Setäni kuoli ja minä olen siis hänen ainoan siskovainajan poika. Muita sisaruksia hänellä ei Sedällä ole. Sedällä olui vaimo joka ilman muuta perii hänet. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia. Vaimolla on edellisestä avioliitostaan kolme lasta. Sedälläni ja hänen vaimollaan oli keskinäinen hallintaoikeus testamentti. Jossa setäni määrää että hänen kuoltua omaisuus menee hänen vaimolle. Sekä yhdessä he määräävät, että" molempien kuoltua on pesiemme omaisuus menevä perillisillemme lain mukaan". Tarkoittaako tämä että kun setäni vaimo kuolee niin puolet menee vaimon rintaperillisille ja toinen puoli minulle. Vai periikö vaimon rintaperilliset kaiken?
Kuka perii ?
33
885
Vastaukset
- Anonyymi
Sedän leski olisi perinyt miehensä omistusoikeudella - ilman testamenttia. Kun setä testamentillaan rajoitti vaimolle tulevan perinnön hallintaoikeuteen, niin sinä sait siihen sedän kuollessa omistusoikeuden. Vai oletkohan kertonut testamentin virheellisesti?
- Anonyymi
Testamentissa lukee näin : minä xxx määrään , että omistamani xxxx niminen tila rakennuksineen on kuoltuani menevä hallintaoikeuksin puolisolleni xx:lle samoin kuin asuinirtaimisto.
Yhdessä määräämme, että molempien kuoltua pesiemme omaisuus on menevä perillisillemme lain mukaan
Elikkäs se on vain hallinta oikeus. Onko leskellä oikeus esim. myydä kiinteistö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentissa lukee näin : minä xxx määrään , että omistamani xxxx niminen tila rakennuksineen on kuoltuani menevä hallintaoikeuksin puolisolleni xx:lle samoin kuin asuinirtaimisto.
Yhdessä määräämme, että molempien kuoltua pesiemme omaisuus on menevä perillisillemme lain mukaan
Elikkäs se on vain hallinta oikeus. Onko leskellä oikeus esim. myydä kiinteistö?Ja vielä. Testamentin otsikko on :" Keskinäinen hallintaoikeustestamentti"
- Anonyymi
Aloituksen osuus..
"Jossa setäni määrää että hänen kuoltua omaisuus menee hänen vaimolle."
..hieman epäselvensi muuten melko selkeää alkutilanteen esitystä.
Ilmoitettu täsmällinen testamentin (ja sen otsikonkin) sanamuoto kuitenkin puoltaa vahvasti aloittajan viimeistä edellistä kysyvää lausetta:
"Tarkoittaako tämä että kun setäni vaimo kuolee niin puolet menee vaimon rintaperillisille ja toinen puoli minulle."
Kyllä mielestäni setä (vaiko eno?) on viritellyt testamentin aloittajan (tai tekohetkellä oikeastaan aloittajan äidin) kannalta mukavaan muotoon.
Testamenttisaantoa siis lienee luvassa!!- Anonyymi
Jatko edelliseen:
Kukas ja koska tässä tilanteessa maksaa perintöveron tuosta sedän jättämästä tilan puolikkaasta? Vai lankeaako perintövero maksuun vasta, kun tilan puolikas aikanaan saa uuden omistajan (joka siis kenties on tuo aloittaja)? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatko edelliseen:
Kukas ja koska tässä tilanteessa maksaa perintöveron tuosta sedän jättämästä tilan puolikkaasta? Vai lankeaako perintövero maksuun vasta, kun tilan puolikas aikanaan saa uuden omistajan (joka siis kenties on tuo aloittaja)?Enohan se tietty on. Halusin vain vähän muutella tietoja ettei ENONI lesken lapset osaa yhdistää tätä. Jos lukevat. Perukirjoitus vielä pitämättä joten eiköhän siinä selviä asian todellinen laita.
Ihmettelen kyllä suuresti tätä testamenttia. Josko enosetä halua ettei vaimon lapset peri aikoinaan kaikkea . Ei ollut mitenkän läheiset välit niihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enohan se tietty on. Halusin vain vähän muutella tietoja ettei ENONI lesken lapset osaa yhdistää tätä. Jos lukevat. Perukirjoitus vielä pitämättä joten eiköhän siinä selviä asian todellinen laita.
Ihmettelen kyllä suuresti tätä testamenttia. Josko enosetä halua ettei vaimon lapset peri aikoinaan kaikkea . Ei ollut mitenkän läheiset välit niihin.Ja miten enon muu omaisuus. Auto, moottoripyörä, talletukset. Kai nämä menee leskelle.( PS. Soisin sen mielelläni hänelle, ettei jää aivan puille paljaille)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miten enon muu omaisuus. Auto, moottoripyörä, talletukset. Kai nämä menee leskelle.( PS. Soisin sen mielelläni hänelle, ettei jää aivan puille paljaille)
Ainoana asiana testamentissa määrätään koko tilan siirto hallintaoikeudella - enon vaimo siis ei saa siitä puolta, eikä mitään osuutta kuin vain tilan kokonaan hallintaansa. Tila lienee siis kokonaisuudessaan tulossa aloittajalle aikanaan.
Muu omaisuus periytyy nyt enolta vaimolleen - ja koska heillä ei ole yhteisiä lapsia (eikä testamentissa muusta omaisuudesta määrätä), niin sieltä edelleen muu omaisuus menee aikanaan puoliksi tuon vaimon perillisille ja puoliksi enon toissijaisille perillisille, jollainen siis on ainakin aloittaja.
Muun omaisuuden omistusaikana enon vaimo saanee tehdä sillä mitä haluaa....
Eno on ilmeisesti testamentilla tahtonut pitää tilan suvussa...
Mahdollinen enon ja vaimonsa välinen avioehto voi tietenkin vielä mutkistaa/selventää tilannetta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoana asiana testamentissa määrätään koko tilan siirto hallintaoikeudella - enon vaimo siis ei saa siitä puolta, eikä mitään osuutta kuin vain tilan kokonaan hallintaansa. Tila lienee siis kokonaisuudessaan tulossa aloittajalle aikanaan.
Muu omaisuus periytyy nyt enolta vaimolleen - ja koska heillä ei ole yhteisiä lapsia (eikä testamentissa muusta omaisuudesta määrätä), niin sieltä edelleen muu omaisuus menee aikanaan puoliksi tuon vaimon perillisille ja puoliksi enon toissijaisille perillisille, jollainen siis on ainakin aloittaja.
Muun omaisuuden omistusaikana enon vaimo saanee tehdä sillä mitä haluaa....
Eno on ilmeisesti testamentilla tahtonut pitää tilan suvussa...
Mahdollinen enon ja vaimonsa välinen avioehto voi tietenkin vielä mutkistaa/selventää tilannetta...Kiitos sinulle vastauksista 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoana asiana testamentissa määrätään koko tilan siirto hallintaoikeudella - enon vaimo siis ei saa siitä puolta, eikä mitään osuutta kuin vain tilan kokonaan hallintaansa. Tila lienee siis kokonaisuudessaan tulossa aloittajalle aikanaan.
Muu omaisuus periytyy nyt enolta vaimolleen - ja koska heillä ei ole yhteisiä lapsia (eikä testamentissa muusta omaisuudesta määrätä), niin sieltä edelleen muu omaisuus menee aikanaan puoliksi tuon vaimon perillisille ja puoliksi enon toissijaisille perillisille, jollainen siis on ainakin aloittaja.
Muun omaisuuden omistusaikana enon vaimo saanee tehdä sillä mitä haluaa....
Eno on ilmeisesti testamentilla tahtonut pitää tilan suvussa...
Mahdollinen enon ja vaimonsa välinen avioehto voi tietenkin vielä mutkistaa/selventää tilannetta...Mitä enemmän selittäjiä, sitä sekasemmaksi menee.
Testamentti antaa ainoastaan hallintaoikeuden asuntoo/tilaan ja asuntoirtaimistoon ja yhteismääräys määrää muusta omaisuudesta vasta molempien ollessa kuollut, joten muu omaisuus jää vähän kuin leijumaan, mutta aloittajalle on tulossa normaali perimisomaisuus eli edesmenneen tila ja muu hänen omistama omaisuus ja eloon jääneen kuoltua saa hänen lapset puolet muusta omaisuudesta, mitä leskellä on ollut.
Hieman kyllä vaikeaselkoinen tlanne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä enemmän selittäjiä, sitä sekasemmaksi menee.
Testamentti antaa ainoastaan hallintaoikeuden asuntoo/tilaan ja asuntoirtaimistoon ja yhteismääräys määrää muusta omaisuudesta vasta molempien ollessa kuollut, joten muu omaisuus jää vähän kuin leijumaan, mutta aloittajalle on tulossa normaali perimisomaisuus eli edesmenneen tila ja muu hänen omistama omaisuus ja eloon jääneen kuoltua saa hänen lapset puolet muusta omaisuudesta, mitä leskellä on ollut.
Hieman kyllä vaikeaselkoinen tlanneOlen aloittaja ja kysyn vielä , voiko leski myydä auton, moottoripyörän ja niistä saadut rahat pitää itsellään? ja saako hän vainajan pankki talletukset ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen aloittaja ja kysyn vielä , voiko leski myydä auton, moottoripyörän ja niistä saadut rahat pitää itsellään? ja saako hän vainajan pankki talletukset ?
Kyllä saa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saa!
Ja vielä kysyn, kun minulla ei ole mahdollisuutta mennä perukirjoitukseen, että saanko automaattisesti jäljennöksen perukirjasta, vai pitääkö se jostain tilata ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatko edelliseen:
Kukas ja koska tässä tilanteessa maksaa perintöveron tuosta sedän jättämästä tilan puolikkaasta? Vai lankeaako perintövero maksuun vasta, kun tilan puolikas aikanaan saa uuden omistajan (joka siis kenties on tuo aloittaja)?Testamentin sanamuodon mukaan enon kuollessa omistusoikeus ei lankea kenellekään. Enon perilliset saavat omistuoikeuden perintöönsä vasta leskenkin kuoltua. Kysymys on ns. omistajattoman tilan testamentista. Perintöverokin näin ollen lankeaa maksettavaksi vasta lesken kuoltua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen aloittaja ja kysyn vielä , voiko leski myydä auton, moottoripyörän ja niistä saadut rahat pitää itsellään? ja saako hän vainajan pankki talletukset ?
Leski ei voi myydä sellaista omaisuutta, mihin hänellä on vain hallintaoikeus. Myyminen edellyttää omistusoikeutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leski ei voi myydä sellaista omaisuutta, mihin hänellä on vain hallintaoikeus. Myyminen edellyttää omistusoikeutta.
Testamentissa mainittiin vain tila ja asuinirtaimisto. Eikai auto ja moottoripyörä kuulu niihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentissa mainittiin vain tila ja asuinirtaimisto. Eikai auto ja moottoripyörä kuulu niihin?
Testamentin mukaan toteutuu tilan ja asuinirtaimiston jako, sekä perintökaaren 3 luvun mukaan muuten. Koska testamentissa tila irtaimistoineen on määrätty hallintaoikeuksin leskelle, se jää omistuoikeudettomaan tilaan, kunnes leski kuolee. Perintöveroa ei testamentissa määrätystä omaisuudesta makseta kuin lesken kuoltua.
Muun omaisuuden (kuin testaamentti määrää) leski saa omistukseensa ja saa tehdä sillä mitä huvittaa. Lesken kuoltua tila isrtaimistoineen ja muu jäljelle jäänyt omaisuus jaetaan puoliksi leksen lasten ja aloittajan kesken. Tilan osalta aloittajalla on kuitenkin lunastusoikeus, koska tila oli aikoinaan hänen setänäsä omistama. Elikä jos alottajalla on silloin pesää jaettaessa rahaa lunastaa tila itselleen, hän saa sen kokonaan itselleen, kun maksaa lesken lapsille rahana heille kuuluvan perintöosuuden määrän (puolet tilan arvosta). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentin mukaan toteutuu tilan ja asuinirtaimiston jako, sekä perintökaaren 3 luvun mukaan muuten. Koska testamentissa tila irtaimistoineen on määrätty hallintaoikeuksin leskelle, se jää omistuoikeudettomaan tilaan, kunnes leski kuolee. Perintöveroa ei testamentissa määrätystä omaisuudesta makseta kuin lesken kuoltua.
Muun omaisuuden (kuin testaamentti määrää) leski saa omistukseensa ja saa tehdä sillä mitä huvittaa. Lesken kuoltua tila isrtaimistoineen ja muu jäljelle jäänyt omaisuus jaetaan puoliksi leksen lasten ja aloittajan kesken. Tilan osalta aloittajalla on kuitenkin lunastusoikeus, koska tila oli aikoinaan hänen setänäsä omistama. Elikä jos alottajalla on silloin pesää jaettaessa rahaa lunastaa tila itselleen, hän saa sen kokonaan itselleen, kun maksaa lesken lapsille rahana heille kuuluvan perintöosuuden määrän (puolet tilan arvosta).Väärin. Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle vastauksista 😊
Ole hyvä ;) Huomaa kuitenkin tarkistaa asiat myös viralliselta taholta!!
Myöhemmin kysyt:
"Ja vielä kysyn, kun minulla ei ole mahdollisuutta mennä perukirjoitukseen, että saanko automaattisesti jäljennöksen perukirjasta, vai pitääkö se jostain tilata ?"
Niin, enosi kuoleman johdosta sinua ei ehkä kutsuta perukirjoitukseen, koska et nyt ole perijänä / testamentinsaajana. Olet (toissijaisessa) perijäasemassa vasta, kun leski kuolee.
Tietenkään kai mikään ei estä, että sinutkin tulevana perijänä enon perukirjoitukseen kutsuttaisiin "kuunteluoppilaaksi", mutta siihen et voi kovin voimakkaasti vaikuttaa.
Voit tietenkin etukäteenkin pyytää leskeltä, että sinullekin lähetetään perukirja enon jälkeen, mutta koska se sisältää myös tuon lesken eli enon vaimon tietoja, niin voi olla, ettei tämä vaimo ole kovin innokas suostumaan.
Perukirjaa voi myöhemmin yrittää tilata Verottajalta, mutta sitä en tiedä tarkkaan, että kuka/ketkä voivat melko tuoreen perukirjan kopion tuolta haltuunsa saada.
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/lomakkeet/kuvaus/jaljennos_perukirjasta_tilauslomake_362/
Kun tuo enon vaimo joskus kuolee, silloin sinut ihan automaattisestikin kutsutaan perukirjoitukseen, kun tuolloin olet (tai kenties sinun lapsesi ovat) perillisasemassa oleva henkilö - siis tuon toissijaisperillisen asemassa.
Onnea matkaan! :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille.
Väärin.
Jos puolisoilla ei ollut avioehtoa, leskelle kuuluu avio-oikeuden nojalla puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä.
Jollei ositusta ollut toimitettu lesken eläessä, se tulee toimittaa kuolinpesien välillä lesken kuoltua ennen perinnönjakoa. Avio-oikeudesta ei voi määrätä testamentilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Jos puolisoilla ei ollut avioehtoa, leskelle kuuluu avio-oikeuden nojalla puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä.
Jollei ositusta ollut toimitettu lesken eläessä, se tulee toimittaa kuolinpesien välillä lesken kuoltua ennen perinnönjakoa. Avio-oikeudesta ei voi määrätä testamentilla."Väärin.
Jos puolisoilla ei ollut avioehtoa, leskelle kuuluu avio-oikeuden nojalla puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä.
Jollei ositusta ollut toimitettu lesken eläessä, se tulee toimittaa kuolinpesien välillä lesken kuoltua ennen perinnönjakoa. Avio-oikeudesta ei voi määrätä testamentilla."
Avio-oikeus on vain AVIOpuolisoilla, ei AVOpuolisoilla!
Heitä Spede volttia!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väärin.
Jos puolisoilla ei ollut avioehtoa, leskelle kuuluu avio-oikeuden nojalla puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä.
Jollei ositusta ollut toimitettu lesken eläessä, se tulee toimittaa kuolinpesien välillä lesken kuoltua ennen perinnönjakoa. Avio-oikeudesta ei voi määrätä testamentilla."
Avio-oikeus on vain AVIOpuolisoilla, ei AVOpuolisoilla!
Heitä Spede volttia!!topicissa puhutaan avioparista eikä avoparista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä ;) Huomaa kuitenkin tarkistaa asiat myös viralliselta taholta!!
Myöhemmin kysyt:
"Ja vielä kysyn, kun minulla ei ole mahdollisuutta mennä perukirjoitukseen, että saanko automaattisesti jäljennöksen perukirjasta, vai pitääkö se jostain tilata ?"
Niin, enosi kuoleman johdosta sinua ei ehkä kutsuta perukirjoitukseen, koska et nyt ole perijänä / testamentinsaajana. Olet (toissijaisessa) perijäasemassa vasta, kun leski kuolee.
Tietenkään kai mikään ei estä, että sinutkin tulevana perijänä enon perukirjoitukseen kutsuttaisiin "kuunteluoppilaaksi", mutta siihen et voi kovin voimakkaasti vaikuttaa.
Voit tietenkin etukäteenkin pyytää leskeltä, että sinullekin lähetetään perukirja enon jälkeen, mutta koska se sisältää myös tuon lesken eli enon vaimon tietoja, niin voi olla, ettei tämä vaimo ole kovin innokas suostumaan.
Perukirjaa voi myöhemmin yrittää tilata Verottajalta, mutta sitä en tiedä tarkkaan, että kuka/ketkä voivat melko tuoreen perukirjan kopion tuolta haltuunsa saada.
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/lomakkeet/kuvaus/jaljennos_perukirjasta_tilauslomake_362/
Kun tuo enon vaimo joskus kuolee, silloin sinut ihan automaattisestikin kutsutaan perukirjoitukseen, kun tuolloin olet (tai kenties sinun lapsesi ovat) perillisasemassa oleva henkilö - siis tuon toissijaisperillisen asemassa.
Onnea matkaan! :)"Niin, enosi kuoleman johdosta sinua ei ehkä kutsuta perukirjoitukseen, koska et nyt ole perijänä / testamentinsaajana. Olet (toissijaisessa) perijäasemassa vasta, kun leski kuolee.
Tietenkään kai mikään ei estä, että sinutkin tulevana perijänä enon perukirjoitukseen kutsuttaisiin "kuunteluoppilaaksi", mutta siihen et voi kovin voimakkaasti vaikuttaa."
Kannattaa lukaista vielä kerran ajatuksella PK 20:2.2 " sekä jos joku on perintönä tai testamentilla saava osuuden jäämistöön vasta osakkaan oikeuden lakattua, myös sille, jolla perunkirjoitusta toimitettaessa lähinnä on oikeus saada perintö tai testamentti." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille.
"Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille."
No, mitenkäs nyt tällaisen tulkinnan sait aikaiseksi??
Kuten kirjoitin, asiassa sovelletaan perintökaaren 3 lukua lesken rintaperillisten ja aloittajan kesken, joka on toissijainen perillinen Pk 3 luvun mukaisesti. Tämä määrää PK 12 luvun 1 §. Ks. alla.
PK 12:1
"Jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu."
Avauksessa on määrätty aviopuolisolle testamentilla omaisuutta [käyttöoikeuksin] ja se on menevä lesken kuoltua testamentin mukaan muulle eli heidän molempien laillisille perillisille ------> sovelletaan Pk 3 lukua.
Koska PK 3 luvun mukaan mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta, vaan testamentilla määrätty omaisuus kuuluu jakaa puoliksi molempien perillishaarojen perillisille. Ks. alla.
PK 3:1,2
"Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä."
Sillä ei ole merkitystä, onko leskelle testamentissa määrätty omistuoikeus vai hallintaoikeus. Riittävää on, että hänelle on määrätty jokin oikeus, jolloin hänen ja toissijaisten perillisten välillä sovelletaan perintökaaren 3 lukua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille."
No, mitenkäs nyt tällaisen tulkinnan sait aikaiseksi??
Kuten kirjoitin, asiassa sovelletaan perintökaaren 3 lukua lesken rintaperillisten ja aloittajan kesken, joka on toissijainen perillinen Pk 3 luvun mukaisesti. Tämä määrää PK 12 luvun 1 §. Ks. alla.
PK 12:1
"Jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu."
Avauksessa on määrätty aviopuolisolle testamentilla omaisuutta [käyttöoikeuksin] ja se on menevä lesken kuoltua testamentin mukaan muulle eli heidän molempien laillisille perillisille ------> sovelletaan Pk 3 lukua.
Koska PK 3 luvun mukaan mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta, vaan testamentilla määrätty omaisuus kuuluu jakaa puoliksi molempien perillishaarojen perillisille. Ks. alla.
PK 3:1,2
"Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä."
Sillä ei ole merkitystä, onko leskelle testamentissa määrätty omistuoikeus vai hallintaoikeus. Riittävää on, että hänelle on määrätty jokin oikeus, jolloin hänen ja toissijaisten perillisten välillä sovelletaan perintökaaren 3 lukua."Koska PK 3 luvun mukaan mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta"
Edellä oleva pätee vain, jos leski on perinyt puolisonsa PK 3 luvun mukaisesti. Nyt ei ole, koska perittävä oli tehnyt testamentin omaisuudestaan (mihin leskellä ei ole lakiosaa). Tällöin omaisuuden ositus tulee toimittaa viimeistään lesken kuoltua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koska PK 3 luvun mukaan mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta"
Edellä oleva pätee vain, jos leski on perinyt puolisonsa PK 3 luvun mukaisesti. Nyt ei ole, koska perittävä oli tehnyt testamentin omaisuudestaan (mihin leskellä ei ole lakiosaa). Tällöin omaisuuden ositus tulee toimittaa viimeistään lesken kuoltua.Olen aloittaja ja siis lesken kuoltua perintö jaetaan kahteen osaan. Puolet lesken lapsille ja puolet minulle? Niinkö ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen aloittaja ja siis lesken kuoltua perintö jaetaan kahteen osaan. Puolet lesken lapsille ja puolet minulle? Niinkö ?
Maalaisjärkihän tuon sanoo että lesken lapset ei peri enosi omaisuudesta mitään, koska leski ei omista kiinteistöä. Sinä saat kiinteistön lesken kuoltua!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei lesken lapsille kuulu tilasta mitään. Koska leskellä on vain hallintaoikeus ei omistusoikeutta! Ei se omistusoikeus siirry lesken lapsille."
No, mitenkäs nyt tällaisen tulkinnan sait aikaiseksi??
Kuten kirjoitin, asiassa sovelletaan perintökaaren 3 lukua lesken rintaperillisten ja aloittajan kesken, joka on toissijainen perillinen Pk 3 luvun mukaisesti. Tämä määrää PK 12 luvun 1 §. Ks. alla.
PK 12:1
"Jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu."
Avauksessa on määrätty aviopuolisolle testamentilla omaisuutta [käyttöoikeuksin] ja se on menevä lesken kuoltua testamentin mukaan muulle eli heidän molempien laillisille perillisille ------> sovelletaan Pk 3 lukua.
Koska PK 3 luvun mukaan mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta, vaan testamentilla määrätty omaisuus kuuluu jakaa puoliksi molempien perillishaarojen perillisille. Ks. alla.
PK 3:1,2
"Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä."
Sillä ei ole merkitystä, onko leskelle testamentissa määrätty omistuoikeus vai hallintaoikeus. Riittävää on, että hänelle on määrätty jokin oikeus, jolloin hänen ja toissijaisten perillisten välillä sovelletaan perintökaaren 3 lukua.Mitä merkitystä tällä hallintaoikeus testamentilla sitten on jos perintö menee noin? Niinhän se olisi mennyt ilman tuota testamenttiakin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä merkitystä tällä hallintaoikeus testamentilla sitten on jos perintö menee noin? Niinhän se olisi mennyt ilman tuota testamenttiakin ?
Hallintaoikeustestamentilla on annettu vain käyttöoikeus leskelle, koska muutoin hän olisi perinyt sen omistuoikeuksin. Siinä se ero on.
Toiselle kommentoijalle: "Edellä oleva pätee vain, jos leski on perinyt puolisonsa PK 3 luvun mukaisesti."
Perintökaaren 12 luvun 1 § on sovellettava tapaukseen. Sen mukaan jako lesken perillisten ja toissijaisten perillisten kesken menee PK 3 luvun mukaisesti. Mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta, vaan lesken jäämistö jaetaan kahteen osaan; tietenkin mahdollisin poikkeuksin sen mukaan, mitä 3 luvussa säädetään muutoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä merkitystä tällä hallintaoikeus testamentilla sitten on jos perintö menee noin? Niinhän se olisi mennyt ilman tuota testamenttiakin ?
Lisään vielä: olet kysellyt, voiko leski myydä tilaa. Ei voi ilman sinun ja lesken perillisten suostumusta. Asiassa noudatetaan perintökaaren 12 luvun säännöksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallintaoikeustestamentilla on annettu vain käyttöoikeus leskelle, koska muutoin hän olisi perinyt sen omistuoikeuksin. Siinä se ero on.
Toiselle kommentoijalle: "Edellä oleva pätee vain, jos leski on perinyt puolisonsa PK 3 luvun mukaisesti."
Perintökaaren 12 luvun 1 § on sovellettava tapaukseen. Sen mukaan jako lesken perillisten ja toissijaisten perillisten kesken menee PK 3 luvun mukaisesti. Mitään omaisuuden ositusta ei toimiteta, vaan lesken jäämistö jaetaan kahteen osaan; tietenkin mahdollisin poikkeuksin sen mukaan, mitä 3 luvussa säädetään muutoin.Kiitän tiedoista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitän tiedoista
Kiitos vastauksista
- Anonyymi
Yks mielenkiintoinen pointti näissä omistajattomuuden tilassa olevien kiinteistöjen tai muiden asuntojen tilanteessa on, että kenellä on vastuu pitää paikat kunnossa, kun tulee isompien remonttien aika?
Tuo hallintatilahan voi kestää jopa vuosikymmeniä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391