Kaikki miehet, joilla on omia lapsia, ja ovat sitten vaihtaneet ne uuden naisen lapsiin, niin kertokaas, et tuliko teistä onnellisimpia heidän kanssaan, kuin omien lasten?
Jos voisit vaihtaa ne uuden naisen lapset vielä omiin, niin tekisitkö sen?
Tuntuuko yhtään pahalta että omia lapsia näkee harvemmin kuin niitä vieraita lapsia?
Mitä luulette omien lastenne ajattelevan? Ostatteko vieraille lapsille tavaroita, jotka voisit ostaa omille lapsille? Ostatteko omille mitään? Kertokaa.
Jos voisit vaihtaa ne uuden naisen lapset vielä omiin, niin tekisitkö sen?
Tuntuuko yhtään pahalta että omia lapsia näkee harvemmin kuin niitä vieraita lapsia?
Mitä luulette omien lastenne ajattelevan? Ostatteko vieraille lapsille tavaroita, jotka voisit ostaa omille lapsille? Ostatteko omille mitään? Kertokaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Saan elää arkea ja juhlaa vaimoni lasten kanssa - ja saan olla heille isä. Minua ei vaan käytetä maksumiehenä ja lapsenvahtina - mikä on tilanne omien lasten osalta. Jos haluan olla omieni kanssa joudun tekemisiin sen rähisevän exän kanssa - eikä pahemmin huvita. Ehkä sitten ajan kanssa kun voin sopia tapaamiskuvioista suoraan lasten kanssa sujuu paremmin.
Että lapset ovat sitten jo sinut unohtaneet..ja usko vaan kyllä uusikin eukko osaa rähistä,ajan kanssa ,ajan kanssa sekin,,,
Kauheeta! Onneks et ole mun lasteni isä, ja toivottavasti mun lasteni isä ei koskaan ajattele noin! Huh huh,. Kertoisin varmasti lapsilleni, mitä isä heistä ajattelee ja mitä tekee!
Oletko sä todella tota mieltä että pidät itseäsi omien lasten lastenvahtina ja heidän menojensa maksumiehenä? Eikö se vastuu kuulukin sinulle?? Maksatko sinä ennemmin vieraan ihmisen lasten kulut ja hoidat heitä, ennemmin kuinomia lapsiasi????? Hävytön äijä!
Vaimon lapsille saan olla isä - saan kasvattaa heitä, osallistua heidän harrastuksiin, saan heiltä rakkautta ja iloa elämääni - ja maksan sen lisäksi mielellään heidän menoja. Exän lasten osalta niin en saa mitään muuta kuin haukkuja jos erehdyn hakemaan lapsia, en tiedä mihin rahani menee jonka maksan joka kuukausi, en saa osallistua lasten kasvatukseen, harrastuksiin tms. Exälle en ole muuta kuin lapsenvahti - sen takiahan hän niitä tapaamisia haluaa - ja saahan sitten taas tilaisuuden haukkua minut.
Miksi hoet koko ajan että olet vain maksajana ja lapsenvahtina.Elatukseen sinun kuuluukin osallistua ja lapsenvahtinako olemista on, jos olet lasta tapaamassa.
Mikäli todella ajattelet noin, et välitä, etkä oo ikinä välittänyt lapsestas!! Maksele vaan rauhassa uuden naises kulunkeja ja toimi hälle lapsenvahtina,leiki toisen miehen lapsille isää.Aikun tekee sitten kipiää, mikäli tämä lapsosten isä saisikin exänsä kammarin auki.Sitten pääset uikuttamaan, että maksoit yh:n viuluja ja vielä olit lapsenvahtinakkin-ja että nääs meni ja teki tempun terävän.
Kun annat ajan mennä etkä oo isänä lapselles, se ei enää halua tavata sinua ja arvaa miltä tuntuu että oma isä leikkii isää vieraille, ja itekkin oisit isää(omaa oikeaa isää)kaivaten.Tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu!! Arvaa vaan, miltä lapsen mielessä tuntui kun faija oli ja meni,vietti kaupungilla kesäpäivää viraan porukan kanssa ja osteli niille pennuille jäätelöä ja torilta jotain leluja ym. - vaikka tästä on jo vuoskymmenet aikaa, muistan pahanmielen-viha-raivo-itku-pettymys-jne Että voi lapselle oma isä tehdä paskan tempun, vaihtaa leiriä noin vain!
Miksi mies ei voi saada kokea olevansa isä siellä missä hänestä välitetään. Aivan liian usein saa huomata että ex.puolisot eivät todellakaan halua muuta kuin rahaa lasten isältä. Tapaamiset sallitaan vain silloin kun itse ollaan menossa rilluttelemaan.
Usein kuulee äitien haukkuvan lasten kuullen heidän isää. Riippuen lapsen iästä, suhtautuminen isään voi näin vääristyä lapsella. Mielipiteet isästä eivät ole omia vaan äidin. Erkanemiseen "kelvottomasta" isästä on siis saatu aikaan äidin ei isän toimesta.
Monasti ihmetyttää ero tapauksissa kuinka lapset jää äidille, vaikka isä olisi yhtä hyvä, jopa parempi huoltaja. Nykyään ehkä tämäkin joissain sosiaalipiireissä on huomattu.
Kyllä ex puolisoilla, iseilläkin on eron jälkeen oikeus elämään ja oikeus omiin lapsiin isänä, ilman että ex puoliso sitä säätelee.
Jätän nyt tarkoituksella siviilisäätyni, sukupuoleni, ikäni, perhesuhteeni, ammattini ja muutenkin omat taustani kertomatta.
Antaa kolista...
välitettiin, mutta ei se kiinnostanut. Pubin kirkkaat valot ja samaa harrastanut (juopottelu) uusio-tyttöystävä veivät voiton. Oli kivaa kuulla retkistä ja matkoista ym uusioperheen kanssa, leireistä ja mopoista, autokouluista ymym. (Mummu kertoi kuulumiset, ei ymmärtänyt lapsen tuskaa.) Oma lapsi jäi paitsi tästä kaikesta, aina oli niiiiin kiire töihin, ettei ollut aikaa, kun piti autoakin laittaa ja mummulle puita. Joistakin ei vain ole huolehtimaan, kasvattamaan ja ymmärtämään omaa jälkikasvuaan, ja eihän varsinaista vastuuta tarvitse uusiolapsista kantaa. Aina voi vetäytyä lauseen, en ole sun isä taakse. Se ei onnistu oman kanssa, joten parempi häipyä kokonaan kuvioista.
(Ent. ei riitele rahasta, eikä vapaa-ajasta, eikä hauku isää lapselle, antaa tehdä huomionsa itse.)
Teetkö elatusmaksuista jutun, että äiti vain rahastaa isää/tai kumpi se etä onkin.Lapsen elatus kuuluu molemmille vanhemmille.
Ja eikö lähille ole myös sallittu "rillutteleminen",silloinhan se parhaiten järjestyy, kun lapsi on oman isukin kanssa eikä jollain vieraalla! Ja käyhän se etäkin rilluttelemassa ja vapaata on moninkerroin enemmänkuin lähillä!
Lähi hoitaa yleensä 100% lapsen arjesta ja pyhistä.Mieti mitä kaikkea siihen sisältyy-ja lähiyh tekee sen yksin!
Ex puolisot eivät halua kuinrahaa lasten isältä? Joo, lasta ei kasvateta ilman rahaa, ja vastuu kuuluu myös isälle! Jos mies ei muuhun sitten pysty, olemaan omille lapsille isä, niin mitä häneltä muuta voi saada kuin pakollisen rahan???
Ei sen puoleen ei tuollainen ajatus maailman omaava mies voi ollakkaan hyvä isä! Muuta kuin rahallisesti enää.
etäinen isä ei sanonut "En halua olla lasteni kanssa missään tekemissä enkä isä heille", siinä juju oli enemmänkin se että asiat tehdään äidin puolelta niin vaikeiksi että on lastenkin kannalta parempi olla vähän etäämmällä. Ymmärsinkö etäinen isä oikein sinut? Otetaan se järki nyt käteen ja uskotaan että asiat voi olla niinkin että isälle ei aina edes anneta sitä mahdollisuutta. Voimia sinulle etäinen isä! Toivottavasti asiasi selviävät!
Olen jo kahdesti vastannut pitkällä kaavalla, mutta jostain syystä vastaukset ei tule näkyviin. Kone ilmoittaa, että olisin jo lähettänyt saman viestin, joka ei pidä kuitenkaan paikkansa. Kokeilen nyt tätä.
Olen jo kahdesti vastannut pitkällä kaavalla, mutta jostain syystä vastaukset ei tule näkyviin. Kone ilmoittaa, että olisin jo lähettänyt saman viestin, joka ei pidä kuitenkaan paikkansa. Kokeilen nyt tätä.
Suurin osa eroista on naisten aloitteesta - ja aniharvoin isä saa lähihuoltajuuden. Näin ollen mies joutuu yleensä luopumaan lapsistaan eron myötä. Hän saa toki "tavata" lapsiaan eron jälkeen - mutta kuka nyt haluaisi "tavata" omia lapisaan?! Äidit haluavat yksinhuollon, suppean tapaamisoikeuden jne - ja sitten ihmettelevät että miksei toinen tyydy sellaiseen. Harva etävanhempi suostuu sellaiseen vallankäyttöön vaan lähtee hakemaan rakkautta muualta.
Tollasessa tilanteessa isät useimmiten ovat niin katkeria, että kiusallaan kostavat vaimolleen, myös lapsilleen ettei halua lapsia enää lähelleen. Tietävät että äidit hyppäävät heti barrigaadille, ja sota on valmis.
Isät on sen verran lapsellisia ja haluavat sääliä, että eivät osaa toimia itsenäissesti. He hakevat vieraasta naisesta väliaikaista lohtua.
Sitten ne lapsetkin unohtuu.
Äidit taistelevat isän ja lasten tapaamisesta, mutta itsepäiset isät eivät välitä. Sittenpä voivat kiukutella, että ex vaimo ei anna tavata lapsia, ja taas tulee sääliä taivaan täydeltä muualta, ja vaimo saa haukut niskaansa. Tämä täällä toistuu.
Mutta ei se aina niin mene että äiti jarruttaa tapaamisia. Minä olisin antanut vaikka kaikki lapset isälle ja jäänyt itse etäksi vaan hänpä ei halunnut. Sanoi vain että jos lähdet viet kakaras mukanas. Tavata antaisin vaikka joka päivä mutta hän pakosta tapaa vain silloin kun on sopimukseen laitettu, eikä aina silloinkaan. Menoja kun on monenlaisia aina kun pitäisi lapsiaan nähdä. Lomatkin on hänen omiaan, ei niihin lapset kuulu kuin satunnaisesti. Sapettaa välillä tämä yleistys että kyllä ne isät tapaisi jos äiti vain antaisi, PAH, sanon minä, enkä ole takuulla ainoa lähiäiti joka näin sanoo, ihan oman kokemuksen kautta.
Kerron tässä nyt oman tarinani. Biologiset vanhempani erosivat kun olin 4 vuotias. Jäin asumaan äitini kanssa. Noin vuoden kuluttua äitini avioitui uudelleen ja pian sain pikkusiskon ja veljen. Tapasin säännöllisesti joka toinen viikko biologista isääni ynnä 2 viikkoa kesälomalla ynnä juhlaphät vuoroittain. Kaikki sujui ihan mallikkaasti.
Biologinen isäni avioitui myös ja heille syntyi myös tyttö. Kaikki oli paalisin puolin hyvin, paitsi sitä, että minulle alkoi pikkuhiljaa tulla tunne, ettn kuuluu oikeastaan kumpaankaan perheeseen todella. Kun täytin 10 en enää olisi millään halunnut lähteä tapaamaan biologista isääni, joka asui vieläpä toisella paikkakunnalla. Minulla oli kaverit kotona ja omat harrastukset heidän kanssaan. Asiasta keskusteltiin aina kun tapaamisvikkonloppu lähestyi. Minä koin, että minun velvollisuuteni on lähteä tapaamaan biologista isääni ja pikkuhiljaa tapaamisista tuli minulle vastenmielinen pakko. Tämä ei missään tapauksessa johtunut biologisesta isästäni eikä hänen uudesta perheestään. Mutta koin, että olen siellä vain aina pakollisella vierailulla tapaamisviikonloppuina. Tottakai biologisen isäni lapsella oli omat harrastukset ja ystävät mitkä kuuluivat hänen arkeensa ja minä olin kateellinen hänelle kun hänen ei tarvinnut viettää matkalaukkuelämää ja erota pakosta aina ystävistään ja perheestään joka toinen viikonloppu. Pikkuhiljaa asiasta kehittyi iso ongelma ja siihen molemmat perheeni luojan kiitos
alkoivat etsiä ratkaisua.
Minun haluani kuulua todelliseen perheeseeni siis siihen perheeseen, jossa elin arkeani kunnioittettiin ja päätettiin, ettei minun enää tarvitse viettää matkalaukkuelämää jos en halua. Todellinen onnenhetki oli se, kun äitini "uusi" mies kertoi minulle halustaan adotoida minut lapsekseen ja pyysi minua harkitsemaan asiaa. Kauan minun ei asiaa tarvinnut pohtia kun tajusin, että se oli juuri se asia mitä olin aina halunnutkin. Adoption kautta olisin perheen täysivaltainen jäsen myös juridisesti. Biologinen isäni suhtautui ensin asiaan nuivasti, mutta kun sain hänet vakuuttuneeksi, että tämä on minun tahtoni, hän lopulta suostui adoptioon. Adoption kautta minä nyt kuuluin täysivaltaisesti perheeseen jossa elin arkea. Minulle tuli todella turvallinen olo. Tapasin edelleen satunnaisesti biologista isääni, jota aloin kutsumaan etunimeltä ja haän soitteli minulle kysyen kuulumisiani, mutta pikkuhiljaa soittokerratkin harvenivat.
Nyt olen itsekkin aikuinen ja perheellinen - en ole kuullut biologisesta isästäni tai hänen perheestään enää vuosiin. Olen edelleen tiiviissä yhteydessä vanhempiini ja sisaruksiini ja minulla on maailman paras isä ja lapsillani on maailman paras isoisä vaikkakin adoption kautta.
Tarkoitan vaan sitä, että täällä palstallakin aina aikuiset kertoilevat mikä on lapsen paras ja että lapsen paras on se, että tapaa ja pitää yhteyttä toisessa osoitteessa asuvaan vanhempaan vaikka sitten pakon kanssa. Minulle itselleni oli ja on tärkeää, että tuntee kuuluvansa täydellisesti perheeseen kuin se ettei kuulu täydellisesti oikein kumpaankaan perheeseen.
Kyllä minulle tämä adoptioisä on todellinen isä, hän on se henkilö, jonka kanssa olen elänyt lapsuuteni arjen; ilot ja surut. Kyllä isyys on ehdottomasti palon muuta kuin biologiaa.
Olen joskus miettinyt mitähän biologinen isäni koki tuolloin ja tuntenut asiasta pahaa omaatuntoakin, mutta sitten olen ajatellut, että onhan hänellä nyt myös oma perhe ja se on varmaankin auttanut hänet pahimman yli. Hän soittelee vielä joskus ja kyselee kuulumisiani, mutta koskaan asiaa ei ole otettu enää puheeksi. Minusta tuntuu, että hänellä menee ihan hyvin.
Halusin kertoa tämän siksi, että nähtäisiin, että toisenlaisetkin ratkaisut toimivat ja eritoten lapsen parhaaksi.
Olipa hyvä, että kerroit tarinasi! se sai minutkin ajattelemaan, että tosiaan aina ei ole yhtä oikeaa ratkaisua ja yhtä oikeaa tapaa toimia. Sinun tarinasi ei ole varmasti se tyypillisin, eikä mikään yleinen ratkaisu. Mutta kirjoituksestasi paistoi, että olet onnellinen ja tyytyväinen tuolloiseen ratkaisuun! Ja että se oli oikeasti hyvä ratkaisu! Toivottavasti kirjoituksesi saa ihmiset ymmärtämään, että se, mikä toimii yhdellä ei toimikaan toisella!! Ja että, jos tulee ongelmia, ne oikeasti yritetään ratkaista!
Uskon, että moni uusioperhe toteuttaisi monen etälapsen/etänuoren toiveen samalla tavalla, mutta esteenä on raha.
Rahasta meilläkin keskusteltiin adoptiota mietittäessä kohdallani. Biologinen isäni maksoi elatusapua minusta 1000mk/kk. Tuolla summalla teimme aina 2 viikon etelän matkan koko perhe. Kaikkein eniten tuosta rahasta luopuminen arvelutti äitiäni - jostain syystä. Toisaalta hänkin ymmärsi, että jos hän antaisi minun lopettaa tapaamiset kokonaan, ei olisi kohtuullista velvoittaa isääni maksamaan minusta elatusapua, myös tuleva adoptioisäni oli asiassa samaa mieltä ja oli vahvasti sitä mieltä, että minun pakottamiseni vastentahtoisesti tapaamisiin on minun käyttämistäni rahastusvälineenä eikä hänen mielestään ihmisarvolle sopivaa. Tottakai päätös adoptiosta on aina myös taloudellinen kysymys.
Muistan, että kohokohta oli kun postilaatikosta poistettiin minun entinen nimeni ja siihen jäi vain yksi nimi, mikä takoitti, että asunnossa asuva perhe oli nyt täydellisesti yhtä perhettä.
No, ei tuo adoptio perhettämme kaatanut taloudellisesti ja eteläänkin vielä matkustettiin vaikkakaan ei ihan joka vuosi.
Lapsien/nuorten kannalta tällaiset adoptoimiset uusioperheissä tasavetaistaa perheen jäsenet ja aiemman avioliiton lapsikin kokee kuuluvansa täydellisesti perheeseen. Minusta se on hyvä asia ja sitä pitäisi enemmän miettiä näissä uusioperheissä jos vaan taloudellisesti rahkeet riittävät tai maltetaan ehkä tinkiä etelän matkoista (saavutetusta edusta) lapsen edun takia.
Voi tietenkin olla, että tämä malli ei syystä tai toisesta kaikille sovi - mutta uskoisin, että niille äideille ja isille, jos kummallakin on jo oma uusioperhe malli ehkä sopii parhaiten.
Perheensisäiseen adoptioon pitää saada myös sen biologisen vanhemman suostumus. Jos biologinen isäsi ei olisi suostunut tähän, ei se olisi onnistunut.
Mutta ehkä bio-isäsi ajatteli myöskin taloudellisesti: nyt hänen ei tarvitse enää maksaa eikä elättää, 1000 mk/kk jää uuden perheen elättämiseen.
Sitä paitsi harvassa yh-tai uusioperheissä elatusmaksut ovat noin isot, ja harvassa niillä on mahdollista matkustella !!??!! Yleensä ne menevät kyllä ihan siihen elämiseen. Tai jos menevät vanhempien omaan kulutukseen, sen näkee lapsistakin sitten, ettei heille asti riitä.
Niin tai näin, sinun kannalta toki parempi että perheensisäinen adoptio onnistui.
Loistava kirjoitus sinulta! Saivat äidit ajattelemisen aihetta ja taas kerran näki miten katkeria äidit osaavat olla.
Vaikka jouduin luopumaan lapsistani sain tilalle ihanan vaimon joka rakastaa minua - ja kaupan päälle vielä ihanat lapset jotka arvostavat minua arki-isänä. Kyllä nyt tuntuu ihanalta kun saa elää perheessä missä vallitsee rakkaus ja kunnioitus.
Ei kuitenkaan lähdetä yleistämään yhtään ketään. On paskoja miehiä ja paskoja naisia ja naisia jotka osaa manipuloida ja miehiä jotka ei piittaa lapsistaan paskaakaan. Samoin toistepäin. Ja edelleen toistepäin. Näitä riittää kuin sieniä sateella mutta tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja muille. Tärkeää on myös taata lapselle pysyvyyttä - ei väkipakolla isänsä tapaamista vaan jonkinlaista yhteenkuuluvuutta edes.
Kyllä mä itse antaisin lapsen isän nähdä lasta jos elatusmaksut maksaisi. Mutta käytäntö on se, että kun neljästä lapsesta elareita maksaa kahdelle muulle naiselle niin jos ei tipu mulle, niin ei tipu tapaamisiakaan. Lapsen isä on velvollinen elättämään.
Itse asiassa joka toinen viikonloppu-systeemi on täysin arsesta. Yhteishuoltajuuden pitäisi olla joka toinen viikko ja lapsen kulungit puoliksi. Satakahdeksantoista euroa kuussa per lapsi ei ole paljon jos äiti maksaa viissataa euroa muuta.
On tosiaan ala-arvoista käydä kauppaa omilla lapsilla.
Olet pahasti hakoteillä. Kysymyksen asettelu on täysin vääränlainen! Kun aikoinani erosin, erosin vaimostani, en lapsistani. En halunnut olla enää asua ja elää ex-vaimoni kanssa. Se oli aivan mahdotonta, monestakin eri syystä. Eron vuoksi jouduin eroon myös lapsistani. Näin heitä säännöllisesti, mutta en päivittäin. Olin ja olen heille isä ja rakastan heitä, vaikka en haluakaan heidän äitiään. Ajan myötä siihen tottuu, että lapsiaan ei tapaa päivittäin.
Kun tapasin nykyisen vaimoni, rakastuin häneen välittömästi. Ihanin ihminen, joka on olemassa. Hänellä on myös lapsia, joihin olen ajan myötä hyvin kiintynyt.
Kyse ei ole vaihtokaupasta!! En ole vaihtanut omia lapsiani vaimoni lapsiin. Enkä sen vuoksi voisi enkä haluaisi vaihtaa heitä omiini. Minulla on nyt molemmat. Se on rikkautta! Enkä voi sanoa, että olen onnellisempi tai onnettomampi vaimoni lasten kanssa. Mutta sen voin sanoa, että nykyisen vaimoni kanssa olen onnellisempi kuin entisen.
Ostelemme tavaroita molempien lapsille. Vaimoni lapsille ehkä enemmän, koska heistä saa pientä elatusmaksua, mutta itse maksan omistani suurempaa elatusmaksua. Sitäpaitsi ex-vaimoni on melkoisen hyväpalkkainen, joten omilla lapsillani ei ole taloudellista huolta.