Kateus vaivaa

Huomaan kadehtivani kaikkia, joiden puolisot päivittävät heitä sometileillensä ja ovat ylpeitä ja puhuvat puolisoistaan kauniisti julkisestikin.

Olemme olleet useamman vuoden yhdessä puolisoni kanssa ja jää tunne, että minua hävetään eikä minusta olla ylpeä tai edes onnellinen. Loistan poissaolollani.

Jokunen vuosi sitten kysyin asiasta, silloin teki päivityksen someen, mutta paska maku jäi. Pakotettuna lisäsi someen. Miksi tämä asia vaivaa minua ja nostaa ajoittain päätään niin, että tuntuu, että pakahdun ja se saa epäilemään koko parisuhdetta.

Itse päivitän häntä omille sivuilleni ja olen hänestä ylpeä. Kysyn toki aina luvan ennen kuin häntä päivitän, mutta vaikuttaa ihan ilahtuneelta. Tai en tiedä. Kehun häntä toki muutenkin kuin somessa ja tietää olevansa rakastettu.
20603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vaikka muuten en päivitä someen mitään niin sen haluisin laittaa jos seurustelisin hänen kanssaan. Mut en usko mitään kuvia että laittaisin. Mut ainakin sen päivittäisin faceen et seurustelen

Mielestäni on outoa jos jotkut etenkin paljon someen jakaa jotain juttua eikä lue parisuhteesta mitään vaikka seurustelisi. Tuntuu et haluaa jotenki piilotella asiaa..

Äänestä
  • Mä taas ajattelen sen niin, että suojelee sitä suhdetta.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä taas ajattelen sen niin, että suojelee sitä suhdetta.

    Jos ei oo julkisuudenhenkilö niin mikä suojeleminen?

    Ei oo kovin vakaata suhdetta jos ei sitä pysty somessa näyttämään jos muuten päivittää paljon. Se on salailua. Aina voi tulla ero. En ymmärrä mikä suojeleminen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei oo julkisuudenhenkilö niin mikä suojeleminen?

    Ei oo kovin vakaata suhdetta jos ei sitä pysty somessa näyttämään jos muuten päivittää paljon. Se on salailua. Aina voi tulla ero. En ymmärrä mikä suojeleminen?

    Ainakin sen voisi laittaa faceen jos siellä on et jos seurustelee. Ei sitä tarvi laittaa kuin että parisuhteessa.

    Äänestä

Aika erikoista toimintaa, jos kerran muitakin asioita päivittää someen. Eri jos ei laittaisi mitään mistään. Ymmärrettävää huolestua ja loukkaantuakin asiasta. Ota asia uudelleen esiin hänen kanssaan.

Äänestä

No päivittääkö puolisosi ylipäätään somea? Kun monella on niin että vain toinen on aktiivisempi.

Äänestä

Mahtaako pettää, jos haluaa salata statuksensa. Esiintyy toiselle vapaana tai ainakin etsii seuraa. Mikä muu syy voisi muka olla?

Äänestä
  • Tämä. Jos muuten on aktiivinen somen käyttäjä mutta peittelee suhde statustaan niin on siinä jotain hämärää.

    Äänestä

Ei ole kovin aktiivinen päivittäjä ja on päivittänyt kihlauksen nimelläni ja kuvallani, että en ole niin salainen.

Terveisin, ap

Äänestä
  • Että jos ei ole ongelmaa, niin sellainen on pakko luoda vai.

    Äänestä

Eiköhän parisuhdetta kuitenkin pitäisi elää normi arjessa ? Eikö somemaailmassa ???!

Äänestä
  • Ja kadehdit muuden päivityksiä ? Taidat tosiaan itse elää liikaa netissä ? ! Eiköhän ne huomionosoitukset anneta muulla tavoin ?!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kadehdit muuden päivityksiä ? Taidat tosiaan itse elää liikaa netissä ? ! Eiköhän ne huomionosoitukset anneta muulla tavoin ?!!!!

    Samaa mieltä. Sellaiset parit jotka julistavat suhdettaan somessa, näyttää mun silmissä epävarmoilta suhteestaan. Mitä rakkautta se on mikä pitää muille mainostaa, katsokaa meitä. Suurempi arvoisempaa on se mitä arjessa tekee/sanoo. Se jol onni on, onnen kätkeköön.

    En ymmärrä niitäkään pareja joilla pariskunta face tili, onko sulauduttava toisen kanssa kokonaan, eikö suhteessa saa säilyttää itsenäisyyttä.

    Äänestä

Mä en ole koskaan hehkuttanut somessa parisuhdejuttujani. Joskus maininnut jotain. Minustakin siinä on joku näyttämisen halu takana, jos tarvitsee erikseen mainostaa.

Äänestä
  • No joo täysin totta. Mutta itse päivitän faceen jos seurustelen. Olisi outoa ettei sitä päivittäisi. Siis jos muutenkin päivittää someen asioita niin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No joo täysin totta. Mutta itse päivitän faceen jos seurustelen. Olisi outoa ettei sitä päivittäisi. Siis jos muutenkin päivittää someen asioita niin...

    Ok. Minulle kerrottiin ku lähdin facesta, et lähdet nyt maailmasta 🤔. Hm...en minä kyllä mihinkään kadonnut ole , ihan itteni kanssa olen ja muutaman ihmisen ❤. Ja jos ja kun RAKKAUTENI kanssa naimisiin menen, no jos edes nähtäis 😁, ni se olis vaan minun ja HÄNEN ❤😘 asioitamme ☺❤. Tottahan hän sitä sais kertoo facessaan, jos siltä tuntuis , asioitansa ☺. Sinun ❤

    No jos mä olisin facessa niin todellakin haluisin laittaa sinne kenen kanssa seurustelen. En muuten päivittele mut sellaisen laittaisin.

    Äänestä

Aika monta kertaa sekin ompi nähty, kun onnellista päivitystä pukkaa, niin kohta vie tiet eri suuntiin. Ehkä se on kuitenkin tärkeämpää, että puhuu toisesta kauniisti muualla kun somessa ja tekee niin kuin siekin oot tehny eli kehuu ja osoittaa rakkautensa toista kohtaa ihan livenä 😊

Äänestä
  • Ja niinkö sinäkin toimit ? 🤔, no ilmeisesti ☺

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja niinkö sinäkin toimit ? 🤔, no ilmeisesti ☺

    Jaa, täällä on ollu yöllinen tentti käynnissä ja vissiin vähän muutakin 😁 Oli tekopälli vetässy viä toisen tenttikysymyksen veke .
    Kyllä mulla on ollu tapana tunteeni näyttää ja osoittaa sillon kun niitä on. Monta ihastumista on sen sijaan jäänyt kertomatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Huomaan kadehtivani kaikkia, joiden puolisot päivittävät heitä sometileillensä ja ovat ylpeitä ja puhuvat puolisoistaan kauniisti julkisestikin.

Olemme olleet useamman vuoden yhdessä puolisoni kanssa ja jää tunne, että minua hävetään eikä minusta olla ylpeä tai edes onnellinen. Loistan poissaolollani.

Jokunen vuosi sitten kysyin asiasta, silloin teki päivityksen someen, mutta paska maku jäi. Pakotettuna lisäsi someen. Miksi tämä asia vaivaa minua ja nostaa ajoittain päätään niin, että tuntuu, että pakahdun ja se saa epäilemään koko parisuhdetta.

Itse päivitän häntä omille sivuilleni ja olen hänestä ylpeä. Kysyn toki aina luvan ennen kuin häntä päivitän, mutta vaikuttaa ihan ilahtuneelta. Tai en tiedä. Kehun häntä toki muutenkin kuin somessa ja tietää olevansa rakastettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu