Haluaisin tietää, miten tarve määritellään. Erilaiset omakohtaiset kokemustarinat ovat tervetulleita.
Beng
Beng
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Pitkäaikaistarpeen tulee asiakkaan luokse määrittelemään pari sote-alan asiantuntijaa.
Lyhytaikaista apua olen saanut puhelinsoitolla aikaiseksi,
kun pyysin apua leikkauksesta kotiin palanneelle henkilölle,
joka oli ollut viikkoja tehohoidossakin ennenkuin leikkaus voitiin tehdä
tai oikeastaan oli pakko tehdä hengen pelastamiseksi viimeisenä keinona.
Ikäni puolesta kävin kutsusta tutustumassa, jos joskus tarvitsisi.
Lyhytaikainen avuntarve edellytti soittoa sairaalasta ns. kartoittajalle. Yksi puhelu ei riittänyt.
Asenne k.palvelussa oli 'meille sopisi paremmin'....
Laissa on kirjoitettu velvoite v ä l i t t ö m ä s t i saapua, kun sairaala kotiuttaa.
Minun puheluni ei olisi ollut riittävä omaan tarpeeseeni!
Beng
Kaikki sukulaiset ja omaiset kannattaa agiteerata ilmoittamaan vaatimuksia kuntaan omaisen puolesta, jos haluaa saadaa kotihoidosta palveluna 15 minuuttia.
Kikesta palvelusta ensimmäisenä lähetetään hinnasto. Se on yleensä sitä "ystävällistä huolenpitoa "kunnasta tai kaupungista. Omassa kaupungissa puuttuu yli kymmenen hoitajaa. Nipistetään ajasta 15 tulee 10 min.kun puute hoitajista.
Mielummin tyrkitään yksityisiin palveluihin, kun kunnilta ei riitä hoitajia.
Huomasin, että tässä on jotain todella pahasti pielessä.
Hirvittää.
Vaikka olin jo monta kuukautta sitten tutustunut asiaan, kartoittaja tuli paperipinon ja lyijykynän kanssa käymään.
Katselin epäuskoisena: ei ole totta! Pitäisi olla digiaika.
Beng
Kunnilla ei taida olla varaa antaa digilaitteet jokaiselle. Konttorilla vaan on.
Tabletti olisi ehdoton väline. Nythän kirjalliset työt tulee tehtyä kahdesti.
Tabletin tekstin voisi luetuttaa asiakkaalla.
Menee rahaa turhempaankin, esim. raketteihin.
Beng
Helsingissä ei vanhuksilla ole dikiaika märäys. Kyllä ihan kutsusta tulevat kotia. Kanataa mennä ensin terveyskeskus läkäri ja sanoa ei pärjää itse arjen toiminat tarvii kotihoidon palveluja. Kirjoitaa lausunon asiasta. Lisäksi koti hoito maksaa aina oli kaupungin kunnan tai yksityinen. Osto seteli voi anoa kaupuni kunta yksityispuolelle,jos ei resusit heillä ritä antaa kotihoidon palvelua. Kotihoito maksut LASKETAAN VEROTUKSEN BRUTTO TULOISTA. Ei halpaa. JOS VAIMO -MIES ASUU ERI OSOITE ,MYÖS SIHEN TULEE HÄNEN BRUTTO TULOT. KUSTANUKSIA EII PIENENTÄ AVIOPARIN ERI OSOITEET. SITTEN VAAN YHDESSÄ HAETAN TOIMENTULOTUKEA.KUN MAKSUT KORKEAT.JOS HENKILÖ TARVII RANNEKEEN,SENKIN KULUT TODELLA KALIT JA LAITEET SIHEN JOHON SE YHTEYS ON.KUKAUSI MAKSUT PILVISSÄ,JOS TULEVAT KÄYMÄN NOSTO TAI TARKISTAA TILANNE? EI KULJETUS TARVE MAKSAA MALTAITA. KALIMPAA KUN SOITAA NORMALI PUHELIN AMPULANSSI TAI JOKU VIE SAIRALA PLK,TAI TERVEYSASEMA. MIKÄN EI ILMASTA .MUTTA ONHAN TOIMENTULOTUKI.TENA VAIPAT MAKSAA MALTAITA.LÄKET YMM.KUITI KAIKISTA JA ANOO SITTEN 6KK.PÄSTÄ TANEHTIVASTI NIHIN KELA TUKEA. MIKÄ SEN NIMI OLIKAAN SAA SITTEN SITÄ KERRALLA 6KK .ONEKSI ON VEROTON TUKI SILLE HENKILÖLLE. KAIKKI SEVII KELA TUET JA AVUT ,AVUN SAANTI KONTAKTI VANHUSPALVELU SOSIALI VIRASTON.
10:04
Arvelen olevan niin, että paljon erilaista tarvetta on olemassa.
Ilmaishoitoa ei ole.
Periaatteeni on, että jos kymmeniä vuosia on veroja maksanut, tulee saada edes kunnollista hoitoa eikä sellaista EVVK.
Beng
Alushousujen nosto on n. 10 €/krt ja siihen on varattu aikaa 20 min. Miksi? Apuvälineillä ei onnistu ja kumartaa ei saa. Monta kiellettyä asia voi liittyä toipumiseen.
Kannattaa hankkia nostokoukku housujen nostoon.
Ei toiminut. Apuvälineitä voisi myös kehittää.
( Ehkä virveli olisi toiminut.)
Operaation jälkeinen turvotus 'pienentää' kalsarien kokoa.
Turvotukseen ei oikein osaa valmentautua. Ajattelee, että mitä nyt pikkasen.
Tähänkin voi mennä muutama kuukausi.
Beng
Nätti lähihoitaja kelpaisi milloin vain, ei haittaa jos maahanmuuttaja, viittomalla pärjäämme.
Eli sinulla ei ole kriteerejä täyttävää vaivaa. Ole onnellinen.
Kyse on vakavammasta asiasta!
Minä en ole lainkaan varma tuosta kotihoitjien pohjakoulutuksesta. Mietin, eikö terveydenhoitoalalla toimivat ole sisäistäneet mitään etiikkaa. Tulin epäilleeksi.
Beng
No joo onhan niitä 2015 tullut 35000 lähi-idästä, eiköhän niistä yksi sinulle kuntasi sossut /suvakit järkkää ?!
Olin polkupyörällä hakemassa koronatestiä, edes takasin noin 10 km, siellä oli aamulla klo 8:00 muutama auto jonossa ja testit alkoivat noin klo 8:30, seisoin ulkona pakkasessa ja kyselin koska he ottavat nimeni ? - No pian ! (Sen verran oli oppinut jo suomea) ja kun autoja tuli lisää, niin tämä lähes suomea osaamaton tuli taas ulos parakista ja kiiruhti noiden autojen luo minua vilkaisematta. Niin lähdin pois sieltä ilman testiä kun minun kohdalla ei tuokaan palvelu pelannut!
Elikkä, tuo korona testaus, ja jos nyt edes on oikeasti joku sairaus, niin sitä en usko, näytti siltä että nuorehkot naiset käyttää tilaisuutta ja hakevat sairaslomaa viikoksi, muille testiä antavatko ? uskon omasta kokemuksesta nyt että, viis veisaa oikeasti sairaista ja vanhuksista!
Omaolosta. Koronavirustaudin oirearvio, vastauksen oireilleni soita 112. ja mene paikalliseen keskus-sairaalaan HETI ? !
Siis mitä ?! PELKKÄÄ KUSETUSTA TÄMÄ SUOMEN SOTE PALVELUT !
On se ihanaaaaaa olla maailman onnellisimpien kanssa tässä maassa, PERSEESTÄ tosin on minun arvio taas maasta ja sen kansasta!
Kyllä ymmärrän aloituksen. Äitini tapauksessa lähes kymmenen vuotta yhteyden pitoa kotipalvelun kanssa, ensin yksityispalve!u sittemmin mukaan tuli lisäksi kunnallista palvelua, toimi hyvin kun äiti pystyi edes vähän liikkumaan, lopulta rollaatorin kanssa kunnes ajatuksen juoksu ei pelannut tarpeeksi hyvin.
Tässäkin tapauksessa vaati omaisilta huolenpitoa, kotiin hoidetaan mahdollisimman pitkään, omalta kohdalta, en halua mihinkään laitosmaiseen olosuhteisiin, se miten tulee käymään käy mielessä, huolestuttaa jäädä riippuvaiseksi muista.
Olen samaa mieltä.
Tämän päivän kokemuksellakin tiedän että ottavat sinne suvakkien kavereita hommiin! Elikkä, suomea osaamattomia näyttää olevan ainakin täällä. niin naiset kun miehen näköiset.
Pakokaasu on tuntematon sana heidän sana varastossa, kun pitää tuolla pakkasessa hengitysvaikeuksissa nielemään vajaan tunnin, ja se riitti kuumetta potevalle ja hengitysvaikeuksissa olevalle liikaa. Et sellaisia Vihervassareita taas tänään tapailin!
Juuri tuosta valitsen: ....vaatii huolenpitoa.....
Luin erään sairaalan oppaan liittyen tiettyyn leikkaustyyppiin.
Siinä vedottiin läheisiin ja naapureihin.
Ihan höpölöpöä.
Mitä unelmointia ja huttua, millä ei arkitodellisuuden kanssa ole mitään yhteneväisyyttä.
Läheiset asuvat kilometrien päässä ja naapurilla ollut juuri keuhkoveritulppa.
Suomessa on 1,25 miljoonaa yksinasuvaa. Kuka välittää huolenpidosta?
Beng
Mitä höliset.
Vanhusten hoito ei perustu puolue politiikkaan, väliäkö sillä kuka hoitamassa kun hoito asiallista, maahanmuuttaja taustainen mustakin hoitaja sillä ei mitään merkitystä, ihminen on ihminen taustasta huolimatta.
Minulle on aivan samantekevää hoitajan tausta, koulutus tulee olla asianmukainen.
Tuo asiantuntija haastatteli. Ja itse haastattelin. Voisiko saada suihkuapua niin, että joku pitää silmällä. (Kylpyhuoneen pinnat ovat aika kovat. Kotiympäristö ei ole kuin sairaalan; puuttuu tukitankoja seiniltä jne.) Vastasi: ei oikein silmälläpitoa saa. Hbl n. 110 eli voi pyörryttää. Ei peseytymismahdollisuuksia kuin 1 krt/viikko.
Hoidon tarve ilmeni seuraavalla testillä: olohousut alas ja alushousut alas hieman pitkää kenkälusikkaa apuna käyttäen ja puhtaita alushousuja sitten kenkälusikalla ylösvetäen pesemättömälle iholle kun ei onnistunut, ns. asiantuntija totesi kotihoidon tarpeen.
Eli toiminnallinen kriteeri ei terveydellinen.
Paria päivää aiemmin tehty kymppitonnin leikkaus ja kuntatasolla hygieniasta viis (50-luvulla saunottiin keskimäärin kerran viikossa).
Mahtaa ns. asiantuntijalla olla melkoinen määrä pill.jen ja kull.en jälkikuvia!
Beng
Kun äitini halvaantui lievästi, kuitenkin ratkaisevasti ja pääsi kotiin sairaalasta, arvioitiin hoidon tarve joka ei ollut riittävä, palkkasimme henkilön joka kävi kerran päivässä joka piti huolen mm. hygineiasta, ruokapalvelu toi ruuan joka riitti hyvin. Vuosia meni hyvin rivitalossa, liikkuminen onnistui hyvin rollaattorilla omakotia alueella kuitenkin oli täysin toisten armoilla, omaiset on kaikkein parhaita arvioimaan hoidon tarpeen jos on lähiomaisia, monilla ei ole.
Palvelun tarjoajia yksityispuolella toki on. Ainoa, että kun ei näistä yrittäjistä ole harmainta haisua: luotettavuus, työn taso. Laskuttaa osaavat. Kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin.
Mutta.
Jos vuosikymmeniä on maksanut veroa, pidän oikeutena saada kotiutusvaiheessa kunnallista jatkohoitoa sairaalasta paluun jälkeen.
Toipuminen on tärkeää ja se on terveydenhoitoa.
Kallis operaatio mitätöityy kuntapuolella täysin, kun ihminen jätetään heitteille.
Tässä vaiheessa ei pitäisi olla mitään neuvoteltavaa, vaan suod potilaalle asianmukainen jälkihoito.
Beng
Kotihoitaja on lähihoitajakoulutuksen saanut.
Maksakaa enemmän veroja, että saatte parempia palveluja.
Ei se niitten raukkojen vika ettei resursseja ole tarpeeksi
ole jotka vähällä joukolla yrittävät selviytyä sinunkinlaisista
törpöistä.
Henkilökohtaiseen 24/7 palvelijaan ei kunnilla ole varaa.
Toiminnallista apua en pyytänyt, vaikka HB oli 90.
Olisin kai saanut, mutta en viitsinyt vaivata, niillä on enemmän avun tarpeessa olevia.
Leikkauksen jälkeen mennyt kahteen viikkoon kokovartalosuihkuun.
Otin huumorilla niinkuin eräskin Aslakki, joka naureskeli,
ettei hän kaamoksen alkamisen ja loppumisen välillä pesulle mene.
Samoin. Hain kunnallisesta apuvälinevarastosta kaikki mitä ohjeistettiin hankkimaan
mm. suihkutuolin ja ostin kaikenlaista muonaa varastoon ja pakkaseen olin tehnyt ruoka-annoksia. Suihkuun en mennyt ennenkuin normaali liikkuminen oli sallittua.
Muistaakseni haavakohtaa ei suositeltu edes kasteltavan pariin viikkoon,
vaikka siinä oli 20 cm leveää "teippiä" päällä.
Mahdollinen avuntarve olisi ollut vähäistä.
(Minulla on turvapuhelin, josta tullaan auttamaan kahden tunnin sisällä,
jos päistikkaa menen tai pökrään ja ambulanssinkin soittavat)
Tunsin kyllä itseni epävarmaksi alkuun, että pärjäänkö yksin,
mutta pärjäsin, en odottanutkaan, että toipuminen olisi "lasten leikkiä",
mutta se meni odotettua paremmin.
Jos on heikossa yleiskunnossa olisi hyvä saada toipua sairaalassa pari päivää enemmän,
mutta eihän ne pidä, jonot on pitkät leikkauksiin.
24/7 hoitotarpeiden määrästä ei minulla ole tietoa tai kokemusta. Eikö silloin olla jo lasaretissa?
Todella alhainen hbl. Eikö yhtään pyörryttänyt.
Olisit saanut vaivata. Vahvat kipulääkkeet!
Kyllä ihminen alkaa haisemaan, jos suihkuun ei pääse ja vaatteet ja vuodevaatteet myös.
On kertakäyttö kosteuspyyhkeitä, joiden avulla voi teeskennellä.
Aslak hymyilyttää....
Beng
Kaikki mahdolliset välineet on. Käsinojallista pytynkantta ei. Oven karmia ja pesuallasta apuna käyttäen apinakin pääsisi ylös.
Pakastin tursuaa itsetehtyä.
Riippuu varmaan leikkauksesta, mutta suihkuun voisi jo mennä; laastari kosteutta pitävä.
Bakteerithan lisääntyvät....
Turvakellokin on varmaan tapauskohtaisesti joko hyvä tai tarpeeton.
Tuo, että tuntee itsensä epävarmaksi, on turvattomuuden tunnetta. Pitääkö sellaista olla vanhoilla ihmisillä?
Toipuminen ei ole leikkiä, mutta sen pitäisi tapahtua oikein, jottei korjaustoimenpiteitäkään tule.
Sairaalahotelli toipumiseen olisi hyvä juttu, vaikka itse maksettavaksi.
Beng
Missäs luulet, että tällaisista asioista päätetään.
Budjetti voidaan tehdä alakanttiin, jottei veroäyriin tarvitse koskea ja lisämenoarviolla kustannetaan loput.
Ja mikä taho vastaa henkilöiden lukumääristä.
Beng
Tämän olen aina tiennyt, ja kaikista niissä mitä olen näille palstoille kirjoittanut , ovat lähes oitis sen totuuden poistanut Suomi24;n palstoilta ?!
"THL:n Mika Salmisen vierailu MTV:n Uutisextrassa nousi puheenaiheeksi lauantai-iltana. Huomiota sai erityisesti kommentti koronapassista: Salminen kyseenalaisti koko passin tulevaisuuden, koska se ei estä tartuntojen leviämistä.
– Kyllä silloin voidaan kysyä, tarvitaanko koko passia ollenkaan. Edes matkustamisessa."
Terveitä ja rokottamattomia ihmisiä rajoitetaan tässä maassa, jollain hölynpölyn passilla. Tämähän jo kertoo normaallijärjellä varustetulle ihmiselle, mikä tämän vedätyksen oikea taso on, ja missä toimii aivopesu ja vedätys..
"Mika Salminen sanoi MTV:llä, että Suomen kapasiteetti on yksinkertaisesti huono.
– Sellainen johtopäätös alkaa tulla, että yleiseurooppalaisestikin meidän terveysjärjestelmän kestävyys tällaisessa kriisissä on aika huonolla tolalla.
Salmisen mukaan nyt pitää perustellusti kysyä seuraava kysymys: kestääkö Suomen kapasiteetti vähemmän kuin muiden maiden?"
No , hyvä kun nyt THL:n ite pääjehu sen tunnusti MTV:ssä lauantaina!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4e168b2f-6bb8-488e-90ff-b7f2e0d50c0e
Korona-passi oli väline, kun luultiin, uskottiin ja toivottiin, että virus hiipuu.
Jos olisi ollut nopeammin kova kuri ja rajoitukset ja sanktiot kaikille rikkomuksille, kenties vähemmän menetyksiä.
Nytkin lentokoneita tulee ja menee.
Odotetaanko jo uutta versiota. Jos se olisi tuhoisin kaikista, tapahtuisi ikäviä.
Beng
Kotihoito avustaa vanhuksia peseytymisessä/suihkussa kerran viikossa.
En haluaisi kuivaa nahkaani useammin rääkättävänkään. Käsisuihku on
pöntön vieressä.
Suomessa on liikaa hoidettavia, on sairaalapotilaita, vanhuksia, vammaisia,
sairaalasta palaavia jne.
Hoidettavien määrä on valtava. Kaikki loput suomalaiset ei voi olla hoitajia,
muillakin aloilla tarvitaan työvoimaa.
Kaikilla taitaa olla käsisuihku.
Joissain leikkauksissa kiertoliike on kielletty.
Etsin myös pyllynpyyhkimisohjeita: ei ole, häveliäisyyttä....
Beng
Hoitaja pula, hoitajia saatava lisää joka suunnalta ja palkkaus kuntoon, hyvän työllisyys tilanteen vallitessa hoitajia siirtyy ja työllistyy muille aloille.
Uupumus, tulee kiireestä silloin ei palkkaus auta, maahanmuuttajat apuna siinä missä muillakin aloilla. Suomessa tuhansia naisia miksei miehiäkin joille kertynyt kielitaitoa vuosien mittaan, näitä koulutetaan hoitoalalle, koulutetaanko tarpeeksi.
No. Vaikutelma oli parista henkilöstä omituinen.
Eivät he hirveän innostuneilta omasta alastaan vaikuta olevan.
Tässä tapauksessa ei työ edes ollut raskasta.
Beng
Tarjottu on!
Kun 2020 syksyllä, yhteensä parin kuukauden sairaalarupeamien jälkeen vaimoni pääsi ennakoidusti pitemmäksi ajaksi kotiin, niin kotiuttamisen yhteydessä tarjosi kotiuttava hoitsu kodinhoidon apua!
Olin itse paikalla. Silmin havaiten terve ja hyväkuntoinen ukko jonka ainoana rasitteena on kurttuinen naama 75v iän seurauksena.
Vaimoni kieltäytyi suoralta kädeltä.
Jo vaimoni ollessa täysin terveenä olin 18 vuotta hoitanut kaikki kotiaskareet lukuun ottamatta pyykkikonetta. Vaimoni ollessa pitemmällä tyttöjen matkalla olin kerran hoitanut pyykit läheisen pesulan kautta.
Vaimoni ahertaminen oli, ja on edelleen rajoittunut hänen omien leipiensä ja banaaniensa ostamiseen.
Tiskikoneen hän panostaa ja useimmiten tyhjentää vaikka minäkin osaan.
7:42
Olet upea ihminen, 💐💐💐
Beng
Kiitoksia!
Taustan unohtaminen saattaa antaa puutteellisen kuvan.
Elimme 12 vuotta jolloin olin kotona vain viikonloput ja vaimoni hoiti kaikki asiat mitä rinnetalon ja kahden lapsen kanssa eläminen vaati. Minä en tehnyt mitään.
Tosin lapset osallistuivat jo varhain kaikkiin talon töihin mutta kuitenkin.
Kyse ei ole vaihtokaupasta tai mistään sopimuksesta mutta minusta on kohtuullista yrittää tehdä vaimoni olo ja elämä mahdollisimman mukavaksi.
Käytännön syitä.
Vaimoni ei tunne sapuskaelukoiden eikä kalojen anatomiaa. Minä olen parempi keittiössä.
Olen kookkaampi ja vahvempi joten eiköhän ole luonnollista, että minä siivoan ja hoidan ostokset ja sapuskan valmistuksen.
Kun jäin yli 20 vuotta sitten kokoaikaisesti kotiin niin vaimoni luopui ajokortistaan tarpeettomana.
En tunne itseäni sankariksi. Kaukana siitä mutta mielestäni olosuhteet, käytännön asiat ja kumppanin hyvinvointi on pyyteettömästi otettava huomioon.
Vaimoni osoittamaa arvostusta kuvannee se, että hän tukee varauksettomasti punttiharrastustani. Tulin juuri salilta maastaveto- ja potkukonetreenin jälkeen.
Olen yrittänyt propagoida tätä samaa muillekin huru-ukoille ja nuoremmillekin.
Koskee myös varttuneita naisia. Salilla käy kolmesti viikossa ohjatussa jumpassa mummoklubi.
Silloin kun mammat jumppasivat samoissa tiloissa muiden kanssa huomasin, ilman erillistä keskittymistä, miten radikaalisti mammojen mm. tasapaino parani vuoden aikana. Tietenkin on yksilöllisiä eroja mutta kokonaisuutta ei voinut olla havaitsematta.
Soita oman alueen sosiaalivirasto vanhuspalvelu yksikköön.Tulevat sieltä kartoittaman tilanteesi ja tarpeesi kotihoidon palveluihin. Kertovat myös mitä ostopalveluna voit kotisi hankkia.Jos kyse on läheisestäsi sama asia. opastat läheisesi ottamaan kontakti heihin.
Yksiköstä on käyty. Olemus ja asenne on EVVK. Läpihuutojuttu. Älä vain pyydä mitään meiltä!!!
Beng
Jos ovat sairaanhoidollisen koulutuksen saaneet, voisivatko kysyä jotain: toimiiko vatsa? onko turvotusta? miten nukuit? mitä söit? auttavatko lääkkeet? sivuvaikutuksia? onko lämpöä, verenpainetta? tarkistetaanpa leikkaushaava, onko ruvennut vuotamaan tai märkimään? Onko iho ok? Jne.
Ei mitään tällaista!!!
Olen sitä mieltä, että kotihoidon pitää olla terveydenhoitoa kunnallisella tasolla eli lääkärien alaisia. Miksi sosiaalitoimen? Kenen pöljä idea?
Auktoriteettina pitäisi olla sen sairaalan (kunnallinen/yksityinen) lääkäri, joka leikkauksen on tehnyt!
Hänellä pitäisi olla valtuus määrätä kunnan kotihoitoa potilaan kotiuttamisen jälkeen ja määrätä huolehtimaan terveydenhoidosta ja raportoimaan takaisin.
Toipuminen kestää n. 2 - 3 kk, jos mennään lihoihin ja luihin.
Lapsilta kysytään. Aikuisia ei ole aikaa paapoa. Aikuinen osaa ilmoittaa itse
mitä ongelmia on.
Toipuminen tapahtuu itsestään. Kudokset ja luut paranevat ajan kanssa.
Ei sitä kotihoidon käynti nopeuta.
Eri asia sitten on, jos ei selviydy arjestaan ilman apua.
Kuka paapomisesta puhuu. Tasokkaaseen hoidontasoon vaikuttaa kommunikointi aika lailla.
Ja hoitajien motivaatio ja se, että pitävät työstään. Sitähän ei pidä hävetä.
Beng
Ai itsestään. Älähän höpöjä.
Ravinto, hygienia, liikeharjoitteet ja kontrolli, että yleiskunto kohenee eli ei kuumetta jne.
Jos mm. näissä on ongelmia, kait näihin tulee kiinnittää huomiota.
Onko kotihoito täysin kädetöntä ja kenties aivotonta?
Beng
Palvelutalosta, eräs kylätuttu lähes 80 vuotias, joutui noin viisi vuotta sitten huonokuntoisuuden takia sairaalaan, sieltä kuntoutukseen ja sen jälkeen palvelutaloon, vuoden asumisen jälkeen päätti ettei tämä asumismuoto sovi hänelle, hankki oman asunnon ja muutti sinne vaikka käytti rollaattoria.
Varmaan toiset tyytyväisiä johonkin palvelu asumiseen, ihminen jos kykenee voi valita asumismuodon eikä se ole aina rahasta kiinni.
Toiset itsenäiseen elämään tottuneet eivät välttämättä sopeudu täysin järjestettyyn arkeen.
Beng
Aloitukseni koski sitä aikaa, jolloin toipuminen kunnan toimesta tehtäisiin tervehtymislähtöisesti jonkin operaation jälkeen ja sen pitäisi nivoutuu esim. kirurgin määräykseen.
Edelleen sen pitää toimia elämisen laadun palauttamiseen ja kenties parantamiseen, ei pysyvään holhoukseen.
Kirurgi leikkaa, ei hoida hallinnollisia asioita.
Leikkaa leikkaa, mutta hän voisi antaa määräyksen potilaan kotikunnalle. Piste.
Beng
Ei kuulu kirurgin hommiin.
Ei kuulu toimenkuvaan.
Tiedän.
Käsititkö, että antaisin esim. kirurgeille v a l t a a nykyistä enemmän.
Ja tiedätkö, että sairaalasta on oltava kotihoitoon yhteydessä, kun kotiutetaan.
Ellei kirurgi olisi kopistanut, flegmaattinen k.hoito olisi venyttänyt välitön -käsitettä usealla vuorokaudella ja olisi heitteillejättö.
Tässä on saumaa kiristää ja tehostaa.
Beng
Kotonaan sängyissä makaa monisairaita iäkkäitä kotihoidon avun varassa.
Kuka on ensisijainen autettava niillä resursseilla, joita kotihoidolla on ?
Miksi heidän pitää maata kotisängyssä? Eikö hoivatalo olisi parempi jo?
Useampi silmälläpitäjä.
Beng
Miten voit olla niin tietämätön ? Etkö yhtään ole seurannut yhteiskuntaa viimeisenä kymmenenä vuotena esimerkiksi.
Jos olisit tietäisit vastaukset.
Jos tietäisi jotain ei tarvitsisi kysyä edes.
Tietenkin olen seurannut.
Tämä kaikki on vain kauhean surullista.
Ja on vain johdonmukaista kysyä noin.
Voi olla, että iäkästä vuodepotilasta hoitaa iäkäs puoliso, omaishoitajan ominaisuudessa ja pariskunta saa vähäistä apua julkispuolelta.
Beng
15:16
Kaikilla ei ole kaikesta omakohtaista kokemusta.
Omakin kotihoidon kokemus on tuoretta, pientä.
Beng
Kaikkea valvoo Valvira.
Ja katsokaahan (googlesta), mitä RAI:sta kirjoitetaan. Ainakin seminaareja ja puhetta ja tekstiä.
Uutisia seuraamalla pysyy kyllä kärryillä ja kun on netti nenän edessä,
löytää syventävää tietoa.
Ei tarvitse olla omakohtaista kokemusta, esim. Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktiakin
voi seurata osallistumatta siihen itse :)
Ajattelin pysytellä ihan tämän kotimaisen asian parissa tässä.
Muita voi käsitellä muissa ketjuissa.
Siis pysytellään jollain lailla kulloinkin asiassa.
Beng
Luepa suoria vastauksia toisesta kysymyksiäsi koskevasta ketjusta.
19:15
Generointia. Kioski kioskin viereen.
Beng
Kyllä kotona on mukava makoilla, ei ole sidottu hoivakodin sääntöihin, voin nukkua päivällä, valvoa yöllä, syödä mihin kellon aikaan haluan.
Liikunta ja omatoimisuus kohtuu hyvin kunnossa niin voi suunnitella kaikenlaista.. Tytär kysyi joku päivä sitten mitä aiot ensi kesänänä kun Puumalan mökki ei käytössä, älä huoli on kyselyssä lomapaikka 2-3 viikoksi, siis tarkoitan on aina olta jotain vireillä, ei välttämättä mitään isoa.
Tässäpä tässä kotona voi vielä elää ja olla. Olen katsellut "Miehen toista vaimoa".
Liikunta hiipuu, jos jokin kohta kropassa präkää. Ei pysty. Kunnes.
Beng
Onko siellä pistohiekkaa lumen alla?
Kyllä on en tänä talvena kulkenu ohitse.
Puumalan paikka sisarusten yhteisomistuksessa menee myyntiin kun olemme vanhoja yllä pitämään, nuorilla ei halua sen pitoon.
Aikomus vuokrata mökki omaan käyttöön jopa kuukaudeksi läheltä Sulkavaa, odottelen vastausta sähköpostiin. Keuhkoahtauman takia liikkuminen vielä luonistuu kun ei pahemmin rehki, hengitys ahdistuu jos liikaa.
Vanhin sisko lähes 80-vuotias on sairastellu, hänen mies sai aivoinfraktin ja halvaantui osittain viime vuonna, silti elämän halua riittää, muut kuusi sisarta suhteellisen terveitä.
Sulkavan Vilkaharju on kaunista seutua kuin Punkarju pienemmässä muodossa.
Vekaransalmen yli valmistui komea silta, tuli ajeltua sielläpäin toissa kesänä.