Paluumatka takaisin kirkolle tuntui pitemmältä kuin mitä se oikeasti oli. Lara ei pysynyt opettajansa vauhdissa ja mies oli huomannut sen.
"Levätäänkö tässä hetki?" hän kysyi Laralta heidän ollessaan kilometrin päässä siitä paikasta, johon vaaleahiuksinen oli jätetty makaamaan. Lara jaksoi hädin tuskin edes nyökätä. Tyttö vajosi polvilleen savupiipun viereen.
"Mikä minua vaivaa?" Lara kysyi hengittäen raskaasti. Mies polvistui hänen viereensä katolle ja nojautui lähemmäs. Hän tuijotti tytön silmiä hetken aikaa aivan hiljaa ja vetäytyi sitten taaemmas.
"Sinä joit liikaa. Se voi olla vaarallista nuorille vampyyreille." mies tokaisi ja nousi ylös.
"Ja nyt sinä vasta sen sanot!" Lara sihahti ja yritti nousta ylös, mutta hänen jalkansa eivät kestäneet.
"Joit AIVAN liian paljon. Tule, kannan sinut reppuselässä loppumatkan."
Mies laski Laran selästään vasta kirkon salissa.
"Pystytkö sinä kävelemään?" mies kysyi ja katsoi kauttaaltaan tärisevää tyttöä.
"Pystyn. Olo on jo hiukan parempi." Lara sanoi.
"Hyvä. Mene nyt alas kellariin lepäämään. Pimeä helpottaa oloasi." mies sanoi ja käveli ulos kirkon pariovista ja sulki ne jäljessään. Mies meni metsästämään lisää, aikuisille vampyyreille kun ei riittänyt yksi ateria yössä.
Lara katsoi hetken miehen jäljessä suljettuja ovia. Vasta silloin Lara tajusi, kuinka vähän hän oikeastaan tiesi opettajastaan, edes miehen nimeä Lara ei tiennyt. Tytön päätä särki ja hän halusi vain päästä lepäämään. Hän päätti kysyä miehen nimeä, kun tämä tulisi takaisin metsästysretkel- tään.
Lara käveli haparoivin askelin kirkon portaikkoa pitkin alas kellariin ja istuutui alas huoneen perimmäiseen nurkkaan. Pimeys tuntui hyvältä, se rauhoitti häntä.
Lara avasi hitaasti silmänsä. Hän oli nukkunut luultavasti jo useamman tunnin ajan ja luultavasti juuri siitä johtui se, että nyt Lara tunsi olevansa taas täysin kunnossa.
Lara nousi ylös ja kiiruhti kiviportaat ylös saliin katsomaan, oliko mies jo palannut.
Salissa ei ollut ketään. Lara astui ulos portaikon oviaukosta ja käveli salin keskelle.
"Älä leiki kanssani. Minä tiedän että olet täällä!" Lara huusi. Hänen äänensä kaikui korkeassa salissa ja sai pari lepakkoa lähtemään kirkuen lentoon kirkon katonrajasta.
"Buu."
Lara kääntyi säikähtäen ympäri ja miltei törmäsi aivan takanaan seisovaan mieheen.
"Älä tee noin, säikähdin kuoliaaksi!" Lara sihahti.
"Se on mahdotonta, sinä olet jo kuollut." mies totesi ivallisesti virnistäen.
"Tässä, toin tuliaisia." mies sanoi ja veti viittansa alta esiin pienen kristallipullon, joka oli täynnä jotain punaista nestettä. Pullotettua verta.
Lara katsoi pulloa epäröiden.
"Onkohan minun viisasta juoda tuota? Ajattelin vain sitä viime öistä..." Lara sanoi.
"Ota vain, ei se ole vaarallista. Siinä on tasan sen verran kuin sinun on turvallista juoda." mies sanoi ja antoi pullon Laralle. Lara vetäisi korkin pois pullonsuusta ja kohotti pullon huulilleen. Lämmin suolainen neste valui pullosta Laran suuhun ja suoraan kurkusta alas. Verta ei ollut paljon, mutta se paransi hänen oloaan entisestään. Pullo oli pian tyhjä ja Lara ojensi sen takaisin opettajalleen.
"Hyvä vuosikerta. Mistä löysit?" Lara kysyi.
"Parin kadunkulman päästä. Vanha nainen." mies tokaisi ja laittoi pullon takaisin viittansa taskuun ja käänsi selkänsä Laralle.
"Kuule, ajattelin asiaa eilen... minä en tiedä sinusta juuri mitään, haluaisin tietää ainakin nimesi." Lara sanoi. Mies kääntyi katsomaan häntä.
"Nimeni on Christopher, mutta jos haluat, voit sanoa minua Chrisiksi." mies sanoi ja katosi kellariin vievään portaikkoon. Hän halusi levätä edes hetken. Yö oli ollut pitkä ja rankka. Yleensä mies oli käynyt vain yhdellä saalistus- retkellä yön aikan ja tappanut sen yhden retken aikana samalla kertaa kaksi ihmistä, mutta nyt hänen oli pitänyt tuoda Lara välillä kirkon luo ja vasta sen jälkeen hän oli lähtenyt etsimään toista saalistaan.
Lara suuntasi askeleensa kellotorniin vievään portaikkoon.
Kellotornissa oli vielä hämärää. Tornin ainoa kello oli täysin käyttökelvoton; se oli halkeillut sieltä täältä ja lähes puolet siitä oli rämähtänyt lattialle ja hajonnut useiksi palasiksi.
Lara asteli varovasti palasten yli särkyneen ikkunan luo. Pienestä ikkunasta näki kirkon takana olevan pienen hautausmaan ja hautausmaan muurin takana nousevan nummen.
Lara istuutui ikkunasyvennykseen ja silmäili alapuolella olevaa hautausmaata, mutta nyt Lara näki jotain muutakin kuin pelkät kaatuneet hautakivet ja vääntyneet ristit, hautausmaalla liikkui joku.
"Levätäänkö tässä hetki?" hän kysyi Laralta heidän ollessaan kilometrin päässä siitä paikasta, johon vaaleahiuksinen oli jätetty makaamaan. Lara jaksoi hädin tuskin edes nyökätä. Tyttö vajosi polvilleen savupiipun viereen.
"Mikä minua vaivaa?" Lara kysyi hengittäen raskaasti. Mies polvistui hänen viereensä katolle ja nojautui lähemmäs. Hän tuijotti tytön silmiä hetken aikaa aivan hiljaa ja vetäytyi sitten taaemmas.
"Sinä joit liikaa. Se voi olla vaarallista nuorille vampyyreille." mies tokaisi ja nousi ylös.
"Ja nyt sinä vasta sen sanot!" Lara sihahti ja yritti nousta ylös, mutta hänen jalkansa eivät kestäneet.
"Joit AIVAN liian paljon. Tule, kannan sinut reppuselässä loppumatkan."
Mies laski Laran selästään vasta kirkon salissa.
"Pystytkö sinä kävelemään?" mies kysyi ja katsoi kauttaaltaan tärisevää tyttöä.
"Pystyn. Olo on jo hiukan parempi." Lara sanoi.
"Hyvä. Mene nyt alas kellariin lepäämään. Pimeä helpottaa oloasi." mies sanoi ja käveli ulos kirkon pariovista ja sulki ne jäljessään. Mies meni metsästämään lisää, aikuisille vampyyreille kun ei riittänyt yksi ateria yössä.
Lara katsoi hetken miehen jäljessä suljettuja ovia. Vasta silloin Lara tajusi, kuinka vähän hän oikeastaan tiesi opettajastaan, edes miehen nimeä Lara ei tiennyt. Tytön päätä särki ja hän halusi vain päästä lepäämään. Hän päätti kysyä miehen nimeä, kun tämä tulisi takaisin metsästysretkel- tään.
Lara käveli haparoivin askelin kirkon portaikkoa pitkin alas kellariin ja istuutui alas huoneen perimmäiseen nurkkaan. Pimeys tuntui hyvältä, se rauhoitti häntä.
Lara avasi hitaasti silmänsä. Hän oli nukkunut luultavasti jo useamman tunnin ajan ja luultavasti juuri siitä johtui se, että nyt Lara tunsi olevansa taas täysin kunnossa.
Lara nousi ylös ja kiiruhti kiviportaat ylös saliin katsomaan, oliko mies jo palannut.
Salissa ei ollut ketään. Lara astui ulos portaikon oviaukosta ja käveli salin keskelle.
"Älä leiki kanssani. Minä tiedän että olet täällä!" Lara huusi. Hänen äänensä kaikui korkeassa salissa ja sai pari lepakkoa lähtemään kirkuen lentoon kirkon katonrajasta.
"Buu."
Lara kääntyi säikähtäen ympäri ja miltei törmäsi aivan takanaan seisovaan mieheen.
"Älä tee noin, säikähdin kuoliaaksi!" Lara sihahti.
"Se on mahdotonta, sinä olet jo kuollut." mies totesi ivallisesti virnistäen.
"Tässä, toin tuliaisia." mies sanoi ja veti viittansa alta esiin pienen kristallipullon, joka oli täynnä jotain punaista nestettä. Pullotettua verta.
Lara katsoi pulloa epäröiden.
"Onkohan minun viisasta juoda tuota? Ajattelin vain sitä viime öistä..." Lara sanoi.
"Ota vain, ei se ole vaarallista. Siinä on tasan sen verran kuin sinun on turvallista juoda." mies sanoi ja antoi pullon Laralle. Lara vetäisi korkin pois pullonsuusta ja kohotti pullon huulilleen. Lämmin suolainen neste valui pullosta Laran suuhun ja suoraan kurkusta alas. Verta ei ollut paljon, mutta se paransi hänen oloaan entisestään. Pullo oli pian tyhjä ja Lara ojensi sen takaisin opettajalleen.
"Hyvä vuosikerta. Mistä löysit?" Lara kysyi.
"Parin kadunkulman päästä. Vanha nainen." mies tokaisi ja laittoi pullon takaisin viittansa taskuun ja käänsi selkänsä Laralle.
"Kuule, ajattelin asiaa eilen... minä en tiedä sinusta juuri mitään, haluaisin tietää ainakin nimesi." Lara sanoi. Mies kääntyi katsomaan häntä.
"Nimeni on Christopher, mutta jos haluat, voit sanoa minua Chrisiksi." mies sanoi ja katosi kellariin vievään portaikkoon. Hän halusi levätä edes hetken. Yö oli ollut pitkä ja rankka. Yleensä mies oli käynyt vain yhdellä saalistus- retkellä yön aikan ja tappanut sen yhden retken aikana samalla kertaa kaksi ihmistä, mutta nyt hänen oli pitänyt tuoda Lara välillä kirkon luo ja vasta sen jälkeen hän oli lähtenyt etsimään toista saalistaan.
Lara suuntasi askeleensa kellotorniin vievään portaikkoon.
Kellotornissa oli vielä hämärää. Tornin ainoa kello oli täysin käyttökelvoton; se oli halkeillut sieltä täältä ja lähes puolet siitä oli rämähtänyt lattialle ja hajonnut useiksi palasiksi.
Lara asteli varovasti palasten yli särkyneen ikkunan luo. Pienestä ikkunasta näki kirkon takana olevan pienen hautausmaan ja hautausmaan muurin takana nousevan nummen.
Lara istuutui ikkunasyvennykseen ja silmäili alapuolella olevaa hautausmaata, mutta nyt Lara näki jotain muutakin kuin pelkät kaatuneet hautakivet ja vääntyneet ristit, hautausmaalla liikkui joku.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jännittää ainoastaan, että ymmärrätkö lopettaa?
Yrittää muuttaa vanhaa tarua!
"Mies meni metsästämään lisää, aikuisille vampyyreille kun ei riittänyt yksi ateria yössä"
Lue ensin joku vampyyreista kertova kirja ja yritä sitten uudestaan.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kylläinen 5
T. Sherlokki
Hyvä on. Mä lopetan tän vampyyrijutun tähän ja alan kirjottaa sit joskus jostain järkevämmästä...
jostain mikä liittyy nykyhetkeen. Tää juttu oli oikeestaan pelkkä kokeilu, mut suhtauduitte te siihen paremmin ku mitä mä olin luullut. Mä luulin et mä joutuisin lopettaa jo ekan osan jälkeen, mut... no joo, mä oon tienny sen kyllä itekkin, että mä en ole hyvä kauhujuttujen kirjoittamisessa... Eli tämä juttu on nyt sit virallisesti lopetettu! Hei hei.
Viilaa vaan sitä tarinaasi, jota se perustuisi enemmän "oikeisiin" vampyyreihin.
T. Sherlokki
Kyllä mä lopetan, ku mä en halua kirjoittaa niin... tavallista vampyyrijuttua missä on vaan yks vampyyri mikä makaa päivät arkussa, metsästää yöllä ja sit lopuks se tapetaan ja sit onki kaikilla loppu hyvin kaikki hyvin. Ei, mä en ala tekee niin tavallista juttua.
Tarinasi henkilön on oltava vampyyri, onko pakkomielteesi muuttaa vanhaa tarua?
Miksi et samalla luo uutta tarua?
Mieti sitä hetki...
T. Sherlokki
Mulla ei ensinnäkään ole mitään hajua miten se alkuperäinen juttu menee. Mä en oo ikinä jaksanu lukea sitä Bram Stokerin Dracula- kirjaa, joten mä en ole yhtään varma miten se alkuperäinen juttu menee!
Nyt ainakin lopetat tuon lopettamisen.
Se ei johda yhtään mihinkään.
Päätä pystyyn vain ja mielikuvitusta kehiin.
Ei ole tarkoitus, että teet jo tunnetun klassikon uusiksi.
Sinuna lukisin hieman kauhutarinoita ja varsinkin tuon Draculan, vaikka se kuinka tuntuisi rasittavalta. Kirjailijalla täytyy olla paljon tietoa aiheesta, josta kirjoittaa.
Mutta jos kauhu ei tunnu sinun alueeltasi siirry fantasian tai scifin puolelle. Sovit sinne ehkä jopa paremmin.
Ja kuten jo Sherlok sanoi, mikset keksisi uutta tarua, jossa kaikki olisi sinun mielikuvituksesi ja ajatuksiesi varassa, ka?
Onnea jatkoon toivottaen
Shiyo Chiji
Kuules pike. minusta tarinasi oli hyvä vaikken niin vampyyrijutuista piittaakkaan.
on tyhmää ja lapsellista lopettaa joidenkin kommenttien takia, näytä että osaat.
anna palaa vaan.