Jeesus teki viiniä jo juopuneelle hääväelle!

En herjaa, vaan herätän huomaamaan ettei usko ole kiinni siitä mitä syöt tahi juot.

Johanneksen evankeliumi:
2:1 Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä.
2:2 Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
2:3 Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä."
2:4 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."
2:5 Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää."
2:6 Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.
2:7 Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä." Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
:8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle." Ja he veivät.
2:9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän
2:10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
2:11 Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

34

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus olikin melkoinen showmies ja lestinheittäjä. Pisteet siitä. Loppuaika menikin sitten poikaporukan kanssa sekoillessa.

    • Anonyymi

      Ja kielsi niistä "antimista" mistä paha meno tulee !!!!!

      • Huomaa ettei Jeesuksen viinistä tule paha meno:"Tämä on minun vereni . . ."

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Huomaa ettei Jeesuksen viinistä tule paha meno:"Tämä on minun vereni . . ."

        Matt.
        26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Matt.
        26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

        Puhut eri asiasta. Ehtoollisella viini kuvasi Jeesuksen verta. Häissä kyseessä oli oikea tarjottava viini. Ne ovat kaksi eri asiaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhut eri asiasta. Ehtoollisella viini kuvasi Jeesuksen verta. Häissä kyseessä oli oikea tarjottava viini. Ne ovat kaksi eri asiaa.

        Onko sattumaa että Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko on hyvän viinin valmistaminen hääväelle? Jeesushan on itse Ylkä ja me hääväkeä, me jotka olemme kutsutut.

        Kummallista miten allegoriaan niin mieltyneet vellut heittäytyvät niin kirjaimeen takertuvaksi ,kun suora ilmoitus ei miltään osin tue heidän valhettaan.

        Häihin missä Jeesus on Ylkä, ei pääse kuin Jeesuksen veren voimalla. Viiniä jonka Jeesus on itse valmistanut meitä varten.

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Häihin missä Jeesus on Ylkä, ei pääse kuin Jeesuksen veren voimalla. Viiniä jonka Jeesus on itse valmistanut meitä varten.

        Matt. 9:15 Niin Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Häihin missä Jeesus on Ylkä, ei pääse kuin Jeesuksen veren voimalla. Viiniä jonka Jeesus on itse valmistanut meitä varten.

        Mutta Kanaan häissä Jeesus ei ollut ylkä. Kuten kertomuksesta selvästi käy ilmi Jeesus teki vedestä hyvää päihdyttävää viiniä.
        Kummallista että sotketaan asiat keskenään, mutta sehän nyt on tavallista uskisten kanssa.

        Allegoria. Etkö velluna koe itse olevasi uskis? Ainakin hämäyksesi on läpinäkyvää.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Allegoria. Etkö velluna koe itse olevasi uskis? Ainakin hämäyksesi on läpinäkyvää.

        Johan on *emonipesä sekaisin.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Huomaa ettei Jeesuksen viinistä tule paha meno:"Tämä on minun vereni . . ."

        Huonosti ja epäpuhtaasti tehty. Siihen tulee metanolia.
        Eikä tuo ihmissyönti ole muutenkaan mun juttu.

    • Anonyymi

      Kristus, Apollon ja Dionysos. Dionysos on mm. hedelmällisyyden, viinin ja päihtyneen hurmion Jumala.

      • Anonyymi

        Raamatussa mainitaan Zeuksen pojista. Dionysos oli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa mainitaan Zeuksen pojista. Dionysos oli.

        Laitapa näkyville se Raamatunkohta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa mainitaan Zeuksen pojista. Dionysos oli.

        ..vanhassa Kreikassa pidettiin suuria juhlia Dionysoksen
        kunniaksi. Dionysoshan oli viinin jumala, ja bakkanaleissa, joita
        vietettiin syksyllä ja joulukuussa.

        Dionysoksen kunniaksi, oli suurenmoisesti vaikuttamassa Dionysos-voimat, niin että me
        sanomme vähän arvostelevasti, että jumalanpalvelus noissa
        vanhoissa mysteriojuhlallisuuksissa meni aivan penkin alle, siitä
        tuli huonoa elämää lopuksi".
        http://media.pekkaervast.net/presentations_files/1929_01_06_Kristus,_Apollon_ja_Dionysos.pdf

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Laitapa näkyville se Raamatunkohta!

        Tämän löysit itsekin:
        "Zeus
        Monia jumalia palvoneiden kreikkalaisten ylijumala. Lystrassa Barnabasta luultiin Zeukseksi. Lystran lähistöltä löytyneissä vanhoissa piirtokirjoituksissa mainitaan ”Zeuksen papit” ja ”auringonjumala Zeus”. Laivassa, jolla Paavali lähti Maltan saaresta, oli keulakuvana ”Zeuksen pojat”, toisin sanoen kaksosveljekset Kastor ja Polydeukes. (Ap 14:12; 28:11.)"

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Laitapa näkyville se Raamatunkohta!

        "Dionysos oli Zeuksen ja Semelen poika, kuolevainen nainen ja Theban kuninkaan Kadoksen tytär. Hän herätti Zeuksen kiinnostuksen, ei vaikea tehtävä, mutta hän kyllästeli Semeleä naamioituneena kuolevaiseksi mieheksi"... netistä voi halutesssan saada lisää tietoa

        Kiitokset näistä asiaa valkaisevista sitaateista.

    • >>Puhut eri asiasta. Ehtoollisella viini kuvasi Jeesuksen verta. Häissä kyseessä oli oikea tarjottava viini. Ne ovat kaksi eri asiaa.>>

      Tarjosiko Jeesus verta ehtoollisella?

      • Kyllä!

        Matt
        26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini."
        26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Kyllä!

        Jeesus vuodatti verensä jokaisen ihmisen edestä, jopa Hitlerin Stalinin, Pol potin ja Olavi Voittosen, sekä Heikki Saaren edestä.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Kyllä!

        Matt
        26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini."
        26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

        Mitä haluat todistaa? Älä sotke häissä vieraille tarjottavaa viiniä ja ehtoollisviiniä keskenään. Ne ovat kaksi eri asiaa.
        Häissä Jeesus ei sanonut tehtyään viinin että juokaa tämä on minun vereni. Kummallista että selvät asiat pitää jonkun aina sotkea.

        Sotku on korviesi välissä :-)

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Sotku on korviesi välissä :-)

        Horrostavan d*emonipesän kuurojen korvien välissä.

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Jeesus vuodatti verensä jokaisen ihmisen edestä, jopa Hitlerin Stalinin, Pol potin ja Olavi Voittosen, sekä Heikki Saaren edestä.

        Mutta ottivatko mainitsemasi henkilöt ehtoollista syntien aneeksi antamiseksi?
        Siitä ei ole näyttöä.

        Mutta Jeesuksen valmistama viini oli Jeesuksen arvostus serkkunsa häissä iloon, mutta ei mitään tekemistä synnin sovituksen kanssa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Puhtaasti viinin valmistus hääväelle.

      • Anonyymi

        Mitä höpiset? Kyllä ehtoollismaljassa oli viiniä eikä verta. Kai te lukemaanne ymmärtätte - vai?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhtaasti viinin valmistus hääväelle.

        Juuri näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä höpiset? Kyllä ehtoollismaljassa oli viiniä eikä verta. Kai te lukemaanne ymmärtätte - vai?

        Ehtoollismalja on ehtoollisviiniä, Hääviini on ilon viiniä.

      • pinnasänky kirjoitti:

        Mutta ottivatko mainitsemasi henkilöt ehtoollista syntien aneeksi antamiseksi?
        Siitä ei ole näyttöä.

        Mutta Jeesuksen valmistama viini oli Jeesuksen arvostus serkkunsa häissä iloon, mutta ei mitään tekemistä synnin sovituksen kanssa.

        Luulenpa etteivät ottaneet, mutta pelastus oli heillekin vamistettu, sitä ajoin takaa.

        Vertasuskuvallisuutta viinin teolla kuitenkin oli. Eihän kukaan kuvittele leipääkään oikeasti ihmislihaksi.

    • Anonyymi

      Ukko Nooa veti ihan kunnon kännit, heilui munasillaan. Mutta niin vaan Jumala näki äijässä potentiaalia, pystyi perustamaan kelluvan eläintarhan.

      • Tarkennus, nukkui.
        1 moos 9;
        20 Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan.
        21 Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.

    • Anonyymi

      "2:10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."

      Saattoi olla edeskäyvän humoristinen lausahdus.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      150
      5953
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      36
      4358
    3. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3540
    4. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      36
      2951
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      55
      2847
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2715
    7. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2638
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2530
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      2165
    10. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      26
      2035
    Aihe