mRNA-rokotteen kehittäjä virologi Robert. W. Malone varoittaa että rokotteen piikkiproteini todennäköisesti vahingoittaa lapsen kehitystä. Uskon että hän tietää mRNA-roketteista enemmän kuin yksikään muu henkilö, enemmän kuin ns"virologian asiantuntijat" joita suomalaisetkin politiikot leikkivät ja kuvittelevat olevansa. Muistakaa kaikki lapsensa rokottaneet, te vastaatte omille lapsillenne siitä mikäli koronarokote aiheuttaa heille tulevaisuudessa vakavia terveydellisiä ongelmia. Voitte googlettaa tietoja kyseisestä R.W. Malonesta netistä.
Pelaatte uhkapeliä lastenne tulevaisuudella.
Anonyymi
3071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Luotan enemmän ministeri Krista Kiuruun ja eduskunnan vahtimestariin rokotteen vaikutuksesta ihmiseen kuin jonkun ulkolaisen virologi Malonen. Minun puolestani kaikki tälläiset malonet saavat haistaa ....... .
Kiuru ja vahtimestari eivät ole maininneet mitään rokotteen vaikutuksista.
Maloneja on vain yksi.
Käytä edes vähän järkeä siitä mitä skriivaat.
Piikki vaan kaikille lapsille, maailmassa on muutenkin liikaa lapsia ja liikakansoitusta.
Miljardeja ihmisiä on rokotettuja vain muutaman sairastuneen piikistä silti mesotaan ja etsitään kaikki mahdolliset disinformaatiot vahvistaakseen omaa ongelmaa!
Oletko juonut jatkuvasti kiljua ja ollut sammuksissa kun et ole kuullut telkkarista kun ministeri Krista Kiuru julistaa lähes joka päivä että koronarokote on turvallinen ottaa?
Kiuru ottaa niin paljon kierroksia, että kohta tulee möntä lohkon kupeesta ulos!
Paina kaasua turmion kätilö !
Mikä motivaatio maailmankuululla virologi Malonella on puhua rokotteen piikkiproteinin negatiivisista vaikutuksista, ei ainakaan rokotetta valmistavat lääkefirmat maksa hänelle siitä. Kertokaa te vähän mihin johtopäätökseen te itse olette päätynyt tutkimuksissanne piikkiproteinin vaikutuksista rokotteen ottajaan?
Itse olen ottanut kaksi piikkiä, ekasta tuli olka ja käsivarsi särkyjä ns, pirullista hermosärkyä, viimeisen otin lokakuussa, samat vaivat jatkuvat, lisäksi reisien etuosissa nivusista polviin samanlaista hermosärkyä. Kulkeminen aika kepposta.
Sanoin toiselle piikille mennessäni kerroin mitä tunnen/koen piikkien jälkeen eli tervettä päivää ei ole ollut niiden jälkeen. Mitä seuraa jos vielä kolmannen rokotteen otan.
Yöt ihan kamalia ja niihin kipuihin ei lääkkeet auta, pahentaa vain tilannettä.
Piikistä tulleita oireita ei ole selvitystä tehty, valituksia kyllä ilmoitettu, mutta kysymykset odottaa vastauksia.
Miettikää todella lastenne rokottamista
Nämähän eivät liity mitenkään "tehokkaaseen ja turvalliseen" piikki apostolit sanovat tyrkyttäessään seuraavaa piikkiä!
Ota asioista selvää tai ota piikki.
Aattele ite omalle kohalles!
Nyt jo ehkä peruuttamaton vahinko tapahtunut,vieläkö OIKEASTI edes mietit kolmannen ottamista,vai onko tämä tsoukilla laitettu ?
Kuolema siitä tulee joka tapauksessa.
Todellista tarinaa kerroin ja omasta itsestäni sekä minkä kokenut
Virologi Mika Salminen on todella maksettu selitysmies, mutta millainen on mies, joka valehtelee ihmisiä surutta tappavien lääketeollisuuden jättiläisten nimissä rahasta?
Viekö raha pois syyllisyydentunteen, kun ihmisiä kuolee, ja tietää olevansa myös syyllinen?
Oletko taas hakannut koko päivän tattiin kun olet noin sekaisin. Kyllä nyt keskustellaan kororokotuksesta ja sen turvallisuudesta.
"Rokotevastaiset pässinpää............." Kerro oletko virustieteen tutkija vai ovatko tutkimuksesi kohdistuneet aina omaan kehoosi eli olet vain siinä hommassa asiantuntija?
Kyllä lapselleen voi antaa rokotteen sillä hänen elämänsä on muutenkin pilalla sillä hänet on tehnyt kaksi rokotettua idioottia, tosin ei lapsi voi sille mitään että hänen vanhempansa ovat näitä rokotettuja.
Rokotusten tulevat vakavat haittavaikutukset vain poistavat keskuudestamme epätoivotut henkilöt, se on koronarokotusten yksi positiivinen puoli.
Kuinka hyväuskoisia ihmiset voivatkaan olla...
Kokeellinen geeniterapiaruiske.
Osa injektioista on plaseboa, siis suolavettä. Siksi kaikille ei tule haittavaikutuksia.
Toki ei haittoja tule välttämättä muutenkaan jokaiselle piikin ottaneelle. Monelle on kuitenkin tullut. mRNA-koronainjektioista on ilmennyt enemmän haittavaikutuksia kuin mistään aiemmasta rokotteesta.
FIMEAan on tässä vaiheessa rekisteröity 139 koronarokotekuolemaa. Haittatapahtumailmoituksia on tehty noin 22 000, joista FIMEA on ehtinyt käsitellä vasta 6550.
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista
Mistään aikaisemmasta rokotteesta ei ole ilmennyt yhtä paljon vakavia haittavaikutuksia. Esimerkiksi kaikista vuosittain annetuista perusrokotteista (tuhkarokko-, polio- ym.) ilmoitetaan yleensä noin 600 haittatapahtumaa. Rokotekuolemat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia. Sikainfluenssapiikki Pandemrixin jako lopetettiin kun siitä oli tullut reilut 200 vakavaa haittatapahtumaa.
mRNA-injektio ei edes todellisuudessa ole rokote, sillä rokotteen määritelmää muutettiin jotta sille saataisiin edes tilapäiset myyntiluvat. Aiemmin rokotteelta edellytettiin, että se antaa immuniteetin sairaudelle ja estää tartuttamasta muita. Määritelmämuutoksen jälkeen riittää, että lääkeaine antaa jonkinasteista suojaa tautia vastaan joksikin aikaa. MRNA-geeniterapianinjektiot eivät siis ole oikeita rokotteita. Lisäksi ne ovat osoittautuneet varsin heikkotehoisiksi ja vaarallisiksi. mRNA-injektoitu voi myös edelleen tartuttaa muita.
https://pelastetaansuomenlapset.fi/tieteellisia-faktoja-5-11-vuotiaiden-lasten-koronarokotuksista-kumoamisesta-luvattu-miljoonan-dollarin-palkkio/
Tieteelliset faktat ja lahjomattomat tilastot osoittavat, että koronarokotteet eivät vähennä koronavirusinfektioita, tartuntoja, sairaalaan joutumisia tai kuolemia, vaan rokotteet tappavat enemmän ihmisiä kuin pelastavat (Viite 1, Viite 2, Viite 3).
Asia on niin päivänselvä, että Yhdysvaltalainen huippututkija Steve Kirsch on luvannut miljoonan dollarin palkkion sille, joka osoittaa edellämainitun vääräksi (Viite 4). Terveysviranomaiset ympäri maailman, myös Suomessa, väittävät kuitenkin edelleen silmät kirkkaina rokotteiden olevan tehokkaita ja turvallisia, ummistaen täydellisesti silmänsä kiistattomille faktoille.
Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä on erittäin huolissaan siitä, että edellämainitusta huolimatta Suomessakin suunnitellaan rokotusten keskeyttämisen sijaan 5 – 11 -vuotiaiden lastenkin koronarokotusten aloittamista. Korona ei ole lainkaan vaarallinen tämänkään ikäisille lapsille, mutta rokotukset tulevat aiheuttamaan heillekin runsaasti vakavia haittoja ja kuolemia.
Steve Kirschin kollegoineen laskelmien mukaan yhden 5 – 11 -vuotiaan lapsen koronakuoleman estämiseksi on rokotettava 630.775 lasta, ja estäessään tuon yhden koronakuoleman rokotteet tappavat 117 lasta (Viite 5, Viite 6, Viite 7). Laskelma perustuu varsin kornservatiiviseen arvioon, jonka mukaan joka 41. rokotehaitta ilmoitetaan rekistereihin (Viite 8).
Nuorten ja lasten rokotehaitoista erityisen suuri huoli liittyy sydänlihastulehdukseen (myokardiitti) ja sydänpussin tulehdukseen (perikardiitti), joiden odotetut esiintymismäärät ja viikon sisällä toisesta koronarokotuksesta todetut määrät Yhdysvalloissa on esitetty seuraavassa CDC:n (yhdysvaltain THL) laatimassa taulukossa (Viite 9):
Näitä sydänvaivoja esiintyy siis merkittävästi normaalia enemmän alle 30-vuotiailla tytöillä ja naisilla, sekä alle 50-vuotiailla pojilla ja miehillä. Erityisen hälyttävää on niiden esiintyminen alle 25-vuotiailla pojilla ja miehillä, joilla rokote näyttää lähes satakertaistavan riskin. Mikä olennaista, 5 – 11 -vuotiailla lapsilla näiden sydänvaivojen yhteyttä koronarokotuksiin ei ole edes tutkittu (Viite 10).
CDC:n havaintoja tukee elävästä elämästä kantautuneet erittäin huolestuttavat tiedot näiden sydänvaivojen yleisyydestä urheilevilla nuorilla. Koronarokotusten aloittamisen jälkeen huippu-urheilijoilla tapahtui 4 kk sisällä enemmän vakavia sydänvaivoja kuin aiemman 20 vuoden aikana yhteensä, mikä tarkoittaa sitä, että tapausmäärät ovat kasvaneet yli 60-kertaisesti (Viite 11).
Edellämainittuun nojaten, olisi edesvastuutonta alkaa rokottamaan 5 – 11 -vuotiaita rokotteella, jonka odotetaan tappavan heistä 117 jokaista yhtä estettyä koronakuolemaa kohti. Sen lisäksi, että Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä vaatii ettei näiden lasten rokottamista aloiteta, vaadimme tehottomien ja terveydelle haitallisten koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä kaikissa ikäryhmissä.
Kehotamme jokaista, joka väittää tämän kirjoituksen sisältävän valheellista tietoa, vastaamaan Steve Kirschin miljoonan dollarin haasteeseen ja hakemaan häneltä “helpon miljoonan” pois. Haasteen voi tehdä viitteestä 4 löytyvien ohjeiden avulla. Jokainen joka ei tätä tee ja silti väittää Kirschin olevan väärässä menettää täydellisesti uskottavuutensa.
Käsittämätöntä p&skaa. Tieteelliset todisteet joihin viitataan menevät toiselle koronahuuhaa sivulle. Tässäkö on näiden lääkärien "tieteelliset faktat". Asiantuntijalääkäreissä mukana vielä kaksi eläinlääkäriä. Voi hyvää päivää sentään....
Otin selvää mikä ukko tämä Robert Malone oikein on, koska vaari sitä jatkuvasti siteeraa:
Malone on itse esitellyt itsensä mRNA-rokotteiden keksijänä, vaikka kehitystyössä sadat tutkijat ovat tehneet kehityksen eteen enemmän. Lisäksi Malone on ollut katkera, koska lääkefirmat eivät ole jakaneet hänelle taloudellista hyötyä työnsä tuloksista ja häntä on estetty jatkamasta tutkimustyötä firmojen piikkiin. Edellämainituista syistä Malone on katkeroitunut ja vaihtanut puolta rokotusta vastustaviin.
Malonea enemmän tunnustusta pohjatyön tekemisestä mRNA-rokotteiden hyväksi ovat saaneet osakseen tutkijat Katalin Karikó ja Drew Weissman, jotka ovat rokotusten puolestapuhujia. Malone on kuvannut tulleensa jätetyksi ulos historiankirjoituksesta ja syyttänyt em. tutkijoita omien saavutustensa vääristämisestä.
Malone on lisäksi katkeroitunut siitä, että kunnia mRNA rokotteista on annettu koko tutkijajoukolle, eikä vain muutamille. Yleisesti on tiedossa, että Malone on saavutuksiaan liioitteleva, koska sadat tieteilijät ovat vaikuttaneet mRNA-rokotteisiin Malonea enemmän.
Eli se siitä ”mRNA rokotteen keksijästä”. Katkeroitunut valehtelija. Motiivina puhua rokotteita vastaan on dollareiden puuttuminen omasta lompakosta.
Kukan ei ole sataan vuoteen yksin tehnyt mitään lääketieteellisiä mullistavia keksintöjä, ne ovat aina olleet ryhmätöitä. Miten saitko sinä äidiltäsi nuhteita kun kehitit teininä itseäsi yksin peiton alla?
Koronabisneksellä satoja miljardeja tahkonneet lääketehtaat ja heidän perseennuolijansa kuten sinä kaltaisesi vesipäät ovat hyökänneet Malonea vastaan kun hän paljasti että koronavirus saattaa olla vaarallinen esimerkiksi lapsille.
Menikö totuus noin paljon tunteisiin? :D
Miksi koronarokotteiden haitoista niin vähän kirjoitetaan vaikka tuhansia ilmoituksia haitoista on Suomessakin tehty?
Miksi lääketehtaat ovat tehneet sopimuksen että he eivät ole missään vastuussa valmistamiensa koronarokotteiden haittavaikutuksista. Sehän on täysin turha sopimus koska rokotteet eivät aiheuta kellekkään rokotetulle mitään haittavaikutuksia.
Sopimus on solmittu ihan muuten vain sillä lääkeyhtiöt takaavat kororokotteen turvallisuuden 100 prosenttisesti.
Olisi hyvä, jos aloittaja itse tutustuisit tämän patologi Malonen henkilöhistoriaan. Herra M on todellakin ollut mRNA rokotteiden tutkimustyössä viimeksi monta vuosikymmentä sitten. Tiede menee hurjaa vauhtia eteenpäin jo yhden vuoden kuluessa saati sitten vuosikymmenien. Joten tuossa olisi sinulle ensimmäiseksi vähän pohdittavaa.
Tältä ihailemaltasi henkilöltä on poistettu Twitter ym. tilit pelkästään siksi, että hän on levittänyt väärää tietoa rokotuksista.
Tämä henkilö on potkaistu pois rokotuksia kehittävistä yhtiöistä jo 30 vuotta sitten ja siksi lienee melko katkera potkuista edelleen ja yrittää kaikin keinoin jymäyttää hölmöjä mukaansa rokotevastaisuuteen.
Ei Malonella ole tarpeeksi tietoa, että pystyisi kritisoimaan nykysiä mRNA rokotteita. Malonella on sydän täynnä vihaa potkujen vuoksi, ja jotkut antavat katkeran miehen manipuloida omaa mieltään vailla mitään ymmärrystä asioiden todenperäisyydestä.
Lue aloittaja taustatietoja henkilöistä, joita hehkutat. Nimelläsi et varmasti kehtaisi kirjoittaa noin ala-arvoista populistista soopaa.
Annoin jonkun isopovisen Nohinekin laittaa koronasuolat suoneen, ja nyt on jöpöttäny jo seitsemättä viikkoa yhtä soittoa.
Odotellen.
Lampaitako odottelet.