asuvat Suomen mätämunat. Olen ollut rakennuksilla töissä toistakymmentä vuotta. Tehnyt töitä ainakin kolmellekymmenelle firmalle. Kaikenlaista kinaa ja vittuilua on ollut mestareiden ja muiden urakkamiesten kanssa. Mutta missään muualla ei ole kehdannut kukaan jättää palkkoja maksamatta. Espoossa on kahdesti. Mietin miksi Espoon kolmesta työnantajasta kaksi on jättänyt viimesen tilin maksamatta. No nyt se alkaa selviämään. Espoon yrittäjät ovat käyneet Trainers Housen kurssit ja omaksuneet Sarasvuon ideologian: kaikki mulle ja sulle ei mitään keinolla millä hyvänsä mutta saat nuolla mun persettä jos haluat. Espoon pitäisi olla Suomen rikkain kunta, mutta tuntuvat olevan kaikkein ahneimpia ja epärehellisimpiä. Palkkaturvakeskuksen äijäkin Helsingissä on lahjottu tai peloteltu, ja Espoolaisfirmat on muutenkin innokkaimpia palkkaamaan venäläisiä ja serbejä, tietäisi vain millä palkoilla? Ehkä juuri sen takia Espoo onkin rikkain kunta, mutta onhan heillä esikuvana Jari Sarasvuo. Diilin myötä on selvinnyt monta asiaa; miten sitä rahaa tehdään ja huomiota haetaan.
Espoossa
jpr
3497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
senkin pelle kun et mistään mitään ymmärrä. Eikö työttömille oo täällä omaa palstaa????.
no just tämä
Kannattaa laskea urakan kokonaiskustannus etukäteen, eikä lähteä tuntipalkka urakkapohjasysteemiin mukaan. Takkiin tulee aina ja palkkojen saaminen on hyvin vaikeaa ja kestää.