Äkki-ihastus

Nyt kolme viikkoa olen hokenut itsekseni, että ei tämä ole totta! Minulla on jalat tukevasti maassa, sydän jäässä, maalaisjärki päässä ja helvetin paksu panssari ympärillä! Edellisestä ihastumisesta 20 vuotta! 15 vuotta ollut yksikseni. Niinpä vain kävi, että yksi katse vaan ja olin ihan myyty! Aivan varmasti hän huomasi, että miten reaktion häneen! Hykerryttää, niin kuin silloin teininä, hermostuneena höpötän joutavia. Yhden kerran vielä tapaan hänet ja yritän käyttäytyä kuten ikäseni aikuisen kuuluu. No, aika parantaa tämänkin vaivan! Toisaalta tämä on aivan ihana asia, että vielä sain kokea tämmösen tunteen.
271306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ihanaa. Olen iloinen puolestasi. Toivottavasti saat vastakaikua ja edessä leppoisat yhteisen elon vuodet. Vähänks käy kateeks.

Äänestä
  • Tai vaikkei yhteistä eloa tulisikaan, tuollaisen tunteen kanssa tuntee taas ELÄVÄNSÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai vaikkei yhteistä eloa tulisikaan, tuollaisen tunteen kanssa tuntee taas ELÄVÄNSÄ.

    Ennen kun taas karvaasti pettyy🥲

    Äänestä

Ihan hykerrytti muakin, kun luin aloituksen hykertelyistä. Hyvä mieli tuli "syän"-aluseen tekstistä.
Noin se vaan menee, että jokin "jokin" pääsee luikertelemaan helevetin paksun panssarin läpi. Ja nostattaa varpulaiset maasta ylähä, vaikka asianomaisen jalat olisivat kuinka tiukasti maassa kiinni. Jäinen sydän ja maalaisjärki ei meinaa mitään, jos toisen katse porautuu sisimpään.

Minun neuvoni on, että nauti kaikella riemulla eteesi tulleeseen iloon.
Ja jätä heevetti nuo sinun hokemisesi veks, ettei tää oo totta, ettei tää oo totta, ettei tää....

Tsemppiä vaan että tuo tuommonen jatkuisi.

Heikunkeikku

Äänestä

Eikun reippaasti seljälleen ja jalat levälleen.

Äänestä
  • "Eikun reippaasti seljälleen ja jalat levälleen."

    Eikö sitä nyt muutakin voi tehdä, kuin maata lötköttää jalaat leviällä?
    Minusta on ihastuttavaa, jos joku vanhemmalla iällä löytää kivan kumppanin, jonka kanssa voi mitä milloinkin touhuta mitä kulloinkin haluaa.

    En usko, että ensi ajatuksena on reippailla siihen suuntaan, että selälleen tahtoo jaloin leviäin.

    Heikunkeikku

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eikun reippaasti seljälleen ja jalat levälleen."

    Eikö sitä nyt muutakin voi tehdä, kuin maata lötköttää jalaat leviällä?
    Minusta on ihastuttavaa, jos joku vanhemmalla iällä löytää kivan kumppanin, jonka kanssa voi mitä milloinkin touhuta mitä kulloinkin haluaa.

    En usko, että ensi ajatuksena on reippailla siihen suuntaan, että selälleen tahtoo jaloin leviäin.

    Heikunkeikku

    Olen täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • "Eikun reippaasti seljälleen ja jalat levälleen."

    Sulla on hieman tylsä mielikuvitus ... onhan niitä asentoja ja temppuja puuhasteluun vaikka kuinka paljon, vaikka kaikki nuoruuden temput ei ehkä varttuneemmilta sujukaan, mutta kaikkeen sopeutuu ;-)

    Äänestä

Mikään ei oo kamalampaa kuin äkki ihastus,

ihan kauhee tilanne,

pakoon niin lujaa kuin pääsee, ei vanhat enään uskalla rakastua,

Äänestä
  • Mutta ja mutta. Tahtoisin kysyä sinulta, että onko 60 Vanha?
    Jos on täyttänyt 60, niin se on siinä sitte häh?

    Kirjoitit kommentointisi toki pilkettä jossakin päin naamaa (kenties leuassa) , mutta onko se kivaakaan, jos tarkemmin mietiskelee. Joku voi ottaa tosissaan ja tuumia, että joo joo, ei kai kannata ruveta...

    Joskus miettinyt, että kannattaakohan veistellä vitsinä asioita, joita ei itsekään ajattele.

    Heh. Tämä ikä tuo tullessaan erimoisempia mietteitä omissa kommentoimisissa.;)
    Näin ajattelen ma. Tosin olen aina ollut tosikkotyyppiä, ettei sen puoleen :)

    Heikunkeikku

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ja mutta. Tahtoisin kysyä sinulta, että onko 60 Vanha?
    Jos on täyttänyt 60, niin se on siinä sitte häh?

    Kirjoitit kommentointisi toki pilkettä jossakin päin naamaa (kenties leuassa) , mutta onko se kivaakaan, jos tarkemmin mietiskelee. Joku voi ottaa tosissaan ja tuumia, että joo joo, ei kai kannata ruveta...

    Joskus miettinyt, että kannattaakohan veistellä vitsinä asioita, joita ei itsekään ajattele.

    Heh. Tämä ikä tuo tullessaan erimoisempia mietteitä omissa kommentoimisissa.;)
    Näin ajattelen ma. Tosin olen aina ollut tosikkotyyppiä, ettei sen puoleen :)

    Heikunkeikku

    23:51

    asia on yksilöllinen,
    jotkut " vanhat " haluu ja uskaltaa perustaa uuden ihmissuhteen jopa rakastua,

    kaikki ei uutta suhdetta haluu
    vaikka kuinka ihanaa olisi,

    Äänestä

  • "pakoon niin lujaa kuin pääsee, ei vanhat enään uskalla rakastua,"

    Riippuu ihan "vanhasta" ... kaikki eivät pelkää kauniita fiiliksiä vaan päinvastoin, sillä ne ovat elämän suola, hyvistä asioista kanttaa nauttia, vaikka ne sitten kestäisvät rajallisenkin ajan, haudassa on sitten hieman myöhäistä haaveilla ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    23:51

    asia on yksilöllinen,
    jotkut " vanhat " haluu ja uskaltaa perustaa uuden ihmissuhteen jopa rakastua,

    kaikki ei uutta suhdetta haluu
    vaikka kuinka ihanaa olisi,

    SUhteitakin on monenlaisia mutta uskon, että jos on ihanaa toisen kanssa, varmasti haluaa jonkun sortin suhteen. EI heti tarvitse mennä naimisiin tai muuttaa yhteen vaan voi vaan nauttia elämästä ja tunteesta!

    Äänestä

  • Mitä kamalaa ihastumisessa on? Eihän tunteille mitään voi. En ainakaan minä.
    Joihinkin ihmisiin tykästyy heti. Joihinkin ihan rakastuu, eikä sen rakkauden tarvitse mihinkää seksihommiin johtaa. Ja aina kanssaihmisissä on semmosia, ettei henkilökemiat natsaa yhteen!

    Ja mitä siitä, että ihastuu ja sitten pettyy. Sehän on vain ELÄMÄÄ!

    Äänestä

Just pähkäilin onko näillä vuosin kaikki niin hemmetin tasapainoisia; yhdessä tai yksin.
Jotenkin levoton sielu kait olen, helposti ihastunkin... mutta pidemmälle meno ei helppoa.
Niin tsemppiä ym. sulle..ole rohkea 👌

Äänestä
  • Tokko näillä vuosilla kaikki ollaan niin hemmetin tasapainoisia. Yksin tai kaksin.
    Mutta, kysyn, että onko mikään ikä se oikea, että on on ja on tasapainossa? Miettikää sitä!
    Ihmisestä se riippuu minkälainen on ja mitä ajattelee. Iästä riippumatta, ihmiset ajattelevat niin ja niin ja näin.
    Se on asiani, että ne ihmiset, jotka ovat nuoresta asti olleet rohkean rohkeita kokeilijatyyppejä, niin ovat sitä vanhempanakin.
    Ne jotka ovat nuorena olleet arkajalkoja, jotka eivät ole uskaltaneet.... niin he ovat kenties vanhempana arempia tarttumaan tuumaan niin sanoakseni.

    Jotkut ovat ottaneet opikseen nuoruudesta ja ovat yrittäneet uskaltaa...
    Siksi ajattelen, ettei ole kovinkaan hyvä provosoida leikillisestikään aloitusta, joka voi mahdollisesti olla aivan aito ja tarvitsee rohkeutta mietintään. Minä ole rohkeaa tyyppiä ja siksi rohkaisen aloittajaa etenemään asiassaan.

    Heikunkeikku

    Äänestä

Aloittaja, minäkin potkaisen sinuun Onnea. Ota kaikki irti ja elä. Olen iloinen puolestasi.

Äänestä

Tuohan on ihana tunne! Se voi tulla minkä ikäisenä vain! Ei ihastuminen rakastuminen katso ikää! Kantaa hyvä fiilis, vaikka ei johtaisi mihinkään. Toisalta ei tiedä. Aina on toivoa ihastua,rakastua. Löytää joku yllätävältä taholta vanhanakin.Ei ole yksin nuorten tai keski ikäisten oikeus.

Äänestä

Kyllä kohtaus menee pian ohi ja siitä selviää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että pessimisti ja realisti ei pety.

Äänestä
  • Minäkin ihastuin ihan heti ja nopsaan.
    Kultaisennoutajan pentu vei sydämeni.
    Nyt hän on omani.

    Äänestä

Tilanne-tunnekuvauksesta päätelleen avaus on naisen käsialaa ... positiivisistä ja kuniista tunteista kannattaa nauttia, eloa ja virtaa rintaan.

Ainoa pieni riski on se, että ihastuksen kohde tyypilliseen miehen tapaan, ei osaa lukea naisen ihastuksen merkkejä ja ottaa ne pelkkänä sympatiana ja ystävällisyytenä. Tämä on ihan tutkittua tilastotodellisuutta.

Toiseen suuntaan voisi sanoa, että naiset eivät useinkaan osaa ilmaista ihastustaan tavalla, että se menee selkeästi miehen tajuntaan ja perille ... naisilla on usein ominaisuutena ilmaista itseään ns. väärän koivun kautta ja siinä mies kaipaa nais-sanakirjaa tulkintaan ;-)

Kevättä rinnassa vuodenajasta riippumatta on kantava fiilis ;-)

Äänestä
  • Enemmin "No woman no cry kuin Suomi-naiset-suomi sanakirja".

    Äänestä

Kyllä 60- kymppinen vielä ihastuu, mutta kun tulee tähän ikään, että ylittää 70 niin silloin eka sana on, että PYH. Heh, kiva kun ihastuit, tuo sykettä elämään.

Äänestä

Ei kait ihastuminen ikää katso?! Höh, kyllä meillä ihmisillä on sama tunneskaala hamaan hautaan saakka.

Itse ihastun usein ja uudelleen...no, tylsästi kyllä omaan mieheeni aina mutta en tiedä mistä johtuu kun joskus tuntuu, että rakastaa häntä enemmän kuin laki sallii ja joskus taas sitten toivoisi hänet sinne missä pippuri kasvaa ja sitten taas ihastun uudelleen...
TÄmmöistä ollut viimeiset 45 vuotta

Äänestä
  • Niin taitaa hänessä olevan "kiltti, hellä, huomaavainen" vika. Pitäisi olla jämäkkä isäntä, joka pitää ohjat käsissään ja ottaa vaimon vaikka keittiön pöydällä, kun on sillä tuulella. Eikö niin

    Äänestä

Hellou ja kiitos kaikille aloittajalle vastanneet! Olipa aivan ihana lukea teidän kommentteja. Onnenpotkut ja tsempit oli ihan parasta. KIITOS

Tosi on, ettei pessimisti pety. Realistikin olen ja tiedän ettei minulla ei ole mitään mahiksia tähän mieheen! En tiedä hänen siviilisäätyä, mutta jo virka-asemaltaan, koulutukseltaan, sivistykseltään, taloudeltaan ym hän on minun tavoittamattomissa! Nuorempikin on,(tosin nopeaan vanhenisi minun kanssa). Hän on empaattinen ja hyvä mies.

Kirjoituksen pointi oli, että kun vuosia on kulunut, eikä kenenkään katse ole tällä tavalla läpäissyt panssariani ja saanut tätä hyrinää aikaiseksi. Ehkä meidän energiakentät oli samalla taajuudella. Mutta ne silmät! Voi tytöt kun näkisitte ne, lhan oli maagista. Minä ELÄN.

Ehkä täällä jossain vaeltelee minulleHerra Oikea, joka on tarpeeksi vahva ottamaan vastaan viidentoistavuoden hellyyspatoutumani! Ja molemmat saamme samanmoisen hyrinän aikaiseksi. Ehkä se keittiönpöydän kestävyyskin tulee testattua.

Voi rakkaat ja hyvät immeiset toivotan Teille Hyvää ja Hyrisevää joulunaikaa!

Terv . Siivoojatonttu

Äänestä
  • Erittäin humoristinen, kypsä ja realistinen asenne sinulla. Tuo Minä ELÄN teki vaikutuksen. Että siillä lailla!, sanois äitivainaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kolme viikkoa olen hokenut itsekseni, että ei tämä ole totta! Minulla on jalat tukevasti maassa, sydän jäässä, maalaisjärki päässä ja helvetin paksu panssari ympärillä! Edellisestä ihastumisesta 20 vuotta! 15 vuotta ollut yksikseni. Niinpä vain kävi, että yksi katse vaan ja olin ihan myyty! Aivan varmasti hän huomasi, että miten reaktion häneen! Hykerryttää, niin kuin silloin teininä, hermostuneena höpötän joutavia. Yhden kerran vielä tapaan hänet ja yritän käyttäytyä kuten ikäseni aikuisen kuuluu. No, aika parantaa tämänkin vaivan! Toisaalta tämä on aivan ihana asia, että vielä sain kokea tämmösen tunteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu