Täytyykö kaupungissa kaiken olla luonnotonta
JA ENNEN KAIKKEA MITEN VALAISTUS VAIKUTTAA PUIDEN ELINTOIMINTOIHIN?
Se nimittäin vaikuttaa. Olen syksyisin seurannut ruskan etenemistä erityisesti koivuissa. Muuten sujuu luonnollisesti, mutta sillä alueella, mihin osuu lähellä olevan katulampun valo, kellastuminen tapahtuu hitaammin ja keltaiset lehden pysyvät sitkeästi kiinni.
Varsinkin sellaisten lyhyiden tolppien lähellä sen huomaa. Puun alaosassa on pitkään keltainen lehtimassa, vaikka puu muuten on ihan tyhjä.
Olen ihmetellyt eräässä paikassa, ovatko koivut siellä jotakin eri lajia, kun pysyvät vihreinäkin kauemmin kuin muualla. Eikun valaistusta tulee joka puolelta.
MITÄHÄN VANHAT PUUT TYKKÄISIVÄT TÄLLAISESTA MUUTOKSESTA. Ottakaa nyt edes selvää. - Kaupungeissa tunnetusti ihmisetkin alttiiksi liialle VALOSAASTEELLE.

Vastaukset 6
Vanhimmat
EI TURHAA VALOSAASTETTA IHMISILLEKÄÄN. Netistä varmaan löytyy tietoa.
googlasin: kaupunkien valosaaste
tuli paljon otsikoita
tässä yksi linkki
https://kaupunkitilaohje.hel.Fi/kortti/hairiovalo-ja-valosaaste
jos linkistä ei tullut toimivaa, löytyy otsikko tuolla googlauksella
ote" Valosaaste saattaa aiheuttaa ympäristöhaittoja kasveille. hyönteisille ja eläimille. Haitat ilmenevät kasveilla kasvukauden muutoksina sekä hyönteisillä ja eläimillä elintapojen muutoksina."
Niissä isoissa puissa asuu vaikka mitä hyönteisiä ja muitaki pikku elukoita.
EI KIDUTETA VALOSAASTEELLA ITSENÄISYYDEN PUISTOSSA !!!!!!!
On se kumma, että puut ja hyönteiset eivät ole kommentoineet tätä asiaa ollenkaan.
vieläkö aiotte?
Energiakriisiä pukkaa syksylle, niin eiköhän tuollaiset puunvalaisut unohdu.
Kävelin äsken ohi. Kyllä maassa tököttää metallivarsia ja päässä puuhun suunnattuja valoja.
Yäk, yäk.