Kertokaa nyt ihmeessä näille mistä aluevaaleista on kysymys. Ei oo bensanhinta.
Sitä kyllä edellisen hallituksen aikaan mutta aluevaltuustot ei päätä bensanhinnasta.Näin mainostaa persukansanedustaja Peltokangas televisiomainoksessa.
Sitä kyllä edellisen hallituksen aikaan mutta aluevaltuustot ei päätä bensanhinnasta.Näin mainostaa persukansanedustaja Peltokangas televisiomainoksessa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei tarvitse kun ei äänestä
Ne näyttää keskisormea yhteiskunnalle.
Keski-Suomen puoluejärjestöt sopivat yhdessä ettei AVIn ohjeitten mukaisesti torilla vaalien alla tarjota syötävää tai juotavaa. Ja eikös vaan persut kierrä makkaragrillinsä kanssa. On se vaan vaikea noudattaa edes itse sopimiaan juttuja.
Bensan, sähkön, ruuan, hintojen nousulta ei voine tavan kansalainen välttyä mitenkään, olipa maan tai maakunnan johdossa mikä taho hyvänsä, no tästä kaikesta seuraa osovoiman leikaantumisen myötä konkursseja, työttömyyttä, korkojen nousua inflaatiota, eli lamaa. josta on hyvinkin vaikeaa nousta jos ollenkaan.
Osaltaan tähän on vahvasti syynä ilmasto vouhotus ja sähkön kaikki voipaisuudelle liputtaminen.
Suhteellisuuden taju kera ymmärryksen uupuu näiltä päättäjiltä, suomi ajetaan selvitystilaan.
Vihersossut älisevät kaikesta mitä persut tahtovat . Ja samalla ajavat suurpääoman asiaa .
Kohta et saa sairaanhoitoa jos et omista kunnon vakuutusta ja kaikkein uusimpia älylaitteita . Syrjäkylillä ei voi asua koska linja-autotkin lakkaavat kulkemasta siellä energiaverojen korotusten takia .
Kuinka viherpuna piiperöt olette aikoneet asuttaa koko maaseudun väestön samaan kortteliin jonkin sosiaali ja terveysaseman eli suuren sairaalan kanssa ?
Pienethän karsitaan jo nyt heti alkuun pois . Siitä on kyse tässä vaalissa .
Ja energiaveron korotukset ovat suurin syypää siihen .
Sen tajuaa viherpunapiiåperökin sitten , kun itsae alkaa maksaa asumistaan ja liikkumistaan siellä , missä sitä energiaa vielä tehdään ja ruokaa viljellään .
Mites sitten , kun stadissa loppuu maito eikä saa kahvilassa lattea ?
Vihersossut tietävät että bensaveroa nostettiin 2016,2016 ja 2017. Sipilän hallitus jossa peratut oli mukana. Nyt peratut luulevat että aluevaltuusto päättää bensaverosta ja tekee siitä ison mainoksen.
Vihersossut unohti 2019 bensaveron
nostonsa. Peratut,kyllä oli tätä veron
nostoa vastaan.
Kylllä kyllä
Demarit jakaa meidän rahoja miljarditolkulla muille maille vierahille. Omat köyhät demarit on täysin unohtanut. Maksetaanko me etelän velttojen sähkölaskuja.
persut, ja Viherkommarit Marinin johdolla voi tunkea päänsä sinne...
Älkää nyt sössöttäkö mitä sattuu. Aluevaltuustot ei päätä bensaverosta kuten persujen kansanedustaja vaalimainoksessa väittää. Persut hölisee mitä sattuu. HUS HUS . Loislääkettä kaikille neuvoi toinen persu,
Demareilla on paras ehdokas.
Joo demareita vaa. Ne osaa näyttää miten toisille ei tarvi velkoja maksaa ja kuinka herrojen perseitä nuollaa palkan korotuksilla. Ja miten palkka maksetaan tekemäti mitään.
Ei liity aluevaaleihin yhtään on persunuorten aloite PÖSSÖ!!
Persunuorilla mainoksessa in käsi ojossa yläviistoon kuten Aatun hyvinä aikoina ja paremmissa persu piireissä sitä harjoitetaan edelleenkin.