Muutosjohtaja Jukka Lindberg paheksuu päätöstä palauttaa lääkärien vastaanotot Hausjärvelle juuri ennen kuin Kanta-Hämeen hyvinvointialue aloittaa toimintansa.
Lindberg ei pidä tätä aisallisena toimintana:hyvinvointialueelle ei jätetä mahdollisuutta katsoa, kuinka palvelut olisivat viisaimmin toteutettavissa. "Tämä on nyt sitä, että kunnallisilla organisaatioilla on vielä ihan suvereeni oikeus tehdä päätöksiä, vaikka ne itse asiassa sitoisivat pääosin hyvinvointialuetta."
Lisävakanssit maksavat ensi vuonna Riihimäelle, Lopelle ja Hausjärvelle yhteensä noin 184000€ ja vuonna 2023 kustannus on jo yli 636000€.
"Kyllä 640000€ on todella iso raha, jos sen verran joudutaan leikkaamaan pois jostain muusta", Lindberg sanoo. "En pidä tätä kovin lojaalina ja asiallisena toimintana."
Lähde: Forssan Lehti 30.12.2021
Miten te hausjärveläiset valtuutetut perustelette tehtyä päätöstä, joka vaikuttaa muidenkin kuntien toimeentuloon? Teittekö hienot oharit ja sooloilitteko? Olisiko kuitenkin yhteen hiileen puhaltaminen ollut parempi toimintatapa kuin minäminä-mentaliteetti?
Kysymys valtuutetuille
5
1949
Vastaukset 5
- Anonyymi
Onko sen verran vellihousuporukkaa, ettei kukaan uskalla tai osaa vastata? Niin arvelinkin.
- Anonyymi
Eikö tämä pitäisi kysyä Lopen puolelta, sieltä lähdettiin ensin vaatimaan lääkäreitä takaisin. Hausjärveläisille olisi riittäneet Riksun vastaanotot, mutta koska Loppikin sai...
- Anonyymi
Eli hausjärveläiset toimivat epälojaalisti jos joku muukin niin tekee? Jos heille olisi riittänyt Riksun vastaanotot, niin miksi sitten näin? Aika löyhä peruste. Vrt: jos joku potkii mummoa niin sinäkin saat potkia mummoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli hausjärveläiset toimivat epälojaalisti jos joku muukin niin tekee? Jos heille olisi riittänyt Riksun vastaanotot, niin miksi sitten näin? Aika löyhä peruste. Vrt: jos joku potkii mummoa niin sinäkin saat potkia mummoa.
Näin se meni. Hausjärven edustajat äänestivät kuntayhtymässä Hausjärven ja Lopen vastaanottojen lopettamisen puolesta.
- Anonyymi
Tämä Linberg tunnetaan Hämeenlinnassa hitollisena öykkärinä ja on innoissaan ainoastaan silloin, kun ollaan pienentämässä, kaventamassa tai leikkaamassa ihmisten palveluista pois. Ja noihin euromääriin en todellakaan luota, koska Hämeenlinassa on varsinkin vanhan hallinnon aikana totuttu valehtelemaan suoraan ihmisille kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 281245
- 851098
- 42907
- 67845
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151649- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512