Kuhmon kaupungin rahoitusarvopapereiden tuotto on ollut vuonna 2021 poikkeuksellisen hyvä. Nettomääräiset muut rahoitustuotot ja -kulut ylittävät viime vuoden tason 1,3 miljoonalla eurolla. Kaupungin taseessa oli vuoden 2020 lopussa alijäämää 2,6 miljoonaa euroa. Kun tämän vuoden tulos näyttää nyt luvuiltaan hyvältä, niin tämän hetken ennusteen mukaan alijäämä saadaan katettua vuonna 2021 ja taseen ylijäämä on noin 0,5 miljoonaa euroa. Tieto perustuu Kuhmon talousarvioluonnokseen 2022 ja taloussuunnitelmaluonnokseen vuosille 2023–24
VUODEN 2021 TULOS on Kuhmolla tämän hetken ennusteen mukaan muodostumassa noin 3,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
VUODEN 2021 TULOS on Kuhmolla tämän hetken ennusteen mukaan muodostumassa noin 3,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Paljonka se tämä nykyinen hallitus, jossa kepu on aisankannattaja puolueena pumppasikaan ennen kunnallisvaaleja Kuhmolle ns. ylimääräistä koronarahaa? Jos niitä "voitelu" rahoja ei olisi tullu Kuhmo olisi selvitystilassa. Kuhmon kunnallisvero prosennti on maan korkeimpia. Tällä tavallako kunta tukee, meitä paikallisia yrittäjiä, ja palkansaajia. Tästä asiasta ei päästä mihinkään, täällä tarvitaan tehdä isoja muutoksia kunnallisrakenteessa. Kuka sen uskaltaa tehdä, ja kenellä on siihen tarpeeksi "munaa". Aika näyttää, luulen että kepusta ei ole siihen.
Eikä persuista, kolmen valtuutetun ryhmä tavallista tyhmempiä...
Oletko käynyt mittaamassa näiden kolmen valtuutetun älykkyysmäärän. Oletko oikein tohtorismiehiä? Niitä tohtoreita kyllä tarvittaisiin Kuhmon terveyskeskukseen , mutta Kepun johtama kunnallisvaltuusto, ei saa niitä paikalle. "Pittäiskö" asialle, tehä jottain? Mitä olet asiasta mieltä?
Parin sekunnin vilkaisu persuvaltuutettuihin riittää näkee kaiken oleellisen, nehän olisi kepussa jos hatunalla olisi järkeä, uskotko poju tätä.
Anonyymi
09.12.2021 21:42 , jos lehmällä on renkaat niin onko se maitoauto
Kuhmo taitaa olla niitä viimeisiä kuntia Suomessa, missä on vielä näitä kepu fanaatikkoja. Muualla ovat suurressa määrin älynneet siirtyä järkevämpiin leireihin. Valtakunnallisesti puolueen kannatus huitelee kymmenen prosentin paikkeilla. Kolmasosa kepun eduskunnan edustajista haluaisi lähteä kävelemään nykyisestä viher demari hallituksesta, mutta kun eivät uskalla mennä Saarikon ohi. Tosin Saarikko olisi helpompi ohittaa hyppäämällä yli, kuin kiertämällä. Häntä kierrettäessä joutuu tekemään aika ison lenkin. :)
On Tuomas Kettusen ansiota, että saatiin kuhmoon kerjättyä rahaa yli oman tarpeen. Nyt kaikki rummuntekoavustuksia hakemaan. Ainahan sitä maajusseilla rahanreikiä riittää.
Saa sonniosuuskuntakin ostettua valtion velaksi ottamilla avustusrahoilla uuden sonnin, kun entinen sonni alkaa olla jo aika vanha. Saadaan tänne meille Kuhmoon jotakin edistystä aikaiseksi. On sitä pitkään odotettukin.
Reputitko apukoulun kun olet noin pihalla.
Kepu oli 2021 kuntavaalissa suurin puolue 187 kunnassa, persut 6 siis kuudessa kunnassa.
Vähänkö noloa kun persut vajosi 4 siis neljänneksi suurimmaksi puolueeksi kaaaaauas kepun taakse vaikka kauhia uho oli ennen vaaleja, nyt on vähän rauhallisempaa.
Kyllä kansa tietää sanoi veikko vennamo ja tosi on
Ylen+kannatusmittaus:+Perussuomalaiset+ohitti+SDP:n,+vihreät+vajosi+lähelle+10+prosentin+rajaa
Perussuomalaisten+kannatus+on+pysynyt+Riikka+Purran+(ps.)+elokuussa+alkaneena+puheenjohtaja-aikana+lähes+paikallaan,+mutta+nyt+suosio+nousi+vajaalla+prosenttiyksiköllä.+Perussuomalaisia+äänestäisi+kyselyn+perusteella+18,7+prosenttia+suomalaisista.
Keskusta+menettänyt+kuntavaalien+nosteen
–+Keskusta+sai+kuntavaaleissa+jonkinlaisen+torjuntavoiton+ja+siitä+tuli+noste,+mutta+se+on+mennyt,+Pajunen+tulkitsee.
Ylen+kannatusmittaus:+Perussuomalaiset+ohitti+SDP:n,+vihreät+vajosi+lähelle+10+prosentin+rajaa
Jospa+hyvä+ystävä+seuraat,+aikaa,+etkä+vajoa+sinne+aikaan,+kolloin+Kepun+kannatus+valyakunnassa+oli+jossakin+30%+luokkaa.+Siitä+taitaa+olla+aikaa+jo+40+vuotta.
Ei ylen eduskuntavaaligallupit vaikuta kuhmon eikä muunkaan kunnan kuntapolitiikkaan .
Tämä pitäisi olla selvää tekstiä kaikille, mutta ehkä se on persuille aivan liian vaativa asia ymmärretäväksi taitaa mieltä painaa vieläkin katastrofaalinen romahdus kuntavaalien häntäpäähän.
Perussuomalaiset ainut puolue, joka pitää suomalaisten puolta.
On tämä surkeaa menoa , kun vihervasemiston hallituksen tekemisiä katsoo,. Koronan varjolla on velkaa otettu ja eletään kuin pellossa. Kaiken huippu kun keskusta lähti apupuollueeksi tähän mukaan.
SDP sai vaalivoiton Rinteen lupaaman vappusatasen turvin, jota ei vieläkään ole eläkeläisille annettu.
Vain 7666 ääntä eduskuntavaaleissa SDP sai enemmän kuin perussuomalaiset.
Kepun ylivalllan takia me maksamme Kuhmossa kalliisti , tästä kaupungin raskassta hallinnosta. Ei ole kuulunut johtoryhmältä esityksiä hallinnon toimintojen yhdistämis esityksistä Kainuun alueella. Kukapa se omaa hillotolppaa kaataisi...
2015 oli glunks glunks mestari hallaahon kirjoittama maahanmuuttoohjelma jolla persut sai maahamme lähes 50000 maahanmuuttajaa ja joku pitää tätä suomalaisten puolien pitämisenä
HuhHuh jotain rajaa persut
Paljon on suojatyöpaikkoja kaupungin hallinnossa ja viroissa. Siis veronmaksajien elättejä.
Hallinto on ylisuuri ja pöhöttynyt
Kerro jotain uutta.