Persut ja Kiky

Hämeen Sanomissa oli jonkun persuehdokkaan kirjoitus siitä, kannattaako sairaanhoitajan käydä Forssasta Hämeenlinnassa töissä. Kirjoituksessa valitettiin hoitajien pieniä palkkoja ja kallista polttoaineen hintaa.

Mutta mutta. Ovatko persut jo unohtaneet, että olivat itse Sipilän hallituksessa leikkaamassa hoitohenkilöstön palkkaa leikkaamalla lomarahoja ja nostamassa polttoaineveroa kahteen otteeseen!

Ymmärrän, että vaalikiimassa tulee ylilyöntejä, mutta tosiasiat olisi silti hyvä muistaa.
44841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Sari Sairaanhoitajakin varmaan vähän kyllä katsoo Jyrkiä vinoon kun äijä joskus tulee katetrinvaihtoon.

Äänestä

Teppo Turja kirjoittaa, että aluetalouden talouden hallinta on yksi kriittisimmistä asioista sote-uudistuksessa.

Tämä taas on ristiriidassa aiemman kirjoittajan näkemyksen kanssa.

Lisäksi persut olivat syksyllä päättämässä kahden kantakaupungin terveysaseman jatkosta. Miksi talous on kriittinen asia sote-uudistuksessa, mutta ei ollut sitä kaupungin sotemenoista päätettäessä syksyllä?

Äänestä
  • Koska populismi. Ollaan aina sitä mieltä mikä itselle on eduksi.

    Äänestä

Sulla on tullut dynastia, vai mikä se sitten on?
Sininen liike hoiteli hommat sekoomuksen ja tunareitten kanssa.

Äänestä

Verorahalla on hyvä maksaa ylisuuret asuntolainat.

Äänestä

Persut pettää aina.

Äänestä

Lulu on ykkönen. 👍👍👍👍👍

Äänestä

Eiköhän se loppujenlopuksi ollut Sininen eduskuntaryhmä. Kylläkin ent. persuja mitkä hyväksy Sipilän pohjan jatkaa hallituksessa.

Äänestä

🤣🤣🤣

Äänestä

Sipilän hallitus kevensi rikkaiden veroja ja kyykytti köyhiä ja palkansaajia. Persut oli takuumiehinä!

Äänestä

Ei hoitajilla ole huonot liksat, pääsevät neljän tonnin tuloihin kevyesti. Jos sillä ei makseta polttoaineita niin millä sitten? Mutta tämä sote nostaa valtion kuluja miljardin vuodessa ja se on vasta alkua se. Samalla nousee julkisen puolen liksat siihen malliin että olemme kuin neuvostoliitto aikanaan, julkisella maksetaan enemmän kuin yksityisellä. Se on lopun alkua demareiden äänestäjät. valtion velkaantuminen on nyt totuus ja sen aloitti sanna marinin hallitus. Joku sipilän taksiuudistus oli pelkkää alkua, pitäkää hatuistanne kiinni karvahatut ...

Äänestä
  • Avaisitko hieman, että miten olet päätynyt tuohon miljardin summaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaisitko hieman, että miten olet päätynyt tuohon miljardin summaan?

    En minä vaan valtiovarainministeriö. Sen arvion mukaan sosiaali- ja terveysmenot kasvavat seuraavan seitsemän vuoden aikana miljardin vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä vaan valtiovarainministeriö. Sen arvion mukaan sosiaali- ja terveysmenot kasvavat seuraavan seitsemän vuoden aikana miljardin vuodessa.

    Olisiko sinulla laittaa linkkiä?

    Äänestä

Oletko sama persu, joka on laskenut pysäköintitalojen hintoja tällä palstalla?

Äänestä

Maakuntaveroa pukkaa, lykkää, se tulee. Kiittäkää demareita. Ja sitten tietysti se eu-verotus. Siihen päälle helkkarinmoinen byrokratiakoneisto soten varjolla ja isot palkankorotukset soteporukalle. Nauttikaa menosta. Ja inflaatiosta.

Äänestä
  • Perzukki osaa laskea että tuplataan palvelut, niin voidaan kulut ja verot puolittaa?
    Pääpropagandistin tuoretta mielipidettä ei jaksanut lukea otsikkoa pidemmälle pravdassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perzukki osaa laskea että tuplataan palvelut, niin voidaan kulut ja verot puolittaa?
    Pääpropagandistin tuoretta mielipidettä ei jaksanut lukea otsikkoa pidemmälle pravdassa.

    En ymmärrä yhtikäs mitään tästä ulostuksesta. Opettele ilmaisemaan itseäsi paremmin.

    Äänestä

Väestön ikääntymisellä ei ole mitään vaikutusta.

Äänestä

Siellä se on valtiovarainministeriön laskelmissa. Tämä populistinen palkkaulina nostaa tuota summaa (miljardi )kaksinkertaiseksi. Jos lähihoitaja pääsee peruskoulupohjalta vuorolisillä akateemisen tuloihin niin hänen palkkansa ei ole huono. Ja toisaalta miten politiikot johtavat hyvinvointialueita? Pieni esimerkki esim Espoon metro, kuinka kustannukset räjähti käsiin. Samoin käy sotessa.

Äänestä
  • Kokoomus ainakin vaatii sote edustajille kunnon korvauksia kakusta. Vastineena kuulemma saadaan sitten hyviä päätöksiä. Kuulostaa hieman kornilta ja hiukan jopa kiristämiseltä. No tämä ei ehkä koko Suomen kokoomuksen linja ehkä vaan siis tän alueen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus ainakin vaatii sote edustajille kunnon korvauksia kakusta. Vastineena kuulemma saadaan sitten hyviä päätöksiä. Kuulostaa hieman kornilta ja hiukan jopa kiristämiseltä. No tämä ei ehkä koko Suomen kokoomuksen linja ehkä vaan siis tän alueen.

    Käykö 6000 kk. Vai onkos sekin liian vähän? Silläkään ei tosin vielä tunnu saavan hyviä päätöksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykö 6000 kk. Vai onkos sekin liian vähän? Silläkään ei tosin vielä tunnu saavan hyviä päätöksiä.

    Persut tekee ilmaiseksi huonoja päätöksiä. Ambulanssit kulkee bensalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus ainakin vaatii sote edustajille kunnon korvauksia kakusta. Vastineena kuulemma saadaan sitten hyviä päätöksiä. Kuulostaa hieman kornilta ja hiukan jopa kiristämiseltä. No tämä ei ehkä koko Suomen kokoomuksen linja ehkä vaan siis tän alueen.

    Johtuu siitä, että 20 prosenttia näistä palkkiosta ja palkoista kotoutetaan puolueelle. Ja heillä on valta laittaa vaikka minkälaista mietintötuumintaseurantalautakuntaa pystyyn ja kerätä sieltä kokouspalkkiot joita itse määrittelevät. Aivan järjetön härveli on nyt muodostettu mutta mitäs äänestitte. Kun marinilta kysyttiin tästä alkoi sometähti huutaa populismia.

    Äänestä

Espoon metro ja palkkaulina... Minuakin kiinnostaisi nähdä se VM: laskelma.

Äänestä
  • Siellä se on Iltalehdessä, eilinen nettiversio, Sotemenot kasvavat miljardi euroa -mistä rahat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä se on Iltalehdessä, eilinen nettiversio, Sotemenot kasvavat miljardi euroa -mistä rahat?

    Iltapaskaskassa on Jarno Liskin tapaisia toimittelijoita. Ei Iltapaskaan voi luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iltapaskaskassa on Jarno Liskin tapaisia toimittelijoita. Ei Iltapaskaan voi luottaa.

    ?????? Juttu on kirjoitettu valtiovarainministeriön laskelmiin perustuen. Eli tarkoittaako herrarouvaminkärotuinen ettei niihin voi luottaa.

    Äänestä

Nyt hatuista kiinni karvahatut! Länsi-Uusimaan hyvinvointialue vaatii lisää rahaa it-uudistukseen. Saanut kymmenen miljoonaa mutta järjestelmän uusiminen vaatii moninkertaisesti. Kuinkahan monta kertaa sitä maakuntaveroa tullaan korottamaan minun elinaikanani. Varmaan aika monta.

Äänestä
  • Me toivomme, että elinaikaasi ei ole paljon jäljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me toivomme, että elinaikaasi ei ole paljon jäljellä.

    Että sellainen demari siellä , hyvää kesää vaan demarillekin.

    Äänestä

Ahvenanmaan lisämeno soten myötä: 200 miljoonaa. Kiittäkää rusina berneriä.

Äänestä

Lulu Ranne peukutti palkkojen harmonisointia, hyvä hyvä!

Äänestä
  • Riikka Purran mukaan soteala on aliresurssoitu!

    Hyviä viestejä Ranteelta ja Purralta. Ainakaan persut eivät ole leikkaamassa sotebudjetteja. Nämä lupaukset muistetaan vaalien jälkeen!

    Äänestä

Löytyykö niitä valtiovarainministeriön laskelmia mistään?

Äänestä
  • Mene hyvä ihminen valtiovarainministeriön sivuille, sieltä se löytyy. Tässä vähän lisää:

    Muutoskustannukset:

    Valmistelukustannukset 227 miljoonaa
    Tietoliikennekustannukset (muutokset) 224 miljoonaa
    Laskennallinen rahoitus -
    Palkkaharmonisointi 127 miljoonaa
    ICT 660 miljoonaa

    Ja tämä vasta alkua karvahatut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene hyvä ihminen valtiovarainministeriön sivuille, sieltä se löytyy. Tässä vähän lisää:

    Muutoskustannukset:

    Valmistelukustannukset 227 miljoonaa
    Tietoliikennekustannukset (muutokset) 224 miljoonaa
    Laskennallinen rahoitus -
    Palkkaharmonisointi 127 miljoonaa
    ICT 660 miljoonaa

    Ja tämä vasta alkua karvahatut.

    En minä löytänyt sieltä mitään laskelmia, että sosiaali- ja terveysmenot kasvavat seuraavan seitsemän vuoden aikana miljardin vuodessa.

    Valehteletko sinä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä löytänyt sieltä mitään laskelmia, että sosiaali- ja terveysmenot kasvavat seuraavan seitsemän vuoden aikana miljardin vuodessa.

    Valehteletko sinä?

    Ei siellä mitään laskelmia ole ollut. Persu valehteli taas tässäkin asiassa.

    Äänestä

Voi herran jumala tätä demarille annettua järkeä, no tässä: soteuudistus. fi rahoituslaskelmat. Tosin visuaalisempi muoto löytyy Iltalehdestä ja se löytyy ihan laittamalla sinne iltalehden hakupoksiin hakusanat: sote-menot kasvavat miljardi euroa. Linkkejä en laita koska moderaattori poistaa ne.

Äänestä

Tuossa uutisessa sanotaan, että kustannusten nousu johtuu pääasiassa palvelutarpeen kasvusta, ei sote-uudistuksessa?

Äänestä

Keskiverto demari, joka kupeksii joka työpäivä a 20min pukuhuoneessa eli leimaa sivileillä sisään ja ulos x 251 työpäivää luusuaa vuodessa 84 tuntia työvelvollisuudesta.
Jo vain sillä maksaa kahdenkin kikyviikonlopun. Kun siihen lisätään laittomat nurkkakokoukset ja pahvilaatikoiden päällä makoilut punalippua heiluttaen, niin työnantajan kilpailukykyä syödään 15%. Mieti sitä demari!!!

Äänestä

Sosialismi on virus. Meidän tulee estää sen leviäminen.

Äänestä
  • Totta turiset. Verot verta juo.

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi. Persut ehkä tekivät noin. Mutta silloin oli eri aika. Ehkä silloin piti tehdä noin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hämeen Sanomissa oli jonkun persuehdokkaan kirjoitus siitä, kannattaako sairaanhoitajan käydä Forssasta Hämeenlinnassa töissä. Kirjoituksessa valitettiin hoitajien pieniä palkkoja ja kallista polttoaineen hintaa.

Mutta mutta. Ovatko persut jo unohtaneet, että olivat itse Sipilän hallituksessa leikkaamassa hoitohenkilöstön palkkaa leikkaamalla lomarahoja ja nostamassa polttoaineveroa kahteen otteeseen!

Ymmärrän, että vaalikiimassa tulee ylilyöntejä, mutta tosiasiat olisi silti hyvä muistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu