Hakukoneet

Duckduck go:ta on alettu tyrkyttää Googlen hakukoneen haastajana ja turvallisena.

Onko se turvallista, että haku vie kötöisesti käännetylle venäläiselle valvomattomalle sivulle tai jonnekin pedorunkkaussivuille, vaikka haku koskisi pölynimuria.

Auton alavesiletku on jo täysin ylivoimainen tehtävä tälle hakukoneen kuvotukselle, jolle suomen kieli on täysin ylivoimainen tehtävä, saati hakujen kohdentaminen aidoille suomenkielisille sivuille, vaikka ns hakuasetus sitä edellyttäisi. Eikä se seuranta tai evästevapaa ole sen kummemmin kuin googlekaan. Ne eväät ja keksit vaan ovat vähän arveluttavampia ja enemmän piilossa ainakin omistajansa osalta.

Alunperin tuota hakukonetta mainostettiin mainoksettomaksi, nyt todella tökerösti suunattuja paskoja on näiden varsinaisten tökeröiden hakutulosten päällä aina vähintään 3 ja kyseessä on sen nettihuijarin skriptilllä tekaistua hakutulosta jotka ei sitten sivujen sisällön puolesta kohtaakkaan edes aavistuksen vertaa toisiaan.

Tää on lähes yhtä turha nimensä mukaista toimintaa kyseenalaistava härpäke kuin tämä s24:n keskusteluhaku, kun hain sillä keskustelua atk:_sta ja hakukonesovelluksista sain vastauksia litteästä maapallosta, repliaaneista ja ties mistä foliojutuista, mutta en edes ATK yleinen keskustelu aluetta tulosehdotuksiin.

Korona vie näköjään sen vähäisenkin järjen ja sivistyksen jopa nettipalveluilta joita joskus tällä telluksella on ollut.
39457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Lähes samoja hakutuloksia kaikilla hakukoneilla mitä koleilin.

Mulla ei kuitenkaan ole mitään tuollaisia "kötöisesti käännetylle venäläiselle valvomattomalle sivulle tai jonnekin pedorunkkaussivuille," koneella.

Äänestä
  • Olisko sinne kaverin selaimeen mennyt sellainen pikku haitake, jonka nimeä en nyt muista, mutta awdcleanerilla sellainen saattaisi löytyä.

    Äänestä

  • Antaa ehkä samoja mutta ei ensimmäisillä sivuilla..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaa ehkä samoja mutta ei ensimmäisillä sivuilla..

    Nooh, Google ei ( tänään ) tiedä missä olen joten paikalliset jäävät pois.

    Äänestä

Kokeilin DuckDuckGo:lla hakutermejä "auton alavesiletku", "ford mondeo alavesiletku" ja pelkkä "alavesiletku" ja mitäpä DuckDuckGo muuta tarjosi kuin alavesiletkuja, myös Ford Mondeoon. Mainoksia ei näkynyt.

Aloittajan kone lienee saastunut. Uudelleenasennusta pukkaa.

Suomesta suomeksi haettaessa on muutoin kyllä totta, että Googlella löytyy paremmin ja enemmän aiheeseen liittyvää. DuckDuckGo on vielä kovin pieni vielä pienemmälle kielialueelle.

Äänestä

DuckDuckGo käyttää Bingin indeksiä.

Äänestä

on hyvähakukone kun laittaa asetukset ja luvan toimia sinulla

Äänestä
  • Luvan toimia sinulla?

    Äänestä

  • Ei ole todellakaan hyvä. Ei löydä kunnolla tuloksia..

    Äänestä

Olet varmaan niin tottunut hakemaan niitä törkysivuja ettet osaa muuta hakeakaan. Laita Safe search päälle niin ei ainakaan mitään pornosivuja tule. Mainoksista pääsee eroon mainostenestolisäosilla jos niitä jossain on.

Äänestä

Turvallinen hakukone. Tuota olen käyttänyt jo vuosia.

Äänestä
  • Samaa mieltä, käytän myös Startpage.com hakukonetta johon olen tyytyväinen.

    Äänestä

Ok mikähän virus/ haittaohjelmaskanneri löytäisi kysiset haittähärpäkkeet ubuntu 20.04:n firefoxista, adblocker käytössä ja turvahaku oletuksena päällä, mutta yhtäkään mondeon alavesiletkua ei hakutuloskeen löydy, halpahalli ja tuluysrauta haku löytää seksihierontaa.. Googlella tulokset paljon asiallisempia, pitääkö nyt alkaa olettaa, että valokuituyhtyteni tuottaja tekee hallaa tuloksiini?

Äänestä
  • Kyllä tuossa noita mahdollisia aiheuttajia on ihan tarpeeksi ilman että sotketaan valokuidun toimittajaa mukaan. Asenna näiden haittaohjelmien tilalle jotain muuta "ubuntu" "firefox", ihan sama mitä tilalle pistät, huonommaksi se ei voi mennä.

    Äänestä

  • Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain.. Taitaa kaikki olla vaan tekopäteviä aloittelijoita täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain.. Taitaa kaikki olla vaan tekopäteviä aloittelijoita täällä.

    Kai sinä osaat netistä etsiä ohjelmia, kaikki windowsin ohjelmat ei toimi ubuntussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai sinä osaat netistä etsiä ohjelmia, kaikki windowsin ohjelmat ei toimi ubuntussa.

    et siis itse osaa, Kysyjän ongelma ratkaistu mutta piä sinä tyhjät ja mitään sanomattomat lätinäs pään sisällä

    Äänestä

  • Kummallista touhuilua!

    Kaikki kolme kokeilemaani hakukonetta löysi " Ford Mondeo alavesiletku ":ja.
    Yhdestä paikasta oli loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain.. Taitaa kaikki olla vaan tekopäteviä aloittelijoita täällä.

    "Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain."
    Eipä ole kertaakaan ubuntussa selain saastunut vuodesta 2004 lähtien...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain."
    Eipä ole kertaakaan ubuntussa selain saastunut vuodesta 2004 lähtien...

    Eipä kai, kun ei kukaan kerro että on saastunut?
    Ihmetellään vain, kun selaimen aukaisu kestää minuutin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä kai, kun ei kukaan kerro että on saastunut?
    Ihmetellään vain, kun selaimen aukaisu kestää minuutin?

    Totta, mistään ei äkkiseltään löydy tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tommosta linkistäsi
    "Dridex toimii Windows-tietokoneissa,"

    Ei täällä kukaan kiellä Windows haittaohjelmia, mutta Linux haittaohjelmat ovat mahdottomuus!
    Et jaksanut lukea pidemmälle?

    " mutta myös Linux-käyttäjät ovat vaarassa. Hyökkääjät yrittävät ensin sisään Dridexillä, mutta jos se ei toimi, he olettavat koneen ajavan Linuxia ja syöttävät siihen Meterpreter-haittaohjelman. Se tarjoaa astinlaudan komentojen ajamiseksi tietokoneella tai uusien haittaohjelmien lataamiseksi siihen."

    No, jaksoin tai en niin ihan sama koska en rakasta käyttöjärjestelmiä.

    Noita Microsoftin häkkyröitäkin on tullut käytettyä n. 40-v ja tietokoneita ennen kuin kukaan oli Microsoftista kuullutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et siis itse osaa, Kysyjän ongelma ratkaistu mutta piä sinä tyhjät ja mitään sanomattomat lätinäs pään sisällä

    Edelleen kiukuttelet muille :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et siis itse osaa, Kysyjän ongelma ratkaistu mutta piä sinä tyhjät ja mitään sanomattomat lätinäs pään sisällä

    Kerropa sitten muillekin ubuntun käyttäjille miten ratkaisit. Useimmat tietää vain millä voi etsiä haittaohjelmia windowsista, ainakan itse käyttämäni ei toimi ubuntussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eipä löydy osaajia ja neuvojia, miten siivotaan ubuntussa saastunut selain."
    Eipä ole kertaakaan ubuntussa selain saastunut vuodesta 2004 lähtien...

    Sitä tapahtuu nykyisin koko ajan, et vain huomaa sitä, kun luulet ettei sitä muka tapahdu.
    Linuks ei tänä päivänä ole enää turvallinen, ei selaimet, eikä itse käyttis. Todisteita ja linkkejä on vaikka millä mitalla.

    Äänestä

Duckduck?
Eikös "duck" ole yhtä kuin ankka?
Ennen, kun jostain tuli sutta ja sekundaa, niin sanottiin, että siitä tuli ankka.
Nyt tuossa nimessä se on vieläpä kahteen kertaan, niin mitäpä sellaiselta voisi vaatiakaan, kun itsekin kertovat, että se on tuplasti "ankka".

Äänestä
  • Sus siunakkoon, susi tuli tuostakin kommentista.

    Äänestä

  • Uutisankkoja onkin tämä palsta pullollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uutisankkoja onkin tämä palsta pullollaan.

    Eikö tätä palstaa voisi erotella Windows ja Linux erikseen että jokainen voi lukea omasta operatiivisysteemistä eikä tarvi sekoilla molemmista samalla palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tätä palstaa voisi erotella Windows ja Linux erikseen että jokainen voi lukea omasta operatiivisysteemistä eikä tarvi sekoilla molemmista samalla palstalla.

    Aloitus koskee hakukoneita ja on Google mainostusta.

    Äänestä

Se duckduck on Donald Duck

Äänestä
  • Hyvä ettei ole Donald Trump.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä ettei ole Donald Trump.

    Jos haku on salattu niin onko haun tuloksena sivun avanneen koneen ID salassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos haku on salattu niin onko haun tuloksena sivun avanneen koneen ID salassa?

    Ei tietenkään ole, miten se olisi edes mahdollista. Eli kun siirryt hakutuloksista jollekin sivulle, olet poistunut hakukoneen vaikutusalueen ulkopuolelle.

    Mutta toisin kuin Googlen hakutuloksissa, ei linkki sisällä ylimääräistä seuranta lisiä, se on puhdas.

    Millaisen systeemin takana on ID:n "väärennys"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaisen systeemin takana on ID:n "väärennys"?

    Täysin mahdoton väärennettävä, kun sellainen luodaan prosessikohtaisesti, se pitää, eikä lipsu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Duckduck go:ta on alettu tyrkyttää Googlen hakukoneen haastajana ja turvallisena.

Onko se turvallista, että haku vie kötöisesti käännetylle venäläiselle valvomattomalle sivulle tai jonnekin pedorunkkaussivuille, vaikka haku koskisi pölynimuria.

Auton alavesiletku on jo täysin ylivoimainen tehtävä tälle hakukoneen kuvotukselle, jolle suomen kieli on täysin ylivoimainen tehtävä, saati hakujen kohdentaminen aidoille suomenkielisille sivuille, vaikka ns hakuasetus sitä edellyttäisi. Eikä se seuranta tai evästevapaa ole sen kummemmin kuin googlekaan. Ne eväät ja keksit vaan ovat vähän arveluttavampia ja enemmän piilossa ainakin omistajansa osalta.

Alunperin tuota hakukonetta mainostettiin mainoksettomaksi, nyt todella tökerösti suunattuja paskoja on näiden varsinaisten tökeröiden hakutulosten päällä aina vähintään 3 ja kyseessä on sen nettihuijarin skriptilllä tekaistua hakutulosta jotka ei sitten sivujen sisällön puolesta kohtaakkaan edes aavistuksen vertaa toisiaan.

Tää on lähes yhtä turha nimensä mukaista toimintaa kyseenalaistava härpäke kuin tämä s24:n keskusteluhaku, kun hain sillä keskustelua atk:_sta ja hakukonesovelluksista sain vastauksia litteästä maapallosta, repliaaneista ja ties mistä foliojutuista, mutta en edes ATK yleinen keskustelu aluetta tulosehdotuksiin.

Korona vie näköjään sen vähäisenkin järjen ja sivistyksen jopa nettipalveluilta joita joskus tällä telluksella on ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu