Pyrin kirjoittamaan kertomukseni mahdollisimman tunnistamattomasti. Kärsin siis abivuonna masennuksesta ja jonkin verran koulukiusaamisesta. Minulla oli korkeintaan yksi ystävä luokaltani, ja olin selkeästi silmätikkuna. Silmätikkuna olemisena tarkoitan isomman ryhmän taholta olevaa haukkumista ja eristämistä. Keväällä ennen ylioppilaskirjoituksia jouduin 1.5-2 kuukaudeksi sairaalaan. Olen hakenut ammattiapua ja olen hoidon piirissä.
Suunnittelin lukion alussa pyrkiväni yliopistoon, mutta nyt tuntuu, että useammat suunnitelmat ovat kumoutuneet. Uupumus laski ennen 9-10 tasolla olleet numerot. Mahdollisuuksia on ehkä juuri ja juuri ammattikorkeakouluun. Toivoisin tähän keskusteluun vertaistukea.
Suunnittelin lukion alussa pyrkiväni yliopistoon, mutta nyt tuntuu, että useammat suunnitelmat ovat kumoutuneet. Uupumus laski ennen 9-10 tasolla olleet numerot. Mahdollisuuksia on ehkä juuri ja juuri ammattikorkeakouluun. Toivoisin tähän keskusteluun vertaistukea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
itseluottamus ja omanarvontunto kulkevat käsi kädessä. Sinun on tehtävä asioita jotka nostavat omanarvontuntoasi eli itsetuntoasi. Ilman omanarvontuntoa itseluottamuksesi ei kehity. Liiku ulkona,kuntoile, voimaile ja syö paremmin. Ne ovat yksinkertaisia temppuja joilla saat ainakin kroppasi, ryhtisi ja fysiikkasi paremmaksi. Et ole enää se pieni hiiri.
Näyttää siltä, että 9-10 tasoon pyrkiminen vei voimasi. Eli se ei ole sinulle oikea taso.
7-8 taso on sinulle sopivampi, ei uuvuta. Olet hyvä sellaisena. Ammattikorkeakoulu voi olla sinulle parempi kuin yliopisto. Elämässä joutuu usein tarkistamaan suunnitelmiaan ja muuttamaan suuntaa.
Täydellinen ei ole kukaan eikä tarvitse ollakaan. Ihmisiä vaan ollaan!
Eniten harmittaa pysyvät jäljet, esimerkiksi viiltelyarvet ja masennuksen vaikutus keskittymiseen ja muistiin. Kiitos silti molemmille ehdotuksista,