Ohje työpaikoille COVID-19 riskinarvioinnin tekemiseen

Anonyymi

Ohje työpaikoille
COVID-19 riskinarvioinnin tekemiseen

Päivitetty 7.12.2021. (Julkaistu 28.8.2020)
Ohjetta päivitetään tilanteen muuttuessa.

Riskien arviointi
Jos työpaikan toimintaan voi liittyä altistumista koronavirukselle, on työnantajan määriteltävä työntekijöiden tartuntojen todennäköisyys ja tartunnan aiheuttaman taudin seurausten vakavuus. Näiden perusteella voidaan arvioida työntekijöihin kohdistuvan riskin suuruutta sekä suunnitella ja toteuttaa toimenpiteitä, joilla työtekijöihin kohdistuvia riskejä voidaan pienentää. Yleisesti riskien arvioinnin toimenpiteiden tavoitteena on pienentää riskit hyväksyttäviksi. COVID-19-tapauksessa tavoitteena on oltava nolla tartuntaa. Ks. myös Vaarojen selvittäminen ja arviointi, Työsuojelu.fi.

Työnantajan on arvioitava työn tekemisen riskit myös etätyössä ja hybridityössä. Hybridityöllä tarkoitetaan etä- ja läsnätyön yhdistämistä eli tilannetta, jossa töitä tehdään sekä läsnä- että etätyönä. Lisäksi tulee huomioida hybridityön tekemiseen liittyvät muut kuormitustekijät esimerkiksi työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät tekijät. Linkki Työterveyslaitoksen etätyöohjeeseen.

Työnantajan tulee riskinarvioinnissa ottaa huomioon alueelliset suositukset ja rajoitukset. Leviämisalueilla etätyösuositus on voimassa. (ks. STM:n ja VM:-tiedote 2.12.2021: Hallitus suosittelee etätyötä leviämisalueille toistaiseksi)

Rokotusten vaikutus riskinarviointiin
Koronavirusrokote tarjoaa suojaa koronavirustautia ja erityisesti sen vakavia muotoja vastaan sekä estää myös virusinfektiota ja viruksen erittymistä sekä tarttumista ihmisestä toiseen. Paras suojautumiskeino koronavirusta vastaan on mahdollisimman kattava työntekijöiden rokottautuminen.
Koronarokotukset ottaneilla koronatartunnan todennäköisyys ja mahdollisen taudin seurausten vakavuus pienenee merkittävästi. Riskinarvioinnissa tämä tarkoittaa riskitason ja tarvittavien hallintatoimenpiteiden pienentymistä heidän osaltaan. Samalla kannattaa huomioida päätöksen vaikutus rokottamattomiin ja niihin, joilla ei ole rokotussuojaa. Arviointia tehtäessä on huomioitava, että rokotustiedot ovat terveystietoja. Lisätietoa Tietosuojavaltuutetun www-sivuilta.
Työterveyshuollon asiantuntemusta voidaan hyödyntää arvioitaessa rokotusten vaikutus niihin työntekijöihin, joille covid-19 muodostaa erityisen vakavan riskin (riskiryhmä).









https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-riskien-arviointi?fbclid=IwAR0v4EP5vaFIPaU9tVG6XxPTSgFlL9QnO_C3SLN8mwG0WCOTz9jIMC1PQYU

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 184
        2031
      2. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        53
        1932
      3. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1588
      4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        146
        1523
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1324
      6. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1204
      7. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        48
        1185
      8. Naisten tyypilliset...

        Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
        Ikävä
        10
        1173
      9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        3
        1138
      10. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        11
        1127
      Aihe