Viiveet selvitetty

Anonyymi

Suomessa on raportoitu 9 619 uutta koronavirustartuntaa, joista noin 6 000 on todettu 23.12. ja 27.12. välisellä ajalla. Asiasta kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

THL:n mukaan tartuntatautirekisterin ja laboratorioiden väliset tiedonsiirto-ongelmat raportoitavissa koronavirustapauksissa on nyt saatu selvitettyä.

– Raportointiongelma keskittyi yhteen suureen laboratorioon, jonka toteamista tapauksista merkittävä osa oli jäänyt raportoimatta ajantasaisesti THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Laboratorio vastaa pääosin Helsingin ja Uudenmaan, mutta myös joidenkin muiden sairaanhoitopiirien lähettämien koronanäytteiden analyyseista, THL kertoo tiedotteessaan.

IS

8

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tartuntojen määrä kasvaa järkyttävää vauhtia, meillä Suomessakin.
      Uutisissa kerrottiin kuin hyvänä asiana, että teholla potilaat on vähentyneet.
      Ei kerrottu siinä yhteydessa, että 22 oli menehtynyt.

      • Ja niin lapsemme taas ilahtuvat.
        Aina vaan enemmän säästyy heille eläke-varoja.
        Huutaen: Poistakaa kaikki rajoitukset!
        Maailmamme pelastuu!

        H.


      • Miten se voi olla mahdollista, kun ei edes ole persu.

        Nyt Israel aikoo ottaa käyttöön sen Tegnellin laumasuojametodin tuon omikronin kanssa.
        Suunnittelevat antaa omikronin levitä holtittomasta niitten keskuudessa, jotka eivät kuulu riskiryhmiin. Ovat huomanneet, että vaikka omikron lisääntyy, niin sairaanhoitoa se ei ole rasittanut enempää.


      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Miten se voi olla mahdollista, kun ei edes ole persu.

        Nyt Israel aikoo ottaa käyttöön sen Tegnellin laumasuojametodin tuon omikronin kanssa.
        Suunnittelevat antaa omikronin levitä holtittomasta niitten keskuudessa, jotka eivät kuulu riskiryhmiin. Ovat huomanneet, että vaikka omikron lisääntyy, niin sairaanhoitoa se ei ole rasittanut enempää.

        Persulta saatu tartunta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Persulta saatu tartunta.

        Persujen kanssa yksityistilaisuudessa viettämässä joulua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1545
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      951
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      910
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe