Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan alle 12-vuotiailla lapsilla on koko pandemian aikana todettu 15 prosenttia Suomen koronatartunnoista. Vuodeosastoilla oli 21.11.2021 mennessä hoidettu 135 alle 16-vuotiasta, joista lähes puolet oli alle yksivuotiaita.
Lapset sairastavat koronan valtaosin lievänä. HUS:n Lastensairaalan infektiolääkäri Tea Niemisen mukaan korona ei ole näkynyt lastensairaalassa juuri mitenkään. Yksittäisiä potilaita on ollut, mutta usein sairaalaan päätymiseen liittyy jokin toinen sairaus. Joskus koronainfektio on löytynyt “vahingossa”, sattumalöydöksenä, koska kaikki sairaalaan hoitoon tulevat testataan koronan varalta.
“Jos esimerkiksi vanhemmalla on todettu koronatartunta ja imeväinen alkaa oireilla lämmönnousulla, on siihen suhtauduttava vakavasti. Tällöin tutkitaan, ettei kyseessä ole vakava bakteeri-infektio. Usein potilaan tila ei edellyttäisi sairaalahoitoa, mutta halutaan varmistua, että ei ole kehittymässä mitään vakavampaa”, Nieminen kertoo. Suomessa on Niemisen mukaan vain muutama lapsi kehittänyt saman tyyppisen koronaan liittyvän keuhkoinfektion kuin aikuisilla ja päätynyt tämän vuoksi tehohoitoon. Yleisesti sairaalahoitojaksot ovat lyhyitä, yhden tai kahden päivän mittaisia.
Lapsilla ja nuorilla on aikuisten lailla kuitenkin perussairauksia, jotka voivat lisätä vakavan taudin riskiä. Koronan takia vajaa 90 alle 20-vuotiasta oli ollut elokuuhun 2021 mennessä hoidettavana vuodeosastolla sekä viisi tehohoidossa.
Tilastojen vertailu muiden maiden kanssa on haastavaa, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa tilastot pitävät usein sisällään kaikki alle 21-vuotiaat. Lastensairaaloissa hoidetaan Suomessa alle 16-vuotiaita. Kuolleisuuteen vaikuttavat muutkin tekijät kuin viruksen vaarallisuus, kuten esimerkiksi mahdollisuus saada riittävää hoitoa viiveettä. Koronaviruksen kohdalla iällä on paljon vaikutusta.
“En usko, että 17-vuotias ja sitä vanhempi poikkeaa merkittävästi 20–30-vuotiaista vakavan taudin riskinsä suhteen. Hyvin harvoin 20–30-vuotiaatkaan päätyvät teholle asti”, Nieminen sanoo.
Tutkitaan, ettei kyseessä ole vakava bakteeri-infektio
1
135
Vastaukset
- Anonyymi
Todella ikäviä uutisia. Jokainen alaikäisen vanhemmat tai lähi kasvattajat . Seuravat uutisia ja ovat ajan hermoilla F.B. Kuin työn ja opiskelun jälkeen hetkeksi aikaa istua TV-äären katsomaan uutiset perheeltä. Koulun ja päiväkotin lapset on laitettava. Suomessa on oppivelvolisuus laki. Työtä täytyy tehdä elätääksen perheen,jokainen tietä sen. Työtä yksineläjätkin tekee.Kuin opiskelijat joilla vanhemat ei elätä heitä. Opiskelun jälkeen duunin.Ainakin Helsinki aluet. En tie maasetu kai rikampia. Ei tarvi duni opiskelu ,Olan omilla perikunnan tiloilla ja nostetan tukiaisia kun pelot paketissa tapaus korona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2266596- 1711745
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661527- 701094
- 1051010
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6957Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte126891Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy203873- 100836
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66799