Kehitysvammaisena yleiskielen Raamatun ymmärsin

Anonyymi

Itse Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena luin kolme kertaa Johanneksen ilmestys kirjassa 13 luvun nyt käsityksen sain kun ministerit ja terveet ja meidän kehitysvamman saadeiden ihmisten omaiset ja ohjaajat sanoo että ainoa keino on ottaa rokotus ei pidä paikkaansa. Vaan se jos jotkut menee ottaa korona rokotus piikin sen tarkoituksena on että Jumala merkitsee meidät rokotus ihmisten tiedot meidän kaikkien tekojen mukaan mitä olemme tehneet väärin ja meille kehitysvamman saaneille asiakkaille ja vanhemmilla ei ole mitään oikeutta sanoa että ne hoitajat jotka eivät suostu ottamaan korona rokotus piikkiä ovat huonoja koska ne jotka eivät halua mennä rokotukseen niiden otsaan tulee merkki eli ja niiden teot menee myös Jumalan kirjaan ja me olimme ottaneet korona rokotus piikin tai ei ministerit puhuu johtaa meitä myös harhaan. Ja ne jotka eivät mene rokotus piikkiä ottaa ne johtaa ihmisiä harhaan jotka sanoo että rokotuksessa olisi siru. Ei pidä kumpikaan näistä sanomista paikkaansa. Eli ja kun minun isäni haukkuu niitä jotka eivät halua mennä rokotukseen niin isällä ei ole oikeutta puhua noin ja tuomita yhtään ketään eikä myöskään niillä jotka eivät halua mennä rokotukseen tämän kaiken tarkoitus on että jos jumala tietää meidät jokaisen maan asukkaan tiedot laittaa tietoon ja kaikki me joudumme kuulla mitä keitä olemme tuominneet sanoin ja teoin josta jokainen joutuu kasvotusten tulee Jumalan eteen. Eli meillä joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma vaikka olemme aikuisia meillä ei ole aikuisten oikeutta valita haluammeko rokotus piikin vai ei ja lapsilla ei myöskään ole oikeutta valita eli meidän kaikkien rokotus tiedot menee jumalan kirjoihin. Eli kukaan ei saa tuomita yhtään ketään ja ministeri ja ne uskossa olevat jotka kirjoittaa somessa tai puhuu että korona rokotus pitkissä olisi siru ei todellakaan ole ne ihmiset johtaa harhaan kuten ministerit sillä että ainoa keino on päästä viruksesta rokotuksen avulla ja ne jotka tekivät hoitajien rokotus pakko ne ovat harhaan johtavia. Ne ovat pedonluku kaikki jotka puhuvat valhetta. Lukisi oikeasti tuon Johanneksen ilmestys kirjassa 13 luvun sitte 100 kertaa enemmän mitä minä luin Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena vain 3 kertaa kunnes käsityksen sain

5

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli jumalan tiedoissa on meidän kaikkien ihmisten synnit ja te jotka kirjoitatte meistä Lievän älyllisen kehitysvamman saaneista ilkeästi puhutte meistä ilkeästi. Me jotka olemme hapen puutteesta saaneet synnytyksen jälkeen Lievän älyllisen kehitysvamman niin Raamatussa lukee että kenen osana on orjuus sen täytyy hyväksyä orjuus ja me kehitysvamman saaneet ihmiset olemme teidän terveiden ihmisten orjia. Eli ne jotka haukkuu kehitysvamman saaneita jotka olemme Jumalan päätöksen takia saaneet orjuuden syntymästä asti. Niin ne ihmiset ovat pedonluku. Koska ne jotka Jumala on halunnut syntyä kehitysvamman saaneena ja meille orjan elämän. Me ymmärrämme kuten te terveet. Ja tämä kaikki johtuu ihana niistä jotka tekivät syntiä jotka meni syömään kielletyn hedelmän. Eli siksi siis jotkut syntyy orjiksi joita me kehitysvamman saaneet ihmiset olemme ja me ei olla voitu tälle mitään ei me olla kukaan kehitysvamma diagnoosin ihmisenä haluttu syntyä orjaksi me olisimme halunneet syntyä ilman Kehitysvammaa mutta Raamatussa lukee orja on synnin rangaistus. Ja koska saan kuulla muilta kehitysvamman saaneilta orjilta että kirjoitan liian pitkiä viestejä ja puhun nopeasti ja vaikeita sanoja käyttäen. Eilen mietin Jumala on ehkä tarkoittanut että alan kehitysvammaisena orjana opetella mitä on lyhyt selkokielen kirjoitus ilman vaikeita sanoja ja mitä on selkokielen puhe ilman vaikeita sanoja. Ehkä minun tehtäväni on kehitysvamman saaneena orja ihmisenä tyytyä terveiden ihmisten haukkumisen kuten muiden Kehitysvammaisten orjien haukkumiseen ja alkaa kertoa muille kehitysvamman saaneilla orjille mitä lopun ajoista Raamatussa kerrotaan. Ja koska meillä kehitysvamman saaneilla orjilla on oikeus tietää totuus Raamatusta eli alan ryhmäkodissa kertomaan selkokielellä muille orjilla orjana oikeaa ja rehellisesti mitä lopun ajan merkkejä meille tulee

    • Anonyymi

      Jumala on satuolento, samanlainen kuin Väinämöinen, joulupukki tai Aku Ankka.

    • Anonyymi

      Ei ole. Me Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet ihmiset olemme orjia kuten ne joilla on mielenterveys niin että työkyvyttömyys eläke rahaa saa ja ne mielenterveys puolella olevat eläkeläiset vaan nukkuu kotona on väärin meitä Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilta edellyttää myös mitää työkeskus ryhmässä olemista koska mielenterveys puolella olevat Työkyvyttömyys eläke ihmiset saavat ainoastaan nukkua 24/7 eli miettikää onko oikein että teidän vero rahat menee mielenterves orjille, jotka nukkuu kotona 24/h eli kaveri psykoosin mielenterveys diagnoosi ihmisenä ei ole missään työkeskus ryhmässä ja meille kehitysvammma orjilla pakollinen työkeskus ryhmässä oleminen ei ole meidän kehitysvammmaisten orjien suhteen oikein että meidän pakotetaan työkeskus ryhmään jos mielenterveys puolella olevat Työkyvyttömyys eläke ihmiset saavat olla kotona ja niitä ei velvoita mikään työtoiminta ryhmään. Eli kummalle orja ryhmälle te haluatte teidän vero rahat menevät eläkkeeseen haluatteko teidän vero rahojen menevän mielenterves orjille jotka eivät ole velvollisia mihinkään työkeskus tyyliseen paikkaan eli mielenterves orjille pitää myös olla minun mielestäni työtoiminta ryhmä pakollinen. Vai haluatteko vero rahat meidän Lievän älyllisen kehitysvamman ihmisille jotka vahvan yksilöllisen tuen avulla 3000 kehitysvamma puolella on Kehitysvammaliitto todennut ihan väärin perustein ovat työkyvyttömyys eläke rahaa saavia ja ne eivät sovellu työkeskus ryhmiin mutta jo alussa saa vahvan yksilöllisen ohjauksen palkka työssä niin ei tarvitse vahvaa yksilöllistä ohjausta enää Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet ihmiset vuoden päästä. Ja mitä mieltä olette kun Kehitysvamma diagnoosi laitetaan joillekin väärin ainoastaan sillä perusteella jos on vaikea ADHD ja ihmis suhde taidot nolla tasolla. Ja ne joilla on pelkkä Lievä älyllinen kehitysvamma niillä on minua paremmat ihmissuhde taidot kuin meillä joilla on vaikea ADHD. Onko yhdenkään vaikean ADHD ihmiselle oikea ja kehitysvammmaisten ryhmät jos meillä on nolla tasolla ihmissuhteet ja ne joilla on pelkkä älyllinen kehitysvamma niillä ei ole nolla tasolla ihmissuhteet. Tästä syystä Kehitysvammaisten puolella vaatii diagnoosi purkua mutta kukaan lääkäri ei suostu purkaa ja ohjaajat myös kärsii. Eli joku teistä mieti jos älyllisen kehitysvamman saaneilla on ihmissuhde taidot ei nolla tasolla ja minulla ja joillakin muilla vaikean ADHD ihmisillä nolla tasolla ihmissuhteet. Niin onko älyllisen kehitysvamma puolella meidän oikea paikka vaikka Kehitysvamma diagnoosi suojelee vankilasta

      • Anonyymi

        Ei me haluta elättää kumpiakaan, eikä työkeskuksien loisivaa henkilökuntaakaan.

        T. Jeesus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me haluta elättää kumpiakaan, eikä työkeskuksien loisivaa henkilökuntaakaan.

        T. Jeesus

        Älä tule tänne riehumaan!

        Allah


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe