Lastensuojelu on kammottavaa kidutusta

Kaipaan lastani ja hänet vietiin pois vääryydellä. Kyse on terveen ja iloisen lapsen poisotosta eikä sairaiden lasten viemisestä psykiatrian sijaan. Sosiaalityöntekijä käyttää huostaanottolakia omaksi hyväkseen. Vaikka olisi ollut tukitoimia, niihin ei ollut syytä ja sosiaalityöntekijä saa muokata sanoja päätöksiin yksinään. Vaikka ne päättyivät hyvin, niiden aiempaa toteutumista voidaan käyttää perusteena "Tukitoimien epäonnistumiseen". Kyse on retoriikasta, jolla merkityksiä muutellaan viranomaisen teksteissä. "Asiakas on kyvytön itsereflektioon. Asiakas on haluton yhteistyöhön. Asiakas ei kykene opettamaan lapselle yhteiskunnassa toimimista. Asiakkaalla on mielenterveysongelmia." Nämä ylimalkaiset syyt huostaanottoon eivät kerro mitään lapsen todellisesta pärjäämisestä vanhemman seurassa ja niitä esitetään joka asiakkaalle. Kyseenalaistaminen ei onnistu. Ilmoitukset tehdään selän takana ja ne ovat vääriä tulkintoja. Keskustelua ei sallita, koska oletettua sairautta ei voi hoitaa puhumalla. Valituskeinot ovat olemattomia ja niissä kestää vuosia. Samalla lapsi ja vanhemmat kokevat henkistä väkivaltaa ja ne tyrmätään, koska laki ei kiellä sosiaalityöntekijää tekemästä huostaanottoja. Auttakaa meitä ja pysäyttäkää hullu lastensuojelu.

1. Kodin rauhattomuus / turvattomuus ( asuinalueen rauhattomuus,
epäsosiaalisuus)
2. Puutteelliset ja / tai lapsen erityistarpeita huomioimattomat
asunto-olot (esim. lapsen terveys vaarantuu)
3. Vanhempien pitkäaikaistyöttömyys / työuupumus / vuorotyö
4. Usein toistuvat olosuhdemuutokset ( muutot, häädöt)
5. Perherakenteiden toistuvat muutokset ( riitaisat avio- ja avoerot,
vaihtuvat parisuhteet)
6. Perheen eristäytyneisyys musta yhteisöstä, sukulaisista, suhteet
lähiverkostoon
7. Lastensuojelun asiakkuus useammassa polvessa, periytyvä asiakkuus,
opittu avuttomuus
8. Hämärtyneet sukupolvien ja sukupuolten rajat, perheenjäsenten väliset
roolit sekaisin
9. Perheen omaksuman arvomaailman ja sääntöjen huomattava poikkeavuus
yleisesti hyväksytyistä elämäntavoista, lapsilla vaikeuksia sopeutua
esim. koulumaailmaan
10. Perheenjäsenten ihmissuhde / vuorovaikutus / kodin ilmapiiriongelmat
(alistaminen, nöyryytys, väkivaltaisuus, kohtuuttoman tiukka kuri,
tunnekylmyys, mitätöinti, eristäminen kavereista tai muusta
yhteisöstä, seksuaaliset poikkeavuudet ja perversiot)

6

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laki huostaanotosta pitää kumota kokonaan. Se on henkistä väkivaltaa ja on täysin keskiaikainen käsite. Se asettaa sosiaalityöntekijän rajattomaan valta-asemaan ja tekee vanhemmista oikeudettomia.

    • Anonyymi

      Eihän kyse olekaan siitä, onko lapsi sairas vai terve.

      Kerro siis enempi itsestäsi ja tilastadi. Vain siten voi edes yrittää arvioida tilannetta.

      Nykyisellä tekstilläsi viet huomion muualle.

      • Anonyymi

        Olenkin jo kertonut. Minulla on 8-sivuinen perustelu, selkeä ja tiivis väitteiden ja vastineiden kokoelma. Tämä on protesti, jolla saan yritän vetää huomion lastensuojeluun. Kerro mille lakifirmalle saan lähettää sen. T. Terve ja iloinen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenkin jo kertonut. Minulla on 8-sivuinen perustelu, selkeä ja tiivis väitteiden ja vastineiden kokoelma. Tämä on protesti, jolla saan yritän vetää huomion lastensuojeluun. Kerro mille lakifirmalle saan lähettää sen. T. Terve ja iloinen

        Noh, randomisti tuskin lastensuojelu lasta kotoa hakee.
        Kerro siis LYHYESTI mitä oikeasti tapahtui


      • Kaksi tavoitetta

        1. Huostaanottolain kumoaminen kokonaan
        2. Lapseni huostaanoton lopettaminen


    • Meillä seuraavaa kokemusta, koko elämänkaarelta vauvasta 35vuotiaaseen.
      Olemme vaatineet lastemme kavereiden huostaanottoa.

      Minulla on kokemusta noin 1985 syntyneistä ja heidän huostaanotoistaan ja heidän kotihoidoistaan.

      Meidän lapset veivät jopa maitoa ja leipää mukaville kavereille kun heillä oli jääkaappi tyhjä. Heidät huostaanotettiin ja vanhempansa moitti tapahtumaa.

      Jo kymmenkunta vuotta on ko. huostaanotetut muistaneet , meitä ja myös omia vanhempiaan melkoisilla lahjoilla.
      Meitä kun järjestimme huostaanoton kiitetään.
      Ja ei olisi kelatuilla elävillä lasten vanhemmilla niin hyvää hoitoa, jos omat lapset eivät olisi hyvissä viroissa.

      Lapset pukee vanhempansa 2-3 kertaa vuodessa kun käyvät vaatekaupassa ja ostavat vanhemmilleen autokuormallisen vaatteita.

      Vasta nyt vanhemmat ymmärtää huostaanoton. Vanhemmat itkevät onnesta aina kun kohtaavat lapset ja lastenlapset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      45
      7859
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      87
      5419
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3859
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      91
      3829
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3569
    6. 55
      3203
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3182
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      34
      2578
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      211
      2252
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1688
    Aihe