Aluevaltuustot valitsevat oman alueensa virkamiesjohdon

Keitä ihmiset valitsevat aluevaltuustoon, siitä riippuu pitkälti se,
miten koko uudistus onnistuu.
68705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Eli on tärkeää mitä puoluetta äänestää, politiikka "ohjaa" päätöksiä.
Vastuu sotepalveluista siirtyy hyvinvointialueille 2023.

Äänestä
  • Puolueen valinta onkin se tärkein asia. Suomen vaalijärjestelmä (pois lukien presidentinvaali) on henkilö- ja puoluevaalin yhdistelmä, jossa yhdellä numerolla äänestetään sekä henkilöä että puoluetta. Puolue saa aina sen äänen, vaikka ehdokas ei menestyisikään.

    Äänestä

Meneekö se siis niin, että virkamiehet tulevat valmistelemaan sote-asiat, joista aluevaltuustot päättävät äänestyksellä ? Samoin kuin kunnan- ja kaupunginvaltuustot toimivat.

Äänestä
  • Kannattaa katsoa ehdokaslistoja. Joillakin puolueilla on lukemattomia, toisilla jos kourallinen.
    Tulipa mieleeni tämä: tuleeko aluehallinnon kylkeen lautakuntia käsittelemään höpölöpösti joitain hallintoon liittyviä asioita osa-alueaiheittain?
    Olen ollut sitä mieltä, että kuntatason lautakunnat voisi lakkauttaa.
    Suomesta tulee neuvostojen neuvostomaa, ellei osata toppuutella hallintoa keveäksi.
    Mihin opettajia tässä orkesterissa tarvitaan?
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa katsoa ehdokaslistoja. Joillakin puolueilla on lukemattomia, toisilla jos kourallinen.

    Kuka sitten kunnan asioista päättäisi, jos kunnanvaltuustot lakkautettaisiin ?
    Virkamies on ihminen myös, hän voi alkaa ajaa omia etujaan.
    Virkamiestasolla voisi tehdä ihan minkälaisia päätöksiä vain,
    jos kuntalainen ei pääse osallistumaan päätöksentekoon.

    Kunnilta lähtee vain sote. Muut asiat jäävät kuntien päätettäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa katsoa ehdokaslistoja. Joillakin puolueilla on lukemattomia, toisilla jos kourallinen.
    Tulipa mieleeni tämä: tuleeko aluehallinnon kylkeen lautakuntia käsittelemään höpölöpösti joitain hallintoon liittyviä asioita osa-alueaiheittain?
    Olen ollut sitä mieltä, että kuntatason lautakunnat voisi lakkauttaa.
    Suomesta tulee neuvostojen neuvostomaa, ellei osata toppuutella hallintoa keveäksi.
    Mihin opettajia tässä orkesterissa tarvitaan?
    Beng

    Valtuustot edustan m e i t ä, kuntalaisia. Ei kai kukaan kuntalainen voi niitä haluta pois ?

    Aiemmin lakisääteisiä lautakuntia oli monta. Nykykuntalain mukaan pakollinen on ainoastaan hallinnon ja talouden tarkastamisesta vastaava tarkastuslautakunta ja vaalilautakunta.

    Kunnanvaltuusto valitsee itselleen hallituksen. Kunnanhallitus on kunnan toimielin,
    joka valmistelee valtuuston käsittelemät asiat ja vastaa kunnan hallinnosta ja taloudesta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka sitten kunnan asioista päättäisi, jos kunnanvaltuustot lakkautettaisiin ?
    Virkamies on ihminen myös, hän voi alkaa ajaa omia etujaan.
    Virkamiestasolla voisi tehdä ihan minkälaisia päätöksiä vain,
    jos kuntalainen ei pääse osallistumaan päätöksentekoon.

    Luepa, mitä kirjoitin: l a u t a k u n n a t. Aivan eri asia.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luepa, mitä kirjoitin: l a u t a k u n n a t. Aivan eri asia.
    Beng

    Ja muutkin lukekaa, mitä kirjoitin.
    Ne lautakuntien rahat eli kokouspalkkiot voisi siirtää sisäiseen tarkastukseen,
    Aluehallinnollakin tulee olla sisäiset tarkastajat.
    Miten monta kertaa kunnissa on ylitetty toimivaltuudet?
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luepa, mitä kirjoitin: l a u t a k u n n a t. Aivan eri asia.
    Beng

    Lue itsekin:
    Aiemmin lakisääteisiä lautakuntia oli monta. Nykykuntalain mukaan pakollinen on ainoastaan hallinnon ja talouden tarkastamisesta vastaava tarkastuslautakunta ja vaalilautakunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue itsekin:
    Aiemmin lakisääteisiä lautakuntia oli monta. Nykykuntalain mukaan pakollinen on ainoastaan hallinnon ja talouden tarkastamisesta vastaava tarkastuslautakunta ja vaalilautakunta.

    Luin jo.
    Montako omassa kunnassasi on?
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa katsoa ehdokaslistoja. Joillakin puolueilla on lukemattomia, toisilla jos kourallinen.
    Tulipa mieleeni tämä: tuleeko aluehallinnon kylkeen lautakuntia käsittelemään höpölöpösti joitain hallintoon liittyviä asioita osa-alueaiheittain?
    Olen ollut sitä mieltä, että kuntatason lautakunnat voisi lakkauttaa.
    Suomesta tulee neuvostojen neuvostomaa, ellei osata toppuutella hallintoa keveäksi.
    Mihin opettajia tässä orkesterissa tarvitaan?
    Beng

    Näin se käy.....
    https://yle.fi/uutiset/3-12152029

    Kuka voi asettua ehdolle...

    Vaalikelpoinen aluevaltuustoon ei ole:

    valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi hyvinvointialuetta koskevia valvontatehtäviä;

    hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö, joka toimii aluehallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen tai hyvinvointialueen liikelaitoksen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

    hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun hyvinvointialueen palveluksessa olevaan henkilöön;

    hyvinvointiyhtymän jäsenenä olevan hyvinvointialueen aluevaltuuston osalta hyvinvointiyhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun hyvinvointialueen palveluksessa olevaan henkilöön.

    Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on kuitenkin vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

    Kiitos 17:28
    Hyvin tähdellistä tietoa. Rajaus on tarpeen, jottei lobata omaan pussiin.
    Kun näin menetellään, voi ajatella, että valittavat ovat jollain tavoin riippumattomia.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtuustot edustan m e i t ä, kuntalaisia. Ei kai kukaan kuntalainen voi niitä haluta pois ?

    Beng haluaa, ettei kuntalaisia edusta kukaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Beng haluaa, ettei kuntalaisia edusta kukaan ?

    Että mitä? Jossain kunnassahan aluevaltuutettu tai -hallituksen jäsen on kuntalaisena.
    Outo väite taas Sinulta.
    Beng

    Äänestä

Jokaisen riippumatta varallisuudesta pitäisi voida ja olla oikeutettu tulemaan vaaleihin ehdokkaaksi.
Näin ei ole.

Esim. Kokoomus ja Kepu joissakin piireissä perii maksun ehdokkaalta
mainoskuluja varten.
Ikäänkuin puolueilla ei olisi rahaa ja ikäänkuin niitä ei tukisi tahot,
joilla rahaa on yllin kyllin !!!

Esim. EK tukee miljoonilla Kokoomusta kaikissa vaaleissa.
Kepua tukee isot tuottajat ja voiko jopa MTK:kin tukea Kepua ?

Äänestä
  • On organisaatio mikä tahansa, rahat menevät ylöspäin. Vrt. eläkeläisjärjestöt. Eivät ne pysy ajassa parin kympin jäsenmaksuilla, joista osa pitää tilittää johdolle.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On organisaatio mikä tahansa, rahat menevät ylöspäin. Vrt. eläkeläisjärjestöt. Eivät ne pysy ajassa parin kympin jäsenmaksuilla, joista osa pitää tilittää johdolle.
    Beng

    Eläkeläisjärjestöjen maksut on todella pienet etuihin nähden.
    https://www.ekl.fi/tietoa-meista/jasenyys-ja-jasenedut/
    Jos joku järjestössä saa vaivanpalkkaa tai palkkaa en ole kateellinen.
    Kuuluin järjestöön vielä joku vuosi sitten, jäsenmaksu oli 20 euroa.
    Sain runsain mitoin iloa elämääni ja ystäviä järjestön kautta
    yhteisissä tilaisuuksissa ja retkissä

    EKL:n teesit aluevaaleihin 2022

    Eläkkeensaajien Keskusliitto julkaisi aluevaaliteesinsä liittokokouksensa julkilausuman yhteydessä 4.11.2021.

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyessä maakunnallisille hyvinvointialuille, on tinkimättä huolehdittava siitä, että ikäihmisille tärkeitä sosiaali- ja terveyspalveluja on riittävästi ja että ne ovat laadullisesti korkeatasoisia sekä kohtuuhintaisia. Toimivat lähipalvelut on taattava kuntalaisille ikään ja asuinpaikkaan katsomatta.

    Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n teesit aluevaaleihin

    Liiton teesit koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:

    1.Hyvinvointialueella on turvattava kohtuuhintaiset, hyvät ja riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut
    2.Palveluohjaus turvattava
    3.Asiakasmaksut eivät saa estää palvelujen saamista
    4.Sote-keskuskäynnit maksuttomiksi
    5.Ikääntyneelle turvallinen kotihoito sekä palveluasumisen ja laitoshoidon mahdollisuus tarvittaessa
    6.Hyvinvointialueille toimivat ja edustavat vanhusneuvostot
    7.Vanhusasiamies jokaiselle hyvinvointialueelle
    8.Hyvinvointialueiden ja kuntien tulee toimia yhteistyössä
    9.Asuminen ja joukkoliikenne ikääntyneen turvana
    10.Eläkkeensaajien tekemälle työlle sille kuuluva arvo

    Taas kaksi eri asiaa. 1) organisaation rahoitus ja 2) toiminta: yhteisiä tapahtumia.

    Melkein Kuka tahansa osaa kirjoittaa, mitä tarttis tehdä.....

    Eikö olekin hyvä, että kuka tahansa osaa kirjoittaa ? Ilman tavotteita ja niiden julkituomista mikään asia ei edisty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas kaksi eri asiaa. 1) organisaation rahoitus ja 2) toiminta: yhteisiä tapahtumia.
    Beng

    Luulet ja haluat siis, että eläkeläisjärjestö pyörisi ilman rahaa ? Ei mikään iso organisaatio pyöri ilman rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olekin hyvä, että kuka tahansa osaa kirjoittaa ? Ilman tavotteita ja niiden julkituomista mikään asia ei edisty.

    Jepjep. Mutta miten usein luemme tai kuulumme luvattavan yhtä hyvää, kahta kaunista.
    Missä ne toteutuneet tavoitteet ovat.
    Meitä on lukumääräisesti paljon.
    Beng
    Vuosi vuoden perään ihmetellään samoja asioita. Mitään ei tapahdu. Taantumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EKL:n teesit aluevaaleihin 2022

    Eläkkeensaajien Keskusliitto julkaisi aluevaaliteesinsä liittokokouksensa julkilausuman yhteydessä 4.11.2021.

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyessä maakunnallisille hyvinvointialuille, on tinkimättä huolehdittava siitä, että ikäihmisille tärkeitä sosiaali- ja terveyspalveluja on riittävästi ja että ne ovat laadullisesti korkeatasoisia sekä kohtuuhintaisia. Toimivat lähipalvelut on taattava kuntalaisille ikään ja asuinpaikkaan katsomatta.

    Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n teesit aluevaaleihin

    Liiton teesit koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:

    1.Hyvinvointialueella on turvattava kohtuuhintaiset, hyvät ja riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut
    2.Palveluohjaus turvattava
    3.Asiakasmaksut eivät saa estää palvelujen saamista
    4.Sote-keskuskäynnit maksuttomiksi
    5.Ikääntyneelle turvallinen kotihoito sekä palveluasumisen ja laitoshoidon mahdollisuus tarvittaessa
    6.Hyvinvointialueille toimivat ja edustavat vanhusneuvostot
    7.Vanhusasiamies jokaiselle hyvinvointialueelle
    8.Hyvinvointialueiden ja kuntien tulee toimia yhteistyössä
    9.Asuminen ja joukkoliikenne ikääntyneen turvana
    10.Eläkkeensaajien tekemälle työlle sille kuuluva arvo

    Kohta 6 ja 7 ei taida olla soteuudistuksen agendalla,
    mutta kun saataisiin edes yksi vanhusasiamies valtakuntaan !
    Lapsiasiamies on saatu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulet ja haluat siis, että eläkeläisjärjestö pyörisi ilman rahaa ? Ei mikään iso organisaatio pyöri ilman rahaa.

    Viittaan äskeiseen kirjoitukseeni.
    No eipä sillä rahalla ja organisaatiolla ole mitään selvästi toteutunut.
    Kertokaa, mitä nuo järjestöt ovat oikeasti saaneet aikaan. Konkretiaa.
    Erilaisia kahvinjuontitilaisuuksia. Arpajaisia. Meneeköhän niistäkin rahat ylöspäin, kun tilitetään villasukista saadut rahat.
    Beng
    Okei. Lisään: luentoja, mutta nekin on paikallispoliitikkojen tai poliittisesti suntautuneita ns. asiantuntijoita. No. Saahan niistä hetkeksi pölinän aihetta.
    Eläkeläisiä on hyvin p a l j o n.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jepjep. Mutta miten usein luemme tai kuulumme luvattavan yhtä hyvää, kahta kaunista.
    Missä ne toteutuneet tavoitteet ovat.
    Meitä on lukumääräisesti paljon.
    Beng
    Vuosi vuoden perään ihmetellään samoja asioita. Mitään ei tapahdu. Taantumista.

    "Vuosi vuoden perään ihmetellään samoja asioita. Mitään ei tapahdu. Taantumista."
    Ja nytkin vastustetaan sitä, että parempaa yritetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viittaan äskeiseen kirjoitukseeni.
    No eipä sillä rahalla ja organisaatiolla ole mitään selvästi toteutunut.
    Kertokaa, mitä nuo järjestöt ovat oikeasti saaneet aikaan. Konkretiaa.
    Erilaisia kahvinjuontitilaisuuksia. Arpajaisia. Meneeköhän niistäkin rahat ylöspäin, kun tilitetään villasukista saadut rahat.
    Beng
    Okei. Lisään: luentoja, mutta nekin on paikallispoliitikkojen tai poliittisesti suntautuneita ns. asiantuntijoita. No. Saahan niistä hetkeksi pölinän aihetta.
    Eläkeläisiä on hyvin p a l j o n.

    Mene ensin eläkeläistoimintaan ja arvostele sitten.

    Mitä eläkeläisjärjestön sinun mielestäsi kuuluisi saadaan aikaan ?
    Olen kuulunut järjestöön ja olin erittäin tyytyväinen sen toimintaan.
    Eläkeläisjärjestö ei ole poliittinen järjestö, se ei ole mikään eduskunta,
    jolla olisi valtaa. Se voi kirjoittaa teesejään, mutta päätösvaltaa sillä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene ensin eläkeläistoimintaan ja arvostele sitten.

    Olen ollut ja turhautunut. Puoluesidonnaisessa paikallispoliitikot käyvät kuin heillä olisi hovi. Saattanevat kuvitella, että juuri heitä vanhukset äänestävät.
    Eläkeliitto on väljempi. Luennoitsijoiden joukossa on ollut poliittisesti suuntautuneita.
    Pankin edustaja myy tuotteitaan. Sekin vain yhden pankin juttu.
    Beng
    Kivoja ihmisiä muutoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta 6 ja 7 ei taida olla soteuudistuksen agendalla,
    mutta kun saataisiin edes yksi vanhusasiamies valtakuntaan !
    Lapsiasiamies on saatu.

    Valtakunnan vanhusasiavaltuutettu on valittu, Päivi Toppo.
    Kait alueellisia asia m i e h i ä kin on valittu.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ollut ja turhautunut. Puoluesidonnaisessa paikallispoliitikot käyvät kuin heillä olisi hovi. Saattanevat kuvitella, että juuri heitä vanhukset äänestävät.
    Eläkeliitto on väljempi. Luennoitsijoiden joukossa on ollut poliittisesti suuntautuneita.
    Pankin edustaja myy tuotteitaan. Sekin vain yhden pankin juttu.
    Beng
    Kivoja ihmisiä muutoin.

    Poliitikot käyvät joskus eläkeläisjärjestöissä kahveilla ääniä kalastaakseen.
    Ehkä kustantavat puoluetuilla tarjoomiset.

    17:34
    Tuolta vähän tuntuu.
    Sitten mummot ja papat istuvat kuin kansakouluaikana. Kuin olisi jokin hartaushetki.
    Anteeksi. Jotain ytyä kaipaisin. Olisi tilaisuus haastaa ikiaikaisesti valtuustossa istuneita poliitikkoja. Varsinainen pulina alkaa ulos mentäessä kuin työpalaverin jälkeen.
    Pelottaako ihmisiä vielä tässä iässä? Ei pitäisi.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ollut ja turhautunut. Puoluesidonnaisessa paikallispoliitikot käyvät kuin heillä olisi hovi. Saattanevat kuvitella, että juuri heitä vanhukset äänestävät.
    Eläkeliitto on väljempi. Luennoitsijoiden joukossa on ollut poliittisesti suuntautuneita.
    Pankin edustaja myy tuotteitaan. Sekin vain yhden pankin juttu.
    Beng
    Kivoja ihmisiä muutoin.

    Ei poliitikkoja ja eläkeliittoja voi verrata toisiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei poliitikkoja ja eläkeliittoja voi verrata toisiinsa.

    Että, mitä?
    On yksi Eläkeliitto. Muita ryhmiä on melkoisesti. Niissä hyörivät mukana paikallispoliitikot.
    Tietenkin voi verrata. Pitävätkö he ihmiset hiljaisina ja edistävätkö ollenkaan vanhusten asioita vai istuvatko itsetyytyväisinä perziillään.
    Beng

    Äänestä

Sote-työryhmien työ mahtaa olla turhauttavaa. Kannustusta ei paljon kuulu
kansalaisilta, enimmäkseen haukkumista, vaikka moni ei edes ole ottanut asioista selvää. räksyttää vain räksyttääkin, niinkuin oppositiokin.

Äänestä

Aloittajalle mainitsisin vain, että Sotesta tuli susi jo syntyessään, riippumatta ketä niillä vaaleilla valitaan. Korkeimpien Sote- virkamiesten valinnasta tuli, yllätys ja yllätys, tässäkin organisaatiohimmelissä poliittisia virkanimityksiä, niin paljon kuin niistä poliittisista virkanimityksistä ja muka niistä luopumisista vuosien mittaan onkaan puhuttu ja kirjoitettu niin eiköhän niitä vaan lisätä!
Sote ei tuo minkäänlaista kohennusta sote- alan palveluja tarvitseville rivikansalaisille, se ei herätä mistään henkiin olemattomia lääkäreitä, sairaanhoitajia ym. hoitajia, ei se tuo yhtään uutta ambulanssi- tai palokuntahenkilöä, ei yhtään hätäkeskuspäivystäjää, ei niin mitään muuta kuin johtajia lakeijoineen sekä lisää kuluja ja kustannuksia.

Äänestä
  • Jatka jankutusta persu, kiihtyvällä tahdilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatka jankutusta persu, kiihtyvällä tahdilla.

    Tavallaan ymmärrän 17:46 ajatuksia. Koska asia on valmisteluvaiheessa, ei kellään ole varmaa tietoa tulevaisuudesta. Tämä tekee epäileväiseksi ja monia kysymyksiä nousee mieleen. Ei muutoksia voi isona klönttinä niellä tuosta noin.
    Omalta osaltani ajattelen, okei, päätös sotesta on tehty.
    Seuraava steppi nähdä, millaiset valtuutetut valitsemme ja millaisia hallituksia tulee.
    Parasta olisi nyt haastatella pohjanmaalaisia ja itäsuomalaisia, koska tällä alueilla järjestelyistä on tullut kehuja. Tahtoisin tietää.

    Kokoomus+jatkaa+sote-räksytystään+viimeiseen+asti+etenkin+eduskunnassa,+koska+niitä+raivostuttaa,+että+ne+jäivät+näppejään+nuolemaan+Sipilän+hallituskaudella.+Ne+melkein+onnistuivat+kaappamaan+veronmaksajien+rahatyksityisille+lääkärikeskuksille+rantautettavaksi+veroparatiiseihin,mutta+Sipilä+löikin+hanskat+tiskiin+ja+hallitus+hajosi.Sote-suunnittelu+jäi+kesken+viime+metreillä.Se+oli+hyvä,+koska+siitä+ei+ainakaan+olisi+tullut+hyvä.Olisi+ehkä+käynyt+niinkuin+vanhushoivan+kanssa,+josta+kokoomus+kaappasi+80%+rikastuttamaan+kansainvälisten+sijoitusfirmojenosakkeenomistajia.Vanhukset+on+sen+jälkeen+"sijoitettu"+enimmäkseen+espereihin,enkä+muista+että+mistään+terveydenhoidossa+olisi+tullut+niin+suuri+ongelmakuin+vanhusten+kaltoinkohtelusta+niissä.Huonolla+hoivalla+tulee+suurimmat+voitot.

    Noinhan tapahtui.
    Hilkulla otteen menettäminen. Nyt ja aina on mahdollisuus käyttää yksityistä palvelua.
    Julkispalveluita vain ei saa alistaa yksityispuolen sanelemaksi.
    Tällä hetkellä joudutaan ostamaan yksityiseltä palveluita,,koska koronapotilaat ovat tukkineet osaksi muun sairaudenhoidon. Ja näinpäin se pitää mennä.
    Yksityispuoli saa olla osaksi reservi, ei toisinpäin.
    Täytyy muistaa, että työssä olevat ovat suureksi osaksi työterveydenhoidon piirissä.
    En tiedä, millaisia sopimuksia kunta tekee yritysten, jotka ostavat? työterveyspalvelut terveyskeskuksesta, kanssa.
    Tästä ei ole koskaan kerrottu. Ja. Viehän tuollainen vastaanottopalveluja esim. ajallisesti muilta. Hinnoista en ole kuullut.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatka jankutusta persu, kiihtyvällä tahdilla.

    Jos Sote- kokouksissa keskustellaan yhtä sivistyneesti kuin sinä kirjoitat, kyllä silloin hyvää on luvassa, haistattele jo välillä...
    Ai niin, muistuttaisin etten ole persu- puolueen kannattaja...Mutta jos SINULLA joskus sattuisi oleman jotakin asiaa ja jokin oma mielipide perusteluineen niin kerropa toki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tavallaan ymmärrän 17:46 ajatuksia. Koska asia on valmisteluvaiheessa, ei kellään ole varmaa tietoa tulevaisuudesta. Tämä tekee epäileväiseksi ja monia kysymyksiä nousee mieleen. Ei muutoksia voi isona klönttinä niellä tuosta noin.
    Omalta osaltani ajattelen, okei, päätös sotesta on tehty.
    Seuraava steppi nähdä, millaiset valtuutetut valitsemme ja millaisia hallituksia tulee.
    Parasta olisi nyt haastatella pohjanmaalaisia ja itäsuomalaisia, koska tällä alueilla järjestelyistä on tullut kehuja. Tahtoisin tietää.
    Beng

    Nämä jotka valitsemme ovat juuri niitä, jotka rakentavat tulevaisuuden suuntaviivat soliaali-ja terveydenhoitoon sekä pelastustoimeen.
    Valtaa on paljon jaossa. Keitä valitsevat viranhaltioiksi ja miten rahat jaetaan, miten ja millaisia palveluja on tarjolla.
    Käsittääkseni tarkoitus on aloittaa 2023, muttei se tarkoita sitä, että kaikki olisi valmiina silloin.
    Asioiden muotoutuminen ja uomiin asettuminen kestä varmaan ehkä vuosiakin.
    Ilman koronaakin asia olisi iso, nyt vielä on kirimistä muiden sairauksien hoidossa, jolleivat jo monet kerkiä kuollakin hoidon puutteeseen, jos ei koronasta päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan tapahtui.
    Hilkulla otteen menettäminen. Nyt ja aina on mahdollisuus käyttää yksityistä palvelua.
    Julkispalveluita vain ei saa alistaa yksityispuolen sanelemaksi.
    Tällä hetkellä joudutaan ostamaan yksityiseltä palveluita,,koska koronapotilaat ovat tukkineet osaksi muun sairaudenhoidon. Ja näinpäin se pitää mennä.
    Yksityispuoli saa olla osaksi reservi, ei toisinpäin.
    Täytyy muistaa, että työssä olevat ovat suureksi osaksi työterveydenhoidon piirissä.
    En tiedä, millaisia sopimuksia kunta tekee yritysten, jotka ostavat? työterveyspalvelut terveyskeskuksesta, kanssa.
    Tästä ei ole koskaan kerrottu. Ja. Viehän tuollainen vastaanottopalveluja esim. ajallisesti muilta. Hinnoista en ole kuullut.
    Beng

    Oletteko tienneet, että Kela eli me kaikki veronmaksajat maksamme suurimman
    osan työterveyshuollosta, jonka firmat ostavat yksityisiltä ?

    Kuitenkaan me kunnallisen piirissä olevat, jotka työterveyshuoltokin maksamme
    emme saa itse samantasoista terveydenhoitoa.
    Jonotamme ja jonotamme jopa terveyskeskuslääkäriin.

    Mitähän tarkoitat ? Ei kai terveyskeskuksissa käy kuin kunnan omat työntekijät ?
    Yritykset ostavat työterveyspalvelut yksityisiltä ja veronmaksaja maksaa suurimman
    osan niistäkin, vaikkei itse saa aikaa lääkärille terveyskeskukseen.

    Tekessä ei oikeastaan käy kuin työttömät, eläkeläiset, lapsiperheet, joilla ei ole vakuutusta lapsien sairaanhoitoon ja pienyritysten työntekijät, joille työnantajan ei ole velvollisuutta
    järjestää työterveyshuoltoa.

    Meidän (eläkeläistenkin) lääkärillepääsyä yritetään siis nopeuttaa.

    Väitteesi eivät nyt oikein kestä päivänvaloa!
    Suomessa on (ainakin oli?) yleinen kunnallinen terveydenhoitojärjestelmä jossa ihmisten oli mahdollista käydä lääkärissä oman kunnan terveyskeskuksessa siitä riippumatta oliko hänellä työpaikalla työterveyshuoltoa tai ei. Itse olen saanut toistaiseksi kunnan terveyskeskuksesta lääkäriajan muutaman päivän odotusajalla ja pari kertaa akuutimmassa vaivassa päivystysajan melko siinä samalla. Työterveyshuollossakin saattoi työelämässä ollessa käydä mutta vähiin se jäi, niihin siellä suoritettaviin heille pakollisiin kuulo- tms- selvityksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko tienneet, että Kela eli me kaikki veronmaksajat maksamme suurimman
    osan työterveyshuollosta, jonka firmat ostavat yksityisiltä ?

    Kuitenkaan me kunnallisen piirissä olevat, jotka työterveyshuoltokin maksamme
    emme saa itse samantasoista terveydenhoitoa.
    Jonotamme ja jonotamme jopa terveyskeskuslääkäriin.

    Työterveys+perustuu+lakiin+ja+on+velvoittava.+Kela+korvaa+60+%+ennaltaehkäisevästä+ja+50+%+sairauksien+hoidosta.+Elikkäs+jokseenkin+puolet.+Loput+menee+yrityksen+kuluihin+ja+vaikuttaa+välillisesti+sen+maksamiin+veroihin.Minusta+kummallakin+puolella+on+tasokkuutta+ja+vähemmän+tasokasta+hoitoa,+ihan+kuin+missä+tahansa+tehtäväkentässä.Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko tienneet, että Kela eli me kaikki veronmaksajat maksamme suurimman
    osan työterveyshuollosta, jonka firmat ostavat yksityisiltä ?

    Kuitenkaan me kunnallisen piirissä olevat, jotka työterveyshuoltokin maksamme
    emme saa itse samantasoista terveydenhoitoa.
    Jonotamme ja jonotamme jopa terveyskeskuslääkäriin.

    Mutta me kaikki jotka olemme työterveyshoidon piirissä, olemme samalla kunnallisten terveyskeskusten piirissä ja oikeutetut niitä käyttämään! Suomessa ketään ei ole rajattu pois kunnallisesta terveydenhoidosta!
    Pakollisena käyntinä työterveyshuollossa ovat kohdallani olleet määräaikaiset näön- ja kuulontutkimukset, niihin se onkin sitten jokseenkin jäänyt ja muuten olen käynyt jo ihan sijainninkin takia kunnallisessa terkkarissa ja kunnallisessa sairaalassa leikkauksessakin ja saanut palvelua mielestäni ihan hyvin.
    Ainakin viimeiset noin 20 vuotta olin työnantajalla jolla oli oma työterveyshuoltonsa omine vakituisine lääkäreineen ja hoitsuineen.

    Äänestä

  • Olet jo kymmenkunta kirjoittanut tuon saman ano 3.1 17:46
    ja persutelut väitteisiisi puuttuvat joka kirjoituksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitteesi eivät nyt oikein kestä päivänvaloa!
    Suomessa on (ainakin oli?) yleinen kunnallinen terveydenhoitojärjestelmä jossa ihmisten oli mahdollista käydä lääkärissä oman kunnan terveyskeskuksessa siitä riippumatta oliko hänellä työpaikalla työterveyshuoltoa tai ei. Itse olen saanut toistaiseksi kunnan terveyskeskuksesta lääkäriajan muutaman päivän odotusajalla ja pari kertaa akuutimmassa vaivassa päivystysajan melko siinä samalla. Työterveyshuollossakin saattoi työelämässä ollessa käydä mutta vähiin se jäi, niihin siellä suoritettaviin heille pakollisiin kuulo- tms- selvityksiin.

    Saa käydä terveyskeskuksessa, jos saa sinne ajan eikä ainakaan minun työnantajani katsonut hyvällä ,että istuin puoli päivää terveyskeskuksessa vuoroani odottamassa.
    Minua tarvittiin töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet jo kymmenkunta kirjoittanut tuon saman ano 3.1 17:46
    ja persutelut väitteisiisi puuttuvat joka kirjoituksesta.

    Eikö persutelu kestä?

    Äänestä

  • Orpo luulee ahneuksissaan , että kaikkien helsinkiläisten tienaamat ja maksamat kunnallisverorahat ovat kokoomuksen rahoja !!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Orpo luulee ahneuksissaan , että kaikkien helsinkiläisten tienaamat ja maksamat kunnallisverorahat ovat kokoomuksen rahoja !!!

    8:32
    Tuo ylipuhuminen on aika tyypillistä politiikassa. Tosiaan, kenen rahoja; kaikilta veronmaksajilta koottuja. Mitä veronmaksajat haluavat? Eivät kaikki sitä, mitä Orpo tai kokoomus haluaa. Kokoomus uhossaan sulkee silmänsä siltä, että heidän kannattajakunnassaan on myös vähävaraisia.

    Se kuka ja mikä poliitikko milloinkin kenestäkin tuntuu "ylipuhuvan" tms. riippuu ihan tulkitsijan omista mieltymyksistä ja ennakkoasenteista. Jos minä olen kovin vasemmalle kallellaan niin totta kai Orpon kaikki puheet tuntuvat "ylipuhumiselta"...Ja toisinpäinkin..

    Mutta nyt on nähtävissä että ennen kuin koko ylistettyä Sotea on saatu alkumetreille, kiistellään jo rahoista ja rahoituksesta, näin se homma etenee!
    Eivät kai suurimmalta osin harvaanasutun maan maakunnat ja kaupungit ja kunnat ole koskaan aivan tasavertaisessa asemessa olleet mutta ns. valtionosuuksilla tilannetta on melkoisesti kyetty paikkaamaan. Jos tuo raha poistuu ilman korvaavaa vastaavaa rahaa jotenkin muuta reittiä niin katastrofiahan se tietää noin sadalle suomalaiselle nyt jo raskaasti velkaiselle kunnalle.

    Noin 2500 vuotta sitten Ateenassa kun Kleithenes uudisti kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja tuli käyttöön ensimmäistä kertaa demokratiaksi ( demos, kratos ) kutsuttu malli, eivät kansalaiset silloinkaan kuitenkaan olleet samanveroisessa asemassa, rikkaat olivat edelleen rikkaita ja köyhät köyhiä mutta antamalla puheoikeuden kokouksissa ja ostrakinosten käyttöoikeuden vaaleissa myös köyhemmälle kansanosalle saavutettiin jonkinlainen tasapaino ja kokonaistilanteen tasapaino. meilläkin on jotakuinkin sellainen vallinnut vuosikymmeniä mutta saa nähdä ken elää miten on jatkossa, demokratiastamme taitaa olla hyvää vauhtia tulossa demokratia USA:n malliin...

    Äänestä

Kuinka paljon kansanedustajia on ehdolla aluevaltuustoihin ?
Päivi Räsänen TV:ssä äsken kertoi, että hän on ollut kansanedustajana lähes
30 vuotta ja saman ajan kunnanvaltuustossa
ja on nyt myös ehdolla aluevaltuustoon !!!

Äänestä
  • Eilinen tv-keskustelu oli aika hyvä. Ihmeen hyvin pysyivät keskustelijat ruodussa? Oli mukavaa seurata eri kannoilta tuotuja näkemyksiä. Ihmettelin ainoastaan H.H.:n päällepuhumista.
    Muutoin pitkästä aikaa tuli tunne, että hei, Suomessa osataan keskustella.
    Yllätys tuli siinä, että aluehallintoon tulee lautakuntiakin. En tykkää. Eli aika pullea organisaatio on tulossa. Sitten kuntatason lautakuntiahan voisi purkaa.
    Beng
    P.R:n kommentista paistoi se, että juuri lautakuntiin on saatava eri kunnista ihmisiä, mistäs valtuusto tai -hallitus koostuu? Pitääkö hän selviönä, että ammattipoliitikot täyttävät ne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilinen tv-keskustelu oli aika hyvä. Ihmeen hyvin pysyivät keskustelijat ruodussa? Oli mukavaa seurata eri kannoilta tuotuja näkemyksiä. Ihmettelin ainoastaan H.H.:n päällepuhumista.
    Muutoin pitkästä aikaa tuli tunne, että hei, Suomessa osataan keskustella.
    Yllätys tuli siinä, että aluehallintoon tulee lautakuntiakin. En tykkää. Eli aika pullea organisaatio on tulossa. Sitten kuntatason lautakuntiahan voisi purkaa.
    Beng
    P.R:n kommentista paistoi se, että juuri lautakuntiin on saatava eri kunnista ihmisiä, mistäs valtuusto tai -hallitus koostuu? Pitääkö hän selviönä, että ammattipoliitikot täyttävät ne?

    Minusta keskustelu oli aika mitäänsanomaton, mutta tämähän oli vasta startti.
    Kaikki olivat niin samaa mieltä, paitsi Harkimo.
    Kokoomus oli tasoitellut mielipidettään, ettei kansa karsastaisi sitä vaaliuurnilla,
    mutta kävihän se jo ilmi, että jos kokoomus pääsee päättämään kilpailutus alkaa eli
    yksityisiä palveluntuottajia yritetään survoa mukaan, jos se saadaan näyttämään halvemmalta
    ja sitten käy niinkuin vanhuksille yksityisissä hoivalaitoksissa, huonoa hoivaa
    = suuremmat voitot osakkeenomistajille.

    Kokoomuksessa pitää ymmärtää se, että nyt on kyse julkishallinnon uudistamisesta.
    Jos joikhaa jatkuvasti yksityisestä sektorista, pitää siinä ryhmässä käsittää, että se on kenen tahansa käytettävissä. Kela-tukea saa himpsasen. Yksityisen terveydenhoidon pitää olla reservi. Aluehallinto/kunnat voivat varmasti jatkossa tarpeen mukaan ostaa palveluita esim. ruuhkautuneessa hoitotilanteessa.
    Onhan ollut niinkin, että asiakas M:n lääkärillä käytyään on saanut samaisen kiriåurgin leikkaamaan kunnan sairaalassa. Sama on pätenyt T.taloon. miksei tästä kirjoiteta tai puhuta.
    Ihmettelin kovasti sitä, että magneettikuvaukseen isoon aluesairaalaan päästyäni siellä oli melkoisesti kuvattavia. Keitä nämä olivat? Odotin dingelidong lääkäreiltä lähetettä lähes 3 vuotta, mikä kuvaus oli ihan aiheellinen ja mitä olin useaan otteeseen pyytänyt.
    Siis. Käyttääkö yksityinen puoli julkislaitteita ja minkä verran ja onko sokin könttäsopimus.
    Lääkärihän voi istua kahdella jakkaralla, kunnan ja oy:n ja olla myös osakas.
    Keskusteluhan on oikeastaan asiakkaan oikeuksista contra kunnan velvollisuuksista ei oy:iden oikeuksista. Tämä on 'maasto', johon yksityisten toimijoiden tulee jatkossa(kin) sopeutua eikä suhtautua, että järjestetäänpä markkinat.

    Keskustelu olu minunkin mielestäni aika kapea-alainen.
    Vanhuksista ja pelastustoimestakaan ei kuulunut juuri mitään.
    No jos jatkossa sitten.
    Korvaani pisti myös tuo, että kokoomus, jos on seuraavassa hallituksessa, pistää tämän soten remonttiin.
    Ei hyvältä kuulostanut, jos heti alkutekijöissä ruvetaan vesittämään nyt alkavia linjauksia.

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Eikö soten "pääajatus" ole perustason eli nimenomaan terveyskeskuspalvelujen parantaminen eli ainakin nopeampi lääkärille pääsy tai vastaanotolle pääsy
    etänä tai fyysisesti,
    että saisi sairauksiinsa hoitoa ajoissa, etteivät sairaudet pahene
    ja ettei erikoissairaanhoito kuormittuisi niin paljon.
    Samalla uudistetaan koko sotea, myös vanhuspalveluita.

    Ensimmäisessä keskustelussa ei ehtinyt syvemmälle mennä.
    Toivottavasti tulee uusiakin keskusteluja, joissa käsitellään soten
    eri osa-alueita.
    Koska puolueita on niin paljon, keskustelussa ei oikein pääse puusta pitkään,
    kun jokaisen edustajan on tietysti saatava sanoa sanottavansa.

    Äänestä

  • Sen määränhän näet kun katsot ehdokaslistoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomuksessa pitää ymmärtää se, että nyt on kyse julkishallinnon uudistamisesta.
    Jos joikhaa jatkuvasti yksityisestä sektorista, pitää siinä ryhmässä käsittää, että se on kenen tahansa käytettävissä. Kela-tukea saa himpsasen. Yksityisen terveydenhoidon pitää olla reservi. Aluehallinto/kunnat voivat varmasti jatkossa tarpeen mukaan ostaa palveluita esim. ruuhkautuneessa hoitotilanteessa.
    Onhan ollut niinkin, että asiakas M:n lääkärillä käytyään on saanut samaisen kiriåurgin leikkaamaan kunnan sairaalassa. Sama on pätenyt T.taloon. miksei tästä kirjoiteta tai puhuta.
    Ihmettelin kovasti sitä, että magneettikuvaukseen isoon aluesairaalaan päästyäni siellä oli melkoisesti kuvattavia. Keitä nämä olivat? Odotin dingelidong lääkäreiltä lähetettä lähes 3 vuotta, mikä kuvaus oli ihan aiheellinen ja mitä olin useaan otteeseen pyytänyt.
    Siis. Käyttääkö yksityinen puoli julkislaitteita ja minkä verran ja onko sokin könttäsopimus.
    Lääkärihän voi istua kahdella jakkaralla, kunnan ja oy:n ja olla myös osakas.
    Keskusteluhan on oikeastaan asiakkaan oikeuksista contra kunnan velvollisuuksista ei oy:iden oikeuksista. Tämä on 'maasto', johon yksityisten toimijoiden tulee jatkossa(kin) sopeutua eikä suhtautua, että järjestetäänpä markkinat.
    Beng

    Ei, kyse ei ole julkishallinnon uudistamisesta, Suomessa eduskunta, hallitus sekä kunnissa valtuustot ja hallitukset jatkavat julkishallintoa kuten tähänkin asti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, kyse ei ole julkishallinnon uudistamisesta, Suomessa eduskunta, hallitus sekä kunnissa valtuustot ja hallitukset jatkavat julkishallintoa kuten tähänkin asti!

    Onhan se organisaatiomuutos, jos väliin tulee uusi hallintoporras ja kuntien tehtävä Vastuu muuttuu.
    Beng

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Keitä ihmiset valitsevat aluevaltuustoon, siitä riippuu pitkälti se,
miten koko uudistus onnistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu