Se oli sitten siinä! Hiihdon norjalainen maailmanmestari teki kovan päätöksen Tourilla
© Toimittanut Sport ContentNorjalaishiihtäjä Emily Iversen on tehnyt kovan, mutta myös jo odotettavissa olleen päätöksen. Hän keskeyttää Tour de Ski-kiertueen.
Iversen oli mukana vielä uudenvuodenpäivän perinteisen hiihtotavan sprinttikarsinnassa Saksan Obertsdorfissa ja raivasi tiensä jatkoon sijalta 28, eli pykälän Iivo Niskasta korkeammalta.
Iversen vahvisti kuitenkin karsinnan jälkeen NRK:lle, että hänen osaltaan Tour loppuu siihen.
Iversen ehti vihjailla jo aiemmin vetäytymisestä. Hän on valitellut energian puutetta.
Iversen käynnisti Tourin vapaan hiihtotavan sprintin 35. sijalla. Tourin toinen etappi, eli Niskasen voittama 15 kilometrin perinteinen merkitsi jo mahalaskua: 59:s. Iversen hiihti Tourin parhaan kisansa perjantaina päädyttyään 15 kilometrin yhteislähtökisassa 17:nneksi.
Iversen voitti viime vuonna 50 kilometrin maailmanmestaruuden Oberstdorfissa
Norjassa on kovat vaatimukset omalle hiihtojaukkueelleen.
Voittoja sekä mitaleja on tultava.
Emily Iversen keskeyttää Tourin
Anonyymi
0
98
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621575- 121559
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211431Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91213Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit451005Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 171875
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747