Mikä paikkakunta on suurin nettosaaja

Jos Suomessa tiedetään EU:sta jotain, niin ainakin sen että olemme EU:ssa nettomaksaja eli maksamme EU:lle enemmän kuin sieltä saamme. Mielenkiintoista on se miten vähän julkisuudessa keskutellaan siitä, että myös Suomen sisällä on nettomaksajia ja nettosaajia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat ovat nettomaksajia. Toisin sanoen ne maksavat muun Suomen elintason. Ne pystyisivät mennen tullen pudottamaan kunnallisveroprosenttiaan reilusti, elleivät joutuisi tukemaan pa-kuntia. Ne eivät koskaan joudu ryhdistäytymään kun tukirahaa tulee tukirahalla rakennetun omakotitalon ovista ja ikkunoista.
0192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lötkö kirjoitti:

Jos Suomessa tiedetään EU:sta jotain, niin ainakin sen että olemme EU:ssa nettomaksaja eli maksamme EU:lle enemmän kuin sieltä saamme. Mielenkiintoista on se miten vähän julkisuudessa keskutellaan siitä, että myös Suomen sisällä on nettomaksajia ja nettosaajia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat ovat nettomaksajia. Toisin sanoen ne maksavat muun Suomen elintason. Ne pystyisivät mennen tullen pudottamaan kunnallisveroprosenttiaan reilusti, elleivät joutuisi tukemaan pa-kuntia. Ne eivät koskaan joudu ryhdistäytymään kun tukirahaa tulee tukirahalla rakennetun omakotitalon ovista ja ikkunoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu