasketaan varovasti, että tuulivoimalla tuotetusta sähköstä valuu miljardi joka vuosi ulkomaille rahaa. Jos miljardilla ostettaisi kaljaa, niin joka vuosi jokainen kansalainen saisi vähintään kuusi lavallista.
      Kun panttituotto menisi kunnille, niin esimerkiksi Puolangan kunta saisi yli kolme ja puoli miljoonaa euroa joka vuosi.
      Miljardit ja niiden tuhlaaminen on vaikea hahmotettava normaali ihmiselle, mutta kun asia muutetaan olut tai vaikka maitomääriksi, niin hahmottaminen helpottuu ja asiat konkretisoituu paremmin.

      • Anonyymi

        Laskin väärin, kun tulee laiskasti juotua. Tölkkipanttihan on nykyään 15 senttiä ja laskin kymmenellä sentillä. Eli todellisuudessa Puolangan kunta saisi yli 5 miljoonaa euroa joka vuosi.

      • Anonyymi

        Niinpä. Nyt kannattaa tosissaan jokaisen miettiä tuulivoiman suhteen, että ei olisi kymmenen vuoden päästä jos, jos ja jos ja rahat loppu ja maisemat pilattu ja elinkeinot tuhottu ja veronmaksajat häädetty pois ja Puolanka ulkolaisten jätealue.

        Kun Saksa kansallisti Uniperin, niin Suomen olisi pitänyt vastavuoroisesti kansallistaa kaikki Suomessa toimivat saksalaiset tuulivoimayhtiöt. Suomen veronmaksajat joutuvat nyt taloudessaan tämän kärsimään. Saksalaiset paikkaavat Uniper tappionsa imemällä entistä suurempia voittoja Suomen tuulivoimasta ja taas veronmaksajat ja sähkölaskun maksajat joutuvat kasvattamaan Saksan kansantaloutta.

    • Anonyymi

      Jokainen voi miettiä ajankohtia ja tapahtumien kulkua. Keskustan ja kunnan syöksykierre oikeastaan alkoi tuulivoimaan mukaan lähtemisestä. Tämmöisten ryöstöfirmojen rengiksi lähtiessä päättäjien kannattamassa mittakaavassa kunnan olisi pitänyt yli viisinkertaistaa kaavoituspuolen osaaja kapasiteetti, palkata vähintään kaksi lakimiestä, palkata vähintään kaksi voimala-, sähkötekniikan- ja sähkönsiirron osaajaa ja sama määrä luonto- ja maankäyttöosaajia.
      Lähdettiin mitään tekemättä ulkomaisten vietäväksi. Nyt kun ei asiaan varauduttu mitenkään, niin tuulivoimayhtiöt syö kunnan kapasiteetin. Tätä jatkuu tuottamattomana seuraavat kymmenen vuotta, ennen kuin ensimmäinenkään kiinteistöveroeuro on mahdollinen. Harmillisinta tässä on, että lapset ja vanhukset tästä kärsii, kun näiltä sektoreilta pitää yrittää löytää säästöjä tuulivoimakuluihin. Kirjaamaton ja todella suuri, sekä kaikilta poisoleva, kuluerä on monen eri sektorin kunnassa ulkomaisiin tuulivoimayhtiöihin käyttämä työmäärä. Tämä alkaa jo nyt näkymään.

    • Anonyymi

      Maanantai-iltana tunnin saunominen sähkösaunassa pörssisähköllä maksoi 50 senttiä. Tänä iltana kun tyyntyy, niin maksaa 5 euroa.

      • Anonyymi

        Tuulisähkö romahdutti sähkön hinnan kertoi YLE:n uutiset.

    • Anonyymi

      Sähkönsiirtohinnat on jo nyt täällä valtakunnan kalleimpia. Jos tänne toteutetaan tuulivoimaa, niin se vaatisi sattumaenergialle ylisuurten lisävoimajohtojen rakentamista. Tuulivoimalla on jo saatu viisinkertaistettua sähkönhinta. Seuraavaksi, jos tuulivoimaa toteutetaan, viisinkertaistuu sähkönsiirtohinta. Sähkö pitää saada siirrettyä sähkön suhteen jo yliomavaraisesta Kainuusta etelä Suomeen ja ulkomaille.
      Tätäkö äänestit valtuutetun päättämään. Toki esimerkiksi pormestari on julkisesti vaalilupauksensa pettänyt.

      • Anonyymi

        Kerro ihmeessä miten sähkön hinta muodostuu.

      • Anonyymi

        Nykyiset Pohjoismaiden laajuiset sähkömarkkinat on luotu parikymmentä vuotta sitten. Kun niitä sorvattiin, hinnoitteluperiaatteeksi päätettiin, että sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantotavan mukaan.

        Yksinkertaistetusti se tarkoittaa sitä, että jos tarvitaan 100 yksikköä sähköä ja niistä 99 yksikköä on edullista tuulisähköä ja yksi yksikkö kallista maakaasulla tuotettua sähköä, koko köntästä maksetaan kalleimman maakaasuyksikön hinta.

      • Anonyymi

        Mikä on halvinta, mikä kalleinta?
        Edullisin sähkö on uusiutuvaa, kallein sähkö tehdään fossiilisilla polttoaineilla. Syy on simppeli: kun tuuli- vesi- tai aurinkovoimala on rakennettu, sen ”polttoaine” on ilmaista. Investointi pitää siis tehdä vain itse voimalaan. Sen sijaan öljyllä, hiilellä tai kaasulla tehtävä sähkö vaatii polttoainetta, ja lisäksi siitä pitää maksaa Euroopassa päästömaksu. Se on EU:n määrittelemä järjestelmä, jolla pyritään vähentämään kasvihuonekaasujen vapauttamista sieltä, mistä niitä on halvinta vähentää.

        Ydinvoimala sijoittuu tähän välimaastoon: voimalaitoksen rakentaminen on kallista, mutta sähkön tuottaminen siellä on edullista.

        No joo, voihan asian noinkin kuvitella. Tuulivoima on sattumaenergiaa ja silloin kun tuulee, niin tuulivoimalat joutuvat työntämään sähkön halvalla markkinoille. Jatkuvan energian tuottajat eivät tällöin myy sähköä, vaan odottavat tyynen sään ja saavat viisinkertaisen tuoton. Pienydinvoimalat tulevat pelastamaan Suomen. Kainuussa on maan kalleinta toteuttaa ja eniten hiilinieluaukkoja aiheuttavaa tuulivoima.

    • Anonyymi

      Mökillä on kännykkä toiminut kesän huonosti, eikä televisio ole näkynyt. Myös koira on käyttäytynyt poikkeavasti.
      Vielä eteläsuomalisempi metsästäjä löysi syyn ja aiheuttajan ihmetellessään, miksi koira kiertää kahdessa paikassa sadan hehtaarin alueen, eikä tällä alueella poistu autosta. Aluksi hän epäili etelästä tänne tulemisen perusteena siellä olevaa susiongelmaa täälläkin. Hän löysi molemmista koiran kiertämistä paikoista tuulivoimayhtiön meteliä pitävän tuulimittauslaitteen.
      Nämä selittävät television näkymättömyyden ja puhelimen heikon toimivuuden. Lisäksi koiran poikkeava käytös johtuu karhusta, joka oleilee mökin lähistöllä. Karhu ei pääse kunnostelemaan talvipesää, koska siellä huutaa palovaroitin. Tuulimittauslaite pitää pahempaa meteliä kun palovaroitin.
      Tuulivoiman puolustelijat varmaan pystyvät nukkumaan talven, vaikka palovarotin huutaa.

      • Anonyymi

        Kannattaa kunnan ympäristöviranomaiselta kysyä missä näitä tuulimittauslaitteita on, että ei mene hirvenmehtuu pelkäksi makkaranpaistoksi. Ei käy kilometrin säteellä moisesta melunlähteestä hirvet minkäänlaisella herkkunuolukivellä.
        Ympäristöviranomainen kyllä tietää näiden sijainnin, sillä noin ison ja jatkuvan melun lähde vaatii luvan tai vähintään ilmoituksen viranomaiselle.

    • Anonyymi

      Käytin kesällä pessakoita Kalajoella Jukuparkissa. Ennen Kalajokea on tuulivoimala keskellä peltoa. Tekivät rehua tuulimyllyn ympäriltä, mikä kiinnosti pessakoita niin, että pysähdyttiin katsomaan.
      Joku ehkä vanha isäntä toi eväitä työmiehille. Tuumin hänelle, että on kovin erilaista kun Hyrynsalmella, kun ei ole tuulimyllyn ympärillä hehtaarien murskekenttää, vaan on viljelystä juurta myöten.
      Sanoi tuulimyllyn olevan paikallisten omistama ja rakennuttama. Murskekenttä oli ollut rakennusvaiheessa, mutta se oli pellolta kuorittu pois seuraavan myllyn työmaalle. Kun kaikki olikohan kolme tuulivoimalaa oli valmiit, niin murske oli käytetty viljelysteiden kunnostamiseen.
      Saavat haittakorvauksia tuulivoimayhtiöltä, eikä ole teistä veroseuraamuksia, kun olemassa ollutta viljelystieverkostoa ei tarvinnut tuulivoiman takia laajentaa.
      Sanoi se vanhempi mies, että ulkomaisen toimijan kanssa ei olisi voitu toteuttaa.

      • Anonyymi

        Hyrynsalmen ja Suomussalmen tuulivoimalat on ulkomaalaisten lahja venäläisloikkareille. Helpottaa paljon, kun voi tuulimyllyistä suunnistaa, niin ei tarvii kompassin kanssa värkätä pimeässä.

    • Anonyymi

      https://areena.yle.fi/podcastit/1-50833900
      Tuossapa sitä on esimerkkiä, mihin Puolangan nukkehallitus on lähtenyt ja mihin Puolangan rahat ja resurssit päätöksen pohjalta tulee kymmenen vuotta kulumaan, eikä riitä, vaan velkaa joutuu Puolanka ottamaan ulkomaisten huijareiden toiveiden täyttämiseen korruptoituneena ilman perääntymismahdollisuutta, kun jo rakennettuja taloja on järjetöntä purkaa.

    • Anonyymi

      Tuulivoiman myötä vesivoiman funktio kompensaatioenergiana korostuu jatkuvasti ja liikaa. Tämä on uhka ja mahollisuus.
      Vesivoimayhtiöille tämä on ennennäkemätön mahdollisuus saada vähemmällä sähköntuottamisella moninkertaiset tuotot.
      Ihmisille ja luonnolle tämä on uhka. Monesta tiedotusvälineestä saa lukea, katsoa tai kuunnella, kuinka virtaaman muutokset ovat muuttuneet hektisemmiksi. Tämä on jo aiheuttanut kunnallistekniikan ja luonnon tuhoa tuulivoimalla huijaamisen kustannuksella.

    • Anonyymi

      Kepujen ajama tuulivoimakiima on täysin naapurimaan toimintaan rinnastettavaa.
      Johtaja aiheutti toimeenpanollaan väestön maastapaon. Kepu aiheuttaa tuulivoimapolitiikalla Puolangan kunnasta väestöpaon.
      Maa yrittää ottaa haltuun toiselle kuuluvia maa-alueita. Puolangan kunta kaavoittaa tuulivoimalle kantatiloihin kuuluvia tonttimaita mitään maanomistajalta kysymättä. Kepu koittaa lisäksi vallata tuulivoimalle luonnonsuojelualueita ja matkailun vetovoima-alueita.
      Sinä haja-asutusalueen asukas, maanomistaja ja mökkiläinen olet Puolanka, ei korruptoituneiden kepujen hiilineutraliuskiimakolonialismi.

      • Anonyymi

        Tuulivoimakorruptio ulottuu myös tälle keskustelupalstalle. Sama kannanotto biokaasupuolella menee läpi ja julkaistaan alkuperäisenä. Tuulivoimapuolelle piti kolme kertaa muotoilla tai poistettiin välittömästi.

    • Anonyymi

      Kun katsoo ulos ei tuule. Kun katsoo sähkön hintaa, niin se 68 senttiä kilowattitunti, eli tilillä pyörre käy vihreän energian sähkölaskua maksaessa.

      • Anonyymi

        Tänään on ollut uutisissa, että 7 prosenttia väheni sähkönkulutus syyskuussa. Ei kansalla ole yksinkertaisesti varaa maksaa tuulivoimakuluja. Suomi ei tarvitse enää yhtään tuulivoimalaa sähkön omavaraisuuteen, vaan kaikki tulevat tuulivoimalat tulee sähkön vientiä varten eli röyhkeään ulkomaiseen bisnekseen, josta Suomelle jää vain purkukulut ja korkea sähkönhinta.

    • Anonyymi

      Monet tuulivoimahankkeet eivät Suomessa etene toteutukseen. Useimmiten syyt liittyvät maisema- ja luontoarvoihin, paikallisten kansalaisten ja poliitikkojen vastustukseen sekä hankekehittäjien väliseen kilpailutilanteeseen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön ja puolustusministeriön tilaama selvitys.
      Luontoarvot voivat liittyä esimerkiksi päiväpetolintujen ja susien reviirien suojelemiseen.
      Lisäksi tuulivoimahankkeiden toteutumista estävät muiden elinkeinojen, kuten porotalouden ja matkailun, kanssa yhteensovittaminen sekä maanvuokraussopimusten ongelmatilanteet.
      Näin uutisoi YLE oikeaa asiaa. Eli Puolangan ainut uhka kunnan tuulivoimalla tuhoamiseen on Kepu tai pari Kepu päättäjää. Heillä on samanlainen kustannuksista tai vaikutuksista välittämätön kiima päästä korruptoituneeseen tavoitteeseensa, kun itänaapurin johtajalla.

      • Anonyymi

        Persut kysyi tänään hallitukselta kuvitellusta tilanteesta, että Suomella olisi nyt puolet enempi tuulivoimaa olemassa olevaan nähden. Kysymys kuului, että miten tämä kuviteltu tilanne helpottaisi Suomen energiakriisiä. Hallitus ei osannut vastata kysymykseen, eli tuulivoimaa haalitaan lisää pelkästään vihreän siirtymän kolonialismiin perustuen.

    • Anonyymi

      Pientä plussaa annettava kepulle. Kun katsoo eduskuntaa ja siellä istuvia ministereitä, niin laittakaahan vaikka tiktokkiin enempi elämään kyllästynyt jauhoja käyttäneen ilme, kun on naisministereillä. Tytti koittaa olla terävänä ja RKP. Vaalien jälkeen kyllä ihmetellään, että miksi Suomi halusi tuhota isänmaansa tuulivoimalla tulevaisuudessa täysin energiaerimielisyydestä riitautuneiden keskemmän Euroopan maiden eduksi. Tuulivoimalla Suomi antaa keski Euroopalle Uniper Voittojen toisen tuplaamisen mahdollisuuden tai jopa kymmenkertaistaa energiaan liittyvän rahavirran määrä Suomesta keski Eurooppaan ja sieltä neljänsille toimijoille. Saulillakin on nyt niin paljon hommaa, että ei kerkeä puhaltaa tuulivoimahuijauksen peliä poikki vielä.

    • Anonyymi

      Eilen uutisoitiin, että Suomen sähkönsiirto kantaverkkoon ei voida lisätä enää yhtään tuulivoimalaa. Kantaverkko on ns. täynnä, eli maksimi kuormituksella.
      Suomen kantaverkko on riittänyt tuulivoimattoman ajan hyvin Suomen sähkönsiirtoon ja pitäisi energiatehokkuuden ja sähkönsäästämisen myötä riittää entistä paremmin, mutta ei.
      Sen kapasiteetti ei riitä, koska tuulivoima on sattumaenergiaa ja vaatii kapasiteetiltään moninkertaiset siirtolinjat jatkuvaan energiatuotantoon verrattuna.
      Tämä kantaverkon kuormitustilanne antaa realistisen kuvan Suomen energiapolitiikasta ja siitä, että se ei ole mitenkään järkevää tai toteutuskelpoista. Keskustapuolue on päävastuunkantaja seurauksista politiikallaan.
      Kantaverkon kapasiteetti on ollut laskettavissa ja suunniteltavissa ensimmäisten pylväiden pystytyksestä lähtien. Kapasiteettitilanne on oltava tiedossa ja suunnitelmat on tehtävä sen mukaisesti, mutta tätä ei haluta toteuttaa.
      Vaikka kantaverkon tilanne on ollut täysin tiedossa, että sen kapasiteetin puitteissa ei Kainuuseen etenkään voida lisätä tuulivoimaa, niin käytettiin noin muistaakseni miljoona euroa verovaroja tuulivoimayhtiöiden mahdollisuuksien Kainuussa luomiseen täysin mahdotonta vasten.
      Keskustapuolueen politiikka alkaa tulemaan romahtaneen kannatuksen lisäksi myös tällaisina käytännön järjettömyyksinä ja rahantuhlauksena väkisinkin esille, vaikka kuinka yrittävät asiaa piilotella.

      • Anonyymi

        Kyllä on asiaa. Juuri näin.

        Kepu menettää kymmeniätuhansia ääniä pelkästään Lars Leeviin uskovilta. He ei sulata translakia, jota Kepu ajaa hallituksessa vihervassareiden kanssa

        Tuolla translailla kepu paljasti muunkin politiikan ja sen toteutusmallinsa. Tällä toivat itse nyt esille sen, miten kepu on käyttänyt röyhkeästi hyväksi vakaumuksellisten hyväuskoisuutta ryöstöpolitiikkansa toteuttamiseen.
        Luulisin, ja toki kepun kannatuksen romahduskin sen osoittaa, että kepun jäsenkirjaa vakaumukselliset katsovat nyt vakaumuksensa vastaisena.

    • Anonyymi

      Nyt ei enää kantaverkon siirtokyky kestä tuulivoiman lisäystä
      keskustelusta.
      Uudet tuulivoimalat joutuvat seisomaan tyhjän panttina. Tuliko ongelma taas yllättäen ja pyytämättä. Mitä siellä Fingridissä on nämä vuodet puuhailtu, laskettu rahoja ja mietitty niille sijoituskohteita ulkomailta vai mitä? Kuluttajat ovat ainakin maksaneet sähkönsiirrosta jopa yli kohtuuden.
      Kepullehan on asioilla tapana tulla yllättäen ja pyytämättä. No mitenpä muuten se totuus kepupolitiikalla heille vastaan tulisi.
      Kepu ajaa edelleen intohimoisesti rakennuslupia ja kaavoja eteenpäin. Heille tulee seuraavaksi yllättäen ja pyytämättä vastaan, että päivääkään verkkoon sähköä tuottamattoman tuulivoimalan purkuvastuun kantajaa ei löydy. Tätä ennen toki tulee heille vastaan pyytämättä ja yllättäen se, että verkkoon kytkemättömistä tuulivoimaloista ei tullutkaan kiinteistöveromiljoonia, kun ei tullut edes ensimmäistä euroa miljoonakulujen maksamiseen.

      • Anonyymi

        Tuulivoiman suhteen tulee vastaan asia, mikä ei tule kepulle yllättäen ja pyytämättä, mutta kansalaisille se kyllä tulee edellä kuvaten. Rakennetut ilman siirtoverkkokytkentämahdollisuutta olevat tuulivoimalat ei voi vain siinä olla toimettomana, tämä on teknisesti mahdotonta. Näitä tilanteita on jo nähty ja tällöin tuulivoimala tarvitsee järjettömän ison fossiilisella toimivan agrekaatin pyörimiseensä ja sulattamiseen.
        Kepulle tämä ei tule pyytämättä tai yllättäen, sillä he ovat toimet ja lainsäädännön luoneet. Kuntapolitiikan tasolla tässä ei ole toki syytä huoleen, koska tuulivoiman tuottama energia lasketaan kunnan hiilineutraalius tuotoksi, mutta tuulivoimalan tarvitsemaa satojen tuhansien litrojen fossiilisten polttoaineiden hiilipäästöä ei tarvitse laskea kunnan hiilikuormitukseen. Keput ovat luoneet lait, että tämä tuulivoimaloiden tarvitsema fossiilisten polttoaineiden kuormitus on osa vihreän siirtymän kolonialismia, eikä sitä tarvitse laskea mihinkään mukaan.
        Kansalaisille tämä tulee olemaan raskasta maksettavaa. Voidaan tulla järjettömän polttoaineen hinnannousun lisäksi tilanteeseen, että liikkumista rajoitetaan, että polttoaine riittää tuulivoimaloiden sulana pitämiseen.

    • Anonyymi

      Ajatelkaapa ihmiset tätä tuulivoima-asiaa ja sen realistista toteutusmahdollisuutta myös seuraavalta kantilta. Puolanka on koko historiansa aikana kaavoittanut promillien murto-osia pinta-alastaan.
      Nyt Puolangan kunta on laittanut ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden huijauksesta ja kepulaisten tuulivoimakiiman ja vihreän siirtymän kolonialismihuuman myötä yhtäkkiä kaavoitukseen noin karkeasti 5 prosenttia pinta-alastaan. Tämän kepu on budjetoinut hoidettavaksi samoilla resursseilla, kuin aiemman historian promillien kymmenysten tai sadasosien kaavoitusosuuden pinta-alasta. En itse ymmärrä, miten tämä on mahdollista toteuttaa. Valaiskaahan kepulaiset asiaa, mistä samoilla resursseilla löytyy Puolangan kunnasta monituhatkertaiset resurssit ja pääoma.

      • Anonyymi

        Ei taija taksat olla sananlaisia asuinalueiden kavoitusten suunnittelujen kanssa.

    • Anonyymi

      Vihreässä siirtymässä kaikki on normaalista matematiikasta poikkeavaa.
      Kantaverkon kapasiteetti on jatkuvasti tiedossa, eli ennakoitavissa oleva vakio.
      Kantaverkon kuormitusmaksimi tuli vastaan vähän yli tuhannella tuulivoimalalla.
      Vihreän siirtymän matematiikalla on kuitenkin realistista, kun yli 6000 voimalaa on suunnitteilla tai rakenteilla ilman sähköverkkoon kytkemismahdollisuutta.
      Normaalia matematiikkaa pitkälle lukeneena tämä ei mahdu mihinkään yhtälöön, eli on oltava epätosi, toisinsanottuna huijaus.
      Onko tuulivoimalla muuta tavoitetta, kun kuormittaa ja kusettaa kansalaisia.

    • Anonyymi

      Selvitys: Useat tuulivoimahankkeet eivät etene toteutukseen – syyt liittyvät esimerkiksi luontoarvoihin ja paikalliseen vastustukseen

      • Anonyymi

        Kyseisessä selvityksessä oli muitakin asioita, esimerkiksi sähköverkkoon kytkettävyys ja tuulivoimayhtiöiden keskinäinen kilpailu yms. Kuntien ollessa hankkeissa kaavoittajana keskinäinen kilpailu voi tarkoittaa korruptio-osaavuuden tai motivaation eroavaisuutta. Toki joka on saanut maanvuokrasopimustarjouksia, niin tietää, että nekin voi olla aivan mitä vaan.

    • Anonyymi

      Ei tuulivoima muuta kuin huonontaa kunnan tilannetta. Hyrynsalmi on edelleen heikompi kunta kuin Paltamo tai Vaala. Puolanka on näitä kaikkia vahvempi, mutta kepu haluaa tuulivoimapolitiikalla Puolangan tämän listan häpeäpilkuksi ja heikoimmaksi. No toki pessimistit ei pety tästäkään. Sehän olisi palkinto muiden joukossa.

    • Anonyymi

      Tuulivoimatoimijat ja tuulivoimayhdistys ilmoittavat tuulivoimalan sulattamiseen tarvittavan energian osuuden olevan 2% tuulivoimalan energiatuotannosta.
      Nykyinen vailla verkkoon kytkemismahdollisuutta oleva tuulivoimala tarvitsee talven yli pystyssä pysyäkseen satatuhatta litraa polttoöljyä.
      Yli 6000 tuulivoimalaa päättäjät ovat suunnitelleet ja toteuttamassa polttoöljyn kulutukseen.

    • Anonyymi

      Kalajoella on samalla tuulivoima-alueella, missä oli iso metsäpalo, nyt tuulivoiman aiheuttama öljyvahinko. Tuulivoimalat toimivat pääsääntöisesti ilman ympäristölupaa, eli kaikki tuulivoiman aiheuttamat haitat ja onnettomuudet lankeavat veronmaksajien maksettavaksi. Jokainen tuulivoimakaava-alueen naapuri voi kuitenkin pelastaa itseänsä ja kuntaansa vaatimalla tuulivoimatoimintaan ympäristöluvan, jolloin tuhosta ja yhteiskunnalle aiheutetuista haitoista vastaa tuulivoimayhtiö. Ympäristölupavaatimusten myötä pääsääntöisesti kaavoitushanke lopetetaan.

      • Anonyymi

        Hän löytyi sittenkin.

    • Anonyymi

      Loppuviikosta oli uutisissa sähkölinjojen rakentamismääristä. Oliko vuodessa tehty jopa 5000 km hiilinieluaukkoa sähkölinjoilla. Mihin tarvitsemme näitä sähkölinjoja suomen kansalaisena. Emme mihinkään, sillä jokainen sähköliittymän ja sähkölaskun maksanut on saanut sähkönsä olemassa olevilla siirtolinjoilla. Suomi on omavarainen sähköntuotannon suhteen ja Kainuu on ollut omavarainen ainakin 50 vuotta. Tulevat sähkönsiirtolinjat ovat täysin tulonsiirtoa ulkomaille ja siten huoltovarmuusriski.
      Mikä on se taho, joka voi päättää, kuinka paljon hiilinieluaukkoa ja kuntalaisille taloustappiota sähkönsiirtolinjoilla kuntaan aiheutetaan.
      Sehän on kunnanvaltuusto, eli Puolangalla vielä keskustapuolue.
      Esimerkkitapaus. Maanomistajalla on järvenrantaa tai muuta potentiaalista maapohjaa kymmeneen 1000 neliön mökki tai omakotitalotonttiin. Tontit ovat hyvällä luonnonarvoisella sijainnilla, eli markkinahinta voisi olla 5000 euroa per tontti.
      Keskustapuolueen tuulivoimakiiman myötä alue menee pakkolunastettavaksi sähkönsiirtolinjan alle. Lunastushinta on koko 10 tontin alalta 300 euroa.
      Tonttien markkina-arvo on viisikymmentä tuhatta euroa. Eli tämmöiselle maanomistajalle keskustapuolue tulee maksamaan olemassaolollaan 49700 euroa.
      Jokainen voi myös miettiä, että olisiko valmis luopumaan omasta 1000 neliön omakotitalotontistaan kolmellakymmenellä eurolla sähkölinjojen pakkolunastukseen ulkomaalisten eduksi.

    • Anonyymi

      On laitettu paljon aloituksia hirvenpyynnistä ja susiasiasta. Otan kantaa molempiin tämän tuulivoimakeskustelun alla koska tuulivoima liittyy molempiin ja oletan näiden keskusteluiden aloittajien päätavoitteeksi saada peitettyä oikea kansaa koskeva keskustelu enempi tunteita herättävien keskusteluiden varjoon.
      Molemmat lajit, sekä hirvi, että susi, liittyvät tuulivoimaan jopa eläinlajistosta olennaisimmalta osin.
      Susi on saalistuseläin ja susi on saalistaja. Hirvi välttelee tuulivoima-alueita, koska tuulivoima häiritsee sen kuuloaistin.
      Susi on saalistaja, joka oppii hyödyntämään tuulivoiman melun saalistuksessaan.
      Konkreettisia esimerkkejä asiasta on, että eteläisemmässä Vaalassa on nähty kaksi hirveä Rantsilan rajalla, saalista ei ole saatu.
      Meren rannalla on hirviä, sillä ne kokevat veden turvakseen. Toki tämä koituu myös turmioksi, sillä kalastajat ovat tuulivoiman myötä hinanneet ennennäkemättömän määrän meressä kelluvia hirven ruhoja rantaan.
      Poro oppii olemaan aivan tuulivoimalan juurella hyönteisiä ja petoja paossa, mutta normaali riistaeläin ei. Tätä todellisuutta ei tutkita, koska se olisi korruptoituneiden kepulaisten saamista tuulivoimarahoista pois ja jollakin olisi voinut jäädä vaikka talo rakentamatta.

    • Anonyymi

      Ulkomaisen tuulivoiman ja ulkomaille menevän tuulivoimaenergian maksaa tosiaan aloittajan otsikkoon viitaten suomalainen veronmaksaja.
      Sähkönsiirtoverkon lisäämistä tarvitaan pelkästään tuulivoiman toimintaedellytyksiin.
      Jokainen suomalainen on saanut sähkönsä tähänkin asti olemassa olevalla sähkönsiirtoverkolla. Suomi on sähköntuotannon suhteen omavarainen ja paljon yliomavarainen turve mukaan laskien.
      Suunnitteilla olevien sähkösiirtolinjojen rakentamiskustannukset ovat miljardiluokkaa, jonka me maksamme sähkönsiirtohintoina. Tämä on järjetön ristiriita. Tuulivoimaa pidetään kustannustehokkaana energiatuotantomuotona. Toki se saadaan näyttämään siltä, kun tätä miljardien sähköverkkojen rakentamiskulua ei tarvitse laskea tuulivoiman kuluksi, vaan se naamioidaan kuluttajien maksettavaksi huoltovarmuustekijänä.
      Jo aikaa uutisoitiin, että kantaverkkoon ei voida tehdä yhtään lisää tuulivoimaloiden kytkentäsopimuksia, ei optimaalisessakaan veronmaksajien selkänahasta venymisen tilanteessa ainakaan muutamiin vuosiin.
      Puolangan kunnanhallitus päätti jälleen tiistaina aloittaa uuden tuulivoimala-alueen kaavoituksen, hyvin arveluttaville toimijoille.
      Tämänkin kaavoituksen tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisjärjestyksessään ja toteuttamismahdollisuuksien suhteen Suomen mittakaavassa 6000 sijaluvun huonommalla puolella.
      Kertokaahan joku onko näissä tuulivoimaloille edelleen vireille laitettavissa kaavoituksissa muuta ohjaavaa tekijää, kuin julkisuuteen näkymätön rahaliikenne.

    • Anonyymi

      Puolangankin kunnan jatkuvasti vaan lisää vireille panemien tuulivoimakaavoitusten myötä yhä useampi kuluttaja maksaa tuulivoimasta ja aina vaan enempi.
      Yhteiskunta ja kansalainen voi kuitenkin saada tästä tuulivoimalle maksamisesta, eli siihen kepun pakosta sijoitetusta pääomasta tuottoa.
      Mitä on tämä tuulivoimasta rahan lisäksi maksettu kulu tai jopa sijoitettu pääoma.
      Suomessa on ollut oppivelvollisuus jo pitkään. Nyt kepu pakottaa yhä useamman ihmisen omatoimisiin oikeustieteen opintoihin elinympäristönsä ja elinkeinonsa turvaamiseksi. Tämä on raskasta, mutta yhä useammalle elämisen jatkumiselle ainut vaihtoehto. Perustuslaki, kaavoituslaki, kuntalaki ym. tulee tätä kautta opiskeltua ja ne on ihmeenkin helposti löydettävissä ja sisäistettävissä.
      Tämä opiskelu on tuulivoimasta maksamista, mutta myös itselle ja yhteiskunnalle sijoitettua pääomaa.
      Kepulla ei ole tätä pääomaa, vaan he tekevät päätökset hallintolain vastaisesti asioihin perehtymättä. Kepun kannatusluvut ovat yksi osoitus tästä.
      Yksittäinen ihminen saa tästä opiskelusta ja perehtymisestä tuottona hankittua osaamispohjaa elämänsä turvaamiseen kotimaan poliittisesti epävakaaseen tilanteeseen, sekä maailman poliittisiin epävakauksiin.
      Mitä yhteiskunta hyötyy tästä kansalaisten tuulivoimaan sijoittamasta pääomasta.
      Kepulla ei ole tulevaisuutta valtakunnanpolitikassa, eikä kunnallispolitiikassa.
      Kepu on korruptiolla tulevaisuutensa menettänyt.
      Kansalaisten kepun tuulivoimapolitiikan myötä hankkima tietotaito saadaan suurelta osin seuraaviin vaaleihin valitsijamiesyhdistyksien myötä yhteiskuntaa ylläpitämään ja eteenpäin viemään globaaliakin Suomen maaseudun ryöstöpolitiikkaa vastaan.

      • Anonyymi

        Minkä valitsiamiesyhdistyken? Missä sellainen on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä valitsiamiesyhdistyken? Missä sellainen on?

        Oikea termi on valitsijayhdistys. Valitsijayhdistykset ovat useassa kunnassa poliittisen päävastuun kantajia ja tulevat myös Puolangan kuntalaisten tulevaisuuden turvaamaan kepun korruption ja romahduksen myötä.

    • Anonyymi

      Kukapa muu se voisi olla kuin kuluttaja. Tarpeeseen voimaloita tehdään, tosin liian vähän tämän hetken tarve olisi paljon suurempi. Pitäisi tehdä pinenatomivoimaloita lisää ja tuulivoimalapuistoihin laajoja aurinkopaneelikenttiä ensi alkuun, jotta päästäisiin lähelle omavaraisuutta.

      • Anonyymi

        Suomi on jo omavarainen sähköntuotannon suhteen. Viroon ja saksaan luvattu sähkö lasketaan omavaraisuuteen ja siksi omavaraisuutta kyseenalaistetaan. Tuulivoimalat tehdään tulonsiirtona ulkomaille. Tuulivoiman tarpeettomuuden jokainen kokee sähkönhinnan heilahteluna. Seuratkaahan kulkiessanne, niin jo nyisin puolet tuulivoimaloista seisoo paikallaan, kun niiden tuottamalle sähkölle ei ole tarvetta eli markkinoita.

        Tuulivoima on vihreän siirtymän kolonialismin toetutuma.
        Tuulivoimaloita tullaan rakentamaan Suomeen , vaikka niitä ei koskaan saataisi kytkettyä sähkönsiirtoverkkoon.
        Ulkomaiset yhtiöt voivat laskea vihreäksi energiakseen myös sähkönsiirtoverkkoon kytkemättömät tuulivoimalat ja näillä kompensoida omassa maassaan fossiilisilla tuotettua sähköä.

        Jopa pojalla on mielikuvitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa pojalla on mielikuvitus.

        Puolangan kunnanhallituksessa on myös naisia, eli heidän mielikuvitus on sukupuolineutraali asia vielä etenkin kepun valtakaudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangan kunnanhallituksessa on myös naisia, eli heidän mielikuvitus on sukupuolineutraali asia vielä etenkin kepun valtakaudella.

        Sinun mielikuvituksesta oli kysymys

    • Anonyymi

      Yle uutisoi tuulivoiman kuluttajille aiheuttamasta 300 miljoonan lisäkulusta:
      Kallis sähkö on taannut kantaverkkoyhtiö Fingridille ennätystuotot, joiden turvin se alentaa jakeluyhtiöiltä keräämiään maksuja. Silti tavallisen kuluttajan siirtohinnat uhkaavat nousta.
      Sähköä suomalaisiin koteihin ja yrityksille toimittavat sähkönjakeluyhtiöt ovat saamassa tuntuvan kevennyksen omiin kuluihinsa. Kantaverkkoyhtiö Fingrid alentaa sähkönjakeluyhtiöiltä perimiään maksuja yhteensä 300 miljoonaa euroa.
      Käytännössä Fingrid jättää perimättä kuukausittaisia kantaverkkomaksuja joulukuussa ja kuudelta kuukaudelta ensi vuonna. Ensi vuonna jätetään perimättä ainakin tammi-, helmi- ja kesäkuun maksut. Loput kuukaudet Fingrid kertoo myöhemmin.
      Suomen suurin sähkönjakeluyhtiö Caruna sanoo, että sen osuudeksi Fingridin antamasta alennuksesta tulee noin 45 miljoonaa euroa. Carunan johtoja pitkin kulkee sähkö sen 700 000 kotitalous-, yritys- ja kunta-asiakkaalle.
      Mutta Carunan varatoimitusjohtaja Noora Neilimo-Kontio varoittaa saman tien, että asiakkaiden on turha odottaa alennuksia omiin kuukausilaskuihinsa.
      Tämä 300 miljoonaa menee melko täysimääräisenä tulonsiirtona ulkomaisille tuulivoimayhtiöille, vaikka oikeasti sen pitäisi alentaa kuluttajan sähkönsiirtohintaa.

    • Anonyymi

      Kannattaa seurata myös kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla keskustelua.
      Siinä on myös tuulivoimaan liittyvää asiaa.

    • Anonyymi

      Tuulipuiston melutaso aiheuttaa yhä närää Pohjois-Savossa Leppävirralla. Niittysmäki-Konkanmäki tuulipuistossa on toiminut kolme tuulimyllyä viiden vuoden ajan.
      Tuulipuisto on Leppävirralla Varkaudesta itään menevän valtatie 23 läheisyydessä Saahkarlahdessa. Lähimmät asukkaat ovat runsaan 800 metrin päässä tuulimyllyistä.
      Leppävirran kunta on vaatinut tuulivoimayhtiöltä ympäristölupaa, sillä myllyjen ääni on ollut odotettua suurempi etenkin talvisin.
      Ilmatar Windpower -yhtiö valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Oikeuden mukaan Leppävirta voi vaatia ympäristöluvan kyseiselle tuulivoimalalle. Yhtiö on valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

    • Anonyymi

      Aikoinaan tehtiin Lokan tekoallas. Tekoallas tehtiin kotimaan energiatarpeen turvaamiseksi. Aiheesta saa lyhyen oppimäärän vaikka katsomalla Peltsin Lappi Lokka jakson.
      Kainuuseen kepu ajaa vastaavalla kolonialismilla nyt tuulivoimaa. Vaikutukset luontoon, asukkaisiin ja kansalaisiin ovat Lokan menetyksiin verrattavat, jopa ympäristövaikutuksiltaan haitallisemmat.
      Tuulivoimaa Kainuuseen ajetaan ulkomaalaisten yhtiöiden edun ja tulonsaannin turvaamiseksi.

      • Anonyymi

        Suomen luonto kyseli vuoden turhaketta. Mietin pitkään onko se sähkökäyttöinen parranajokone, verkosta tilattava superkaukoputki, jolla ei näe mitään avaruudesta tai auton tupakansytyttimeen liitettävä lämmitin, lonkerotölkki, paperilasku tms.
        Pitkän pohdinnan jälkeen aloin miettimään yhteiskunnan perustoiminnan kannalta tärkeää erityisesti Suomessa ja päädyin monista vaihtoehdoista lopulta tuulivoimaan.
        Tässä perustelut:
        1. Ne tuottavat sähköä vain kun tuulee ja sähköverkon vakaus on kriittinen, tuulettomina jaksoina joudutaan mm. sähkökatkoksiin.
        2. Niiden rakentaminen syö 9 kertaa enemmän luonnonvaroja/MWh kuin sääriippumattomat voimalaitokset
        3. Niille täytyy rakentaa varavoimaa kun ei tuule ettei sähköverkko kaadu tehopulaan. Nämä varavoimalat eivät ole EU:n päästömääräyksien piirissä niin hyvin kuin luotettavat säästä riippumattomat voimalaitokset.
        4. Kun tuulee saadaan tehoa ja halpaa sähköä mutta kun ei tuule niin sähkön hinta on pilvissä. Ei ihmistä tai yhteiskunnan toimintaa voi rakentaa tuulen perusteella toimiviksi.
        5. Käyttöaste nimellistehosta vuodessa energiana laskettuna on max 30%.
        6. Kovalla pakkasella, kun ei tuule ne käyttävät runsaslukuisina arvokasta sähköä verkosta siipien ja konetilojen lämmitykseen yms. prosessiin noin 200-400 MW:n teholla. Tätä lämmitystä varten olisi rakennettava konventionaalinen säästä riippumaton voimalaitos tuottamaan se teho.
        7. Niille rakennettu varavoima käy varavoiman tyypistä riippuen vain noin 25-40 % hyötysuhteella polttoainetehosta. Luotettavien säästä riippumattomien CHP -voimaloiden hyötysuhde on yli 90% polttoainetehosta ja niiden tuotantorakenne on pitkälti ulkolämpötilaan perustuva. Eivät käy kesällä ja talvella kaikki päällä täysillä. Nyt näistä ollaan luopumassa esim. Hanasaari ja Salmisaari.
        8. Tuulivoimaloiden takia joudutaan sähköverkkoa vahvistamaan ja rakentamaan uusia sähkösiirtolinjoja pääasiassa metsiä kaataen. Siis niitä hiilinieluja. Samalla sähkön siirtokustannukset nousevat investointien ja käyttökulujen myötä.
        9. Tuulivoimaloiden takia kukaan ei halua rakentaa konventionaalista säästä riippumatonta voimalaitosta, sillä niitä ei voida ajaa ylös tai alas sen mukaan tuuleeko vai ei. Kun tuulee, tuotanto tekee tappiota, eikä laitoksen minimitehoa voida laskea, vaan on tuotettava sekin vaikka ei kannata. Laitoksia joissa on höyryturbiini ei voida ajaa ylös ja alas tuulesta johtuen, höyryturbiinin materiaalit eivät kestä ja vioittuvat jolloin tehoa ei ole saatavilla vaikka olisi tarve. Näitä laitoksia ajetaan lämmön kulutustehon mukaan ei sähkön takia. Mutta sähkö sopii kulutusprofiiliin hyvin. Kun ei tuule ollaan kuitenkin ulkolämpötilan armoilla tehotuotannon suhteen.
        10. Tuulivoimalat eivät tuota sähköverkkoon inertiaa. Siis liike-energiaa höyryturbiinin massan pyöriessä sähkökatkoksen iskiessä, antaa muutamia sekunteja aikaa varavoiman käynnistämiselle tai verkosta irrottaa alueita ettei koko valtakunnan sähköverkko pimene. Inertia on tarpeellinen silloin kun sähköverkko on vaarassa kaatua tehopulan takia.
        11. Tuulivoimalat tappavat lintuja, lepakoita turhaan, jossain määrin ja myös suuren määrän hyönteisiä, jotka ovat tarpeellisia pölytykselle ja ovat lintujen elinehto lisääntymiselle.
        12. Tuulivoiman EROI (Energy Return of Investment) on erittäin huono verrattuna luotettaviin suuriin voimalaitosyksiköihin ja niiden suureen säästä riippumattomaan tehotuotantoon/yksikkö.

        Puolangan kepulit ovat imbesillejä. Ei ne mitään näistä tosiasioista ymmärrä. Kepulit ovat kuin putinistit, Uskovat omaan valheeseen. Nimittävät mielikuvitustasavaltoja omikseen.

        Haukut kaikkia puolankalaisia koska puolankalaiset äänestää kunnallisvaaleissa kepua puoluekannasta riippumatta. Yksituumaisuus menee turhan ja tökerön politikoinnin yli Puolangalla.

        Kepujen hännystelijä valehtelee kuin Kremlin hännystelijät. Puolangan kepuille valhe on totuus, kuten roistovaltion hännystelijöillä ikään.
        Kun todetaan, että Puolangan keput on imbesillejä, tämä on totuus -pravda. Koeta pinnistellä ja ymmärtää. Haukkumista täällä harjoittaa vain kepujen imbesillit. Heidän täällä todistaman mukaan, jotka ei äänestä transupuoluetta ovat hulluja, mielenvikaisia, jne. Näin imbesillikeput tuhoaa tehokkaasti itse transu- ja aborttipuoluetta. Äänestäjät ovat kauttaa historian antaneet tällaisesta oman rangaistuksensa. Äänestyspäivänä.

        Kepujen kannatus Puolangalla on tarkalleen 29.52% -yksikköä. Viimeisen kunnallisvaalien tuloksen mukaan. Seuraavissa se putoaa alle kymmeneen prosenttiyksikköön.
        Kyllä Puolangan kepujen on oltava imbesillejä. Laskutaitoista ei imbesilli kuseta. Keput on vähemmistö Puolangalla. Kerro ketkä Puolangan kepuista sinun ymmärryksen mukaan kuuluu älymystöön? Metsuri-valtuutettu ( >70v), joka ei osaa avata päätelaitetta ja on ollut ikänsä paikallislehden propagandan varassa? Vaiko muutaman kuukauden amiksen käynyt konna-Hilkka (>60v)? Vaiko Suolijärvinen, kepuapparaatin läpikäynyt lannanlapioija? Ei nämä keput kykenen älylliseen debattiin luonnontieteistä, taikka tieteestä ylipäätään.
        Suolijärven kepuhylkiö rosvosi kuntalaisilta 120 000 euroa. Tämän paikalliskeput yrittää esittää "säästönä". Tällaista bullshitiä kepujen Suolijärvinen lietelantala-asukki yritti myydä minulle. Ei tullut kauppoja. Ei hullujen yrityksiä älyllään olevat osta. Siksi koska he kykenevät rationaaliseen analyysiin ja erottavat siksi kusetukset ja ääliöiden jutut todellisuudesta.

        Lisäät koko ajan keskustan kannatusta.

    • Anonyymi

      Kepulle on nyt vaikeaa olla tuomassa eduskunnalle hallituksen yhdessä sopimaa arvonnousuveroa eli maastapoistumisveroa.
      Miksi tämä on kepulle nyt vaikea kysymys. Vastaus liittyy tuulivoimaan.
      Kepulaisia on paljon mukana Suomen maaperällä toteutettavassa ulkomaisessa tuulivoimabisneksessä, eli arvonnousuvero haittaisi kepuleiden bisneksiä.

    • Anonyymi

      Huoltovarmuuskeskuksen energiaosaston johtaja Pia Oesch totesi Aamulehden haastattelussa, tuulivoiman yleistyminen on heikentänyt Suomen huoltovarmuutta.

      • Anonyymi

        Vihreä siirtymä antaa luvan kaataa tuulimyllyjen tieltä metsät avohakkuu murske alueiksi.
        Vihreä siirtymä antaa luvan kaataa avohakkuuksi tuulimylly puistoista lähtevien suurten voimalinjojen tieltä.
        Mutta metsänomistajille suunnitellaan rajoitteita puun kaatoon, harvennuksiin ja energiapuun hoitoon.
        MISSÄ ON TÄMÄN HALLITUKSEN JÄRKI, EI AINAKAAN VIHERSOSIALISMISSÄ.

        Keput unohti äänestäjät. Ja aatteet. Tämän voit lukea kepujen lehdestä. Nuorten kepujen viikonvaihteen kokoushaastatteluista. Puolangan kepuvanhukset (lue horisevat ukot) yrittävät silottaa vaikka kakka on jo housussa.

    • Anonyymi

      Fingridin kymmenen vuotta sitten kehittämä Tuntihinta-niminen sovellus on noussut vauhdilla Suomen suosituimpien kännykkäsovellusten kärkeen. Viestintäpäällikkö Marjaana Kiviojan mukaan sovellus on ladattu puhelimiin jo 200 000 kertaa.
      Sovellus kertoo sähkön pörssihinnan tunneittain noin vuorokauden etukäteen. Kiviojan mukaan sähköpulasta varoittava ominaisuus saadaan sovelluksessa käyttöön tämän kuun aikana.
      Seurataanhan kumpi on tarkempi tuulettomien pakkasjaksojen ennustaja. Tämä sovellus vai Pekka Pouta, vai onko jopa tuulisille lauhemmillekin jaksoille ryöstöhintoja.
      Tuulivoima on sattumaenergiaa ja sähköverkko ei kestä sitä juuri nykyistä enempää.
      Sähköpulaan, joka ei tule onneksi toteutumaan, vedoten tuulisähköyhtiöt kehottavat ihmisiä saunomaan tuulisella säällä voittojensa turvaamiseksi.

    • Anonyymi

      Hirvenmetsästys keskustelusta poimittu. Metsästyksen vähenemisen tuulivoiman myötä maksaa kuluttaja esimerkiksi markettien valikoiman vähenemisenä ja muidenkin palveluiden kaventumana.
      Valtion syksyn kanalintuluvat on Puolangalle myyty loppuun. Talven latvapyyntiin voi vielä jonkun luvan saada.
      Te Puolankalaiset, ette taida ymmärtää tämmöisen asian kokonaistalousvaikutusta, kun suunnittelette tuulivoimaa tämän tulorakenteenne tuhoamiseksi.
      Ei ole tuulivoiman myötä, kun pari maasturia markettien pihalla ja majoitusten myynti loppuu.
      Kaikki joilla on kiinteää omaisuutta Puolangan kunnan alueella voivat toki vaikuttaa lukemani mukaan asiaan.
      Kiinteää omaisuutta Puolangalla omistavat ovat kunnan jäseniä asuinpaikastaan riippumatta.
      Kunnan jäsenellä on esimerkiksi oikeus tehdä kuntalaisaloita tai kuntapäätöksistä valitus hallinto-oikeuteen.

    • Anonyymi

      Viime päivinä etenkin on uutisoitu paljon, että Suomen Kiinasta riippuvuutta pitäisi vähentää. Näissä uutisoinneissa on yhdeksi isoksi Kiina riippuvuustekijäksi noussut esille tuulivoima.
      Ympäristöministeriö siirsi joku vuosi takaperin kaiken vastuun tuulivoimasta kunnille. Laittakaahan merkille, niin kohta uutisoidaan, kuinka tuulivoiman aiheuttamalle Kiina riippuvuudelle ei valtiovalta voi mitään kuntien ajaessa Suomea tuhoon.

    • Anonyymi

      Sehän on itsestään selvä asia, eihän niitä muuten rakennettaisi.

      • Anonyymi

        Paltamon tuulivoimabuumi keskustelusta.
        Huomenna 7.11 on klo 17.00 alkaen kuulemani mukaan Varsavaaran tuulivoimahankkeen seurantaryhmän etä- eli teams tapaaminen. Kannattaa tarkistaa vielä, sillä perustuu hirvenmehtuussa kuulemaani.
        Kritisoin tämmöisten pitämistä etänä. Etätapaaminen on tuulivoimayhtiölle helppo tapa välttää fyysistä näkemistä asianosaisten kanssa.
        Seurantaryhmä on osa YVA prosessia ja siihen on oikeus osallistua kaikilla järjestöillä, yhteisöillä ja ihmisillä, joita asia koskee.
        Tuulivoimayhtiöt pyrkivät tietoisesti minimoimaan osallistujamäärää, että saavat mahdollisimman helpolla byrokratiaansa askeleen eteenpäin.
        Jos osallistujia on muutamaa enempi, niin perustelevat asian käsittelyn loppuvan ajan puutteessa.
        Paltamon kunta on velvollinen tiedottamaan tähän osallistumismahdollisuudesta.
        Kuinka moni maita tyhmyydessään näille ulkomaisille tuulivoimayhtiöille vuokranneista tietää, että heilläkin on osallistumisoikeus tällaisiin heidän maankäyttöään koskeviin seurantaryhmän palavereihin. Tuulivoimayhtiöt ei tiedota näistä edes heille maita vuokranneita maanomistajia. Hankkikaahan tietoa ja osallistukaa.

        Lukekaahan.
        https://metsamarkkinointi.fi/vierekkaiset-voimalinjat-liikaa/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima-apostolit on saaneet myytyä Puolangan kepulille virkakoneistolle mielipiteen, että tuulivoima ei vaikuttaisi haittaavasti metsästykseen. Totuus on toki aivan toinen.
        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-hehtaareita-hukattavaksi-253619825

        Mielipidekirjoitukset eivät tee kirjoitetusta asiasta totuutta. Toki tiedossa on, että tieverkosto ja myllyjen alueet vähentävät metsäpinta-alaa, riistakantoihin vaikutus on hyvin paikallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipidekirjoitukset eivät tee kirjoitetusta asiasta totuutta. Toki tiedossa on, että tieverkosto ja myllyjen alueet vähentävät metsäpinta-alaa, riistakantoihin vaikutus on hyvin paikallinen.

        Sivistävää luettavaa kaikille, etenkin tuulivoimavakaumuksellisille kepuille.
        http://muhoksentuulivoimakeskustelu.blogspot.com/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipidekirjoitukset eivät tee kirjoitetusta asiasta totuutta. Toki tiedossa on, että tieverkosto ja myllyjen alueet vähentävät metsäpinta-alaa, riistakantoihin vaikutus on hyvin paikallinen.

        Parantavat myös metsäauto verkostoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parantavat myös metsäauto verkostoa.

        Tarkoititko metsäautoteitä. Tuulivoimayhtiöt tekevät tieverkostosta normaaliin kevyempään liikenteeseen kulkukelvottoman. Tuulivoima-alueiden tiet on järkyttävän karkealla kalliolouheella tehty ainoastaan raskaita kuljetuksia varten.
        Kalajoen tuulivoima-alueen metsäpalossa maakunnan rengasliikkeistä loppui renkaat paloautoihin.

        No eihän kaikkia tarvitse tehdä samalla lailla.

        Tuulivoiman suhteen yksi mielenkiintoinen asia on valtio-omisteinen yhtiö Fortum.
        Fortumilla on ainoastaan yksi tuulivoima-alue Suomessa ja sekin on yhteisomistuksessa Luxemburgiin lujasti yhdistettävän omistajan kanssa. Tämän tuulivoima-alueen sähköstä Fortum on myynyt 70% pitkäaikaisella sopimuksella valtio-omisteiselle Nesteelle.
        Jos tuulivoima olisi Suomen huoltovarmuutta ja kansantaloutta turvaava energiantuotantomuoto, niin olettaisin valtio-omisteisen yhtiön osuuden olevan tätä marginaalista osuutta suurempi.
        Suomeen toteutettava tuulivoima ei kiinnosta Fortumia. Fortumin Saksan Uniper toiminnat oli aika tappiollisia, mutta silti niiden on täytynyt olla vähempi tappiota tuottavia, kun tuulivoima Suomessa, koska Fortum ei lähde toteuttamaan tuulivoimaa Suomessa.

        Keskustelun lukijoita on varmasti ympäri Suomen ja myös ulkomailta.
        Nyt on mahdollisuus lukea Puolanka lehti ilmaiseksi digimuodossa, olikohan 13.11 saakka.
        https://www.lehtiluukku.fi/lue/puolanka-lehti/9.11.2022/325865.html
        Lehdessä on mm. artikkeli kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa päättäjät päättivät jälleen yhden tuulivoima-alueen kaavoituksen vireille laittamisen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen vain nojaat mielipidekeskusteluihin.

        Valtioneuvoston hyväksyi periaatepäätöksen soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta 30.8.2012. Periaatepäätöksessä linjataan soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä sekä suojelua Suomessa.
        Lisäksi ennallistamisasetus on vireillä.
        Tuulivoimateollisuus saa toimia ilman ympäristölupaa ja saa rakentaa tuulivoimaloita, tieverkostoa ja sähkönsiirtolinjoja soille, rämeille ja läpi lampien ja järvien.
        Ely-keskusten pitäisi ohjata ja valvoa lakien ja asetusten toteuttamista ympäristönkin osalta, mutta toimenkuvaansa ja velvollisuuksiaan rikkoen eivät ohjaa eivätkä valvo tuuliteollisuuden maankäyttöä ja sen aiheuttamaa hiilikuormaa, esimerkiksi soiden muokkaamista hiilipäästölähteeksi.
        https://www.ely-keskus.fi/tehtavat-ja-toiminta löytyy Ely-keskusten lakisääteisiä tehtäviä.

        Nykylainsäädäntö ja käytännöt laskevat keinotekoisesti tuulivoimarakentamisen hintaa ja sallivat Suomen maaseudun, luonnon ja veronmaksajien hyväksikäytön. Keskustelu tuulivoiman eettisyydestä, epätasa-arvoisuudesta ja laaja-alaisista haittavaikutuksista on tyrehdytetty Suomessa.

        Tuulivoima aiheuttaa huomattavan sähkönsiirtolinjojen lisärakentamistarpeen.
        Suomessa tuulivoimalla tuotettiin sähköä 2019 noin 6 terawattituntia noin kahdeksalla sadalla tuulivoimalalla.
        Suomen kokonaisenergiatarve on noin reilut 80 terawattituntia, mikä laskee nyt huomattavasti energiasäästämisen myötä.
        Tuleva talvi näyttää, onko Suomi omavarainen sähköntuotannon suhteen. Mahdollisesti on energiasäästämisen ja Olkiluoto kolmosen myötä.
        MTK:n tiedotteista poimittua.
        Suomessa omaisuus on suojattu perustuslailla. Lainsäädännössä on kuitenkin annettu mahdollisuus omaisuuden lunastamiseen yleiseen tarpeeseen.
        Tässä oppaassa käsitellään maanomistajien näkökulmasta erilaisten sähkölinjojen
        lunastustoimituksia, sopimusmenettelyjä ja linjoista maksettavia korvauksia. Sähkölinjoja on erilaisia ja niin on toimijoitakin. On tärkeää ymmärtää minkälaisesta hankkeesta on kyse ja millaisen toimijan kanssa ollaan tekemisissä. Lainaus loppu.
        Mikä on mielestänne tämä yleinen tarve, mihin tämä lunastuslaki on tarkoitettu.
        Lähes jokainen Kainuussa saa sähköä. Talouden, mihin ei sähköä tule, sähköttömyys on pääosin oma valinta.
        Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt ovat liiankin hyvin tietoisia Suomen sähkönsiirtolunastuslaista.
        Onko oikein, että Kainuun luontoa tuhotaan tuulivoimalle ja sähkönsiirtolinjojen alle ulkomaille meneviin tuottoihin ja sähköön ainoastaan ja vain yleiseen tarpeeseen eli huoltovarmuuteen tehdyn lain perusteella.
        Suomeen on suunnitteilla noin 50 terawattituntia tuulivoimaa.
        Tietoa on löydettävissä, mikä on suurin mahdollinen tuulivoiman kaltaisen sattumaenergian osuus sähkön kokonaistuotannosta.

        Länsi-Suomeen tuulivoima tuotetaan Pohjanmaalla, koska Länsi-Suomalaiset eivät halua rikkoa hienoa rannikkoaan tuulimyllyillä.

        Kelpasiko sulle halpa sähkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelpasiko sulle halpa sähkö?

        Kuntalainen teki materiaalipaketin tuulimyllyjen haitoista – Sonkajärven valtuusto tyrmäsi Huttusenlehtoon suunnitellun tuulivoimahankkeen
        Sonkajärven kunnanvaltuusto on tyrmännyt yhden kolmesta kuntaan suunnitellusta tuulivoimahankkeesta. Osa kunnanhallituksen jäsenistä äänesti omaa esitystään vastaan.
        Sonkajärven kunnanvaltuustossa oli maanantaina esillä kolme tuulivoimahanketta. Valtuusto hyväksyi hankkeista yksimielisesti kaksi, mutta ei kolmatta.
        Kunnanvaltuusto päätti äänin 14–7, että Ilmatar Sonkajärvi Oy:n Huttusenlehtoon suunnittelema tuulivoimahanke lopetetaan. Tuulivoimayhtiö suunnitteli alueelle 20–25 tuulivoimalaa.
        Kunnanjohtaja Simo Mäkisen mukaan äänestystulos oli harvinainen, sillä kyseessä oli kunnanhallituksen yksimielinen esitys. Sen mukaan alueella olisi aloitettu osayleiskaavan laatiminen, mikä taas olisi mahdollistanut tuulivoimapiston rakentamisen Huttusenlehtoon.
        Äänestyksessä puolueiden rivit rakoilivat, ja myös osa kunnanhallituksen jäsenistä äänesti kunnanhallituksessa hyväksymäänsä esitystä vastaan.
        – Kyseessä oli kannantarkistus, Mäkinen muotoilee.
        Hän toimii esittelijänä kunnanhallituksessa.
        Kuntalaisen materiaalipaketti vaikutti
        Yhtenä tekijänä hylkäyspäätöksen taustalla oli materiaalipaketti, jonka kunnassa asuva Juho Kantola oli lähettänyt valtuutetuille.
        Kantola oli huolestunut siitä, millaisia vaikutuksia suunnitellulla tuulivoimapuistolla olisi alueen luontoon ja matkailuun.
        Hän laati asiasta 21-sivuisen informaatiopaketin, jossa on runsaasti kuvia ja linkkejä videoihin.
        – Nostin esiin tuulivoimaloista aiheutuvat haitat kuten lentoestevalot, Kantola sanoo.
        Kantolan mukaan tuulivoimalat olisivat yltäneet korkeimmillaan yli 300 metriin, eli ne olisivat olleet yhtä korkeita kuin Suomen korkein rakennus.
        – Alue olisi sijainnut keskellä Sonkajärven tärkeintä mökkijärveä, joten näkymäalue olisi ollut hyvin merkittävä.
        Kunnanjohtajan mukaan valtuustossa käytiin asiasta pitkä keskustelu. Loma-asutuksen lisäksi esillä olivat myös Jyrkän matkailu ja Vilokin polku, eli juuri ne seikat, joita Kantola oli omassa materiaalipaketissaan tuonut esille.
        Juho Kantolan mukaan tuulivoimapuisto olisi tullut keskelle Sonkajärven rikkainta luontoa.
        – Se olisi ollut isku nykyisille ja tuleville matkailuyrityksille, Kantola kiteyttää.
        Hän sanoo olevansa iloinen, että yksittäisellä kuntalaisella voi olla tällä tavoin merkitystä päätöksenteossa.
        – Kuntapolitiikkaan voi vaikuttaa, kun jaksaa perehtyä asiaan ja hakea järkeviä argumentteja.

    • Anonyymi

      Jopa 150 tuulivoimalaa joutuu odottamaan kytkentää valtakunnan verkkoon vuosia – tuulivoimabuumi toi sähköähkyn voimalinjoihin
      Fingrid rakentaa kaksi uutta voimalinjaa länsirannikolta Etelä-Suomeen, mutta ne valmistuvat vasta 5–6 vuoden kuluttua. Viivästys voi aiheuttaa menetyksiä tuulivoimayhtiöille ja kunnille. Tämä ylen uutisoimaa.
      Eli jo nyt on rakennettu tuulivoimaa liikaa, kun jopa 150 tuulivoimalaa tulee pyörimään tuottamattomana hupia huolto- ja sulatuskuluineen.
      Kuluttaja tulee maksamaan sähkölaskussaan myös nämä pelkkänä maisema- ja meluhaittana hupia ja kuluja pyörivät voimalat.
      Kepu ajaa monissa kunnissa silti vaan lisää tuulivoimakaavoja vireille. Pelkästään Puolangan kepukin on laittanut vireille suunnilleen toiset 150 voimalaa jo tämän aiemman 150 tuulivoimalan ylikapasiteetin lisäksi.
      Kepu on toki historiassa ajanut intohimoisesti muitakin vaille päivänkään tuotantoa tai toimintaa jääneitä hankkeita.
      Aikanaan maakuntiin rakennettiin paljon teollisuushalleja työllistämisvaroilla, joissa ei rakentamisen jälkeen työllistynyt kukaan. Näitä kiinteistöjä jäi kuntien kulurakenteeksi.

      • Anonyymi

        Elä kehtoa pyörittää sitä samaa levyö. Neula ja ura kuluu.

      • Anonyymi

        Tuulivoimayhtiöt köyhdyttävät nyt etenkin pieniä kuntia.
        Ajatus tuntuu varmasti aluksi tuulestakin tempaamattomalta, koska tuulivoimahan tuo kunnalle kiinteistöverotuloa ja tuloa kaavoituksien vireillepanosta.
        Miten tuulivoima sitten köyhdyttää kuntaa, vaikka tuloa jo tulee ja etenkin luvataan.
        Tuulivoimasta Puolangalle saatava ensimmäinen kiinteistöveroeuro häämöttää todennäköisimmin 10 vuoden päässä. Nyt kunta saa tai on jo saanut noin 70 tuhatta euroa kaavoituksien vireillepanoista. Tämähän on pienessä kunnassa huomattava raha ja tällä maksetaan esimerkiksi Puolangalla pormestarin palkka puoleksi vuodeksi. Miksi tämä vaan köyhdyttää etenkin pientä kuntaa.
        Tuulivoiman kunnalle tuomia tuloja mainostetaan vääristetysti ns. puhtaana tuloja, joihin ei liity kuluja. Tämä on etenkin pieniä kuntia köyhdyttävä vääristymä.
        Lähin esimerkki löytyy Hyrynsalmelta. Kunta köyhtyy vähintään samalla summalla vuodessa , mitä se saa tuulivoimakiinteistöverotuloa. Miksi sama uhkaa Puolankaa, vaikka tuulivoimasta on jo tuloja. Vastaus on yksinkertainen. Kokonaistalous vaan heikkenee, jos menot on tuloja puolet suuremmat. Miten tämä on mahdollista ja mitä nämä etenkin pieniin kuntiin kohdistuvat kulut on. Suurin kuluerä työmäärä.
        Esimerkiksi Puolangalla on ennen tuulivoimahuumaa hoidettu noin yksi pieni kaavoitus viidessä vuodessa ja kunnan resurssit on sen mukaiset. Nyt tuulivoimakaavoja laitetaan vireille kymmenen vuodessa. Esimerkiksi jokaisessa hallituksen ja valtuuston kokouksessa on mukana paljon kunnan virkamiestyötä vaatinut tuulivoima.
        Jo ensimmäinen vuosi on tappiollinen, vaikka tuloja olisi 70 tuhatta, kun tuulivoimaan käytetään veronmaksajien maksamaa työtä optimaalisestikin arvioiden 150 tuhannella eurolla. Jos seuraavat kymmenen vuotta tuulivoimaan käytetään kunnan työpanosta sama 150 tuhatta vuodessa, niin kulut, eli velka, on 1,5 miljoonaa, ennen kuin ensimmäinen kiinteistöverotuloeuro tuloutetaan kunnalle.
        Miksi ja miten tämä köyhdyttää etenkin pieniä kuntia.
        Pieni kunta ei voi muusta tulorakenteesta lisätä työvoimakapasiteettia tuulivoiman aiheuttamaan työmäärään, vaan se on säästettävä jostakin.
        Valitettavan usein nämä säästöt kohdistuu esimerkiksi sivistystoimeen, terveys tai vanhuspalveluihin, mikä kuihduttaa kuntaa entisestään.
        Jokainen voi miettiä, onko järkeä tehdä kymmenenkin vuotta velkaa tuulivoima kiinteistöveroeuron ja ulkomaisen bisneksen eteen.
        Miksi etenkin kunnan virkahenkilöt kuitenkin ajavat intohimolla tuulivoimahankkeita eteenpäin, niin siitä seuraavassa osiossa.

        On se hurjaa tuo tuulivoimakaavoitusten määrä vuodessa. Kymmenen kaavaa vuodessa Puolangalla ja Paltamossa. Paltamoon olet yhittänyt soveltaa samaa tekstiä. Pormestari vaihtui oikein kunnanjohtajaksi. Luvut samaa paskaa.

    • Anonyymi

      parempi olisi paljakan pitää tänä talvena kiinni,koska siten kunta vähemmän menettäisi.korkeat sähkölasaskut jäänee kunnan maksettavaiseksi?hiihto loman tulevat massit ei riitä kattamaan kuluja?sähkö,polttoaineet ym ei pysty persaukeiset kustantamaan?sääli on sairautta,mutta totuus on tämä.

    • Anonyymi

      Rovaniemen AMK opiskelijat nauraa Törmämäen Samille. Oli kuulemma kerännyt kuusi ääntä Roissa viime kuntavaaleissa. Kepuehokkaana.

    • Anonyymi

      Van sulleppa nauraa kaikki.

      • Anonyymi

        Tuulivoimayhtiöt valtaavat kuntia luomalla suhteita kuntien virkahenkilöstöön ja poliittisiin päättäjiin. Etenkin kepuvetoisissa kunnissa on hyvin vaikea uskoa, että tähän suhteiden luomiseen ei liittyisi kunnan kirjanpidossa näkymätöntä rahaliikennettä.
        Jokainen voi toistaiseksi vain arvailla mikä on tuulivoimayhtiöiden suhteiden luomisen osuus virkahenkilöiden ja poliittisten päättäjien pääomatuloista.
        Tulevissa kuntavaaleissa asian suhteen avoimilla tulee olemaan äänestäjiä.

        Tänään oli alueuutisissa Vuolijokisten tuulivoimayhtiöltä hakemista kehitysrahoista.
        https://areena.yle.fi/1-3835054
        Ensimmäisenä tulee mieleen, että esimerkiksi perinteisen tuulimyllyn kunnostukseen saa kyllä avustusta luotettavimmiltakin tahoilta, kun tuulivoimayhtiöt.
        Uutisoinnissa tuli hyvin esille, että nämä on kertakorvausluontoisia iäksi vaikenemisen rahoja. Mitä jää tuleville sukupolville.
        Esimerkki kehitysrahan lyhytjänteisyydestä sen pitkäjänteiseen sitouttamiseen nähden.
        Metsästysseura voi saada hyvinkin lupa- ja vieraslupatuloja tonnin vuodessa toiminnan pyörittämiseen. Tämmöiselle seuralle tai yhdistykselle tuulivoimayhtiö tarjoaa optimaalista kymppitonnin kehitysrahaa.
        Tuulivoiman myötä lupatuloja ei enää ole. Kehitysraha on käytetty johonkin siihen osoitettuun projektiin. Tulot loppuu tuulivoiman myötä ja toiminta aika lyhyellä aikajänteellä. Onko Puolankalaisille seuroille tai yhdistyksille tarjottu edes tämmöistä kymppitonnia kertakorvauksena tulevaisuuden tuhoamisesta.

        Näkyyhän nuo metästävän tuulivoimaloiden ympäristössäkin ihan entiseen malliin. Toki tietä on leveämmästi ajattaa jänestä.

        Joko luit uudesta mahdollisuudesta estää tuulivoiman rakentamisen? Istutat susia suunnitellulle puistoalueelle, niin eivät myönnä lupaa rakentaa. Näin kävi Utajärvellä.

        Metsästystähän ja varsinkaan koirien käyttöä tai muita elinkeinoja sudethan ei haittaa. Tästäkö aloittajalle uusi keino valikoimiin?

        Kovin ristiriitaiselta tuntuu hyväksyä, että sudelle turvataan laajat elinympäristöt, mutta haja-asutusalueen asukkaan, eli ihmisen, elinympäristö tuhotaan tuulivoimalla.
        Kaksinaismoraalista on monelta muultakin osin tuulivoiman toteuttaminen.
        Pienet kunnat koittavat keksiä keinoja muuttotappion minimoimiseen ja kääntämiseen muuttovoitoksi. Samalla esimerkiksi Puolanka laittaa kaikki tuulivoimakaavat vireille maksimoidakseen ja varmistaakseen kauaksi tulevaisuuteen muuttotappion.
        EU huijaa Suomea tuulivoiman suhteen oikein tuelta. Ennallistamisasetuksella velvoitetaan korjaamaan ihmisen aiheuttamaa luonnon teollisuuskäyttöön muokkaamista.
        Samanaikaisesti etenkin saksalaiset tuulivoimayhtiöt saa tuhota ja teollistaa mielin määrin Suomessa kaikentyyppistä luontoa sekä suomalaisten elinympäristöä.
        Sähkönsiirtolinjojen lunastusmenettelylaki on tehty huoltovarmuuden ja yleisen edun turvaamiseksi. Nyt ulkomaiset yhtiöt ovat huomanneet, että tätäkin he voivat käyttää voittojensa maksimoimiseksi ja maa-alueiden valtaamiseen.
        Haaskan pito on ehkä varmin elinympäristön säilyttämisen turva.

        Keskustelussa on paljon kritisoitu asioita pelkästään mielipiteeseen perustuvana.
        Tuulivoiman suhteen on faktaan perustuen etenkin viime ajoilta ihmetyttävä huomio.
        Talvi on tulossa ja tullut. Nyt etenkin tarvittaisi myös jo toteutetun tuulivoiman sähköntuotantoa.
        Tuulivoiman tuotannon toteutuma on kohtuudella seurannut aiemmin ennustetta, mutta nyt kun sähköä aletaan tarvita talvea vasten, niin tuulivoiman toteutuma on alkanut jäämään jostain syystä alle puoleen ennustetusta.
        Faktaa asiasta löydettävissä: https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinainformaatio/tuulivoiman-tuotanto/
        Tuulivoiman tuottaman sähkön osuus kokonaissähköntuotannosta on huiput pois lukien yllättävän pieni. Faktaa asiasta: https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        Meluhaitoilla, luontokadolla ja yli 5000 hehtaarin murskealuilla on saavutettu yllättävän marginaalinen vaaleanpunainen tuulivoiman osuus kokonaissähköntuotannosta.
        Tämä on vielä sattumaenergiaa, eli kovimmilla pakkasilla tuulivoima ei tuota, vaan kuluttaa sähköä.

        Kuluttajan annetaan ymmärtää, että Ukrainan sota nosti sähkön hintaa. Toki nosti ja vaikutti, mutta raju korotus sähkönhinnassa tapahtui marras-joulukuu vaihteessa 2021.
        Marraskuussa oli MWh vielä noin 85 euroa ja joulukuussa yli 190 euroa.
        1998-2021 marraskuu sähkön hinta on ollut tasaista, jopa usein alle 10 euroa MWh.
        https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ehi/statfin_ehi_pxt_12gc.px/table/tableViewLayout1/
        Nyt MWh maksaa 300 euroa.
        Yksi tuulivoimala tuottaa keskimäärin noin 1 MWh/h vuodessa, eli yhteensä keskimäärin 8760 MWh per tuulivoimala per vuosi.
        Ilman syöttötariffia, eli suoraa valtion tukea, ei tuulivoimaa olisi toteutunut Suomen luontoa tuhoamaan ja toteuttamaan huomattavaa tulonsiirtoa ulkomaille.
        Ajatellaan, että elettäisi nyt vielä tuulivoimatonta onnellista ja kohtuukustannuksellista elämää, eli sähkön hinta olisi 10 euroa/MWh.
        Yksi tuulivoimala tuottaisi bruttoa tällöin noin 87 tuhatta euroa per vuosi. Ajateltuna ylioptimaalinen 10 vuoden elinkaari tuulivoimalle, niin se tuottaisi kuluttajaystävällisellä sähkönhinnalla elinkaarensa aikana alle miljoonan, eikä niitä kannattaisi rakentaa.
        Sähkön hinta on kuitenkin saatu tuulivoiman myötä nostettua 300 kertaiseksi, niin yksi tuulivoimala on saatu tuottamaan bruttotuloa ulkomaille noin 2,5 miljoonaa per vuosi.
        Tätä laskua me kuluttajat maksamme nyt sähkölaskussa tulonsiirtona ulkomaille.
        Kyllä ulkomaiset on osannut Suomen päättäjiä kusettaa kunnolla ja me joudumme nyt siitä maksamaan, sekä elinympäristöstämme ja luonnosta luopumaan.

        Kepukoijari suolijärveltä on ensiksi meidän kallis elätti poikanen. Toiseksi myy meidän kunnan puhtaan luonnon pilkkahintaan ulkomaan liikemiehille. Ne miehet vie meidän elätti poikasta kuin lypsyämpäriä.

        Tänään kannattaa osallistua yleisötilaisuuteen.
        Näihin kannattaa osallistua, vaikka tuulivoimalat ei tulisi omaan elinympäristöön, niin saa jonkinlaista kuvaa tuulivoiman toteuttamisesta.
        Julkuvaaran OAS:ää ja yleiskaavoitusta koskeva yleisötilaisuus järjestetään 28.11.2022 klo 18.00 - 20.00 Puolangan
        kunnanvirastolla valtuustosalissa, Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös
        etäyhteyksin. https://puolanka.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/
        Linkki yleisötilaisuuteen löytyy edellä mainitusta internetosoitteesta.

        Otetaan kahdesta eri laista kohtia, joiden perusteella jokainen voi miettiä virkahenkilöstön ja äänestämänsä päätöksentekijän toimintaa lähinnä tuulivoimaan liittyen.
        Kaavoituslaki.
        77 b § (11.2.2011/134)
        Tuulivoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset
        Laadittaessa 77 a §:ssä tarkoitettua tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa, on sen lisäksi, mitä yleiskaavasta muutoin säädetään, huolehdittava siitä, että:
        1) yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä kyseisellä alueella;
        2) suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu maisemaan ja ympäristöön;
        3) tuulivoimalan tekninen huolto ja sähkönsiirto on mahdollista järjestää.
        Hallintolaki.
        31 §
        Selvittämisvelvollisuus
        Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.
        Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

        Puolangan päättäjien vireille laittamissa tuulivoimakaavoissa ei ole tieverkostoon tai sähkönsiirtoon liittyvää realistista suunnitelmaa tai toteuttamisvaihtoehtoa.

        Tuulivoiman tuotanto on menneen viikon aikana jäänyt merkittävästi kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteista. Vähäinen tuotanto nostaa sähkön hintaa. Esimerkiksi tiistai-iltana pörssisähkön hinta oli jälleen 60 sentin tuntumassa kilowattitunnilta. Keskiviikkona pörssisähkö on vielä tiistaitakin kalliimpaa.
        Syynä ei ole erityisesti se, että ei tuulisi. Syynä on se, että tuulivoimalat ovat jäätyneet.
        Fingridin ennusteet eivät vielä osaa ottaa huomioon tuulivoimaloiden jäätymistä.
        Edellinen Kauppalehden uutisoimaa. Varmasti tuulivoiman kepulikannatajat pitää tätäkin mielikuvituksen tuotteena ja mielipidekirjoituksena. Ei olla edes päästy talvessa alkuun ja tilanne on tämä. Laitan linkin tuulivoiman kannattajille heidän mielestään mielipidekirjoituksesta. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/6fee0995-fa98-4df9-838b-0cbe1884e47e?ref=facebook:f4c9
        Ilmeisesti Puolangan päättäjät uskovat tuulivoiman myötä ajamaansa ilmaston rajuun lämpenemisen muutokseen, että täällä ei tuulivoimalat voi jäätyä telemastoista poiketen.

        Nyt on huomattavan leuto talvinen keli.
        Nyt olisi optimaalinen tilaisuus tuulivoiman puolustelijoilla laittaa todellista faktaa pöytään tuulivoiman merkityksestä Suomen sähköntuotantoon ja huoltovarmuuteen.
        Itse pidän faktana tuulivoiman kannattajista poiketen kantaverkkoyhtiön tiedotusta.
        Kantaverkkoyhtiö esimerkiksi päättää mahdollisista hallituista sähkökatkatkoista, vaikka tuulivoiman kannattajat pitää kantaverkkoyhtiötäkin mielipidekirjoittajana.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/

        Suomen päättäjät on turvannut keski-euroopan maille sähköä ja miljarditulot Suomeen hiilinieluaukoilla ja maanomistajien tulonmenetyksillä toteutetulla tuulivoimalla.
        Päättäjät ovat tämänkin asian suhteen olleet ja ovat hetkellisen tuoton sokaisemia.
        Järkevät päätöksentekijät olisivat sopimuksissa vaatineet ja velvoittaneet ulkomaiset yhtiöt pitämään tuulivoimalat sulana tuotot saavien maiden sähköllä tai rahalla.
        Nyt olemme jatkuvan hallittujen sähkökatkojen uhan alla taataksemme keskieurooppalaisille miljarditulot Suomen maanomistajien mailla tapahtuvasta energiatuotannosta.

        Keneltä se on pois tuulesta otettu raha?
        Ethän sinä olekaan puolankalainen pessimisti. Suorastaan iloitset vähätuulisista päivistä.

    • Anonyymi

      Tuulivoima ja aurinkovoima ei tällä hetkellä kovin paljon auta sähkömarkkinoita, noin 5 - 6 %.

    • Anonyymi

      Nyt tuotanto on parin prosentin luokkaa.

      • Anonyymi

        No entäs Olkiluoto 3?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No entäs Olkiluoto 3?

        Olkiluoto 3 pitää saada tuotantoon. Voimalan teho on yli satakertainen siihen nähden, mitä nyt yli tuhat tuulivoimalaa tuottaa.
        Jokainen voi perehtyä paljonko nämä yli tuhat tuulivoimalaa on vaatinut murskealuetta ja aukkohakkuuta tie- ja sähkönsiirtoverkkoineen. Lisäksi saimme korvauksena maisema- ja terveyshaitoista tuulivoimaloiden jäätymisen ja sitä myötä niiden sähköä tuottamattomuuden ja ylikorkean sähkönhinnan.
        Olkiluoto 3 on lähellä sähköntarvealuetta, eli ei aiheuta maaseudun autioitumista.
        Jokainen voi miettiä ja tutkia, onko Olkiluoto kolmosen viivästyminen oikeisiin asioihin tai ongelmiin pohjautuva, vai onko viivästyminen politikointia ja keinotekoisesti sähkönhinnan nostamista tuulivoiman toimeentulon turvaamiseksi.
        Kylmä oli Rokan Antillakin Tikkakosken mannekiinina, mutta Antti ei kuitenkaan jäätynyt pystyyn kuten kepujen tuulivoimalat. Antero teki tulosta Suomen hyväksi, mutta tuulivoimalat tekee tulosta ulkomaille Suomen maaperällä.

        Ennusteet lupaa turvaa herroille, narreille ja daameilleen, linnanjuhlien suhteen.
        Tuuliennusteet lupaa itsenäisyyspäivälle yli 3200 MWh/h tuulivoimasähköntuotantoa. Pukuloisteen ohessa on mielenkiintoista seurata, että pystyvätkö nämä kepulaisuuden maskotit itsenäisyyspäivänä noinkin kovaan yhteiskuntaturvaamisen suoritukseen.
        Jos Saulilla on pörssisähkö, niin meillä on pieni pärjäämisen ennuste.

        Paljon pitää juoksua parantaa itsenäisyyden kunniaksi. Nyt ollaan 14 MWh/h tuotannossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennusteet lupaa turvaa herroille, narreille ja daameilleen, linnanjuhlien suhteen.
        Tuuliennusteet lupaa itsenäisyyspäivälle yli 3200 MWh/h tuulivoimasähköntuotantoa. Pukuloisteen ohessa on mielenkiintoista seurata, että pystyvätkö nämä kepulaisuuden maskotit itsenäisyyspäivänä noinkin kovaan yhteiskuntaturvaamisen suoritukseen.
        Jos Saulilla on pörssisähkö, niin meillä on pieni pärjäämisen ennuste.

        Tuulivoimalat on nyt pari viikkoa ollut jäässä. Toivotaan kun alkaa tuulemaan, että ne kestää eikä lapoja tule kenenkään pirttiin, autoon tai saatikka suoraa niskaan. Toki plussaa, jos tuottavat vielä sähköä.

    • Anonyymi

      HANKI on täynnä reikiä, ja jokaisessa on pala jäätä. Nyt tuulivoimalan alla voi kävellä huoletta kypärä päässä, neljä päivää aiemmin se olisi ollut hengenvaarallista.

      Kahden sadan metrin korkeuteen kurkottavan tuulivoimalan siivet olivat silloin jään peitossa, ja siipien pyöriessä jäätä sinkoili ympäri Humppilan metsiä.

      Vaikka tällaisen 4,3 megawatin tehoisen voimalan roottori näyttää pyörivän rauhallisesti, mittakaava hämää. Navakassa yli 12 sekuntimetrin tuulessa roottori pyörii 14 kierrosta minuutissa.

      Se tarkoittaa, että lähes 75 metrin pituisen siiven kärki viuhuu läpi ilman lähes 400 kilometrin tuntinopeutta. Siinä vauhdissa jääpintakin irtoaa.

      JÄÄTÄMINEN on ollut viime aikoina tuulivoimatuotannon vitsauksena. Se ja heikot tuulet. Marraskuun viimeisellä viikolla Suomen tuulivoimalat tuottivat sähköä vain noin kahdeksan prosenttia suhteessa niiden asennettuun nimellistehoon. Se on surkea tulos.

      Pääasiassa tuotannon pienuus johtui tyynestä kelistä, mutta marras–joulukuun vaihteessa myös pakkasen ja korkean ilmankosteuden aiheuttama jäätäminen vähensi tuotantoa. Kun raskasta jäätä on tarpeeksi, voimalan automatiikka pysäyttää roottorin kokonaan.

      Keskimäärin tuulivoima on Fingridin tilastojen mukaan tuottanut tänä vuonna sähköä 32 prosenttia suhteessa voimaloiden nimellistehoon. Se vastaa pitkän aikavälin keskiarvoa, sillä tuulituotanto on väistämättä hyvin vaihtelevaa. Epävarmuus on sen luonne.

      • Anonyymi

        No kerro mistä johtuu nyt korkea sähkön hinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro mistä johtuu nyt korkea sähkön hinta.

        Tuulivoimaloita pitää nyt sulattaa helikoptereilla kun ne jäätyy. Sulattaminen maksaa noin 12 tuhatta euroa per voimala per kerta.
        Maksamme nyt raskaasti tätä muka vihreää sattumaenergiaa.
        Ymmärtääkseni helikopterit lentää fossiilisilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimaloita pitää nyt sulattaa helikoptereilla kun ne jäätyy. Sulattaminen maksaa noin 12 tuhatta euroa per voimala per kerta.
        Maksamme nyt raskaasti tätä muka vihreää sattumaenergiaa.
        Ymmärtääkseni helikopterit lentää fossiilisilla.

        Ranskalaiset tekee nyt bisnestä ja päättää Suomen kepun päätöksestä sähkön hinnan Suomessa. Seuraava faktaa.
        Nord Pool hallinnoi sähköpörssiä nimestään huolimatta (tilanne 2021) Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Saksassa, Puolassa, Alankomaissa, Belgiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa. Lainaus loppu.
        Viro on päättänyt maksimihinnan sähkölle 16 senttiä kwh kuluttajalle. Suomi vie silti jatkuvasti sähköä viroon, vaikka meillä on sähkökatkouhat ja korkeat sähkön hinnat.
        Nytkin viroon menee noin 450 mw. Onko järkeä.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        Kepulaiset on myyneet energiataloutemme, sen hinnansäätelyn ja ympäristömme ranskalaisten omistukseen ja ohjaukseen.
        Paikallisena esimerkkinä Puolangan kepu on äärimmäisellä vimmalla tuhoamassa Paljakan matkailun ja vaihtamassa sen ransakalaisiin tuulivoimaloihin.
        Ei meidän oikeasti tarvitsisi täällä Suomessa ja Puolangalla kärsiä tästä, mutta tyhmyyttämme vielä viime vaaleissa liian suuri osuus äänesti kepua. Nyt kärsimme siitä, niin paikallisesti, kuin valtakunnallisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimaloita pitää nyt sulattaa helikoptereilla kun ne jäätyy. Sulattaminen maksaa noin 12 tuhatta euroa per voimala per kerta.
        Maksamme nyt raskaasti tätä muka vihreää sattumaenergiaa.
        Ymmärtääkseni helikopterit lentää fossiilisilla.

        Siitäkö pörssisähkön hinta johtuu?

    • Anonyymi

      Kepuko yksin vastaa tuulivoimasta, en ole tiennytkään. ?

      • Anonyymi

        Kuka tai mikä muu taho se on kun kepu, joka haluaa lahjoittaa Kainuun ulkomaiselle tuulivoimalle ja tuhota sillä Kainuun ja Kainuussa elinmahdollisuuden.
        Jokainen uutisia seurannut tietää viimeistään nyt tuulivoiman turhuuden.
        Uutisissa kantaverkkoyhtiö toi esille laskelmia ja ennustuksia sähkön riittävyydestä.
        Laskelmissa oli karsittu pois tuulivoima ja Olkiluoto 3.
        Olkiluoto 3 tulee laskelmiin ja huoltovarmuuteen mukaan mahdollisimman pian, mutta tuulivoima tuskin koskaan. Pieni mahdollisuus vetyvarastoinnin suhteen joskus ja joiltakin järkeville alueille, eli ei Kainuuseen, toteutettujen tuulivoimaloiden osalta.
        Tähän tuulivoimaturhuuteen on jo nyt tehty Suomessa noin 50 neliökilometriä murskealuetta ja vielä suurempi aukko tuulivoiman siirtolinjoille pakkolunastuksella kansalaisilta ulkomaisen bisneksen tuottojen maksimoimiseksi.
        Samanaikaisesti YK koittaa kokouksessaan minimoida luontokatoa.
        YK:n luontokokouksessa päätetään uusista kansainvälisistä tavoitteista ja mittareista luonnon monimuotoisuuden suojelulle. Tavoitteet liittyvät vuonna 1993 voimaan astuneeseen YK:n biodiversiteettisopimukseen, jonka on allekirjoittanut 196 osapuolta.

        Seuratkaahan. Kantaverkkoyhtiö on ottanut käyttöön tuulivoimaennusteessa käytetyn kokonaiskapasiteetin. Yhtäkkiä käy käyrä tänään 5000 MW:tista noin 180 MW:tissa.
        Aika outoa. Selittäkäähän tuulivoimaa puolustavat kepulaiset

        Ajatellaanpa laskennallisesti ennen peruskepulaista, nykyisin toki muita äänestävää maatilaa. Mihin kepu vihervouhotuksellaan on tilat ajanut ja mikä on vihreän energian järkevyys.
        Lasketaan lyhyellä matematiikalla.
        Tilalla kuluu sähköä 50 kW per tunti. Tilalla on polttoöljytoiminen generaattori jolla voidaan tuottaa tuo 50 kW. Pörssisähköllä ostettuna nyt edullisimmillaan tuo 50 kW per tunti maksaa noin 25 euroa tunnissa.
        Tila kytkee itsensä irti valtakunnanverkosta ja tuottaa 50 kW per tunti polttoöljytoimisella generaattorilla. Laskettuna 1,5 euroa litra polttoöljyn hinnalla, niin generaattorin kuluttaessa noin alle 17 litraa tunnissa, niin sähkö kannattaa tuottaa kepun ajamasta vihreästä siirtymästä ja puolueen aatteesta piittaamatta polttoöljyllä.
        Voi vähintään sata kirosanaa, mihin tuhoon kepu meidät vei.
        Saarikko taitaa olla näyttelemisellään kepua tuhoava muiden puolueiden desantti.

        kW on teho ja kWh on energia.
        Turhaan kirjoitat 50 kW per tunti kun se on yksinkertaisesti energia 50 kWh.
        Ei sulla nuo ole oikein hallussa.

        Kepulaisten ja tuulivoimayhtiöiden kansan huijaamiskeino on markkinoida megawatteja ja peitellä tehowattitunnit. Kansan edun ja oikeusturvan kannalta haluan tuoda asiaa esille mahdollisimman kansantajuisesti eli tehoa per tunti.
        Tuulivoimayhtiöt on tässäkin asiassa kansan huijaamisen experttejä.
        Tuulivoima tuottaa nyt noin 360 Mw, kun kokonaissähköntarve on yli 11 tuhatta Mw.

        Kirjoita tuokin oikein MW. Kouluun.

        Mietippä vielä kuinka suuri luku on kun kirjoitat, että 11 MW:n tehoja on 11 tuhatta kappaletta.
        Jos laitat 11MW:n tehoja 2 kpl niin teho on 22 MW. Jos ittä on 11 tuatta miin paljonko se on?
        Joko olet auton laturilla saanut 4kW 0, 5:llä litralla?

    • Anonyymi

      Täytyy olla samanverran säätövoimaa kuin tuulimyllyistä saadaan energiaa kun pakkasella ei myllyt pyöri. Pitäähän rakentaa sähkölinjat ja tiet myllyille Ja tietenkin PAKKOLUNASTUKSELLA jotta sähkönjakeluyhtiöt pärjäisi ( esim. kuin KAJAVE)

    • Anonyymi

      Miksi sähkö maksaa tänään yli 70 senttiä kilowattitunnilta, vaikka tuulivoimaa riittää jopa vientiin? Tässä syy.
      Kun Suomi on samassa pörssisähkösuossa muun Euroopan kanssa, hintaan ei auta tällä hetkellä, vaikka tuulivoimalat toimisivat hetkellisesti ihanteellisesti. Sähkön riittävyyteen se vaikuttaa. Tiistaina sähkö maksaa korkeimmillaan yli 70 senttiä kilowattitunnilta.

    • Anonyymi

      Tänäkin päivänä pörssisähkön hinnoista 13 tuntia on yli 50 c kWh, kallein hinta 70,06 c kWh. Sähköyhtiöiden johdossa on kasakoita, jotka ottavat kaiken, minkä saavat ja vähän enemmän.

    • Anonyymi

      Yksi tuulimylly siellätäällä saattaisi olla ok, jos sen sähkö voidaan käyttää lähellä.
      Tämä olisi pitkästä siirrosta tuulella pois.

      Tuulipuisto 30-50 kpl myllyjä on paljon myllättyä maata huoltoteineen ja epäilenpä että myllyt syövät toistensa tehoja. Lisäksi teho pitää siirtää kauas, jolloin osa jää kaapeliin.

      Muutoinkin rakennusbuumi on käynyt kiireellä kuumana, ehkä siksi että "rahat meille haitat teille bahama bulvaani".

      Entä sitten kun viimeinenkin puu on kaadettu ja tuulimylly pystytetty. Tajutaanko sitten, ettei tuulta voi syödä?

      • Anonyymi

        Ajatellaanpa tosiasioiden pohjalta, kuinka Puolangan kepu meitä kansalaisia kusettaa ja kiusaa.
        Kepu laittaa kaikkien mahdollisten huijariyritysten kaikki ehdottamat tuulivoimakaavat vireille.
        Jo nyt kepu on laittanut Puolangalla vireille vähintään 137, siis sadan kolmenkymmenenseitsemän maksimiteholtaan 10 MW tuulivoimalan kaavat.
        Nämä 137 tuulivoimalaa tulisi tarvitsemaan 22, siis kaksikymmentäkaksi, uutta 110 KV sähkönsiirtolinjaa. Lisäksi pitäisi olla yli kaksi uutta 400 KV kantaverkkolinjaa näiden tuulivoimaloiden toteuttamiseksi.
        Missään kepun vireille laittamissa tuulivoimakaavoissa ei ole yksiselitteistä tai saatikka varmaa sähkönsiirtomahdollisuutta tai vaihtoehtoa esitetty.
        Esittäkäähän tuulivoiman kannattajat, miten kepun sitoumukset vähintään 137 voimalle toteutetaan realistisesti.
        Lopullinen toteuttaminen vaatii toki vielä poliittisia päätöksiä.
        Lyhytnäköisesti kepun ajama kaikkien kaavoituksien vireille laittaminen on kuntaan lievästi rahaa tuova asia, eli noin pormestarin kuukausipalkka jokaisesta vireille laitetusta tuulivoimakaavasta.
        Tämä kepun malli on todella lyhytnäköistä ja pitemmällä aikajänteellä kuluja ja kuormitusta aiheuttava strategia.
        Kepun hyväksymissä tuulivoimakaavoitussopimuksissa on pääsääntöisesti esimerkiksi seuraava yksinoikeuspykälä.
        Yksinoikeus
        Kunta sitoutuu tämän Sopimuksen voimassaoloaikana siihen, ettei se aktiivisilla toimenpiteillä edistä hankkeita, jotka ovat ristiriidassa xxxxxxx tuulipuistohankkeen
        toteutumisen kanssa.
        Eli kepun hyväksyttyä tuulivoimakaavan vireille kunta ei voi edistää tai hyväksyä alueelle muuta toimintaa tai rakentamista.
        Kun kaikki, siis kun kepu laittaa vireille kaikki, tuulivoimahankkeet ei voi toteutua ja yhdenkin hankkeen toteutuminen Puolangalle voi olla mahdotonta alkaa korvausvelvoitetaistelu. Tämä tulee tarkoittamaan sitä, että miljardiomaisuudet omaavat ulkomaiset tuulivoimayhtiöt tulevat vaatimaan kunnalta korvauksia kepun lupaamista, mutta täysin toteuttamismahdottomista tuulivoimahankkeista.

        Aloitusotsikkoon viitaten tuulivoimasta maksaa kalleimmin tuulivoimapaikkakunnan paikallinen kuluttaja.
        Otan esimerkiksi Suomen tuulivoimaisimman kunnan Kalajoen.
        Miksi myös Kalajoki. Puolangan kepu kävi Kalajoella tutustumassa verovaroillamme tuulivoimaan. Mitä kepu verovaroillamme sai. Entistä voimakkaamman tuulivoimakiiman. Tärkeimpiä asioita kepu ei toki sisäistänyt. Kalajokikin on tuonut esille, että tuulivoimaa ei kannata kaavoittaa liian lähelle asutusta, eikä muutenkaan riitaisille alueille.
        Kalajokisilla luulisi olevan tuulivoiman edelläkävijöinä ja Puoskarin johtamana halpa sähkö, vaan eipä ole.
        Kalajoelle ei saa kiinteähintaista sähkösopimusta alle 30 snt/kwh.
        Tuulivoimasta pidättyväisemmissä kunnissa, kuten Kokkolassa saa 16 snt/kwh ja Ylivieskassa 20 snt/kwh kiinteän sopimuksen.
        Puolangan kepun intohimo on, kuten heidän vireilleen laittamat tuulivoimakaavat osoittaa, saada Puolangalle enempi tuulivoimaa, kun Kalajoella.
        Kuntalaisille ja loma-asukkaille tämä tarkoittaisi vielä huomattavasti entisestään korkeampaa sähkönhintaa Puolangalla.

        Ennen aikaan sanoisin, että kepun talikkouutiset eli Maaseudun tulevaisuus uutisoi, mutta nykyisin vaan maaseudun tulevaisuus lehti.
        Aggregaatti tuottaa nykyisillä pörssisähkön hinnoilla sähköä kilpailukykyiseen hintaan. XXX huomasi tämän maitotilallaan alkuviikosta, kun otti tämän koneen käyttöön.
        Artikkeli kaikessa kepun kepun tuulivoimakiiman ja maatalouden pettämisen surkeudessaan luettavissa. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/052c51bf-2085-4f3f-8c08-4ca982088982
        Kauanko yksityisten, yritysten ja maatilojen talous kestää tätä kepun tuulivoimakiimaa ja korruptiota. Paljon on jo yrityksiä ja tiloja kaatunut ja yksityistaloudet on kepun ajamassa köyhyysloukussa. Onneksi kepu ei saa enää korruptoituneena vikuroida hallituksessa kertaakaan, kun haki sijoitusyhtiöille omaisuuden suojaa, niin nyt alkaa tulemaan hallitukseltakin normaaleita kansalaisia koskevia ja auttavia päätöksiä.

        Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomi joutuu korvaamaan metsiensä hiilinielun romahduksen EU:lle. Lasku on arviolta useita miljardeja euroja.
        Näin uutisoi Yle. https://yle.fi/a/74-20009763
        Samanaikaisesti Puolangan kunta, siis kepu, kaavoittaa noin tuhat hehtaaria metsää murskekentäksi ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden voittoihin.
        Kansan pitäisi alkaa tosissaan asiaa miettimään ja ymmärtämään.
        Riski vääryydestä on suuri, että normaalit veronmaksajat maksaa nämäkin hiilinieluromahdusmiljardit. Nämähän tulisi periä kunnalta kaavoittajana, maita tuulivoimalle vuokranneilta maanomistajilta ja tuulivoimayhtiöiltä.

        Oikeaa asiaa. Valtakunnallisesti on metsää tuhottu ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden murskekentäksi noin 5000 ha, eli 50 neliökilometriä.
        Tällä 5000 hehtaarin murskealueella tuotetaan tällä hetkellä noin 240 MW, mikä on niukasti yli 2 % Suomen sähköntarpeesta.

        Kepun Kurvinen ehdottaa lannoitusta hiilinieluromahduksen pelastamiseksi.
        En ymmärrä, miten 50 neliökilometrin murskealueen apulanta muuttaisi hiilinieluksi.
        Kalliiksi ja Suomen tuhoksi muodostuu ulkomaisiin miljoonavoittoihin toteutettu ja toteutettava tuulivoima. Ottakaahan edes persut tai KD asia ohjaksiin ja tuokaa kansan tietouteen, niin ääniä ja kansan luottamusta tulee vaaleissa vielä enempi.

        Tuota edellä kuvattua murskekenttäpinta-alaa vielä suurempi hiilinielu ja omaisuudenmenetys on tuulivoiman vaatimille sähkönsiirtolinjoille menetetty metsäpinta-ala.
        Puolangan kepun vireille laittamat tuulivoimakaavat vaatisivat vähintään kaksi 400 kV kantaverkkolinjaa lisää. Jos nämä halkoisivat Puolankaa 200 km matkalta menetetty pinta-ala olisi 8 neliökilometriä, eli 800 hehtaaria.
        Tuulivoimalat vaatii lisäksi 110 kV kytkentälinjan. Kepun kaavoitukset vireille laittamien tuulivoimaloiden määrä vaatii yli 20 kpl näitä kytkentälinjoja.
        Otetaan minimaalisesti yhden kytkentälinjan pituudeksi 10 km, eli näiden sähkölinjojen toteuttamiseen menetettäisiin 6 neliökilometriä, eli 600 ha metsää.
        Eli kokonaisuudessaan Puolangan kepun vireille laittamat tuulivoimalat vaatisivat noin 1500 hehtaarin metsäpinta-ala poistuman luontoarvoineen.
        Metsänomistajat tulevat saamaan tästä 1500 ha pakkolunastetusta alueesta korvausta kokonaisuudessaan noin maksimissaan 450 tuhatta euroa, eli 300 euroa per hehtaari.
        Realistisen markkina-arvon ollessa 1500 euroa hehtaari on metsänomistajien kokonaismenetys omaisuudestaan kepun politiikan seurauksena Puolangalla 1800000, eli miljoona kahdeksansataatuhatta euroa.
        Eli kallista on metsänomistajalle kepun äänestäminen.

        Laskeppa mitä puolankalaiset ja metsänomistajat hyötyvät halvasta sähköstä jos hinta olisibesim. 5 cnt/kWh? Nyt näyttää olevan aika halpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota edellä kuvattua murskekenttäpinta-alaa vielä suurempi hiilinielu ja omaisuudenmenetys on tuulivoiman vaatimille sähkönsiirtolinjoille menetetty metsäpinta-ala.
        Puolangan kepun vireille laittamat tuulivoimakaavat vaatisivat vähintään kaksi 400 kV kantaverkkolinjaa lisää. Jos nämä halkoisivat Puolankaa 200 km matkalta menetetty pinta-ala olisi 8 neliökilometriä, eli 800 hehtaaria.
        Tuulivoimalat vaatii lisäksi 110 kV kytkentälinjan. Kepun kaavoitukset vireille laittamien tuulivoimaloiden määrä vaatii yli 20 kpl näitä kytkentälinjoja.
        Otetaan minimaalisesti yhden kytkentälinjan pituudeksi 10 km, eli näiden sähkölinjojen toteuttamiseen menetettäisiin 6 neliökilometriä, eli 600 ha metsää.
        Eli kokonaisuudessaan Puolangan kepun vireille laittamat tuulivoimalat vaatisivat noin 1500 hehtaarin metsäpinta-ala poistuman luontoarvoineen.
        Metsänomistajat tulevat saamaan tästä 1500 ha pakkolunastetusta alueesta korvausta kokonaisuudessaan noin maksimissaan 450 tuhatta euroa, eli 300 euroa per hehtaari.
        Realistisen markkina-arvon ollessa 1500 euroa hehtaari on metsänomistajien kokonaismenetys omaisuudestaan kepun politiikan seurauksena Puolangalla 1800000, eli miljoona kahdeksansataatuhatta euroa.
        Eli kallista on metsänomistajalle kepun äänestäminen.

        Laskeppa puolankalaisten talouksien säästö jos sähkö on 0,30€/MWh halvempaa.
        Talouksia Puolangalla on n. 1330 ja talouden keskikulutus 5000 MWh/vuosi.
        Siinä on kotitalouksien säästö.

    • Anonyymi

      Uutisissa oli että tuulisähkö laskee hintoja. Myllyjä lisää Puolangalle !!!!!!!!

      • Anonyymi

        Tuulisähkö laskee hetkellisesti hintoja ja meidän normaali ihmisten onneksi sattui tuulinen joulun aika. Yleisesti Suomen sähkömarkkina ei ole miltään osin, ei huoltovarmuudellisesti, turvallisuuspoliittisesti, eikä hinnanmuodostuksen osalta enää isänmaamme maaperältä hallittavissa tai ohjailtavissa. Meidän ihmisten yhden perustarpeen, eli sähkön osalta valta on annettu täysin ulkomaisille toimijoille ja jopa siten, että he saavat toimia mielivaltaisesti isänmaamme maaperällä. Kansalaisten hetkellinen helpotus sinänsä, että hallitus päätti sähkönhinnan kompensoinnista kuluttajan sähkölaskujen suhteen. Huonoa asiassa on, että nämä velkatukirahat menee täysimääräisenä ulkomaalaisten sähköyhtiöiden miljoonavoitoiksi. Me veronmaksajat joudumme nämä vielä joskus maksamaan.
        Miten sähköyhtiöt oikeasti ohjaavat sähkömarkkinaa voittojensa maksimoimiseksi. Valtio ja sähköyhtiöt kehottavat sähkön säästämiseen. Tämä on silmänlumetta tai rehellisemmin sanottuna huijaus. Kepulaisista poiketen perustelen asiaa.
        Riittävän sähkönkulutuksen turvaamiseksi sähköyhtiöt tekevät riittävän määrän kiinteähintaisia tappiollisia sähkösopimuksia. Näitä tosiaan tehdään vain rajallinen ja riittävän perus sähkönkulutuksen turvaava määrä. Näiden halpojen sähkönkulutuksen turvaavien sopimusten ulkopuolelle sähkö myydään ryöstöhintaan ulkomaisten miljoonavoittojen maksimoimiseksi.
        Miksi sähkön säästämiseen kehottaminen on sitten silmänlumetta tai jopa suoranainen huijaus.
        Sähkön kulutusta minimoivat ne joille sähkö on kallista. Halvoilla pitkillä kiinteähintaisilla sopimuksilla motivaatio sähkönkulutuksen vähentämiseen on minimaalinen.
        Eli sähkönkulutuksen vähentäminen kohdistuu siihen kulutukseen, jolla sähköyhtiöt tekevät miljoonavoitot, ei niihin kiinteisiin sopimuksiin, joilla ne takaa sähkönkulutuksen ja tekee tappiota. Nyt kun kalliin sähkön asiakkaat vähentävät kulutusta, niin juuri tämä sähköyhtiöiden miljoonavoitot takaava kulutus pienenee.
        Eli tämän voittokulutuksen pienentyessä toki sähköyhtiöt nostaa vaan hintaa miljoonavoittojensa turvaamiseksi.
        Kiero on sähkömarkkina.
        Mitä me kansalaiset voimme asialle tehdä.
        Vähintä, mitä täällä Kainuun korvessa yksittäinen sähkönkuluttaja voi tehdä on äänestäminen. Oman talouden ja oikeusturvan kannalta kannattaa äänestää päätöksentekoon korruptiovapaa järjettömän tuulivoiman toteuttamista vastustava henkilö.

    • Anonyymi

      Joo mutta tuottaa hyvin sähköä nyt juuri tänään tällä lyömällä yli 3000 MW tuottaa sähköä.

      • Anonyymi

        Auto joutui har­vi­nai­seen on­net­to­muu­teen ra­ken­teil­la ole­vas­sa Mur­to­tuu­len tuu­li­puis­tos­sa – "E­le­tään vielä poik­keus­ti­lan­net­ta, ja jään­hei­ton riski on suu­rem­pi.
        Asiasta uutisoi Kaleva ja Koillissanomat. Linkittäkäähän kokonaisuudessa, joku tilaaja.
        Sama tuulivoimatoimija yrittää tunkeutua myös Puolangalle.

        Onneksi tuo Olkiluoto 3 on nyt syöttänyt sähköä verkkoon. Viime yönä on pörssipuuliin myyty sähkö 60 senttiä megawattitunti. Tuulivoiman sattumaenergiatuotannosta johtuen vastaava megawattitunnin hinta oli pari viikkoa sitten yli 500 euroa.
        Sähkönmyyntiyhtiölle sähkö on viime yönä maksanut tuon 60 senttiä megawattitunti. Samaa sähköä myydään pörssisähkön ulkopuolisille asiakkaille jopa hintaan 60 senttiä kilowattitunti. Sähköyhtiö tekee tällöin meidän veronmaksajien kustannuksella ja tuulivoiman mahdollistamana tuhatkertaista voittoa. Järkyttävää ja kepun ollessa vielä hallituksessa tätä ei saada kohtuullistettua.

        Halpaa on. Nyt kalleimmillaan 3,8 cnt/kWh ja huomenna alimmillaan 0,40 cnt/kWh.

        Puolangan kepu perustelee, että valtakunnan politiikka ei anna kunnalle muuta vaihtoehtoa, kun toteuttaa kaikki tuulivoimahankkeet kunnan alueella. Voiko pahemmin enää valehdella kepukorruption pimittämiseksi.
        Ranuan kepu pystyi kieltäytymään täysin tuulivoimasta. Vaala mainosti aluksi kuntaansa tuulivoiman myötä tulevana nollatuloveroprosenttikuntana. Vaalan päättäjillä on ymmärrys tuulivoimasta ajan myötä lisääntynyt ja kunnan jäsenten, asukkaiden ja äänestäjien merkitys kunnan jatkuvuuden kannalta on alkanut hahmottua tuulivoimahuijaukseen nähden. Tässä ymmärrän Vaalan päättäjien ajatuksien muuttumisen ja sen vaatiman viiveen täysin. Tuulivoima-apostolit osaa asiansa ja korruption viljelemisen.
        Normaali ihmiselläkin menee vuosia, vaikka kuinka perehtyy ja kuvittelee tuulivoimahuijauksen kierouden, sen sisäistämiseen. Yksinkertaisesti normaalin rehellisen ihmisen mielikuvitus ei riitä tuulivoiman kierouden ja oman edun tavoittelun ymmärtämiseen lyhyellä aikajänteellä.
        Vaalassa ovat alkaneet sisäistää asiaa vähän kokonaisuutena Puolangasta vielä ainakin poiketen. Seuraava Vaalan kopioitu Vaalan päätöksistä: Päätös: Hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että kunnan lausuntoon lisätään seuraavat kannanotot: sähkönsiirtolinja on lisättävä alueen tuulivoimakaavaan ja sähkölinjan alle jäävälle maapohjalle on maksettava sama korvaus kuin hankealueen maapohjalle maksetaan vuotuisena korvauksena. Lainaus loppu.
        Puolangan kepu on ilmeisesti täysin korruptoitunut tuulivoimalle ja pettää äänestäjänsä.
        Toki jos talot on jo rakennettu tuulivoimayhtiöiden rahoilla, niin ei he muutakaan voi.
        Suolijärvelle laitettiin silmänlumeeksi tuulivoimakaava vireille. Tämä ei toki ole kaavan vireillepanon jälkeen edennyt, vaan muita hankkeita viedään kilpajuoksuna sokeasti eteenpäin tuulivoimayhtiöiden miljoonatulojen turvaamiseksi korruptiovelvoitteiden takia. Ajatelkaa kuinka Puolangan kepu pettää ja kusettaa kiinteää omaisuutta omistavat kunnan jäsenet.

        Vesivoimalsitokset täyttää järviä kun tuotanto on 1180 MW. Tuulivoiman tuotanto 4237 MW.

    • Anonyymi

      Tuulivoimaa lisää. Tällä hetkellä tärkeä ja halpa tapa tuottaa sähköä.

      • Anonyymi

        Tyypillinen tuulivoimatrollin kommentti. Korruptoituneet tuulivoimatrollit ja kepulaiset eivät voi korruptoituneina kommentoida ja vastata kuin yhdellä lauseella. Toki kehitystä on tapahtunut, sillä edellisessä oli kaksi lausetta.
        Tuulivoima on tapa tuottaa sähköä. Tuulivoimaa tärkeämpi on Olkiluoto 3.
        Tuulivoima tuottaa nyt sähköä, sitä ei käy kiistäminen. Sähkönkulutus on nyt Suomessa aika kova ja sähköä tuotetaan silti enempi, kun kulutetaan. Tämä on hyvä ja tärkeä kansalaisten kannalta.
        Tämä on konkretiaa ja osoitus siitä, että tuulivoimaa sattumaenergiana ei tarvita Suomessa yhtään lisää. Omavaraisuus on sähköntuotannon suhteen on saavutettu, eikä sitä kannata vaarantaa sattumaenergian ylikapasiteetillä.
        Kaikki tämän hetkisen lisäksi toteutettu tuulivoima on pelkästään ulkomaisiin miljardivoittoihin tuhottua isänmaamme luontoa ja turvallisuus- ja huoltovarmuusuhkaa.
        Vesivoima on kompensaatioenergiaa tuulivoimalle. Vesivoima ei riitä kompensoimaan tuulivoimaa yhtään enempää. Tuulivoiman lisärakentaminen sekoittaa sähkömarkkinaa entisestään. Entistä sekoittuneempi sähkömarkkina tarkoittaa aina vaan keskieurooppalaisille halvempaa sähköä Suomen kansalaisten kustannuksella.

        Tuo edellisen kirjoittajan esiintuoma fingridin sivusto on todella hyvä, sitä kannattaa seurata ja arvioida aivan oman maalaisjärjen perusteella.
        Itse tulkitsen tämänhetkistä tilannetta seuraavasti.
        Suomi on nyt kuten edellä joku esiin toi sähkön suhteen yliomavarainen.
        Silti sähköä tuodaan pohjois Ruotsista ja Norjasta. Tämä tuontisähkö siirretään Suomen sähkönsiirtoverkon kautta Viroon. Mihin se Virosta menee, niin sen selvittäminen on vaikeampaa. Luultavasti Saksaan, toki mahdollista, että menee itäplokin maihinkin.
        Suomea mainostettiin mahdollisen norjalaisen terästehtaan tiimoilta halvan energian maana. Tässä piilee suuri kupla meidän suomalaisten sähkölaskunmaksajien kannalta. Uutisoinnissa puhuttiin vain sähköenergian hinnasta, ei sähköenergian siirtohinnasta.
        En aivan täysin vielä perehtynyt, mutta Suomi on jokatapauksessa vähintään harvinaisuus siinä, että sähkönsiirtomaksu tulee erikseen sähköenergiamaksun lisäksi.
        Me sähkönkuluttajat maksamme sähkönsiirtomaksuina sen, että Ruotsista ja Norjasta toimitetaan sähköä Viroon tai sen kautta jonnekin.
        Edellinen kirjoittaja toi jo osaltaan hyvin esille tulevan lisätuulivoiman järjettömyyttä. Edelliseen lisäisin tämän osalta vielä sen, että lisätuulivoiman myötä ja sen tuottaessa sähköä vientiin se kuormittaa ja vaatii Suomen sähkönsiirtoverkon laajentamista ja jo järjettömän suuren hiilinieluaukon lisäämistä.
        Tästä normaaleille ihmisille koituu entistä suuremmat sähkönsiirtomaksut ja metsänomistajille hiilinieluromahduskulut ja metsänhoito- ja käyttö rajoitteet.
        Kallista on meille Eurooppalaisten tuulivoimaloiden ylläpitäminen isänmaamme maaperällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen tuulivoimatrollin kommentti. Korruptoituneet tuulivoimatrollit ja kepulaiset eivät voi korruptoituneina kommentoida ja vastata kuin yhdellä lauseella. Toki kehitystä on tapahtunut, sillä edellisessä oli kaksi lausetta.
        Tuulivoima on tapa tuottaa sähköä. Tuulivoimaa tärkeämpi on Olkiluoto 3.
        Tuulivoima tuottaa nyt sähköä, sitä ei käy kiistäminen. Sähkönkulutus on nyt Suomessa aika kova ja sähköä tuotetaan silti enempi, kun kulutetaan. Tämä on hyvä ja tärkeä kansalaisten kannalta.
        Tämä on konkretiaa ja osoitus siitä, että tuulivoimaa sattumaenergiana ei tarvita Suomessa yhtään lisää. Omavaraisuus on sähköntuotannon suhteen on saavutettu, eikä sitä kannata vaarantaa sattumaenergian ylikapasiteetillä.
        Kaikki tämän hetkisen lisäksi toteutettu tuulivoima on pelkästään ulkomaisiin miljardivoittoihin tuhottua isänmaamme luontoa ja turvallisuus- ja huoltovarmuusuhkaa.
        Vesivoima on kompensaatioenergiaa tuulivoimalle. Vesivoima ei riitä kompensoimaan tuulivoimaa yhtään enempää. Tuulivoiman lisärakentaminen sekoittaa sähkömarkkinaa entisestään. Entistä sekoittuneempi sähkömarkkina tarkoittaa aina vaan keskieurooppalaisille halvempaa sähköä Suomen kansalaisten kustannuksella.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/

        Sinulla ei ole tapahtunut edistystä yhtään. Aina samoja lakratuksia alusta alkaen. Ei mitään uutta.
        Kuten näit uutisista kuinka hienosti vesi- ja tuulivoimat pelaavat yhteen.

    • Anonyymi

      Uutisissa sanotaan että, tuulisähkö on halvin ja vähiten saastuttava sähkön tuotto.

      • Anonyymi

        Tuulivoima saadaan uutisoitua halvaksi ja saastuttamattomaksi energiatuotantomuodoksi, kun kepulaisten kiiman seurauksena haittavaikutuksia ja kuluja ei tuulivoiman osalta tarvitse huomioida.
        Tuulivoima-apostolit lupaavat kunnalle ja maanomistajalle 30 tuhatta euroa tuloja per voimala per vuosi.
        Laittakaahan tuulivoimatrollit faktaa toteutumasta.
        Kunta saa maksimissaan puolet tuulivoima-apostolien lupaamasta, maanomistajan tulot jäävät maksimissaan kymmenesosaan. Ajatelkaapa jokainen omakohtaisesti, oletteko lukeneet uutisia tai faktaa, että maanomistaja olisi saanut tuulivoimayhtiön lupaaman tuoton.
        Normaali suomalainen nielee hiljaisuudessa huijaamiseksi tulleena tappiot.
        Miksi tuulivoimayhtiöt lupaavat maanomistajille 30 tuhatta euroa vuokraa per voimala per vuosi. Kepulaisten kiimaa asian suhteen tukee heidän talikkouutisten julkaisu 2021.
        Metsä tuottaa nykyään parhaiten, jos sen vuokraa tuulivoimala-alueeksi. Verottaja voi ottaa tilistä kuitenkin yllättävän ison siivun. Toki tässäkään artikkelissa ei tuoda esille toteutumaa, vaan perustuu katteettomiin lupauksiin.
        Kunnat toki saavat vielä ainakin jotain kiinteistöveroa tuulivoimaloista. Toki tulevaisuudessa tuulivoimayhtiöt voivat osoittaa saaneensa kiinteistöveroon kuuluvat tuulivoimalan rakenneosat esimerkiksi kuluttomana lahjoituksena kiinteistöveron välttämiseksi.
        Maanomistaja on vielä kuntaa huonommassa asemassa ja lupauksen ja toteutuman ero on suurempi. Maanomistajalle tarjottu vuokra perustuu usein sähköntuotantoon tai jopa tuulivoimayhtiön tuottoon. Sähköntuotantoon sidotusta vuokrasopimuksesta voi maanomistaja saada ajoittain jotain. Tuulivoimayhtiön tuottoon sidotusta maanvuokrasopimuksesta maanomistaja ei välttämättä saa koskaan 500 euron varausmaksun lisäksi mitään. Tuulivoimayhtiöt perustaa järkijään tytäryhtiön joka tuulivoimahankkeelle ja nämä yhtiöt on jo lähtiessään satoja tuhansia euroja tappiollisia, eikä yhtiöillä ole tarkoituskaan tuottaa voittoa, vaan ruokkia Eurooppalaisten emoyhtiöiden omistajien tuottoa.
        Suuri Suomen lain, eli kepun sallima, vääristymä on maanvuokraamismahdollisuus tuulivoimalle. Ajatellaan kymmenen tuulivoimalan ja 500 hehtaarin alue. Tuulivoima-apostolit lupaa tästä maanomistajille 300 tuhatta euroa vuokratuloa vuodessa, eli kolme miljoonaa kymmenessä vuodessa. Vastaava alue olisi markkinahintaisesti ostettavissa alle miljoonalla eurolla. Miksi tuulivoimayhtiöt vuokraavat, eikä osta maa-alueita, vaikka ostaminen olisi kymmenen kertaa halvempi vaihtoehto. HE VÄLTTELEVÄT MAA-ALUIESIIN KOHDISTUVIA VASTUITA JA MAA-ALUEISIIN KOHDISTUVIA VEROJA.
        Purkuvastuu ja maa- ja tiealueiden maankäyttömuutoksesta aiheutuva veromuutos saadaan näin maanomistajan maksettavaksi.
        Tämä aiheuttaa maa-alueisiin kohdistuvan, normaalille maanomistajalle mahdottoman, kulurakenteen. Yksi nykyinen sukupolvi tekee kepulituulivoimakiimassaan vuokrasopimukset tuulivoimalle maa-alueisiin. Rasite ja kulut muodostuu niin suureksi, että normaalia palkkaa saava perillinen ei voi ottaa kyseistä rasitetta perintönä vastaan. Maat jää tällöin kunnan tai valtion omistukseen ja kaikki veronmaksajat maksamme ne yhteisvastuullisesti kaiken muun keski Eurooppaan menevän miljardivoiton lisäksi.
        Miettikää asiaa oikeasti ja tärkeä olisi saada perusteltuja, faktaan pohjautuvia, tuulivoimaa puoltaviakin lausuntoja.

        Vaikka en tule ainakaan vähään aikaan kepua äänestämään, niin olen pitänyt sitä vielä edes hieman isänmaallisena organisaationa. Nyt murentui viimeinenkin oljenkorsi ja kusetus paljastui.
        Keskusteluissa esiin tulleisiin tuulivoiman turvallisuusuhkakommentteihin ja kommenteihin kepun rinnastamisesta ja kytkemisestä itänaapurin politiikkaan olen tähän asti suhtautunut varauksellisesti. En jaksanut uskoa, että kepu on noin kiero ja asia voisi olla totta.
        Olemme oikeasti kusessa ja isänmaamme on kepu myynyt itänaapurille.
        Luotin jopa kepua vihaavana, että Puolangan kunnanhallitus on varma mihin nimensä laittaa luvatessaan tuulivoimakaavoitussopimuksissa tuulivoimahankkeen kunnasta riippumattoman siirtämismahdollisuuden kolmannelle osapuolelle.
        Ehkä he olivatkin varmoja ja halusivat varmistaa Puolangan ja energiatuotannon lahjoittamisen itänaapurin hallintaan. Karua luettavaa ja lukekaa muitakin julkaisijan artikkeleita. Asia on vakava. https://pelastetaansuomenluonto.fi/ajankohtaista/tuulentuomaa-oligarkki-kiinnostui-suomesta-tutkivaa-journalismia-seura-lehdessa-11-1-2023/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima saadaan uutisoitua halvaksi ja saastuttamattomaksi energiatuotantomuodoksi, kun kepulaisten kiiman seurauksena haittavaikutuksia ja kuluja ei tuulivoiman osalta tarvitse huomioida.
        Tuulivoima-apostolit lupaavat kunnalle ja maanomistajalle 30 tuhatta euroa tuloja per voimala per vuosi.
        Laittakaahan tuulivoimatrollit faktaa toteutumasta.
        Kunta saa maksimissaan puolet tuulivoima-apostolien lupaamasta, maanomistajan tulot jäävät maksimissaan kymmenesosaan. Ajatelkaapa jokainen omakohtaisesti, oletteko lukeneet uutisia tai faktaa, että maanomistaja olisi saanut tuulivoimayhtiön lupaaman tuoton.
        Normaali suomalainen nielee hiljaisuudessa huijaamiseksi tulleena tappiot.
        Miksi tuulivoimayhtiöt lupaavat maanomistajille 30 tuhatta euroa vuokraa per voimala per vuosi. Kepulaisten kiimaa asian suhteen tukee heidän talikkouutisten julkaisu 2021.
        Metsä tuottaa nykyään parhaiten, jos sen vuokraa tuulivoimala-alueeksi. Verottaja voi ottaa tilistä kuitenkin yllättävän ison siivun. Toki tässäkään artikkelissa ei tuoda esille toteutumaa, vaan perustuu katteettomiin lupauksiin.
        Kunnat toki saavat vielä ainakin jotain kiinteistöveroa tuulivoimaloista. Toki tulevaisuudessa tuulivoimayhtiöt voivat osoittaa saaneensa kiinteistöveroon kuuluvat tuulivoimalan rakenneosat esimerkiksi kuluttomana lahjoituksena kiinteistöveron välttämiseksi.
        Maanomistaja on vielä kuntaa huonommassa asemassa ja lupauksen ja toteutuman ero on suurempi. Maanomistajalle tarjottu vuokra perustuu usein sähköntuotantoon tai jopa tuulivoimayhtiön tuottoon. Sähköntuotantoon sidotusta vuokrasopimuksesta voi maanomistaja saada ajoittain jotain. Tuulivoimayhtiön tuottoon sidotusta maanvuokrasopimuksesta maanomistaja ei välttämättä saa koskaan 500 euron varausmaksun lisäksi mitään. Tuulivoimayhtiöt perustaa järkijään tytäryhtiön joka tuulivoimahankkeelle ja nämä yhtiöt on jo lähtiessään satoja tuhansia euroja tappiollisia, eikä yhtiöillä ole tarkoituskaan tuottaa voittoa, vaan ruokkia Eurooppalaisten emoyhtiöiden omistajien tuottoa.
        Suuri Suomen lain, eli kepun sallima, vääristymä on maanvuokraamismahdollisuus tuulivoimalle. Ajatellaan kymmenen tuulivoimalan ja 500 hehtaarin alue. Tuulivoima-apostolit lupaa tästä maanomistajille 300 tuhatta euroa vuokratuloa vuodessa, eli kolme miljoonaa kymmenessä vuodessa. Vastaava alue olisi markkinahintaisesti ostettavissa alle miljoonalla eurolla. Miksi tuulivoimayhtiöt vuokraavat, eikä osta maa-alueita, vaikka ostaminen olisi kymmenen kertaa halvempi vaihtoehto. HE VÄLTTELEVÄT MAA-ALUIESIIN KOHDISTUVIA VASTUITA JA MAA-ALUEISIIN KOHDISTUVIA VEROJA.
        Purkuvastuu ja maa- ja tiealueiden maankäyttömuutoksesta aiheutuva veromuutos saadaan näin maanomistajan maksettavaksi.
        Tämä aiheuttaa maa-alueisiin kohdistuvan, normaalille maanomistajalle mahdottoman, kulurakenteen. Yksi nykyinen sukupolvi tekee kepulituulivoimakiimassaan vuokrasopimukset tuulivoimalle maa-alueisiin. Rasite ja kulut muodostuu niin suureksi, että normaalia palkkaa saava perillinen ei voi ottaa kyseistä rasitetta perintönä vastaan. Maat jää tällöin kunnan tai valtion omistukseen ja kaikki veronmaksajat maksamme ne yhteisvastuullisesti kaiken muun keski Eurooppaan menevän miljardivoiton lisäksi.
        Miettikää asiaa oikeasti ja tärkeä olisi saada perusteltuja, faktaan pohjautuvia, tuulivoimaa puoltaviakin lausuntoja.

        Eipä taida muilla olla kiimaa , kuin sinulla ! Hyvä paikka myllyille olisi pihlajavaara, korkea ja todella tuulinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä taida muilla olla kiimaa , kuin sinulla ! Hyvä paikka myllyille olisi pihlajavaara, korkea ja todella tuulinen.

        Kajaanissa kaatui tuulivoimayhtiön tuulimittausmasto. Tämä on vasta kaatumisten alku. Ei tule menemään kauan, ennen kuin ensimmäinen tuulivoimala tai tuulivoimayhtiö kaatuu.
        Tulevan äänestämämme kunnanvaltuuston varassa on se kaatuuko myös Puolangan kunta tuulivoiman takia. Nykyisen kunnanhallituksen ja valtuustonkin enin osa kepuleista on liian korruptoituneita tuulivoiman suhteen.
        Puolangan kunnanhallitus ja valtuusto laittaa kaikki tuulivoimayhtiöiden ehdottamat kaavat vireille. Lähes kaikissa kaavoitussopimuksissa on tuulivoimayhtiöllä kunnalta mitään kysymätön oikeus siirtää sopimus kolmannelle osapuolelle, eli esimerkiksi Venäläisille.
        Jokainen uutisia seurannut tietää, että venäläisiltä kiinteistöjen ostamista Suomesta rajoitettu ja aiheesta. Miksi tuulivoimayhtiön voi sitten omistaa ja hankkia Suomen maaperällä venäläiset.
        Tuulivoimayhtiöt ei koskaan osta maa-aluetta toiminnalleen, vaan vuokraavat sen. Tällöin tuulivoimayhtiön omistuspohjasta riippumatta kiinteistö on suomalaisen maanomistajan omistuksessa ja vastuilla.
        Puolangan kunnan tekemistä tuulivoimakaavoitussopimuksista löytyy myös mielenkiintoinen poikkeus. Hietavaaran tuulivoima-alueen kaavoitussopimuksesta ei löydy oikeutta siirtää kolmannelle osapuolelle. Kaavoitussopimus löytyy kunnanhallituksen pöytäkirjasta, Pöytäkirja 03.12.2020/Pykälä 130.
        Kaavoitussopimuksesta ilmenee myös paljon muuta mielenkiintoista. Lukekaa ihmeessä. Esimerkiksi Paltamoon menevää moottorikelkkareittiä ei pormestarin allekirjoituksella tule enää olemaan.
        Ko kaavoitussopimuksessa ei ole mainittu kolmannelle osapuolelle siirtomahdollisuutta ja kaavoitussopimus on tehty WPD Finlandin kanssa pormestarin allekirjoittamana.
        Kuitenkin löytyy yhtiö WPD Hietavaaran tuulivoimapuisto Oy. Tämän yhtiön tulos on ollut vuonna 2021 293 tuhatta euroa tappiollinen.
        Lukekaa ja perehtykää mitä Puolangan kepu ja pormestari korruptiossaan oikeasti touhuavat.
        Tämän Hietavaaran osalta pormestari vielä edellytti maakuntahallinnolta alueen lisäämistä kaavoitussopimuksen mukaisena tulevaan tuulivoimamaakuntakaavaan.
        Tämä on myös kirjallisesti löydettävissä. Ei voi pormestari tai Puolangan kepu edellyttää tämmöistä korruptionsa velvoitteiden toteuttamiseksi.

        Suolijärven travolta tulee saamaan tuomion syrjinnästä. Muotovirhe on jo tehty vertailuasiakirjapuutteessa, eikä sitä voi jälkikäteen peukaloida. Ei edes korruptiokuningas. Jos joku on perehtynyt asiaan, havaitsee että vastaavat minimivertailukirjaamiset on kaatuneet kaikki hallinto-oikeudessa. Kun vertailu kaatuu, heittää syrjitty hakija kanteen oikeuteen ja Suolijärven travolta saa tuomion. Syrjinnästä. Yksikään ei halua työskennellä henkilön kanssa, joka tuomittu syrjinnästä. Travolta on jo nyt rampa ankka. Travolta tietää sen itsekin. Siksi travolta näyttää 70-vuotiaalta.

        Kantelu oikeuskanslerille – Tuulivoimakuntien kunnanjohtajien verkoston esteellisyys

        Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) on näkyvä vaikuttaja, jonka pauloihin ovat jääneet niin poliitikot, virkamiehet kuin lukuisat kuntapäättäjät. Parantaakseen vaikutusmahdollisuuksiaan STY ajaa jäsentensä etua näkyvästi myös Kuntaliiton ja tuulivoimakuntien avulla.

        Pelastetaan Suomen Luonto Ry on tehnyt oikeuskanslerille kantelun 1.11.2022 tuulivoimakuntien kunnanjohtajien verkostosta.
        Lisää aiheesta https://pelastetaansuomenluonto.fi/ajankohtaista/lainsaadanto/kantelu-oikeuskanslerille-tuulivoimakuntien-kunnanjohtajien-verkoston-esteellisyys/

        Edellä joku toi esille, että Hietavaaran tuulivoimayhtiö on jo lähes 300 tuhatta euroa tappiollinen. Laittakaahan Puolangalle tuulivoimaa kannattavat faktaa mihin muuhun tämä raha on voinut mennä kun pormestarin ja kepuleiden uusiin taloihin.

        Suoranaista kansalaisten kusettamista, että tuulivoima laskisi sähkön hintaa. Ydinvoima on todellisuudessa se joka kohtuullistaa meidän kuluttajien sähkölaskun. Tuulivoima vaan ryöstää meitä. Nytkin Suomi on yliomavarainen sähköntuotannon suhteen. Tuulivoima tuottaa enempi kuin ydinvoima, joten sähkön pitäisi olla halpaa. Haukan paskaa ja huijausta on tuo tuulivoima ja kuluttajalle todella kallista.
        Hinta on nyt 120 e/MWh, kun se Olkiluoto kolmosen tuottaessa samalla tuulivoimatuotannolla kokonaisuudessa alle kotimaisen omavaraisuuden oli alimmillaan 60 snt/MWh, todella 60 senttiä megawattitunti. Miten tuulivoiman korruptoituneet kannattajat perustelette tämän meille kalliita sähkölaskuja maksaville kansalaisille.

        Aloittajan otsikointiin liittyvää uutisointia. Media herää asioihin huomattavasti aktiivisia kansalaisia myöhemmin, toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan tuoda asioita kansalaisten tietoon mediankin taholta. Seuraava ylen uutisoimaa.
        Asiakas maksaa vihreän siirtymän
        Moni yksittäisasiakkaille kuten kotitalouksille sähköä myyvä yhtiö on alentanut sähkön hintaa paineen alla. Jos laskisimme hintaa suositeltuun 20 senttiin kilowattitunnilta, olisimme keväällä konkurssissa.
        https://yle.fi/a/74-20013453
        Olisiko meidän sähkölaskun maksajien kannalta järkevämpi, että tuollaiset yhtiöt miljoonia tuottavina menisivät konkurssiin ja sähköä jäisivät tuottamaan järkevällä toimintamallilla toimivat toimijat ydinvoiman lisäksi.

        Kopioitu Kainuun Sanomien keskustelusta.
        Kolumnissa tuli esille seuraava kunnanvaltuutetun lausunto. Mikäli tuulivoima-alueen hylkäävä päätös pysyy voimassa, niin sisäilman ongelmista kärsivä koulu jää korjaamatta pitkäksi aikaa.
        Tämmöinen lausunto osoittaa mielestäni poliittiselta päättäjältä enempi korruptoituneisuutta, kun hallintolain edellyttämää päätettäviin asioihin perehtymistä.
        Itse lausuisin, että jos tuulivoimapuisto toteutuu, niin koulu jää ehkä korjaamatta. Perustelen, miksi todennäköisemmin näin.
        Tuulivoimasta saatavien ylimainostettujen kiinteistöverojen myötä kunnan valtionosuudet pienenee suunnilleen samassa suhteessa. Eli tuulivoimalla ei ole etenkään köyhempiin kuntiin kokonaistuloa kasvattavaa merkitystä, vaan sen sijaan kuntaa köyhdyttävä kokonaisvaikutus.
        Tuulivoima köyhdyttää kunnan asumis- ja elinkeinorakennetta etenkin Kainuussa luonnollisten ympäristöjen muuttuessa teollisuusalueiksi. Tuulivoima kasvattaa esimerkiksi kuntien hallinto- ja terveyspalvelukuja. Eli kuluvapaa valtionosuustulo vaihtuu tuulivoiman myötä huomattavan kulurakenteen mukanaan tuovaan tuulivoimakiinteistöverotuloon.
        Eli ei riitä, että osa Kainuun kunnista on lahjoittamassa Kainuun luonnon tuulivoimayhtiöiden voittoihin, vaan luonnon lahjoittamisen lisäksi tuulivoimayhtiöille ja niiden aiheuttamiin vaikutuksiin voi mennä huomattavastikin verovaroja.

        Kokonaisvaikutusarviointien ja luontokartoituksien vajavaisuus ja jopa suoranainen puuttuminen luo kaikille Kainuulaisille eläväisille ennalta arvaamattoman tulevaisuuden.
        Laaja-alaisesti Törmänmäen ympäristöön suunnitellut jopa 300 voimalaa, jatkuen Vaalan ja Utajärven suuntaan muodostaisivat eläinten ja ihmisten elinympäristöstä, jopa 500 neliökilometrin suuruisen lähes yhtenäisen teollisuusalueen valtavine hiilinieluaukkoineen.
        Aluetta rajaa etelässä Oulujärvi ja pohjoisessa poronhoitoalue. Tämä alue on näistä reunatekijöistä johtuen huomattavaa suurpetojen asuinaluetta ja reviiriä, sekä täten huomattava ekologinen käytävä. Tämä ollaan tuhoamassa teollisuusalueeksi. Mihin satamääräinen suurpetokanta muuttaa alueelta sen muodostuessa eläimille, kuten ihmisille elinkelvottomaksi.
        Maakotkat ei muuta mihinkään, kun niiden elämä päättyy tuulivoimalan siipien pilkkomana.
        Maasuurpedot lähtee todennäköisimmin vaeltamaan pohjoista, eli poronhoitoaluetta kohti. Suurpedon elämä ei tule olemaan poronhoitoalueellakaan helppoa ja ne aiheuttaa kuluja niin poroelinkeinon harjoittajille, kun valtiolle. Tuulivoima toteutuessaan ja kokonaisvaikutusarviointien puuttuessa, tämä petoasia yhtenä osa-alueena, voi aiheuttaa suurpetojen huomattavan siirtymisen esimerkiksi Puolangan keskustan ympäristöön. Etelämpänä elinympäristön tuhoaa suunnitteilla oleva tuulivoima ja pohjoisemmaksi eivät mene poronhoitoalueelle henkeänsä riskeeraamaan.
        Suurpedoilla tulee kokonaisvaikutusarviointien puuttuessa ja elinympäristön menetyksen myötä vastaan sama kuin ihmisellä, että tuulivoiman myötä henkensä pitimiksi ja terveytensä ylläpitämiseksi on siirryttävä taajamaelämään.

        Sähköenergia-asia ei ole kenenkään hallittavissa tällä hetkellä miltään osin. Ei sähkömarkkinan, ei sähköntuotannon, eikä sähkönsiirronkaan osilta.
        Suomi alkaa olemaan omavarainen sähköntuotannon suhteen, eikä omavaraisuus kestä tai saati tarvitse yhtään enempää tuulivoimaa sattumaenergiana. Tärkeämpi olisi olla nyt kiusaamatta kansalaisia turhilla tuulivoimahankkeilla ja keskittyä kompensaatioenergian turvaamiseen.
        Kaikki tästä eteenpäin toteutettava tuulivoima on pelkästään vientimarkkinoille ja ulkomaisten, jopa oligarkkien tai mafioiden, voitoiksi toteutettavaa. Valitettavasti tähän tuulivoimaan liittyy myös tällaisia asioita ja toimijoita.
        Nyt jo uutisoidaan tulevasta sähkötulvasta ja aiheesta. Jo tulevana kesänä tulee vastaan, että tuulisina aikoina kaikelle tuotetulle sähkölle ei ole markkinoita, eli ei tarvetta edes EU tasolla.
        Kainuussa on jo valmiiksi valtakunnan korkeimmat sähkönsiirtohinnat. Sen me jokainen koemme laskussamme sähkösopimuksesta riippumatta. Miksi asia on jo nyt näin. Kajave ilmoittaa perusteluksi asutuksen hajanaisuuden. Tämä ei ole kuin korkeintaan puoli totuutta asiasta.
        Kainuussa on mitätön fingridin, eli kantaverkkoyhtiön sähkönsiirtoverkosto. Kainuussa tuulivoimalla tuotettua sattumaenergia sähköä siirretään jo nyt lähes täysimääräisesti Kajaven siirtoverkon kautta. Kainuulaiset sähkönkuluttajat maksavat tämän Kajaven osuuden valtakunnallisen fingridin siirtomaksuosuuksien lisäksi.
        Nyt ulkomaiset tuulivoimayhtiöt kosiskelevat todenteolla lisäkytkentämahdollisuuksia Kajaven siirtoverkkoon valtakunnalliseen fingridin verkkoon kytkentämahdollisuuden ollessa mahdoton jopa kymmeneen vuoteen. Jos Kajave ottaa lisää ulkolaisia tuulivoimatoimijoita siirtoverkkonsa rasitteeksi, niin sähkönsiirtomaksut Kainuussa vielä tuplaantuvat tästä jo nyt valtakunnan kalleimmasta. Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt osaavat tältäkin osin hyödyntää suomalaisen sähkönkuluttajan maksukyvyn venymisen. Sähkönsiirtomaksu erillisenä ei ole käytössä monessakaan maassa. Suomi voi olla tältä osin harvinaisuus, jopa ainut maa Euroopassa.
        Etenkin keskieurooppalaiset tuulivoimayhtiöt ovat hoksanneet, että voivat tehdä miljardibisnestä Suomen kansalaisten kustantamassa sähkönsiirtoverkossa, jonka tarpeisiin maat edelleen pakkolunastetaan maanomistajilta.
        Pakkolunastuslaki on aikanaan tehty turvaamaan Suomen huoltovarmuutta ja kaikkien kotitalouksienkin sähkönsaantimahdollisuutta.
        Sähkönsiirtoverkko on turvannut Suomen huoltovarmuuden ja taannut sähkön kaikille haluaville jo vuosikymmenet. Nyt suomalaisten sähkönsiirtolaskunmaksajien sähkönsiirtoverkkoa tuplataan tai jopa triplataan ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden, oligarkkien ja mafian miljardivoittojen turvaamiseksi. Ei ole järkeä maksaa meidän tästä rahalla ja luontotuholla. Siirtomaksusta selviämme rahalla, mutta hiilinieluaukkokorvauksiin ne viimeistään loppuu.
        Järjetöntä, että keskieurooppalaisten tuulivoimayhtiöiden miljardivoittojen lisäksi tulemme olemaan velvoitettuja maksamaan miljardeja hiiliromahduskuluina Eurooppaan keskieurooppalaisten tuulivoimayhtiöiden aiheuttamista hiilinieluaukoista.

        Kopioitu myös Kainuun sanomien keskustelusta.
        Lukijan mielipiteessä tulee esille kaksi yhteiskuntamme ja demokratian jatkuvuuden mahdollisuuteen sekä toteutumiseen liittyvää olennaista asiaa. Nämä ovat median riippumattomuus ja korruptiovapaa politiikka. Tuulivoima on uhka myös näille yhteiskunnan toimivuuden perusedellytyksille.
        Kirjoittaja on arvostettava ja harvinaisuus Kainuussa hallintolain edellyttämällä asioihin perehtymisellä yhteiskunnallisen päätöksenteon vastuunkantajana.
        Hyvin ja asiantuntemuksella kirjoitettu seuraava lainaus. Kunnat näkevät tuulivoimassa mahdollisuuden parantaa kunnan talouden tunnuslukuja. Lainaus loppu.
        Eli nimenomaan parantaa hetkellisesti tunnuslukuja, ei parantaa pitkäjänteisesti ja monialaisesti kunnan kokonaistaloutta.
        Tuulivoiman kiinteistöveroa markkinoidaan ihmeellisesti ns. puhtaana kuluvapaana tulona, mitä se ei tosiaankaan ole. Tuulivoiman aiheuttamat kulut kirjataan ja kirjautuu muihin yhteiskuntakuluihin, niitä vääristävästi nostaen.
        Hyrynsalmi on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka kunta vaan kokonaistaloudellisesti köyhtyy, sitä mukaa, kun tuulivoima lisääntyy kunnan alueella.

        Iltalehti uutisoi. Kainuuseen suunnitellaan vielä korkeampia tuulivoimaloita. Järkijään minimissään yli 300 metriä korkeille kunnat laittavat kaavat vireille. Uutinen alkaa.
        Tuulimyllyjen valmistusvirheet ovat lisääntyneet.

        Valmistusvirheiden yleistyminen on johtanut tuulivoimaloiden romahtamisien yleistymiseen. Erityisen alttiita romahtamiselle ovat suuret tuulivoimalat.
        Popular Mechanicsin artikkelin mukaan ympäri maailmaa ovat yleistyneet erityisesti yli 228 metrin korkuisien tuulivoimaloiden romahtamiset. Saksassa romahti 240-metrinen tyylivoimalla syksyllä 2021.

        Kolme tuulimyllyjen päävalmistajaa, General Electric, Vestas ja Siemens Gamesa, myöntävät valmistusvirheiden yleistymisen.

        Tuulivoiman nopea ja laaja kasvu heijastuu tuulimyllyjen heikompana laatuna.

        – Uusien tuotteiden tuotannon ja laadun vakauttaminen vie aikaa. Nopea innovaatio rasittaa valmistusta ja laajempaa toimitusketjua, sanoo GE:n toimitusjohtaja Larry Gulp Bloombergille lokakuussa Popular Mechanicsin mukaan.

        Hollannissa tammikuun alussa romahtaneen tuulimyllyn siivousoperaatio. Hollannissa tammikuun alussa romahtaneen tuulimyllyn siivousoperaatio.
        Hollannissa tammikuun alussa romahtaneen tuulimyllyn siivousoperaatio. EPA / AOP

        Yle uutisoi: Metsätulot voivat jäädä Suomessa verottamatta
        Suomella ei useimmiten ole verotusoikeutta ulkomaisten rahastosijoittajien tuloihin, vaikka ne olisivat peräisin suomalaisista metsistä.

        – Meidän pitäisi pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä niin, että Suomen oikeus verottaa metsistä ja muista kiinteistöistä saatavia tuloja pystyttäisiin nykyistä paremmin turvaamaan. Nykyisellään ulkomaisten sijoittajien saamat metsätulot voivat jäädä täällä kokonaan verottamatta, sanoo veroasiantuntija Saara Hietanen Finnwatch ry:sta.

        Verotulot voivat livetä Suomen ulottuvilta ulkomaille esimerkiksi silloin, kun metsärahasto, jolla on ulkomaisia osuudenomistajia, myy Suomessa metsistään puuta tai myy metsätilansa kokonaan.

        Luken ja sen yhteistyötahojen selvityksestä ilmenee myös, että rahasto- ja sijoitusyhtiöillä on usein konsernin sisäisiä lainajärjestelyjä, joiden avulla metsäomaisuuden tuottoja saadaan siirrettyä ulkomaille.
        Uutinen loppu.
        Juuri tällaiset ulkomaiset sijoitusyhtiöt ovat haalineet metsää etenkin Kainuusta. Hakkaavat ensin aukoksi, mistä ei tule veroja Suomeen. Tämän jälkeen vuokraavat alueen tuulivoimalle, mistä ei myöskään tule mitään kokonaistuottoa Suomeen.
        Köyhät kunnat saadaan huijattua tekemään kaavoituksia luvatulla kiinteistöverolla. Todellisuudessa tuulivoiman aiheuttamat kulut tulevat kaatamaan kuntien talouden.

        A-studiossa oli viisaampia juttuja kuin sinulla. Keskustelijatkin aivan toisella tasolla, vai mitä mieltä olet?

        Kepulien korruptiotuulivoimakiiman myötä Puolanka kuntana tulee menemään konkurssiin. Kulut tulee olemaan ylipääsemättömän kovat.
        Puolangan kunta on laittanut vireille ainakin 157 tuulivoimalan kaavoitukset ilman ympäristölupaedellytystä ja ilman mitään minimietäisyysmäärityksiä asutukseen.
        Leppävirralta meinaa loppua rahat jo kolmen tuulivoimalan aiheuttamiin kuluihin.
        https://yle.fi/a/3-12657936

    • Anonyymi

      Joissakin kunnissa on kyvykkäämpiä päättäjiä, kuin Puolangalla kepulit.

      Kit­ti­län kun­nan­hal­li­tus esit­tää, että kuntaan ei kaa­voi­tet­tai­si tuu­li­voi­ma­hank­kei­ta ku­lu­val­la val­tuus­to­kau­del­la – kun­ta­lais­aloit­teen samasta asiasta al­le­kir­joit­ti ke­vääl­lä 18 val­tuu­tet­tua

      • Anonyymi

        Lukijoita keskustelulla on onneksi paljon. Kepulit silmänlumeena ja oman palkkansa turvaamiseksi toteuttaa muualta meille hanketta. Onneksi edes yksi on saatu kepuleiden egon säilyttämiseksi valtavalla työmäärällä ja verovarojen käytöllä.
        Jokainen voi miettiä paljonko on kavereita ja tuttuja muuttanut Puolangalta pois, joilla yksi vielä olemassa oleva kytkös Puolangalle ja sen elinkeinoelämän turvaamiseen on metsästys.
        Kepulit haluaa katkaista näiltä ihmisiltä tämän ehkä ainoankin kytköksen Puolankaan tuulivoimalla. Jo ensimmäisen toteutetun tuulivoimalan jälkeen toinen marketti saa laittaa ovet kiinni.

        Ei maha tosiaankaan tuulivoimalat käydä marketissa ostoksilla ja mahtavat olla laiskoja maksamaan esimerkiksi kirkollisveroa.

        Kannattaa katsoa tulevana maanantaina MOT.
        Mot
        ma 06.02. klo 19.00 - 19.30
        30 min
        TV Finland
        Mot
        Suomeen on suunnitteilla tuhansia uusia tuulivoimaloita. Maanomistajille on tarjottu rakennuspaikkojen vuokrasopimuksia jopa pilkkahintaan. Parhaat tuulivoimayhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta anteliaiden tukien ansiosta.

        MOT löytyy ja on katsottavissa Yle areenassa.
        Näin hyvin tuetut tuulisähköyhtiöt tienasivat – pääosa tuloista veronmaksajien pussista
        https://yle.fi/a/74-20016290

        Hyrynsalmen pitäisi olla jo tuulivoiman myötä vähintäänkin extrapalvelutason kaupunki, vaan ei ole.
        Viisaan Hyrynsalmelaisen poliittisen päättäjän ajatuksia on luettavissa Puolanka lehdessäkin.
        Vaikealta tuntuu alkaa vasemmistolaiseksi, mutta kyllä se on ainut Kainuun pelastusta ja jatkuvuutta ajava puulaaki. Persutkaan ei oikein aina ole ajan tasalla asioista.

        Tuolta löytyy tuulivoimatoimijoiden ja tuulivoimakuntien raamattu. https://view.officeapps.live.com/op/view.aspx?src=https://tuulivoimayhdistys.fi/media/julkaisuun_tuulivoima_vuositilastot_2022.xlsx&wdOrigin=BROWSELINK
        Karua luettavaa.
        Kunnille, kuten Puolangan kepuleille, luvataan 30 vuotta tuulivoimalan käyttöikää ja varmaa verotuloa.
        Ei löydy tuulivoimaraamatusta 30 vuotta toiminnassa ollutta tuulivoimalaa.
        Moni voimala ei ole ollut toiminnassa, kuin 5 vuotta.
        Syöttötariffin valtion maksama maksimi 12 vuotta näkyy olevan yleisin tuulivoimalan elinkaari.
        Lyhytaikaisia keksintöjä ovat. Oikeuteen pitäisi laittaa ylipitkää tuottoikää mainostavat tuulivoimayhtiöt ja lupaukset hyväksyvät ja allekirjoittavat kepulit.

        Kajave uutisoi kunnostavansa ja vahvistavansa Kainuun sähkönsiirtoverkkoa, joka on jo nyt kuluttajille Suomen kallein maksettava, oliko 25 miljoonalla eurolla.
        Tämä on suurimpia huijauksia Kainuulaisia kohtaan sitten tervaporvareiden ryöstöjen jälkeen.
        Suuria sähkönsiirtomaksuja maksavan kuluttajan asiaa tai sähköverkkoa Kajave ei edistä eurollakaan tuosta 25 miljoonasta.
        Kajave käyttää Kainuulaisilta heidän hyväntahtoisuuttaan maksamat rahat saksalaisten tuulivoimayhtiöiden Suomen maaperällä tuotetun sähkön siirron mahdollistamiseen ja saksalaisille halvan sähkönsaantimahdollisuuden turvaamiseen.
        Ei meidän kyllä tällaisesta kannata maksaa. Kaupantekijäisinä tulee Kainuulaisille vielä täysimääräinen luontotuho ja huomattavat hiilinielukorvaukset.
        Miettikää ja tutkikaa, mutta eihän tässä ole mitään järkeä tuhota viimeisetkin elämän edellytykset Kainuussa saksalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen ja takaamiseen.

        Ei ole tuulivoima ympäristöystävällinen energiatuotantomuoto.
        https://tvky.info/2023/02/metallurgian-ja-materiaalitekniikan-diplomi-insinoori-tero-lintanen-helsingista-kirjoittaa-tuulivoimaloiden-materiaalitehokkuudesta-ja-kierrattamisesta-asioita-jotka-jaavat-mediassa-aivan-liian-vahal/
        Artikkelissa on kyseessä vain 160 metriä korkea voimala, kun taas Puolangan kunta kaavoittaa vain ja ainoastaan yli 300 metriä korkeita tuulivoimaloita.
        Tuulivoimalan yleisin käyttöikä on vain 7 vuotta mainostetun 30 vuoden sijaan.
        Tuulivoimaloiden purkuvastuun ja purkamisen toteutumisesta on vielä hyvin vähän onnistuneita esimerkkejä. https://view.officeapps.live.com/op/view.aspx?src=https://tuulivoimayhdistys.fi/media/julkaisuun_tuulivoima_vuositilastot_2022.xlsx&wdOrigin=BROWSELINK

        Viime päivien uutisissa on noussut esille Suomen turvallisuusuhat ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen yhteiskunnalliset vaikutukset.
        Mikä on nämä turvallisuusuhan ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen politiikoiden mahdollistama tekijä ja Suomen tuho. Se on tuulivoima.
        Turvallisuusuhka:
        Pääosa Suomen tuulivoimaloista on ulkomaisessa omistuksessa. Ulkomaiset toimijat voivat joka hetki halutessaan eliminoida nämä tuulivoimalat pois sähköntuotannosta.
        Tuulivoimalat ovat korkeita ja korkeutta vaan tuplataan etenkin Kainuuseen kepun suunnittelemien suhteen. Nämä tuulivoimalat on tutkassa helposti havaittavia ja sotilaallisesti ensimmäisenä eliminoitavissa pois yhteiskunnan infrasta ja kansalaisten huoltovarmuudesta.
        Luonnon monimuotoisuus.
        Suomen kepu ja vihreät on luoneet lainsäädännön, että tuulivoimaloita tieverkostoineen ja sähkönsiirtoverkkoineen saa rakentaa kaikkeen luontoympäristöön.
        Tuulivoimaloille on jo nyt tehty pelkästään uutta tietä luonto tuhoten sama määrä, kun olisi tehty uusi valtatie Hangosta Utsjoelle.
        Sähkönsiirtoa sattumanvaraisesti kuormittavan tuulivoiman sähkönsiirtolinjojen alle on tuhottu luontoa viiden Suomen päästä päähän kulkevan maantien verran.
        Tämä täysin turhaa, sillä jokaisen Suomen kansalaisen ja yrityksen on ollut jo aikaa mahdollisuus saada sähkö olemassa olevalla sähkönsiirtoverkolla.
        Kukaan ei tohdi puhua tästä, koska päättäjät ovat korruptoituneet, etenkin kepu.

        Avoin kysymys kaikille Puolangan kuntalaisille ja kunnan asuvien ulkopuolisille Puolangalle veroja maksaville.
        Paljonko olette valmiit maksamaan tai peruspalveluita karsimaan ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden voittojen maksimoimiseen.
        Onko jo menetetty 100 tuhatta euroa siedettävä ja esimerkiksi miljoona jo liikaa oikeus ja ympäristölupakuluihin saksalaisten, jopa kiinalaisten tai venäläisten tuulivoimatoimijoiden voittojen takaamiseksi.
        Puolangan kepu laittaa kaikki tuulivoimakaavat vireille kaikille Puolangan maa-alueita hamuaville ulkomaisille toimijoille perehtymättä yhtään hankkeen järkevyyteen saatikka toteutusmahdollisuuksiin.
        Puolangan kepu ei peräänny korruptoituneena päätöksistään rahansiirroista ulkomaille.
        Seuraavaksi alkaa ja on jo alkanut huomattavat verovarojemme tuhlaukset ulkomaisten yhtiöiden voittojen turvaamiseksi ja takaamiseksi.
        Laittakaahan ajatuksia. Rahaa on mennyt ja paljonko olemme valmiita sitä vielä lisää antamaan ja palveluitamme karsimaan ulkomaisen tuulivoimatuotannon hyväksi.

        Ei senttiäkään. Keput vaihtoon seuraavissa kunnallisvaaleissa.

    • Anonyymi

      Veronmaksajahan maksaa kaiken, koska olemme valtion tärkein rahalähde.

    • Anonyymi

      Ajelin tässä yksi päivä Puolangan lävitse, mitään muuta elollista ei näkynyt kuin kapinen killassa oleva rakki käpötteli tien ylitse.

      • Anonyymi

        Niimpä kyllä tänne myllyjä sopii. Otan ilomielin vastaan ne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä kyllä tänne myllyjä sopii. Otan ilomielin vastaan ne

        No niin ei kun saksalaisten kanssa tekemään epäisänmaallista yhteistyötä, että rakentavat tuulivoimalan tontillesi. Luonnon monimuotoisuutta, ihmisten elin- ja elinkeinomahdollisuuksia tuhoamaan täällä tuulivoimaloita ei tarvita.
        Globaalista siirtomaapolitiikasta on pikkuhiljaa maailmassa päästy eroon ihmisoikeuksien ja luonnon säilyttämiseksi.
        Seuraava tuho on kepulien korruptiossaan Suomesta suunnittelema maailmanlaajuinen tuulivoimareservaatti. Haitat ja tuhot paikkakunnalle. Miljoona voitot vailla vastuita kaikkiin maailman kyseenalaisimpiinkin maihin.

        Uskooko joku muu kuin kepulit, että ihmiset maailmalta tulee tänne ihailemaan vaarojen huipuille rakennettuja tuulivoimaloita.
        Itse ajattelen kyllä, että ihmiset maailmalta tulevat katsomaan, ihailemaan tuulivoimavapaan monimuotoista luontoa ja rentoutumaan sen ympäristössä asuinympäristönsä tuulivoimaa ja rakennettua stressaavaa elinympäristöään pakoon.
        Saksassa ja Hollannissa koittavat päästä tuulivoimasta eroon. Nyt pitäisi informoida etenkin Saksaan, minkälaiseen jopa koskemattomaan erämaahan Suomen päättäjät himoitsevat heidän tuulivoimaloitaan. Siellä he eivät tätä ymmärrä, eikä hahmota, ennen kuin Suomen ja Puolangan päättäjät ovat tehneet korvaamattoman tuhon.
        Perehtykäähän, mitä tuulivoima tuotti tai eli ei tuottanut mitään sähköä näilläkään pakkasilla, jolloin sähköä todella tarvittaisi.

        TV-KY ry: Kuntatiedote 1/2023
        MIKSI KANNATTAISI EDELLYTTÄÄ JOKAISELTA KUNTAAN SUUNNITELTAVALTA TUULIVOIMAHANKKEELTA YMPÄRISTÖLUPAA ENNEN VOIMALOIDEN KÄYTTÖÖNOTTOA?
        Tuulivoimabuumi käy kuumana, ja uusia tuulivoimahankkeita tulee vireille nopeaan tahtiin. Tuulivoimalat ovat entistä suurempia, ja kilpailun kiristyessä hankkeissa on yhä enemmän voimaloita. Tuulivoimahankkeet varaavat käyttöönsä laajoja maa-alueita, ja suuremmista tuulivoimaloista aiheutuu myös suurempia ympäristövaikutuksia, jotka leviävät laajemmalle alueella. Tuulivoimarakentaminen koskettaa siksi yhä useampaa kuntalaista.
        Kuntapäättäjät ovat paljon vartijoina tuulivoimapäätöksissä:
        Tuulivoimarakentamiseen sovelletaan samoja maankäyttö- ja rakennuslain säädöksiä, kuin muuhunkin rakentamiseen, vaikka tuulivoimarakentaminen poikkeaa olennaisesti tavanomaisesta asuin- ja maatalousrakentamisesta. Laissa on vain harvoja tuulivoimaa koskevia erityissäädöksiä, eikä tuulivoimarakentamisen erityispiirteitä juurikaan huomioida laissa.
        Laissa ei säädetä siitä, minne ja miten tuulivoimahankkeet sijoitetaan. Sijoittaminen perustuu tapauskohtaiseen arviointiin ja sen yhteydessä tehtäviin selvityksiin. Kunnan päätösvaltaan sisältyy näiden selvitysten riittävyyden arvioiminen.
        Kuntapäättäjän vastuu on suuri, koska väärään paikkaan sijoitettua tuulivoimalaa ei voida myöhemmin siirtää muualle. Kunnan viranomaisilla on terveydensuojelu- ja ympäristönsuojelulaissa säädetty velvollisuus toimia, mikäli tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuu haittaa asukkaille tai ympäristölle.
        Lainsäätäjä on jättänyt vastuun tuulivoimaloista aiheutuvien haittojen ehkäisemisestä kokonaan kunnan harteille. Ja jos päätöksenteossa epäonnistutaan, myös näin syntyvien haittojen korjaaminen on kunnan viranomaisten vastuulla. Kuntapäättäjät ovat siis todella paljon vartijoina tuulivoimapäätöksissä.
        Koko tiedote luettavissa https://tvky.info/2023/02/tuulivoima-kansalaisyhdistys-ryn-kuntatiedote-1-2023/
        Kannattaa lukea.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hannuaro1/255212-huijaritarina-tuulivoimasta-osui-ja-upposi-suomessa/
        Maailma on kieroutta täynnä, sen tuulivoima bisnes opetti suomalaisille. Ilmastonmuutoksessa tuulivoiman rakentamisen tukeminen julkisilla varoilla aiheuttaa pelkästään haittavaikutuksia. Sähköntuotannossa tuulivoima on ylimääräinen haitta, joka nostaa kuluttajien sähkölaskun hintaa. Tuulivoima on ajanut jo n. 400 perhettä pois kodeistaan Suomessa, haittavaikutukset ylittävät sietorajan. Tuulivoima on aiheuttanut työttömyyttä kohonneiden sähkölaskujen ansiosta.
        Suomessa petti poliitikoilta harkintakyky, kokonaisuutta ei selvitetty eikä ymmärretty. Nyt on pakko todeta vain, "kusessa ollaan, meni rahat ja maine". Suomi, korkean teknologian maa, ja tukee tuulivoiman rakentamista verovaroista. = Pähkähullua ideologista tyhmyyttä.
        "Lukijoilta: Uudelle tuulivoimatuelle ei ole perusteita"
        https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/lukijoilta-uudelle-tuulivoimatuelle-ei-ole-perusteita-1.2620656

        https://ossitiihonen.com/2020/01/24/kilometrin-etaisyys-tuulivoimalaan-on-liian-vahan/
        Satoja tieteellisiä tutkimuksia ilmanpaineen vaihtelujen terveysvaikutuksista ihmisiin ja eläimiin on jo tehty. Ilmanpaineen vaihtelu on ääntä, infraääntä. Räjähdyksen tuottama ilmanpaineaalto voi aiheuttaa ihmisessä akuutin tappavan keuhkorepeämän, koska kun paineaalto leviää keuhkoputkien hienoimpiin haaroihin ja keuhkorakkuloihin, kudos kuormittuu äärimmilleen ja repeää. Tuulivoimalan roottorin ilmanpaineen vaihtelut eivät riitä tappamaan ihmistä heti, mutta herkät lepakot kuolevat juuri tällä tavalla. Lähellä pyörivää tuulivoimalan siipeä ne putoavat elottomina alas ilman että olisivat edes koskettaneet siipeä tai että ilmanpyörteet olisivat katkaisseet niiden siivet. Tämän ilmiön nimi on barotrauma.
        Onneksi näiden paineaaltojen voimakkuus heikkenee, mitä kauemmas tuulivoimalasta mennään. Ja tässä mielipiteet eroavat toisistaan. Millä etäisyydellä näitä ääni- ja infrapäästöjä voidaan pitää vaarattomina? Joka tapauksessa äskettäin julkaistut WHO:n ohjeet vahvistavat, että melu on yksi tärkeimmistä ympäristöuhista fyysiselle terveydelle ja mielenterveydelle sekä väestön hyvinvoinnille.

        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hyrynsalmen-kunnanhallitus-aanesti-tuulivoimaa-vahemmaksi-kriittisyys-on-lisaantynyt-281885325
        Hyrynsalmen kuntapäättäjät ymmärsivät kokemuksen pohjalta, että pienen kunnan rahat ja resurssit ei riitä ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden miljoonavoittojen turvaamiseen.
        Lisäksi onneksi ymmärsivät Hyryllä, että kaikkia luontoarvoja ei kannata tuhota ja asukkaita sekä matkailijoita ei kannata karkottaa yhtään enempää.
        Puolangan kepu ymmärtää ja tiedostaa valtakautensa rajallisuuden hyväksyessään kaikki laittomatkin tuulivoimakaavat vireille.
        Heidän on vaan pakko kotiuttaa kaikki mahdollinen ruokakuntiensa eduksi ja täyttää tuulivoimayhtiöille korruptoituneet lupauksensa.
        Vaalien alla annan mahdollisuuden kepuleille perustella kaikkien laittomienkin tuulivoimakaavojen vireillepanon, ennen kuin lakipykäliin perustuen perustelen suuren osan kepun vireille laittamien tuulivoimakaavojen laittomuuden.

        Viitaten aloittajan tekemään aloitukseen.
        Mitä enempi hyväksymme korruptoituneiden päättäjien päättämänä tuulivoimaa sattumaenergiana Suomeen, niin sitä enempi kuluttajat siitä maksavat ja ulkomaiset tuulivoimayhtiöt käärivät entistä suurempia voittoja meidän maksamana.
        Olkiluoto 3 on nyt koekäytössä jälleen ja heti sähkön hinta laski ja tasoittui.
        MOT jo julkaisi, että sähköntuottajille olemme maksaneet 5 miljardia ylimääräistä, josta suurin osa menee ulkomaisille tuulivoimatoimijoille.
        Pari linkkiä, jotka äänestäjien ja etenkin päättäjien kannattaa lukea.
        Seuraavassa käsitellään tuulivoiman korruptiota kunnissa.
        https://www.sttinfo.fi/tiedote/kuntaliiton-ja-konsulttiyhtioiden-esteellisyydet-tuulivoimarakentamisessa?publisherId=69819944&releaseId=69969432&lang=fi
        Esimerkiksi olen täysin varma, että Puolangan kunnan korruptoituneet kepupäättäjät ei tiedä hyväksytyn luonnonsuojelulain kuntavastuista yhtään mitään.
        https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2022/eduskunta-hyvaksyi-uuden-luonnonsuojelulain-kuntien-rooliin-tasmennysta

    • Anonyymi

      Puolangalla on vaaroja niin paljon, että sinne sopii lukematon määrä tuuli- ja aurinkovoimaloita.

      • Anonyymi

        Tuulivoimaa on kepulit perustellu Suomen huoltovarmuuden ja omavaraisuuden kannalta tärkeänä. Suomi ei edellä mainittuihin asioihin ja niiden turvaamiseen tarvitse yhtään tuulivoimalaa lisää.
        Tällä hetkellä Suomi on sähkön suhteen yliomavarainen ja vie sähköä 2500 MW.
        Tuotanto Suomessa 12150 MW ja kulutus 9500 MW.
        Jokainen lisää toteutettavaksi päätetty tuulivoimala on pelkästään kepukorruption toteuttamiseksi ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden miljoonavoittojen takaamiseksi Suomen kansalaisten ja Suomen luonnon kustannuksella. Suomelle ja suomalisille ei tule kuin lisäkustannuksia jokaisesta vielä lisää rakennetusta tuulivoimalasta. Joudumme maksamaan hiilinielukorvaukset ja luonnon monimuotoisuuden tuhoamisen korvaukset vielä Eurooppaan maksettujen sähkömaksumiljoonien lisäksi.
        Ei ole järkeä ei, mutta kepun pitää vaan korruptiolupauksensa saada pidettyä ja yhteiskunta, sekä luonto tuhottua. Hinnalla ja tuhon laajuudella ei tunnu olevan kuihtuvalle kepulle väliä eikä yhteiskuntavastuunkannon merkitystä. Tuhon aikaansaaminen on nyt heidän ylin vaaliteema, vaikka Saarikko ja pormestari valehteleekin olevansa metsänomistajan asialla.

      • Anonyymi

        Kyllä !! Paljakasta - Siikavaaraan. Vaarojen laet aivan joutilaita myllyjen paikoiksi

    • Anonyymi

      "Kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla" on lukittu kommentoinneilta ennen vaaleja.

      Näin vaikutetaan jopa valtakunnallisesti. Ei pelkästään lokaalisesti. Ko. aloitus huitelee yli 24 000 avauksessa, jolla se noteerataan valtakunnallisesti. Eli kepulit pelkäävät, että heidän valheensa paljastuu ennen vaaleja juuri sanotun aloituksen ansiosta.

      • Anonyymi

        Viitaten aloittajan tekemään aloitukseen löytyy mielenkiintoista tietoa Tamperelainen lehden julkaisema omakotiliiton selvityksestä asumiskulujen noususta.
        https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/5774800
        Eli Kalajoella on noin sadan tuulivoimalan myötä asumiskulut noussut lähes 3700 euroa vuodessa. Keskimäärin asumiskulun nousu Suomessa on vajaa 1700 euroa.
        Puolangan kepulit on laittanut vireille 168 tuulivoimalan kaavoitukset. Paljastettakoon tämä nyt myös kepuleille itselleenkin, sillä heillä ei ole oikeasti minkäänlaista käsitystä kuinka paljon ovat tuulivoimaloita hyväksyneet kaavoitukseen.
        Eli jos Kalajoella on noin sadalla tuulivoimalla saatu aikaiseksi kansalaisille noin 3700 euron asumiskulujen vuotuinen nousu, niin Puolangan kepuleiden intohimo on saada Puolangan kunnassa asuville yli 6000 euron vuotuinen nousu asumiskuluihin.
        Miettikää oikeasti ketä äänestätte ja äänestäkää.
        Toki jos talous kestää yli kuuden tonnin vuotuisen asumismenojen nousun, niin äänestäkää perinteisesti kepua. Kova pitää olla kyllä esimerkiksi vanhuksilla eläke, että rahat riittää kepun äänestämiseen.

    • Anonyymi

      Tuulivoiman keskittäminen Pohjois-Pohjanmaalle on ympäristörasismia. Kepu tuo muka maaseudun puolue on tuulivoimaa juuri Pohjois-Pohjanmaalle kiihkeästi ajanut.

      • Anonyymi

        Hyviä ja totuudenmukaisia kommentointeja. Otetaan lyhyttä oppimäärää kansalisille ja myös keskusteluissa esiintuoduille Puolangan kepuleille.
        Miksi Eurooppalaisten tuulivoimatoimijoiden bisnes on kannattavampaa täällä Suomen korvessa vaikka ei ole edes sähkönsiirtolinjoja.
        Noita Puolangan kepuleita ei asia edes kiinnosta, vaikka ovat sitovat ja vastuulliset nimensä sopimuksiin laittaneet. Miten niin ei kiinnosta kepuleita.
        Ainakaan etäyhteyden perusteella ei ollut Puolangan edustusta veronmaksajien toteutettavaksi ja kuluksi suunnitellussa Nuojua- Seitenoikea siirtoverkon YVA-tilaisuudessa.
        Miksi tämä kunnan virkahenkilöiden ja päättäjien osallistumien olisi ollut tärkeää.
        Lunastusmenettelylaki on vuodelta 1977 ja se on tehty Suomen yhteiskunnan turvaamiseksi. Nyt tätä samaa lakia käytetään eurooppalaisten tuulivoimayhtiöiden miljoonavoittojen mahdollistamiseen.
        Miksi Eurooppalaiset tuulivoimayhtiöt tulevat tänne korpeen ja miten tuulivoimabisnes on täällä kannattavampaa, kuin sähköä tarvitsevissa kotimaissaan.
        Me Suomessa asuvat veronmaksajat maksamme ja mahdollistamme tämän ja tuulivoimayhtiöiden miljoonavoitot.
        Useissa Euroopan maissa ei maita voi vuokrata tai sen myötä käytännössä lahjoittaa tuulivoimalle, vaan tuulivoimayhtiöiden on omistettava toimintansa maa-alueet.
        Euroopassa tuulivoimayhtiöt joutuisivat omakustantaisesti järjestämään sähkönsiirron. Suomessa tämä sähkönsiirto toteutetaan vuoden 1977 pakkolunastuslain pohjalta maapohjien lahjoituksena suomalisten veronmaksajien maksamalla ja maksuun tulevalla sähkönsiirtoverkolla.
        Keskieuroopassa omalla maaperällään toteutetun tuulivoiman haittavaikutuksista ja hiilinieluaukoista ovat vastuussa tuulivoimatoimijat.
        Suomessa kaiken vastuun eurooppalaisten tuulivoimatoimijoiden toiminnasta kantavat kunnat kaavoitusvastaavana ja ilman ympäristölupaa tuuliteollisuuden hyväksyen.
        Eli kaiken tuulivoiman kaikkien kulujen ja voittojen maksajia olemme me jokainen Suomessa elävä ihminen.
        Päättäjät sokaistuu Suomessa tuulivoimayhtiöiden kiinteistöverotuotosta. Tätä mainostetaan ns kuluvapaana ja puhtaana tuottona.
        Tuulivoima aiheuttaa kunnille kuitenkin monisatakertaisen kaavoitus ja hallintokulurakenteen ja resurssitarpeen verrattuna aikaan ennen kepuleide vireille laittamia tuulivoimahankesuunnitelmia ja kaavoitukseen hyväksymisiä.
        Nämä jopa monien miljoonien kulut on vaan Kalajoen esimerkin mukaisesti kerättävä kuntalaisilta nostaen kaikkia ihmisen elämään liittyviä kuluja kunnan konkurssiin menon välttämiseksi.
        Hyrynsalmen pitäisi olla jo nollaverotulokaupunki, mutta köyhtyy vaan exponentiaalisti toteutetun tuulivoiman suhteessa.
        Miettikää ja perehtykää. Puolangan kepu on laittanut nimensä sellaisiin sopimuksiin, että he eivät voi perääntyä sitoumuksistaan, mutta muilta osin on nyt mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä Kainuussa elämisen mahdollisuuksien puolesta.

        Jos asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi koittaisi keskustelun ulkopuolelta kommentoida kkansan ymmärrettävästi, niin lainaan lauluntekijän sanoja. Ennen oli aika, jolloin elettiin ja toimeen tultiin. Aikaa voi kuvailla sanoilla toinen uskoo Jumalaan ja toinen halpaan humalaan.
        Näiden pohjalta on Puolankakin toimeen tullut ja pysynyt maailman kartalla ja kuntana. Nyt on tullut kolmas tuhon ulottuvuus tähän normaaliin elämäämme.
        Me normaalit ihmiset pyrimme ja vielä voimme elää kuten ennenkin.
        Kepuleilla on Jumalan ja halvan humalan yli käynyt tuulivoimahuuma.
        Tämä tulee yhteiskunnalle monisatakertaiseksi kalliimmaksi kuin edellä mainitut elämämme erivalintaiset edellytykset ja tuulivoima tulee tuhoamaan jopa Jumalaan uskomisen mahdollisuuden saati sitten mahdollisuuden halpaan humalaan.
        Kepulit vaan vie meiltä kaikki erilaiset elämisen intressit ja tulevaisuuden toivon lahjoittaessaan Kainuun saksalaisille ja ranskalisille.
        Eteenpäin kepuleiden vaalislougan tarkoittaa Puolangalla käytännössä ja täysin, että kaikki elämme mahdollisuudet ja jumalaan tai halpaan humalaan vielä käytettävissä olevat varat ohjataan eurooppalaisten tuulivoimayhtiöiden voittojen maksimoimiseen.
        Kepulit ei vaan ymmärrä, että yhteiskunta pysähtyy ja autioituu, jos ei kansalla ole edes varaa Jumalaan tai halpaankaan humalaan valintansa mukaan.
        Tämä on tosi ja valitettavasti tulevaisuus. Jos valtakunnnan tasolla vuosien mittaan alkaisikin ihmisen elän laatu helpottamaan, niin Puolanka sitoutuu tuulivoiman myötä paikallisesti tuhoamaan viimeisiltä pessimisteiltä selviämisen mahdollisuuden.
        Vihreä siirtymä, tuulivoima ja kepu pitäisi äidinkielessämme luokitella jo nyt kirosanoiksi, toki ne tulevaisuudessa tulee sitä olemaan, vaikka kepu miten tappiot ja tuhot puolustelisi. Äänestäkää järjen ääntä. Kepu ei vie etteepäin, vaan alaspäin, kuten menneet vuodet asian todistaa.

        Puolakan lehti on on korruptoitunut Puolangan kepuleiden tuulivoimakiimalle, mutta hesarista voi lukea Puolangan ja Kainuun asioita. Puolanka on valtakunnallisesti ja globaalisti liian kova uhraus vihreän siirtymän tuhoon ja miljoonatuloutuksiin Ranskaan ja Saksaan.
        Vielä ei puhuta tuulivoiman aiheuttamista hiilinieluaukoista ja tämä on eurooppalaisten ja kepun taktiikkaa.
        Kun Suomessa on kepu uhrannut kaiken päätäntävallaan annettavansa eurooppalaisten miljoonavoittoihin, eikä enempää Suomen, siis isänmaamme kansa, enää voi Euroopalle luontoa ja elinympäristöä lahjoittaa, niin pankaapa merkille. Keskieuroopan maat tulee vielä vaatimaan meiltä isiemme puolustaman Suomen maan kansalaisilta huomattavia hiilinieluaukkokorvauksia heidän miljoonavoitoikseen kepun päättämistä tuhansien hehtaareiden hiilinieluaukoista pelkästään Puolangan osalta. Miettikää paljonko olette puolakalaiset maksamaan pormestarin tuulivoimakorruptiosta.
        Asumiskulut tulee nousemaan tuulivoiman myötä yli 6000 euroa vuodessa ja tähän vielä hiilinielukorvaukset ja triplaantuvat sähkönsiirtomaksut päälle.
        Kepua äänestävillä on yhteiskunnalta huijattua rahaa todella valtavasti, kun on varaa äänestää yli kymmenentuhannen euron vuosittaisen talouskeskukseenkohdistuvan kulurakenteen nousun puolesta. Maatalouden ahdingosta puhutaan ja toitotetaan, mutta onhan siellä vieläkin uskomattomat tulot ja varallisuus kepujen intohimojen toteuttamiseen.

        Linkki edelliseen https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009451389.html

        Joko Pyhäjärven metsistä 60% on vuokrattu ulkomaille? Miltä tuntuu?

        Anonyymi-ap
        2023-03-28 09:49:08
        Ilmoita
        Jokainen tuuliteollisuus - "puisto" on tuhansia hehtaareita.
        Ja niitä on tulossa kymmeniä. Vuokrattujen alueiden Yhteismäärä metsäisessä kunnassa nousee todella korkeaksi.
        Satoja jopa tuhansia erilaisia ja eriehdoilla allekirjoitettuja vuokrasopimuksia 50 vuodeksi!? Mikä on pyhäjärvisten metsien tulevaisuus? Miten kuolinpesät ja jälkipolvet suhtautuvat isien metsiin joka on vuokrattu ties kelle kansainväliselle pörssidiilerille jotka vaihtaa omistajaa tai tekevät hallitun konkurssin tarvittaessa? Ennen perintömetsä oli turvallinen lapsuuden marjapaikka tai isän kanssa käyty metsästysreissukohde. Ei enää. Kaikki on kaupan.

        Vaaleissa Suomen kansa äänesti selkeästi vihervouhotuksen kirosanaksi.
        Eduskuntavaalit keskustelussa joku kepuli suorastaan pröystäili, että käykö kateeksi, että kepu on pahin vihervouhotuspuolue. Ei käy kateeksi kepulaisia, lähinnä harmittaa heidän intohimojensa keskustapuolueelle aiheuttaman menetyksen suuruus.
        Toki me kuluttajat saamme nyt vähän kompensaatiota tuulivoiman meille aiheuttamasta kulurakenteesta, sen myös aiheuttaen keskustapuolueelle toiminnan kaventumista vaalien myötä. Kepun yksi paha tappiota aiheuttanut periaate on, että kansalle ja äänestäjille ei asioita tarvitse perustella. Sillekin periaatteelle ja toimintamallille kansa antoi vaatimattoman kannatuksen.
        Puolangan pormestarin vihervouhotus aiheutti vähintään yhden kansanedustajapaikan menetyksen keskustalle. Kepuleista poiketen perustelen.
        Puolangan kunnassa on jäseniä moninkertainen määrä Puolangalla äänioikeuden omaaviin verrattuna. Nämä Puolangalla äänioikeudettomat kunnan jäsenet ovat mökkiläisiä tai muun kiinteistöomaisuuden Puolangalla omistavia vapaa-ajan viettäjiä.
        Laadukkaan vapaa-ajan mahdollisuuden merkitys on viime vuosina korostunut ihmisten elämässä huomattavasti ja näiden mahdollisuuksien säilymisen vaaliminen vaikutti vaaleissa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen elämän laatunsa turvatakseen.
        Puolangan pormestarin vihervouhotus ja tuulivoimakiima maksoi keskustalle vähintään yhden kansanedustajapaikan. Noin kaksituhatta, 2000, ääntä meni Oulun vaalipiirissä keskustalta muille puolueille pormestarin vihervouhotusideologian myötä pelkästään Oulun vaalipiirissä. Noin tuhat, 1000, ääntä poistui keskustalta samasta syystä muissa Suomen vaalipiireissä.
        Tämän tuon kepun syvän vaalitappion aiheuttaman harmituksen myötä heille realiteettinä esille ja mahdollisuutena valmistautua tuleviin kuntavaaleihin.
        Kepulit ei toki asiaa varmasti mitenkään huomio tai noteeraa. Puolangan kepulit kokevat paikkansa ja ideologiansa turvattuna, kun kepu säilyi Puolangalla suurimpana puolueena.
        Toisenkin realiteetin haluan heille esiin tuoda, vaikka voisin olla vahingoniloinen.
        Puolangan kepun etumatka kuihtuu valitettavasti seuraaviin vaaleihin mennessä jo pelkästään luontaisen poistuman myötä.
        Kepu onneksi maksoi nyt tuulivoimasta vaalien myötä myös meidän kuluttajien kantaman kustannuskuorman lisäksi.

        Voiko pahempaa hätävaletta ihminen lausua, kun Saarikko vaalituksen jälkeen.
        Toki hän paljasti kepun ydinajatuksen ja siitä heidän kiinnipitämisen tärkeyden.
        Saarikko sanoi reilun 11% kannatuksella, että kepulle koittaa uusi hieno ja hyvä aika.
        Todellinen johtaja olisi sanonut, että kansa on äänestänyt ja kepun tulee tulevaisuudessa huomioida ihmiset ja heidän elämäänsä koskettavat asiat.
        Saarikon lausumana kepu olettaa tulevan uuden nousun perinteisellä hyväveli-, omaneduntavoittelu-, ja korruptiopolitiikalla luontaisesti.
        Ei ole niin suurta vaalitappiota, että kepu huomioisi ihmisen. Puolangan kepulit ovat innostuneet entisestään reilun 11 prosentin kannatuksen myötä puhuttelemaan ihmisiä hörhöiksi ja hulluiksi.
        Uutta on paikallispolitiikassa, että jos joku kepun ryhmäkuria pelkäämättä tuo esille ihmisiä ja heidän elämäänsä koskevia asioita, niin hänelle lähinnä nauretaan ja aliarvioidaan.
        Pappi voisi pääsiäisenä perinteestä poiketen saarnata Puolangan tuulivoimauskonnosta, jonka johtajana pormestari toimii kolmentoista opetuslapsen tukemana.
        Puolangan kepu ei voi perääntyä tuulivoiman suhteen, eikä kuunnella kansaa.
        Pormestari on laittanut sellaisiin papereihin nimen, että kaavoitussuunnitelmien keskeyttäminen aiheuttaisi tuulivoimayhtiöiltä huomattavasti Puolangan kunnan vuosittaista bruttotuloa suuremmat korvausvaatimukset.
        Puolangan kepulla on suuret ja oikeustoimikelpoiset virheet jo nyt harteillaan tuulivoiman eteenpäin viemisessään. Kulurakenteiden ja epäonnistuneen kunnan päätöksen toimintamallin paljastumisen välttämiseksi Puolangan kepu ei osallistu mihinkään tuulivoimaa koskevaan edes viralliseen ja kunnan osallistumisen vaativaan tilaisuuteen, eikä tiedota kansalle, eli hulluille ja hörhöille mitään.
        Puolangan kepu koittaa nyt vaikenemisella, hiljaisuudella ja jopa omien järkevien nokkimisella saada aikalisää.
        Joudumme ehkä vielä parisen vuotta kantamaan kustannusvastuuta pormestarin maatalouselinkeinosta, mutta miettikää kaikki kohdallanne onko kepulipolitiikka antanut elämään positiivista pormestarin maatalouselinkeinon tukemisen suhteessa.
        Opetus- ja terveyspalveluissa raha ei olisi mennyt lehmän- ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden takapuoleen.

        Olen mielelläni hullu ja hörho, kun olen tuonut ja tuon edelleen esille puolangan kepujen mielenvikaisuuttaan ja suuruudenhuulluuttaan tehtyjä esityksiä. Uudistan näkemykseni, että paikalliskepuille ja Suolijärven Travoltalle on viimeiset kaksi vuotta meneillään. Kunnallisvaaleissa heidät korvaa paikallisasukkaat, jotka haluavat ja tekevät rehabilitaation asumisen ja elämisen mielekkyydelle. Paikalliset kepuliseniilit on sairastuneet henkisesti. Tuulivoima-apostoleiden tuomaan sairauteen.
        Paikalliset keput edellisen lisäksi tulevaisuudessa rasittavat äärimmilleen taloudellisesti mielenterveyspalveluja, kun heille selviää, että kuntalaiset eivät halua kepuhullutuksia ja kotikuntamme tuhoa. Eduskuntavaaleissakin äänestäjät oli kuninkaita/kuningattaria. He eivät antaneet pönkkäpuolue kepuille, eikä liioin vihervasureille valtakirjaa tuhota maatamme.
        Olen ylpeä hullu ja hörhö. Tämä seniilikepuleille tiedoksi.

        Lisää tiedotetta Kansalle ja samalla toki kepuleillekin, vaikka he eivät ota mitään kansalaisten tietoa tai ajatusta vastaan korruptionsa uhkana.
        "Korkein Hallinto-oikeus määräsi
        virka-aseman väärinkäytöstä sakkoa ja
        ehdollista vankeutta kuntapäättäjille
        Kittilässä."
        Tuulivoima-asia tulee selvittää kuntatasolla ja maanomistajien keskuudessa kunnolla, ennen kuin sitoudutaan.
        Asiasta löytyy lisätietoa Puolangan puskaradio ja pelastetaan Suomen luonto FB sivuilta.
        Puolangalla pormestarin ajama tuulivoimarikollisuus on vielä huomattavasti laajempaa ja vakavampaa, kuin Kittilässä.
        Puolangan kepuvaltuutetut joutuvat kantamaan pormestarin ryhmäkurin seuraukset rikosoikeudellisina vastuina.
        Vasemmisto ja persut ovat onneksi jaksaneet äänestyttää asioista ja lausua eriäviä mielipiteitä.

        Suomen keskustapuolue on pahin maaseudun asujan, maanomistajan tai maatalouselinkeinon harjoittajan pettäjä. Toki onneksi vaalitulos on osoitus kansan tämän uhkakuvan ymmärtämisestä. Harmi, että Lintilän ihmiset vielä nipin napin äänestivät eduskuntaan.
        Kepu luulee tuulivoimayhtiöiden propagandan perusteella sen olevan maakunnat pelastava asia, mutta todellisuudessa se on etenkin luontoarvomaakuntien totaalinen tuho.
        Ei tuo Puolangan kepulit esille, että kuinka suuri on heidän pormestarin orjina tekemien kaavoitussopimusten menetetty metsäpinta-ala pelkästään.
        Tämän metsäpinta-alan metsänkasvun tuotto on pois yhteiskunnan tulorakenteesta ja hiilinieluaukko on yhteiskunnallinen ja ilmastollinen rasite.
        Keskieurooppalaiset tuulivoimayhtiöt yrittävät nyt maksimoida valtansa ja pinta-alansa Suomessa kepukorruption viimeisillä mahdollisuuksilla.
        Tuulivoiman haitoista ei vielä puhuta, eikä niitä sanktioida.
        Kun keskieurooppa huomaa, että enempää ei saada Suomen kansantalouden selkärankaa, eli metsää Suomessa tuhottua, niin he alkavat vaatimaan suomalisilta hiilinieluaukkokorvauksia itse tuhoamistaan pinta-aloista.
        Tämän me kansalaiset joudumme vielä maksamaan, koska maanomistajat ja kuntapäättäjät ovat vastuuvelvolliset asiassa.
        Ei Eurooppalaisilla toimijoilla ole mitään vastuita, kun kepu on sopimuksissa näihin sitoutunut. Raskaat tulee olemaan rasitteet yhteiskunnalle niistä päätöksistä, mitkä kepu yrittää korruptiossaan tehdä vielä tällä kuntavaalikaudella.
        Miettikää oikeasti, onko vastaantuleva kepuvaltuutettu päivää sanomisen arvoinen.

        Mihin tarvitsemme etenkin täällä Kainuussa tuulivoimaa. Emme tarvitse sitä mihinkään muuhun, kun kepulien korruptiolupausten lunastamiseen. Kepuleista poiketen perustelen jälleen.
        Tuulivoima ei ole juuri tuottanut sähköä koko pääsiäisen aikana ja nytkin aurinkoenergia tuottaa tuulivoimaa enempi.
        Kainuu on merenrannikkoa huomattavasti heikkotuulisempaa ja tuulivoiman rakentamiskustannukset haastaviin vaaramaisemiin on moninkertaiset pohjanmaan tasaiseen hiekkajäkälikkökankaaseen verrattuna.
        Kainuussa ei ole tuulivoimalle sähkönsiirtoverkkoa. Toki siirtolinjoja on suunnitteilla veronmaksajien varoilla toteutettavaksi.
        Tuulivoiman tuotto jää Kainuussa viidesosaan tai kymmenesosaan merenrannikkoon verrattuna.
        Miksi tuulivoimayhtiöt silti himoitsevat toimintaa tänne haastavien maastojen ja Suomen kovimman talven ympäristöön.
        Vastauksia on vain yksi ja yksiselitteinen kepulikorruptio ja lieveilmiöt.
        Kainuun pienien kuntien kepulipäättäjiä on helppo huijata ja mielikuva manipuloida.
        Kunnan pitäisi olla lain mukaan kunnan jäsenten etua ajava organisaatio.
        Tuulivoimayhtiöt osaavat manipuloida kunnan päättäjät ajamaan maanomistajia lähes lahjoittamaan maansa tuulivoimalle ja näin toimivat täysin hallintolain vastaisesti korruptiossaan.
        Jokainen voi miettiä miten toiminta voi kannattaa noin kymmenkertaisella kulurakenteella ja noin puolet pienemmällä bruttotuotolla.
        Vastaus on kaksiselitteinen. Korruptiolla ja huijauksella kepuleiden avustuksella saadaan Kainuun luonto ja elinkeinot tuhottua ja tilitettyä miljoonia keski-Eurooppaan.
        Kiinteistöverotulot on täysin ylimainostettuja. Bruttototeutuma jää reiluun puoleen tuulivoimayhtiöiden lupaamasta. Tuulivoiman aiheuttama lisäkulurakenne katetaan asumiskulujen triplaamisella, kuten Kalajoella.
        Hyrynsalmi ei ole edelleenkään luksuspalveluita tarjoava kaupunki tuulivoiman myötä, vaan köyhtyy ja kuihtuu entisestään.
        Tuulivoimavapaaseen luontoarvokuntaan Kainuuseen olisi paljon muuttajia esimerkiksi kepulimaanomistajien tuulivoimahulluuden keski Suomesta.
        Siellä ei ihmiset enää voi liikkua pimeällä, eikä osallistua samoihin tilaisuuksiin, kun Eurooppalaisille tilitettävät miljoonat ovat jakaneet yhteiskunnan ja ihmiset.

        Maaseudun epätoivottavaa riistoa , pörssihyeenat liikkeellä keskustelusta.
        Kepulit voisivat vastata kysymykseen. Toki tähänkin kysymykseen on vain yksi oikea vastaus, eli kepulikorruptio.
        Miksi tuulivoimaa ja aurinkovoimaloita ei rakenneta entistä enemmän kaupunkien lähelle, teollisuusalueille tai moottoriteille? Sinne missä niiden tuottamaa energiaa todella tarvitaan?

        Vaikea löytää suoria yhteystietoja järjestöstä, johon Suomi hiljattain hyväksyttiin jäseneksi.
        Koitan toki vielä löytää suoraa kontaktia kertoakseni ja kysyäkseni heiltä mielipidettä Puolangan kepuleiden haaveeseen yli 160 kappaleesta yli 300 metriä korkean tuulivoimalan toteuttamisen intohimosta Puolangan alueelle.
        Mielenkiintoista olisi saada vastaus, että onko heillä käsitystä, että Suomessa vielä liittymisen jälkeenkin asioita ja omia intohimoja yhteiskunnan kustannuksella ja turvallisuusriskillä Suomessa hoitaa osassa päin maata niin epäisänmaallinen organisaatio, kuin kepu. Kyseinen järjestö toki jo vaalien myötä lähes lakkaantui äänestäjien ymmärryksestä, mutta loput rippeet pitäisi kieltää turvallisuuspoliittisena ja epäisänmaallisena riskitekijänä.

        Onhan tuo Puolangan kepulien ja tuulivoimayhtiöiden valehtelu jotain Suomessa ennen näkemätöntä ja kokematonta.
        Jos normaali ihminen tai yrittäjä toimisi kepulien ja tuulivoimayhtiöiden tavoin, niin hän menettäisi yhteiskunnallisen vapauden ja saisi sitä rajoittavan rangaistuksen.
        Kepulle yhdentoista prosentin kannatus on vielä liian iso vaalivoitto, kun jatkavat vaan linjaansa ja tuulivoimayhtiöiden kanssa veljeilyä.
        Kuten propagandasta tulee ilmi on toki tuulivoimayhtiöillä todella suuri työntekijävaihtuvuus. Kepulivalehteluun pitkäjänteisesti kykenevät ihmismielet ovat harvassa.
        https://uutiskirje.winda.fi/a/s/75933379-23a1d2578c43a5bbe97fb2f9b745908a/1496757

        Puolangan pormestarin intohimo on päästä allekirjoittamaan vielä mahdollisimman monta seuraavan pykälän sisältävää sopimusta tuulivoimayhtiöiden kanssa.
        Yksinoikeus
        Kunta sitoutuu tämän Sopimuksen voimassaoloaikana siihen, ettei se aktiivisilla
        toimenpiteillä edistä hankkeita, jotka ovat ristiriidassa
        tuulipuistohankkeen toteutumisen kanssa.
        Puolangan pormestari on sitoumuksillaan evännyt tuulivoiman ulkopuolisen Puolangan kehittämisen vuosiksi eteenpäin.
        Tällaisten sitoumusten myötä ei voida kaavoittaa tai kehittää Puolangalla mitään tuulivoiman ulkopuolisia asioita.
        Puolangan kepulit on ulkoistanut Puolangan elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen täysin, vain ja ainoastaan keski-Eurooppalaisten tuulivoimayhtiöiden ohjaukseen.
        Kepusta pitää vaan päästä eroon tai muuten ainoa Puolangan valot ovat kunnantalolla ja tuulivoimaloissa.
        Kannattaa alkaa hyvissä ajoin etsimään elämälle ja luonto- tai metsästysharrastukselle tukikohtaa vaan riittävän kaukaa Lapista. Toki paljon väkeä sinne on jo Puolangalta siirtynytkin elämisen arvoisesta elämästä nauttimaan.

        On tuo kepun politiikka järjetöntä.
        Kotimaiseen ruoantuotantoon ja huoltovarmuuden turvaamiseen ei saa rakentaa tuotantorakennusta, jos sen tieltä joudutaan kaatamaan puita.
        Tuulivoimaloita kepu haluaa rakentaa ihan mihin vaan erämaahan, eikä menetetyllä metsäpinta-alalla, ihmisellä ja luonnolla ole merkitystä.
        Maaseudun tulevaisuudesta poimittua: Maa- ja metsätalousministeriö suosittelee viivästyttämään tulevia nauta- ja lypsykarjatalouden rakennushankkeita, jos tuotantorakennuksen tontilta tai rakennuspaikalta joudutaan kaatamaan puita metsästä.
        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/dc31f583-ff13-47c8-aa91-6f6dac8db090?fbclid=IwAR3Satg1B_EHhOLDQymdyb-wrcIJStsNWChdcv1KMJwvyL5jDxeoDBQlmc8

        Voi kepu minkä virheen ja paljastuksen teitte omaksi viimeiseksi tuhoksenne vielä rokäle vaalitappion jälkeen. Kepu ei lähde hallitukseen.
        Tällä kepu paljasti strategiansa ja tuulivoimakorruptionsa.
        Kepu näkee nyt järkevämmäksi jäädä oppositioon nauttimaan tuulivoimakorruptiotuloista, kun lähteä hallitukseen ajamaan oikeaa maakuntien ja äänestäjien asiaa.
        Kepun vaalitappio ja persujen vaalivoitto perustuvat täysin, ainoastaan ja vain siihen, että entiset kepua äänestäneet ei vaan voineet äänestää tuulivoimakiimaista kepua elämänsä ja yhteiskunnan elämän jatkumon kannalta, vaan äänestivät persuja.
        Kepu on niin korruptoitunut tuulivoimalle, että he eivät voi taloudellisista intresseistään johtuen tätä tunnustaa tai analysoida. Tämä koituu heidän viimeiseksi tuhokseen.
        Olisi kepu lähtenyt hallitukseen ajamaan lisätuulivoiman toteuttamisen pysäyttämistä, mutta eivät vaan lähteneet tuhonsa varmistaakseen.
        Me suomen kansalaiset tulemme maksamaan raskaasti kepun tuulivoimakiiman.
        Pankaahan merkille, niin ei mene kun vuosi tai kaksi, kun maksut lankeavat.
        Eurooppalaiset tuulivoimatoimijat huomaavat, että mitenkään ei Suomeen enää he saa enempää tuulivoimaa ja Suomesta on saatu tehtyä Euroopan tuulivoimareservaatti maksimissaan. Tämä jälkeen EU laittaa Suomelle maksuun kansan maksukyvyn ylittävät hiilinielukorvaukset ja luonnon monimuotoisuuden tuhokorvaukset keskieurooppalaisten itsensä tänne rakentamien tuulivoimaloiden aiheuttamasta tuhosta.

        Juurikin näin. Vastaan jo, ennen kun joku kysyy, edellisen kommentoijankin puolesta, mitä ovat nämä kepujen saamat tuulivoimakorruptiorahat yhtenä pienenä esimerkkinä korruption kokonaisuudessaan.
        Vuonna 2020 me Suomen kansalaiset maksoimme tuulivoimayhtiöille tukea 322 miljoonaa ja viime vuonnakin suurien sähkölaskujen lisäksi 198 miljoonaa.
        Vielä kepuja äänestäneet ovat suurelta osin tuulivoimalle maita vuokranneita maanomistajia tai tuulivoimayhtiöiden osakkaita, joten suuri osa maksamistamme miljoonista menee kepulaisille, vaikka toki enin osa menee meidän rahoja tuulivoiman myötä ulkomaille.
        Tuulivoima ei pelastanut meitä energiakriisiltä. Se on sattumaenergiaa. Tuulivoima vaan triplasi sähkölaskumme energiakriisin aikana häiritsemällä ja sekoittamalla sähkömarkkinan ja muiden sähköenergiatuotantomuotojen tuotannon.
        Esimerkiksi vesivoima on suorastaan kusessa ja ongelmissa kepujen tuulivoiman myötä.
        Vesivoimalle tuulivoiman aiheuttamista ongelmista koitetaan vielä vaieta kepukorruption turvaamiseksi, mutta tuhot näkyy jo ihmisille ja tulee entistä räikeämmin näkymään.
        Tuulivoimaa markkinoidaan, tai kepu markkinoi, haamukiinteistöverotuloilla ja hetkellisesti halvalla sähköllä tuulisina aikoina.
        Nyt on monta viikkoa tuulivoima ollut kokonaissähköntuotannon kannalta merkityksetöntä. Persut perehtykää vielä enempi kriittisesti tuulivoimaan ja kuunnelkaa kansaa, niin seuraavissa vaaleissa on Kokoomus ja SDP kepun kaltaisia pienpuolueita.

        Tuo 198 miljoonaa olisi mennyt järkevämpään tarkoitukseen vaikka kolmikantaisesti jaettuna tasan 66 miljoonaa jokaiselle seuraavalle sektorille.
        1 peruskoulutuksen laadun ja työntekijöiden turvaaminen.
        2 varhaiskasvatuksen laadun ja työntekijöiden turvaaminen.
        3 Terveydenhuollon laadun ja työntekijöiden turvaaminen.
        Keskustapuolue näki kuitenkin näitä Suomen yhteiskuntaa turvaavia toimintoja järkevämmäksi jakaa 198 miljoonaa oman korruptionsa ja ulkomaisten tuulivoimatoimijoiden kesken.
        Joka osaa ja ymmärtää vielä lukea, niin ei voi olla korruptoitumaton kepulainen.
        Kantakaamme kansalaisvastuuta ja kertokaamme asioista myös Housiusniemeen lähitulevaisuudessa muuttaville. Nämä asiat olisivat ihmisarvo-oikeus tietää Suomea palvelleilla ja rakentaneilla ihmisillä myös elämän loppusuoralla oikeasti, aidosti ja rehellisesti, kepun toiminnasta poiketen ja ihmiselämää arvostaen.

        Poliittiselta puolelta en osaa kommentoida, mutta edellisistä löytyy yhtäläisyyksiä toimenkuvaani vähintään sivuavaan sähkönsiirtoon.Me Suomessa asuvat maksamme sähkönsiirtomaksuina noiden ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden miljoonatuottojen mahdollistamisen. Kainuussa on jo nyt valtakunnan korkeimmat sähkönsiirtomaksut. Valtakunnallisesti pääsiirtolinjojen kulirakenne jakautuu tasaisemmin, eli kantaverkkoyhtiö Fingridin tuulivoimalle rakentamista verkoista maksamme me kaikki Suomessa. Eli täten mahdollistamme jokainen sähkölaskumme maksimoinnin ja ulkomaille menevät miljoonat.Kajave uutisoi vahvistavansa siirtoverkkoa, samoin kuin Fingridikin tekee. Tällä uutisoinnilla luodaan mielikuva kansallista hyötyä ja huoltovarmuutta vahvistavasta toiminnasta, sekä valmistellaan kansalaisia henkisesti valmistautumaan entistä suurempiin sähkönsiirtomaksuihin. Nämä sähkönsiirtoverkon vahvistustoimenpiteet ei vaan valitettavasti liity mitenkään paikallisten huoltovarmuuden turvaamiseen, vaan ne toteutetaan täysimääräisenä tuulivoimayhtiöiden miljoonavoittojen mahdollistamiseen. Tulevaisuudessa joudumme Kainuussa maksamaan vielä moninkertaisempaa hintaa sähkönsiirrosta. Kajave vahvistaa verkkoaan tuulivoimlle ja tämän osan maksamme me Kainuulaiset vielä valtakunnallisen sähkönsiirtotuulivoimakulurasitteen lisäksi. Sähkönsiirtolinjojen alle, ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden voittojen turvaamiseksi, pakkolunastetaan ja tuhotaan metsää maanomistajilta vuoden 1977 pakkolunastuslain turvin. Tämä laki on aikanaan tehty Suomen sähköhuoltovarmuuden turvaamiseksi ja kaikkien kotitalouksien sähkönsaantimahdollisuuden varmistamiseksi. Nyt tätä samaa lakia käytetään miljoonien tulonsiirron mahdollistamiseksi Suomessa maata omistavien kustannuksella, suurella tappiolla, suurella metsäpinta-ala menetyksellä, suurella hiilinieluaukolla ja luontokadon edistämisellä.

        Onhan tämä järjetöntä kepupolitiikan toteuttamista kansalaisten kustannuksella.
        Pekkarisen ja muiden tuulivoimalle korruptoituneiden kepulaisten tuulivoimatuotot taataan tekemällä uusia siirtolinjoja veronmaksajien kustannuksella vaikka tuhannen kilometrin päähän sähkön tarpeesta.
        Nyt kun Olkiluoto 3 tuottaa sähköä siellä, missä sitä tarvitaan, niin siirtolinjat ei riitä.
        Toki on varmasti Puolangan kepuleille ja kepulle muutenkin tärkeämpi saada uusi Nuojua-Seitenoikea sähkölinja lupaamilleen tuulivoimaloille, kun saada teollisuuden ja veronmaksajien käyttöön sähkötarvealueella tuotettu sähkö.
        Tämä on sitä Tuomas Kettusen lupaamaa kepun vaalien jälkeistä uutta aikaa ja kansalaisten huijaus pitäisi tuplata, kun tuli kepulle puolen kannatuksen vaalitappio.
        Lukekaapa oikeasti, etenkin maakuntiemme viimeisen tulevaisuuden takaajat, eli persut.
        Onhan tämä järjetöntä kepulipolitiikkaa.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seppoviljakainen/ol3-ei-mahdu-verkkoon/

        Eikä siinä kaikki. Vuoden 2022 lopussa seisoi noin 150 tuulivoimalaa, kun niitä ei voinut kytkeä verkkoon. Verkkorakenteen puutteen takia. Nimittäin tuurivoimassa joudutaan verkko mitoittamaan maksimitehon mukaan, vaikka tuurivoiman keskimääräinen teho on alle 30%-yksikköä teoreettisesta tuurivoimalan maksimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tämä järjetöntä kepupolitiikan toteuttamista kansalaisten kustannuksella.
        Pekkarisen ja muiden tuulivoimalle korruptoituneiden kepulaisten tuulivoimatuotot taataan tekemällä uusia siirtolinjoja veronmaksajien kustannuksella vaikka tuhannen kilometrin päähän sähkön tarpeesta.
        Nyt kun Olkiluoto 3 tuottaa sähköä siellä, missä sitä tarvitaan, niin siirtolinjat ei riitä.
        Toki on varmasti Puolangan kepuleille ja kepulle muutenkin tärkeämpi saada uusi Nuojua-Seitenoikea sähkölinja lupaamilleen tuulivoimaloille, kun saada teollisuuden ja veronmaksajien käyttöön sähkötarvealueella tuotettu sähkö.
        Tämä on sitä Tuomas Kettusen lupaamaa kepun vaalien jälkeistä uutta aikaa ja kansalaisten huijaus pitäisi tuplata, kun tuli kepulle puolen kannatuksen vaalitappio.
        Lukekaapa oikeasti, etenkin maakuntiemme viimeisen tulevaisuuden takaajat, eli persut.
        Onhan tämä järjetöntä kepulipolitiikkaa.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seppoviljakainen/ol3-ei-mahdu-verkkoon/

        Suolijärvisille helpotusta elämän jatkumiseen. Tuulivoimahanke ei voi toteutua suunnitelman mukaisena. Perusteluna on isänmaamme puolustuksen turvaamisen mahdollistaminen.
        Puolangan pormestari kuulutti lehdessä ja ilmoitustauluilla aikanaan Puolangan ensimmäisen, eli Hietavaaran tuuliteollisuusalueen, suhteen, että Puolangan kunta on ainut kuntansa alueella tuulivoimahankkeista tiedottaja, ei esimerkiksi Ely keskus tai joku muu.
        Tästä Harmajapään hankkeesta löytyy kunnan ja hanketoimijan sivuilta edelleen oletetusti vain ja ainoastaan täyden toteuttamisen vaihtoehto ja suunnitelma.
        Onko tämä pormestarille liian suuri häpeä ilmoittaa veronmaksajille, että hän ei saa toteutettua tuulivoimaa edes omille tai perillistensä maille.
        Ottakaa Suolijärviset muutamatkaan harjakais ryypyt, sillä näyttää todella siltä, että siellä on elämisen jatkumiseen mahdollisuuksia.
        Joukokylä on vielä tuulivoimauhan alla, samoin kuin etelä Puolanka on aivan elinkelvottoman ja virkistyskelvottoman tuulivoimajärjettömyyden varjon peitossa niin asumisen, elinkeino, kuin loma-asutuksen jatkumon osalta.

        MOT ohjelmaan aihetta ja aineistoa siitä, kuinka tuulivoimayhtiöt huijaavat tietotaidottomia kepupäättäjiä ja kuinka suurta tuhoa nämä tietotaidottomat kepupäättäjät aiheuttavat yhteiskunnalle.
        Navettaa ei saa rakentaa metsämaalle metsäkadon välttämiseksi.
        Puolangan kepu on kuitenkin hyväksynyt 160 tuulivoimalan kaavat vireille. Jo pelkästään nämä Puolangan kepun tuulivoimalat aiheuttavat vähintään 1000 hehtaarin metsäkadon siirtolinjoineen.
        Suomeen rakennetaan optimissaan kymmenkunta navettaa per vuosi nykyisin. Jos näistä puolet tulisi metsämaalle olisi metsäkato koko Suomen tasolla noin 10 hehtaaria.
        Voiko kepu enää pahemmin pettää maaseutua ja kansaamme.
        Lisätietoa kepun hölmöilystä löytyy ruokaviraston sivuilta https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/uutiset/maatalouden-investointitukien-ja-nuoren-viljelijan-aloitustuen-haut-ovat-alkaneet/

        Toivotaan, että persut teettäisivät puolueettoman tutkimuksen tuulivoiman fossiilienergia tarpeesta, sen aiheuttamista, hiilinieluaukoista, metsä- ja luontokadosta.
        Jos kaikki tuulivoiman vaatimat alkumetallitoimenpiteet, laivakuljetukset, maantiekuljetukset ja maanrakennus, sekä huoltotyöt laskettaisi hiilikuormituksena ja fossiilisten käyttönä lyhyen elinkaaren, eli keskimäärin noin 13 vuotta, hiilikuormaksi, niin todennäköisesti sama sähköntuotanto olisi vihreämpää energiaa tuottaa polttoöljygeneraattoreilla. Laittakaahan kepulit laskelmaa näistä asioista, joiden pohjalta teette korruptoituneita tuulivoimakiimapäätöksiä.
        Myös purkukuluista ja sen hiilikuormituksesta kepulta hallintolain edellyttämää päätettäviin asioihin perehtymisen vastuun mukaisia vastauksia kansa odottaa uudistuneeltakin kepulta.

        Tuulivoima ja sen toteuttaminen Suomessa on hyvin monimutkainen asia ja haaste on saada sitä muotoiltua normaalin sen kulut ja kärsimykset kohtaavan kansalaisen ymmärrettäväksi, eli 99,9% kansasta maksaa ja kärsii. Alle 0,1% on tuulivoimasta vielä maanvuokratuloja saavia maanomistajia.
        Kainuu on sähköntuotannon suhteen ollut jo ennen tuulivoimaa yliomavarainen, eli sähkö on siirrettävä vähintään etelä-Suomeen tai tuulisähkö jo nykyisin saatava markkinoitua Suomen veronmaksajien kustannuksella ulkomaille.
        Pohjanmerelle, missä on monikertaisesti optimaalisemmat tuuliolosuhteet esimerkiksi Puolankaan verrattuna toteutetaan ja suunnitellaan moninkertainen määrä suomen kokonaissähkönkulutukseen verrattuna tuulivoimaa.
        Kuka muu kuin tuulivoimalle korruptoinut kepuli voi kuvitella, että täältä Suomen kovimman talven, haastavimpien rakennusolosuhteiden ja huonotuulisuuden Puolangalta voi tuottaa tuulivoimasähköä esimerkiksi Pohjanmerta halvemmalla ja tuottavasti, huomioiden vielä moninkertainen etäisyyden aiheuttama sähkönsiirtohäviö.
        Toki sähkönsiirto tapahtuu suomalaisten veronmaksajien kustantamana, eli se on Suomessa ulkomaisille tuulivoimayhtiöille ilmaista, siis Suomessa, ei kaikissa maissa.
        Suomi ei tarvitse omaan huoltovarmuuteen yhtään enempää tuulivoimaa, vaan sitä alkaa olla epävarmuustekijänä esimerkiksi teollisuudelle jo liikaa. Tornio toteuttaa esimerkiksi pörssisähköstä riippumattomia pienydinvoimaloita hallitun ja tuloksellisen elinkeinoelämänsä jatkumon mahdollistamiseksi.
        Jokainen vielä kepua äänestänyt voi miettiä, miten voi olla joku yrityssektori, eli tuulivoima, maailmassa sellainen, että mitä enempi tuotetaan ylikapasiteetillä, niin sitä suuremmat tulot voidaan kepujen kautta kansalaisille luvata.
        Jo tulevana kesänä tulee tuulivoiman turhuus ja kalleus Suomessa vastaan ennustan.
        Tuulivoimaa toteuttaneet kunnat köyhtyy vaan entisestään ja veronmaksajien asumiskulut niissä vaan kasvaa.
        Edelleenkään Hyrynsalmi ei ole monien palveluiden kaupunki tuulivoiman myötä, vaan entistä jyrkemmin kuihtuva ja köyhtyvä kunta. Tämä on faktaan perustuvaa todellisuutta, ei tuulivoimayhtiöiden kepulle lupaamia tulevaisuuden odotuksia.

        Edellisen esiintuomaan haluaisin lisätä ajatuksen tai omasta mielestäni tosiasian.
        Tuulivoimaa mainostetaan kunnille kuluvapaana puhtaana tulona.
        Tällaista kuluvapaata tuloa kun ei vaan ole kansalaisenkin ymmärtämänä edes lottovoitto.
        Jos yhtäkkiä pienissä kunnissa laitetaan kaavoituksia vireille 40000% normaaliin aikaisempaan toimintaan nähden, niin en keksi miten tämä voidaan kulurakenteetta toteuttaa. Kepulla ja etenkin uudistuneella vaalien jälkeisellä kepulla toivoisin olevan tähänkin yhtä lausetta perustellumpi vastaus.
        Oletteko kansalaiset kuulleet puhuttavan tuulivoimakuluista. Tuulivoimayhtiöt ja kepu kyllä hehkuttavat bruttotuloa puhtaana kuluvapaana nettotulona.
        Etenkin pienet kunnat tulevat olemaan syvissä hankaluuksissa ja suuressa kulurakenteessa kepun lähtiessä orjaksi kuntaan näden monituhatkertaisen pääomankäytön mahdollisuuden omaavien tuulivoimayhtiöiden orjaksi ja ohjenuoraan.
        Aluksi tuulivoimayhtiöt toki ovat kepujen kavereita, mutta tietotaidottoman päätöksenteon ja taitamattoman kunnan toiminnan heti toteennäytettyään alkavat laittaa tuulivoimakuluja konkretisoitumaan raskaimman mukaan.
        Edelleen oletan, että uudistunutkaan omasta mielestään vaalivoiton saanut kepu ei kansalle asioita perustele, kun korruption toteuttamisesta sen lupauksista pitää yrittää pitää kiinni kansalaisten äärimmäisenkin sietokyvyn kustannuksella.
        Myös kansan äärimmäisestä sietokyvystä tulee esimerkiksi sotepuolelle ja monelle muulle sektorille kepun ja tuulivoimayhtiöiden esiintuomattomia tuulivoimakuluja.

        Kuntalaisaloitteella tai muulla vaikutusmahdollisuudella voisimme me kansalaiset perustuslain edellyttämänä vaatia, että jokaista Puolangan kepun vireille laittamaan tuulivoimakaavaan sisältyy edellytys yhden tuulivoimapuiston tuulivoimalan sijoittamisesta kepupäättäjän pihapiiriin ruokakuntansa terveen ja virkistävän elämän edellytykseksi, sekä aivan vaan keputuulivoimakiiman perusteiden, elämänilon ja tuulivoiman heidän mielestään tuoman elämänterveyden lisääntymisen turvaamiseksi kepulipäättäjille.
        Pormestari voi päättää niissä tiukan ryhmäkurin palavereissa sitten, kuka kepuli saa tuulivoimalan pihapiiriinsä elämän ja aatteensa iloksi ja perheensä mukavuuden turvaksi.
        Aloitteeseen toki ehdoksi, että pulmestarikaan ei saa ottaa yhtä voimalaa enempää sukulaistensa ja poikansa ruokakunnan elämänlaadun edistämiseen tonttimaillensa pihapiiriin.
        Seitsemälle ruokakunnalle olisi uusi piharakennus jo nyt jaossa Pormestarin lupaamana kansalaisilta, eli veronmaksajilta ja äänestäjiltä, kysymättä.

        Syrjäkylällä asuvan kylänmiehen kansanymmärrettävä kirjoitus Iisalmen Sanomissa.
        https://www.iisalmensanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/5906991
        Tämä kylänmies hoitaa lisäksi myös esimerkiksi Ponssen hallituksen puheenjohtajan tehtävää.
        Todella realistista tuulivoima-asian esiintuontia, toki kepulit ei varmasti ymmärrä, eikä sisäistä tätäkään.

        Puolangan kepujen mielestä seuraava kirjoitus on hörhön mielipidehöpinää.
        https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000009565585.html
        Me normaalit kansalaiset toki tiedämme, että jokainen lause on tosiasiaa.
        Kirjoittaja on kirjoituksen jälkeisessä keskustelussa tuonut esille lähdeaineistot ja faktat.
        Totuutta vieroksuvien kepuleiden ei ehkä kannata lukea, koska voi horjuttaa heidän uskoa ja aatetta.

        Puolangan vävyn ajama kuuden miljardin säästö onkin yllättävän helppo toteuttaa ja voidaan oikein toteutettuna päästä jopa kahdeksaan miljardiin.
        Tuo 6 miljardia tuntui aluksi niin isolta ja pahalta, että äänestin kansalaisten perustarpeiden halventamisen puolesta. Perustarpeet, kuten sähkö ja polttoaine on jo nyt halventunut vaalituloksen myötä yhteiskuntamme toimivuuden jatkumoksi.
        Kepusta poiketen perustelen miten tuo 6 miljardin säästö onkin yllättävän helppo toteuttaa ja vielä pari miljardia voitasi saada sen lisäksi yhteiskunnan peruspalveluiden turvaamiseen nykyhetkiseen lisää.
        Miten 6 miljardia voi olla muka helppo säästää. Vastaus on yllättävän yksinkertainen ja sen 6 miljardia vaalikauden aikana voidaan säästää jo pelkästään yhdessä asiassa, eli tuulivoimassa.
        Valtiovalta lopettaa tuulivoiman tukemisen, minimoi tuulivoiman myötä ulkomaille valuvat miljardit ja verottaa lopun tulonsiirron tuulivoimasta ulkomaille.
        Tällä yhdellä lauseella pelkästään on taattu Puolangan vävyn 6 miljardin säästö vaalikauden aikana. Puolangan vävy ei tätä ymmärrä, mutta toivottavasti persut opastaa.
        Nyt moni miettii, että miten pärjäämme, jos tuulivoimasta leikataan 6 miljardia.
        Ensinnäkin selvisimme viimetalvesta energiakriisin kourissa tuulivoiman tuottamatta mitään kovimman energiatarpeen aikana.
        Tukemattomuuden myötä kannattamattomana katoavaa tuulivoimaa korvataan pikaisesti pienydinvoimalla ja turpeen vähintäänkin varmuusvarantona käyttöönotolla.
        Näin kansa säästää elämän perusedellytykset täyttävän 6 miljardia ja elämä on ennakoitavampaa, halvempaa ja tasaisempaa kulurakenteeltaan.
        Tähän yllättävänkin helppoon ja yhteiskuntaan vaikuttamattomaan 6 miljardin kululeikkaukseen kun lisätään vielä parin miljardin leikkaus kehitysavusta, niin Suomi pääsee eteenpäin ja voi turvata yhteiskuntarakenteen.
        Tämä kehitysavusta leikattu pari miljardia pitää käyttää täysimääräisenä yhteiskunnan peruspalveluita turvaavan henkilöstön tukemiseen.
        Ilman yhteiskunnan peruspalveluiden toteuttajien lisäarvostusta on Suomi itse tulevan vaalikauden lopussa viimeistään itse kehitysavun tarpeessa.
        Liikaa on jo nyt yhteiskunnan turvaamiseen työtä tekevät joutuneet kärsimään tuulivoiman myötä ulkomaille valuvista miljardeista.
        Ketä on nämä yhteiskunnan turvaajat. No hehän ovat esimerkiksi sotehenkilöstö, opetus- ja kasvatus henkilöstö, sekä pelastus ja turvahenkilöstö.

        Lisään edelliseen vielä vähintään parin miljardin lisäsäästömahdollisuuden yhteiskunnan muihin tarpeisiin ja kehittämiseen.
        Jos tulevan hallituskauden aikana ei rakenneta lisää sähkönsiirtolinjoja ulkomaisten toimijoiden tarpeisiin, niin tulee vielä vähintään parin miljardin säästö jo edellisen kuuden miljardin lisäksi pelkästään tuulivoimasta, mikä ei ole keneltäkään suomalaiselta pois.
        Toki tämä aiheuttaa keskieurooppalaisille sähköosuuskunnille sähkönhinnan nousua ja tuloalenemaa.

    • Anonyymi

      Saksalais-Ranskalaiset ynnä muut tuulivoimayhtiöt on aikaa sitten havainneet, että pohjoismaista löytyy yksi maa, jossa typerykset pyörittää hallintoa. Heitä on helppo kusettaa. Verovarat Suomesta ei suinkaan juokse Saksaan tai Ranskaan, vaan näiden jättien veroparatiisiin tai matalan verotuksen maihin perustettuihin trusteihin. Monimutkaisista yritysketjutuksista ei nämä Suomen päättäjät, saatikka syrjäisten pikkukuntien päättäjät ymmärrä mitään. He lukevat kauniita lauseita yhtiöiden kotisivuilta, jotka on viherpesulla koristeltu. Tai vaihtoehtoisesti kuuntelevat pää kallellaan pukuun sonnustautunutta konsulttia, joka maksua vastaan pitää tiedotustilaisuuden koulun auditoriossa. Pullakahvien kera. Reilua, eikö vaan?

      Hölmölä...eiku korjaan Suomi on muuttumassa ylikansallisten jättien siirtomaaksi, jossa pyöritellään tuulimyllyjä ja jossa Hölmölän ...eiku Suomen veromaksajat kustantavat satojen miljoonien uusia voimasiirtolinjoja, sillä tuulivoimassa poikkeuksena muihin energiamuotoihin siirtolinjamitoitus tehtävä aina maksimitehon mukaan. Siirtomaa ideologiaan istuu mukavasti sekin, että ylikansallinen jätti saa korvauksetta ja verovapaasti hankkimansa rahat Hölmölästä...eiku korjaan siirtomaasta.

      Ylikansalliset jätit hallitsevat sopimustekniikan ja juridiikan. Tuulimyllyn tullessa käyttöikänsä päähän se myydään kokonaan uudelle, mutta tyhjälle yhtiölle, jolle luonnollisesti siirtyy kaikki vastuut. Sen ainoa hallituksen jäsen on todennäköisimmin suomalainen. Ehkä konkurssin tehnyt entinen monialayrittäjä. Kun yhtiö on tyhjä tuulimyllyn loppusijoittaminen, purkaminen ja hävittäminen lankeavat maanomistajan ja kunnan niskaan. Pelkän perustuksen purkaminen maksaa satoja tuhansia. Monet oikeuscaset on kunnallakin edessä ja maksajana olet sinä. Kuntalainen. Ellet hyvissä ajoin ennakoi tulevaa ja realisoi kiinteää omaisuutta ja muuta sellaiseen kuntaan, joka ei ylikansallisia tuulihuijareita kumarra.

      Kuinka moni Puolangan kunnanvaltuutettu tai -hallituksen jäsen on tutkinut nyt kunnan alueelle aikovien yhtiöiden taseita ja tuloslaskelmia? Paljoko on veroeuroja maksettu? ja paljoko on maksettu vuosittain osinkoja osakkeenomistajille? Paljoko siirretty konserniavustuksina saman omistajan toiselle yhtiölle?

      Vastaan edelliseen. Ei yksikään, sillä yksikään ei ymmärrä taseista ja tuloslaskelmista, eikä liioin tytäryhtiösiirroista, saatikka konsernin sisäisistä siirroista yhtään mitään.

      Suolijärvinen maajussi, joka kepujen mukaan käytännössä diktaattori, ajaa kuntalaiset perikatoon ja kunnan katastrofiin. Paljakan nousuakin samat maalaistollukat valtuustossa ovat odottaneet vuodesta 1989 lukien. Lopputulos ollut aina sama. Sisään laitetut rahapanokset nollautuneet konkurssissa. Muutaman vuoden takaisessa rinneyhtiön konkursissa kunta menetti 0,5 miljoonaa. Kunnan takausvastuun realisoituessa. Eikä se ollut kuin yksi case, kymmenien joukossa.

      Tietotaito lisää tuskaa, sanoi puolankalainen eläkeläisvaltuutettu, siksi on parempi luottaa luuloon -minusta tunnostaa, että tämä on hyvä idea.

      • Anonyymi

        Puolangan kunnan ensimmäisen tuulivoimayhteistyökumppanin WPD Hietavaaran tuulipuisto Oy:n tilikauden 2022 tulos on 424 tuhatta euroa tappiollinen.
        Keput uskoo, että tämä yhtiö pelastaa Puolangan kuntatalouden parin vuoden sisällä.
        En ymmärrä, miten tämä voi tunnostaa kepuleista hyvältä idealta.

        Edellinen tieto löydettävissä https://www.finder.fi/Tuulivoima/wpd+Hietavaaran+Tuulipuisto+Oy/Espoo/yhteystiedot/3345424

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samainen yhtiö ei ole ennakkoperintä rekisterissä eikä työnantajarekisterissä. Eli ei työllistä ketään.

        Kotipaikka Helsinki, joten ei tuo mitään verotuloja Puolangalle.
        Kepuleille tämä yhtiö on kuitenkin tulevaisuuden kuntatalouden perustaja ja peruspilari.
        Hallituksen puheenjohtajan Hartmut Heiner Brösamlen täytyy olla pormestarin sydänystävä tai liekkö jopa vävy.

        Tuki määräytyy takuuhinnan (83,50 euroa megawattitunnilta) ja sähkön markkinahinnan erotuksena: jos markkinahinta on vuosineljänneksellä 40 euroa megawattitunnilta, maksetaan tuulivoimatukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Mitä matalampi sähkön markkinahinta on, sitä enemmän tukia maksetaan.
        IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla
        Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.
        Edellinen on vaan syöttötariffituki. Kun kaikki tuulivoimatuet lasketaan, niin Orpo pystyisi leikkaamaan 6 miljardia pelkästään tuulivoimasta, muuhun yhteiskuntarakenteeseen kajoamatta.
        Syöttötariffitukea maksetaan keskustapuolueen päätösten pohjalta vielä noin kymmenen vuotta meidän kansalaisten rahoista ja palkoista poisottaen tulonsiirroksi keski-Eurooppaan.

      • Anonyymi

        Missä kepujen perässä mölisevät yksinkertaiset lampaat nyt? Ei yhden lauseen kommentteja, kuten: "vain yksi hullu kirjoittaa, kaikki muut kannattaa keskustaa" tai "joki virtaa, kun kevät" tai "yksi kirjoittaja häiritsee keskustan erehtymätöntä ylivertaisuutta" tai jotain muuta vastaavaa imbesillien tuotosta. Sillä vain täydelliset imbesillit olettavat, että ainoastaan yksi olisi käsittänyt kepujen osaamisen olevan yhtä valheellista, kuin Putinin ja Lavrovin esittämät valheet. Siksi Puolangan kepujen vertaaminen Putinin itsepetoksen valheisiin on hyvä vertaus.

        Samoin kepun aiheuttamaa yhteiskunnalle lisäkulurakennetta voi verrata edellä esitetyn maan ja kaverin toimintaan. Kepu kurittaa samalla tavalla, jopa pahemmin.
        Kepun yhden lauseen toimintansa ylistyksistä poiketen perustelen jo pelkästään tuulivoimaan liittyen, toki muut kaikki lisäksi.
        Puolangan kepu pelkästään tuulivoimahankkeillaan aiheuttanut yhteiskunnalle jo miljoonien eurojen lisärasitteen inflaation lisäksi.
        Vertailukohtaa ja perustelua. Yksi Elyn lausunto maksaa vajaa 10 tuhatta euroa. Yhteen Elyn lausuntoon on yhteiskunta, kansalaiset ja yhteiskunnan tulorakenteella toimijat toimija antanut 50 vastaavaa lausuntoa. Kepun virereille laittamia hankkeita on yli kymmenen, mutta otetaan laskentaan kymmenen.
        No eihän kepu ole laittanut kun seitsemän tuuliteollisuusaluetta, niin miten kokonaismäärä voi olla yli kymmenen.
        Kepulaiset itsekään ei tätä tietä, vaikka ovat päätösten takana. Konsulttiyhtiöt hoitaa kepun rahoittamina ja valtuuttamina tuhon maksimointia.
        Näin
        Osassa teollisuusalueista pitää antaa lausunnot erikseen kaavasta ja YVAsta ja sitten vielä sähkönsiirtolinjahankkeet päälle, niin ollaankin jo parissa kymmenessä päällekkäin kepun eteenpäin viemissä hankkeissa, joihin he kuvittelevat kunnan, eli meidän veronmaksajien rahojen riittävän.
        Eli Puolangan kepu tuulivoimahankkeillaan jo nyt kurittanut yhteiskuntaa noin viidellä miljoonalla eurolla.
        Jos lasketaan Puolangalla kepulle ääniä antaneiden ihmisten määrä, niin jokaisen kepua äänestäneen henkilön velkarasite yhteiskunnalle on jo pelkästään tuulivoima-asiasta yli tuhat euroa, jopa tuhansia.
        Kyllä kepua äänestäneiden pitäisi maksaa tuplaveroa meihin kepun mielestä hörhöihin, eli normaali ihmisiin, nähden yhteiskunnalle aiheuttamansa tuhon korvaamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuki määräytyy takuuhinnan (83,50 euroa megawattitunnilta) ja sähkön markkinahinnan erotuksena: jos markkinahinta on vuosineljänneksellä 40 euroa megawattitunnilta, maksetaan tuulivoimatukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Mitä matalampi sähkön markkinahinta on, sitä enemmän tukia maksetaan.
        IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla
        Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.
        Edellinen on vaan syöttötariffituki. Kun kaikki tuulivoimatuet lasketaan, niin Orpo pystyisi leikkaamaan 6 miljardia pelkästään tuulivoimasta, muuhun yhteiskuntarakenteeseen kajoamatta.
        Syöttötariffitukea maksetaan keskustapuolueen päätösten pohjalta vielä noin kymmenen vuotta meidän kansalaisten rahoista ja palkoista poisottaen tulonsiirroksi keski-Eurooppaan.

        Pekkarinen se oli tuulivoimatariffin ajaja. Kun oli ministerinä. Samaan aikaan taisi olla Maurin musta vävypoika tuulivoimayhtiön pakollisena.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tuulivoiman osto on pakollista sähköfirmoille ja ruhtinaalliseen hintaan . Näin on saatu propeleita rakentavat kiinnostumaan turhuudesta kun sillä tienaa

      • Anonyymi

        Tuulivoima ei nytkään juuri tuota sähköä ja aurinkovoimakin tuottaa huomattavasti tuulivoimaa enempi. Sähkö on nyt inhimillisen hintaista noin 1 snt/kwh.
        Elämme jo nyt niin sanotussa sähkötulvassa, mutta kepulla on edelleen intohimo tuhota Kainuu lisätuulivoimalla.

        Olkaamme tarkkana. Pormestari haluaa tälle vuodelle valtuutettujensa hyväksyvän vähintään yhden tuuliteollisuusaluekaavan. https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2023246-5-13736.PDF
        Eli täältä löytyy seuraavaa kepuleiden tiedottamaa.
        Kunnan
        ensimmäisen
        tuulipuiston kaava
        on hyväksytty. 2023 loppuun mennessä
        Vireillä 9 tuulivoimakaavahanketta tällä hetkellä.
        Kunnan toteutuman tuodaan faktatietona esille, että yhdeksän tuuliteollisuusalue kaavaa on jo vireillä Puolangalla. Itse löydän seitsemän, eli kepuleilla on kaksi kansalta piilotettua hanketta vireillä. Ehkä turha pyytää kepuleilta perusteluita.
        He vastaavat perinteisesti yhdellä lauseella tilanteen mukaan.
        Vastausvaihtoehdot ovat, lisää tuulivoimaa Puolangalle tai kepu on hoitanut hyvin kunnan asiat. Muuta kepulit eivät osaa vastata ja näitäkään eivät perustele.
        Elämme todella vaarallisia aikoja kepun tuhoamisvimman myötä Puolangan kunnan tulevaisuusmahdollisuuksien suhteen.

        Elä Mikko valita, tee sinäkin töitä. Tulee parempi mieli.

        Onhan tämä kuntapoliitikkojen ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden ohjaama Suomen sähkömarkkina järjetön yhteiskunnan kannalta.
        Olkiluoto 3 säätiin hiljattain viimein käyttöön. Nyt jo sitä käytetään vajaa tuotannolla, kun sähkö on ilmaista, eli liian halpaa.
        Tämä on kepulit Ylen, jota peräänkuulutatte puolueenne hyväksymänä uutiskanavana, uutisoimaa. https://yle.fi/a/74-20032308
        Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt on saaneet luotua Suomeen toimintamallin, jossa kuntapoliitikot ohjaavat päätöksenteollaan Suomen energiapolitiikkaa ja tuotantoa täysin ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden haluaman mukaisesti. Kuntapäättäjillä ei ole asiasta tietoa, ei ymmärrystä, eikä kokemusta, mutta päätöksiä tehdään kiinteistöverohoukuttimella kovalla kiireellä.
        Kuluttajan kannalta ilmainen sähkö välillä tuntuu toki mukavalta, mutta yhteiskunnallisesti se aiheuttaa tuhoa.
        Kun sähkön markkinahinta on negatiivinen, niin valtio eli me kansalaiset maksamme kuitenkin veroa ulkomaisille tuulivoimayhtiöille esimerkiksi negatiivisen ALV:n muodossa.
        Nämä ovat kepuleille ehkä liian monimutkaisia asioita ymmärtää, mutta me hörhöt yritämme kansalaisvastuuta tuntien kyllä auttaa.
        Miten kalliita ja lyhytikäisiä tuulivoimaloita ulkomaiset yhtiöt voi kuitenkin 0 tuotolla rakentaa Suomeen kannattamattomaan yritystoimintaan.
        Ulkomaiset toimijat ovat osanneet lobata Suomeen optimaalisen toimintaympäristön harmaan talouden rahan muuttamiseen kirjanpitokelvolliseksi. Tällöin kannattavuudella ei ole oleellista merkitystä toiminnassa.
        Kiinteistöverohoukuttimella on päättäjät saatu asiaa viemään intohimolla vaan eteenpäin.

        Energiavirasto tutkii, onko Vattenfall manipuloinut eli keinotekoisesti yrittänyt nostaa sähkön markkinahintaa.
        https://yle.fi/a/74-20032142

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viedään sähköä hintaan noin 1€/MWh ja tuodaan sähköä hintaan noin 200€/MWh – tuulivoimassa ei ole järkeä.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/viedaan-sahkoa-hintaan-noin-1e-mwh-ja-tuodaan-sahkoa-hintaan-noin-200e-mw-tuulivoimassa-ei-ole-jarkea/

        Tämmöinenhän saa Puolangan kepulit aivan hurmokseen.
        Heidän yritysymmärryksensä optimaalisimpia yhteistyömahdollisuuksia Puolangan kunnalle on tuulivoima. Kun ostetaan kahdella sadalla ja sama myydään eurolla, niin tämmöinen on etenkin Puolangan kepulien mielestä kunnan pelastavaa yritysyhteistyötä.
        Hörhö ymmärtää, että tuli 199 tappiota, mutta kepulin mielestä tuli kuntatalouden pelastava voitto. Toki kepuli tietää, että tuon 199 voi ottaa kansalaisilta ja veronmaksajilta vaikka tuplana.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Elämme jo nyt sähkötulvassa, eli tuotantoa on tarvetta enempi.
        Tämän myötä perusenergian eli esimerkiksi uuden viimein valmistuneen ydinvoimalan tuotantoa on jouduttu laskemaan.
        Sähkö on nyt toki ilmaista tai sen käytöstä jopa maksetaan.
        Keskustapuolueella on intohimo vielä moninkertaistaa tuulivoimatuotanto.
        Miten tämä yhtälö voi toimia tai olla tuottava, en ymmärrä. Avartakaa kepulaiset asiaa.
        Me Suomen kansalaiset tämän kuitenkin joudumme maksamaan. Maksut muodostuu sähkönhinnan äkillisistä heilahteluista, yritystuista, hiilinielukorvauksista, konkursseista ja luontokatokorvauksista esimerkiksi.
        Miksi keskusta ja ulkomaiset yhtiöt haluavat kuitenkin vielä moninkertaistaa tuulivoimatuotantoa Suomessa. No siksi, että kotimaissaan he joutuisivat maksamaan edellä mainitut korvaukset, mutta Suomessa ne maksaa keskustapuolueen myötä ja edesauttamana Suomen kansa. Ei ulkomaisille tuulivoimayhtiöille ole sähkön tuotolla tai tuottamattomuudella Suomessa merkitystä. Heille on vaan tärkeää, että voivat toteennäyttää tuottavansa vihreää energiaa, vaikka sitä ei todellisuudessa tuotettaisikaan.
        Mittarina on vain tuotantokapasiteetti ja suunnitelmat, ei toteutumalla ole merkitystä.
        Miksi keskustapuolue on tämän mahdollistaja, eikä muut puolueet.
        Hallitusneuvottelut on toki vielä kesken. Hallitusneuvotteluissa on mukana kompromisseja hakevia erilaisia puolueita, joten lopputulos on vähintään kauhun tasapaino.
        Tuulivoima-asian päätöksenteko on annettu kuntatasolle. Keskusta ilmoitti heti olevansa hallitusvastuiden ulkopuolella ja keskustalla on nyt maakunnissa pari vuotta aikaa optimoida tuulivoimahurmoksensa toteutumista.

        Kalajoki on yksi Puolangan kepun suurimmin ihannoimia kuntia.
        Tähän vaikuttaa siellä toteutetun tuulivoiman lisäksi myös se, että Kalajoen kaupunginjohtaja on entinen Puolangan kunnanjohtaja.
        Kalajoella kansa ei ole tyytyväinen, ilahtunut tai positiiviseksi kokenut lähes kymmenvuotista tuulivoimahistoriaa nyt jo noin sadalla tuulivoimalalla.
        Kalajoki seutu lehti teki seuraavan kyselyn.
        Onko Kalajoella jo tarpeeksi tuulivoimaa.
        Vastaukset olivat 67% kyllä ja 37% ei.
        Eli tuulivoima on kunnille ja kuntalaisille tarpeeton ja haitallinen asia.
        Keputkin löytää lehtiartikkelin ja kyselyn osoitteesta https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ihminen-ei-halua-asua-tuulipuistossa-katso-tasta-mita-mielta-kalajokiseudun-lukijakyselyn-vastaa

        Kyllä se on Puolangan Kepun tuho tuo tuulivoimahulluus.

        Päin vastoin. Kannatus nousee, hinta laskee. Näin on.

        Mitä kalajokiset kuuluu meille. Samaahan voit sanoa vaikka hollantilaisista. Höpö, höpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päin vastoin. Kannatus nousee, hinta laskee. Näin on.

        Kannatus ei nouse kepulaisten hokema. Ei noussut vaan laski 2.4. parlamenttivaaleissa. Seuraavissa kuntavaaleissa keput saa turpaan ja iso osa seniilikepuleista jo siihen mennessä kannettu Huosiusniemeen.

    • Anonyymi

      Merikotka sil­pou­tui tuu­li­voi­ma­laan Kemin Ajok­ses­sa – tut­ki­ja: tällä het­kel­lä tie­dos­sa­ni on yh­teen­sä 48 ta­paus­ta

      • Anonyymi

        Kuinka törkeästi keskustapuolue kohtelee ja kusettaa kansalaisia.
        Jos henkilönä aiheutat esimerkiksi kotkan kuoleman saat noin 10000 euron korvausvaatimuksen, sakot ja menetät rikoksentekovälineistön valtiolle, sekä aseenkanto-oikeuden.
        Jos tuulivoimala silpoo rauhoitettuja eläimiä, niin korvausvelvoitetta ja sanktioita ei ole.
        Oikeasti tuulivoimayhtiö pitäisi perustuslain puitteissa asettaa toimenpide- ja yritystoiminta kieltoon ja tuulivoimala mennä Suomen valtiolle rikoksenteko välineenä.
        Näin on teidän intohimonne ja äänestämänne keskustapuolue asiat hoitanut saksalaisten vapaan toiminnan turvaamiseksi Suomen maaperällä.

        Kepulit aina peräänkuuluttaa ylen uutisoimaa. Seuraava on sitä.
        Kantaverkkoyhtiö Fingrid ulkoistaa osan säätösähkömarkkinan markkinavalvonnasta Nord Pool -sähköpörssille kesäkuun aikana, Fingrid tiedottaa.
        Jatkossa Nord Pool vastaa energiamarkkinan säännöllisestä monitoroinnista sekä raportoi Fingridille mahdollisista sisäpiirikauppoihin ja markkinoiden manipulointiin liittyvistä rikkomuksista. Uutinen loppu.
        Eli ei voi muuta sanoa, kun nyt on pukki Suomalaisten kaalimaan vartijana.
        On keskustapuolue osannut kyllä hoitaa näille Jumalilleen virkavallan ja lain ulottumattomuuden.
        Uutinenhan on suora tunnustus, että sähkömarkkina on pelkkää manipulointia ja pelkästään sisäisellä valvonnalla se hyväksytään ja Suomen kansa maksaa.

        Kolumni | Tuulivoimasta tempaistut valeuutiset
        Teemu Keskisarja
        Lähes päivittäin lehdet luulevat kertoa, että taivaasta on tipahtamaisillaan 5–90 miljardia euroa vihreään siirtymään. Vaalien alla kävi täydestä Inkoon päästötön teräsjätti, jonka rahoittajilla ei liene kasassa pennin pyörylää. Hallitusneuvotteluiden taustakohinaksi kerkesivät merituulivoiman ”148 000 henkilötyövuotta” sekä vetylaitokset Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen.
        En tiedä Suomen teollistumisen 200-vuotisesta historiasta yhtään näin mahdikasta lobbauskampanjaa. Edes metsäpatruunat eivät voimansa päivinä saaneet tiedotusvälineitä täysin valtoihinsa. Tuuli- ja vetyväki pystyy mihin tahansa.
        Laadukkaat paperilehdet julkaisevat talousuutisina aivan hävyttömiä rallatuksia. ”Suomesta tuli halvan sähkön mallimaa, jonne sijoittajat nyt ympäri maailmaa tungeksivat”, sanoo kantaverkkoyhtiö Fingridin johtaja (HS 5.6.). Kukoistus puhkeaa kuorestaan, ”jos tätä mahdollisuutta ei Säätytalolla sössitä”.
        Niin. Mikä ”sössiminen” investointeja uhkaa? Se että suomalaiset katsovat, lukevat ja laskevat, mitä tapahtuu todella.
        Betoniperustuksilla sojottavat Näsinneulan korkuiset metallihärvelit eivät ole vaikutuksiltaan vihreitä vaan kalmanharmaita. Tuulivoiman rakentaminen on Keski-Euroopassa tyssännyt luonnonsuojelijoiden vastaiskuun. Vain Suomessa maat ja mannut ovat avoinna ohituskaistoja myöten. Valtaajilla on tulimmainen kiire.
        Teknologia tulee enimmäkseen Saksasta, Tanskasta ja Kiinasta. Pystyttäjätkään eivät ole järin kotimaisia. Kaikki suurhankkeet perustuvat sähkön viennin näkymiin. Yhtiöiden omistus on valtaosin ulkomaista. Tuotto ei tietenkään jää Suomeen. Pohjanmaan ja Keski-Suomen tuulivoimapitäjät eivät ole rikastuneet pikkuisilla kiinteistöveroilla. Siirtolinjojen ja huoltoteiden raiviot pikemmin köyhdyttävät, koska lähistön asuntojen ja mökkien arvo nollautuu.
        Merituulivoimapuisto kaukana rannasta kuulostaa harmittomalta. Harmeja täytyy kuitenkin arvioida vuosikymmenten päästä, kun käyttöikä päättyy. Purkaako ylikansallinen pöytälaatikkofirma jälkensä kiltisti? Vai kaatuuko ahtaaseen Suomenlahteen satoja titanicmaisia voimalaraatoja.
        Koska ihmissilmät ja -korvat eivät siedä tuulivoimaloita, tiheään asutut seudut yleensä välttyvät niiltä. Siksi Uusimaa on toistaiseksi miltei tuulivoimavapaa maakunta. Tämän vapauden puolustaminen jäänee kansanliikkeiden ja aktivistien tehtäväksi, koska poliitikot eivät siihen ryhdy.

        Kirjoittaja on historioitsija ja kansanedustaja (ps.)
        https://www.uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/5991688?fbclid=IwAR1oPMZPyYboMDSlYgBPZVfiqqr4jMzB6TZs34z86pvOv5MAfPuRFTgwyPs

        Historioitsija on käsittänyt, että Suomen historia ei tunne aiemmilta ajoilta vastaavaa kusetusta kuin nyt on käsillä. Jonka kusetuksen viestittäjinä vasemmanlaidan toimittajat.
        Siksi arkijärki suojelee meitä, jotka emme ole a) kepuleita, b) vassareita, c) kusetuksella alttiita, koska omaamme tarpeellisen tietotaidon , d) pölhöpopulistien kusetukset ei uppoa tai e) lampaita, vaan aiomme taistella kotiseutumme ja itsemme puolesta, koska omaamme arkijärjen.
        Me olemme niitä kepuleiden nimittämiä hörhöjä. Ja ylpeitä olemmekin kepulampaiden antamasta arvonimestä.

    • Anonyymi

      Kuka muu?

    • Anonyymi

      Susikanta esti tuulivoimapuiston hyväksymisen Utajärvelle – oikeuden mukaan susihavainnot olisi pitänyt huomioida

      Korkein hallinto-oikeus asettui tuoreessa päätöksessään samalle kannalle Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden kanssa siitä, että Maaselän alueelle suunnitellun tuulivoimapuiston kaavaa olisi pitänyt selvittää tarkemmin ennen kuin kunta päätti kaavan hyväksymisestä.

      Kysymys oli erityisesti siitä, mikä merkitys oli kaavoitusalueella tehdyillä susihavainnoilla.

      Utajärven kunnan aiempien selvitysten mukaan alueella ei pitänyt olla merkittäviä susireviirejä, mutta juuri ennen päätöstä kunnalle toimitettiin tietoja alueella asustavasta susilaumasta. Näiden tietojen pohjalta kunnan olisi oikeuden mukaan pitänyt tehdä vielä lisäselvityksiä ennen kuin valtuusto hyväksyi kaavan.

      • Anonyymi

        Puolangan keskustapuolue on tuulivoimayhtiöiden kannatusyhdistys ja tekevät kuntapäätökset pelkästään tuulivoimayhtiöiden katteettomien lupausten pohjalta.
        Tämä on hallintolain vastaista päätöksentekoa. Hallintolaki edellyttää myös kuntapäätöksentekijöiltä monipuolista ja kattavaa perehtymistä päätettäviin asioihin.
        Keskustalaiset ovat täysin tuulivoimayhtiöiden ja kepuleiden ryhmäkurin orjia ja alaisia.
        Päätöksentekotapa tulee hyvin esille pormestarin iltalehdelle antamassa lausunnossaan, jossa hän ei itsekään muista kuinka monta tuuliteollisuuskaavaa on laitattanut vireille.
        Keskustalaisilla on intohimo saada Puolangalle jo nyt vähintään 160 tuulivoimalaa.
        Mitä tämä konkreettisesti ja realistisesti tulisi tarkoittamaan ja vaikuttamaan.
        Metsää poistuisi vähintään 1600 hehtaaria, josta 500 hehtaaria murskealueeksi ja toistatuhatta hehtaaria sähkölinjojen alusmaaksi.
        Tuulivoima-apostolit on luvannut keskustalaisille tuulivoimalasta kolmenkymmenen vuoden tuoton. Todellisuus on, että Suomessa käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden keskimääräinen elinkaari on noin kolmetoista vuotta, eli alle puolet apostolien lupaamasta ja keskustalaisten kuvittelemasta.
        Tuulivoimalan hyötysuhde on nykyisin noin 22%. Se on laskenut ja laskee koko ajan, koska tuulivoimaa suunnitellaan ja toteutetaan entistä heikkotuulisemmille alueille, kuten esimerkiksi Puolanka.
        Kolmentoista elinkaarivuotensa aikana tuulivoimala tuottaa sähköä vajaan kolme vuotta.
        Lasketaan 5 MW tuulivoimalan bruttotuotto yläkanttiin kolmella vuodella ja 10 euroa MW/h hinnalla. Tuulivoimalan bruttotulo on 1,3 miljoonaa, joka ei kata edes rakennuskuluja.
        Tämmöisen toiminnan Puolangan kunta näkee kunnan talouden ja työllisyyden pelastajana.

        Kepupäättäjinä on seniilejä. Eläkkeellä olevia kunnansuojatyöläisiä, siivoojia, talonmiehiä, maajusseja ja metsureita. Ei siinä matematiikkataidot ole olleet käytössä koko elinikänä. Ja se näkyy ja kuuluu.

        Tuulivoimayhtiöt kosiskelevat entistä aktiivisemmin ja röyhkeämmin etenkin Suomen pieniä kuntia seuraavan kaltaisten yhtiöiden ongelmien maksajiksi.
        Energiakonserni Siemens Energy ryhtyy ratkomaan tuulivoimaliiketoiminnan ongelmia perustamalla sitä varten erityisen työryhmän. Yhtiö joutui kesäkuun lopussa laskemaan tulosennustettaan tuulivoimaloiden laatuongelmien vuoksi. Vioista aiheutuvien kustannusten arvioitiin nousevan yli miljardiin euroon. Seuraavana päivänä yhtiön osake laski noin kolmanneksella. Yhtiö on kamppaillut tuulivoimaliiketoiminnan vaikeuksien kanssa jo vuosia. Yhtiön ja tuulivoimaliiketoiminnan johto nauttii kuitenkin edelleen hallintoneuvoston luottamusta. Viimeisimmän tulosvaroituksen toivotaan jäävän viimeiseksi. Hallintoneuvoston mukaan ongelmia esiintyy erityisesti X4 ja X5 -sarjan tuulivoimaloissa. X5 on valmistettu noin 800 kappaletta, ja 100 niistä on jo toimitettu. X4-mallissa, jonka Gamesa kehitti jo ennen Siemens Gamesa -yhteisyrityksen perustamista, on ollut vähemmän vikoja. Vielä on vaikeaa arvioida, kuinka suuriksi vikaantumiskustannukset lopulta nousevat. (Kooste TV-KY ry). https://www.sueddeutsche.de/wirtschaft/siemens-energy-windkraft-probleme-1.6006090?fbclid=IwAR2xvc0FnMdviXhh-lROmhdJ36ffxUDXEenmTTjl8jGrR5Sj7-XOcE2xkK0

        Toivottavasti Suomen kunnilla on resursseja tulonsiirtoihin ulkomaille, että ulkomaat eivät kansallistaisi näitä Suomen maaperällä olevia tuulivoimaloita.
        Toki on mahdollista, että tämä on Suomesta tuulivoimareservaatin luomisen strategia.
        Eli keskustapuolueen avustuksella ulkomaat saavat Suomeen ylimitoitetun määrän kannattamatonta tuulivoimaa. Tämän jälkeen tuulivoimalat kansallistetaan ulkomaisten valtioiden omistukseen ja näin keskustapuolueen tuella saavat Suomen maaperän hallintaansa.

        Suomen kantaverkkoyhtiön verkkosivuilta on nähtävissä, kuinka taajuusvaihtelevaa sähköä vihreiksi energiatuotantomuodoiksi mielikuvamarkkinoidut energiatuotantomuodot, kuten tuulivoima tuottaa. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        Sähkön laadun suhteen kantaverkossakin mennään joka vuorokausi punarajoilla ja sähköverkko on haasteellinen hallita.
        Paikallisemmilla jakeluyhtiöillä, jotka meille kalliin sähkönsiirtolaskun aina lähettävät, taajuuden heilahtelu voi olla vielä suurempaa. Tästä ei meitä maksajia eli Suomen kansaa juuri tiedoteta.
        Mitä vaikuttaa sitten kansalaiselle, kotitalouksille ja elinkeinoille taajuusvaihteleva, kansankielellä huono sähkö.
        Helpommin ymmärrettävästi kuvattuna piirikorttielektroniset sähkölaitteet etenkin on suunniteltu tietyllä tasaisella taajuudella olevalla sähköllä toimivaksi ja taajuusvaihtelut särkee ne.
        Seuraavaksi toki etenkin keskustalaiset ajattelee, että mitä höpiset, sillä vakuutuksethan ovat tätä varten. Kyllä toki ovat. Vakuutuksissa on toki omavastuu ja lisääntyvät vakuutusvahingot maksamme Suomen kansana yhteisvastuullisesti edelleen nousevina vakuutusmaksuina.
        Onko muuta suojautumisvaihtoehtoa kansalaisella tai elinkeinolla näiden keskustapuolueen yhteistyökumppaneiden aiheuttaman tuhon ja kulujen varalle.
        On ja kannattaa varautua. Halvimmillaan löytyy noin 30 eurolla tallentava sähkönlaatumittari. Tämän tallennetun sähkönlaatutiedon perusteella voi hakea huonon sähkön rikkomista laitteista sähkönsiirtoyhtiöltä ilman omavastuuosuuskulua ja vaatia myös kaikki mahdolliset haittakulut täysimääräisenä.
        Tähänkin varmasti joku kepulainen vastaa yhdellä lauseella, että hörhön höpinää.
        Todellisuudessa tämä on nykyrealismia ja vielä karumpaa tulevaisuutta.

        Kun tällaista realismia lyö pöytään tyhmälle kepulille, joka on aina elannon saanut avustuksista tai sitten kunnanelättinä ei hän voi ymmärtää. Paikallisen kepulin ymmärryksen yli menee kaikki se, jota ei ole uutisoitu keskiviikkoisin ilmestyvässä kepulaisten tiedonantajassa. Tiedonantaja osaa hivellä tyhmien kepulien mitätöntä itsetuntoa, kun ylistää alistuiseen "päättäjien onnistumisista" ja "päättäjien kaukoviisaudesta". Päättäjillä tarkoitetaan valtapuoluetta, joka toimii diktaattorien tapaan. Kuten "päättäjät" Pohjois-Koreassa, Valko-Venäjällä sekä Venäjällä, jossa Yhtenäinen Venäjä- puolue on valtapuolueena. Muut kuin Yhtenäinen Venäjä- puolueen esitykset lytätään hörhöilyinä, hullujen esityksinä. Aivan kuten syrjäisessä Puolangalla keput toimii.

        Minkä puolueen edustaja se tällaisia kirjoittelee?

        Keput on kuin lammaslauma. Lietelantaukko toimii lauman pässinä. Muut määkii perässä ja juoksee jonossa kaivoon. Ei keput tarvitse kuin hiljaisia ja typeriä. He äänestää miten käsketään ja ei kyseenalaista. Heillä puuttuu tarvittava kyky kyseenalaistaa. Sellainen on paikallinen kepudiktaatoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä puolueen edustaja se tällaisia kirjoittelee?

        Ihmisen elinmahdollisuuksia, kunnan elinvoimaista tulevaisuutta ja Kainuun säilymistä arvostava ihminen täytyy kyllä olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen elinmahdollisuuksia, kunnan elinvoimaista tulevaisuutta ja Kainuun säilymistä arvostava ihminen täytyy kyllä olla.

        On järkyttävää, minkä kurjuuden ja köyhyyden tuulivoima etenkin Kainuuseen aiheuttaa.
        Seuraavaksi kepulainen ajattelee heti, että eihän asia näin voi olla, koska tuulivoimayhtiöt lupaavat tuloja ja työllisyyttä. Nimenomaan lupaavat ja tätä tuulivoimayhtiöiden propagandaa kuntapäättäjät uskonnon kaltaisesti nöyrästi toteuttavat.
        Toteutuma on täysin toinen. Kukaan ei puhu tuulivoimakuluista. Nämä tuulivoimakulut ovat kuitenkin todellisuudessa kunnille niin huomattavat, että tuulivoimasta saatava kiinteistövero ei riitä niiden kattamiseen. Hyrynsalmi vaan köyhtyy sitä mukaa, mitä enempi tuulivoimaloita ovat halunneet ja toteuttaneet.
        Seuraavaksi kepulainen ajattelee, että tuulivoimayhtiöthän lupaa työllisyyttä. Nimenomaan lupaa. Toteutuma on päinvastainen. Tuulivoima köyhdyttää paikallista elinkeinorakennetta ja työllisyyttä. Hyrynsalmella työttömyys vaan lisääntyy toteutetun tuulivoiman myötä.
        Toki kuntien asiat koskee myös kaikkia kunnan jäseniä ja he ovat maksuhenkilöitä tässä tuulivoimahulluudessa myös kunnan suuntaan , mutta on vielä huomattava lisärasite kaikille Kainuussa ml. Vaala sähköliittymän omaaville. Tuulivoima lisää entisestään maan korkeimpia sähkönsiirtomaksuja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden voittojen takaamiseksi ja ulkomaille sähkönsiirron mahdollistamiseksi.
        Seuraava on luettavissa ainakin Kainuun Sanomista ja Tuulivoimakansalaisyhdistyksen kautta. Karu ja köyhä on Kainuun tulevaisuus tuulivoiman myötä.
        Loiste/Kajaven ilmoittamat sähkönsiirto- ja perusmaksujen korotukset ovat kohtuuttomia, kirjoittaa suomussalmelainen aluevaltuutettu Matti Mulari. Maksut ovat jo ennestään koko maan korkeimpia. Kirjoittajan mukaan yhtiö perustelee siirtomaksujen korotusta mm. sillä, että se ”joutuu” rakentamaan uutta sähköverkkoa tuuli- ja aurinkovoimaloille. Kirjoittajan mukaan mökki- ja omakotiasukas joutuu siis osittain rahoittamaan ulkomaisten omistamia tuulivoimabisneksiä. Tuulivoimayhtiöt ovat sähkön tuottajia, joten siirtolinjojen rakentamiskustannukset tulee hänen mukaansa periä niiltä, ei sähkönkuluttajilta. https://www.kainuunsanomat.fi/…/lukijan-mielipide-loiste…

        Kesken jääneen kansakoulun pohjalta ennustan energiamarkkinoille ja sähköverkon- ja ympäristönhallintaan vaikeita aikoja. Insinöörien ja kepulaisten tätä toki on mahdoton ymmärtää.
        On satanut niin paljon, että vesivoimaa on pakko saada syötettyä sähköverkkoon, jolloin tuulivoima on täysin turhaa ja rasite.
        Nyt käydään varmasti kovaa puntarointia ja kiistaa siitä, että rahoitetaanko ulkomaisia tuulivoimayhtiöitä ylisuurilla ohijuoksutuksilla mahdollisten ulkomaisen tuulivoiman toimintaedellytykset, vai arvostetaanko luontoa, suomalaisia ja ympäristöä maksimaalisella vesivoiman hyödyntämisellä ylisuurten ohijuoksutusten aiheuttamat tuhot minimoiden.

        Kolilla on saksalaisturistien myötä ollut hyvä matkailuvuosi.
        Jos vastaava paikka olisi Puolangalla, niin kepu kaavoittaisi siihen 100 saksalaista tuulivoimalaa, elinkeinomahdollisuuksien eliminoimiseksi.
        Toistaiseksi on vielä toiveita Hepökönkään säilymisestä tuleviin vaaleihin asti.

    • Anonyymi

      Tuulipuisto hävitti teeret Juha Karjalaisen metsästysmailta Vuolijoella – ”Ei tänne kannata tulla linnustamaan enää ollenkaan”
      Tuulivoimaloita nousee Kainuuseen yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta niiden vaikutuksia alueiden eläinlajeihin on tutkittu vielä vähän. Vuolijoella on huomattu ainakin teerien ja maakotkien hävinneen tuulimyllyjen tieltä. Miten metsästysharrastus muuttuu, kun alueelle rakennetaan tuulipuisto?

      https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/tuulipuisto-havitti-teeret-juha-karjalaisen-metsastysmailta-vuolijoella-ei-tanne-kannata-tulla-li

      • Anonyymi

        Puolangan kepulla ja Puolangan kunnan virkahenkilöillä on varma korruptoitunut ja maksettu mielipidetieto, että tuulivoimarakentaminen ei vaikuta metsästykseen. Kehtaavatkin tätä korruptiomielipidettään toitottaa joka tilaisuudessa.
        Tuulivoiman myötä metsästys Kainuussa vähintään muuttuu tai todennäköisemmin lähes loppuu.
        Metsästys tuo paljon nykyisellään elinkeinorakennetta Kainuuseen.
        Keskustapuolueen tuulivoimakiiman myötä saa esimerkiksi Puolangalla laittaa toisen marketin ovet kiinni. Keskustapuolue haluaa autioittaa maaseudun täysin ja tyrehdyttää ulkomaisen tuulivoiman ulkopuoliset paikalliset elinkeinot.
        Euroopasta löytyy tutkimustietoa esimerkiksi tuulivoiman aiheuttamasta kanalintukadosta.
        Suomesta löytyy hyvin vanha tutkimus, oliko 2004, aiheesta. Tällöin tuulivoimalat on ollu noin 100m korkeita. Nyt keskustapuolue haluaa Kainuun yli 300 metriä korkeiden tuulivoimaloiden reservaatiksi. 20 vuotta vanha tutkimus löytyy osoitteesta https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/a6d5bb96-6789-4195-8bc8-a8dfd2694a9a/content
        Jo tuossa vanhassa tutkimuksessa käy ilmi, että jo esimerkiksi tuulimittausmasto on hyvin haitallinen linnustolle.
        Puolangan kunnan virkahenkilöt antaa kuitenkin toimenpideluvan ihan kenelle vaan ja mihin vaan ja milloin vaan tuulimittausmaston pystytykseen.

        Nämä kepuseniilit Puolangalla on julistettava syyntakeettomaksi. Ja koppiin ikuisesti.
        Syyntakeettomat on kirjauttaneet juhannuksen alla 2022 valtuuston kokouksessa seniilien strategian (v. 2022-2025). Siinä syyntakeettomat uhoaa pitävänsä asukasluvun ennallaan.
        Tähän tyhjään paperiin ei usko kukaan. Samassa strategiassa syyntakeettomat lupaavat edistää tuulivoimatuotannon rakentamista meidän kotikuntamme kankaille.
        Hoitoon ja lukkojen taakse nämä keput on saatava.

        Normaali koneyrittäjä olisi linnassa vastaavasta luonnon tuhoamisesta, mutta tällaiset vahingot on keskustapuolueen intohimon vihreää siirtymää ja maailman pelastamista, eikä ulkomaisille keskustapuolueen yhteistyökumppaneille koidu tällaisista vahingoista, kuin kiitosta maailman ja ympäristön ja Suomen kansan pelastamisesta.
        Rikkoutuneesta tuulivoimalasta roiskui hydrauliikkaöljyä luontoon satojen metrien alueelle Pyhäjoella
        Öljyn tarkempi määrä selviää huoltotöiden alettua, mutta arvio on muutamasta kymmenestä litrasta sataan litraan. Pelastuslaitoksen mukaan öljypisaroita voi olla myös marjoissa ja sienissä. https://yle.fi/a/74-20043333

        Suomen kansa nämäkin vahingot vaan kiltisti maksaa ja saksalainen nauraa kuinka suomen kansaa on vielä Lapin polton jälkeenkin helppo kusettaa, kun siellä on epäisänmaallinen keskustapuolue yhteistyökumppanina.

        Kepulaisilla on oma peitenimi tuulivoimakorruptiolleen. He naamioivat tuulivoimakorruptionsa ministeriö ohjaukseksi.
        Tällaista ministeriöohjausta ei oikeasti ole ollut olemassa.
        Kepulit toki asian toiseksi todistakoot meidän kansalaisten tiedoksi ja ymmärrykseksi.

    • Anonyymi

      https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/luolakankaan-tuulivoimahankkeen-metsapeuraselvitys-on-tehty-vaaraan-vuodenaikaan

      Luolakankaan tuulivoimahankkeen metsäpeuraselvitys on tehty väärään vuodenaikaan
      ...ja jatkuu seuraavasti...

      YVA-selvityksestä vastaa AFRY Finland Oy.

      Yhteysviranomaisena toimii Kainuun Ely-keskus.

      Hankkeesta järjestettiin yleisötilaisuus 2.8.2023 Otanmäen koululla. Tilaisuudessa konsultin edustaja ei YVA-selvitystä ja lajistoselvityksiä esitellessään maininnut metsäpeuraa lainkaan.

      • Anonyymi

        Painakaa firman nimi mieleen. AFRY Finland Oy. Konsulttifirma joka elää kuntalaisten varoilla, joita kepulit heille jakaa holtittomasti.
        Samainen AFRY on lukuisissa Puolangan kunnan alueen hankkeissa...unohtelemassa Törmämäen maakotkapesimäpaikat ja peurat, ynnä muut alueella asuvat lajit.

        Toinen kepun meidän rahoilla elättämä konsulttihuijarifirma on FCG. Myös tämä kannattaa painaa mieleen.

        Tämmöisille konsulttifirmoille keskustapuolue antaa kaikki valtuudet tehdä mitä vaan elinympäristössämme.
        Esimerkiksi tälle FCG:lle oli täysin uusi ja outo asia, että talouskeskuksen vesi voi tulla kaivosta tai heteestä, eikä kunnan vesijohdosta.
        Asian kouluttaminen heille vei puhelimessa 2 tuntia työajasta pois.
        Tunnin jälkeen vielä FCG kysyi, että tuleehan se kuitenkin juomavesi kunnan vesijohdosta.
        Vielä piti toinen tunti käyttää koulutukseen, että ei tule kunnan vesijohdosta edes juomavesi, vaan kaikki tulee heteestä ja kaivosta.
        Nämä konsulttifirmat on keskustapuolueen ihanneyhteistyökumppaneita ja kuntapäätöksenteon tietopohja ja ohjaus.

        Ei sillä ole kepulaisille merkitystä, vaikka nämä heidän yhteistyökonsulttifirmat unohteleekin asioita. Unohtihan se pormestarikin palauttaa meille hukatun 120 tuhatta, mutta muisti kuitenkin rakentaa uuden talon.

        Ja pormestarin pojalle piti saada, kenen muun kuin kunnan piikkiin päivähoito Suolijärvelle. Maajussin pojalla ei kynsi kyennyt kuin vuosikymmen vanhempaan naiseen, joten tekovehkeet lienee vanhenneet maajussin löydöllä. Eli hoitopaikan järjestäminen vain kepulaisen siitoksen tulokselle. Kepuloiset elää kuin käenpojat.

        Suomen tuulivoimakapasiteetti oli 6166 MW kesäkuussa 2023.
        Tieto on löydettävissä ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden ja keskustapuolueen etujärjestön sivuilta. https://tuulivoimayhdistys.fi/tuulivoima-suomessa/toiminnassa-olevat-puretut
        Suomen sähkönkulutus on tällä hetkellä sama, kuin tuo tuulivoimakapasiteetti.
        Sähköstä tuotetaan toki koko ajan yli 4000 MW ydinvoimalla ja vesivoimaa on myös välttämätön käyttää sähköntuotantoon, kuten myös aurinkoenergiaa.
        Vastatkaahan kepulaiset tätä yhtälöä ymmärtämättömille, mihin kepulaiset tarvitsevat lisätuulivoimaa ja mihin tarvitaan edes olemassa olevaa tuulivoimaa.
        Ei tuulivoimaa tarvita muuhun, kuin kepulaisten korruptiolupausten ja allekirjoitusten täyttämiseen ja kansa kärsii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pormestarin pojalle piti saada, kenen muun kuin kunnan piikkiin päivähoito Suolijärvelle. Maajussin pojalla ei kynsi kyennyt kuin vuosikymmen vanhempaan naiseen, joten tekovehkeet lienee vanhenneet maajussin löydöllä. Eli hoitopaikan järjestäminen vain kepulaisen siitoksen tulokselle. Kepuloiset elää kuin käenpojat.

        Yhteiskunnan, veronmaksajien ja kansalaisten kannalta olisi ollut erittäin tärkeä järjestää päivähoito Joukokylään.
        Pormestarin ryhmäkurin pohjalta keskustapuolue koki tärkeämmäksi ja tarpeellisemmaksi järjestää Suolijärvelle päivähoidon luultavasti pormestarin jälkeläisille.
        Lisäksi keskustapuolue halusi tällä varmistaa Suolijärven kylätalon remontoinnin, ylläpidon ja kulunhoidon meidän veronmaksajien rahoilla.
        Jokainen pormestarin jälkeläisten ulkopuolinen kirkolle lapsia hoitoon kuskaava voi miettiä, että meniköhän tämäkään optimaalisesti tai oikein yhteiskunnan kannalta.

    • Anonyymi

      En ole kepuli, joten vastustan tuulivoimaa enhän saa tuloa myllylle maiden vuoraamisesta. hih hih

      • Anonyymi

        Ei niistä saa maanvuokratuloa edes kepulit, vai oletteko löytäneet uutisia tuulivoimamaanvuokratuloilla elävistä ihmisistä. Maanvuorasopimuksiin nimensä laittaneet hiljaa nielee tappionsa ja perikunta ei voi ottaa maita perinnöksi, jos eivät ole miljonäärejä tai lottovoittajia.

        Näin me joudumme maksamaan keskustapuolueen viimeisistä rippeistäkin kalliin hinnan.
        https://yle.fi/a/74-20043176
        Suomessa on yhteensä 77 sähkönsiirtoyhtiötä, joilla on luonnollinen monopoli sähkönsiirron osalta. Eniten sähkönsiirrosta joutuu maksamaan Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla Kajaven alueilla. Korkeat hinnat ovat myös Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa, PKS Sähkönsiirron alueella.

        Edullisimmin sähkö siirtyy asiakkaille Keravalla ja Turussa, joissa esimerkiksi 20 000 kilowattituntia kuluttava omakotiasuja selviää yli tuhat euroa halvemmalla kuin Kajaven asiakkaat joilla siirtokustannukset ovat yli 2000 euroa vuodessa.

    • Anonyymi

      On prkle loisia nämä keput. Ilmanko romahtivat jo toisissa vaaleissa peräkkäin.

    • Anonyymi

      Äkkiä nyt paljon tuulivoimaa velkavivulla... mikään ei voi mennä pieleen.

      • Anonyymi

        Nyt näkee kansalaiset aivan konkreettisesti, mitä tuulivoima aiheuttaa sähköntuotantokokonaisuuteen. https://sahko.tk/
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        Ydinvoimaa ja sähköverkkoa huolletaan mahdollisimman tuulettomina aikoina, niin saadaan muille energiatuotantomuodoille mahdollisimman hyvä tuotto.
        Hyvää tässä energiapolitiikassa on, että se varmistaa tuulivoimayhtiöiden konkurssit.
        Toki tämä on meille kansalaisille kallista siihen asti, kun ylituotanto tuulivoimayhtiöt ovat kaatuneet.

        Täysin turhaa ja suuri huoltovarmuus ja turvallisuusriski on keskustapuolueen intohimo tuulivoima. https://yle.fi/a/74-20045838
        Suomen sähköntuotantoon- ja saatavuuteen iskee nyt useampi häiriötekijä samaan aikaan.

        Viime yönä Olkiluoto 2:n sähköntuotanto keskeytettiin turbiinilaitoksen generaattorilla havaitun kosteuden nousun vuoksi. Tuotantokatkoksen kestosta saadaan tietoa vasta sitten, kun ongelmien syy on saatu selvitettyä.

        Samaan aikaan pörssisähkön ennustetaan nousevan perjantaina jopa 33 senttiin kilowattitunnilta. Syynä ovat rajoitukset Suomen ja Ruotsin välisessä sähkönsiirrossa. Syyskuun puoliväliin jatkuvat rajoitukset johtuvat osin suunnitelluista töistä, osin viankorjauksesta.

        Sunnuntaina taas alkaa Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto, joka kestää 37 päivää.

        Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä arvioi, että sähkön hinnassa tullaan näkemään todennäköisesti ”hyvin suurta” vaihtelua lähipäivinä. Hän kehottaa suomalaisia tarkkailemaan sähkön hintaa.

        – Lähipäivinä voidaan nähdä aika korkeita hintoja, koska myös tuuliennusteet ovat hyvin alhaiset. Tällöin tuotantoa olisi niukasti, Leskelä sanoo.

        Leskelän mukaan onnekasta tilanteessa on se, että luvassa on lämmin kesäviikonloppu, jolloin kulutus pysyy yleensä matalalla. Varsinaista sähköpulaa ei siis luultavasti ole luvassa.

        Järkyttävää kusetusta ja ryöstämistä on tuuli- ja aurinkovoima.
        https://yle.fi/a/74-20045826
        Vuokrahinnoissa sekoilua
        Myös aurinkovoimayhtiön lähettämät sopimusehdotelmat herättivät tilaisuudessa närää.

        3 Flash Finland -yhtiö aikoo vuokrata maat, joille aurinkovoimala tulisi. Maanomistajina isolla alueella on paljon: yksityisiä, Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan evankelis-luterilainen seurakunta.

        Aurinkovoimayhtiö on lähettänyt yksityisille maanomistajille sopimusehdotuksia, joissa vuosivuokran suuruudeksi on ilmoitettu 10 euroa hehtaarilta. Seurakunnalle oli ehdotettu 50 euron vuosivuokraa hehtaarilta.

        – Pyydän anteeksi, että erilaisia sopimuksia on lähetetty, sanoo Riikonen asukastilaisuudessa.

        Nyt yhtiö tarjoaa kaikille maanomistajille 50 euron vuosivuokraa hehtaaria kohden.

        Nyt ollaan monesta eri syystä sähköntuotannon suhteen omavaraisuuden ja kansan sietokyvyn äärirajoilla. Vähintään osa näistä haittavaikutustekijöistä on harkitusti ajoitettuja energiayhtiöiden tulevaisuuden takaamiseksi ja konkurssien välttämiseksi.
        Nyt on muu energia pitkästä aikaa osa Suomen energiatuotantoa. Tästä muu energiasta meidän kantaverkkoyhtiö tiedottaa seuraavaa.
        Tuotanto, josta Fingridillä ei ole mittauksia, on arvioitu ja sisältyy kohtaan muu tuotanto (arvio). Myös Fingridin nopeana häiriöreservinä toimivien varavoimalaitosten tuotanto sisältyy kohtaan muu tuotanto.
        Tämä muu tuotanto on perinteistä ja pitkään Suomen huoltovarmuuden turvannutta energiatuotantoa. Tämä järkevä ja aina varma energiatuotantosektori on yritetty syrjäyttää ulkomaisella sattumaenergiatuulivoimalla. Nyt men kansalaiset koemme ja näemme tämän eurooppalaisille tuulivoimareservaatiksi altistumisen haitat ja kulut.
        Tuulivoima ei tuota nyt mitään, eli 21 MW. Perinteistä uusiutuvaa energiaa on pitänyt ottaa käyttöön vähintään 300 MW suomalaisten sähkönsaannin mahdollistamiseksi. Tämä on ollut keskustapuolueen linjaus Suomen energiaomavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. Ei ole kotimainen puolue keskustapuolue enää, vaan täysin ulkomaisten energiayhtiöiden etujärjestö ja heidän asioiden hoitaja suomalaisten kustannuksella ja tappiona.

        Kalliiksi tulee keskustapuolueen olemassaolo kansalle, yrityksille ja teollisuudelle.
        Sähkö kallistuu entisestään maanantaina
        Pörssisähkön korkeat hinnat jatkavat nousuaan maanantaina. Sähkön hinta on korkeimmillaan sekä yhdeksältä aamulla että seitsemältä illalla, 68,2 senttiä kilowattitunnilta. Korkeita hintoja on myös muina ajankohtina pitkin päivää.
        Hinnat nousevat entisestään viikonlopun jo melko korkeista hintapiikeistä. Lauantaina pörssisähkö maksoi korkeimmillaan 26,3 senttiä kilowattitunnilta ja sunnuntaina noin 31 senttiä kilowattitunnilta. https://yle.fi/uutiset

        Sähkön hinta alkaa olla Kajaven siirtohinta mukaan lukien noin euron kilowattitunti.
        Nyt kannattaa tuottaa kyllä sähkö omalla generaattorilla, kenellä siihen mahdollisuus.
        Fossiilisilla itse tuotettu sähkö on nyt puolta halvempaa, kuin sähköverkosta saatava pörssisähkö. Laittakaahan maajussit ryhmään ym. vinkkiä kulurakenteen hallitsemiseksi.

        Nyt kannattaisi kyllä perustaa häkäpönttögeneraattoritehdas takaamaan ihmisille, yrityksille ja teollisuudelle mahdollisuus inhimillisen hintaisen vihreän energian tuotantoon ja omavaraisuuden mahdollistamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkön hinta alkaa olla Kajaven siirtohinta mukaan lukien noin euron kilowattitunti.
        Nyt kannattaa tuottaa kyllä sähkö omalla generaattorilla, kenellä siihen mahdollisuus.
        Fossiilisilla itse tuotettu sähkö on nyt puolta halvempaa, kuin sähköverkosta saatava pörssisähkö. Laittakaahan maajussit ryhmään ym. vinkkiä kulurakenteen hallitsemiseksi.

        Litrasta saa noin 3 kWh sähköä. Polttoaineen hinnsta on helppo laskea aggregaatin tuottamaman kWh:n hinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litrasta saa noin 3 kWh sähköä. Polttoaineen hinnsta on helppo laskea aggregaatin tuottamaman kWh:n hinta.

        Kepulilla on kyllä energiatehoton agregaatti, luultavasti kiinalainen.
        Nykyiselläkin polttoaineenhinnalla todellinen kulu on max. 50 senttiä kWh oikeilla työkaluilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulilla on kyllä energiatehoton agregaatti, luultavasti kiinalainen.
        Nykyiselläkin polttoaineenhinnalla todellinen kulu on max. 50 senttiä kWh oikeilla työkaluilla.

        Korkeimman oikeuden korkea virkamies on lausunut julkisesti, että tuulivoiman terveyshaittavaikutuksia ei mitätöi minkäänlaiset sopimukset, kaavat tai rakennusluvat.
        Esimerkiksi naapurien kuulemiseen annettu myönteinen allekirjoitus ei evää oikeutta hakea kunnalta korvausta naapurin, eli tuulivoiman aiheuttamasta terveyshaitasta.
        Miksi tämä on kunnan korvattava ja kunnan vastuun piiriin kuuluva asia.
        Koska keskustapuolue luvittaa ja kaavoittaa tuuliteollisuusalueet pelkällä YVA-menettelyllä ilman ympäristölupaa, niin kaikki haittakorvausvastuu on kunnalla, eikä ulkomaisella tuulivoimayhtiöllä ole mitään toiminnan vastuun kantovelvoitetta.

        Pahkin luettelee neljä keskeistä sähköahmattia, joiden käyttöä nipistämällä kulutusta on nyt saatu laskettua. Näitä ovat sähköuunin käyttö, sähköauton lataus, saunominen ja lämpimät suihkut.
        Ei ole sähköauto järkevä ei. https://yle.fi/a/74-20046167

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulilla on kyllä energiatehoton agregaatti, luultavasti kiinalainen.
        Nykyiselläkin polttoaineenhinnalla todellinen kulu on max. 50 senttiä kWh oikeilla työkaluilla.

        Näytä hyötysuhdelaskelma ja polttoaineen hinta millä tuohon päästään.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Avarran teille kansalaisille ja toki myös keskustapuoluelaisille, miksi näidenkin tuulivoimaloiden elinkaari päättyi 12 vuoteen, eikä tuulivoimayhtiöiden lupaamaan 30 vuoden elinkaareen päästy. Meidän veronmaksajien tuulivoimayhtiöille maksaman takuuhinnan, eli syöttötariffituen 38 snt/kWh maksimi maksatusaika on 12 vuotta. Näitä me maksamme 2019 ja sitä aiemmin valmistuneille tuulivoimaloille vielä 2030 luvulla. Näillä meidän syöttötariffitukirahoilla tuulivoimayhtiöt rakentavat uusia kannattamattomia ja tarpeettomia tuulivoimaloita meidän kuluksi tulevaisuudessa ja tulevien sukupolvien ympäristörasitteeksi ja tuhoksi, sekä kansanterveyshaitaksi ja kovaksi kulurakenteeksi senkin osalta kunnille.

        Keskustapuoluelaiset uskoo tuulivoimayhtiöiden lupaamaan 30 vuoden elinkaareen ja se myötä tehtyihin katteettomiin tulolupauksiin kunnan pelastamiseksi. Todellisuus on kunnille karua kyytiä ja kallista. Ensimmäiset viisivuotta menee yleensä tuuliteollisuusalueella kiinteistöverovapaana, kun tuulivoimaloita ei saada kytkettyä sähkönsiirtoverkkoon, koska sitä ei ole olemassa. Miksi silloin kunta ei saa kiinteistöverotuloa. No ei saa, koska tuulivoimala ei ole voimala, kun se ei ole tuota sähköä, eikä ole kytkettynä kantaverkkoon. Näillä voimaloilla jää 7 vuotta elinkaarta tuottaa kunnille kiinteistöveroa, jos viiden vuoden jälkeen on mahdollisuus kytkeä kantaverkkoon.
        Kaikki kansalaiset, myös keskustapuoluelaiset, voivat perehtyä ja todeta tuulivoimaloiden keskimääräisen elinkaaritoteutuman. Se on noin 13,2 vuotta, ei 20 vuotta tai 30 vuotta kuten tuulivoimayhtiöt keskustapuolueelle asiaa markkinoi.
        Tieto löytyy tuulivoimayhtiöiden ja keskustapuolueen yhteisen kattojärjestön tuulivoimayhdistyksen verkkosivuilta. Sieltä vaan laskee käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden keskimääräisen elinkaaren, niin tulos on 13,2 vuotta.
        Pärekatolla ja jopa Väyrys mallin mersulla on moninkertainen elinkaari-ikä verrattuna tuulivoimaan. Pärekattoon ei ole käytetty yhtään betonia, eikä rautaa. Väyrys mersussa on oletettavasti vähä metallia.

        Käykäähän ihmiset, saa myös keskustapuoluelaiset käydä, tutustumassa Hyryllä Lumivaara ja Illevaara tuulivoima-alueisiin. Siellä autoillessa ja kävellessä voi jokainen miettiä, onko alue keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden mainostama luonto- ja virkistysarvot säilyttänyt puisto, vai kaikki luonto-, virkistys-,metsäntuotto- ja hiilinieluarvot menettänyt teollisuusalue.

        Otan Suomen laista pari kohtaa alustukseksi esille. Näiden lakikohtien pitäisi ohjata etenkin kuntapäätöksentekijöiden toimintaa.
        Kuntalaki pykälä yksi, eli kansalaisten olettama kuntapäätöksentekijöiden minimitietämystaso.
        Lain tarkoitus
        Tämän lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Lain tarkoituksena on myös edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä.
        Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.
        Toisena hallintolaki pykälä yksi. Myös pitäisi olla kuntapäätöksentekijöiden minimi tietämystaso.
        Meille ihmisille, keskustapäättäjät ei todennäköisesti ja oletettavasti korruptoineena vaivaudu, vertailukohtaa asioiden toteutumiseen kunnanjäsenten kannalta Suomen lain mukaisesti saa etenkin tuulivoiman osalta seuraavista dokumenteista.
        https://youtu.be/7lI7hnF6zbU?si=ve3vHAkdUd2IZ3_8
        https://youtu.be/fa6hdmQIaHs?si=T5jrPzp1uS98LjEr

        Hallintolaista alkua, kun jäi edellisestä pois. Laitetaan keskustapuolueen päättäjillekin opiskeltavaksi kolme ensimmäistä pykälää.
        Lain tarkoitus
        Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.
        2 §
        Soveltamisala
        Tässä laissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä.
        Tätä lakia sovelletaan valtion viranomaisissa, hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen). (29.6.2021/637)
        Tätä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.
        3 §
        Soveltaminen hallintosopimuksiin
        Tätä lakia sovellettaessa hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön.
        Hallintosopimusta tehtäessä on noudatettava hyvän hallinnon perusteita ja riittävällä tavalla turvattava niiden henkilöiden oikeudet sopimuksen valmistelussa sekä mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön, joita sovittava asia koskee.

        Suomessakin on syytä selvittää yritystoiminnan taustoja
        Sääntelyn puute mahdollistaa monenlaisten toimijoiden pääsyn markkinoille.
        Siksi täytyy kysyä, onko tilanne Suomessa kovin erilainen?

        Merkittävä osa Suomeen rakennetuista, rakenteilla olevista sekä suunnitelluista tuulivoimapuistoista on ulkomaisessa omistuksessa. Ani harva tuulipuisto tuottaa sijaintipaikkakunnalleen yhteisöveroa, koska niiden tulos on tavallisesti nolla tai miinusmerkkinen.

        Suomalaiset tutkivat journalistit eivät ole vielä ehtineet kartoittaa, kuinka monen suomalaisen tuulipuiston omistus palautuu veroparatiiseihin, mutta selvitykselle voisi olla tarvetta. Erikoisia omistusjärjestelyitä ja rahanpesusta syytettyjä liikemiehiä on nimittäin huomattu jo Suomenkin tuulivoimabisneksessä.
        https://seura.fi/asiat/tutkivat/vakavaa-korruptiota-rahanpesua-ja-palkkamurha-tuulivoiman-ymparilla/

        Yle uutisoi: Tuulivoimarakentamisen kulta-aika on ohi: Suurin kysyntä on tyydytetty ja uudet investoinnit jäissä.
        Myös keskustapuoluelaisten pitäisi alkaa jo pikku hiljaa ymmärtämään, että tuulivoimareservaatti ei ole yhteiskuntaan kuuluvaa tai sitä millään lailla tukevaa toimintaa.
        https://yle.fi/a/74-20048410

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykäähän ihmiset, saa myös keskustapuoluelaiset käydä, tutustumassa Hyryllä Lumivaara ja Illevaara tuulivoima-alueisiin. Siellä autoillessa ja kävellessä voi jokainen miettiä, onko alue keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden mainostama luonto- ja virkistysarvot säilyttänyt puisto, vai kaikki luonto-, virkistys-,metsäntuotto- ja hiilinieluarvot menettänyt teollisuusalue.

        Tuulivoiman tulot hyrylle niin hyvät, etteivät hae valtioavun korotusta. Talous niin hyvällä mallilla tuulivoiman ansiosta kirjoittaa Kainuun Sanomat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoiman tulot hyrylle niin hyvät, etteivät hae valtioavun korotusta. Talous niin hyvällä mallilla tuulivoiman ansiosta kirjoittaa Kainuun Sanomat

        Kainuun Sanomienkin pitäisi perustaa uutisointinsa todellisuuteen.
        Eihän Hyrynsalmikaan voi saada joka vuosi kahden miljoonan lisää valtionapuihin, kute vuonna 2022 on saanut 2 miljoonaa enempi, kuin 2021.
        Hyrynsalmen tulos perustuu täysin valtionosuuksien nousuun. Toki keskustapuoluelaiset asioihin perehtymättöminä ja omaa etua tavoittelevina koittaa mielikuvitusmarkkinoida Hyrynsalmen tulosta tuulivoimalla. Ihmisille ja kansalisille perusteluna alla koipiota Hyrynsalmen tilinpäätöksestä, mistä asioiden oikeellisuus ja keskustapuolueen tuulivoiman mielikuvamarkkinointi tulee ilmi todellisuutena.
        Tarkemmin Hyrynsalmen tilinpäätös löytyy. https://www.hyrynsalmi.fi/kunta-ja-hallinto/hallinnon-ja-talouden-ohjaus/tilinpaatos
        2022 2021
        1000 € 1000 €
        Toimintatuotot 2 312 2 288
        Toimintakulut -21 392 -21 478
        Toimintakate -19 080 -19 190
        Verotulot 8 802 8 608
        Valtionosuudet 12 599 10 631
        Rahoitustuotot ja -kulut
        Korkotuotot 8 12
        Muut rahoitustuotot 20 4
        Korkokulut -26 -5
        Muut rahoituskulut -1 -2
        Vuosikate 2 322 58
        Poistot ja arvonalentumiset -517 -482
        Satunnaiset tuotot ja kulut 153
        Tilikauden tulos 1 958 -424
        Tilinpäätössiirrot 52 52
        Tilikauden yli/alijäämä € 2 010 -372

    • Anonyymi

      Kainuu-Wind hankkeen tilaisuus Kaukametsässä 12.9-23.
      Käykäähän kuuntekemassa.

      • Anonyymi

        Keskustapuolue näkee tuulivoimauskontonsa ja korruptionsa myötä tuulivoiman Suomen valtion ja kuntien talouden pelastajana. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä uskonnossahan yleensä uskotaan paremman tulevaisuuden lupauksiin ja keskustapuolue uskoo tuulivoimayhtiöiden lupauksiin.
        Totuus ja toteutuma on täysin toisenlainen ja päinvastainen.
        Aamulla Suomessa olevat noin 1400 tuulivoimalaa tuottivat yhteensä bruttotuloa 1250 euroa tunnissa, eli alle euron per voimala. Tuulivoimalat ei tuota, eikä niitä tosiaankaan rakenneta Suomeen Suomen kansantalouden edistämiseksi, vaan sen tuhoksi.
        Miten ulkomaat ja ulkomaiset tuulivoimayhtiöt järjestävät ja ovat järjestäneet Suomen kansantalouden tuhon keskustapuolueen tuella.
        Ulkomaat ja ulkomaiset yhtiöt tietävät, että rakentamalla Suomesta kannattamaton tuulivoimareservaatti saadaan Suomen kansantaloutta oikeasti kannattelevat elinkeinot kuihdutettua ja ajettua alas.
        Pahimpana kärsijänä on metsäteollisuus, jonka haasteista jo uutisoidaan, mutta todellista syytä ja aiheuttajaa, eli tuulivoimaa, ei haluta tunnustaa tuhon aiheuttajaksi.
        Tuulivoimalle on jo nyt hakattu yli 1000 neliökilometriä pysyvää aukkoa, eli pysyvää metsäpinta-ala poistumaa Suomeen. Ulkomaat haluavat vielä moninkertaistaa tämän hiilinieluaukon ja Suomen metsäpinta-ala poistuman.
        Keskustapuolue ei tunnusta tätä tuulivoimalle uhrattua pinta-alaa metsäpinta-ala poistumaksi tai hiilinieluaukoksi. Saa sitä sitten ihmetellä, kun metsäteollisuuden näkymät heikkenee, kun puuta ei vaan ole, vaikka tilastollisen metsäpinta-alan mukaan sitä pitäisi olla. Keskustapuolueen mielestä tuulivoima ei myöskään aiheuta luontoarvopoistumaa, eli keskustapuoluelaisen mielestä Suomen arvokkain luontoarvokohde on tuulivoimala ja sen valtava murskekenttä. Näiden tuuliteollisuusalueiden keskustapuolue kuvittelee ja uskoo olevan myös kansainvälisesti kiinnostavia matkailu- ja turistikohteita.
        Kalliiksi tulee Suomelle keskustapuolueen tuulivoimauskonto ja korruptio.

        Iisalmessa on tehty kuntalaisaloit tuulivoimajärjettömyyttä vastaan ja sen ymmärtämiseksi.
        Aloite
        Viitaten edellä lueteltuihin perusteluihin, me allekirjoittaneet Iisalmen kaupungin vakituiset asukkaat, muualla asuvat ja kiinteistöjä ja rakennuksia/maata omistavat asukkaat vaadimme, että Iisalmessa ei vahvisteta kaavaa tuulivoimaa varten eikä hyväksytä rakennuslupia niille laisinkaan. Ennen kuin kaavoitusta voimaloiden osalta voidaan edes jatkaa, on odotettava lakimuutosta, jossa määritellään ohjearvot melumallinnukselle, infraäänelle ja amplitudimodulaatiolle, jos kaavoitetaan lainkaan.
        Päättäjien on katsottava asiaa hieman pidemmälle. Kaupungin päättäjät ovat ottamassa valtavan riskin ja vastuun, jos he tekevät pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia päätöksiä vihreän siirtymän nimissä ilman vakavien haittavaikutusten perusteellista tutkimista.
        https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/32750

        Ethän vaan käytä nyt halpaa sähköä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän vaan käytä nyt halpaa sähköä?

        Kajave pitää siirtohinnoillaan huolen, että Kainuulaisella kuluttajalla ei voi olla halpaa sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kajave pitää siirtohinnoillaan huolen, että Kainuulaisella kuluttajalla ei voi olla halpaa sähköä.

        Suomi köyhtyy sitä mukaa, kun Saksa valtaa maatamme tuulivoimalleen.
        Saksan talousnäkymät ovat hyvät suomalaisten rahoilla elellessään.
        Yle uutisoi. Tutkimuslaitosten mukaan Saksan talous supistuu tänä vuonna 0,6 prosenttia. Syynä talouslaskulle ovat korkeat markkinakorot ja inflaatio.
        Ensi vuonna talouden ennustetaan kasvavan 1,3 prosenttia. Aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia.
        Tämän vuoden inflaatioksi arvioidaan 6,1 prosenttia. Ensi vuonna se laskee 2,6 prosenttiin. Viime vuoden lukema oli 6,9 prosenttia.

        Saksalaisille oli pieni murhe ja lähinnä tekosyy Ukrainan sota ja kaasutoimitusten vaikeutuminen. Toki saivat säälistä valittamisellaan Suomesta keskustapuolueen saksan kansantalouden pelastajaksi. Voiko mikään maa tai onko saanut koskaan samanmoista kansantalouden turvaavaa ulkomaista puoluetta länsivalloissa. Saksalaisella on tulevaisuus turvattu, kun Suomi maksaa keskustapuolueen päätöksellä heidän energiatarpeen ja ja suomalaisten selkärangasta revityt miljardivoitot. Saksalainen on veteraanienkin kokemus- ja tietopohjalta ylivertainen soluttautuja. Aluksi kaveri, mutta tavoitteensa saavutettuaan ylivoimaisen vaativa yhteistyökumppani. Mutta kun Saksalla on keskustapuolue Suomessa.

        Todellisuutta, jota keskustapuolue ei tunnusta todeksi.
        https://myllysissi.wixsite.com/tornionlaakso/tuulivoiman-ongelmat

        Mihin te saksalaisten keskustapuoluelaiset tarvitsette lisää tuulivoimaa. Nykyisinkin sitä on aivan liikaa tarpeeseen nähden. Suomen keskustapuolueen ulkopuoliset ihmiset kyllä tietävät, että ei muuhun kuin keskustapuolueen korruptiolupausten toteuttamiseen.
        Helsinkiin havitellaan jopa kymmentä ydinreaktoria – Helen solmi sopimuksen suomalaiskehittäjän kanssa.
        https://yle.fi/a/74-20053033

        Tuulivoiman myötä vesivoiman säännöstely on muuttunut aivan arvaamattomaksi, ennustamattomaksi ja mahdottomaksi.
        Mummo asuu pohjoispohjanmaalla vesivoimalan alapuolella. Ennen pystyi joessa pitämään laituria. Vesivoimayhtiö ilmoitti, jos juoksutusta täytyi lisätä. Nykyisin vesivoimayhtiö ei ilmoita mitään ja vedenpinta voi aamulla olla metrin ylempänä.
        Tuulivoima aiheuttaa nämä ennennäkemättömät ja salaiset ohijuoksutukset.
        Kun viikon tuulee ja sataa, niin vesivoimayhtiöt kerää altaat täyteen seuraavaa tyyntä viikkoa varten, jolloin on vesivoimalla mahdollisuus tienata kovalla sähkönhinnalla. Kun sattuu, että seuraavankin viikon tuulee, niin altaat tulee yli ja on pakko ohi juoksuttaa valtavasti.
        Miksi vesivoimayhtiöt ei enää ilmoita ohijuoksutuksista, niin kuin ennen tekivät.
        No menisitkö itse kylille huutamaan ja viestein ilmoittamaan, että nyt oli syyllistyttävä jälleen rikokseen tulojen maksimoimiseksi. Ei ne huumekauppiaatkaan hommistaan huutele.
        Nämä on keskustapuoluelaisille ymmärryksen yli meneviä asioita, mutta mehän pääsemme normaalimpaan elämään viimeistään puolentoista vuoden päästä vaalien myötä, kun viimeisissäkin kunnissa kepulivalta loppuu.

        Keneltä täyden ylimenevä osa on pois?
        Eihän se nosta tai laske järvien pintaa.

        Todellisuutta keskustapuolueen tuulivoimakiimasta ja korruptiosta.
        https://tvky.info/2023/08/tuulivoima-kiinnostaa-italian-mafiaa/

        "Mafia on mm. soluttautunut virastoihin ja uhkailee maanomistajia. Mafia ei ole kiinnostunut tuulivoima-alasta sinänsä, vaan siitä, kuinka se mahdollistaa huijaamisen"

        Puolangan keput on soluttaneet kepuleita kaikkiin lautakuntiin ja maamiesseuroihin. Kyläyhdistyksissä lähes poikkeuksetta kepulainen puheenjohtajana. Keput toimii kuten italian mafia.
        Etelä-Italian pikkukylissä ihannoidaan mafiaa. Asukkaat kertovat kuinka mafia on tuonut hyvinvointia alueelle. Samoin puolankalaiset keput kertovat kepulien olevan ylivoimaisia ja pelkkiä hyväntekijöitä. "Hyväntekoon" käytetään ainoastaan yhteisiä varoja. Eli toisten kuin kepulien hankkimia. Mafia sentään käyttää omian hankkiamiaan varoja.

        Puolangan kepulilampaat puhuvat meikeläisistä ja hörhöistä. Kuten mafiassa. Hörhöt ovat kepuille päänsärky, koska he ajattevat omilla aivoilla ja kykenevät näkemään mädäntyneen kepulaisuuden ja rosvo- ja huorapuolueen sairaan identiteetin.

        Kansantalouden kannalta olisi toki toivottavaa, että yhteiskunta ja sen perustarpeet toimisi mahdollisimman hyvin.
        Nyt on Espoolaisetkin saaneet sähkökatkoina elää keskustapuolueen tuulivoimakiiman toteutumaa. https://yle.fi/a/74-20053520
        Tuulivoima tuottaa rehellisesti sanottuna niin paskaa sähköä, että sitä ei vaan ylijännitesuojat kestä. Taajuusvaihtelut ja muut heilahtelut ovat valtavia ja aiheuttavat tuhoa ja kuluja keskustapuolueen aikaansaannoksena.

    • Anonyymi

      Kuinka säkökstkot liittyvät tuulivoimaan kuin sinun harhaisessa mielikuvituksessa?

      • Anonyymi

        Kuinka ne ei liittyisi sinun harhaisessa mielikuvituksessa? Asian kyllä perustelin, mutta kepulainen ei halua sitä vaan korruptoituneena sisäistää.
        Kansalaisten kannattaa olla tarkkana esimerkiksi sähkölaitevaurioiden suhteen. Toki ne saa kotivakuutuksesta, mutta taajuusvaihteluiden seurauksesta johtuvana sähkölaiterikoista voi vaatia sähkönsiirtoyhtiöltä täysimääräisen korvauksen vaivannäkökuluineen ilman omavastuuta. Kannattaa aina vaatia sähkönsiirtoyhtiöltä sähköverkon tilanneraportti aina sähkölaiterikon sattuessa.

        Sähkökatkoja on ollut maailman sivun. Vantaan katkoilla ei ole mitään tekemistä tuulivoiman kanssan

        Se kyllä kepulainen oli Espoossa nyt se sähkökatko. Toki olet oikeassa, että sähkökatkoja on ollut aina ja etenkin tuulivoimalle mahdottomina tykkytalvina Kainuussa. Tuulivoiman heilahtelevan sähkönlaadun myötä sähkökatkot ja sähkölaitevauriot tulee vaan lisääntymään.

        Paineet metsien käytölle ovat kasvussa, eivätkä kaikki vaatimukset välttämättä ole yhteensovitettavissa. Kemin uusi sellutehdas vaatii 4,5 miljoonaa kuutiota entistä enemmän puuta ja myös Stora Enson uusi kartonkikone lisää puun kysyntää miljoonan kuution verran. Samalla metsien odotetaan toimivan hiilinieluina, porolaitumena ja luontomatkailun mahdollistajana.

        Myös tuulivoimalat sähkölinjoineen vaativat isoja maa-aloja.

        – Yhteensovittaminen ei tule olemaan helppoa, toteaa tutkimusprofessori Seija Tuulentie Luonnonvarakeskuksesta.
        https://yle.fi/a/74-20053593

        Pieni yhteiskuntaopin kertaus, kuinka tuulivoimayhtiöt huijaavat, keskustapuolue yhteistyökumppaninaan ja työkalunaan, takaamaan Suomen kansalaisten maksamat miljoonavoitot Saksaan ja Ranskaan. Aloitetaan alusta, eli investointivaiheesta.
        Keskustapuolue yrittää valehdella Suomen kansalle, että tuulivoimaan käytetty investointiraha olisi ns. markkinaehtoista ulkomaista sijoituspääomaa. Totuus on toinen.
        Tuulivoimalat rakennetaan suurelta osin Suomen kansalaisten maksamina. OHO miten voi olla näin. Asiaan on kaksi oleellista tekijää, joita keskustapuolue ei ymmärrä, eikä korruptiossaan varsinkaan halua ymmärtää.
        Saksa ja Ranska ahmivat EU energia investointiavustuksista noin 80%. Näistä osin suomalaisten maksamista avustuksista käytetään suuri osa tuulivoiman Suomeen rakentamiseen. OHO miten muka ja miksi Saksa ja Ranska ei käytä näitä avustuksia tuulivoiman rakentamiseen kotimaihinsa. Suomi on heille houkuttelevampi ja mahdollisempi tuulivoimantoteuttamisreservaatti, koska suomalaiset maksavat sähkönsiirtoverkon ja kunnat ympäristöluvattoman tuulivoimatoiminnan kaikki haittavaikutuskulut ja viimekädessä purkukulut. Tällaisia etuisuuksia ei ole Saksan ja Ranskan omalle maaperälle tuulivoiman rakentamisessa. OHO voiko olla vielä lisää ja suomalaisten kalliimmin ulkomaiset miljoonavoitot turvaava tekijä.
        Ennen vuotta 2017 rakennetuille tuulivoimaloille Suomen valtio eli me kansalaiset maksamme 38 snt/kwh takuuhinnan tuulivoimasähköstä kaksitoista vuotta voimalan käyttöönotosta. Tätä huimaa voittoa tuulivoimayhtiöt käyttävät lisämaa-alojen valtaamiseen Suomen maaperältä. Eli jos sähkönhinta on 12 senttiä miinuksella, niin me suomalaiset maksamme saksalisille ja ranskalaisille 50 senttiä kilowattitunnilta keskustapuolueen aikaansaamana veronkannon lisäyksenä ja lisärasitteena.
        Tämä oli investointivaiheen yhteiskuntaoppi. Sisäistämisen suhteen liian suuren tietoryöpyn välttämiseksi tuotanto- ja purkuvaiheen huijaukset ja keskustapuolueen osuudet niihin seuraavissa osioissa.

        Ruotsin valtiontarkastusvirasto arvostelee raportissaan Ruotsin energiapoliittisia päätöksiä. Vuoteen 2015 asti Ruotsilla oli maailman tehokkain energiajärjestelmä, jossa tuotanto ja sähkönsiirto tapahtui mahdollisimman pienellä tehonhäviöllä, ja tuotanto ja kysyntä sovitettiin yhteen nopeasti säädettävällä tuotannolla. Tuotanto oli lähes hiilivapaata, vesi- ja ydinvoiman osuus oli 84 prosenttia. Ydinvoiman korvaaminen sääriippuvaisella ja maantieteellisesti laajalle alueelle levittyvällä tuulivoimalla ja lisääntyvällä sähköntuonnilla muutti sähköjärjestelmää radikaalisti. Vuonna 2022 tuulivoiman osuus oli noussut 7,7 prosentista 20 prosenttiin. Laajamittaisesta rakentamisesta ja suurista ympäristövaikutuksista huolimatta tuulivoima ei ole onnistunut saavuttamaan vallitsemaa asemaa Ruotsin energiantuotannossa. Jos verrataan keskenään ydinvoiman ja tuulivoiman energiatehokkuutta, havaitaan, että nimellisteholtaan sama määrä tuulivoimaa tuottaa vain 31,9 % ydinvoiman tuottamasta energiasta. Nykyisin Ruotsissa on tuulivoimaa nimellisteholla mitattuna kaksinkertainen määrä ydinvoimaan verrattuna. Tuulivoima tuottaa kuitenkin vain 60 % ydinvoiman tuottamasta sähköstä. Se, että tuulivoimantuotantoa ei voida suunnitella, heikentää hyötysuhdetta entisestään, ja säätövoiman ylläpitokustannukset kasvavat samassa suhteessa tuulivoiman määrän kanssa. Kaikista huonoin hyötysuhde on aurinkovoimalla, joka tuottaa vain 10 % ydinvoiman hyötysuhteesta. Tarkastusviraston raportin mukaan ”tekniset edellytykset on korvattu poliittisilla päätöksillä huomioimatta seurauksia”. Kaikki tarkastusviraston tutkimat energiamarkkinoiden toimintaa muuttaneet viisi päätöstä ovat edistäneet vaihtelevaa ja heikkotehoista tuulivoimaa ydinvoiman kustannuksella, ja ilman, että päätösten seurauksia olisi riittävästi selvitetty. Niiden tuotantomuotojen verotusta lisättiin, joita haluttiin vähentää, ja niitä päätöksissä suosittiin, joiden tuotantoa haluttiin lisätä. Päätökset olivat: (1) Sähkön sertifikaattijärjestelmän käyttöönotto vuonna 2003, (2) ydinvoiman veronkorotus v. 2015, (3) lämpöenergian hiilidioksivero v. 2019, (4) jätteenpolttovero v. 2020-2034 ja (5) merituulivoiman sähköliittymän tuki v. 2022. Toimenpiteet johtivat neljän ydinvoimalan sulkemiseen ja tuulivoiman kasvuun. Tarkastusviraston mukaan ennen päätöksiä ei ole riittävästi selvitetty toimien vaikutusta sähkön toimitusvarmuuteen ja sähköntuottajien välisiin kilpailusuhteisiin. Lisääntyneet sähkönsiirtoyhteydet ulkomaille ovat johtaneet siihen, että Keski-Euroopan korkeat sähkön hinnat ovat levinneet erityisesti Etelä-Ruotsiin. Virasto ohjeistaa hallitusta ja Svenska Kraftnätiä selvittämään päätösten seurauksia paremmin ja varoittaa sähkökatkoista korkean sähkönkulutuksen aikaan. (Kooste TV-KY ry). https://e-tidning.epochtimes.se/…/pol…/5141/1084829/43347683

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni yhteiskuntaopin kertaus, kuinka tuulivoimayhtiöt huijaavat, keskustapuolue yhteistyökumppaninaan ja työkalunaan, takaamaan Suomen kansalaisten maksamat miljoonavoitot Saksaan ja Ranskaan. Aloitetaan alusta, eli investointivaiheesta.
        Keskustapuolue yrittää valehdella Suomen kansalle, että tuulivoimaan käytetty investointiraha olisi ns. markkinaehtoista ulkomaista sijoituspääomaa. Totuus on toinen.
        Tuulivoimalat rakennetaan suurelta osin Suomen kansalaisten maksamina. OHO miten voi olla näin. Asiaan on kaksi oleellista tekijää, joita keskustapuolue ei ymmärrä, eikä korruptiossaan varsinkaan halua ymmärtää.
        Saksa ja Ranska ahmivat EU energia investointiavustuksista noin 80%. Näistä osin suomalaisten maksamista avustuksista käytetään suuri osa tuulivoiman Suomeen rakentamiseen. OHO miten muka ja miksi Saksa ja Ranska ei käytä näitä avustuksia tuulivoiman rakentamiseen kotimaihinsa. Suomi on heille houkuttelevampi ja mahdollisempi tuulivoimantoteuttamisreservaatti, koska suomalaiset maksavat sähkönsiirtoverkon ja kunnat ympäristöluvattoman tuulivoimatoiminnan kaikki haittavaikutuskulut ja viimekädessä purkukulut. Tällaisia etuisuuksia ei ole Saksan ja Ranskan omalle maaperälle tuulivoiman rakentamisessa. OHO voiko olla vielä lisää ja suomalaisten kalliimmin ulkomaiset miljoonavoitot turvaava tekijä.
        Ennen vuotta 2017 rakennetuille tuulivoimaloille Suomen valtio eli me kansalaiset maksamme 38 snt/kwh takuuhinnan tuulivoimasähköstä kaksitoista vuotta voimalan käyttöönotosta. Tätä huimaa voittoa tuulivoimayhtiöt käyttävät lisämaa-alojen valtaamiseen Suomen maaperältä. Eli jos sähkönhinta on 12 senttiä miinuksella, niin me suomalaiset maksamme saksalisille ja ranskalaisille 50 senttiä kilowattitunnilta keskustapuolueen aikaansaamana veronkannon lisäyksenä ja lisärasitteena.
        Tämä oli investointivaiheen yhteiskuntaoppi. Sisäistämisen suhteen liian suuren tietoryöpyn välttämiseksi tuotanto- ja purkuvaiheen huijaukset ja keskustapuolueen osuudet niihin seuraavissa osioissa.

        Mutta kirjoittajahan ei tiettävästi maksa suomen kansalaisena mitään edes sähköstä itse, ei saksalisille eikä ranskalaisille eikä veronkantoa yleensäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kirjoittajahan ei tiettävästi maksa suomen kansalaisena mitään edes sähköstä itse, ei saksalisille eikä ranskalaisille eikä veronkantoa yleensäkään.

        Kirjoittajahan voi keskustapuoluelaisista poiketen maksaa lähes kaikki mahdolliset verot, tellit, lellit, työttömyysmaksut, alvit, myelit, yelit, tuloveron, soteveron, kirkollisveron, ennakkoveron, jälkiveron, perintöveron, varainsiirtoveron, kiinteistöveron ja pääomaveron alkupään esimerkkeinä mahdollisesti suoritettavasta veronkannon yhteiskuntavastuusta.
        Jopa yhteisöveron.
        Puuta uuniin ja saksalaisille ja ranskakalaisille tilitettävä osuus minimiin, niin jotain mahdollisuuksia hoitaa Suomen veronkannollinen yhteiskuntavastuu.

        Saksalainen on hyvin pettynyt, kun ei tilille kerrykään Suomen keskustapuolueen lupaamia miljoonia riittävästi. https://yle.fi/a/74-20054111

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittajahan voi keskustapuoluelaisista poiketen maksaa lähes kaikki mahdolliset verot, tellit, lellit, työttömyysmaksut, alvit, myelit, yelit, tuloveron, soteveron, kirkollisveron, ennakkoveron, jälkiveron, perintöveron, varainsiirtoveron, kiinteistöveron ja pääomaveron alkupään esimerkkeinä mahdollisesti suoritettavasta veronkannon yhteiskuntavastuusta.
        Jopa yhteisöveron.
        Puuta uuniin ja saksalaisille ja ranskakalaisille tilitettävä osuus minimiin, niin jotain mahdollisuuksia hoitaa Suomen veronkannollinen yhteiskuntavastuu.

        Tyeli jäi ainakin listasta pois. kenellä kulurakenteena, niin voi olla huomattavakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittajahan voi keskustapuoluelaisista poiketen maksaa lähes kaikki mahdolliset verot, tellit, lellit, työttömyysmaksut, alvit, myelit, yelit, tuloveron, soteveron, kirkollisveron, ennakkoveron, jälkiveron, perintöveron, varainsiirtoveron, kiinteistöveron ja pääomaveron alkupään esimerkkeinä mahdollisesti suoritettavasta veronkannon yhteiskuntavastuusta.
        Jopa yhteisöveron.
        Puuta uuniin ja saksalaisille ja ranskakalaisille tilitettävä osuus minimiin, niin jotain mahdollisuuksia hoitaa Suomen veronkannollinen yhteiskuntavastuu.

        Ei kuitenkaan maksa, eikä osallistu veronkannon yhteiskuntavastuuseen niinkuin kunnialliset kansalaiset. Soteveroa ei minulle ole vielä tullut, mutta hyvä jos joku maksaa sitäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuitenkaan maksa, eikä osallistu veronkannon yhteiskuntavastuuseen niinkuin kunnialliset kansalaiset. Soteveroa ei minulle ole vielä tullut, mutta hyvä jos joku maksaa sitäkin.

        Keskustapuolueen intohimon ja kiiman eli vihreän siirtymän perusominaisuuksia.
        Ensin tuottamattoman saksalisen ja ranskalaisen tuulivoiman erikoiskuljetuksilla hajotetaan jo muutenkin huono tieverkosto. Tämän jälkeen peräänkuulutetaan tieverkoston korjaamista yhteiskunnan varoin muun teollisuuden tarpeisiin.
        Vihreä siirtymä lisää paineita tiestön ja rataosuuksien korjaamiseen – ”Teollisuus ei voi joustaa loputtomiin” https://yle.fi/a/74-20054177

        Taisi keskustapuolueen yhteistyökumppani saksalainen vedellä vähä raskaampaa ankkuria raskaammalla voimalla suomenlahdella, että saa enempi sähköntuottomiljardeja Suomen kansalta.
        Ajatellaan asiaa saksalaisen kannalta, jolle Suomen keskustapuolue on sitoutunut takaamaan sähköntuottomiljardit Suomesta.
        Ei huippu, mutta kohtuullinen tuulivoiman teho voisi olla reilu 3000 MW. Tämä teho toisi 1 snt/kwh hinnalla 30000, eli kolmekymmentä tuhatta euroa saksalaisille tunnissa.
        Nyt kun keskustapuolueen yhteistyökumppani saksalainen saa kaasuputkea vaurioittamalla meidät Suomen kansalaiset pakotettua maksamaan sähköstä 10 snt/kwh, niin saksa saakin 300000, eli kolmesataatuhatta euroa tunnissa.
        Tämän mahdollistaa saksalaisille heidän ylivoimaisesti paras globaali yhteistyökumppaninsa eli suomen keskustapuolue.

        Jos otetaan asiaa esille tuulivoiman aiheuttamien asioiden lisäksi vähän laajemmin, niin Suomi on jo valitettavasti tuhon oma.
        Itänaapuri oppi tietämään Suomen ja ja Euroopan mittaukset ja toimet Itämeren alueen pelastamiseksi.
        Itänaapuri on jo nyt osannut laskea mereen EU-maiden havaitsemattomia aineita, jotka tappavat kala ja eliöstökannan Suomen merialueilta.
        Kansalaiselle jo näkyvä esimerkki tästä on silakan loppuminen merestä. Tästä löytyy uutisointeja.
        Nyt äkkinäinen ja keskustapuoluelainen ajattelee, että ei ole Suomella hätää, vaikka merialueiden eliöstö tuhoutuu, koska Suomi on sisävesirikas maa.
        Sisävesien suhteen uhka ja uhkatoteutuma tulee eri suunnasta, kuin merialueiden suhteen. Saksalainen tuulivoima on jo tuhonnut ja tulee vielä tuhoamaan Suomen sisävesiä keskustapuolueen tuella.
        Mitä Eliöstökelpoisia vesiä Suomelle jää, niin riippuu paljon Lapin palkisista.
        Jos pohjoisemman lapin palkiset saavat pidettyä tuulivoimavapaana, niin tulevat sukupolvet voivat löytää kaloja ja eliöstöä Lokasta, Porttipahdasta ja Inarijärvestä.
        Itänaapuri osaa valloittaa ja tuhota pohjoisen Suomen joet kyttyrälohella.
        Tätä ei toki haluaisi uskoa todeksi, mutta tämä on jo näkyvää todellisuutta ja tulevaisuus.
        Miettimään jään ottiko Puolankalainen viljelijä lisälainaa Itämeren pelastamisvelvoitteiden täyttämiseen elinkeinonsa jatkamiseksi aivan turhaan keskustapuolueen aiheuttamana.

        Ylen uutisoimaa jälleen. Todellisuutta, mutta ei totuudenmukaista.
        EU-komissio antaa pian suosituksia hiilinielun kasvattamiseksi, joukossa voi olla hakkuiden rajoittaminen
        EU-komission ilmasto-osaston pääjohtaja korostaa, että komissio haluaa Suomelta tekoja.
        Uutislainaus loppu. Hiilinieluaukko ei ole normaalin metsätalouden aiheuttamaa, vaan hiilinieluaukot on aiheuttanut tuulivoima.
        Tuulivoimalle sähkölinjoineen on hakattu aukkoa kuuden Suomen päästä päähän johtavan valtatien verran. EU tulee vaatimaan Suomelta miljardikorvaukset näistä hiilinieluaukoista.
        Kun tuulivoimaa ei tunnusteta hiilinieluaukon aiheuttajaksi, niin Suomen kansa ja normaali metsätalous joutuu tulevaisuudessa maksamaan ulkomaisen tuulivoiman aiheuttamien hiilinieluaukkojen korvaukset. Tämä on Suomen kansalle kallis, turha ja täysin väärä rasite Suomen päättäjien, keskustapuolue pahimpana, aiheuttama.
        https://yle.fi/a/74-20054056

        Hyvä esimerkki, kuinka tuulivoimayhtiöt käyttävät pieniä keskustapuoluevetoisia kuntia hyväksi toimintansa rahoittamiseksi ja tuottojensa turvaamiseksi.
        https://www.suomenuutiset.fi/kunta-alensi-tuulivoimaloiden-rakennuslupien-hintoja-oudosti-poliisi-kiinnostui-asiasta/
        Lestijärvellä on tehty useita tutkintapyyntöjä poliisille tuulivoimaloiden rakentamiseen liittyen. Poliisia kiinnostaa erityisesti kunnassa tehty keinotekoinen, hetkellinen rakennuslupahintojen alentaminen. Hinta aleni yhdelle tuulivoimatoimijalle 8 000 eurosta 1 000 euroon voimalalta.
        Kunta saa tuulivoimaloita, mutta menetti samalla yli 550 000 euroa tuloa rakennusluvista. Hyödyn keräsi tuulivoimatoimija. Hinnat palautettiin tämän jälkeen takaisin normaaliin.
        Rakennuslupien hintoja alennettiin tuulivoimatoimijan vaatimuksesta.
        – Yhtiöltä tuli kirjelmä, että tuulivoimahanke toteutuu, jos maksuja alennetaan. Alkuperäisen hankeyhtiön edustaja sanoi, että he eivät rakenna, jos maksuja ei alenneta. Luottamushenkilöitä kutsuttiin aina muutama kerrallaan koolle, ja kunnan edustaja painosti heitä, kertoo paikallinen luottamushenkilö. Hän haluaa esiintyä nimettömänä, mutta toimituksella on hänen henkilöllisyytensä tiedossaan.
        Painostajan lähipiiri oli hyötymässä tuulivoimahankkeesta.
        – Lupien hinta meni tekniseen lautakuntaan. Jotta ei tule niin kalliiksi rakentaa, se alensi hinnat ja myönsi rakennusluvat.

        Kainuulaisten ihmisoikeuksien ja elinmahdollisuuksien säilyttäminen olisi yhtä tärkeää, kuin Saamelaisten säilyminen ihmiskunnassa. https://yle.fi/a/74-20055631
        Taistelussa Fosenin tuulimyllyjä vastaan pyydettiin kuninkaaltakin apua – kuukausia kestäneessä mielenosoitusten sarjassa otettiin aikalisä
        Fosenniemeen rakennetun tuulimyllypuiston on todettu rikkovan saamelaisten oikeuksia jo kaksi vuotta sitten.

        Etelä-Suomeen istutetaan raakkuja isolla rahalla samanaikaisesti, kun keskustapuolueella on intohimo ja toteuttamissuunnitelma tuhota tuulivoimalla Puolangan elävät ja elinvoimaiset luontaiset raakkukannat.
        https://yle.fi/a/74-20055709

        Seuraako tuulivoimakiimaa ankara krapula, kysyy Pekka Ervasti kolumnissaan. Hän kertoo syyslomakokemuksistaan Murtotuulen tuulivoimahankkeen lähellä vuokrakämpässä, jonka oli vuokrannut toivoen erämaan rauhaa. ”Viikon ajan katselimme terassilta, kuinka myllyjen räikeät punaiset mastovalot varastivat shown tähtitaivaalta. Tasainen, migreenimäinen jyminä hallitsi äänimaailmaa kellon ympäri – jopa kämpän sisällä.” Samalla viikolla tuulivoimahanke juhli virallisia avajaisiaan. Ja samaan aikaan läheisen Kuusinkojoen ainoan voimalan toiminta lopetetaan ja joki palautetaan luonnolliseen virtaukseen. Kuusamon koskien pelastaminen ollaan sinetöimässä, mutta samaan aikaan juhlitaan 21 tuulivoimalalle tehtyä raiviota tunturierämaahan. Yhdellä nurkalla Koillismaan luontoa suojellaan, toisella tärvellään. Koskien suojelijoita pidetään sankareina, mutta tunturin tärvääjät väittävät olevansa huikeita visionäärejä. Tuulivoima on nyt seksikästä, mutta sen rakentamisella on haitallisia ympäristövaikutuksia. EU:n strategiassa tuulivoiman osuus on tarkoitus kolminkertaistaa, mikä ei voi olla näkymättä ympäristössä. Se valinta on kuitenkin tehty, ja tulevaisuus osoittaa, iskeekö rekyyli jossain vaiheessa. Tuulivoimaa perustellaan ilmastosyillä, mutta raadollisempi syy on raha. Rakentajat ovat mässäilleen tukiaisilla, maanomistaja saa vuokratuloa ja kunta kiinteistöveroa. Uljualla toimiva metsästysseura on havainnut, etteivät kanalinnut ja hirvet viihdy myllyviidakossa, heikompi joutuu väistämään. ”Ensi syksyksi minäkin etsin toisen eräkämpän”, päättää Ervasti kolumninsa. (Kooste TV-KY ry).
        Veli-Pekka Yrjänä Ervasti on suomalainen politiikan toimittaja. Hän työskenteli Yle Uutisten politiikan erikoistoimittajana toukokuuhun 2016 ja oli politiikan toimituksen päällikkö lokakuusta 2012 maaliskuuhun 2015. Hän lopetti Yleisradiossa "yhteisestä sopimuksesta" ja siirtyi vapaaksi toimittajaksi syyskuusta 2016. (lähde: Wikipedia).

        Kohtapuolin alkaa kunnantalolla olla työtä. Kun sata- viisisataa kuntalaista, vapaa-ajan kuntalaista sekä luontomatkailuyrityksiä vaatii kirjallisesti melu-, valo ynnä muu haittaselvitystä kunnalta. Melumittauksia voi tehdä yksityinenkin nykytekniikalla, jonka hinta on tullut alas. Kuntalaisella on laajat vaikutusmahdollisuudet oman elinympäristönsä ylläpitämisessä. Ainakin jos kunta yhdessä ulkolaisten toimijoiden kanssa on sitä tahallaan tärvelemässä. Kuntalain mukaan kunnan tehtävä on ajaa vain kuntalaisten etua. Ei tuhota heitä.

        ----------------
        Jos tuulivoimaloiden melusta tai välkkeestä aiheutuu haittaa, asiassa tulee ottaa yhteyttä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen, ja pyytää viranomaiselta toimia haitan selvittämiseksi ja poistamiseksi. Ympäristönsuojelulaissa on säädetty haitankärsijälle vireillepano-oikeus, mikäli viranomainen ei ryhdy laissa säädettyihin toimiin haitan poistamiseksi. Tuulivoimaloiden meluhaittaan puuttuminen on mahdollista ainoastaan ympäristölupamääräyksillä, joten samalla kannattaa vaatia, että hankkeen tuulivoimaloiden omistaja velvoitetaan hakemaan tuulivoimahankkeelle ympäristölupa. Mikäli tuulivoimalan melu haittaa myös asunnon sisätiloissa, tulee ottaa yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja pyytää asunnontarkastusta. (lähde: TV-KY ry)

        Käykäähän liittymässä jäseneksi (20 eur/ vuosi)! Halpa henkivakuutus!!

        Paikalliset kepuseniilit tietävät itsekin pian olevan hiekkamontussa. Korppukahvien ja muutaman virren säestyksellä. Siksi eivät ole kuulemassa alituista huminaa ja valojen välkettä yötä päivää. Seniilit ilmeisesti vihaavat niin paljon kanssakuntalaisia, että päättivät tuhota heidänkin elämänsä. Niiden, jotka jatkavat elämää, yrittämistä ja lomailua paikkakunnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohtapuolin alkaa kunnantalolla olla työtä. Kun sata- viisisataa kuntalaista, vapaa-ajan kuntalaista sekä luontomatkailuyrityksiä vaatii kirjallisesti melu-, valo ynnä muu haittaselvitystä kunnalta. Melumittauksia voi tehdä yksityinenkin nykytekniikalla, jonka hinta on tullut alas. Kuntalaisella on laajat vaikutusmahdollisuudet oman elinympäristönsä ylläpitämisessä. Ainakin jos kunta yhdessä ulkolaisten toimijoiden kanssa on sitä tahallaan tärvelemässä. Kuntalain mukaan kunnan tehtävä on ajaa vain kuntalaisten etua. Ei tuhota heitä.

        ----------------
        Jos tuulivoimaloiden melusta tai välkkeestä aiheutuu haittaa, asiassa tulee ottaa yhteyttä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen, ja pyytää viranomaiselta toimia haitan selvittämiseksi ja poistamiseksi. Ympäristönsuojelulaissa on säädetty haitankärsijälle vireillepano-oikeus, mikäli viranomainen ei ryhdy laissa säädettyihin toimiin haitan poistamiseksi. Tuulivoimaloiden meluhaittaan puuttuminen on mahdollista ainoastaan ympäristölupamääräyksillä, joten samalla kannattaa vaatia, että hankkeen tuulivoimaloiden omistaja velvoitetaan hakemaan tuulivoimahankkeelle ympäristölupa. Mikäli tuulivoimalan melu haittaa myös asunnon sisätiloissa, tulee ottaa yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja pyytää asunnontarkastusta. (lähde: TV-KY ry)

        Käykäähän liittymässä jäseneksi (20 eur/ vuosi)! Halpa henkivakuutus!!

        TV-KY:n jäseneksi kannattaa liittyä tai vähintäänkin seurata heidän kauttaan oikeaa ja rehellistä tietoa tuulivoimasta.
        Edellisessä aika alakanttiin tuo 100-500 kunnan jäsentä, joiden elämisen, elinkeinon ja virkistäytymisen mahdollisuuden Puolangalla keskustapuolue haluaa tuhota.
        Pelkästään Tuulivoimavapaa Puolanka adressissa on jo 492 allekirjoitusta ja lisää kannattaa laittaa elinmahdollisuuksien puolesta.
        Edelliseen lisäisin, että on hyvä olla ajantasainen arvio kiinteistön arvosta ennen tuulivoimaa, niin kiinteistölle keskustapuolueen tuulivoiman ja pelkän tuulivoimauhan aiheuttamaan arvonalenemaan voi vaatia Puolangan kunnalta, eli kaavoitusvastaavalta, korvauksen täysimääräisenä.

        Hyvä huomio tuo kiinteistön arvon aleneminen. Täytyykin tilata parilta LKV:ä arvio.

        Teollisuus ei toimi, eikä voi toimia, tuulivoimalla, vaan kumipyörät on sen toiminnan varmin turvaaja uutisoi Yle. https://yle.fi/a/74-20055795

        Maaseudun tulevaisuudessa eilen. Ei taida olla enää Suomessa keskustapuoluelaisia Maaseudun Tulevaisuuden tilaajia toki jäljellä, joten esimerkiksi Puolangan keskustapuolue jää uutisesta ja asiasta tietämättömäksi.
        Uudet vety- ja tuulivoimahankkeet tyssäsivät –TEM:in ylijohtaja suomii hallitusta jakeluvelvoitteen romuttamisesta ja mitättömistä tukirahoista
        Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Riku Huttunen ei usko vapaaehtoisiin hiilimarkkinoihin: ”Niissä myydään enemmän mielikuvia kuin todellisia asioita.
        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/043a8975-ed34-4ef0-9d78-cb6fb10ce877

        Myös seuraava tukee toteutuman pohjalta sitä, että ei ole enää Puolangan seniilikepuleissa Maaseudun tulevaisuuden tilaajia.
        Maaseudun Tulevaisuus: TEM:n ylijohtajan mukaan ilmastotyöhön on varattu vähemmän rahaa kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Vapaaehtoisissa hiilimarkkinoissa myydään enemmän mielikuvia kuin todellisia asioita PX2 Solutions Oy:n toimitusjohtaja harmittelee, että vetylaitosinvestoinnit ovat jääneet aikeiksi. Ilman vetylaitoksia, akkutehtaita ja uusia datakeskuksia ei kannata tuulivoimaankaan investoida, koska tuotetulle sähkölle tarvitaan kulutusta. Jo nyt sähkön hinta painuu ajoittain negatiiviseksi. Lisäksi tuulivoiman kustannukset ovat nousseet kymmeniä prosentteja. ”Tuulivoiman tuottajankin on saatava tulonsa jostakin”, Plit tiivistää. (Kooste TV-KY ry). Linkki MT:n artikkeliin: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/…/043a8975-ed34-4ef0… TV-KY ry:n kommentti: Nykyaikainen energiapolitiikka sotii pahasti maalaisjärkeä vastaan. Sähkön tuotannon halutaan perustuvan vapaaseen kilpailuun, ja sähkön hinnan muodostuvan kysynnän ja tarjonnan perusteella sähköpörssissä. Toisaalta kuitenkin pyritään kaikin tavoin edistämään tuulivoimaa, jonka tuotanto ei mukaudu sähkön tarpeen vaihteluun. Siksi sähkö on välillä niin halpaa, ettei sitä kannata tuottaa ja välillä niin kallista, ettei sitä kannata kuluttaa. Mitä suuremmaksi tuulivoiman osuus kasvaa, sitä heikommaksi painuu alan kannattavuus, eivätkä ajoittaiset huippuhinnat takaa kannattavuutta muullekaan sähkön tuotannolle. Täytyy ryhtyä tukemaan sähkön kulutusta. Mutta mistä löytyy sellaista teollisuutta, jonka tuotanto mukautuu alati vaihtelevaan sähköntuotantoon?

        Osa yrityksistä joutunut tämän hullunkurisen todellisuuden eteen. Ylikiimingissä Mammuttihirsi muutti tuotantonsa toimimaan yöksi, koska päiväsähkö oli liian kallista. Kuinka moni työntekijä haluaa alkaa yöeläjäksi ja yrittää nukkua päivällä?

        Keskustapuolueen tuulivoimakiima tosiaan ajaa siihen, että työt on enempi yöaikaan tehtäviä. Näiden työntekijöiden, jotka henkensä pitimiksi siirtyvät yövuoroon on kuitenkin kotitalouselämä hoidettava päiväsaikaan kalliilla keskustapuolueen sähköllä.
        Puolangan kepuleita asia ei toki huoleta, sillä heillähän on kunnan takaamat ja kansan maksamat virka-aika työpaikat sähkönhinnasta riippumatta.
        Nyt talven kynnyksellä on meidän kaikkien hyvä pysähtyä miettimään, mitä vielä toistaiseksi tuulivoimavapaa Puolanka antoi vuoden varrella.
        Kaiken mitä sait, niin keskustapuolue haluaa tuhota. Jos keksit jonkun asian, mitä tuulivoima ei tuhoaisi, niin tuo esille. Mietitään porukalla onko mahdollista.
        Mahdollisiin tuhoihin voi käydä tutustumassa harrastamalla tai virkistäytymällä jo toteutuneilla tuuliteollisuusalueilla.
        Joitakin keskustapuolueen tuhoja tuon esille.
        Saitko poimittua marjoja. Tuulivoima aiheuttaa hyönteiskadon myötä metsien marjattomuuden.
        Saitko sieniä. Tuulivoima aiheuttaa paikallisen ilmastonmuutoksen, mikä aiheuttaa sienikadon.
        Saitko metsätuottotuloja. Tuulivoiman myötä metsäsi pakkolunastetaan pilkkahintaan sähkönsiirtolinjoille ja metsätulo loppuu.
        Saitko riistaa. Tuulivoima aiheuttaa riistakadon. Toki pedot lisääntyvät tuulivoima-alueiden heinikkoihin sopeutuvien lajien, kuten rusakko ja fasaani myötä. Perinteiset alueella esiintyvät riistalajit loppuu.
        Saitko kaloja. Tuulivoima aiheuttaa vesieliöstökadon. Tuulivoima aiheuttaa vesistöihin ne tuhoavan humuskuormituksen ja mikromuovikuormituksen.
        Saitko luonnossa liikkumisesta virkistäytymistä. Kokeilehan samaa tuuliteollisuusalueella.
        Nautitko pitkästä muuten väsyttävästä työmatkastasi, kun sen sai tehdä luontoa seuraten ja ihaillen.
        Käyhän parin viikon ajan ajamassa sama matka tuuliteollisuusalueen läpi avaruusmaisen lapa- ja valovälkkeen keskellä.
        Nautitko hiljaisuudesta työpäivän päätteeksi. Mene pariksi viikoksi leiriytymään tuuliteollisuusalueelle kokeaksesi pakoon pääsemättömän jatkuvan taajuuksellisen hurinan.
        Todella mukavaa ja ennenkuulumatonta olisi kuulla positiivisia kokemuksia ja elämyksiä tuuliteollisuusalueilta.

        Keskustapuolue uhkaa jatkuvasti ja vaan jatkuvammin ihmisten elinmahdollisuuksia tuulivoimalla. Vielä puoleentoista vuoteen on vaikea päästä keskustapuolueen jatkuvasta henkisestä rasitekuormituksesta eroon. Yle uutisoi, että mielenterveyteen tarvittaisi myös hallinnan tunnetta ja hengähdyshetkiä. Keskustapuolueen tuulivoimakonekiväärituli on kuitenkin jatkuvaa, eikä siihen voi yksittäinen elävä talouskeskus vaikuttaa tai vaientaa sitä hetkeksikään. Sote ei ota vastuuta asiasta, kun se kuntavastuuasia kunnan aiheuttamana.
        Ihminen ei kestä jatkuvaa kriisitilaa – psykologi Juho Mertanen neuvoo, miten pitää mielenterveydestä huolta maailman palaessa
        Huonojen uutisten tulvan keskellä tarvitsemme myös hallinnan tunnetta ja hengähdyshetkiä.
        https://yle.fi/a/74-20055450

        Yhdistetyt alue- ja kuntavaalit kevättalvella 2025. Silloin kepurottalauma laitetaan kaatopaikalle. Tietty se osa, jota ole siihen mennessä kannettu huosiusniemeen tai äynnyt muuten erota roisto- ja huorapuolueesta.

        Sekava on tilanne keskustapuolueen liike- ja yhteistyökumppanilla.
        Taitaa käydä vielä niin, että saksa kansallistaa oman valtionsa omistukseen kaikki Suomen maaperällä heille keskustapuolueen kaavoittamat tuuliteollisuusalueet.

        Edelliseen liittyen.
        Saksan poliittinen soppa sakenee – äärioikeisto saa uuden haastajan äärivasemmalta
        ”Saksan nykyhallitus on ehkä historian surkein”, suosittu laitavasemmistolainen kansanedustaja Sahra Wagenknecht sanoi Berliinissä maanantaina.
        https://yle.fi/a/74-20056539

        Tänään Ylen alueuutisissa tuotiin esille, kuinka Pyhäntä on taloudellisen katastrofin edessä talotehtaan konkurssin takia.
        Jokainen meistä muistaa kuinka Pyhännän kunnanjohtaja hehkutti pari vuotta sitten, että Pyhännän pitäisi olla jo nyt tuulivoiman myötä nollatulovero kunta.
        Jokainen kuntapäättäjä vähintään tietää minkälaisia miljoonia tuulivoimayhtiöt mielikuva markkinoi.
        Pyhännällä ei pitäisi olla mitään hätää ja talouden pitäisi vaan kohentua tuulivoimayhtiöiden lupaaman myötä. Miten on mahdollista, että nyt jo uutisoidaan Pyhännän talousahdingosta, kun tuulivoimabisnekseen verrattavana nappikauppa eli talotehdas paikkakunnalla loppui.
        Eihän tuommoisen nappikaupan, eli kotimaisen teollisuuden, loppumisen pitäisi kuin naurattaa keskustapuolueen päättäjiä tuulivoimarahojen tulvavyöryn seassa.
        Jotenkin vaikuttaa, että tuulivoimayhtiöiden lupaukset laahaavat, eikä niistä ole mitään toteutumaa Suomen kansan elinmahdollisuudeksi.
        Kommentoikaahan kepulaiset perustellusti tuulivoiman puolesta Puolangalle. En toki sitä odota, kun ei keskustapuolue ole aiemminkaan perustellut. Perustelkaa kepulit ihan rohkeasti vaan ainoalla perustelulla, eli korruptiollanne ulkomaisille tuulivoimayhtiöille.

        Tässä perusteluvaatimuksessa on muutama pulma. Ainakin kun sellainen vaaditaan puolankalaisilta kepuleilta.
        Paikallisen kepulin olettamus perustuu "minusta tunnostaa siltä". Eli se ei perustu faktaan, vaan tunnostamiseen.
        Sitten kepulit tyrkyttää aina sitä yhden lauseen taktiikkaa. "Kepu on paras" tai "kepu on hoitanut hyvin asioita". Kun vaadit lähdeviittauksia tai perusteluja, kepuli perustelee, että äiti ja isä hoki aina sitä ja luulin sen olevan totta.
        Tieteellisessä argumentoinnissa vaaditaan viittauksia lähdeteoksiin. Ilman lähdeviittauksia olevia väitteitä voidaan pitää huuhaana. Kun kerrot tämän kepulille, kepuli vastaa sinulle, että olet hörhö ja hullu. Ei kepulit mitään perustele. Se vain on niin mitä kepuli suoltaa suustaan.
        Tällä tasolla se puolankalainen kepuli seilaa elämässään.

        Tampereella testataan tuulivoimaohijuoksutuksia. Joka paikassa niitä ei edes testata, kun juoksutetaan vaan yli lain rajojen.
        https://yle.fi/a/74-20056736

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustapuolueen tuulivoiman teho on nyt 47 MW. Lähes talven pimeimpänä aikana aurinkovoimakin toimii 141 MW teholla. Puuta kannattaa polttaa näin pakkasten alkaessa.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        https://sahko.tk/

        Energiayhtiö lopettaa lähes 10 vuotta kestäneen tuulivoimahankkeen Loviisassa – kaupungille täysi yllätys
        Hanke lopetetaan, sillä Ilmatar ei päässyt sopuun alueen suurimman maanomistajan kanssa. Hanke on jakanut mielipiteitä esimerkiksi pelättyjen ympäristöhaittojen takia.
        https://yle.fi/a/74-20056731

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustapuolueen tuulivoiman teho on nyt 47 MW. Lähes talven pimeimpänä aikana aurinkovoimakin toimii 141 MW teholla. Puuta kannattaa polttaa näin pakkasten alkaessa.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        https://sahko.tk/

        Sehän vielä tuosta pieneni 24 MW tehoon, eli keskustapuolueen 1500 tuulivoimalasta neljä on pyörinyt ja tuottanut sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän vielä tuosta pieneni 24 MW tehoon, eli keskustapuolueen 1500 tuulivoimalasta neljä on pyörinyt ja tuottanut sähköä.

        Keskustapuolueen on nyt vaan saatava pienet ja köyhät kunnat ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden viimeisiksi maksajiksi ennen tuulivoimayhtiöiden lopullista romahdusta tai ulkomaille kansallistamista.
        Tuore uutinen Kainuun Sanomien ja Puolanka lehdykän ulkopuolelta.
        Siemens Energyn osakkeet romahtivat 35 prosenttia torstaina iltapäivällä sen jälkeen, kun yhtiö haki takauksia Saksan hallitukselta.
        Tuulivoimajätti nousi otsikoihin aiemmin tänä vuonna, kun se romutti tulosennusteensa ja varoitti, että tuulivoimaloiden tytäryhtiön Siemens Gamesan suuret takaiskut voivat kestää vuosia.
        Tuulivoimaliiketoiminta Siemens Gamesa työskentelee laatuongelmien parissa ja vastaa offshore-ylösajohaasteisiin, kuten tilivuoden 2023 kolmannen vuosineljänneksen tiedonannossa ilmoitettiin", Siemens Energy sanoi.
        Osake putosi yleiseurooppalaisen Stoxx 600 -indeksin pohjalle torstain myynnin syventyessä.
        Yrityksen osakkeet ovat laskeneet 60% tähän päivään mennessä.
        https://www.cnbc.com/2023/10/26/siemens-energy-shares-slide-32percent-after-company-seeks-support-from-german-government-.html

        Keskustapuolueen tuulivoimakiiman haitta- ja riskivaikutusten esiintuonti on puolueelle ja tuulivoimayhtiöille koko ajan hankalampi ja arempi asia, mikä näkyy koko ajan aktiivisempana keskusteluiden ja kommentointien poistattamisena, että asiat ei tulisi kansalaisten tietoon.

        Keskustapuolueen elinkeinottelija on aiheuttanut Puolangan kunnalle suuret kulut tyhjien asuntojen kartoitusprojektillaankin. Nyt ylen koneesta löytyy yhdellä klikkauksella, että Puolangalla on 1746 asuntoa, joista 441 on tyhjillään.
        https://yle.fi/a/74-20056571

        Keskustapuolue haluaa tuhota Kainuun ja Kainuun alapuoliset vesistöt tuulivoiman humus- ja mikromuovikuormituksella ja muilla tuulivoimahaitoilla. Keskustapuolueelle vesistöilläkään ei ole ihmisen elämään mitään lisäarvoa, eikä yhteiskunnalle taloudellista arvoa. Yle uutisoi aivan muuta.
        Suomalaiset innostuivat kalastuksesta – Vapaa-ajan saalis 36 miljoonaa kiloa
        https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-187176
        Tänä vuonna kainuulaiset ja lappilaiset ovat maksaneet eniten kalastonhoitomaksuja maakuntien väkilukuun suhteutettuna. Työikäisestä väestöstä 15 prosenttia on kummassakin maakunnassa maksanut maksun.
        https://yle.fi/a/74-20057259
        Keskustapuolueella on mahdollisuus tuhota pääosin vain Kainuun ja Lapin vesistöjä vielä 1,5 vuoden ajan ja sitähän keskustapuolue toteuttaa ja edistää kyllä ennennäkemättömällä korruptiokiimalla tuulivoimayhtiölupaustensa lunastamiseksi ja vaalirahoituksensa turvaamiseksi tuulivoimayhtiöiltä.

        Puolankaa järkyttävämpi tilanne tuulivoiman suhteen on Paltamossa.
        Mistähän ihmeestä Paltamon kunta ja Paltamolaiset maanvuokraajat uskovat tuloja saavansa. Paltamon kunnan pääyhteistyökumppanin Ilmattaren taloustiedot ovat karmeaa luettavaa. Keksiikö joku mikä voisi olla vielä riskialttiimpi ja enempi tappiota tekevä yhteistyökumppani, kun Ilmatar. Ilmatar Energy Oy:n tilikauden tappio 2022 on lähes 28 miljoonaa euroa. Mistä Paltamolaisilla riittää rahat tällaisen yhteistyökumppanin rahoittamiseen. Todellista tietoa tuulivoimayhtiön mielikuvamarkkinoinnin ja katteettomien lupauksien vastapainoksi löytyy. https://www.finder.fi/Tuulivoima/Ilmatar+Energy+Oy/Helsinki/yhteystiedot/3230606
        Puolangan kunnalla on kuitenkin hajasijoitetumpi tuulivoimatappiosijoitussalkku perustuen useampaan tuulivoimayhteistyökumppaniin, jotka ei vielä ole yhtä paljon tappiollisia, kuin Ilmatar.
        Vuoden tai korkeintaan kahden sisällä nähdään kumman tuulivoimatappiosijoitussalkku aiheutti pahemman tuhon Paltamon vai Puolangan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolankaa järkyttävämpi tilanne tuulivoiman suhteen on Paltamossa.
        Mistähän ihmeestä Paltamon kunta ja Paltamolaiset maanvuokraajat uskovat tuloja saavansa. Paltamon kunnan pääyhteistyökumppanin Ilmattaren taloustiedot ovat karmeaa luettavaa. Keksiikö joku mikä voisi olla vielä riskialttiimpi ja enempi tappiota tekevä yhteistyökumppani, kun Ilmatar. Ilmatar Energy Oy:n tilikauden tappio 2022 on lähes 28 miljoonaa euroa. Mistä Paltamolaisilla riittää rahat tällaisen yhteistyökumppanin rahoittamiseen. Todellista tietoa tuulivoimayhtiön mielikuvamarkkinoinnin ja katteettomien lupauksien vastapainoksi löytyy. https://www.finder.fi/Tuulivoima/Ilmatar Energy Oy/Helsinki/yhteystiedot/3230606
        Puolangan kunnalla on kuitenkin hajasijoitetumpi tuulivoimatappiosijoitussalkku perustuen useampaan tuulivoimayhteistyökumppaniin, jotka ei vielä ole yhtä paljon tappiollisia, kuin Ilmatar.
        Vuoden tai korkeintaan kahden sisällä nähdään kumman tuulivoimatappiosijoitussalkku aiheutti pahemman tuhon Paltamon vai Puolangan.

        Keskustapuolue on laittanut keskusteluihin kovat rajoitukset. Henkka teki yhteiskunnallisesti merkittävän teon aiheuttamalla basson jytkytyksellä keskustelua.
        Basson jytke keskustelu toimii demokraattisena yhteiskunnalle tärkeistä asioista tiedottamisen kanavana.
        Kiitos Henkalle monen kansalaisen puolesta yhteiskunnallisesti tärkeästä demokratiaa edistävästä teosta ja keskustelun aloittajalle myös.

        Kainuun pienten kuntien päättäjät siltä tietopohjalta, mikä heillä on ja on mahdollista olla, pitävät tuulivoimaa lottovoittona, kunnan ainoana mahdollisena pelastajana ja mitä nopeammin sen parempi mahdollisuutena.
        Ykkösaamusta jokainen pystyi katsomaan, kuinka tuulivoima toimijoiden ja laitevalmistajien osakkeet ovat laskeneet keskimäärin 40%.
        Silti tuulivoima on keskustapuolueen aina vaan syvempi intohimo kuntatalouden yhteistyökumppaniksi.
        https://areena.yle.fi/1-3239260

        Pikaruokalähetin mainoslausetta, koska minä haluan, voidaan rinnastaan hyvin ja ainoana perusteluna myös tuulivoimaan. Tuulivoiman ainoa perustelu on, koska keskustapuolue haluaa. No kepulaiset yrittää tätä naamioida toki kiinteistöverotuloilla.
        Mikään kunta ei ole vieläkään kokonaisuudessaan rikastunut tuulivoimakiinteistöveroilla, koska tuulivoimakiinteistöverotulo ei kata tuulivoiman aiheuttamia kuluja.
        Otetaan esimerkiksi Pyhäntä. Pyhännän pitäisi olla jo ollut tuulivoimalupauksien perusteella nolla tuloverokunta. Ei vaan ole. Pyhäntä on kriisissä, kun tuulivoimamielikuvamarkkinoinnin työllistämis- ja tulolupauksiin verrattuna pieni talopaja loppui. Jos tuulivoiman mielikuvamarkkinoinnissa olisi hitusenkaan todenperäisyyttä, niin Pyhännällähän riemuittaisi kotimaisen teollisuuden eli talotehtaan loppumisesta ja sieltä vapautuvan työvoiman käyttömahdollisuudesta tuulivoiman työllistämistarpeen täyttämiseen ja toteutuksen turvaamiseen.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe