Seiska: Johanna Tukiainen vieraili Helsingissä joulukuun alussa Paul-rakkaansa kanssa. Johanna saapui haastatteluun sangen iloisena ja laittautuneena. Hän kertoo Seiskalle ilahtuneensa laittautumismahdollisuudesta, sillä päivät kuluvat tällä hetkellä pienen Isabelle-tyttären kanssa lähinnä kotosalla.
Sillä lailla.
Tuksun kohdalla näkee, miten paljon seiska valehtelee. Ei parane uskoa lehden jutuista enää mitään. Valehtelevat lukijoille. Maisa-jututkin ilmeisesti samanlaista törkyä.
Johanna Tukiainen ja Paul eivät salailleet raskauttaan jouluisella risteilyllä.
18
1976
Vastaukset
- Anonyymi
Tunkki on valitellut tuon risteilyn jälkeen somessa miespulaansa.
Minkäänlaista raportointia jouluaaton onnellisesta perhejoulusta ei ollut. Uskissekoilua ja miespulaa. Sitten kuva Tunkista lähdössä Tukhoman yöhän myöhään aattoiltana. Sillä lailla. - Anonyymi
Nythän jutut näyttää taas lupaavalta, joku on ilmeisesti lyönyt naista, kun hän kirjoittaa että vain heikko mies lyö, eli niinhän se viime vuonnakin alkoi.
Samalla periaatteella, että heikko mies j.n.e.
Kohta taas joku on linnassa, tai syytteessä tai muuta vastaavaa.
On kyllä erikoisia ihmisiä tuolla naapurimaassa. parin viikon välein mieli muuttuu.
Vai oliko se niin, että keskushenkilö on sairas.
Eikö ne ympärillä olevat heikot sitten voi yksinkertaisesti jättää hänet herran huomaan. Itse kärsivät tuollaisen läheiskohtelusta. - Anonyymi
Tunkilla ja Perpapalla on ollut keskinäiset lättykestit. Albaanimiehelle eivät suomalaisakat kettuile rankaisematta.
Kaipa tämäkin menee lyllerön kertomana Tunkskaja Pravdaan eli Seiskaan. - Anonyymi
Tunkeron elämä on tylsää. Ei se sievistelemällä paremmaksi muutu. Itse on elämäntapansa valinnut ja saanut yksihenkisen perheen.
- Anonyymi
Eittämättä on varsin royal eli lähes kuningatarmaisuutta. Harvalla on Seiskan tasoinen ihan oikea kaupallinen julkaisu tukena. Kerääkö Tukiainen kaikki häntä käsittelevät lehtien numerot johonkin pahvilaatikkoon?
- Anonyymi
Tuhnu taitaa viettää yksinään Uutta Vuotta. Viiden tunnin päästä alkaa ylöstempauksen vuosi.
- Anonyymi
Täältä on poistettu Tuksu-keskusteluja. Ihmisoikeustaistelija päässyt palstalle?
- Anonyymi
Minä en vaan voi ymmärtää tämän Johannan elämäntyyliä, en sitten millään. Nainen on kohta puolessavälissä viittäkymppiä ja on jopa ns.äiti-ihminenkin (ÄHÄ) niin eukko lesottaa morsiusliikkeissä kokeillen jos jonkinlaista tiaranhärpäkettä tekohiustensa päälle, sovittelee ”merkkimekkoja” ja kuvauttaa itseään sekä julkaisee muokattuja kuviaan someen. Laahustaa ostoskeskuksissa prinsessana tiara päässään.
Eikö nyt olisi aika vihdoin aikuistua ja jättää ne prinsessaleikit tyttärelleen. Ihan ensimmäiseksi hankkisi nyt oman vuokrakämpän eikä siipeilisi vanhan äitinsä nurkissa passattavana peräkammatintyttönä. Hankkisi töitä mitä nyt sattuisi saamaan. Se kapakoissa löntystely ja ulina ei elätä ja kun ei se osaa kumpaakaan ei tanssia eikä laulaa. Nuoria osaavampia tyttöjä kyllä löytyy, mutta ne ei ehkä lähdekään mihinkään perähikiän juottolaan esiintymään humalaisille peräkammarinpojille vaan esiintymispaikat on tasokkaampia.
Maine on mennyt lopullisesti ja varmaan Sollentunassakin kummastellaan keski-ikäistä tanttaa joka kulkee turpa vinossa kenties tiara/kukkaseppele päässään ja katsotaan pitkään - tosin ei ihaillen vaan kummeksuen ja hymyillään ja tämä ihmispolo ottaa kaiken kohteliaisuutena kun tuijotetaan.
Nyt ehtisi vielä saada elämänsä jotenkin kuntoon, saada jopa pitää tyttärensä, mutta se vaatii vähän viitseliäisyyttä ja ottamista itseään niskasta kiinni. Mutta luulen, ettei tältä naikkoselta onnistu mikään, vaan jatkaa elämäänsä kummajaisena ja kylähulluna ihmisten silmissä.
Tämä ei ole kiusaamista tai kunnianloukkaus.- Anonyymi
https://www.youtube.com/ watch?v=zcAWx3xg_Ko
Poista välilyönti.
hohhoijaa, mitä luikuria tuolloin(kin) ...
Millaisen miahen Jumala hänelle antoikaan.
Eikä tuon jälkeen Nissinen ole ranchilleen kutsunut. Juhlissa esiintyminen oli todellisuudessa aikamoinen fiasko, paikalla olleiden mukaan.
- Anonyymi
Se mikään Paul tai Pål ole vaan Perparim.
Tunkeron rukoukset eivät ole pelittäneet. Mikään ei ole mennyt itsestään jenkoihin. Neljä lähintä ihmissuhdetta on kadonnut vuoden kuluessa. Jos on joku ystävä, niin se on kai paattiraakku. "Perhetuttavakin" taitaa pitää lomaa kiristyssiteestään. - Anonyymi
Tunkerolle maistuu tukiaine. Siinäpä ne kuulumiset ovatkin. Tylsää.
- Anonyymi
Barbie-lylleröllä on juhannusnalle jonka kanssa nautitaan juhannussimaa Turussa. Pikakihlat ja pikaero odotettavissa kesän aikana. Onnittelut luisuhartiaiselle Lällylle Loviisaan.
- Anonyymi
Onko joku tietoinen, että onko lälly edes hengissä? Onko viimeinen elonmerkki Tukholmasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko joku tietoinen, että onko lälly edes hengissä? Onko viimeinen elonmerkki Tukholmasta?
Vellin äiti kaipasi keväällä poikaansa. Onkohan löytänyt?
- Anonyymi
Ihan taviksen kuvia kasvoineen ja kotipihoineen esitelty irvipalstalla. Osoite myös mainittu. Haukuttu tämän ihmisen ulkonäkökin.
- Anonyymi
Juhannusheila nallekarhu ei varmaan tykkää moniosaamattoman Tuhnun kuorsaamista iltapäivään saakka. Potkii tämän ulos.
- Anonyymi
Ei voi potkia jos on saattanut siunattuun tilaan. Maksaa seuraavat 18 vuotta lapsenruokkoja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait983582Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso51989Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani71760- 351486
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es58996Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36940Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70882Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47840Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4817Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60804