Olen nyt käynyt kurssit 1-4 ja tällä hetkellä lukion oma "kertaus"kurssi meneillään. Numeroita olen saanut 7, 8, 9 ja 6, tämä kurssi saattaa olla vielä alempi. Olen aina pitänyt fysiikasta, yläasteella todella helppo 10, joten valinta lukiossa tuntui luontevalta. Nyt kuitenkin fysiikka vie kauheasti voimavaroja, varsinkin kun aiemmin arvosanat ovat tulleet itsestään. Pitkää matikkaa myös luen, se ei ole niin uuvuttavaa. En vielä tiedä mihin haluan lukion jälkeen, lääkis on ollut mielessä mutta myös liikuntaan liittyvät alat, yliopistossa kuitenkin. Fysiikka on tarkoitus kirjoittaa keväällä 24, eli parisen vuotta aikaa vielä.
Pitäisikö lopettaa fysiikka?
0
394
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723382Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211863Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281527- 841411
- 1371058
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.65894Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86786Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51686