Utelias

tiedustelee, minkälaisella lukemisella te siellä sänkyjenne pohjalla hellitte ja hoivaatte Vapunpäivän krapulaanne?

Iita itse ei kirkasotsaisena immeisenä ole enää vuosiin krapulaa hankkinut, mutta muistaa kyllä hyvin opiskeluaikojen vapunjälkeiset olotilat, joihin ei edes runo lohtua suonut...

Jos nyt kuitenkin sattuisi niin, että jonkinlainen tärinätila kohtaisi, luulisin, että tarttuisin Garpin maailmaan.
15833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei ole enää hulluja vappuja. Päänsärkykin on migreeniä, punaviini laukaisemaa tosin. Dekkari lievensi: Nesserin toden ja ilveen verkko.

Äänestä

Ilman muuta parasta lukemista krapulapäivänä on kaikki mahdolliset sarjakuvat. Ja jääkylmä keskari pitää olla lääkkeeksi.

Äänestä

Krapulasta ei tietookaan. En ole vielä niin heikossa kunnossa jotta lasillinen Marlin teollisuussimaa kaataisi petin pohjille.
Lujettavana nyt Karin Fossumin Älä katso taaksesi. Jostain syystä tämä täti ei ole aiemmin huomiotani saanut, vaan nyt aloitin lukijasuhteen. Toivottavasti siitä tulee pitkä ja antoisa. Alku tuntuu lupaavalta. Kansi on karmea. Likekin sais kyllä palkata jonkun osaavan graafikon.
Toisena lomittainluettavana kesken luontokuvaaja-kirjailija Jorma Luhdan Metsola. Rohkenen suositella. Jopilla on omaperäinen ajatuksenkulku ja teksti sinälläänkin nautittavaa, vaikket kuvia silmäilisikään. Yhteisvaikutelma parasta mitä luontokirjarintamalla aikoihin tavattu. Kuitenkin kyseessä on paljon muutakin, neljän sukupolven luontosuhteen kaari siinä muun lomassa.

Äänestä
  • puolukkamehua litkien; vinkuttelusta ei seuraa muuta harittava katse ja typerät jutut. Ilonpilaajaksi en nollalinjastani huolimatta tunnustaudu, ihan miehekkäästi juhlissa viihdyn silloin harvoin kun on aihetta juhlia.

    Ajattelin pitää tämän viikon vapaata ja tehdä kunnon ekskursioita minulle tuntemattomanpiin kirjastoihin. Eduskunnan kirjastokin on näkemättä, näinköhän laskisivat sisälle?
    tutkailen samalla tuota suosittamaasi luontokirjaa.Olen aivan hämmentynynyt, olen elänyt siinä uskossa, että Suomen ainoa tunnustettu ja virallinen luontokuvaaja on yhä Hannu Hautala...

    Hauskaa, että elämääsi astui uusi nainen, vieläpä niin korkeatasoinen kuin rva Fossum.
    Olen lukenut kaikki hänen kirjansa, viimeiksi Rakkaan Poonan. Olen jo useamman vuoden ollut viehättynyt norjalaisista ja tanskalaisista dekkaristeista, ruotsalaisetkin tietennii pärjäävät tässä maaottelussa hyvin. Islantilaisiin murhajuttujen sepittäjiin ei vielä ole suhdetta, mutta eiköhän sellainenkin vielä syntyne.
    Elämä vaan on niin lyhyt ja kirjoja niin paljon.
    Ennen nukahtamista -kirjana toimii tällä hetkellä Ihmiskunnan viholliset.

    Äänestä

  • Kynsilaukkaaja kirjoitti:

    puolukkamehua litkien; vinkuttelusta ei seuraa muuta harittava katse ja typerät jutut. Ilonpilaajaksi en nollalinjastani huolimatta tunnustaudu, ihan miehekkäästi juhlissa viihdyn silloin harvoin kun on aihetta juhlia.

    Ajattelin pitää tämän viikon vapaata ja tehdä kunnon ekskursioita minulle tuntemattomanpiin kirjastoihin. Eduskunnan kirjastokin on näkemättä, näinköhän laskisivat sisälle?
    tutkailen samalla tuota suosittamaasi luontokirjaa.Olen aivan hämmentynynyt, olen elänyt siinä uskossa, että Suomen ainoa tunnustettu ja virallinen luontokuvaaja on yhä Hannu Hautala...

    Hauskaa, että elämääsi astui uusi nainen, vieläpä niin korkeatasoinen kuin rva Fossum.
    Olen lukenut kaikki hänen kirjansa, viimeiksi Rakkaan Poonan. Olen jo useamman vuoden ollut viehättynyt norjalaisista ja tanskalaisista dekkaristeista, ruotsalaisetkin tietennii pärjäävät tässä maaottelussa hyvin. Islantilaisiin murhajuttujen sepittäjiin ei vielä ole suhdetta, mutta eiköhän sellainenkin vielä syntyne.
    Elämä vaan on niin lyhyt ja kirjoja niin paljon.
    Ennen nukahtamista -kirjana toimii tällä hetkellä Ihmiskunnan viholliset.

    Toivotan antoisaa harharetkeä lainastojen sokkeloihin. Ja vähäisiä lumisateita lomallesi.
    Suomen luonnon valokuvaajista voisin kertoa paljonkin. On ollut ilo tuntea useita ykkössarjan tyyppejä.
    Heitelläämpä nimiä, ihan kiusalla.
    Esko Männikkö aloitti luontokuvaajana ja maatalouslomittajana mutta siirtyi pikkuhiljaa sisätiloihin tunnetuin seurauksin. Monimutkainen ja mielenkiintoinen tyyppi, edustaa maatamme maailmalla ihan kunnialla.

    Eero Kemilä, oikeiden fotojournalistien kärkeä mutta myös luonnon kuvaaja. Kirjansa Ruskea karhu kertoo paljon kontiosta ja arvoaan nostaa sen tekoajankohta, jolloin maassamme hiippaili kaikkiaan ehkä pari tusiaanaa otsoa nykyisten satojen citynallejen asemasta.

    HHautala on jalostanut ammattinsa teollisuudeksi, valitettavasti. Kateuksissa inisen.

    Rikkosen Martti on kuvannut komeimmat näkemistäni revontulikuvista. Erikoistunut yömaiseman tunnelmien taltiointiin. Kyllähän tähtien valo hyvin riittää, sitä on vain nautittava pitempään. Saamelaismuseo Siidan seinillä käsittääkseni sangen edustava kokoelma.

    Reijo Rinnekangas, nyk RAX potee paavin ja Kekkosen vammaa, eli ottaa itsensä ylen vakavasti ja omaa sangen korkean käsityksen itsestään. On sillä hyviäkin kuvia. Ei tosin kuulu mitenkään tähän luontokuvaajaosastoon. Tulipahan vaan mieleen.
    Liekö tämä tuttu:
    http://www.leuku.fi/

    Siellä pohjoisen parhaimmisto, vaikka itse sanonkin.
    Luhta-Jopin aiempaan teokseen Metson kuolema palaan aina uudelleen ja uudelleen. Enkä edes tiedä miksi. Kaikkea ehkä ei kannata analysoida rikkipuhki ja kuluneeksi, elää vain.

    "Nälkänen luontokuvaaja syö vaikka varista" sano Jopi ja paisto seuraavan. Onko kirjastossasi hyviä varisreseptejä?

    Äänestä

  • Loskis kirjoitti:

    luontokuvaukseen sinulla, olen huomaavinani.
    Kiitokset varsin kattavasta katsauksesta pohjoisen räpsäyttelijöihin, kuin myös antoisasta linkistä heidän työnsä jälkeen. Moisen tietoiskun jälkeen ei ilkiä edes näsäviisastella.

    Itse en tunne kuin markkinahumuhommissa häärääviä studiokuvaajia, no jaa, aikanaan Kalle Kultalan, mukava mies sinänsä, mutta taisi olla lehtikuvaajana tunnetumpi.

    Käsittämättömän köhän yllättämänä olen makoillut pari päivää kattieni ympäröimänä, mutta huomenna aion todellakin lähteä kirjastokierrokselleni ja samalla täytyy käydä Sanomatalossa katsomassa Aleph -kirjainten voima näyttelyä. Siellä kalligrafit hääräävät ihan livenä, ja mikäpäs voisi olla lähempänä sydäntäni.

    Äänestä

  • Iita kirjoitti:

    Oliko ne kalligraffitin tekijät niitä jotka isolla sutilla vetäsee isoja itämaisia kirjoituksia seinille? Taito- ja tekniikkalaji, sanoisin äärimmäisen vähäisen tuntemuksen perusteella.

    Kalle K kuului aikanaan kolmen tuplakonsonantin trioo, joka muodosti kuvajournalismin terävän mutta kapean kärjen. Helge Heinonen ja Seppo Saves ne muut. Oma lemmikkikuvaajani journalistipuolella kuitenkin sivullisen roolissa viihtynyt Caj Bremer. Mämmikoiran muistelmat tuotti iloa pitkään.

    Kuullessaan luonnehdinnan räpsäyttelijä saataisi luonnon valon kuvaaja vetästä nokipannukahvit väärään kurkkuun. Itse en luontoa kuvaa, medianarkomaniani estää viihtymästä paria viikkon suolätäkössä makaamassa. Päivän lehti pitää saada samana, mieluiten aamupäivänä. Kuvajournalismin nykytasosta voisin itkeä pitkäänkin, valitettavasti. Korkeaa koulutusta tarjolla siellä sun täällä, mutta edes vanhan kunnon Viikkosanomien tasolle ei ylletä. Pientä yritystä kuukautisliittessä, Skuvalehdessä, Imagessa ajoittain mutta joku seiska vetäsee keskiarvoa rutosti alaspäin.

    Toivottavasti kunto kohentunut ja tauti voitettu tai ainakin käsitetty.

    Äänestä

  • Loskoipio kirjoitti:

    Yhtä katalaa kuin minun luonnehdintani luontokuvaajista räpsäyttelijöinä, oli tuo sinun heittosi kalligrafisteista seinämaalareina.
    Ehkä nuo lausumat jonkun luonnonlain mukaan kumoavat toisensa.

    Kalligrafit olivat hienoja, todennäköisesti kirjeharjoitteluillani en pääse samaan sarjaan ihan lähivuosina.

    Olotilani on oivallinen. Yleensä minua vaivaavat sairaudet ovat kovasti latvaperäisiä ja häipyvät tuotapikaa kun rojahdan katteineni ja kirjoineni sängynpohjalle.

    Kovin laajalle kirjastoturneelle en siltikään lähtenyt, pienessä suloisessa kotokirjastossa luuhasin sitäkin perusteellisemmin. Niukat valikoimathan siellä on, mutta kirjastotätien ystävällisyys kompensoi mennen tullen luontokuvateosten puutteen. Ja tilaamallahan saa HelMetistä tuotapikaa mitä vain.

    Tänään olen jo reipastellut torilla ja lempidivarissani. Torilta tuli mukaani mansikoita (espanjalaisia, mutta makoisia) ja pala savulohta.
    Divarista Kokon Laulujoutsen, 3.painos vuodelta -51. Ja pari Maigretia.
    Tästä tuleekin nyt mussuttelulauantai.
    Kesken lukemisen on Waltarin Valtakunnan salaisuus, ehkä Markus Mezentius Manilianuksen kirjeet saavat oloni tuntumaan vähemmän maailmalliseksi.

    Mitähän eriskummallista mahdoinkaan puuhata kun sain noin mittavan välin tekstiini.
    No, ehkä se antaa sanoilleni pontta ja ilmavuutta.

    Totella ilmavaa, etten sanoisi saarnaavaa. Tai juhlallista.

    Päivän ilonaihe: Näin ristisorsan, tuon hanhemkokoisen komeuden, ja vielä kaupungissa, pari kilometriä keskipisteestä Nallikarin lintutornista kaukoputkella käsin. Aina kunnon lintujenkattelureissu ikkunoiden pesun edelle menee, vuosikausia. Tuon varassa jaksaa pari telkätöntä päivää. (Ja yöt rouva Fossumin seurassa. ) Lintukirja sanoo, jotta maassa pesii noin 150 paria.

    Joskus mietiskelen, mitä kaikkea näkisimmekään kuvina, jos Kokolla aikoinaan olisi ollut ammattimaisempaa kuvauskalustoa. Hänen kuvansa perustuvat enemmän luonnon tuntemiseen ja vaivannäköön kuin välinesatsauksiin. Itku tulisi monelle nykykuvaajalle jos samalla kalustolla mettään lähetettäs, jolla Yrjö pärjäsi.

    Lohta laitoin pojullekin, tosin uunissa ranskankermakuorrutettuna. Veteli melkein puoli kiloa naamaansa, sitä ne kuuden tunnin skeittaus- ja kuvaussessiot teetättää.

    Olipa hienoa, että noin herkkävaistoisesti tajusit tavoittelemani ilmavuuden.

    Olitkos mukana Tornien taistossa?
    Meillä on lähes näillä nurkilla Viikin mainiot lintuhavaintotornit- ja maastot. Paljon siellä tuli aikanaan tipuja tiirailtua, mutta nyt kun tämä lähes kokopäivätoiminen flegmaattisuus on vallalla, ei tule kaivettua saappaita kellarista.

    Lintuhavaintoni rajoittuvat tässä työhuoneeni räystään alla pesiviin varpusiin (joku ilmanvaihtokanava tms.kolo niillä siellä on), ja kohta tulevat ihanat pääskyset, ja valtaavat varpusien pesätilat. Ja syksyllä taas päinvastoin.
    Katit ovat haltioissaan etenkin pääskysten liitonäytöksistä.

    Jossakin elämänivaiheessa vietin 7 kesää, toukokuun alusta syyskuun loppuun, merellä, pienellä saarella keskellä ei-mitään.
    Sieltä seurattuina lintujen muutot olivat huikea elämys. Haahkat, joutsenet ja valkoposkihanhet painelivat kilometrien pituisina letkoina kohti Porkkalanniemeä, merenpintaa hipoen ja etenkin joutsenet komeasti toitotellen.
    Se jos mikä oli ilmavaa ja juhlallista.

    Että kuinkako tämä taas liittyy kirjallisuuteen?
    Ei mitenkään, mutta kyllä nuo Yrjö Kokon kirjat ovat yhä ihan kelvollista luettavaa.

    Tornien taiston toki tiesin, mutta siellä tiirailee ammattilaiset meikäläiseen satunnaiseen katselijaan verrattuna. Lähinnä kiikari antaa alibin ja motiivin lähteä ulos, pysyäksemme dekkarikirjallisuudessa. Syksymmällä alibina voi toimia sienikoppa, usein tyhjä, tai hillaämpäri. Pöljänähän pidettäs, jos ukko liikkus mettässä tai rannalla tyhjin käsin. Jospa olis joku torrakko, vaikka deaktivoitu, selässä niin tosimiehen leima lätkästäs heti otsaan. Suhtautumisessa metsästykseen lainaan vanhaa isääni: Ellei maanviljelys elätä, mennään hirteen. Ukko sai ilmeisesti ampua elävään maaliin kylliksi Kannaksella ja Lapin sodassa.

    Kun kadehdin saarikesiäsi keskellä ei mitään, livahtaa mieleen ajatus jotta lienet uudestisyntynyt Tove Jansson? Kevätmuuton massiivisesta mystisyydestä olen haltioituneita kuvauksia kuullut. Tänne Pohjan perille hajaannuttuaan on liike rauhoittunut. Toki joutsenparvi aina sävähdyttää.

    Kokkoa löytyy Lundiasta vain Neljän tuulen tie. Senkin perusteella lienee oikeutettua ajatella, että konitohtori osasi valita kaikinpuolin onnistuneesti virkapitäjänsä.

    Ja ei kun spagetin keittoon, sälli tulee kohta harharetkiltään. Ihan Italian sotasaavutusten kunniaksi näin torjuntaVoiton päivänä.

    Myrskyluodon Maijaksi tunsin itseni. Opettavaisia nuo kesät olivat; sillä kokemuksella voisin kuvitella elättäväni itseni kalastuksella, sen verran kokemusta tuosta ekstremelajista kertyi.

    Totisesti muistelen kaiholla niitä lintujen muuttosessioita, siihen liityi jotain sanoinkuvaamatonta kauneutta ja jostain syystä myös surumielisyyttä.

    Mutta ihan proosallisiin asioihin mennäkseni, rupeapa vierailemaan Marttojen sienipalstalla, niin ei tarvitse turhana rekvisiittana sitä koppaa metässä kanniskella. Opettelet muutaman sienen syksyssä ja kädenkääneessä tekaiset kermalla höystetyn tattikastikkeen spagun lisäkkeeksi.
    Ja tällä on taas tekemistä kirjallisuuden kanssa sikäli, että jokaisen kansalaisvelvollisuuksiin kuuluu hankkia kirjahyllyynsä Mauri Korhosen sieniopuksia. Mettään mukaan otettavaksi.
    Auvoisaa sunnuntaiehtoota teille.

    Korhonen on valokuvaajana oman lajinsa mestari. Joku kirjoistaan pyörii matkassa toisinaan. Pittääpä kahtua, mikä.
    Muistelen konsultoineeni kanssaan aikoinaan, kuvalaitoksella ollessaan.

    Sehän se risoo kun keltavahvero ei täällä menesty. Äitivainaa ennen kaappasi esiliinan kulmaan röykkiöittäin salaisilta paikoiltaan mun työn ohessa, lehmiä jahdatessaan. (ei lahdatessaan) Kantarellikastikkeen maku nousee vieläkin mieleen, vuosikymmenien takaa. Kermaa säästämättä tehtyä, sanoisin.

    Lundia ei luovuttanut salaisuuttaan eli Korhonen on jossain varmassa tallessa. Synkin visio lienee, jotta unhottunut edellisen, edesmenneen automobiilin perään ja kokenut lopullisen ratkaisun romuttamon paalauskoneen armottomassa kidassa. Valitettavasti.

    Martat, nuo puuhakkaat kodin tuhattaiturit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kaiholla muistelen legendaaristen Hintan Marttojen hernekeittoa, jota toisinaan ulkoilmamuseomme tarjoilee talkooväelle. Pikkuveljen käly työskentelee marttojen piirisihteerinä ja on ollut työstämässä muutamaa marttahenkistä keittokirjaa.

    Työn iloa, vaikka sateleekin. Saapi siivekkäät puolestani olla rauhassa tänään.

    Kyllä on immeisellä sydän paikallaan jos pystyy samaan hengenvetoon puhumaan noin ylistävästi sekä äidistään, että kantarelleista.
    Minun äiteeni oli työlleen omistautunut kansankynttilä eikä kovin paljon metsissä ehtinyt samoilla. Opettipahan kuitenkin tärkeimmät ja tutuimmat sienet, vaikka vielä lasna ollessani tavattiin sanoa, että sieniä syövät vain lehmät ja karjalaiset.

    Juu, kyllä kantarelli on ilmanmuuta sienien kunkku. Kovasti arvostettu suppilovahvero on mielestäni maultaan laimea ja ekstrapalvottu korvasieni kumimainen. Ja hiekkainen.

    Mutta tatit! Pienet,kiinteät herkkutatit, sekä voi- ja punikkitatit ovat muhennoksena tai soppana
    omaa ilmaisuasi käyttääkseni, ihan sikahyviä.
    Jonain kauniina päivänä, kun saan sähköpostini toimimaan, lähetän sinulle parhaimman sienikeittoreseptini, italialaisen Zuppa di funghin, jossa käytetään herkkutatteja, perunaa, sipulia, voita, hapankermaa, ja mausteena brandya.
    Vaivuttaa nirvanaan raavaimmankin lintubongaajan, ilman brandyakin.

    Kirjallisuuteen tämä liittyy siten, että myös keittokirjat ovat kohtuullisen mukavaa katseltavaa ja luettavaa. Ja jos ei osaa kokata, voi innostua opettelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iita kirjoitti:

tiedustelee, minkälaisella lukemisella te siellä sänkyjenne pohjalla hellitte ja hoivaatte Vapunpäivän krapulaanne?

Iita itse ei kirkasotsaisena immeisenä ole enää vuosiin krapulaa hankkinut, mutta muistaa kyllä hyvin opiskeluaikojen vapunjälkeiset olotilat, joihin ei edes runo lohtua suonut...

Jos nyt kuitenkin sattuisi niin, että jonkinlainen tärinätila kohtaisi, luulisin, että tarttuisin Garpin maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu