vauvan ruoka 6kk

Meidän poika täyttää viikon päästä puoli vuotta. Nelikuis päivänä aloin antamaan peruna-porkkana sosetta kerran päivässä viikon ajan. Sitten kokeilin lisätä siihen kukkakaalia, joka teki mausta aivan kauhean, joten pidättäydyin porkkana-peruna soseessa. Poika nukkuu yönsä hyvin putkeen, heräten joskus kerran joskus ei ollenkaan. Tunnen että olen hoitanut todella huonosti vauvan ruokailut, olemme syöneet samaa porkkana-perunaa eiliseen asti kunnes poika ei enään suostunut syömään. En ole mitään muuta kokeillut, en ole oikein saanut neuvolasta ohjeita ja kaupassa kun olen katellut purkkeja en ole kauheasti muita vinkkejä saanut (teen siis ruuat itse). Netistäkään en ole oikein muita ohjeita löytänyt. Haluaisin jo aloittaa pojalle "säännöllisemmän" syömisen. Kuten aamupala, ruoka ja iltapala näin alkuun. Velli ei kelpaa pojalle, ehkä luovutin liian ajoissa. Antakaa vinkkejä mitä teen ruuaksi? Mitä aamupalaksi, mitä iltapalaksi? Kerran päivässä ruoka varmaan riittää, kun poika näyttäisi pärjäävän melkein pelkällä maidollakin? Mitkä marjat olisivat parhaita, voiko marjasosessa antaa iltapalaksi vai vain jälkkäriksi? Mikä puuro aamupalaksi vai velliäkö sitkeästi yrittämään? Melkein olisi niin paljon helmompaa ostaa purkkiruokia, jotta ei tarvisi miettiä mutta haluaisin kyllä valmistaa itse kaiken suomalaisista aineksista. Äiti pulassa ja liian väsynyt miettimään:)
5800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mitkä kasvikset ovat "kiellettyjä"? saako ruokaan laittaa esimerkiksi paprikaa tai mitä vain joka toisi vähän makua? miten avokaadot, purjot, kesäkurpitsat??

Äänestä
  • Sehän on hyvä idea että katsele niistä purkeista, mitä siellä tarjoillaan lapsesi ikäisille. Bonalla on myös sellainen kirja jonka sain neuvolasta, siinä on selostettu eri ikäisten vauvojen ruokia. Onhan noita 'teoksia' tietysti muitakin. Kesäkurpitsaa ainakin saa antaa. Kiellettyjä ennen vuoden ikää ovat pinaatti, kiinankaali, lanttu, nauris, punajuuri ja nokkonen - nämä nitraatin takia. Hunajaa ei myöskään, eikä lehmänmaitotuotteita. Eikä tietenkään suolaa. Alkuun voisi välttää eniten allergisoivia ruokia, mutta siitä ei ole mitään tarkkaa ohjetta missään sanottu. Palsternakka on ok. Ainiin ja maissia olen antanut paljon. Kukkakaali ja parsakaali ei ehkä kuulu omiin suosikkeihisi, mutta voihan niitä vaaville tarjota. Paprika, avokaado ja purjo on sellaisia joista en osaa sanoa - en ole nähnyt niitä valmisruuissa muttei myöskään muistu mieleen että olis kielletty, en siis ole varma. Riisiä ja pastaa voit antaa. Viljoista joku on maininnut 'korv'-ohjeen, eli hyvä totutusjärjestys olisi kaura, ohra, ruis, vehnä. Kaikkeen ei kannata tunkea makeaa ettei vauva totu jatkuvaan makeaan ja sitten ei sokeriton ruoka kelpaa.

    Äänestä

  • Meillä tyttö (6kk) syö aamulla vellin (vauojen vellijauheesta tehty)klo 5.00, klo 9.00 kaurapuuroa (pääsääntöisesti) hedelmäsoseella maito. noin kahdeltatoista tyttö syö vahvempaa ruokaa, kolmelta välipalaa (yleensä maitoa) ja 17.30 vahvempaa ruokaa ja sitten taas kaurapuuroa hedelmäsoseella ja maitoa.
    Vahvemmaksi ruoaksi olen rehnyt porkkanaperunamössöä, johon olen sekaan laittanut kanaa tai nautaa pieneksi silputtuna. Ihan pikkuisen olen laittanut myös kuivattua sipulia mukaan makua antamaan.
    Välillä tyttö kyllästyy ruokiini ja silloin laitan perunaporkkana mössöön mukaan vähän kaupan valmisruokaa.
    Pikkukalastajan herkku on tällähetkellä tosi must.
    Kukkakaaliakin olen lisäksi laittanut, mutta sitä ei voi laittaa kuin vähän mukaan kun on niin voimakas maku.
    Meilläkään ei ensin maistunut velli, varsinkaan maissivelli, mutta kyllä tyttö nyt taas syö sitäkin mielellään.
    Kärsivällisyys palkitaan tässäkin asiassa :)

    Äänestä

ruokiahan pitääkin kokeilla pikku hiljaa eikä kokeiluilla ole mikään kiire. aluksi miedot kasvikset, marjat ja hedelmät on hyviä esim. kesäkurpitsa, parsakaali, päärynä, avokaado, banaani, mustikka, vadelma, viinimarjat jne. 6kk ikäselle voisi keittää veteen itsekkin ihan tavallista puuroa. uusia ruoka-aineita suositellaan kokeilemaan pieninä annoksina ja kokeilemaan yhtä uutta ruoka-ainetta viikon. enintään 2 uutta ruokaa viikossa. siis muiden vanhojen lisäksi. 6kk ikänen ei tarvitse montaa kiinteää ruokaa päivässä. 2-3 kertaa riittää. jotkut alkaakin vasta kiinteiden annon 6kk ikäselle.

Äänestä
  • äidinmaito tai äidinmaidonkorvike kuuluu olla isona osana vauvan ruoka-valiossa. eli aterioista osan pitäisi ollakkin kokonaan maitoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


milla kirjoitti:

Meidän poika täyttää viikon päästä puoli vuotta. Nelikuis päivänä aloin antamaan peruna-porkkana sosetta kerran päivässä viikon ajan. Sitten kokeilin lisätä siihen kukkakaalia, joka teki mausta aivan kauhean, joten pidättäydyin porkkana-peruna soseessa. Poika nukkuu yönsä hyvin putkeen, heräten joskus kerran joskus ei ollenkaan. Tunnen että olen hoitanut todella huonosti vauvan ruokailut, olemme syöneet samaa porkkana-perunaa eiliseen asti kunnes poika ei enään suostunut syömään. En ole mitään muuta kokeillut, en ole oikein saanut neuvolasta ohjeita ja kaupassa kun olen katellut purkkeja en ole kauheasti muita vinkkejä saanut (teen siis ruuat itse). Netistäkään en ole oikein muita ohjeita löytänyt. Haluaisin jo aloittaa pojalle "säännöllisemmän" syömisen. Kuten aamupala, ruoka ja iltapala näin alkuun. Velli ei kelpaa pojalle, ehkä luovutin liian ajoissa. Antakaa vinkkejä mitä teen ruuaksi? Mitä aamupalaksi, mitä iltapalaksi? Kerran päivässä ruoka varmaan riittää, kun poika näyttäisi pärjäävän melkein pelkällä maidollakin? Mitkä marjat olisivat parhaita, voiko marjasosessa antaa iltapalaksi vai vain jälkkäriksi? Mikä puuro aamupalaksi vai velliäkö sitkeästi yrittämään? Melkein olisi niin paljon helmompaa ostaa purkkiruokia, jotta ei tarvisi miettiä mutta haluaisin kyllä valmistaa itse kaiken suomalaisista aineksista. Äiti pulassa ja liian väsynyt miettimään:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu