ja yritetään vaikuttaa suotuisasti tulevaisuuteen. Vuoden vaihtumiseen on kuulunut
paljon perinteitä. Suomessa on juhlittu uutta vuotta 1300-luvun tietämissä,
mutta virallisesti vasta 1500-luvulta.
Sitä ennen vuodenvaihde sijoittui maanviljelyskulttuurin mukaan syksyyn ja satokauden päättymiseen, kekri-juhlaan. 1700-luvulla kirkko ei katsonut hyvällä
pakanallista kekri-juhlaa.
Kekri-juhlaan liittyvät tavat ja perinteet ovat siirtyneet jouluun ja uuteenvuoteen.
Vuoden vaihtumiseen on liittynyt paljon perinteitä.
On uskottu uutenavuotena olevan liikkeellä pahoja henkiä ja niitä on ajettu pois
kovasti meluamalla.
On myös uskottu, että uudenvuoden ensimmäiset teot ovat ratkaisevia ja että kannattaa ajatella hyviä ajatuksia keskiyöllä ja tehdä lupauksia.
Lupauksia ja taikoja tehdään vieläkin.
Kansanrunousarkisto kertoo vanhoista perinteistä (artikkelin voi myös kuunnella)
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/30/uudenvuoden-vanhat-perinteet

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos hyvästä infosta, etenkin, kun osoitat sen tänne 80 palstalle.
Onhan nuo vanhat perinteet jo todettu ja hyväksi havaittu ja sitten on jo unohdettukin.
Ainahan voi lainata kirjan, joissa näitä toistetaan.
Itse haluaisin lukea enempi näistä Lapin "seidoista" ja "ennustajista" ja "etiäisten" näkijöistä.
Toisaalta ei yhtään kiinnosta Rauni-Leena Luukkaisen ja Juhan af Granin Ufo kokemukset.
Kuikka Koponenkin ilmeisesti oikea eläväinen henkilö, josta luin kirjan, sillä isäni kertoi iltasatuna näitä "Kuikan" kepposia.
Ihmisillä on ollut erikoisia uskomuksia, kuten sekin että "onnea on uskottu olevan tietty määrä ja sitä riittää vain tietyille. Omaa osuutta onnesta on koetettu varmistaa muun muassa kyläilemällä uudenvuodenaamuna mahdollisimman monessa paikkaa ja pysyttelemällä koko päivä virkeänä"
Linkki on kiva.
Onneksi seuraava juhla on stressittömämpi. Kuka mitenkin juhlii.
Nakkeja, perunasalaattia ja tinanvalantaa ? Tinoja ei saisi enää valaa,
se ei ole ympäristöystävällistä, eikä sen puoleen, en ole valanut tinoja
ainakaan 30 vuoteen. En tiedä edes myydäänkö tinoja vielä ?
Aika konkreettisiakin tapoja on ollut: "Puolenyön aikana on ollut tapana avata ikkuna, jotta vanha vuosi pääsee pois ja uusi vuosi sisään".
Ovi pitää avata.
Tai parempi kaksi ovea - etuovi ja takaovi.
Jotain on säilynyt näihin päiviin, Uuden Vuoden juhlaruoka oli sianrippeet ja puuro marjakeitolla. Alkoi tehdä mieli puuroa ja marjakeittoa.
Teitkö uudenvuodenlupauksia ? Mielessäni lupasin itselleni yrittää muistaa syödä
useammin ja kunnollisemmin. Vetää heikoksi. Kun ruoka ei maistu ei muista
syödä.
Ei tarvitse enää tehdä laihtumislupauksia. Laihtuu, vaikkei tahtoiskaan.
Mitäpä tässä iässä lupaamaan ?
Eilinen on vain unta
ja huominen kangastusta.
- Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat.
- Tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat
- ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Hyvää kuluvaa vuotta kaikille.
Hiljaisen mukavasti alkoi vuosi Charlie Chaplinin elokuvaa
vuodelta 1952 ''Parrasvalot'' katsellessa.
Inhimillisyys oivalluksineen - Chaplinin tuttu tuotemerkki -
lämmitti taas kuten monta kertaa ennenkin ja
nostalginen musiikki jäi korvamadoksi.
isoäiti_
Tinaa valettiin ja heitettiin lumihankeen jäähtymään josta sitten ennustettiin tulevia.
Nyt on tinan valanta kielletty.
Meillä ennustettiin laittamalla kuppien alle esineitä. Kolikko=rikkautta. Musta lanka surua, punainen iloa, pieni nukke vauvan syntymää jne.