Corolla-aivolohko?

Ajan työkseni erittäin hienolla autolla.Oma autoni on pikkueuro. Olen pannut baijerilaisella ajellessani merkille, että erikoisesti Toyotalla liikkuvat "kunnostautuvat" suorittamalla aika omituisia tempauksia ohituksissa ja kaistanvaihdoissa. Ylivoimaisesti eniten tuntuu Corollan kori siihen eteen heilahtelevan.

Kaistanvaihdot Tampereentiellä aivan parin metrin päähän eteeni ja jarrutuksissa valoihin viime tipassa vaihdetaan kaistaa toisen eteen...Se kertoo minulle vain katkeruudesta ja kateudesta kuljettamaani baijerilaista kohtaan.

Onneksi ominaisuudet kuljettamassani autossa ovat niin monta luokkaa ylempänä että ainoa "vahinko" on ylimääräinen tarkkailutyö.

Aiheuttaako Corolla jonkinlaisen hallitsemattoman tunnekuohun vai onkohan kuitenkin kyse niin vaatimattomista ajo-ominaisuuksista että meille oikeilla Autoilla liikkuville muodostuu kuva tuollaisesta poukkoilusta?

Hyvää kevättä ja moikkaillaan moottoritiellä matkavauhdeissa...minä pystyn silloin irroittamaan käteni ratista siihen tehtävään, Te voitte vaikka näyttää suullanne jotakin pusumerkkiä. Hyvää Vappua!
192074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei Corollat mitään, vaan uudet Accordit! V**** tässä torstaina yksi läskipää oli ajaa päälle, kun tuli tarve esitellä Hondan suorituskykyä. Ensin roikutaan parikyt senttii takapuskurista ja heti kun on viereisellä kaistalla kenkälusikan (=muiden autoilijoiden itsesuojeluvaiston) kokoinen reikä, niin hanat auki ja sekaan. Onneksi nämä sankarit haistaa ajotavasta ja tummennetuista laseista. Osaa suosiolla antaa tyhmyydelle tilaa. Ei siis ollut ensimmäinen. Tuskinpa viimeinenkään.

Mitä baijerilaisten kuljettajiin taas tulee, niin heidän egonsa ei kestä ohitetuksi tulemista. Ellei ohittajalla satu ole isompaa tai luultavasti tehokkaampaa baijerilaista. Näitä tapauksia näkee tien päällä tämän tästä.

Corolla-kuskit eivät haasta edes Neonia nykyisin. Oikeasti pahimmasta päästä alvat olla Volvo-"miehet". Torstaina kävi samalla matkalla vähän pohjoisempana niinkin, että ohituskaitan alkaessa 200 metrin päässä tullut dieselkuuskymppinen lähti ohittamaan. Huomasi sitten edelläni ajaneen turbonelikymppisen, halvaantui ja tuskin uskalsi ohi ajaa. Siinä käytettiin ohituskaista tarkkaan. Edelleen: Corolla-kuskit ovat rauhallisia ja sinä todennäköisesti trolli.

Äänestä
  • potevat Napoleon-kompleksia. Joutuu noita
    jatkuvasti varomaan.

    Minulla iso Audi ja tuntuu provosoivan
    aika lailla.

    Äänestä

  • Corolla-kuskit kirjoitti:

    potevat Napoleon-kompleksia. Joutuu noita
    jatkuvasti varomaan.

    Minulla iso Audi ja tuntuu provosoivan
    aika lailla.

    Kuvittelet että sinulla on auto joka kiinnostaisi jotakuta muuta kuin sinua. Audi on yksi monista merkeistä joka ei voisi vähempää ketään kiinnostaa. Osta vaikka Ferrari jos haluat joku päänsä kääntää autosi takia.

    Äänestä

  • välissä kirjoitti:

    Monet ovat tyytyväisiä Corolla-kuskeja,
    mutta kieltämättä monella tuntuu olevan jotain
    hampaankolossa kallimmilla autoilla
    liikkuvia kohtaan.

    Näin se kyllä on minustakin!

    Äänestä

  • Turja kirjoitti:

    Monet ovat tyytyväisiä Corolla-kuskeja,
    mutta kieltämättä monella tuntuu olevan jotain
    hampaankolossa kallimmilla autoilla
    liikkuvia kohtaan.

    Näin se kyllä on minustakin!

    Minulla on ollut noita mainitsemiasi "kalliimpia" autoja. En ole huomannut mitään eroa siihen kun nyt ajan uudella Toyotalla. Minusta nämä tavalliset autot kuten Toyota , BMW tai MB, joilla olen paljon ajanut eivät herätä mitään huomiota liikenteessä. Olisikohan se kuitenkin niin, että jos itse kuvittelee ajavansa "hienolla" autolla, katselee muiden reaktioita eri tavalla?

    Äänestä

Lukaisepa hieman BMW-palstaa. Pelkkä palstan lukeminen kertoo jo minkä auton kuljettajista löytyy tuollaista liikennekäyttäytymistä. Uudempien Toyotojen kuskit ovat yleensä fiksua ja rauhallista porukkaa kuten uudempien Bemareidenkin. Itsellänikin on ollut myös useita BMW:itä. Ne ovat tavallistakin tavallisempia autoja kuten Toyotatkin. Eivät varmasti aiheuta minkäänlaisia tunnereaktioita ainakaan muissa kuin muutamissa niiden kuljettajista. Yleensä nämä kaverit ovat kaltaisiasi nuoria jotka ovat munanjatkemielessä autonsa hankkineet.

Äänestä
  • Meillä nuoremmilla tahtoo vaan tuo munankin koko stemmata ja toiminta olla todellakin aktiivisempaa...ettei jatketta tarvita.

    Äänestä

  • aktive kirjoitti:

    Meillä nuoremmilla tahtoo vaan tuo munankin koko stemmata ja toiminta olla todellakin aktiivisempaa...ettei jatketta tarvita.

    onneksi näin on.

    Äänestä

Yleensä corollat menee edellä sellasta 10-20 kmh alle rajoitusten, mitä vähemmän ohituspaikkoja, sitä hiljempaa. Toinen, pienempi, corollaryhmä pyrkii väkisin ohi mun vähä normaalia hienommasta opelista. Päästän suosiolla, mulla kun on varaa ajaa rajoitusten mukaan. Mulla ei kiirettä, minä määrään tahdin hommissani.

Äänestä
  • joka ajaa sinulle sopivaa vauhtia liikenteessä. Lucky you! Miten juuri ne Toyotat ohittelevat sinua? Niissähän piti olla sellainen ohjaustehostin ettei niillä voinut ajaa lujaa! Teitä hörhöjä löytyy joka lähtöön! Mikä on normaalia hienompi Opel? Onko oikein 1.6 koneella Astra vai!

    Äänestä

  • ainoa kirjoitti:

    joka ajaa sinulle sopivaa vauhtia liikenteessä. Lucky you! Miten juuri ne Toyotat ohittelevat sinua? Niissähän piti olla sellainen ohjaustehostin ettei niillä voinut ajaa lujaa! Teitä hörhöjä löytyy joka lähtöön! Mikä on normaalia hienompi Opel? Onko oikein 1.6 koneella Astra vai!

    eli siis itsetuntosi on heikko. Ja se on Astra 1,6 16V i-koneella. Ohhoh nyt tuli liian hieno malli?

    Kuuluiko jostain kalahdus ja älähdys..? Mites se sananlasku menikään..

    Äänestä

  • on heikko kirjoitti:

    eli siis itsetuntosi on heikko. Ja se on Astra 1,6 16V i-koneella. Ohhoh nyt tuli liian hieno malli?

    Minä en ainakaan ymmärtänyt!

    Äänestä

  • Huokailija kirjoitti:

    Kuuluiko jostain kalahdus ja älähdys..? Mites se sananlasku menikään..

    En ymmärrä tätäkään vai vastasitko väärään viestiin?

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    En ymmärrä tätäkään vai vastasitko väärään viestiin?

    että jo Astra 1,6:kin ärsyttää parempana. Joko nyt?

    Äänestä

  • on niin vanha kirjoitti:

    että jo Astra 1,6:kin ärsyttää parempana. Joko nyt?

    Ei sinulta onnistu ärsyttäminen. Mitähän mahdat ajaa takaa.

    Äänestä

On erikoista käytöstä, mutta uskon että ajotottumus ei ole autosta tai ajoneuvosta kiinni. Suurin syy varmaan on se, että jokainen meistä on "paras" kuljettaja. Emme ota aina toisia huomioon yms. Katsottakoon me jokainen peiliin. Minäkin katson...

Äänestä

no henkkoht voin sanoa, että ei hojotakuskit sen huonompia ole... enpä paljon voi kehua teini-bobmarleywhalersien ajotaitoa, taitaa olla huonompi..

ennemmin sanoisin että ajettavuus on mitä sattuu, kyllä tojotan erinomainen ajettavuus ainakin corollassa on enemmänkin liioittelua.. mutta niin moni muu asia tässä vehkeessä on ihan hyvää. Varsinkin tuo kestävyys.

Nyt kun rahoista pitää yrittää pitää kiinni tyydyn hojotaan. ei tarvii korjailla...

Äänestä

en vanno minkään merkin nimeen mut ajan -03 D4D wagonilla. Sakkoihin kyllästyneenä ajan nykyään tasan nopeusrajoitusten mukaan!!! Kyllä tällä autolla kortin hyllylle saa, jos niin haluaa !!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuski vaan kirjoitti:

Ajan työkseni erittäin hienolla autolla.Oma autoni on pikkueuro. Olen pannut baijerilaisella ajellessani merkille, että erikoisesti Toyotalla liikkuvat "kunnostautuvat" suorittamalla aika omituisia tempauksia ohituksissa ja kaistanvaihdoissa. Ylivoimaisesti eniten tuntuu Corollan kori siihen eteen heilahtelevan.

Kaistanvaihdot Tampereentiellä aivan parin metrin päähän eteeni ja jarrutuksissa valoihin viime tipassa vaihdetaan kaistaa toisen eteen...Se kertoo minulle vain katkeruudesta ja kateudesta kuljettamaani baijerilaista kohtaan.

Onneksi ominaisuudet kuljettamassani autossa ovat niin monta luokkaa ylempänä että ainoa "vahinko" on ylimääräinen tarkkailutyö.

Aiheuttaako Corolla jonkinlaisen hallitsemattoman tunnekuohun vai onkohan kuitenkin kyse niin vaatimattomista ajo-ominaisuuksista että meille oikeilla Autoilla liikkuville muodostuu kuva tuollaisesta poukkoilusta?

Hyvää kevättä ja moikkaillaan moottoritiellä matkavauhdeissa...minä pystyn silloin irroittamaan käteni ratista siihen tehtävään, Te voitte vaikka näyttää suullanne jotakin pusumerkkiä. Hyvää Vappua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu