Pyrin kirjoittamaan kertomukseni mahdollisimman tunnistamattomasti. Kärsin siis abivuonna masennuksesta ja jonkin verran koulukiusaamisesta. Minulla oli korkeintaan yksi ystävä luokaltani, ja olin selkeästi silmätikkuna. Silmätikkuna olemisena tarkoitan isomman ryhmän taholta olevaa haukkumista ja eristämistä. Keväällä ennen ylioppilaskirjoituksia jouduin 1.5-2 kuukaudeksi sairaalaan. Olen hakenut ammattiapua ja olen hoidon piirissä.
Suunnittelin lukion alussa pyrkiväni yliopistoon, mutta nyt tuntuu, että useammat suunnitelmat ovat kumoutuneet. Uupumus laski ennen 9-10 tasolla olleet numerot. Mahdollisuuksia on ehkä juuri ja juuri ammattikorkeakouluun. Toivoisin tähän keskusteluun vertaistukea.
Vertaistukea lukio-uupumukseen
3
194
Vastaukset
- Anonyymi
itseluottamus ja omanarvontunto kulkevat käsi kädessä. Sinun on tehtävä asioita jotka nostavat omanarvontuntoasi eli itsetuntoasi. Ilman omanarvontuntoa itseluottamuksesi ei kehity. Liiku ulkona,kuntoile, voimaile ja syö paremmin. Ne ovat yksinkertaisia temppuja joilla saat ainakin kroppasi, ryhtisi ja fysiikkasi paremmaksi. Et ole enää se pieni hiiri.
- Anonyymi
Näyttää siltä, että 9-10 tasoon pyrkiminen vei voimasi. Eli se ei ole sinulle oikea taso.
7-8 taso on sinulle sopivampi, ei uuvuta. Olet hyvä sellaisena. Ammattikorkeakoulu voi olla sinulle parempi kuin yliopisto. Elämässä joutuu usein tarkistamaan suunnitelmiaan ja muuttamaan suuntaa.
Täydellinen ei ole kukaan eikä tarvitse ollakaan. Ihmisiä vaan ollaan! - Anonyymi
Eniten harmittaa pysyvät jäljet, esimerkiksi viiltelyarvet ja masennuksen vaikutus keskittymiseen ja muistiin. Kiitos silti molemmille ehdotuksista,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931392
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53584