Tuntuu absurdilta

Miten jotkut pääsee kuin koira veräjästä tehtyään rikokset. Kunhan vain tuntevat oikeaa porukkaa. Pestään rahaa miljoonatasolla jne. Sitten kummasti liikenee apua ja rahaa pankista, kunhan siellä on vain oikea ihminen töissä. Kukaan muu ei lainaa saa, mutta toisia kohdellaan eriarvoisesti. Minusta tuollaiset rikoksissa auttavat pitäs potkia ulos. Käsittämätöntä miten sokeita ja sinisilmäisiä ihmisiä eräälläkin paikkakunnalla asuu. Oksettaa miten pröystäillään ja päästään pälkähästä rahalla. Ja ollaan esillä vielä ja on oikein yritystoimintaa. Kehtaavat edes näyttää naamaansa. Sitten vielä käyttäydytään kuin kylän omistajat. Kuka haluaa tukea tällaisia ihmisiä? Mieluummin heitä joita kukaan ei auta. Heitä jotka eivät ole rikollisia. Miten he eivät pääse talouspälkähästä, mutta rikolliset kieroperseet pääsee. Mulle on ihan sama kuinka monta vuotta tällaisesta teosta on aikaa, mun silmissä ei periaatteestakaan vanhene. Nauran paskasta naurua heille ja heidän autoilleen. On pahempiakin rikollisia, mutta mun mielestä on rikollista auttaa tuollaisia ihmisiä. Onkohan kukaan asiaa edes tutkinut loppuun. Sisäsiittosta suosimista. Yök.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä paikkakunta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten jotkut pääsee kuin koira veräjästä tehtyään rikokset. Kunhan vain tuntevat oikeaa porukkaa. Pestään rahaa miljoonatasolla jne. Sitten kummasti liikenee apua ja rahaa pankista, kunhan siellä on vain oikea ihminen töissä. Kukaan muu ei lainaa saa, mutta toisia kohdellaan eriarvoisesti. Minusta tuollaiset rikoksissa auttavat pitäs potkia ulos. Käsittämätöntä miten sokeita ja sinisilmäisiä ihmisiä eräälläkin paikkakunnalla asuu. Oksettaa miten pröystäillään ja päästään pälkähästä rahalla. Ja ollaan esillä vielä ja on oikein yritystoimintaa. Kehtaavat edes näyttää naamaansa. Sitten vielä käyttäydytään kuin kylän omistajat. Kuka haluaa tukea tällaisia ihmisiä? Mieluummin heitä joita kukaan ei auta. Heitä jotka eivät ole rikollisia. Miten he eivät pääse talouspälkähästä, mutta rikolliset kieroperseet pääsee. Mulle on ihan sama kuinka monta vuotta tällaisesta teosta on aikaa, mun silmissä ei periaatteestakaan vanhene. Nauran paskasta naurua heille ja heidän autoilleen. On pahempiakin rikollisia, mutta mun mielestä on rikollista auttaa tuollaisia ihmisiä. Onkohan kukaan asiaa edes tutkinut loppuun. Sisäsiittosta suosimista. Yök.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu