(Video)Pelit on erilaisia.
Jakaisin pelit karkeasti kahteen ryhmään käytännön kannalta:
1. pelit, joissa pelataan muiden pelaajien kanssa jatkuvasti elävässä irtualimaailmassa, joka on olemassa tavallaan ”normaalin” rinnalla.
- nämä pelit aiheuttavat aivan omanlaisen koukutuksen, kun tavallaan kilpailevat ”oikean” elämän kanssa.
- lisäksi tähän ryhmään ainakin osaittain lasken myös nykyaikaiset mobiilipelit, jotka on alusta pitäen rakennettu mahdollisimman koukuttaviksi palkintoineen ja sopivan väliajan puitteissa tarjottavine ”arkkuineen/kortteinee/palkintoineen” tai päivityksineen tms. Samaan tapaan, kuin monet ”some”-palvelut tykkäyksineen yms.
- itse en tällaisia pelejä ole perheellisenä edes harkinnut aloittavani, koska arvioin tilanteen niin, että hyvin rajoitettuna pelatusti peli ei voi tarjota sitä elämyksellistä kokemusta, jonka se voi tarjota ehkäpä jollekin, jolla ei ole elämässään niin paljoa vastuuta (esim. käy vain töissä ja harrastaa vapaa ajalla peliä). Tällaisen pelin aloittaminen esim. perheellisenä ei olisi välttämättä järkevää, koska pahimmillaan se voisi tietysti myös tuottaa riippuvuuden, jos se ottaisi jonkun ”valtaansa”.
En tosin itse ennen perheellistymisyäkään ole tämän tapaisia pelejä kokenut voivani pelata, kun on ollut muita projekteja, jotka vaatineet aikaa, joten varsinaista henk.koht kokemusta näistä ei ole.
2. Pelit, joissa on joku valmiiksi tehty pelikokemus/tarina, joka voi olla usein yksinpeli, jossa pelataan hahmolla tai hahmoilla fiktiivisessä maailmassa ja koetaan pelin tarina interaktiivisesti.
Ja pelit, jotka muistuttavat jossain määrin lautapelejä, joissa on jokin vaikkapa kahden pelaajan rajattu mittelö, oli se sitten urheilupeli, taistelupeli tai muu ottelu, jossa on vaikkapa 5 - 20 min kestävä erä, jossa selvä alku ja loppu.
- tämän kategorian tarina/seikkailu/rpg pelit ovat mielestäni monet elokuviin tai kirjoihin rinnastettavia kokemuksia, joissa pelkän passiivisen seuraamisen lisäksi vain tehdään itse valintoja. Nuo valinnat voivat monimutkaisemmissa peleissä voivat muodostaa jopa vaihtoehtoisia tarinan kaaria, ja tehdyillä valinnoilla voi olla merkittäviä seurauksia tarinan kehittymiseen ja/tai suuntaan, joka voi myös (kuten hyvä kirja tai elokuvakin) antaa merkittäviä kokemuksia ja antaa tai muokata arvoja tai ajatuksia elämästä (toki niin hyvässä kuin pahassa, kuten kirjat tai elokuvatkin), mutta kuten elokuvien tai kirjojen osalta aikuisina valitsemme toki normaalisti itse mitä luemme katsomme tai pelaamme.
- kategorian muut pelit ovat taas mielestäni samalla tavalla strategista ajattelua (strategiapelit) tai reaktiokykyä ja/ta esim. Avaruudellista hahmottamista kehittäviä pelejä, jotka voivat monesti olla rinnastettavia lautapeleihin tai johonkin sorminäppäryyttä tai vastaavaa vaativiin ”fyysisiin” peleihin.
- tämän kategorian pelit ovat myös sellaisia, joissa pelaamisen voi (etenkin nykyään) keskeyttää hyvinkin nopeasti, kun tallentaminen onnistuu useimmissa peleistä melkein milloin vain ja nekin pelit joissa on joku ns. ”Matsi” eivät normaalisti kestä ikuisuuksia.
- Itse pelaan mieluummin tällaisia tarinavetoisia pelejä, kuin katson elokuvia tai luen kirjoja. Usein tällaisissa peleissä voi olla lähes yhtä paljon luettavaa/kuunneltavaa, kuin jossain keskiverto paksussa kirjassa, mutta samalla saa kokea tarinan siihen osallistumisen kautta.
- Lisäksi tällaisilla peleillä voi kertoa tarinaa ja käsitellä yhteiskunnallisestikin merkittäviä ja ajankohtaisiakin aiheita huomattavasti esim. elokuvaa laajemmi, kun elokuvassa kaikki pitää tiivistyä n. 1,5-3 tuntiin, kun taas pelissä voi olla aikaa kertoa tarinaa useiden kymmenien tuntien ajan (riippuu tietysti pelaajan tavasta pelata, koska tietysti kaikki eivät lue kaikkea, mutta mahdollisuus siihen ainakin on).
3. Varmasti ihan kaikkea ei voi täsmällisesti jakaa näihin ryhmiin, mutta väittäisin, että karkeasti voi ja kategoria 1. pelit eivät välttämättä ole sopivia ihmisille, joilla on elämässä vastuuta esim. Perhe, jollei sitten se massiivi multipelaaja roolipeli ole puolison kanssa yhteinen harrastus, jota tehdään niissä rajoissa, että kaikki muu elämän vaatima hoituu ilman lisääntynyttä stressiä tai, jos on joku harvinainen tilanne, jossa puolisoa ei vaan haittaa, että toinen kuluttaa runsaasti aikaa tuollaiseen pelaamiseen.
Tämä hajatelma oli vain tällainen epäammatillinen analyysi pelaamisesta nykyaikana, ku aiheesta on paljon ajatuksia suuntaan ja toiseen, mutta jotenkin tuntuu, että pelaamisesta puhutaan usein edelleen enimmäkseen vain yhtenä asiana, vaikka se mitä pelaa on mielestäni tärkeämpää, kuin se pelaako vaiko ei. Ja, että sillä mitä pelaa voi olla valtavan suuri ero siihen miten se vaikuttaa elämään.
Jos joku saa joululahjaksi kirjan, joka ”vie mukaansa” ja lukee sen ns. ”Yhdeltä istumalta” niin se taitaa edelleen olla hyväksyttävämpää, kuin jos sama käy roolipelin kanssa. 😉
Ystävällisin terveisin
Satunnainen ”himo”pelaaja
Jakaisin pelit karkeasti kahteen ryhmään käytännön kannalta:
1. pelit, joissa pelataan muiden pelaajien kanssa jatkuvasti elävässä irtualimaailmassa, joka on olemassa tavallaan ”normaalin” rinnalla.
- nämä pelit aiheuttavat aivan omanlaisen koukutuksen, kun tavallaan kilpailevat ”oikean” elämän kanssa.
- lisäksi tähän ryhmään ainakin osaittain lasken myös nykyaikaiset mobiilipelit, jotka on alusta pitäen rakennettu mahdollisimman koukuttaviksi palkintoineen ja sopivan väliajan puitteissa tarjottavine ”arkkuineen/kortteinee/palkintoineen” tai päivityksineen tms. Samaan tapaan, kuin monet ”some”-palvelut tykkäyksineen yms.
- itse en tällaisia pelejä ole perheellisenä edes harkinnut aloittavani, koska arvioin tilanteen niin, että hyvin rajoitettuna pelatusti peli ei voi tarjota sitä elämyksellistä kokemusta, jonka se voi tarjota ehkäpä jollekin, jolla ei ole elämässään niin paljoa vastuuta (esim. käy vain töissä ja harrastaa vapaa ajalla peliä). Tällaisen pelin aloittaminen esim. perheellisenä ei olisi välttämättä järkevää, koska pahimmillaan se voisi tietysti myös tuottaa riippuvuuden, jos se ottaisi jonkun ”valtaansa”.
En tosin itse ennen perheellistymisyäkään ole tämän tapaisia pelejä kokenut voivani pelata, kun on ollut muita projekteja, jotka vaatineet aikaa, joten varsinaista henk.koht kokemusta näistä ei ole.
2. Pelit, joissa on joku valmiiksi tehty pelikokemus/tarina, joka voi olla usein yksinpeli, jossa pelataan hahmolla tai hahmoilla fiktiivisessä maailmassa ja koetaan pelin tarina interaktiivisesti.
Ja pelit, jotka muistuttavat jossain määrin lautapelejä, joissa on jokin vaikkapa kahden pelaajan rajattu mittelö, oli se sitten urheilupeli, taistelupeli tai muu ottelu, jossa on vaikkapa 5 - 20 min kestävä erä, jossa selvä alku ja loppu.
- tämän kategorian tarina/seikkailu/rpg pelit ovat mielestäni monet elokuviin tai kirjoihin rinnastettavia kokemuksia, joissa pelkän passiivisen seuraamisen lisäksi vain tehdään itse valintoja. Nuo valinnat voivat monimutkaisemmissa peleissä voivat muodostaa jopa vaihtoehtoisia tarinan kaaria, ja tehdyillä valinnoilla voi olla merkittäviä seurauksia tarinan kehittymiseen ja/tai suuntaan, joka voi myös (kuten hyvä kirja tai elokuvakin) antaa merkittäviä kokemuksia ja antaa tai muokata arvoja tai ajatuksia elämästä (toki niin hyvässä kuin pahassa, kuten kirjat tai elokuvatkin), mutta kuten elokuvien tai kirjojen osalta aikuisina valitsemme toki normaalisti itse mitä luemme katsomme tai pelaamme.
- kategorian muut pelit ovat taas mielestäni samalla tavalla strategista ajattelua (strategiapelit) tai reaktiokykyä ja/ta esim. Avaruudellista hahmottamista kehittäviä pelejä, jotka voivat monesti olla rinnastettavia lautapeleihin tai johonkin sorminäppäryyttä tai vastaavaa vaativiin ”fyysisiin” peleihin.
- tämän kategorian pelit ovat myös sellaisia, joissa pelaamisen voi (etenkin nykyään) keskeyttää hyvinkin nopeasti, kun tallentaminen onnistuu useimmissa peleistä melkein milloin vain ja nekin pelit joissa on joku ns. ”Matsi” eivät normaalisti kestä ikuisuuksia.
- Itse pelaan mieluummin tällaisia tarinavetoisia pelejä, kuin katson elokuvia tai luen kirjoja. Usein tällaisissa peleissä voi olla lähes yhtä paljon luettavaa/kuunneltavaa, kuin jossain keskiverto paksussa kirjassa, mutta samalla saa kokea tarinan siihen osallistumisen kautta.
- Lisäksi tällaisilla peleillä voi kertoa tarinaa ja käsitellä yhteiskunnallisestikin merkittäviä ja ajankohtaisiakin aiheita huomattavasti esim. elokuvaa laajemmi, kun elokuvassa kaikki pitää tiivistyä n. 1,5-3 tuntiin, kun taas pelissä voi olla aikaa kertoa tarinaa useiden kymmenien tuntien ajan (riippuu tietysti pelaajan tavasta pelata, koska tietysti kaikki eivät lue kaikkea, mutta mahdollisuus siihen ainakin on).
3. Varmasti ihan kaikkea ei voi täsmällisesti jakaa näihin ryhmiin, mutta väittäisin, että karkeasti voi ja kategoria 1. pelit eivät välttämättä ole sopivia ihmisille, joilla on elämässä vastuuta esim. Perhe, jollei sitten se massiivi multipelaaja roolipeli ole puolison kanssa yhteinen harrastus, jota tehdään niissä rajoissa, että kaikki muu elämän vaatima hoituu ilman lisääntynyttä stressiä tai, jos on joku harvinainen tilanne, jossa puolisoa ei vaan haittaa, että toinen kuluttaa runsaasti aikaa tuollaiseen pelaamiseen.
Tämä hajatelma oli vain tällainen epäammatillinen analyysi pelaamisesta nykyaikana, ku aiheesta on paljon ajatuksia suuntaan ja toiseen, mutta jotenkin tuntuu, että pelaamisesta puhutaan usein edelleen enimmäkseen vain yhtenä asiana, vaikka se mitä pelaa on mielestäni tärkeämpää, kuin se pelaako vaiko ei. Ja, että sillä mitä pelaa voi olla valtavan suuri ero siihen miten se vaikuttaa elämään.
Jos joku saa joululahjaksi kirjan, joka ”vie mukaansa” ja lukee sen ns. ”Yhdeltä istumalta” niin se taitaa edelleen olla hyväksyttävämpää, kuin jos sama käy roolipelin kanssa. 😉
Ystävällisin terveisin
Satunnainen ”himo”pelaaja
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.