Liittyi siis tällä viikolla huonon hallinnon aikaisten kaatuneiden hankkeiden loputtomaan listaan. No onni onnettomuudessa on, että valta vaihtui kesällä luotettavampiin käsiin. On muuten aika surkuhupaista, että Hämeensaaren alueelta löytyy nyt peräti neljä kaatunutta hanketta, nimittäin Engelin ranta, linja-autoasema, Areenahanke ja asuntomessut. Viides todennäköisesti kaatuva hanke, eli saunabaari odottaa vielä vuoroaan
Suuri Areenahanke
Anonyymi
2277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Meidän hämeenlinnalaisten onneksi moni vanhan hallinnon surkea suhmuroitsija ei saanut jatkopestiä uudessa hallinnossa. Toivottavasti tämä muistetaan myös äänestyskäyttäytymisessä tulevan vuoden Sote-vaaleissa.
Kirjoittaja elää jossain omissa harhoissaan.
Aloittaja on sairas kun iloitsee epäonnistumisista.
"Kirjoittaja elää jossain omissa harhoissaan"
Perustelepa vähän, mikä aloituksessa ei pidä paikkaansa?
Suunnitteluasteella olevat hankkeet eivät kaadu.
Vastustan Persu kun olen kaikkea suunnittelun suhteen koska se on rahan tuhlausta. Pitää saada vaan aikaan.
Kohta kuulemme, kuka on tehnyt päätökset kaikista kaatuneista hankkeista.
osallisena ainakin moneen täydelliseen mahalaskuun kun kerran opettaja on vielä omasta mielestään koulutukseltaan, todellisuudessa jotain ihan muuta eli ylioppilasmerkonomi
Väyrysen Paavon lääkäri on vahvistanut, että v tut kse n voi kuolla. Olkaa varovaisia!
"Aloittaja on sairas kun iloitsee epäonnistumisista."
Ei kai niistä kukaan iloita voi, mutta näitä epäonnistumisia täytyisi pitää framilla ihan sen vuoksi, että henkilöt näiden hankkeiden takana ovat päättämässä meidän yhteisistä asioistamme, eikä ole suotavaa, että nämä henkilöt saavat jatkaa vuodesta toiseen epäonnistumisiaan.
Hämeenlinnassa ongelmana on myöskin se, ettei Hämeen Sanomat juurikaan mainosta kokdemin tekemiä mokia, ja näin suuri äänestävä yleisö ei monesti edes näitä huomaa
Onneksi Suomi24-palstan päivystävä m olopää jaksaa jauhaa kymmenen vuotta vanhoista asioista aina uudestaan ja muistuttaa kuka "päätti" milloin mistäkin "kaatuneista" hankkeesta.
Tampereella ei tehdä parkkihalleja, vaan satsataan areenaan ja ratikkaan.
On siellä parisenkymmentä pysäköintitaloa keskustassa.
On siellä ja kaikki täynnä. Eikä kestänyt tamperelaisilla 10 vuotta opetella ajamaan niihin kuten meillä on epäilty tyhjyyden syyksi.
Tampereella persutkin on fiksumpia.
Jos Areenan tieltä ei olisi pari vuotta sitten purettu Hämeenkaarta, olisi se sentään käytettävissä!
Hämeenkaareenko persut olisivat halunneet pysäköidä?
No olihan sen vieressä pysäköintialue, joka on yhä jäljellä laajennettuna.
Vanhus muistelee nyt aikaa, kun hän 1960-luvulla hippasi The Renegadesin tahdissa ja tytöt oli nuoria ja kauniita.
Eipäs unohdeta rautakauppakeskusta, ratasairaalaa, toriparkkia ja ennen kaikkea aurinkoista autokeskusta! Torin leikkipaikka on kyllä hyvä.
Kävikö The Renegades esiintymässä myös niissä? Wau...