Kauppakirjan allekirjoittaja tunnusti tienneensä

Anonyymi

7.5.2021 pääkäsittelyssä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa totuusvakuutuksen antanut todistaja kertoi Pukkilan kunnan entisen kunnansihteerin Mirja Riihiluoman kertoneen hänelle tienneensä Kanteleen koulun tulipalosta ja korjaustavasta tehtäessä kauppaa ko. kiinteistöstä. Vaikka Riihiluoma on yksi kauppakirjan allekirjoittajista ja hänen tietoisuutensa siten merkittävää, ohittaa käräjätuomari Risto Tikka kuitenkin antamassaan tuomiossa koko em. todistajankertomuksen, eikä käsittele sen sisältöä millään tavalla.

Pääkäsittelyssä kyseisen todistajan kertomuksen aikana kunnan asianajaja Juhani Rajamäki ilmoitti, että entistä kunnanjohtajaa Juha Myyryläistä on kuultava asiasta (Riihiluoman ja hänen tietoisuudesta), mutta käräjätuomari Tikka tuon sijasta päätti siis ohittaa koko asian...

118

1942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö kenelläkään soittanut mitään kelloja, että valitus olisi tehty asiassa? Nyt on hiukka myöhäistä täällä viisastella tuollaisella ”tiedolla”!

      • Anonyymi

        Ehkä soitti kelloja muusta asiasta...

    • Anonyymi

      En nyt sanoisi, että on myöhäistä "viisastella", koska kyllä kai kuntalaisia kiinnostaa millaisia päättäjiä siellä on.

      • Anonyymi

        Luulisi kiinnostavan. Miksi muuten Rehulan pesti jäi niin lyhytaikaiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulisi kiinnostavan. Miksi muuten Rehulan pesti jäi niin lyhytaikaiseksi?

        Joo, Rehula ei tainnut oikein arvostaa riitaisia pukkilalaisia. Ja tämä ei perustu siihen Orimattilan sanomien juttuun vaan ihan siihen mitä oon kuullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Rehula ei tainnut oikein arvostaa riitaisia pukkilalaisia. Ja tämä ei perustu siihen Orimattilan sanomien juttuun vaan ihan siihen mitä oon kuullut.

        Näin olen myös kuullut. Pukkilassa harrastettu ns. selän takana tapahtuva toisista pahaa puhuminen oli ollut myös aivan omissa lukemissaan... taisi tulla yllätyksenä konkaripoliitikolle.

    • Anonyymi

      Kyllähän Pukkilassa puhutaan pahaa selän takana, mutta onko se nyt kuitenkaan ihan ennätyslukemissa? Pukkila vain yrittää siinäkin pinnistellä ison maailman malliin....

    • Anonyymi

      Ei kestä päivänvaloa tämä juttu.

      • Anonyymi

        Kerro mitä on tunnollasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mitä on tunnollasi?

        Pikku E on se ainoa välipitämättömyyden uhri!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku E on se ainoa välipitämättömyyden uhri!

        Näköjään on eräs taas löytänyt piilotetun näppiksen...

    • Anonyymi

      On se sinnikäs, ei vähällä luovuta....

      • Anonyymi

        Mistäköhän täällä nyt taas on kyse? Miksi homeurpojen näppis on kadonnut? Onko se jotenkin saastunut ja siksi poistokuormassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäköhän täällä nyt taas on kyse? Miksi homeurpojen näppis on kadonnut? Onko se jotenkin saastunut ja siksi poistokuormassa?

        Eikö tälle ole mitään vaihtoehtoista ryhmää? Aika noloa seurata tätä pyristelyä. Mitään juttua ei enää ole ja joku on mielikuvitusmaailmassaan edelleen.
        Pääkäsittely onkin saanut uuden merkityksen. Leikitäänkö luulottelijan kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tälle ole mitään vaihtoehtoista ryhmää? Aika noloa seurata tätä pyristelyä. Mitään juttua ei enää ole ja joku on mielikuvitusmaailmassaan edelleen.
        Pääkäsittely onkin saanut uuden merkityksen. Leikitäänkö luulottelijan kanssa?

        Raivokohtaus on taas kehittymässä. Kutittaneeko jonkun tatskoja taas niin paljon, että sitten pitää känniääliönä täällä sekoilla?
        Tatuointien määrä on ilmeisesti kääntäen verrannollinen älyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raivokohtaus on taas kehittymässä. Kutittaneeko jonkun tatskoja taas niin paljon, että sitten pitää känniääliönä täällä sekoilla?
        Tatuointien määrä on ilmeisesti kääntäen verrannollinen älyyn.

        Kylläpäs joku tatuoitu on mennyt tämän herkkähipiäisen päsmärin ihon alle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpäs joku tatuoitu on mennyt tämän herkkähipiäisen päsmärin ihon alle.

        Aiheuttako siis tatuointi kemikaaliyliherkkyyttä ja jopa sähköyliherkkyyttä?

    • Anonyymi

      Pliis, älkää jaksako!

      • Anonyymi

        On tuhmaa toivoa toisille ei-jaksamista. Osapuolet riitelevät oikeudessa jaksamisensa äärirajoilla.
        Kantajien jaksu taisi kyllä loppua kun valitusta ei tehty. Kunta jaksaa aina vaan.

        Etpä taida tietää mitä kautta asia etenee. Ei todellakaan ole kantajien jaksu lopussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä taida tietää mitä kautta asia etenee. Ei todellakaan ole kantajien jaksu lopussa.

        Höpö,höö!

    • Anonyymi

      Hyvä, että joku vetää vauhtiviivaa!

    • Anonyymi

      Mitä yhteistä on pinterestillä ja Ville Valolla?
      No juurikaan tietoo kummastakaan, mutta ehkä joku tietää? Ois kiva kuulla!

      • Anonyymi

        Siellä on niitä pornoiluideoita kaiken takana. Hyhmäistä pornoilua, jota joku yrittää peitellä! Pornossa ei ole mitään pahaa. Siinä, että joku yrittää estää pornoilun esiintulon, on!

        Jos joku haluaa pistää puikkoa jonkun prcceen on ihan ok.
        Tai piikkiä ihon alle. Outoa on vaan se, että salaillaan noita filioita!
        Jos mamma tykkää ja narri lykkää piikkiä persiiseen pikkuneideille, on kaikki hyvin. Mikä ongelma siinä on myöntää?

        Itse ne on omat juttunsa jakaneet nettiin. Pinteessä ainakin. Ihan ok juttu. En itse tykkää, mutta varmaan joku lykkää niitäkin esillenostettuja reppanoita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ne on omat juttunsa jakaneet nettiin. Pinteessä ainakin. Ihan ok juttu. En itse tykkää, mutta varmaan joku lykkää niitäkin esillenostettuja reppanoita!

        Kaikki on täysin laillista ja viis veisataan naisista!

    • Anonyymi

      Itse plösö niin naisvihamielinen tyyppi kuin vain olla voi, mutta nyt nälvii jotain pinterest-tatskatyyppiä ja on olevinaan niin naisystävällinen. Tatskatyypistä en osaa sanoa mitään, en tunne ollenkaan. Mutta tää setämies on kyllä sen verran tuttu, että voin sanoa totuuden: ihan feikki!

      • Anonyymi

        Se pinterest tyyppi on juuri se plösö ja sovinistinen naisvihaaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se pinterest tyyppi on juuri se plösö ja sovinistinen naisvihaaja!

        Kuka ihan oikeesti levittää naisten pillukuvia netissä?
        Turha siinä on selitellä. Ei sellaisesta kukaan tykkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ihan oikeesti levittää naisten pillukuvia netissä?
        Turha siinä on selitellä. Ei sellaisesta kukaan tykkää.

        Poliitikko, joka porskuttaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliitikko, joka porskuttaa!

        Muistetaan, että naiset levittelevät itse värkkiään, mutta siihen tarvitaan asiantuntija hoitamaan ne viimeiset runkkusentit.

    • Anonyymi

      Näppis on löytynyt, esissä ja raivokohtaus on taas nousemassa...

      • Anonyymi

        Myönsit, että Kanteleella ollaan!

    • Anonyymi

      Pinterest-tyyppi voi olla plösö ja sovinistinen naistenvihaaja niin tuossa joku aiemmin väitti. Tai olla olematta. Minä en kuitenkaan tiedä koko tyyppiä ja en tuohon väitteeseen osaa ottaa mitään kantaa.
      On kuitenkin eräs pullea tunkiopörrääjä, josta tuossa aiemmpin mainitsinkin, joka on sen erittäin vaikea persoona ja kaikkien muiden haasteellisten piirteidensä lisäksi juurikin sovinisti. Siksi jokun muun nimitteleminen on kovin kornia. Mutta toisilla on pokkaa, jos mitään muuta ei olekaan!

      • Anonyymi

        Kanteleelta, arvaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanteleelta, arvaan!

        Hei, Ans? ! Oletko ollut netissä kauan? Miksi teet tuollaista? Onko se oikein?

      • Anonyymi

        Sekoporno! Nussikuningatar antaa hilkkerin hääriä vieraalla maalla.

      • Anonyymi

        Pinterest on pervokanava, ideat ovat näitä nussijuttuja..

      • Anonyymi

        nussikanava. Piiparillit esillä ja tissit myös. Mukataide on hyvä runkkushield. Feikkhenkilö tajunnee oman pervoutensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nussikanava. Piiparillit esillä ja tissit myös. Mukataide on hyvä runkkushield. Feikkhenkilö tajunnee oman pervoutensa.

        Rauhoittukaa siellä kanteleella!

      • Anonyymi

        Voi vain ihmetellä mitä päässäsi liikkuu. Hae apua jos et kestä todellisuutta ahdistumatta!
        Ei kannata pyöriä täällä miettimässä tekemisiäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nussikanava. Piiparillit esillä ja tissit myös. Mukataide on hyvä runkkushield. Feikkhenkilö tajunnee oman pervoutensa.

        Nyt rauha maahan ja Kanteleelle hyvä tahto!

    • Anonyymi

      Älä syytä Kanteletta! Veikkaus on, että anonyymit tunkiohahmogalleriat, joita voisi kirjoituksiensa perusteella nimittää nimillä Tatskakeisari ja Erittäin Vaikea Persoona eivät kummatkaan ole suoranaisesti juuri missään tekemisissä Kanteleen tapahtumien kanssa. Ovat vain vailla areenaa, jolla temmeltää aivoituksiensa kanssa. Pukkila s24 kun näyttää olevan tilanteessa, että joka ainut keskustelu päätyy näiden "hurmahenkien" tantereeksi!

      Tällä hetkellä ehkä aktiivisempana EVP, joka koettaa saada pinterest-vipuvoimaa jostain löytämistään "otoksista". EVP kirjoituksiensa perusteella vankka asiantuntija itsekin myös netin alatyyliaineiston suhteen. Pata kattilaa soimaa!

      • Anonyymi

        Kanteleen pornosivu on kadonnut. Ilmeisesti tekijä jänisti!
        Hienoa, että tuli järkiinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanteleen pornosivu on kadonnut. Ilmeisesti tekijä jänisti!
        Hienoa, että tuli järkiinsä.

        Onko siellä oikeudessa sosiaalipornoa vai mitä?

    • Anonyymi

      Onneksi ehdit käydä niillä jo niin erinomaisen paljon!

      • Anonyymi

        Miten tämä kaikki liittyy siihen pääkäsittelyyn??

    • Anonyymi

      No ei mitenkään. Keskustelut pääkäsittelystä käydään asianosaisten, oikeuden, tiedotusvälineiden, kunnan jne. kesken. Keskustelua asiasta on myös FB:ssä, omilla nimillä.
      Täällä tukiolla(ilmeisesti EVP:n lanseeraama termi)on sitten meitä, joilla ei ole pääsyä tuonne asiaankuuluvien foorumille kuin kuunteluoppilaan roolissa, jos siinäkään. Täällä sitten anonyymeinä kärpäsinä pörhistellään ja asian kuon asian käsittely kääntyy ympäristöstä johtuen ulostetasoiseksi. Mutta EVP:llä ja meillä muillakaan ei taida parempaakaan areenaa olla tai sitten yksinkertaisesti haluamme "käydä aika ajoin kärpäsiä pöllyyttämässä tunkion pinnassa." Vai mitä Persoona?

      • Anonyymi

        Miksi höpötät sitten tässä ketjussa? Täällähän pitäisi pysyä asiassa.
        Mikä sinua riivaa niin paljon kunnassa ja sen poliitikoissa?
        Etkö tosiaan keksi mitään oikeaa kritiikin aihetta ihmisistä joiden väität olevan törkyturpia?
        Taidat makoilla pankolla sosiaalitukien varassa ja kihiset kateudesta työteliäitä ihmisiä kohtaan. Jostain syystä Kokoomus on sinulle punainen vaate. Ilmeisesti et pidä ihmisistä, jotka elättävät sinunkin kaltaisiasi. Ärsyttääkö sinua se, että et itsekään löydä mitään konkreettista kritisoitavaa oikeiston edustajista.

    • Anonyymi

      Taitaa taas rajuilma nousta, näppis on löytynyt! Ja Kokoomushan on ainoa järkevä puolue, NATO-kantakin on kunnossa. Meilläkin vain on tällaisia heikkoja yksilöitä, jotka munaavat puolueen mainetta täällä tunkiolla Pitäs lopettaa, mutta vaikeeta se on!

      • Anonyymi

        Puhut itsestäsi, eikö totta? Kokoomuksella ei tosin ole ihmisiä, jotka kirjoittelisivat anonyyminä tunkiossa tai pakkomielteisiä joilla on harhoja täällä kirjoittavien anonyymien henkilöllisyyksistä.
        Jo vuosia sitten nähtiin kyllä mitkä tahot tänne linkittivät keskustelua ja ketkä taas karsastivat näitä epä-älyllisiä tunkioita.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen kannatus on Pukkilassa korkeammalla kuin koskaan. Kannatuksen kasvu on jatkunut jo kohta 10 vuotta. Sekö on sinusta ongelma? Huomaa, että olet ihan pihalla.
        Kunnanjohtajakin on nyt ilahduttavasti Kokoomuksesta.
        Samaan aikaan SDP on kadonnut kokonaan kartalta, Keskusta on tippunut reilusti ja vihreät katosivat jo kuntavaaleissa ja nyt aluevaaleissa edes ehdokkaita ei ollut yhtään. Ei tosin kannatustakaan, mitä ei voi kyllä ihmetellä puolueen moraalisen rappion vuoksi.

        Yksilöitä jotka munaavat puolueen mainetta toiminnallaan on kyllä Pukkilassa, mutta se puolue on sitä vasenta ääripäätä kannatteleva kuihtuva paskariuku.
        Kokoomuksessa on tiettävästi oikein hyvä yhteishenki, joka näkyy kyllä ulospäin. Puskahuutelija ei selvästi ole oikein jyvällä puolueiden dynamiikasta.

    • Anonyymi

      Kokoomus on ok, mutta Kokoomuksella on täällä s24:ssa täysin feikki puolustaja, joka tekee vain hallaa puolueelle. On varmasti ihan vilpitön, mutta ymmärryspuolella heittää. Mut näitähän on joka puolueessa....

    • Anonyymi

      Kehuu kokoomusta maasta taivaaseen, tietää kokoomuksen kannatuksen, politiikan ja paikalliset aktiivit. Tietää jopa millainen henki vallitsee aktiiviporukan keskuudessa.

      Ja tämä kaikki on ihan ok! Se feikkiys tuleekin siitä, että ihan samassa tekstissä kehuu, ettei kukaan kokoomukselainen ole täällä keskustelemassa. Logiikka pettää tältä neropatilta pahasti! Asian ydinhän on se, ettei täällä kokoomusta ole kukaan mollannutkaan. Jos ei väittelytaito riitä niin pitää yrittää sotkea keskusteluun ihan kaikkea muuta. Vaikeaa on...

      • Anonyymi

        Ei tuo kirjoittaja ole sanonut olevansa Kokoomuslainen. Etkö ymmärrä lukemaasi? On helppo havaita, että hän kirjoittaa ulkopuolisena kaikista noista puolueista.
        Yhteishenki näkyy kyllä ilospäin! Kokoomus vaan menestyy johan sen vaalituloksista näkee tyhmempikin. Jopa sinä!

    • Anonyymi

      Niin, ehkäpä kirjoittaja ei olekaan kokoomukselainen. Hänhän tosiaan vahigoittaa kokoomusta jatkuvalla ala-arvoisilla kirjoituksillaan. Feikki tai höynä, siinäpä kysymys?

      • Anonyymi

        Millä tavoin vahingoittaa? Kenestäköhän sinä puhut? Eihän Kokoomuksella ole mitään ongelmia Pukkilassa.
        Olisin huolissani enemmänkin niistä poliitikoista, jotka ovat osallisina kielteistä julkisuutta saaneissa jutuissa päättäjinä. Näitäkään ei kokoomuksella ole, mutta muissa puolueissa kyllä.

        Miten Jyrki Loijas?

        Mietitäänpä tunkioääliön ajatuspohjaa hieman.
        Seuraavat kysymykset hänelle selkiyttävät sitä mistä oikeastaan puhutaan.
        1.Mistä kirjoituksista puhut? Kokoomuksen edustajien kirjoituksista lehdissä ja FB:ssä vai anonyymikirjoittelusta tunkiossa?
        2.Mikä kokoomuksen edustajien kirjoituksissa on mielestäsi pielessä?
        3.Miksi et kestä lainkaan erilaisia ajatuksia ja alat heti hyökätä kirjoittajia tai sellaisiksi luulemiasi vastaan törkeästi näitä nimitellen.
        3.Miten anonyymikirjoittelut joista kukaan ei voi tietää kirjoittajaa liittyvät kokoomukseen? Jos sinä päätät harhaisessa mielessäsi anonyymijutut haluamiesi ihmisten kirjoituksiksi, voit toki pitää kaikkea maailman pahaa Kokoomuksen tuotoksina. Sellaisia hulluja on toki paljon. Olet siis yksi niistä? Ymmärrät varmaan, että harhasi eivät aiheuta ympäröivässä maailmassa sen enempää vaikutuksia.
        Kuten itse totesit, sinä tai joku muu voi itse kirjoitella mitä tahansa vahingoittamistarkoituksessa.
        4.Mitä luulet välittääkö kukaan näistä kirjoituksista täällä mitään muutenkaan? Kyllä maailmaan typerää roskaa riittää.
        5.Täällä on arviolta pari lukijaa joten sinun pyhä ”Kokoomusmielesi” on aika heikoilla ja epävarma, jos koet tällä sekoilulla olevan mitään vaikutusta kenenkään reaalimaailman ihmisen toimintaan.

        Ja Kokoomuksen kannatus on noussut muiden puolueiden hiipuessa. Julkisuus on siis ollut myönteistä.
        Kokoomuksen edustajien aktiivisuus FB:ssä on ollut hyvä.Myös perussuomalaiset ovat olleet kiitettävän aktiivisia.
        Muut ovat ilmeisesti suuntautuneet omiin kupliinsa ja näihin anonyymitunkioihin arvostelemaan avoimesti asioista puhuvia.
        Esimerkiksi ilmeisen vihertävät ”kansalaiset” ovat nimenomaan tehneet tänne monia lokaketjuavauksia tarkoituksena siirtää huomiota julkitulleista vihreiden skandaaleista muualle.
        Jos ainoa vihreä asia Pukkilassa on kannabisfanitus ja jonkun jokerin likaisessa risuhaivenessa kasvava homekasvusto, kannattaisi suunnata toimintaa pois tunkiosta hygienian parantamiseen ja pään selventämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietitäänpä tunkioääliön ajatuspohjaa hieman.
        Seuraavat kysymykset hänelle selkiyttävät sitä mistä oikeastaan puhutaan.
        1.Mistä kirjoituksista puhut? Kokoomuksen edustajien kirjoituksista lehdissä ja FB:ssä vai anonyymikirjoittelusta tunkiossa?
        2.Mikä kokoomuksen edustajien kirjoituksissa on mielestäsi pielessä?
        3.Miksi et kestä lainkaan erilaisia ajatuksia ja alat heti hyökätä kirjoittajia tai sellaisiksi luulemiasi vastaan törkeästi näitä nimitellen.
        3.Miten anonyymikirjoittelut joista kukaan ei voi tietää kirjoittajaa liittyvät kokoomukseen? Jos sinä päätät harhaisessa mielessäsi anonyymijutut haluamiesi ihmisten kirjoituksiksi, voit toki pitää kaikkea maailman pahaa Kokoomuksen tuotoksina. Sellaisia hulluja on toki paljon. Olet siis yksi niistä? Ymmärrät varmaan, että harhasi eivät aiheuta ympäröivässä maailmassa sen enempää vaikutuksia.
        Kuten itse totesit, sinä tai joku muu voi itse kirjoitella mitä tahansa vahingoittamistarkoituksessa.
        4.Mitä luulet välittääkö kukaan näistä kirjoituksista täällä mitään muutenkaan? Kyllä maailmaan typerää roskaa riittää.
        5.Täällä on arviolta pari lukijaa joten sinun pyhä ”Kokoomusmielesi” on aika heikoilla ja epävarma, jos koet tällä sekoilulla olevan mitään vaikutusta kenenkään reaalimaailman ihmisen toimintaan.

        Eipä ole edellinen kirjoittaja ainoa, joka ymmärtää näiden törkykirjoitusten tulevan kokoomuksen edustajalta. Hänen ansiotaan ei varmuudella kokoomuksen suosion kasvu Pukkilassa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole edellinen kirjoittaja ainoa, joka ymmärtää näiden törkykirjoitusten tulevan kokoomuksen edustajalta. Hänen ansiotaan ei varmuudella kokoomuksen suosion kasvu Pukkilassa ole.

        Törkykirjoituksia täällä ln vain yhteen suuntaan. Maalna Kokoomus ja sen edustajat.
        Ei kaikki täälläkään ole törkyä. Törkuä ovat ne jutut joissa nimitellään nimeltämainittuja ihmisiä. Muu kirjoittelu on asiallista .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole edellinen kirjoittaja ainoa, joka ymmärtää näiden törkykirjoitusten tulevan kokoomuksen edustajalta. Hänen ansiotaan ei varmuudella kokoomuksen suosion kasvu Pukkilassa ole.

        Kokoomuksen ja muiden puolueiden suosion kasvu tai lasku on kaikkien niiden ihmisten ansiota jotka toiminnassa ovat mukana.Niissä puolueissa joissa on yoimittu huonosti, on tullut laskua. Kokoomuksessa on toimittu oikein ja tuloksena on nousua.
        En tiedä mikä intressi tai pakkomielle sinulla on täällä pitää kokoomusta esillä, mutta se on varmaa, ettei kokoomuksen nousu ole ainakaan kaltaistesi puskaruikkujen ansiota, vaan niiden jotka pitävät kokoomuksen aatetta esillä ihan omalla nimellään.

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä koko ajan kokoomusta pitää vetää palstalle. Kaikkihan tässä yhdestä suusta ovat todistelleet, että kokoomus ei liity asiaan mitenkään. Täällä ei ole ollut oikeuta kokoomukselaisia kirjoittamassa missän vaiheessa eivätkä he ole olleet koko Kanteleen tapahtumasarjassa mukana. Tästä näyttänee vallisevan liikuttava yksimielisyys. Jospa sen kokoomuksen voisi jättää tämän ulkopuolelle.

      Mutta sitten tietysti joutuisi tunnustamaan itselleen, että se olenkin sinä , joka tässä on perustelemassa omaa sanomisiani ja kirjoittamisiani. Ja kun sinulle heitellään haasteellisia kysymyksiä niin sensijaan, että piiloudun puolueen taakse voisit vastata itse kirjoituksistasi.

      Mutta ehkä se on turvallisempaa yrittää kääntää omat möhläykset puolueiden väliseksi kamppailuksi, niinhän ei tarvitse myöntää omia puutteita.

      Vaikeaahan se voi olla, mutta jätetäänkö se kokoomus rauhaan. Ei se ole tässä debatissa osallisena! Sinä olet!

      • Anonyymi

        Täällä ei kenelläkään ole tarvetta puolustella sanomisiaan. Täällä ei kukaan ole kirjoittanut omalla nimellään ja jokainen paukapää voi mielessään ajatella kirjoittajat mieleisikseen.

      • Anonyymi

        Mitä luulet, olisiko puolueilla kanttia ilmaista kantansa edustajilleen, mikäli olisivat johonkin ihmiseen tyytymättömiä. Varmasti, mikäli eivät olisi täysin lapasia.
        Kuten on nähty Kokoomus on avoin puolue, jossa voi olla asioista eri mieltä. Äärivasemmalla ollaan nahistelemassa netissä ja vieläpä nimettömästi. Kun kanttia ei ole, ei sitä ole.

    • Anonyymi

      Kanteleen tapahtumista ollaan montaa mieltä, sehän on selvä.
      Tässä kuitenkin monivalintakysymys. Mikä seuraavista ei kuulu joukkoon:
      1. Kanteleen tapaus
      2. Vaikea, asiaton besservisser
      3. Kokoomus

      Vastaus: Kokoomus ei kuulu joukkoon

      • Anonyymi

        Et oikein hallitse tuota sanankäyttöä. Ehkä on hyvä, ettet kirjoita missään julkisesti.
        Typeryytesi taso on ilmiömäinen. Olet yrittänyt luoda täällä kuvaa siitä, että joku kokoomuslainen kirjoittaisi täällä Kanteleen tapauksesta ja vieläpä asiattomasti.
        Kämpelöstä monivalinbasta otat pois sitten Kokoomuksen sanoaksesi, että mitä??
        No olen samaa mieltä, että täällä kirjoittava puskaruikku liittyy suoraan Kanteleen tapaukseen ja jopa kunnan puolella ja hän ei ole Kokoomuslainen.

    • Anonyymi

      Työyhteisöissä, yhdistyksissä, luottamuselimissä jne. jne. ei monesti pidetä vaikeista venkuloista. S24 tarjoaa moiselle sopivan alustan jatkaa lähes loputtomasti tyhjänpäivästä jauhantaa ja provoilua. Riittää kun vaikka vain kaksikin ääliötä tähän ryhtyy. Nyt olet ehkä saanut näppiksen ja aioit turauttaa tavanmukausen lokaviestin. Olisiko sinulle henkisesti mahdollista myöntää, että olet itsekin tällainen ääliö. Tosiasian tunnustamisesta voisi paraneminen alkaa. Hyvää jatkoa!

      • Anonyymi

        Tuossahan kuvasit juuri tilanteesi ilmeisen kokemusperäisesti.
        Kateus on muuten kova vastustaja , eikö totta?

      • Anonyymi

        Meillähän onkin henkilöitä, jotka ovat vastikään joutuneet luopumaan useistakin eri luottamustehtävistä politiikassa , ylläpito ja yhdistyspuolella. Varmaan tosiasioiden tunnustamisprosessi on jo vauhdissa.
        Pahimmillaan hankalat , muita hyväksymättömät ihmiset ovat tulppaamassa ihmisten mukaantuloa. Eihän kukaan halua ahdasmielisten seuraan.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti sinä näppiksen käyttöoikeudesta jatkuvasti huolissasi oleva henkilö olet tahdonvastaisesti hoidettava ollut veteraani.
        Muutenhan tuollaista retoriikkaa on vaikea ymmärtää.
        Luulisi nykyään kaikilla olevan pääsy älylaitteilleen 24/7. Tuli vaan mieleen kun näyt tuollaista sanontaa viljelevän jatkuvasti. Olet siis mielenterveyspotilas, sillä tuskinpa kaltaisiasi on henkilökunnan puolella. .

        Mistä käyttöoikeudesta höpiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä käyttöoikeudesta höpiset?

        Etköhän sinä tiedä tuon asian kysymättäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän sinä tiedä tuon asian kysymättäkin.

        No en tiedä mutta ei tuo sen enempää kiinnostakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en tiedä mutta ei tuo sen enempää kiinnostakaan.

        Mitä sitten kyselet?

    • Anonyymi

      Ei siinä näppiksen käyttöoikeuden eväämisessä välttämättä tarvitse mitään vaikeita mielenterveysongelmia ja laitoshoitojaksoja olla takana.

      Esimerkiksi, jos on joku työelämästä syrjäytynyt, vähän juopahtava, vaimonsa palkalla elävä mies.
      Mies sitten käyttää aikaansa surffailemalla mm. s24, Facebook ja muilla, vähän arvelluttavammilla, sivustoilla kun ei oikein muutakaan tekemistä ole.

      Kännissä tulee sitten mokailtua netissä. Kyllähän rahoissaan oleva vaimo sitten saattaa piilottaa näppiksen, koska saa hävetä silmät päästään.

      Mies tyytyy kohtaloonsa, koska pelkää, että vaimo suuttuu, eikä tuokaan marketista siideriä. Kyllä se sitten leppyy ja antaa näppiksen takaisin!

      • Anonyymi

        Aikamoinen teoria. Ei kuulosta uskottavalta. Kyllä tuossa on kyse suljetun osaston veteraanista.
        Tuosta kuvailustasi tulee mieleen se pinterest-sankari, mutta tuskinpa tuollainen mahdollista olisi. Voit tietenkin uskoa teoriaasi. Tietenkin jos tuo on kuvaus omasta tilanteestasi niin en väitä vastaan…

        Ainakaan Pukkilassa kukaan ei ole tuollaisessa tilanteessa, mutta ehkä puhut joistain ulkopaikkakuntalaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan Pukkilassa kukaan ei ole tuollaisessa tilanteessa, mutta ehkä puhut joistain ulkopaikkakuntalaisista.

        Ai että Pukkilassa ei ole yhtää työtöntä, tissuttelevaa tohvelisankaria??? Eiköhän noita ole ihan riittävästi!

      • Anonyymi

        Pelkääkö vaimo mahdollisesti, ettei ilme ole pian kunnossa jos ei sitä näppistä vie?

    • Anonyymi

      Sieltähän se taitaa koira älähtää, johon kalikka kalahti? Miksi muutoin noin ärhäkästi ottaisit kantaa kirjoitukseen joka vain toi vaihtoehdon jokin mielenterveysasioilla kipuilevan osastohoitodiagnoosille?

    • Anonyymi

      Pysytäänpä asiassa ettei mamma vie näppistä!

    • Anonyymi

      Missä viipyy "suljetun osaston veteraanin" vastaus?

      • Anonyymi

        Eiköhän koko tämä ketju ole sen osastoveteraanin tekosia.
        Sinun?
        Tai sitten tiedät ongelmaisia enemmänkin kun tuollaista mietit.
        Ainakaan meillä täällä poliitikkoja häiriköiltä puolustavilla ei tuollaisesta ole tietoa.

    • Anonyymi

      Joo kyllä minä tunnen ongelmaisia ihmisiä. Mielenterveysongelmaisia, fyysisesti sairaita ja tunnenpa muutaman työttömän, tissuttelevan ylipainoisen tohvelisankarinkin.

      Se meillä selvästi on eroa, että ainakin yritän kunnioittaa kaikkien ihmisten ihmiarvoa, sinunkin. Ei ole kunnioittavaa käyttää heikoilla olevia kanssaihmisiä sylkykuppeina ja ivan kohteina.

      Jospa et yrittäisi niin kovasti olla jotakin mitä et ole. Voisi olla helpompaa. Vilpittömästi siunausta toivottaen!

      • Anonyymi

        Etkö oivalla, ettei täällä voi ketään anonyymikeskustelussa loukata. Otatko jotenkin henkilökohtaisesti täällä tapahtuvan sekoilun, joka ei kohdistu keneenkään?

    • Anonyymi

      En toki ota henkilökohtaisesti anonyymi kun olen. Ihmettelen vain kirjoituksistasi suoraan luettavissa olevaa mielenterveysongemaisiin tai muuten heikoilla oleviin kohistuvaa ivan ja halveksunnan määrää. Kirjoitustesi ihmisinho on jo sellaisissa määrissä, että minusta tarvitsisit itse psykiatrista apua.

      • Anonyymi

        Mitä halveksuntaa on todeta, että joku lauseenparsi on ymmärrettävissä vain sellaisen ihmisen kirjoittamaksi joka on tuttu tahdonvastaisen hoidon käytäntöjen kanssa.
        Mitään kantaa siihen ei muuten otettu.
        Sensijaan se lauseeenparsi oli tarkoitettu loukkaavaksi jotain ihmistä kohtaan.

      • Anonyymi

        Täysin totta!

    • Anonyymi

      Kirjoitustesi perusteella ennakoin, että pidät kehoitustani hakeutua loukkauksena. Se ei ole sitä, vaan ihan todellinen, hyvää tarkoittava neuvo ihmiseltä toiselle. Et ehkä ole nyt asialle kypsä, mutta sitä!

      • Anonyymi

        Minulle on ihan samantekevää mitä täällä maristaan. Terapiaa varmaan valittajille. Kunhan ketään ei nimeltä loukata, on samantekevää millaista kusitolppaa täällä ruikitaan.
        Olikos se nimitys pahanolon oksennuspaikka joka sai jonkun alunperin vetämään herneet nessuun.

        Sehän on juuri noin. Täällä uhriutuvat ja valittavat ovat poissa pahanteosta ihmisten ilmoilla.
        Voisi oikein kannustaa näitä vauhtiin täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on juuri noin. Täällä uhriutuvat ja valittavat ovat poissa pahanteosta ihmisten ilmoilla.
        Voisi oikein kannustaa näitä vauhtiin täällä.

        Sinä et ole tainnut pysyä poissa pahanteosta kun näppis oli välillä kanissa. Aina spoilaamassa "virman" mainetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle on ihan samantekevää mitä täällä maristaan. Terapiaa varmaan valittajille. Kunhan ketään ei nimeltä loukata, on samantekevää millaista kusitolppaa täällä ruikitaan.
        Olikos se nimitys pahanolon oksennuspaikka joka sai jonkun alunperin vetämään herneet nessuun.

        Et hallitse asiallista sanankäyttöä. On hyvä ettet enään kirjoita missään julkisesti. Typeryytesi taso on ilmiömäinen. Sopiiko minuun? Ehkäpä niinkin. Sopiiko sinuun? Ihan taatusti!

    • Anonyymi

      Sanoi Uhriutuja no 1!

      • Anonyymi

        On se kova paikka kun joku kritisoi aiheellisesti sisäpiirin toimintaa.

    • Anonyymi

      Eikös kokoomus ole jo pitkään ajanut Suomeen terapiatakuuta. Todella kannatettava ajatus! Ja takuuhan on kaikille, myös hyväosaisille. Ei tarvitse maksaa "virman piikkiin", jos vaikka kassavirta on ohuehkoa!

      • Anonyymi

        Sinähän tiedät nuo jutut. Varmaan kaikki mahdollinen on kokeiltu ja silti olet tuossa tilassa. Älä kerro enempää.

    • Anonyymi

      Minä olisin kyllä huolestuneenpi siitä missä tilassa sinä olet, mutta toisaalta ei kyllä jaksa välittää. Rajansa kaikella.....

      • Anonyymi

        Älä perusta näitä oksennuspaikkojasi jos piipität täällä kritiikkiä saadessasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä perusta näitä oksennuspaikkojasi jos piipität täällä kritiikkiä saadessasi.

        Miksi aina niin negatiivinen. Pitäiskö joskus vähän relaa ja antaa positiivisen energian loistaa? Voi tietysti vanne kiristää päätäsi, mutta siihen on saatavissa apua! Hemmoittele itseäsi ja anna hermojen levätä!

    • Anonyymi

      On se mahdollista saada duuniasiat kuntoon, sulattaa kaljamaha ja heräätellä parisuhdekin uuteen nousuun. Kannattaa hakea apua esimerkiksi yrityskonsultilta, terapeutilta, personal trainerilta ja viagralta.

      Mutta s24:n ympärivuorokautinen päivystäminen kannattaa lopettaa. Siitä ei tule muuta kuin pahaa mieltä. Joskus silloin tällöin voi pistäytyä kirjoittamassa ja mielellään positiivisia ajatuksia ja tukea kanssaihmisille!

      • Anonyymi

        Tuossahan on hyviä neuvoja niille, jotka niitä tarvitsevat. Voisit jakaa niitä sellaisille ihmisille. Miksi möliset niitä täällä, missä et lainkaan tiedä keiden kanssa puhut? Jotenkin tuntuu muutenkin siltä, että sinulla on kohteenasi ihminen, jolla nimenomaan tuollaisia ongelmia ei ole. Kunhan silkkaa ilkeyttäsi yrität keksiä attibuutteja joilla pyrit loukkaamaan. Se on turhaa koska tapasi mukaan olet hakoteillä. Eikö tuo ole aika typerää ajankäyttöä.
        Ota vaikka yhteyttä tuntemiisi ongelmaisiin ja aloita auttamistyösi. Ilmeisesti olet liikkeellä kokemusauttajana..
        Varmaan hyviä autettavia voisi löytyä pinterestin tatskapornon ideanikkareista. Olisiko hyvä idea?

    • Anonyymi

      Kyllähän kirjoituksessasi on paljon asiaakin. Toivottavasti Kanteleen kansa ja muut kiinnostuneet avaavat jatkossakin sanaisen arkkunsa että saat keskustelukavereita. Nythän on pitkään menty enemman "sinä, minä ja Hentun Liisa"-pohjalta, vähän on ollut väkeä.

      Taidanpa tästä tosiaan itse siirtyä seuraamaan netista tatuoitu naisihmisiä. Se on todella hyvä idea, kiitos! Ei kai se ole laitonta?

      • Anonyymi

        Se on varmaan hyvä apu jos sinulla on kuvailemiasi ongelmia.
        Verkkoporno on täysin laillista kunhan se on aikuisten leikkiä. Ei kukaan ole muuta väittänyt. Etkö tuon vertaa ole perillä asioista?
        Suomessa on politiikassa ja jopa YLE:llä töissä ihmisiä, jotka ovat siinä meritoituneet. Tietenkin se , kuten muukin poliitikkojen tekemiset ovat julkista riistaa.
        Sitten taas noihin vääriin olettamisiisi.
        Minulla ei ole pulaa keskustelukumppaneista. Kanteleesta en tiedä kun en sen kieliä näppäile.

    • Anonyymi

      Poliitikkojen tekemiset julkista riistaa? Koskeeko myös Pukkilan varavaltuutettuja?

    • Anonyymi

      Eiköhän ihan kaikki ole jo heistäkin sanottu!

      • Anonyymi

        Eihän täällä juuri muuta ole kirjoittu kuin yritetty loata päättäjiä mukaanlukien varavaltuutetut
        .

    • Anonyymi

      Ketä valtuutettuja täällä on käsitelty?

      • Anonyymi

        Oletan, että osaat kuitenkin lukea etkä tarvitse esilukijaa?

    • Anonyymi

      Blaah, blaah blaah, blaah!

    • Anonyymi

      No nyt on ilmeisesti päsmäriltä viety taas näppis.

      • Anonyymi

        Joko lääkejakelu on ohi?

    • Anonyymi

      Nyt on selvinnyt sekin, miksi Tikka ohitti tämän asian.

      • Anonyymi

        Asia on siis loppuunkäsitelty.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe