Koronahaittavero ratkaisu valtion rahoitusongelmaan koronarajoituksissa?

Anonyymi

Voisiko valtio koronahaittaverolla rahoittaa koronasulkujen aiheuttamia kustannuksia vastaavalla periaatteella kuin suomalaisten henkilöautoilijoitten ja kiinteistöjensä lämmittäjien haittaveroilla kustannetaan ulkomaille puhdasta hengitysilmaa? Tässä systeemissähän valtio ei siis aseta suomalaisia esimerkiksi henkilöautoilijoita ajokieltoon eikä kiinteistöjensä lämmittäjiä lämmityskieltoon vaan antaa näiden jatkaa yhteiskunnan kannalta katsoen erittäin haitallista toimintaansa niin kauan kunhan tästä toiminnasta määrätyt haittaverot on maksettu.

Miksi siis pitäisi tämän pandemiankaan levittäjiin valtion puolesta suhtautua näin syrjivästi eritavalla kuin pien- ja sitä suurempiakin hiukkasia yhteiskuntaan erittäin haitallisesti levittäviin suomalaisiin henkilöautoilijoihin ja kiinteistöjensä lämmittäjiin, jotka siis saavat vrot maksettuaan jatkaa haitallista toimintaansa joko entiseen malliin tai jopa laajentaa sitä?

Mielestäni suomalaisille tanssinjärjestäjille ja ravitsemusliikkeitten pitäjille pitäisi taata valtion puolesta samanlainen mahdollisuus yhteiskunnan kannalta katsoen erittäin haitallisen toimintansa eli pandemian levittämisen jatkamiselle sen jälkeen, kun tästä aiheutuvat pandemiahaittaverot on maksettu.

45

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täytyy hieman ihmetellä, mitä hyötyä tuosta ministeriöitten kymmentuhatpäisestä avustajakaartista oikeastaan on Suomen Kansan taloudelle ja/tai terveydelle, kun eivät edes ministeriöittemme nokkamiehet eli ministerit ole keksineet näin päivänselvää koronapandemiakriisihallinnan rahoitusmuotoa? Ei mitään hyötyä sanon minä!

    • Anonyymi

      Hohhoijaa, tämäkö liittyy tanssiin? Jotain järkeä näihin avauksiin kiitos. Taitaa tanssipalsta olla jonkinlainen pakkomielle, oli aihealue mikä vaan..

    • Anonyymi

      Rokottamattomille ulkonaliikkumiskielto heti voimaan, niskuroijat keskitysleirille.

      • Anonyymi

        Haittaverotusteknisillä keinoilla voidaan taata parempi yksilön vapaus kuin suoranaisilla kielloilla. Haittaveron vaikutuksen alla yksilöt voivat itse päättää, siirrtyvätkö haittaa aiheuttavasta toimintalinjastaan vähemmän verotettuun ja vähemmän haitalliseen suuntaan eli kyse on vapaaehtoisuudesta. Haitallisesta toiminnasta kerättyjä haittaveroja valtio kykenee sitten kanavoimaan haitallisesta toiminnasta aiheutuneitten vahinkojen korvaamiseen ja korjaamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

        Käytännössä kaikki ne, jotka olisivat jatkossa valmiit maksamaan haitallisesta koronanlevitystoiminnastaan asianmukaiset koronahaittaverot, voisivat tehdä niin jatkossakin ja heiltä kerätyillä koronahaittaveroilla katettaisiin niiden tappiot, jotka katsovat olevansa valmiit luopumaan haitallisesta koronanlevitystoiminnastaan eli ryhtyvät vapaaehtoisesti koronasulkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymyksessä olisi siis vastaavanlainen subventio kuin mikä vallitsee runsaasti haittaverotettujen suomalaisten autoilijoitten ja kiinteistöjensä lämmittäjien välisessä haittaveroteknillisessä tulonsiirrossa sähköautoilijoille, joiden toimintaa pidetään hyödyllisenä, vaikka harvinaisia alkuaineita joudutaankin louhimaan yhä syvemmistä ja leveämmistä avolouhoksista etelänavallakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haittaverotusteknisillä keinoilla voidaan taata parempi yksilön vapaus kuin suoranaisilla kielloilla. Haittaveron vaikutuksen alla yksilöt voivat itse päättää, siirrtyvätkö haittaa aiheuttavasta toimintalinjastaan vähemmän verotettuun ja vähemmän haitalliseen suuntaan eli kyse on vapaaehtoisuudesta. Haitallisesta toiminnasta kerättyjä haittaveroja valtio kykenee sitten kanavoimaan haitallisesta toiminnasta aiheutuneitten vahinkojen korvaamiseen ja korjaamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

        Käytännössä kaikki ne, jotka olisivat jatkossa valmiit maksamaan haitallisesta koronanlevitystoiminnastaan asianmukaiset koronahaittaverot, voisivat tehdä niin jatkossakin ja heiltä kerätyillä koronahaittaveroilla katettaisiin niiden tappiot, jotka katsovat olevansa valmiit luopumaan haitallisesta koronanlevitystoiminnastaan eli ryhtyvät vapaaehtoisesti koronasulkuun.

        Eräänä hankalimmista seikoista koronakriisinhallinnassa on nähty maamme rajojen yli tapahtuva liikkuminen, jota ei ole voitu lähteä edes koronan leviämisen hillitsemiseksi rajoittamaan, koska liikkumisen vapauteen ei ole etenkään lomakausina ynnä muina sensemmoisina matkailusesonkiaikoina voitu katsoa puututtavan eli on nähty lankomiehen bisnesten kannalta katsoen edullisemmaksi enneminkin tarkoin kohdennetuin viranomaistoimin oleellisesti helpottaa rajojemme ylitapahtuvaa liikkumista kuten nähtiin jalkapallon kisojen aikana kymsoten johtajaylilääkärin ja rajavartiolaitoksen päällikön toimista tehtävän.

        Tässäkin liikkumisvapausprobleemissa voitaisiin ratkaisuna nähdä se, että kenenkään liikkumista rjojemme yli ei edes ministeriön mietinnössä yritettäisi rajoittaa, vaan alettaisiin periä koronatullia. Kyllä vaan! Koronatulli on ratkaisu nykytilanteessa, jossa koronan mitä mielikuvituksellisimmat muunnokset leviävät rajojemme yli täysin estoitta liikkuvien henkilöitten mukana maahamme aiheuttaen tähtitieteellisiä kustannuksia yhteiskunnalle. Mikäli maahamme tuotava korona olisi tullattava, vaikka sen toisi tänne vain omaan käyttöön, voitaisiin runsailla koronatullimaksuilla kattaa lähes kaikki nykytilanteessa maksumiehiä etsivät em tähtitieteelliset kustannukset. Eikä kenenkän liikkumista tarvitsisi rajoittaa ensinkään.

        Tällöin koronan salakuljetusyrityksestä voitaisiin perua salakuljettajan passi, jolloinka salakuljettaja joutuisi palaamaan takaisin, kpska häneltä puuttuu mstkustusasiakirja. Valtio ei saisi silloin syytettä matkustamisen rajoittamisesta.

      • Anonyymi

        Rokotetut pitäisi panna kaasukammioon ja rokottamattomat uuden maailman käsityksen toimijoiksi, koska heidän terveytensä näin todistetusti antaa vankan perustuksen uudelle järjestykselle, jossa on pelkurimainen turha aines poistettu.

        Oliko sinusta rohkea teko, että levin lankomiehen joulubisneksiä suojellut levin avin johtaja ja rajavartiolaitoksen päällikkö lähettivät 150 000 koronaan sairastunutta levin lentokentältä Englantiin? Pitäisikö oikeuskanslerille antaa tämän takia potkut, kun hän ei ole ottanut mitään kantaa siihen, että levin avi ja rajavartiolaitos toimivat Suomen Kansan Lakien vastaisesti levittäessään koronaa rajojemme yli. Entäpä EU: n oikeuskanslerin asema tässä jutussa: koronaahan levitettiin lentokonelasteittain yli EU-rajan laittomasti?

    • Anonyymi

      Koronahaittavero ja tanssiorkesterinsiirtomaksu voisivat todellakin tulla koronantorjuntarahoitusmuotona kysymykseen!

      • Anonyymi

        Loistava idea! Nimittäin tanssorkesterinsiirtomaksu saattaisi tietyissä eli pahimmissa pandemiaolosuhteissa toimia koronahaittaveroa kohtuullistavana instrumenttina. Nimittäin mikäli tanssorkesterinsiirtomaksu olisi sitä suurempi, mitä pahemmalta koronapandemia-alueelta tanssiorkesteria siirretään, niin tanssinjärjestäjä voisi itse päätellä, kannattaako niin suurella tanssiorkesterinsiirtomaksulla tanssiorkesteria tilata.

        Tämäkin mekanismi perustuisi vapaaehtoisuuteen pandemian leviämisen hallinnasssa eli ne jotka eivät välitä siitä, miten paljon koronan levittäminen maksaa, voisivat levittää koronaa entiseen malliin ja heidän aiheuttamat koronatuhot voitaisiin näillä koronahaittaveroilla ja tanssiorkestereittensiirtomaksuilla kompensoida.

        Mutta kun Venäjällä tanssitaankin ilman päästöverotusta, olisiko tarpeeksi hyötyä, niinku on ilmasto verotuksessa ja paskahuussiverotuksessa

        Venäjälle tanssimaan menijät näyttäisivät siis olevan juuri niitä, jotka eivät välitä siitä, miten paljon koronan levittäminen maksaa: nimittäin eräs tällä hetkellä kertakäyttöluonteinen venäjänmatkailuasiakirjan pakollinen liitehän kaikkineen maksaa jo nyt rapiat 250 €. Eikä se sisällä edes alegron pääsylippuja. Kyllä Venäjää on pidettävä näissä pandemiaolosuhteissa koronahaittaverotuksen edelläkävijämaana.

    • Anonyymi

      Koronahaittaverolla koronan vastaiseen taisteluun saataisiin vihdoinkin järkeä: yhteiskuntaa ei tarvitsisi sulkea, kun rahaa kerättäisiin yhteiskunnan korjaamiseen niiltä aloilta, jotka haluavat jatkaa yhteiskunnan vaurioittamista levittämällä koronaa. Parasta koronahaittaverossa olisi se, että koronan jälkeen eli uudessa normaalissa koronahaittaverolla kerättäisiin rahoituspuskuria seuraavaa pandemiaa ennakoivasti näiltä samaisilta aloilta aivan kuin ydinenergiayhtiöltä lopputuotteen sijoitus- ja säilytys- sekä siivousmaksuja!

      • Anonyymi

        Koronahaittaluokituksen avulla koronaa levittävät alat voitaisiin asettaa haitallisuusjärjestykseen, jolloinka aiheutetun koronahaitan mukainen progressiivillinen verotus ohjaisi koronan kaltaisten pandemioitten levittämisaloilla toimivia tahoja siirtymään vähemmän koronahaitalliseen ja vähemmän verotettuun toimintaan. Tai sitten pysyttelemään hyvin koronahaitallisessa ja voimakkaasti verotetussa toiminnassa niin kuin aina ennenkin. Koronahaitallisimpien alojen verotusta kiristettäisiin puolivuosittain paljon ja vähemmän haitallisten vähemmän.

        Samalla tavallahan tupakinpolttajien ja viinanjuojien annetaan jatkaa haitallista toimintaansa entiseen malliin heti, kun siitä toiminnasta säädetyt runsaat haittaverot on maksettu. Näiltä kerätyillä haittaveroilla nostetaan terveydenhuollon kantokykyä melkoisesti!

        TUKES voisi olla tässä sellainen hetivalmis koordinoiva elin: mikäli aikoo jollain talousalueella harjoittaa korona-haitallista elinkeinotoimintaa, pitää tästä toiminnasta tehdä asianmukainen ilmoitus TUKES: ille. Tämä takaisi myös sen, että haittaverot tulisivat asianmukaisella koronahaittaluokituksella maksetuiksi.

        Hyvin monesta muustakin yhteiskunalle ja ympäristölle mahdollisesti haittaa ja uhkia aiheuttavasta elinkeinon harjoittamisesta pitää tehdä TUKES: ille asianmukainen ilmoitus.

    • Anonyymi

      Koronahaittaverossahan olisi siis kysymys ainoastaan siitä, että se olisi kyseistä haittaveroa valmistelevan haittaverotyöryhmän työskentelylähtökohdan työnimike. Tokihan koronan jälkeen tai sen rinnalle tulee muitakin pandemioita eikä haittaverotyöryhmältä tietenkään voitaisi edellyttää, että se laatisi jokaiselle pandemialle oman haittaveroesityksen.

    • Anonyymi

      Kyllä tällainen rakentava pohdinta ja innovointi lava- ja ravintolatanssien ympärillä muuttuneeseen todellisuuteen sopeutumiseksi on paljon järkevämpää kuin miettiä sitä, kuinka voisimme pitää kiinni menneestä keksimällä toinen toistaan pöllöpäisempää ns ideaa pandemiarajoitusten kiertämiseksi.

      • Anonyymi

        Koronahaittaverojärjestelmän ansiosta ei olisi mitään rajoituksia, joiden kiertämismahdollisuusfuntsintoihin tuhlattu aika ja energia voitaisiin keskittää lava- ja ravintolatanssin pelastamiseen eli sopeuttamiseen uuteen normaaliin eli myös koronapandemian jälkeen tuleviin uusiin pandemioihin.

        Lava- ja ravintolatanssimusiikkiorkestereista TUKES: ille tehtyjen koronahaitallisten elinkeinojen harjoittamisilmoitusten liitteeksi laitettujen keikkapaikkakuntien ja keikanvaihtopaikkakuntien (kaikissa niissä tapauksissa, oissa bändi ei pysty vaihtamaan keikkapaikkakuntaa yksityiskoneella eikä keikkabändien kuljetushelikopterilla) perusteella kaikkein suosituimmat lava- ja ravintolatanssimusiikkiorkesterit luokiteltaisiin kaikkein haitallisimpaan eli koronahaittaluokka-G: hen. Tästä luokasta täytyisi orkesterin siirtyä tietyn määräajan puitteissa vähemmän haitalliseen luokkaan F, E, D, C, B tai kaikkein parhaaseen koronahaittaluokka A: han.

        Tässä koronahaittaveromallissa ei siis millään tavalla lähdettäisi rajoituksilla saati kielloilla suitsimaan kaikkein haitallisimienkaan orkestereitten Suomen ja maailman- (fuengirola, kanariansaaret) kiertueita. Orkesterit saisivat levittää koronaa tai tuleviakin pandemioita entiseen malliin tai jopa laajmmassakin, kunhan suorittavat harjoittamastaan erittäin haitalliseksi eli g-luokituksen saaneesta elinkeinotoiminnastaan säädetyt haittaverot.

        G-haittaluokituksenkaan saanut orkesteri ei luonnollisestikaan olisi haittaveron loppumaksaja, sillä orkesterihan laskuttaa haittaverot tanssinjärjestäjältä, joka puolestaan laskuttaa haittaverot tanssijoilta. Eli tässäkin koronahaittaverosysteemissä artisti ja tanssinjärjestäjä nettoaa mukavasti. G-haittaluokituksen saanut orkesteri on tietenkin yksi suosituimmista ja laajimmalla säteellä haitallista elinkeinotoimintaansa harjoittava, jolloinka ei ole pelkoa, fanit säikähtäisivät koronahaittaveroilla huurrettuja tanssilippujen hintoja.

        G-luokituksen saanut tanssinjärjestäjä voisi hänkin tässä koronahaittaverojärjestelmässä jatkaa haitallista toimintaa raskaista haittaveroista huolimatta entiseen tapaan. Kysymkssä on silloin huippusuosittu tanssinjärjestäjä, jonka uskolliset asiakkaat eivät säikähtäisi koronahaittaveroilla huurrettuja tanssilippujen hintoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        G-haittaluokituksenkaan saanut orkesteri ei luonnollisestikaan olisi haittaveron loppumaksaja, sillä orkesterihan laskuttaa haittaverot tanssinjärjestäjältä, joka puolestaan laskuttaa haittaverot tanssijoilta. Eli tässäkin koronahaittaverosysteemissä artisti ja tanssinjärjestäjä nettoaa mukavasti. G-haittaluokituksen saanut orkesteri on tietenkin yksi suosituimmista ja laajimmalla säteellä haitallista elinkeinotoimintaansa harjoittava, jolloinka ei ole pelkoa, fanit säikähtäisivät koronahaittaveroilla huurrettuja tanssilippujen hintoja.

        G-haittaluokituksen saaneen orkesterin koronahaittaveroprosentti nousisi tässä järjestelmässä sluksi niin korkealle, että tanssilippujen hintakipukynnys ylitettäisiin, jolloinka väkeä ei enää tulisikaan entiseen malliin keikoille. Tässä voidaan todeta, että näinhän on jo käynyt ilman haittaverojakin, mutta haittaverojärjestelmässä on se etu, että kenelläkään ei olisi enää varaa edes uneksia pitävänsä orkesteria keinoteloisesti pinnalla parempia aikoja odotellessa.

        Tällöin toteutuisi suurimman osan unelma siitä, että muillekin eli A-luokituksen saaneille ja täysin epäsuosituille bändeille annettaisiin tilaisuuksis. Ja tokiha näittenkin bändien koronahaittaluokitus lähestyisi G-luokitusta suosion kasvaesss.

        Suosio voisi olla keinotekoista aivan yksyhteen sähköautojen ja uusiutuvien energioitten kanssa: nimittäin lyötiinhän sähköautojen ja uusiutuvien energioittenkin kanssa kilpaileville vaihtoehdoille niin paljon haittaveroa, että niihin ei ole enää varaa kellään. Sama keino voisi toimia haitallisiksi luokitelluille eli pandemioita levittäville elinkeinojenharjoittajille.

    • Anonyymi

      Koronahaittavero olisi oikeudenmukainen ratkaisu: ketkä haluaa elinkeinotoiminnassaan levittää koronaa entiseen malliin tai jopa laajemmassa mittakaavassa, ei pitäisi jouutua sulkutoimien kohteeksi sillä perusteella, että valtiolla ei ole varoja korjata em elinkeinotoimintojen aiheuttamia tuhoja yhteiskunnassa.

      • Anonyymi

        Koronahaittavero olisi toimiva vaihtoehto myös valmiuslaille. Eli haittaverolla valmiuslakia voitaisiin säästää sinne, minne se on suunniteltukin eli sodankäyntiin. Samalla tavallahan sodankäyntiin säästellään uusien hävittäjien patejakin eikä kylvetä niitä rauhanoloissa minne sattuu!

        Niin ja vanhojenkin hävittäjien pateja. Itseasiassa Suomella on yllättävänkin vanohja hävittäjiäkin muovipusseissa maan alla ja pateja niihin, joita on säästelty sodankäyntiin.

        Kerättäisiin veroja niiltä, ketkä haluaa elää koronapellossa tai ketkä ei pysty esmes ammatti- tai muun vastaavan ylpeyden takia vaihtaa vähemmän koronahaitallisempaan alaan eikä aleta pakottaa kielloilla. Keppiä ja porkkanaa vaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja vanhojenkin hävittäjien pateja. Itseasiassa Suomella on yllättävänkin vanohja hävittäjiäkin muovipusseissa maan alla ja pateja niihin, joita on säästelty sodankäyntiin.

        Vanhemmissa ja monissa uudemmissakin pateissa on kosolti allergeeninä tunnettua nikkeliä. Kummallista, että totaalikieltäytyjät eivät tajunneet vedota nikkelipitoisen armeijan aiheuttamaan reaktioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmissa ja monissa uudemmissakin pateissa on kosolti allergeeninä tunnettua nikkeliä. Kummallista, että totaalikieltäytyjät eivät tajunneet vedota nikkelipitoisen armeijan aiheuttamaan reaktioon.

        Tämäkin tapaus pääsisi vähemmällä vetoamalla nikkelinpitoisen armeijan aiheuttamaan reaktioon

        Totaalikieltäytyjä Miro sai vankeustuomion – aikoo valittaa tarvittaessa YK:lle https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/23d36ce4-43d7-474c-99fb-a0bc1fc3a38e

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä lukiessanne teillekin varmasti ensimmäisenä tulee mieleen, että kappas vaan nyt se sitten on burgerimies saanut ensimmäisen sydänkohtauksensa tai aivoinfarktinsa

        https://viisitahtea.com/artikkelit/burgerimies-akseli-herlevi-mulle-alkaa-aidosti-pikkuhiljaa-riittaa/

        Ja tullut järkiinsä eli on aikeissa lopettaa kaikki muut kuin koronan levityksellä yhteiskuntaa tuhoavat elinkeinotoimintansa. Yhtäkaikki häntäkin koronahaittaverojärjestelmä olisi palvellut mitä mainioimmin.

        Selkeä Suomen Kansan Terveyden tuhoamisen asiantutija. Verensiirto paistorasvalla ja menox sano amilenox!

      • Anonyymi

        Näin tuottoisalta alalta voitaisiin vallankin mainiosti kerätä tulevien pandemioitten varalle pandemiahaittaveroina puskurirahastoa, josta valtio voisi maksaa sulkutoimien aiheuttamat kustannukset niille haitallisten elinkeinojensa harjoittajille, jotka haluavat keskeyttää elinkeinotoimintansa pandemian rajoittamistoimena.

        Petter aikoo uhmata rajoituksia, pitää pubin auki yömyöhään viikonloppuna – ”Jos ei virkavalta tule repimään porukkaa ulos, niin olemme auki” https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/450fbce3-7e89-411d-9b32-23b8fc92d1c6

        Elinkeinotoiminta, joka tuottaa yli viiden viikon tuoton yhdessä koronapellossa vietetyssä illassa toki kestää tämän paremmin kuin hyvin.

        Verotarkastajat eivät ehkä ole olleet tehtäviensä tasalla pitkään aikaan, kun eivät ole havainneet, että ravitsemus- ja hauskanpitoalan liikkeenharjoittaja voi yhdessä illassa tienata viiden viikon tienestit, MUTTA maksaa nykyverojärjestelmässä veroja ainoastaan yhdestä illasta. Vaikka unohdettaisiin haittaverot, niin nykyjärjestelmässä valtio jää nuolemaan veronäppejään neljäksi viikoksi.

        Tämä selittää myös sen, moksi olin väärässä, kun väitin, että ihmiskunta ei yksinkertaidesti edes taloudellisesti selviä tällä hetkellä meneillään olevasta ravitsemus- hauskanpitoliikeskenariosta, jossa kaikkiin niihinkin paikkoihin, joissa asuu neljä ohmistä, perustetaan viidestä kuuteen ravitsemus- ja hauskanpitomestaa valtion starttirahoilla puhumarrakaan vähänkään enemmän asutettujen keskustojen kivijalkoja, joihin perustetaan viidentoista metrin välein alun kolmattakymmentä päällekkäin!

        Elikkäs en millään voinut kuvitella, että tällainen ravitsemus- ja hauskanpitoelinkeinotoiminta voisi olla NÄIN kannattavaa eikä verotarkastaja, joka sentään on ainakin kelpoisuusvaatimukseltaan talousalojen ammattilainen.

    • Anonyymi

      Eli jos laitettaisiin ankarimmin pandemiahaittaverotettuun pandemiahaittaluokka-G: hen lava- ja ravintolatanssimusiikkiorkestereista ja -artisteista ne, jotka kiertävät esiintymässä:

      1) Helsingistä Leville ja/tai/sekä
      2) Naapurivaaralta Valasrannalle ja/tai/sekä
      3) Turku-Tukohlma-autolautalle ja/tai/sekä
      4) Helsinki-Tallinna-autolautalle j/tai/sekä
      5) Fuengirolalle-vastaavalle suomalaisturistikohteelle

      niin päästäisiin mukavasti ja oikeudenmukaisesti kohdennetulla haittaverokohtelulla alkuun. Sitten vaan pikkuhiljaa alettaisiin kiristää veroruuvia.

      • Anonyymi

        Tällä veroruuvimenetelmällä vähemmän suositut ja sitä kautta vähemmän tunnetut orkesterit saisivat tilaisuuden, kun veroruuvia olisi kiristetty niin tiukalle, että suositulla artistilla ei ole enää varaa kiertää tanssilavoilla esiintymässä. Eli tämä malli toimisi samalla periaatteella kuin se, jolla suomalaisten henkilöautoilijoitten ja kiinteistöjensä lämmittäjien haittaveroruuvia kiristetään päämääränä lopettaa heidän henkilöautoilunsa ja kiinteistöjensä lämmittäminen nykyään suosituilla menetelmillä, jolloin kilpailevat eli nykyisin erittäin vähän suositut ja väjäisessä määrin edes tunnetut, haittaverohallinnon lankomiehen keksimät kiinteistöjen lämmitys- ja autoilumenetelmät saavat viimeinkin tilaisuuden yleistyä.

        Pandemiahaittavero ratkaisisi näin myös yhden hankalimmaksi ratkaistavaksi osoittautuneen ongelman elikkäs iäisyyskysymyksen näissä lava- ja ravintolatanssipiireissä nimittäin tuntemattomien bändien esiintymäänpääsemättömyysongelman, koska suosittu bändi aina ja kaikkialla jyrää ne lauteilta! Pandemiahaittaveron ruuvin tehtyä kaikkein haitallisimpien eli suosituimpen bändien keikkailusta niin kallista, ettei siihen ole enää varaa, tuntematon bändi on pakko eli säästösyista ottaa lauteille.

        Nerokasta! Eikö vain?

    • Anonyymi

      Koronahaittaveronimitystä ei ehkä kannattaisi kannattaisi sellaisenaan pandemiaverolakiin kirjoittaa, koska jo tämän yhdenkin koronapandemian aikana lanseerattiin joka päivä uusi nimi taudille.

      • Anonyymi

        Etenkin näissä innovatiivisissa lakien ja asetusten kiertokeinokeksijä- eli lava- ja ravintolatanssipiireissä saatettaisiin tulevien kuten esimerkiksi horona-pandemiaran jyllätessä vedota siihen, että eihän tanssipaikoilla edes ple koronapandemialaissa tarkoitettua koronaa nimittäin horonahan kirjoitetaankin eritavalla!

        Pandemiahaittavero olisi varmasti riittävän universaali nimitys haittaverolakitekstissä, koska edes lainoppineet eivät voi ennakolta ilmoittaa, minkä niminen kulkutauti meille tulee seuraavaksi. Sitäpaitsi yhden nimen lukitsemalla valtio ei voisi kerätä haittaveroa ennakkoon eli puskurirahastoksi pandemiaa nyt ja jatkossakin levittäviltä elinkeinojensa harjoittajilta. Kutenesimerkiksi kulttuuri- ja taidealojen edustajilta, vaikka heidän mielestään se on kohtuutonta jo siitäkin syystä, että kulttuuri- ja taidealoilla ei ole kuultu yhdestäkään persusta, jolle mainittujen alojen elinkeinojen harjoittajat olisivat tartuttaneet koronan.

        Yrittäjähengen mukaistahan olisi, että jokainen kustantaa valtion antamat edut itse, jolloin Suomen Kansan Terveyttä ja Taloutta pandemialla pilaavan elinkeinonsa harjoittaja depandemian aikana keräisi puskurirahoja pandemian ajaksi, jolloinka pandemiahaittavero osoittaa tarpeellisuutensa. Mielestäni haitallisella elinkeinoalalla toimivan yrittäjän ei pitäisi sotkea aiheuttamiensa tuhojen korvauksiin valtion varoja vaan olisi käytettävä yrittäjiltä itseltään sekä depandemia- että oandemia-aikana kerättyjä haittaveroista kertyneitä pandemiahaittaverorahasto puskureita.

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat valmiita maksamaan rankkojakin pandemiahaittaveroja voidakseen pandemian tultua jatkaa baimaamista entiseen tapaan!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe