En ymmärä tuomioita. Esim. 1. humalainen autokuski aiheutti ihmisen kuoleman, tuomio viisi kuukautta ehdollista. Esim. 2. yhdeksän km/t ylinopeutta, sakko sata euroa. Voisiko ylinopeussakot saada ehdollisina? 60-luvulla Irwin Goodman kärähti ratista humalaisena aiheuttamatta onnettomuutta, tuomio muutama kuukausi pakkotyötä lentokenttää tekemässä.
Liikennerikos
Anonyymi
172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Punaiset saivat 1968 Eduskuntavaaleissa ns. suuren vaalivoiton, mitä seurasi punainen 1970 -luku. Silloin rangaistuksia lievennettiin. Irwin sai rangaistuksensa 1960 luvulla voimassa olleen lain mukaan.
Esimerkki 1. Humalaisen kuskin lievä rangaistus saattoi joutua siitä, että kuollut itse myötävaikutti kohtaloonsa, kaikkea ei voitu laittaa kuljettajan piikkiin.
Esimerkki 2. Tieliikennelaki muuttui 1.6.2020 Sen seurauksena enintään 10 km/h ylinopeudesta määrätään 100 euron liikennevirhemaksu. Ennen sitä määrättiin rikesakko, joka oli suurin piirtein saman suuruinen. Ennen rikesakkoja 9 km/h ylinopeudesta saattoi seurata vaikka 10.000 euron sakko, koska sakon suuruus riippui sakotettavan tuloista.