Thaimaan Savolaista rakennustietoutta.

Rakennusmestarina lausun muutaman näkökannan otsikon aiheeseen viitaten.

Neiti lattialiipparimme, joka myös kaiken kattavasti on kaiken rakentamisen ex-pertti parhaana ystävänään valtakunnallisen rakennusliikkeen pääkauounkiseudun aluepäällikkö ja oma ylivertainen poikalapsensa on jo 22 vuotiaana LVI-ex-pertti lataillut seuraavia:

Oma poika ryhtynee varakkaaksi nyt rakennellen omakotitaloja kuten enonsa, mutta eikös tämä Neito itsekin harrastanut mainittua, eli mistäpä tuokin kattava tietoisuus alv-veroineen lienee.

Isukki jolla poikana LVI-erikoisammattilainen rakentaa uima-altaan ja suodattaa uima-altaansa veden juomavesisuodittimin, poika varmaankin neuvonut.

No sitten tämä lattialiippari eli betonityöskentelijä rakentaa 450 neliöisen torpan pilareiden nokkaan ja ruiskubetonoi tolppansa.

Yhtälailla lattialiippari mittaa betonin vetolujuuden ennen parketin asentamista.

Lattialiippari se vielä uima-altaansa reunat sössi, mutta huhujen mukaan uusittu.

Mökki joka sijaitsee Eedenissä on varustettu parhain laittein mitä rahalla saa.

Olohuone 450 neliöisessä josta vain 350 neliötä on ilmastoitu, on huonekorkeudeltaan 8 metriä, sekä lattialiippari betoniasiantuntijana päätyi betonipilareihin ja betonipalkkeihin dimensuolla mammutti.

Tuosta mammutista muistuikin mieleeni, että kohtuumiljoonasaarellemme toimitetaan talvella jäitä pitkin hongan toimituksena rakennus mammuttihirsistä ja kevään korvapuustikorvalla se myös saatetaan avaimet käteen valmiusasteeseen.

Tuon Neito rakennusexpertin luentoa rakennusteknillisistä nillityksistä olisi mielenkiintoista kuunnella, onkohan niitä julkaistu juutuupissa.

16

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun minä aloittelin raksahommia niin heti ensimäsenä päivänä mestari kutsui minua hyväksi mieheksi.
      Hän nimittäin sano, älä HYVÄ mies hakkoo sillä vatupassilla niitä nauloja..

    • Anonyymi

      Moi moi Senssu.

      Oletkohan koskaan tullut ajatelleeksi, että ehkä tämä rakastamasi Neiti antaa sinulle porkkanan, mutta siihen on sidottu villalankaa?

      Jaksa en ymmärtää, en edes tarkemmin kysyä, että mistä tämä vihanpito teidän välillä juontaa.

      • Anonyymi

        Sensukan rima on todella alhaalla. Lada on "kuningasauto" ja kirppikseltä löytyy "maailman paras näppis". Lidlistä ostettua lasten muovikaukoputkea esittelee ylpeänä ja nuudelipussia.
        Arvelee että joku kadehtii hänen Helsingin matkojaan sairaalakäyntien yhteydessä.
        Hän on aina ollut köyhä ja sairas. Sairaseläkkeensä ei riitä mihinkään. Ihmissuhteensa ovat kariutuneet sairastuneeseen mieleen ja kieroon tapaan ajatella kaikista pahaa eläen äärimmäisen pessimistin kurjaa ja katkeraa elämää.
        Hänellä on useita pelkotiloja myös jotka estävät elämästä lähellekään normaalia elämää. On todennäköistä että tuo elämisen pelko on sairastuttanut hänet alunperin kotihiireksi ja perässä on tullut liikkumattomuudesta johtuvat fyysiset sairaudet. Tuki-ja liikuntaelin-sanassa on sana liikunta. Elimet tarvitsevat liikuntaa toimiakseen. Hän ei usko sitä. Onhan meillä nykyään kaivinkoneet.

        Mutta mielikuvituksen puutteesta häntä ei voi syyttää. Tuon alemmuuden ja kurjuuden peitteeksi hän on lapsenomaisesti koettanut kyhätä uskomattoman mielikuvituselämän, kuvitellen tekevänsä sillä jonkun kateelliseksi ja oman olonsa paremmaksi. Ei ole onnistunut tuossakaan ja paino on sanalla uskomaton. Vieläkään ei ole edes tiedossa onko hän mies vai nainen, lintu vai kana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vieläkään ei ole edes tiedossa onko hän mies vai nainen"

        Vaikuttaa sekopäisen katkeralta petetyltä ja jätetyltä ämmältä.

    • Anonyymi

      Neitosen villalanka Eeden, uskotaan.

    • Anonyymi

      Havaittavissa että rakennusmiehille tuli muita kiireitä.
      Voisiko 44 kertoa missä voisi käydä katsomassa ruiskubetonoituja pilareita?

    • Anonyymi

      Aloittaja vihaa kaikkia, jotka oikeasti voivat matkustaa Thaimaahan.
      Hän tykkää provosoida kaikkia, provosoituen itse eniten.

      Amalia aikanaan häntä vähän jututti. Amalia jatkoi elämäänsä, kaveri jäi tänne etsimään uutta Amaliaa Hua hinnistä tai Chiang Maista.

      Ilmeisesti kerran käynyt ja saanut pattayalla.

      • Anonyymi

        Miten niin miten tuo selviää avauksesta, varsinkin kun on varsin todennäköistä että Senssu tosiaan asuu Thaimaassa, oletko sinä kerran käynyt ja saanut pattayalla, pidätkö itseäsi miehenä, puskajussukka.

        Senssu on sinun kakkospersoona, mielikuvitusystävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senssu on sinun kakkospersoona, mielikuvitusystävä.

        Lyödäänkö petteri vetoa asiasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lyödäänkö petteri vetoa asiasta.

        Moikka Numba.

        Tämä tässä asiassa onkin minua erittäin hauskuuttava pointti, katsos kun minulle on suotu monta roolia.

        Ensinnäkin minähän olen sinun mielikuvitusystäväsi kuten lukea saattaa.

        Sitten olenkin vuoden 2008 pakettimatkailija, jonka thaivaimo sittemmin siirtyi omaishoitajaksi ja poistui kuvioista.

        Välillä olemme yksikkökaksikko.

        Neidin mielialasta riippuen hän kirjoittaa sinulle, mutta välillä minulle ja sitten olen taas sinun mielikuvitustuote.

        Kläperö taisi eilen esittää kysymyksen minulle mistä vihanpito johtuu minun ja Neidin välillä, siis hänelle en ole sinun mielikuvitus.

        Neiti on lyönyt vetoa tarjoten minulle 20.000 egeinä ja luikkinut nyt minun ollen siis mielikuvitusystäväsi.

        Rakkailla on tieto minun kaikesta, kuten kirjoutuksista saattaa lukea, mutta ne ei ole yhteneviä miltään osin sinun kanssa ja sitten taas onkin ja ei ole välillä minun nimeni kaksi kirjainta todistaakin minun olevan taasen joku kolmas.

        Aloitus koskee rakennustekniikkaa ym. siihen liittyvää, mutta perinteisesti kun annan hieman Neidolle takaisin tuubapuheitaan, niin kuten havaittavaa, Neiti vaikenee ja siirtyy mielikuvitusystäväbablaan.

        Nämä kakkospersoonajutut on hauskoja ja lapsellisia, kun Neidin klooneineen sanankäyttö on puuroutunut samaksi hänen menettäen otteensa vuosikausien klooneilusta, eli yhdentekevää kuka klooneista kommentoi, niin samaa, samaa ja taas samaa samoin sanoin.

        Tuo mammuttihirsi muuten on mielenkiintoinen.
        Jos nyt oikein muistan niin siellä Hua Hinin rantasella on ainakin yksi erittäin kaunis hirsirakennus, olisiko ollut majoitustarkoitukseen.

        Tuo hirsirakentaminen jokseenkin myös hieman tuttua kun tuli aikanaan ostettua hongalta saunarakennuksia halvalla kun myivät pois sinistyneitä,
        Muutan rakensin Vaasan saaristoon ja muutaman myin konjakkipullokatteella ystävilleni.

        Kun tuo nyt meidän tilaama mammuttinen on valmis niin jatkamme keskustelua mitä maksaisi yhden mökin hirsikuorman tuottaminen tänne Thaimaahan.
        Kun sellaisen rakentaa ja jättää kustannuksista pois kustannuksia joita Neito on maksanut mielikuvituseedenissään, niin lopputulos on siedettävä, jopa edullinen.

        Nimittäin on edullisempiakin ratkaisuja kuin rakentaa 450 neliötä tolppien nokkaan, ostaa kaikki laitteet niin korkeatasoisia kuin rahalla saa, kaikki ei tarvitse tietokonetaloa musiikkeineen joiden ohjauspääkeskus on ulko-oven karmin vieressä, tähtitieteellistä asemaa porealtaalla terassille, ruokahissiä, olohuoneen betonisia kantavia rakenteita dimensiota junttilan itäkeskus, ....... lista on pitkä.

        Hauska myös tuo mun Kuksajuttu kas kun Kuksa aiheutti juuri sen mikä olikin tarkoitukseni.

        Se on sitten pian Neidolla klooneineen riemujuhlat kun Neiti nyt ensin selviää itsenäisyyspäivän krapuloistaan, saas nähdä miten silloin juttu luistaa.

        Oletko muuten huomannut että Neidolla ja TT:llä sama ongelma, ei sormuksia ja Neito vaikenee tavan mukaan aiheesta, että täällä thaimaassa nämä korut on keltaisempia edelleenkin.

        Tämä tässä tällä kertaa täältä, heips.

      • Odotinkin kommentoitko sieltä junttilasta muutamaa minuuttia vaille kahvikämpästä raksalle, hyvää työpäivää toivotan.

      • Anonyymi

        Hörö naurua, ahdistaako köyhää, pattayan savossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hörö naurua, ahdistaako köyhää, pattayan savossa.

        Onko ongelmia yhdyssanoissa ?

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Moikka Numba.

        Tämä tässä asiassa onkin minua erittäin hauskuuttava pointti, katsos kun minulle on suotu monta roolia.

        Ensinnäkin minähän olen sinun mielikuvitusystäväsi kuten lukea saattaa.

        Sitten olenkin vuoden 2008 pakettimatkailija, jonka thaivaimo sittemmin siirtyi omaishoitajaksi ja poistui kuvioista.

        Välillä olemme yksikkökaksikko.

        Neidin mielialasta riippuen hän kirjoittaa sinulle, mutta välillä minulle ja sitten olen taas sinun mielikuvitustuote.

        Kläperö taisi eilen esittää kysymyksen minulle mistä vihanpito johtuu minun ja Neidin välillä, siis hänelle en ole sinun mielikuvitus.

        Neiti on lyönyt vetoa tarjoten minulle 20.000 egeinä ja luikkinut nyt minun ollen siis mielikuvitusystäväsi.

        Rakkailla on tieto minun kaikesta, kuten kirjoutuksista saattaa lukea, mutta ne ei ole yhteneviä miltään osin sinun kanssa ja sitten taas onkin ja ei ole välillä minun nimeni kaksi kirjainta todistaakin minun olevan taasen joku kolmas.

        Aloitus koskee rakennustekniikkaa ym. siihen liittyvää, mutta perinteisesti kun annan hieman Neidolle takaisin tuubapuheitaan, niin kuten havaittavaa, Neiti vaikenee ja siirtyy mielikuvitusystäväbablaan.

        Nämä kakkospersoonajutut on hauskoja ja lapsellisia, kun Neidin klooneineen sanankäyttö on puuroutunut samaksi hänen menettäen otteensa vuosikausien klooneilusta, eli yhdentekevää kuka klooneista kommentoi, niin samaa, samaa ja taas samaa samoin sanoin.

        Tuo mammuttihirsi muuten on mielenkiintoinen.
        Jos nyt oikein muistan niin siellä Hua Hinin rantasella on ainakin yksi erittäin kaunis hirsirakennus, olisiko ollut majoitustarkoitukseen.

        Tuo hirsirakentaminen jokseenkin myös hieman tuttua kun tuli aikanaan ostettua hongalta saunarakennuksia halvalla kun myivät pois sinistyneitä,
        Muutan rakensin Vaasan saaristoon ja muutaman myin konjakkipullokatteella ystävilleni.

        Kun tuo nyt meidän tilaama mammuttinen on valmis niin jatkamme keskustelua mitä maksaisi yhden mökin hirsikuorman tuottaminen tänne Thaimaahan.
        Kun sellaisen rakentaa ja jättää kustannuksista pois kustannuksia joita Neito on maksanut mielikuvituseedenissään, niin lopputulos on siedettävä, jopa edullinen.

        Nimittäin on edullisempiakin ratkaisuja kuin rakentaa 450 neliötä tolppien nokkaan, ostaa kaikki laitteet niin korkeatasoisia kuin rahalla saa, kaikki ei tarvitse tietokonetaloa musiikkeineen joiden ohjauspääkeskus on ulko-oven karmin vieressä, tähtitieteellistä asemaa porealtaalla terassille, ruokahissiä, olohuoneen betonisia kantavia rakenteita dimensiota junttilan itäkeskus, ....... lista on pitkä.

        Hauska myös tuo mun Kuksajuttu kas kun Kuksa aiheutti juuri sen mikä olikin tarkoitukseni.

        Se on sitten pian Neidolla klooneineen riemujuhlat kun Neiti nyt ensin selviää itsenäisyyspäivän krapuloistaan, saas nähdä miten silloin juttu luistaa.

        Oletko muuten huomannut että Neidolla ja TT:llä sama ongelma, ei sormuksia ja Neito vaikenee tavan mukaan aiheesta, että täällä thaimaassa nämä korut on keltaisempia edelleenkin.

        Tämä tässä tällä kertaa täältä, heips.

        "Kläperö taisi eilen esittää kysymyksen minulle mistä vihanpito johtuu minun ja Neidin välillä, siis hänelle en ole sinun mielikuvitus."

        Oliko se hän joka paljasti että se sun S mese ei ollutkaan sinun ja että muutenkin olet pelkkä satutäti?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2612
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      70
      2201
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1611
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      49
      1066
    5. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      927
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      278
      911
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      66
      786
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      14
      764
    9. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      721
    10. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      719
    Aihe